Päivän sana

Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.
Matt. 10:32–33

Omantunnon herkälle kristitylle tämä raamatunkohta aiheuttaa ahdistusta. Entä, jos tunnustaminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa? Jos se on täydellistä vastavirtaan uimista ja jättää ihmisen yksin mielipiteinensä. Entä, jos kukaan ei kysy mitään, pitääkö silloin alkaa evankelioida ympäristöään kysymättä haluaako se kuulla sanomaamme vai ei? – Enemmän taitaa olla siitä kyse, että olisimme valmiita vastaamaan uskomme perusteista silloin kun niitä kysytään ja ne on luonteva esittää. Tarkoitus ei ole varmaankaan, että kristityt tekevät itsestään mahdollisimman vaikeita lähimmäisiä. On hyvä rukoilla, että Jumala avaa tilanteita, jolloin uskon esillä pitäminen on luonnollista. On hyvä valmistautua vastaamaan, kun uskomme perusteita kysytään. Ja jos uskoa riittää, voi Jeesuksesta kertoa iloisesti ja reippaasti ja häpeilemättä oma-aloitteisestikin lyömättä ketään otsaan. Todistuksen voi antaa myös siten, että ei keskity lähimmäisten pahaan, vaan siihen hyvään, jonka on saanut Jeesuksessa kohdata.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4

1. Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
3. ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

Äänestä
  • Aamen, aamen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SROsta kirjoitti:

Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.
Matt. 10:32–33

Omantunnon herkälle kristitylle tämä raamatunkohta aiheuttaa ahdistusta. Entä, jos tunnustaminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa? Jos se on täydellistä vastavirtaan uimista ja jättää ihmisen yksin mielipiteinensä. Entä, jos kukaan ei kysy mitään, pitääkö silloin alkaa evankelioida ympäristöään kysymättä haluaako se kuulla sanomaamme vai ei? – Enemmän taitaa olla siitä kyse, että olisimme valmiita vastaamaan uskomme perusteista silloin kun niitä kysytään ja ne on luonteva esittää. Tarkoitus ei ole varmaankaan, että kristityt tekevät itsestään mahdollisimman vaikeita lähimmäisiä. On hyvä rukoilla, että Jumala avaa tilanteita, jolloin uskon esillä pitäminen on luonnollista. On hyvä valmistautua vastaamaan, kun uskomme perusteita kysytään. Ja jos uskoa riittää, voi Jeesuksesta kertoa iloisesti ja reippaasti ja häpeilemättä oma-aloitteisestikin lyömättä ketään otsaan. Todistuksen voi antaa myös siten, että ei keskity lähimmäisten pahaan, vaan siihen hyvään, jonka on saanut Jeesuksessa kohdata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu