KiKy-huijaus

SuuriVedätys

Koko KiKy ja kilpailukykyvaje on EKokoomusmafian bluffi ja huijaus jolla kerrankin maassa vallassa oleva täysporvarihallitus PersKeKo saa tekosyyn tehdä massiivisen tulonsiirron työläisiltä omistajille, ja siinä samassa kurmottaa oikein kunnolla myös työttömiä, köyhiä ja huono-osaisia.

Faktat Suomen kilpailukyvystä pitää hakea muiden maiden tilastoista, koska Suomen porvarihallitus ja hallinto käyttävät toisen työmarkkinaosapuolen EK:n tutkimuslaitoksen dataa, ja tämän työmarkkinaosapuolen etu on mitä kalliimmalta suomalainen työ näyttää.


Saksan tilastokeskus: Suomalainen työ ei ole saksalaista kalliimpaa
http://www.sttk.fi/2013/04/05/saksan-tilastokeskus-suomalainen-tyo-ei-ole-saksalaista-kalliimpaa/
"Työn sivukulut ovat Suomessa EU-keskivertoa alemmat

Työn sivukulut ovat vertailun mukaan Suomessa EU-keskivertoa pienemmät. Sadan euron bruttoansiosta suomalaistyönantaja pulittaa 28 euron kulut, kun EU-keskiarvo on 32 euroa ja euromaiden keskiverto 36 euroa. Saksalaistyönantaja maksaa 27 euroa. EU:n kalleimmat sivukulut olivat Ruotsissa.

Sekä Saksassa että Ruotsissa on sovittu viime aikoina varsin mittavista palkankorotuksista".

.


Tuore saksalaisvertailu paljastaa, että työn teettäminen Suomessa ei olekaan Saksaa kalliimpaa, kertoo 3T -lehti.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000600066.html

.

Suomalaisen työ vasta kahdeksanneksi kalleinta EU:ssa
http://yle.fi/uutiset/suomalaisen_tyo_vasta_kahdeksanneksi_kalleinta_eussa/6568591
"Vastoin kuin yleensä luullaan, suomalaistyöntekijöiden työ on halvempaa kuin kilpailijamaa Saksassa. Saksan tilastoviranomaisen uusimpien tilastojen mukaan työn sivukulut, kuten sosiaalimaksut, ovat Suomessa jopa alle EU:n keskitason.

Saksan tilastoviranomaisen viime vuoden lukemat antavat Suomen palkkojen kilpailukyvystä EU-maihin verrattuna toisenlaisen kuvan kuin äskettäiset palkkaneuvottelut. Kehysriihen alla kariutunut tulosopimus kariutui EK:n viimeiseen tarjoukseen, puoleen prosenttiin. Enempään ei sanottu olevan varaa.

Esikuvana käytetyssä Saksassa teollisuustyön tuntihinta on puolitoista euroa Suomea korkeampi. Ruotsalaisduunari maksaa kympin tunnilta enemmän kuin meikäläinen".

.

Tilastot ovat vuodelta 2013. Sen jälkeen Suomen kilpailukyky on entisestään parantunut äärimaltillisten palkkasopimusten sekä työnantajamaksujen alentumisen takia. Suomi alkaa olla Pohjois- ja Keski-Euroopan kilpailukykyisin maa työn teettämisessä, jota EK ja SOS-porvarihallitus ei juuri tuo esiin missään, vaan työn hintaa verrataan Baltian maihin ja eteläiseen Itä-Eurooppaan, viitekehykseen johon emme kuulu länsimaisena hyvinvointivaltiona.

Koko kilpailukykykuilu on kiistanalainen asia. Sitä ei vain haluta sellaisena nähdä, koska on päätetty, että kuilu on. Kuva kuilusta on Eurostatin tilastoihin perustuen se, että teollisuudessa Suomen työvoimakustannukset ovat matalammat kuin Saksassa ja Ruotsissa.

Viime vuonna puhuttiin ”tuottavuusloikasta” kilpailukyvyn parantamiseksi. Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparanta kirjoitti syyskuussa Akateemisessa talousblogissa loikan jo toteutuneen: Suomen teollisuuden yksikkötyökustannukset suhteessa Saksaan teollisuuteen ovat kahdessa vuodessa enemmän kuin puolittuneet (vertaa 2013 tietoihin).

Näillä ja monilla muilla asiantuntevilla arvioilla – myös ”loikan” työllisyysvaikutuksia on pidetty ylioptimistisina – ei ole kuitenkaan ole ollut vaikutusta julkiseen keskusteluun. Työvoimakustannuksia jollakin nimellä alentava sopimus oli tehtävä, koska se oli tehtävä.

KiKy-sopimuksessa kaikkien on vain uskottava, että Suomen vientiteollisuuden ratkaiseva este kehittää maailmalle kelpaavia tuotteita on kiinni keskimäärin kuuden minuutin pidennyksestä työpäivään ja julkisen sektorin lomarahojen leikkauksesta.

Uskokoon, ken haluaa.

Todellisuudessa kyse ei ole ollut enää kuukausiin Suomen kilpailukyvystä, vaan siitä, kuka käyttää valtaa työlainsäädännöstä päätettäessä.

Lue lisää: http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3554800-kommentti-kilpailukykya-suurempi-kiky

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KiKysadut

      Ja nyt kun faktat kertoo tämän, EKokoomusmafia otti jo seuraavan bluffikortin pakastaan eli Suomen työllisyysasteen. Aina kun EK ja kokoomusmafia jää kiinni housut kintuissa, se vetää uuden täkyn johon kansa tarttuisi uskoen sadut.

    • Nawarro

      Omituisinta on se, että Ay-liike kulkee ja niiailee nätisti perässä ja myöntelee, myöntyy kaikkeen hömppään.
      Taitaa olla samaa klubia koko porukka. Sössö Sture mm. Varsinainen !!!!

      • KansanvaltaJarruttaa

        Ettei johtuisi vaalituloksesta eli äänestäjien antamasta mandaatista, jonka takia ay-liike ei voi näyttää kynsiään näille Suomensyöjille. Oikeisto-omisteinen valtamedia aloittaa kauhean porun jos hallitusjohtoa ja äänestäjien enemmistön tahtoa ei kunnioiteta.
        Sitä saitte mitä tilasitte.


      • KusetettuMandaatti
        KansanvaltaJarruttaa kirjoitti:

        Ettei johtuisi vaalituloksesta eli äänestäjien antamasta mandaatista, jonka takia ay-liike ei voi näyttää kynsiään näille Suomensyöjille. Oikeisto-omisteinen valtamedia aloittaa kauhean porun jos hallitusjohtoa ja äänestäjien enemmistön tahtoa ei kunnioiteta.
        Sitä saitte mitä tilasitte.

        Äänestäjät eivät tähän hallituksen touhuun madaattia antaneet, tällaisista ei kerrottu eikä puhuttu ennen vaaleja, päinvastoin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1827
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1213
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1156
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe