Vieraan lähdettyä jatkan täällä paikannimistä

Helsingin nimistä. Oli jotain keskustelua aiheesta, kun hän näitä tietäviä tähän.
Siksi jäi kiinnostamaan, ja kyllä tämä voidaan hyvin liittää keskustan "imperiumiin". Helsingissäkin nouseva joukko keskustalaisia.
Muuten kuka tiesi keskustan oikean lyhenteen ?. Ei ole sitä paljoa näkynyt,
valistan siitä nyt:
"Suomen Keskusta (yleiskielessä keskusta), lyhenne Kesk."

Nimistö kasvaa vuosittain noin sadalla uudella nimellä.
Periaatteena on, että nimellä on yhteys paikallishistoriaan tai ympäristöönsä.
Otan lähteeksi Helsinginuutiset, kun se sopivasti tuli ensin esille, ja on tuore toimittajan tulkinta asiaan.

Miksi Töölö on Töölö?
Sanonta: " LÄHTI KUIN KUPPA TÖÖLÖSTÄ ". Joka USA:ssa kulkenut, siellä yhä sanotaan " teen ritolat". Ritola tarkoittaa nopeaa. Pariisin olympialaisissa 1924 Ritola voitti ennätykselliset kuusi mitalia 4-kultaa ja 2-hopeaa. Jos nyt muistan oikein, Ritola asui pääosin Yhdysvalloissa miehuusikänsä. Helppo tarkistaa, mutten nyt sinne.
Asuiko Pasilassa Pasi?
Kuka on Hermanni? Moni helsinkiläinen paikannimi on jäänyt historian hämärään, mutta paljon myös tiedetään.

Helsinki vilisee käsittämättömiä paikannimiä.

– Täällä on paljon vanhoja nimiä, joiden historia on jäänyt näkymättömäksi.
– Suuri osa on väännöksiä ruotsin kielestä.
Esimerkiksi Kamppi juontaa juurensa siitä, että koulupojat käyttivät alueen hiekkanummea kisapaikkanaan. Nimi Kampen tunnetaan jo 1600-luvulta.

Pasila on nimetty Fredriksbergin tilan pitkäaikaisen vuokraajan, vuonna 1848 syntyneen Carl Pasilan mukaan.

Töölö-nimen historia on hämärän peitossa. Oopperatalon paikalla sijaitseva Töölön kylä (Tölö by) mainittiin asiakirjoissa jo 1400-luvulla.

Jos Töölö tulee ruotsista, se voi olla johdos sanasta Töl-å, joka tarkoittaisi suojokea, jollainen kuivatusta Töölönjärvestä on aikoinaan virrannut Töölönlahteen.

Epäselvä historia on myös Konalalla. Sen arvellaan tulevan henkilön liikanimestä. Kantamuoto olisi Konhola, jossa konho merkitsisi samaa kuin konhopää eli suuripäinen.

Vastaava nimihistoria on luultavasti myös Pakilalla. Pakila (Pakinkylä, Baggböle) lienee peräisin 1400-luvulla eläneen Magnus Baggen lisänimestä.

Bagge merkitsee skandinaavisissa kielissä yleensä paksua tai kömpelöä.

Arkisempi tausta on Sörnäisillä, joka on väännetty Södernäsista, joka tarkoittaa eteläniemeä. Nimi mainitaan ensimmäistä kertaa uuden Helsingin perustamisasiakirjassa 1639.

Hermannin kaupunginosa on saanut nimensä vapaaherra Herman Standertskjöld-Nordenstamin (1854–1934) mukaan. Hän erotti omistamastaan Kumpulan kartanosta alueita vuokrattavaksi asuntokäyttöön.
mm "HERMANNIN RANTATIE" itse käytän sitä jatkuvasti liikkuessa sillä suunnalla, syystä että...jääkööt se lisäämättä..

Malmi ei tarkoita malmia, vaan on mukaelma ruotsin sanasta malm eli nummi tai hiekkakangas.

Rastilan voisi mieltää leirintämatkailijan rastiksi, kun Ruotsissakin leirintäalueita kutsutaan nykyisin rastplatseiksi (levähdysalue).

Rastilan nimi on kuitenkin peräisin Rassbölen tilasta, joka muuttui sittemmin Rastböleksi.
Sepä siitä.

Ihan mukavan sytykkeen sain vieraalta...niin..niin tietenkin "omasta mielestäni.

Jahas kello jo klokka.
Eiköhän päivä ole pulkassa.

Hyvää Yötä.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat
  • Pysty osta lippu ensin...
    Nyt pysty jäit junasta, se jo mainittiin juonnossa.

    "Otan lähteeksi Helsinginuutiset, kun se sopivasti tuli ensin esille, ja on tuore toimittajan tulkinta asiaan."

    Äänestä

  • Konnari- kirjoitti:

    Pysty osta lippu ensin...
    Nyt pysty jäit junasta, se jo mainittiin juonnossa.

    "Otan lähteeksi Helsinginuutiset, kun se sopivasti tuli ensin esille, ja on tuore toimittajan tulkinta asiaan."

    Mutta et linkittänyt sivua. Myös toimittajan nimi on korrektia mainita, kun kysymyksessä on tällainen pohdiskeleva juttu.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Älä Pysty viitsi höpöttää tuosta toimittajan nimen mainitsemisesta.
    Ei täällä mitään tekijänoikeuksia sovelleta!

    Miksi muuten olet majurin kimpussa kuin MunakarvaJombe ikään?

    Äänestä

  • SexikarvaJombenJOHTAJA kirjoitti:

    Älä Pysty viitsi höpöttää tuosta toimittajan nimen mainitsemisesta.
    Ei täällä mitään tekijänoikeuksia sovelleta!

    Miksi muuten olet majurin kimpussa kuin MunakarvaJombe ikään?

    Miten niin kimpussa? Linkkasin asiallisesti sivun, jonka majuri unohti. Sitä paitsi minä ja majurihan tulemme keskenämme erinomaisesti toimeen.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Mutta et linkittänyt sivua. Myös toimittajan nimi on korrektia mainita, kun kysymyksessä on tällainen pohdiskeleva juttu.

    Olisko tuo nyt niin tarpeen. Itse en juontoa tehnyt, opastin vain, jos et huomannut. t: konnari, ja vieläpä ihan oikea sellainen.

    SexikarvaJombenJOHTAJA:lle
    -voipuunrasvaa, joka on suunniteltu erityisesti herkälle kivespussin iholle. Vähentää kutinaa, hilseilyä ja vahvistaa ihoa. Voit unohtaa hikoilevat, kutiavat ja haisevat pallit. Toimii myös jälkihoitona intiimialueen sheivauksen jälkeen.
    -lyötyi netistä, itselle uusi asia. Talkkia kun käytetty näissä, onko nyt ihan palleissa
    ? lisää etsintää...
    Karitevoi eli sheavoi on kasvirasva, jota saadaan voipuun (karitepuun, Vitellaria paradoxa) pähkinästä. Sitä käytetään laajasti kosmetiikan raaka-aineena.
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/e8/Sheabutterloccitane.JPG/440px-Sheabutterloccitane.JPG

    Olisko tuo hyväksi Bil Clintonin nokkaan ?
    Näkyy niin kyrväksi muuttuneen...

    Äänestä

  • Siinäpä kaksi homoa paskanokkahomo ja pankkomajuri keskustelevat palleista. HOH HOH HOH HOH

    Äänestä

Mielenkiintoista etymologiaa.
Kun näytät tietävän asioita niin kertoisitko mistä juontaa juurensa Varsinais-Suomen Pallivaha?

Äänestä
  • Majurilta hyvä vastaus kysymykseesi

    SexikarvaJombenJOHTAJA:lle
    -voipuunrasvaa, joka on suunniteltu erityisesti herkälle kivespussin iholle. Vähentää kutinaa, hilseilyä ja vahvistaa ihoa. Voit unohtaa hikoilevat, kutiavat ja haisevat pallit. Toimii myös jälkihoitona intiimialueen sheivauksen jälkeen.
    -lyötyi netistä, itselle uusi asia. Talkkia kun käytetty näissä, onko nyt ihan palleissa
    ? lisää etsintää...
    Karitevoi eli sheavoi on kasvirasva, jota saadaan voipuun (karitepuun, Vitellaria paradoxa) pähkinästä. Sitä käytetään laajasti kosmetiikan raaka-aineena.
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/e8/Sheabutterloccitane.JPG/440px-Sheabutterloccitane.JPG

    Äänestä

  • heheheeee kirjoitti:

    Majurilta hyvä vastaus kysymykseesi

    Sitä kun roppaa palleihin kourallisen, on kipu ja kutina poissa.
    Vaan taitaa homoilla jäädä pallit ulkoilmaan?
    Tietenkin pierut tuo paskaa pusseihin.
    Tuhnut ei niin.
    Pieru onkin homojen lentosuukko.

    Äänestä

  • heheheeee kirjoitti:

    Majurilta hyvä vastaus kysymykseesi

    SexikarvaJombenJOHTAJA:lle
    -voipuunrasvaa, joka on suunniteltu erityisesti herkälle kivespussin iholle. Vähentää kutinaa, hilseilyä ja vahvistaa ihoa. Voit unohtaa hikoilevat, kutiavat ja haisevat pallit. Toimii myös jälkihoitona intiimialueen sheivauksen jälkeen.
    -lyötyi netistä, itselle uusi asia. Talkkia kun käytetty näissä, onko nyt ihan palleissa
    ? lisää etsintää...
    Karitevoi eli sheavoi on kasvirasva, jota saadaan voipuun (karitepuun, Vitellaria paradoxa) pähkinästä. Sitä käytetään laajasti kosmetiikan raaka-aineena.
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/e8/Sheabutterloccitane.JPG/440px-Sheabutterloccitane.JPG

    Käyttääköhän hienommat Tsadin vanhukset pallivahaa kun killuttimet kuivuvat ja käyvät jopa halkeilemaan?

    Äänestä

Turussa on Pallivahan alakoulu.

Äänestä
  • Haminan lähellä on Homeperseensuo.

    Äänestä

Terskanperä kin löytyy armaasta Suomen maastamme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mr.major kirjoitti:

Helsingin nimistä. Oli jotain keskustelua aiheesta, kun hän näitä tietäviä tähän.
Siksi jäi kiinnostamaan, ja kyllä tämä voidaan hyvin liittää keskustan "imperiumiin". Helsingissäkin nouseva joukko keskustalaisia.
Muuten kuka tiesi keskustan oikean lyhenteen ?. Ei ole sitä paljoa näkynyt,
valistan siitä nyt:
"Suomen Keskusta (yleiskielessä keskusta), lyhenne Kesk."

Nimistö kasvaa vuosittain noin sadalla uudella nimellä.
Periaatteena on, että nimellä on yhteys paikallishistoriaan tai ympäristöönsä.
Otan lähteeksi Helsinginuutiset, kun se sopivasti tuli ensin esille, ja on tuore toimittajan tulkinta asiaan.

Miksi Töölö on Töölö?
Sanonta: " LÄHTI KUIN KUPPA TÖÖLÖSTÄ ". Joka USA:ssa kulkenut, siellä yhä sanotaan " teen ritolat". Ritola tarkoittaa nopeaa. Pariisin olympialaisissa 1924 Ritola voitti ennätykselliset kuusi mitalia 4-kultaa ja 2-hopeaa. Jos nyt muistan oikein, Ritola asui pääosin Yhdysvalloissa miehuusikänsä. Helppo tarkistaa, mutten nyt sinne.
Asuiko Pasilassa Pasi?
Kuka on Hermanni? Moni helsinkiläinen paikannimi on jäänyt historian hämärään, mutta paljon myös tiedetään.

Helsinki vilisee käsittämättömiä paikannimiä.

– Täällä on paljon vanhoja nimiä, joiden historia on jäänyt näkymättömäksi.
– Suuri osa on väännöksiä ruotsin kielestä.
Esimerkiksi Kamppi juontaa juurensa siitä, että koulupojat käyttivät alueen hiekkanummea kisapaikkanaan. Nimi Kampen tunnetaan jo 1600-luvulta.

Pasila on nimetty Fredriksbergin tilan pitkäaikaisen vuokraajan, vuonna 1848 syntyneen Carl Pasilan mukaan.

Töölö-nimen historia on hämärän peitossa. Oopperatalon paikalla sijaitseva Töölön kylä (Tölö by) mainittiin asiakirjoissa jo 1400-luvulla.

Jos Töölö tulee ruotsista, se voi olla johdos sanasta Töl-å, joka tarkoittaisi suojokea, jollainen kuivatusta Töölönjärvestä on aikoinaan virrannut Töölönlahteen.

Epäselvä historia on myös Konalalla. Sen arvellaan tulevan henkilön liikanimestä. Kantamuoto olisi Konhola, jossa konho merkitsisi samaa kuin konhopää eli suuripäinen.

Vastaava nimihistoria on luultavasti myös Pakilalla. Pakila (Pakinkylä, Baggböle) lienee peräisin 1400-luvulla eläneen Magnus Baggen lisänimestä.

Bagge merkitsee skandinaavisissa kielissä yleensä paksua tai kömpelöä.

Arkisempi tausta on Sörnäisillä, joka on väännetty Södernäsista, joka tarkoittaa eteläniemeä. Nimi mainitaan ensimmäistä kertaa uuden Helsingin perustamisasiakirjassa 1639.

Hermannin kaupunginosa on saanut nimensä vapaaherra Herman Standertskjöld-Nordenstamin (1854–1934) mukaan. Hän erotti omistamastaan Kumpulan kartanosta alueita vuokrattavaksi asuntokäyttöön.
mm "HERMANNIN RANTATIE" itse käytän sitä jatkuvasti liikkuessa sillä suunnalla, syystä että...jääkööt se lisäämättä..

Malmi ei tarkoita malmia, vaan on mukaelma ruotsin sanasta malm eli nummi tai hiekkakangas.

Rastilan voisi mieltää leirintämatkailijan rastiksi, kun Ruotsissakin leirintäalueita kutsutaan nykyisin rastplatseiksi (levähdysalue).

Rastilan nimi on kuitenkin peräisin Rassbölen tilasta, joka muuttui sittemmin Rastböleksi.
Sepä siitä.

Ihan mukavan sytykkeen sain vieraalta...niin..niin tietenkin "omasta mielestäni.

Jahas kello jo klokka.
Eiköhän päivä ole pulkassa.

Hyvää Yötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu