naisten puheet!!!
mies 11.1. 13:45
Hei,
Luin muutama kk sitten iltalehdestä artikkelin, jossa kerrottiin, kuinka naiset kaveriporukoissaan usein arvostelevat ja vertailevat miestensä piirteitä: ruumiinmuotoja, kalun kokoa jne jne...Jutussa oli mm. että jos miehet tietäisivät minkälaisia haukkumanimiä heillä näissä jutuissa on, olisi piru merrassa...Luettuani en voinut uskoa sitä...Itselle ei ikinä tulisi mieleenikään vertailla tai haukkua naiseni muotoja kenenkään kanssa. Keskinäinen kunnioitushan on parisuhteen perusta. Ajattelin tällöin, että nämä ovat vain poikkeustapauksia nämä naiset ja ajattelin että oma naiseni ei ainakaan moiseen sortuisi. Väärässä olin.
Tulin kotiini eräänä iltana aikaisemmin kuin oli tarkoitus, koska olin saanut työt valmiiksi. Tiesin tyttöystäväni olevan kotona ja tiesin hänen kaveriensa olevan meillä kahvilla ja saunassakin kait. Tulin kotiin ja koska en nähnyt ketään missään menin kylppärin ovelle kuuntelemaan, kuuluuko saunasta löylyn ääntä ja puheensorinaa. JA kuuluihan sieltä...En yleensä pidä salakuuntelusta mutta koska juttu koski ilmiselvästi minua, jäin kuulemaan. Se, millä nimityksillä tyttöystäväni minua kutsui, jääköön tässä sanomatta mutta liittyivät minun kehoni muotoon ja kaluuni, olivat järkyttäviä. Järkyttävintä oli vielä näiden kanssasisarien räkätys siihen päälle ja omat kertomukset omista miehistään.
Olin ihan lyöty mies. Tunsin rakkaani pettäneeni minut lähes kuin olisi ollut uskoton. En voinut käsittää sitä. Kun he tulivat saunasta pois, pyysin kaikkia poistumaan paikalta. Tyttöystäväni jäi vielä. Hänet kehotin pakkaamaan tavaransa. Kun hän kysyi syytä, vastasin sen mitä olin kuullut. Hän tietysti haukkui minut salakuuntelusta ja lähti vihaisena pois...no toisaalta tein väärin mutta kuulinpahan kuitenkin, millainen kunnioitus minua kohtaan hänellä todella on. Muutaman pvän perästä hän soitti ja sanoi, että lupaa tulla takasin jos pyydän anteeksi. Löin luurin korvaan.
Missä on kunnioitus toista kohtaan? Vastatkaa rakkaat ihmiset? Ovatko naisetb aina tyytymättömiä kumppaniinsa? Minulle ei ole koskaan tullut mieleenkään haukkua omaa kultaani muiden kuullen...Eihän omille ominaisuuksille mitään voi
mies 11.1. 13:45
Hei,
Luin muutama kk sitten iltalehdestä artikkelin, jossa kerrottiin, kuinka naiset kaveriporukoissaan usein arvostelevat ja vertailevat miestensä piirteitä: ruumiinmuotoja, kalun kokoa jne jne...Jutussa oli mm. että jos miehet tietäisivät minkälaisia haukkumanimiä heillä näissä jutuissa on, olisi piru merrassa...Luettuani en voinut uskoa sitä...Itselle ei ikinä tulisi mieleenikään vertailla tai haukkua naiseni muotoja kenenkään kanssa. Keskinäinen kunnioitushan on parisuhteen perusta. Ajattelin tällöin, että nämä ovat vain poikkeustapauksia nämä naiset ja ajattelin että oma naiseni ei ainakaan moiseen sortuisi. Väärässä olin.
Tulin kotiini eräänä iltana aikaisemmin kuin oli tarkoitus, koska olin saanut työt valmiiksi. Tiesin tyttöystäväni olevan kotona ja tiesin hänen kaveriensa olevan meillä kahvilla ja saunassakin kait. Tulin kotiin ja koska en nähnyt ketään missään menin kylppärin ovelle kuuntelemaan, kuuluuko saunasta löylyn ääntä ja puheensorinaa. JA kuuluihan sieltä...En yleensä pidä salakuuntelusta mutta koska juttu koski ilmiselvästi minua, jäin kuulemaan. Se, millä nimityksillä tyttöystäväni minua kutsui, jääköön tässä sanomatta mutta liittyivät minun kehoni muotoon ja kaluuni, olivat järkyttäviä. Järkyttävintä oli vielä näiden kanssasisarien räkätys siihen päälle ja omat kertomukset omista miehistään.
Olin ihan lyöty mies. Tunsin rakkaani pettäneeni minut lähes kuin olisi ollut uskoton. En voinut käsittää sitä. Kun he tulivat saunasta pois, pyysin kaikkia poistumaan paikalta. Tyttöystäväni jäi vielä. Hänet kehotin pakkaamaan tavaransa. Kun hän kysyi syytä, vastasin sen mitä olin kuullut. Hän tietysti haukkui minut salakuuntelusta ja lähti vihaisena pois...no toisaalta tein väärin mutta kuulinpahan kuitenkin, millainen kunnioitus minua kohtaan hänellä todella on. Muutaman pvän perästä hän soitti ja sanoi, että lupaa tulla takasin jos pyydän anteeksi. Löin luurin korvaan.
Missä on kunnioitus toista kohtaan? Vastatkaa rakkaat ihmiset? Ovatko naisetb aina tyytymättömiä kumppaniinsa? Minulle ei ole koskaan tullut mieleenkään haukkua omaa kultaani muiden kuullen...Eihän omille ominaisuuksille mitään voi
Vastaukset 39
Vanhimmat
Tämän tyyppisiä tarinoita on mm. suhteet-palsta pullollaan. Ei nää parisuhteet enää oikein toimi, kun parempaakin on tarjolla..
Veikkaanpa. että olette/olitte alle kolmikymppisiä. Sen ikäiselle naiselle tuollainen pentumainen käytös on ihan normaalia.
Ei naisen normaalista tavasta purkaa ja käsitellä naiseuttaan sekä parisuhdettaan saa tuolla lailla suuttua.
juuri kun ajattelin tietäväni miten alas naiset voivat vajota, rima alittui jälleen kerran, voi jumalauta... tuommoiselle petturisukupuolelle vielä pitäisi saada lisää oikeuksia ja etuja... uskomatonta röyhkeyttä!!
Kuvastaa röyhkeyden tasoa että naisesi vaati SINUA pyytämään anteeksi vaikka itse petti sinut noin törkeästi!! Voi jumalauta!! Voi jumalauta perkele... ei kyllä käy pätkääkään sääliksi naisia jotka saa nyrkistä... kyllä ne sen ansaitsee!!
että kirjoittaja ei maininnut lyöneensä naista, eikä myöskään sanonut, että naista olisi pitänyt lyödä?
ei puhunutkaan mitään lyömisestä mutta mielestäni tuon luokan röyhkeys naisen taholta tarkoittaa että hän ansaitsee tulla lyödyksi! Ei olekaan ihan äsken tullut vastaan moista röyhkeyttä edes naisten taholta, perkele, pitäisi pyytää anteeksi että on sattunut kuulemaan naisen, puolison levittelevän halveksivia juoruja miehensä ominaisuuksista jotka ovat YKSITYISASIA!!
Jälleen kerran ei voi muuta todeta kuin että naisiin ei voi luottaa PÄTKÄÄKÄÄN!!! Ne on pettureita ja IHAN TURHA valittaa mistään yleistämisestä, KAIKKI naiset on tuommosia paskoja saatana!
Asiahan on niin, että tuossa kuvattu käytös on naisille, etenkin nuorille sellaisille ihan luonnollista.
Jokaisen miehen joka solmii parisuhteen pitää vain hväksyä asia. Ei siinä sen kummempaa.
Juoruilu tyttöporukassa on naiselle ihan normaalitapa toteuttaa itseään. Sitähän pitää päinvastoin tukea.
Tasa-arvoisesti.
:D
Eikö ole mukavaa, että aina voi yllättyä. Joskus positiivisesti ja joskus negatiivisesti.
mutta yllättyä kuitenkin :D
Vai miten alas naiset voi vajota???
Voisin heittää vastakysymyksen.
Miten alas mies voi vajota, kun nyrkkiin tarttuu???
Eikö muita keinoja ole???
Miehelle, joka on olevinaan vahvempi ja parempi kuin nainen.
Vai ansaitsee.
Keskustellaanko joskus, miten alas mies voi vajota, kun hän keskustelee kumppanistaan???
Muistaisit aina, että tälläiset ihmiset on yksittäistapauksia. Ei heidän takiaan suotta kannata koko toista sukupuolta ruveta vihaamaan.
Saatika rankaisemaan.
En alkanut vihaamaan naisia tämä tapauksen vuoksi, olen vihannut naisia jo kauan tätä ennenkin.
nuoret naiset on kaikkein pahimpia!
Minä en tule hyväksymään koskaan minua koskevien intiimien tms. yksityisasioiden levittelyä kenellekään, mikäli sellaista tapahtuisi, oikeudessa tavataan!
Olen ennemmin yksin kuin huonossa seurassa!
Kuten olen jossain todennut, niin asenteesi naissukupuoleen on omalla tavallaan hyvin järkevä.
Monessa tapauksessa peräti kannatettava.
Jos ei kerran voi sulattaa ja ymmärtää plikkojen pikku omituisuuksia ja rsitiriitaisuuksia niin parempihan silloin heistä on pysytellä erossa.
Minusta taas naiset ovat kovin söpöjä höpsötyksineen, niin kuin vaikka tuo feminismi. :)
En ole ikinä nauranut naisporukassa kenenkään miehen taidoille tai anatomisille yksityiskohdille. Ei sellaista jaksa edes kuunnella totisellakaan naamalla, koska ne eivät ole erityisen mielenkiintoisia tai relevantteja tietoja oman elämän tai yhteiskunnallisen tilanteen kannalta.
Eipä silti, että kukaan nyk. tosiystävistäni tuollaisia edes kertoilisi, maailma on täynnä mielenkiintoisiakin asioita.
Vähän sama kun ei huvita katsella tosi-tv:täkään.
Piirrä rasti seinään, tai laita vaikka kahdeksan ystävienkin erestä. Ja rauhoitu.
Ja varmasti tosi hyvästä syystä.
Mahtaa se olla hankalaa puhkua vihaa joka päivä ja vihata vielä kolmea miljardia ihmistä, käykö raskaaksi?
Voi kunpa tapaisit jonkun fiksun ja älykkään, konservatiivisen ja vielä kauniinkin naisen niinkuin vaikka muoriska on. Silloin huomaisit kyllä pian, että meitä on kuitenkin sellaisiakin joihin voi luottaa, aina. Ja meitä on paljon!
Mutta meitä on vähän vaikeampi havaita, koska emme parveile kadulla pitämässä itseämme tyrkyllä. Suosittelen että yrität tutustua uusiin naisihmisiin esimerkiksi kirjastossa, tai vaikka jonkun oppilaitoksen, vaikkapa musiikkioppilaitoksen kahviossa. Erilaiset harrastuspiirit ovat myös hyviä paikkoja löytää arvoistaan seuraa.
Älä ikinä etsi seuraa juottoloista ja tanssikapakoista. Ja jos nainen kovin selvästi antaa ymmärtää, että häntä kannattaisi vokotella, kierrä sellainen kaukaa. Siitä ei hyvää seuraa. Ainoa oikea tie löytää fiksu rakkauden kohde, on ensin etsiä ystävä, tutustua kunnolla ja sitten tulee se rakastuminen kun on tullakseen.
Onnea tulevaisuudelle!
Allekirjoitan Muoriskan näkemyksen. Etenkin nuo harrastus kuviot on selaisia joista löytää mukavia plikkoja joilla ei ole pipolakki turhan tiukalla.
Ravitsemusliikkeitä etenkin opiskelijatyttöjen suosimia kannattaa välttää.
Etkö sinä sitä tiedä, että tyttöporukalla jutut voi mennä vähän levottomiksi. Tarkoituksena noissa jutuissa ei suinkaan ole miehen loukkaaminen vaan kyse on harmittomasta hauskanpidosta. Naiset tuntevat yhteisöllisyyttä kertoessaan jopa törkeitäkin juttuja, se on vaan heidän tapansa käsitellä asioita porukalla, he eivät välttämättä tarkoita pahaa. Ei siitä noin paljon pidä pulttia repiä, olen kuullut kaikenlaista juttua kaluista yms., mutta ne jutut on kerrottu silleen puolitosissaan ja vain hauskanpidon vuoksi, porukassa juttuja vähän liioitellaan ja ne alkavat elää omaa elämäänsä. Seuraavana päivänä jutut ovat jo historiaa eikä kukaan näitä juttuja ota "tosissaan" ja ala levittelemään ympäri kyliä vain omassa kaveripiirissä vertaillaan ukkojen ominaisuuksia.
Tämä on sitä naisten hegemoniaa ja tapaa puhua suhteistaan rennosti siiderin siivettämänä. Monet ronskit puhujat rakastavat miehiään todellla paljon, mutta naisporukalla on vain niin kivaa dissailla miehiä ja räkättää ronskisti. Mielestäni asiassa ei ole mitään pahaa, ellei jutut mene aivan törkeiksi.
Löysää nyt ihmeessä sitä pipoa ja ymmärrä se, että naiset puhuvat keskenään paljon miehistään ja monasti ronskiin sävyyn. Se on heidän tapansa käsitellä asioita ja tuntea yhteisöllisyyttä naisten kesken. Juttuja ei kukaan ota aivan tosissaan, se on hauskaa ajanvietettä, paljastella harmittomia "pikkusalaisuuksia" kaluista yms. MIehet suhtautuvat turhan vakavasti näihin naisten juttuihin, ei niillä mitään pahaa tarkoiteta loppujen lopuksi, monesti keskustellaan syvällisemmin siitä mitä ihanaa omassa miehessä on, on negatiivista ja positiivista. Naiset voivat irroitella reippaasti toisten naisten seurassa, siitä tässä lähinnä on kyse.
Meilläkin poikaporukalla joku tokaisee, että "akan saa hiljaaseks, kun tuikkaa piironkin alle ja potkii sekahan", niin tulee hyvät naurut. Suurin surminkaan ei ole tuo mies kotonansa väkivaltainen (vähän hissukka ennemminkin).
Samaten, kun toinen kertoo, että löysään tavaraan saa tiukkuutta ja eloa, kun sopivalla kohti säikähyttää perseestä kunnolla nipistämällä.
Ei näitä juttuja tyttöporukoillen kerrota. Poikien kesken vain harmitonta hauskaa, eikä edes puolitosissaan :-)
Minun täytyy sanoa, että mikään ei saisi minua kertomaan mitään intiimiä vaimostani äijäporukassa. Ei rehvastelemaan, revittelemään eikä vähättelemään. Ei edes leikillään. Minusta se olisi helvetin törkeää. En ole myöskään koskaan kuullut kenenkään kertovan mitään vastaavaa vaimostaan, voi helvetti! Olisin erittäin pettynyt jos vaimoni revittelisi jotakin vastaavaa minusta.
Sehän on selvää, että naisten suosikki hupia on miestensä haukkuminen, mutta eiköhän nuo parisuhteen intiimit asiat jo mene törkeyksien puolelle?
MIelestäni kyseessä ei ole mikään hilpeä irrottelu vaan luottamuksen pettäminen ja häpäisi. Tosin siinä samalla revittäjä häpäisisi itsensä.
No, toisaalta... tästä asiasta näyttää naisilla olevan täällä toisenlaisiakin näkemyksiä. Ymmärsinkö oikein, että sinun kohdallasi tämä on ihan normaalia kauraa? Onko sinulla perhettä, lapsia....?
Niin, kukahan sinä meidän vakkareistamme olet, et halunnut käyttää omaa nickiäsi?
Ei tulisi mieleenikään ruveta kertomaan kavereilleni mieheäni halventavia juttuja, samallahan sitä ikäänkuin halveksuisi itseänsä.
Veikkaan, että nämä "rasvaturpien" jutut koskevat lähinnä yhden illan juttuja, olen näitä itsekin kuullut, laaja on kaveripiiri, vaan en yhdenkään vakinaisessa suhteessa olevan ole kuullut näistä vitsailevan, en edes ex-miesten kohdalta.
...osalta homma ei yllättäne. Sivistyneitä naisia ja miehiä onneksi on, jotka eivät levittele yksityisasioitansa muille. Sekä miehen että naisen kannattaa katsoa ennen kuin lörpön nai, sanon ma. Juttuja riittänee molemmilla sukupuolilla, heillä, joilla tuommoiseen on tarvetta.
On muuten jännä, että aina sanotaan, että äijäjäporukoissa puhutaan rasvaisia.
En oikein allekirjoita tätä. Ei ainakaan meidän porukoissa moista ilmene. Ei töissä eikä kotosalla. Pikemminkin katotaan hiukka viistoon jos joku alkaa alapään juttuja kertomaan.
...omassa ystäväpiirissäni myös on tapana puhua naisista kohtuullisen kunnioittavasti. Ei tule esim. pohdittua, kuinka löysää tavaraa kenelläkin saattaisi olla (voisi olla hyvä keino saada vinoja katseita).
Luulisin, että ne rasvaisimmat jutut ovat heillä, joilla ei ole itse asiassa hyvää parisuhdetta - sekä naisilla että miehillä? Syy on sitten omaan yksinäisyyteen ja turhautumiinsa löydettävä jostain muualta.
Itse en viihdy mauttomuuksia viljelevissä ympyröissä... Seura toisaalta voi tehdä kaltaisekseen. Voisin itse harkita kyllä emännän pistämistä vaihtoon, jos hän alkaisi höröttää henkilökohtaisuuksia muille - samoin kuin uskoisin hänen tekevän osaltani. Miksi olla ihmisen kanssa, josta pitää puhua ikävään sävyyn toisille noin ensinkään? Minulle se antaa vallan huonon kuvan puhujan itsensä mausta ja älynlahjoista...
Juurikin noin. Itse veikkaan, että ne rasvaiset jutut kuuluvat henkisesti heikoimmille ja sivistymättömille ihmisille.
Heitä kai voi sitten olla sekä naisia, että miehiä.
Semmoisen mielikuvan olen saanut, että näitä "rasvaisia" juttuja kerroskelevat enimmäkseen juuri miehet (tälläkin palstalla).
Ja näyttäisi olevan suuri järkytys, kun mies huomaa, että naisetkin tätä harrastavat, tosin ehkä enemmän keskenään kuin yleisesti riekkuen.
Onko se sitten osoitus henkisestä heikkoudesta ja sivistymättömyydestä onkin eri juttu.
Muistaakseni minä, eikä Proffa... Eikä tule kyllä mieleen ketään mieskirjoittajaa joka olisi rasvaisia kirjoitellut.
Luulenpa, että sinunkin muistiin vaikuttaa yleinen suhtautumistapasi miehiin.
No omaan mieleeni kyllä tulee tämmöisiä juttuja, ei tosin vakinikkien kirjoituksia?
"muna suuhun, niin loppuu kaakatus" -tyyppisiä neronleimauksia saa harva se päivä täälläkin lukea, etkö muka ole huomannut?
Oma suhtautumistapani miehiin on ihan positiivinen - siis normaaleihin miehiin, ei sovinisteihin.
Voipihan siinä puhelemisessa olla kyse siitäkin, että 'siitä puhe, mistä puute'. ;)
Minä kyllä jätän nuo esimerkkisi mukaiset korkeamman älyn tajunnanvirrat aikasta lailla osastoon 'teinipoijjat uhoaa'. Sekä edelleen siihen 'siitä puhe mistä puute' osastoon.
Enpästä tiedä, melkoinen sovinisti ja rasisti olen minäkin, mutta en kyllä sulata alapäänjuttuja samassa seurassa missä olen.
Aika köyhää on ajatuksen taso jos ei muuta puhumista kuin keksi kuin nuo alapään tarinat.
Olet pariinkin otteeseen sanonut olevasi sovinisti, mutta enpähän oikein tähän usko, miksi sinulla olisi muka tarve alistaa naisia?
Voisikin siis kysyä: onko mies todellakin sovinisti, vaikka niin sanookin?
Mutta ystävä hyvä. Itsehän sinä olet minulle antanut määritteet sekä sovinisti, että rasisti.
Ja kaksi asiaa mitä TosiMies ei tee on a) kieltäydy ilmaisesta viinasta b) Väitä vastaan kaunille naiselle. ;)
Pikkusovariksi ja rasseksi olen tainnut sortua nimittelemään, sekin johtui omista määritelmistäsi.
Onko "tosimies" -käsite miesten hömpötyksiä, semmosta miesten pikku puuhastelua?
Juu, TosiMies on juurikin sellainen opittua/omaksuttu elämänasenne. Feminismin tavoin siitä on jokaisella TosiMiehellä varmasti oma versionsa.
Omat TosiMies teesini ovat:
1. TosiMies ei naista lyö
2. TosiMies ei pillusta puhu (Siitä puhe jne...)
3. TosiMies ei naisen perään itke
4. TosiMies kannustaa naisensa opiskelemaan
5. TosiMiehen naisen koulutus/tulotaso on TosiMiehen ylpeyden aihe.
6. TosiMies avustaa heikompiaan, muttei tunnusta, että tekee niin. ;)
7. TosiMies ei aja itäautolla (kaikki autot Detroitista itään on itäautoja)
8. TosiMies ei tiskaa (TosiMiehellä on tiskikone)
Heh, notta tällaista. Joku muu TosiMies on varmasti asiasta toista mieltä. ;)
..ei ainakaan tämän mukaan ole tosiaankaan mikään sovinisti.
Voiko tosimies olla sitten feministi tai ainakin profeministi? Taitaa riippua vähän määrittelijästä, kukapa mies ei pitäisi itseään tosimiehenä? Mikä sitten on tosimiehen vastakohta kun puhutaan miehistä?
Heh, no se varmaan on se vaimoaan hakkaava luuseri joka siinä akan pieksännän välissä käy työttömyyspäivärahalla huorissa. :)
Elikäs sovinisti?
No jos sovinistin vastakohta on feministi, niin silloin tosimies olisi feministi. ;)
No, jos tuo ajatusmalli saa sinut onnelliseksi, niin ole hyvä vain. :)
Eipä täällä amerikan autojen ja isojen mopojen maailmassa juuri noita feminismi kontra sovinismi asioita pohdita, muuta kuin tänne palstalle kirjoitellessa.
Popedan sanoin 'se on seksii kun nainen ajaa'. ;)
Nyt kun tämäkin yhtälö tuli ratkaistua: tosimies=feministi, tai ainakin profeministi, ilostuuhan siitä ihminen, aivan sama mitä pikku puuhasteluja harrastaa.
Heh, rupee noi 'no' alkuset vastaukset loppumaan...
Kuuleppa, jos sinusta TosiMies kulttuuri on profeminismiä, niin ei siinä.
Omalta osaltani toki olen mielelläni mukana, jos mielipiteeni teille kelpaavat.
Luulenpa vain, että joissain asioissa tulee vielä erimielisyyksiä.