Mitään en tee ilman syytä. Minulla on tavoitteita ja ne voivat myös ohjata minua eteenpäin.
Kaikkeen käytökseeni on syy
kaikkeenonsyy
14<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Uskon sen, oletko koskaan miettinyt, miten se vaikuttaa toiseen jos ei näytä välittävän toisen tunteista, kun nyt sattuu olemaan se syy ja tavoite.
Tämä ei liity muhun onneksi.
Teen sen niin, ettei se satu toisen tunteisiin. Se vain tekee minut näyttämään vähemmän kiinnostavalle, joten siinä on jo yksi tavoitteeni suoritettu. Yksi ei edes sitäkään tajunnut, että vaikka tylytin häntä, silti on minusta edelleen kiinnostunut. Hän on erittäin ahdistava. Tekisi mieli tylyttää hänet ihan kunnolla, että hänelle edes jotain menisi tietoisuuteen. Ei tajua, että minua ei todellakaan kiinnosta.
Sano ihmeessä hänelle suoraan. Et kai ole vajaaälyinen tai jotenkin vammainen, ettet pysty puhetta tuottamaan?!?
Aloitus on hieman ylimielinen ja jokaisen ihmisen käytökseen on aina syy. Puhumatta teette monesti ihan vääriä tulkintoja.
Haluan vain olla rauhassa. En halua ylimääräisiä roikkumaan.
Oletan että hän todella " roikkuu" sinussa. Ei ole munaa kertoa ystävällisesti mutta päättäväisesti.
Jos kerran rauhassa haluat olla, niin miksi notkut tälläkin palstalla vielä selittämässä. Kerro suoraan asia mitään kaunistelematta kuten tänne, ja älä pidä enää mitään yhteyttä tännekään avautumalla.
Yleensä terve ihminen sanoo toiselle. Varsinkin jos sitä kysytään....et vaan pysty.
Pitäisiköhän sitä sitten vaikka kysyä?
Mä oon kysyny. Saamatta vastausta. Tai vastaus on jotain ympäripyöreetä.
Tavoite on hyvä olla olemassa. Onnea sinulle. Kaikilla on joku syy käytökseen, niinhän me toimimme. Itse lähden etsimään syytä tälle päivälle.
Niin roikun ja suosittelen jälleenrakentamisen kirjaa hänelle, jotta hän jättäisi nykyisen tyttökaverinsakin, koska olen tyrkky isolla T.
Aurinkolasit, sinen paita ja polvihousut, kuin paska housuissa. Voisin oikeastaan halata sitä puuta. Sillä olisi varmaan aidot ja rehelliset tunteet.