Matti Vanhasen auringonlasku

Aamulla Lauantaiseurassa nähtiin hermostunut ja poissaolevan tuntuinen Matti Vanhanen.
Kova arvostelu viivyttelystä ja johtajuuden puutteesta näyttää vaikuttaneen Vanhaseen.

Voi olla melko varma, että Vanhasen jalka taas "kipeytyy" sopivasti Thaimaan aurinkolomalta palattua.

Ei ihme, että Vanhanen ei ottanut ohjelmass kantaa oikein mihinkään. Vanhanen on heittänyt pyyhkeen kehään.
10418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olet oikeassa. Vanhasella ei todellakaan ollut kantaa oikein mihinkään, vaan jokaiseen kysymykseen hän rakensi tyhjänpuhuvan kiertotien.

Mutta ponnekkaasti Vanhanen puolusti edelleen Kaakkois-Aasian toimettomuutta alussa. Ei sellainen saa olla selitys, että tiedonkulku ontui ja katastrofin laajuus selkeni vasta vähitellen - kansanjohdon on pystyttävä olemaan viimeisimmän tiedon tasalla ja reagoimaan välittömästi. Systeemin toimimattomuus jo sinällään on seurausta huonosta johdosta, joka tulee esille vasta vaikeissa tilanteissa.

Tällaiseenkö johtamiseen me tyydymme? Ja miksi sallimme tällaista tekopyhyyttä, joka muuttaa selvät totuudet kepulaisten selittelyissä juuri päinvastaisiksi. Ihan samoin näyttää käyvän aiheettomissa Rusi-tapauksen Itälä-syyttelyissä.

Äänestä
  • Kyllä vahva johtaja olisi parempi. - Sellanen lähes parimetrinen demarikyrpä olis hyvä "maan isä".

    Äänestä

  • ...kuka on muuten "syytellyt Itälää" ?

    "Totuutta" kannattaa etsiä.

    Haukkua louskuttaminen on keppoista askaretta.

    Äänestä

  • ...ja sekos harmittaa... kirjoitti:

    ...kuka on muuten "syytellyt Itälää" ?

    "Totuutta" kannattaa etsiä.

    Haukkua louskuttaminen on keppoista askaretta.

    Kyllä Vanhasen vihjailevat vastaukset Lauantaiseurassa antoivat mahdollisuuden tulkintaan, että Itälä on syyllinen, kunnes toisin todistetaan.

    Valitkoot Vanhanen paremman tavan ilmaista itseään, jos muuta tarkoitti.

    Äänestä

  • Suomen turva kirjoitti:

    Kyllä Vanhasen vihjailevat vastaukset Lauantaiseurassa antoivat mahdollisuuden tulkintaan, että Itälä on syyllinen, kunnes toisin todistetaan.

    Valitkoot Vanhanen paremman tavan ilmaista itseään, jos muuta tarkoitti.

    Vanhasen esiintyminen todisti sen, että hän on peruskepulainen, ihan samaa sarjaa kuin kuka muu tahansa. Mitään Virolaisen Jussin kaltaista hänestä ei löydy.

    Ja hänkin kykenee osoittamaan todeksi väitteen, että kepu pettää aina.

    Äänestä

Suomalaisista äänestysikäisistä kun suurin osa on aikuisia. Aikuiset tietävät, että maailma ei ole mustavalkoinen. Täällä kirjoittavista monella se asia tuntuu olavan aika tavalla hukassa.

Äänestä
  • kiinnipitävä nuorukainen,hämillinen ja epävarma,kyllä kansa sen pian huomaa.

    Äänestä

  • Linkin teksti on varmaankin asiaa (en sitä jaksanut lukea) mutta oheisessa kuvassa leveästi hymyilevän Matti Vanhasen hampaat näyttävät kellertäviltä. -Eikö Vanhanen pese kunnolla hampaitaan?

    Äänestä

... Lauantaiseurassa hyvin ja ponnekkaasti. Hän otti vetovastuun Suomen toimista Aasian onnettomuuden välittömästä hoidosta. Hän pani valtion asianmukaiset virkamiehet asialle yhdessä matkatoimistojen ja Finnairin kanssa. Vanhanen teki viivyttelemättä omalla vastuullaan valtion puolesta tarpeelliset päätökset. Ei siinä ollut aikaa odotella valtioneuvoston tai eduskunnan kokoontumisia. Tärkein mitä oli enää tehtävä oli oman maan kansalaisten evakointi. Sen Suomi sai ensimmäiseksi suoritettua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

Aamulla Lauantaiseurassa nähtiin hermostunut ja poissaolevan tuntuinen Matti Vanhanen.
Kova arvostelu viivyttelystä ja johtajuuden puutteesta näyttää vaikuttaneen Vanhaseen.

Voi olla melko varma, että Vanhasen jalka taas "kipeytyy" sopivasti Thaimaan aurinkolomalta palattua.

Ei ihme, että Vanhanen ei ottanut ohjelmass kantaa oikein mihinkään. Vanhanen on heittänyt pyyhkeen kehään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu