Kateudesta

On yleinen käsitys, että vanhan ajan lopussa ja uuden ajan alussa kirkko sortui noitauskoon ja ryhtyi vainoamaan noitia.

Oikeaa käsityksessa on, että niin kirkko, maallinen valta kuin tavalliset ihmisetkin joutuivat noituushysterian valtaan, mutta takaa paljastuu vielä paljon raadollisempaa. Noitaoikeudenkäynnit johtivat yleensä vapauttavaan tuomioon, koska ei ollut osoitettavissa, että syytetty olisi harrastanut noituutta. Kirkko, niin katolinen kuin protestanttisetkin kirkot harvoin ryhtyi ajamaan asiaa ensimmäisenä.

MUTTA. Suurin osa noitatutkimuksista tehtiin ILMIANNON perusteella. Ilmiannon syynä oli yleensä puhdas kateus, pyrkimys päästä eroon toisesta, jotta oma elo hiukan paranisi. Kun toisen menestys harmitti, naapuri antoi hänet ilmi.

Kirkko tiesi hyvin vähän yksittäisen ihmisen elämästä, mutta kun se oli yhdessä maallisten viranomaisten kanssa avannut tien noitaoikeudenkäynneille, ilmiantajista ei todellakaan ollut puutetta.

Stalinilla ei mitenkään ollut mahdollista tietää ilmiannoista ja niiden todenperäisyydestä kuin pieneltä osin. Mutta ilmiantajia löytyi pilvin pimein. Jokainen, joka halusi päästä kilpailevasta puoluebyrokraatista tai tehtaanjohtajasta, antoi hänet ilmi kansan vihollisena ja vastavallankumouksellisena.

Kuulustelumenetelmät olivat sellaiset, että ilmiannettu lähes aina myönsi syyllisyytensä. Korkealla puoluehirarkiassa Stalin oli avannut menettelylle tien, ja tietä sitten käytettiinkin. Varmin tapa päästä eroon kilpailijastaan oli antaa hänet ilmi.

Hiljan julkaistiin Hitlerin salaisen poliisin, Gestapon, historia. Pahamaineinen Gestapo oli alimiehitetty ja ylityöllistetty virasto. 16 tuhatta virkailijaa vahti yli 50 miljoonaa saksalaista eli yksi yli kolmea tuhatta kohti. Jokainen ymmärtää, että eiväthän he voineet olla hyvin perillä yksilöitten tekemisistä, mutta he pääasiassa työskentelivätkin ilmiantojen perusteella.

Jos ilmiannettu oli keskiluokan saksalainen, ei tapahtunut mitään, mutta jo ennen tuhoamisleirejäkin ilmiannettu juutalainen, mustalainen tai homoseksuaali rääkättiin kuoliaaksi. Ilmiantajista ei ollut pulaa, sillä moni halusi päästä eroon kilpailijastaan tai naapuristaan. Hitler antoi ilmiantajille vapaat kädet ja sortovirasto pärjäsi pienellä väkimäärällä.

Kun takavuosina pientiloilla pantiin pellot pakettiin, kotitarpeiksi sai joitakin kotieläimiä pitää, esimerkiksi muutaman lampaan, mutta kanoja ei saanut olla. Eräällä tilalla oli kanojakin, pykäliä kun ei tarkkaan osattu tulkita. Tulipa tarkastaja kertomaan, että kanoja ei saa pitää. Miten vähät tarkastajat osuivat oikealle tilalle. Tietysti siksi, että kateelliset naapurit olivat tehneet ilmiannon.

Toisella, ökytilalla, oli pytty polttoöljyä, jota oli lupa käyttää dieseltraktorissa, samaa ainetta kun on, vaikka furfuraatilla värjättyä. Tilalla oli myös dieselkäyttöinen auto. Joku naapuri oli kauempaa näkevinään, että pytystä valutettiin myös autoon. Ja ilmiantamaan. Mutta auton tankissa ei ollut furfuraattia.

Ei maatalouden tarkastajien tarvitse kulkea ja tehdä pistokekeita. Kyllä kateelliset naapurit pitävät huolen sekä oikeista että vääristä ilmiannoista.

Listaahan voisi jatkaa vaikka kuinka. Oli kyse sitten noitavainoista, Gestaposta, Stalinin vainoista tai suomalaisesta elinkeinoelämästä, kateus löytyy takaa. Kateus löytyy myös noituuden takaa. Sitä harrastettiin vahingon tuottamiseksi naapurille, jotta vahingonilo helpottaisi kalvavaa kateutta.

Esimerkit ovat historiasta, mutta ei ihminen ole miksikään muuttunut. Edelleen kateus on yksi päämotiiveistamme. Se viettelee meitä, se vie jopa hirmutekoihin. Kateudenkin voi viedä Jeesuksen ristin juurelle. Se täytyy tuoda joka päivä uudestaan ja uudestaan, sillä se ei meitä jätä ennen kuin kuolemme.

Jeesuksen veressa on sellainen voima, että senkin synnin voimme saada anteeksi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

dogmatikos kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu