Täällä väiteltiin siitä, että onko Jumala muuttumaton mormonien mukaan kun Joseph Smith on King Follet saarnassaan sanonut, että Jumala on ollut ensin ihminen ja saanut sitten korotuksensa, siis ei olekaan muuttumaton. Apologiaa:
1. Nämä ovat ikuisia asioita, joita emme ihmisenä ollessamme pysty täysin ymmärtämään. Ei Josephkaan. Emme tiedä millaista on henkimaailmassa, emme tiedä millaista oli ennen kuin maapallo oli luotu, emme tiedä minkälaista on kun luodaan uusi taivas ja uusi maa, emme tiedä millaisia taivaat ovat.
2. Jumala on joka tapauksessa muuttumaton maapallon luomisesta aina uuden taivaan ja maan luomiseen asti ja ikuisesti.
3. Asiaa ei ole mormonien kaanoniin laitettu (siis Jumalan olemista joskus ihmisenä, joka sitten sai korotuksensa).
4. Jeesus on ollut ihmisenä, ja kuitenkin Hän on Jumala, siis mm. muuttumaton.
5. Mormonin kirjassa sanotaan, että Jumala on muuttumaton ja hänessä ei ole muuttumisen häivääkään. Siis mormonit uskovat Jumalan muuttumattomuuteen.
Näennäisiä ristiriitoja on kristinuskossa muutenkin useita, mutta ne selviävät kun perehtyy huolellisesti Raamattuun ja muihin Pyhiin Kirjoituksiin. Jumaliakin on kolme ja kuitenkin vain yksi.
Jumalan muuttumattomuus mormooneilla
59
53
Vastaukset 59
- Ev.lut
Edes ajatus siitä että Jumala on ehkä joskus ollut ihminen, menee täysin kristinuskon ulkopuolelle. Tässä tulee taas esillevmormonien tapa: jos jotain asiaa ei pysty ihmisj ärjellä ymmärtämään keksitään sille selitys. Ainoa peruste on että Voihan se olla näinkin.
- Selkeyttä
Entä se, että Jeesus Kristus on ollut joskus ihminen? Kuinka on mahdollista, että Poika olisi niin kovin erilainen kuin Isä ja ettei Isällä olisi voinut olla samantapaisia vaiheita?
Kristus sanoi:
Joh. 14:9
Jeesus vastasi: "Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: 'Anna meidän nähdä Isä'? [Joh. 12:45; Kol. 1:15]
Meille on annettu lupa käyttää omaa ymmärrystämme. Sitä Kristus odotti Filippukseltakin. - Tuomas_Mesk
Selkeyttä kirjoitti:
Entä se, että Jeesus Kristus on ollut joskus ihminen? Kuinka on mahdollista, että Poika olisi niin kovin erilainen kuin Isä ja ettei Isällä olisi voinut olla samantapaisia vaiheita?
Kristus sanoi:
Joh. 14:9
Jeesus vastasi: "Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: 'Anna meidän nähdä Isä'? [Joh. 12:45; Kol. 1:15]
Meille on annettu lupa käyttää omaa ymmärrystämme. Sitä Kristus odotti Filippukseltakin.Joseph Smithin kehittämän opin mukaisesti koetat nyt sovittaa Jeesuksen inhimilliset piirteet Isään, vaikka Jeesus parissakin kohtaa todistaa, että hän on lähtöisin ylhäältä.
Inhimillinen ymmärrys on erittäin petollinen, kun sitä käyttää asiayhteydestä irrotettujen jakeiden tulkitsemisessa. Kristinuskossa on paljon asioita, joita vallitseva kristinusko, sen tulkinta Raamatusta, ei tunnusta. Kaikki usko on sellaista että voihan se olla niinkin. Ei uskonasioille ole kiistattomia todistuksia. Jumalan olo ihmisenä ei ole Raamatun vastainen (perustelut on jo avauksessa), sitä ei vain ole siinä, niinkuin ei ole monta muutakaan asiaa. Esim miten kastetaan, apostolien elämänkerrat, Joosefin ja Marian myöhemmät vaiheet jne.
- Selkeyttä
Tuomas_Mesk kirjoitti:
Joseph Smithin kehittämän opin mukaisesti koetat nyt sovittaa Jeesuksen inhimilliset piirteet Isään, vaikka Jeesus parissakin kohtaa todistaa, että hän on lähtöisin ylhäältä.
Inhimillinen ymmärrys on erittäin petollinen, kun sitä käyttää asiayhteydestä irrotettujen jakeiden tulkitsemisessa.Näin on: "Jeesus parissakin kohtaa todistaa, että hän on lähtöisin ylhäältä." Jeesuksen Isä on sama kuin meidän taivaallinen Isämme. Jeesus on Isän ainosyntyinen Poika lihan mukaan. Tässä mielessä' Hän on ylhäältä. En ole tätä kyseenalaistanut. Me muut olemme Isän henkilapsia.
- Tuomas_Mesk
Selkeyttä kirjoitti:
Näin on: "Jeesus parissakin kohtaa todistaa, että hän on lähtöisin ylhäältä." Jeesuksen Isä on sama kuin meidän taivaallinen Isämme. Jeesus on Isän ainosyntyinen Poika lihan mukaan. Tässä mielessä' Hän on ylhäältä. En ole tätä kyseenalaistanut. Me muut olemme Isän henkilapsia.
"Jeesus on Isän ainosyntyinen Poika lihan mukaan. Tässä mielessä' Hän on ylhäältä. En ole tätä kyseenalaistanut. Me muut olemme Isän henkilapsia. "
Tämän käsityksen Raamattu selkeästi kyseenalaistaa. - Selkeyttä
Tuomas_Mesk kirjoitti:
"Jeesus on Isän ainosyntyinen Poika lihan mukaan. Tässä mielessä' Hän on ylhäältä. En ole tätä kyseenalaistanut. Me muut olemme Isän henkilapsia. "
Tämän käsityksen Raamattu selkeästi kyseenalaistaa.Kyseenalaistaa - miten?
- Tuomas_Mesk
Selkeyttä kirjoitti:
Kyseenalaistaa - miten?
MAP-kirkko ei ole kyennyt Raamatun tekstein todistamaan, että ainosyntyinen Poika on Isä Jumalan ja Neitsyt Marian lihallisen sukupuoliyhteyden tulosta. Poika on siis ainoastaan alhaalta. MAP-kirkko ei myöskään ole kyennyt Raamatun tekstein selkeästi todistamaan, että me ihmiset olemme Isän henkilapsia.

MAP-kirkko ei väitä tällaista: "...että ainosyntyinen Poika on Isä Jumalan ja Neitsyt Marian lihallisen sukupuoliyhteyden tulosta." Isä-Jumala ei ole lihallinen samassa mielessä kuin ihminen, sillä Hänellä on kuolematon ruumis. Jeesus Kristus syntyi neitseestä, joten tavanomaisesta sukupuoliyhteydestä ei ollut kysymys. Tästä ei ole ollut tarpeen antaa tarkempaa tietoa, mutta Jeesus Kristus on Isän ainosyntyinen lihan mukaan. Tällä täytyy olla osuus siihen, että Kristus pystyi voittamaan kuoleman.
Joh. 3
16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. [Room. 5:8, Room. 8:32]
Joh. 1
14 Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. [Mark. 1:11 | Kol. 2:9; 1. Tim. 3:16; 1. Joh. 1:1-3]
Ap.t. 17
29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.
Room 8
16 Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. [2. Kor. 1:22, 2. Kor. 5:5; Ef. 1:13, Ef. 4:30]
Hepr. 12
9 Kun maalliset isämme kurittivat meitä, me emme tohtineet vastustaa. Vielä paljon suurempi syy meillä on alistua taivaallisen Isämme tahtoon, sillä se takaa meille elämän. - Tuomas_Mesk
Selkeyttä kirjoitti:
MAP-kirkko ei väitä tällaista: "...että ainosyntyinen Poika on Isä Jumalan ja Neitsyt Marian lihallisen sukupuoliyhteyden tulosta." Isä-Jumala ei ole lihallinen samassa mielessä kuin ihminen, sillä Hänellä on kuolematon ruumis. Jeesus Kristus syntyi neitseestä, joten tavanomaisesta sukupuoliyhteydestä ei ollut kysymys. Tästä ei ole ollut tarpeen antaa tarkempaa tietoa, mutta Jeesus Kristus on Isän ainosyntyinen lihan mukaan. Tällä täytyy olla osuus siihen, että Kristus pystyi voittamaan kuoleman.
Joh. 3
16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. [Room. 5:8, Room. 8:32]
Joh. 1
14 Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. [Mark. 1:11 | Kol. 2:9; 1. Tim. 3:16; 1. Joh. 1:1-3]
Ap.t. 17
29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.
Room 8
16 Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. [2. Kor. 1:22, 2. Kor. 5:5; Ef. 1:13, Ef. 4:30]
Hepr. 12
9 Kun maalliset isämme kurittivat meitä, me emme tohtineet vastustaa. Vielä paljon suurempi syy meillä on alistua taivaallisen Isämme tahtoon, sillä se takaa meille elämän."Isä-Jumala ei ole lihallinen samassa mielessä kuin ihminen, sillä Hänellä on kuolematon ruumis. Jeesus Kristus syntyi neitseestä, joten tavanomaisesta sukupuoliyhteydestä ei ollut kysymys. Tästä ei ole ollut tarpeen antaa tarkempaa tietoa, mutta Jeesus Kristus on Isän ainosyntyinen lihan mukaan."
Tässä näemme sekoituksen erilaisia uskomuksia, jotka ovat toistensa kanssa ristiriidassa. Mormoniopin mukaan Isä-Jumalalla on ensinnäkin lihaa ja luuta oleva ruumis, mutta nyt sanot, ettei hän ole lihallinen kuten ihminen. Ja kuitenkin opissa vielä korostetaan Jeesuksen Kristuksen "lihan mukaista" syntymää.
Kopioimasi Raamatun jakeet eivät todista kumpaakaan mormoniopin uskomusta todeksi. - Selkeyttä
Tuomas_Mesk kirjoitti:
"Isä-Jumala ei ole lihallinen samassa mielessä kuin ihminen, sillä Hänellä on kuolematon ruumis. Jeesus Kristus syntyi neitseestä, joten tavanomaisesta sukupuoliyhteydestä ei ollut kysymys. Tästä ei ole ollut tarpeen antaa tarkempaa tietoa, mutta Jeesus Kristus on Isän ainosyntyinen lihan mukaan."
Tässä näemme sekoituksen erilaisia uskomuksia, jotka ovat toistensa kanssa ristiriidassa. Mormoniopin mukaan Isä-Jumalalla on ensinnäkin lihaa ja luuta oleva ruumis, mutta nyt sanot, ettei hän ole lihallinen kuten ihminen. Ja kuitenkin opissa vielä korostetaan Jeesuksen Kristuksen "lihan mukaista" syntymää.
Kopioimasi Raamatun jakeet eivät todista kumpaakaan mormoniopin uskomusta todeksi.Kuolematon ruumis on erilainen kuin tämä kuolevainen.
- kaksipisteto
Mormoniuskonnon mukaan Jeesus on Jahve, eli Abrahamin, Isakin ja Jakobin jumala ja juuri eilen nim. selkeyttä selitti miten Jeesus maan päälläkin muuttui ja kehittyi, ei hän ollut mitenkään valmis kehityksessään vaikka oli kaikkitietävä.
Kyllä on muutos jos jumala muuttuu ihmiseksi ja kuolee , kaikkitietävästä ja kaikkivoivasta henkiolennosta jokeltelevaksi vauvaksi Galileaan eikä tuo tapahtunut ennen, vaan jälkeen maapallon luomisen. Jos nämä ovat asioita joita ei pysty ymmärtämään, niin miksi raamattu ilmoittaa tarkkaan millainen sen jumala on, miksi hän hölöttää ihmisille asioita itsestään, joista nim. selkeyttä ja mormonismi muutoinkin , joutuvat selittämään että ne eivät voi olla totta koska jopa ihmisjärki sen sanoo? Onko Raamatun jumala idiootti ?
Jos hän ei ole ainoa jumala , eikä ole kaikkivaltias, eikä ole henkiolento, vaan ruumiillinen ja asuu jossain tietyssä paikassa, voihan hän sen ilmoittaa: minulla on fyysinen isä joka on kehittynyt kokemusten kautta jumalaksi ja äiti ja asun vanhempieni kanssa tietyllä planeetalla . Olen itse asiassa messias jonka isäni on luvannut lähettää . En ole ikuinen enkä muuttumaton, vanhempani olivat ennen minua enkä ole luonut tätä planeettakaan jolla nyt perheineni asun, ja tulen käymään läpi monta muutosta kun ilmaannun messiaana maan päälle.En ole aina elävä, olen syntynyt tiettynä hetkenä ja tulen kuolemaankin . Niin, eikä äitini ole neitsyt .Jumala on elävä Jumala, todella olemassaoleva ihmisen muotoinen olento. Että hän olisi vain henki, on Raamatun tulkintaa, ei sen sana. Aivan luontevaa on ajatella että Jumalalla on kirkastettu ruumis hengen lisäksi. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Kirkastusvuorella nähdyillä henkilöillä oli kirkastettu ruumis. Jeesuksella oli ruumis kun hän ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen. Hän esim söi kalaa.
On aivan luontevaa ajatella, että kenelläkään ei voi olla kirkastettua ruumista jos ei ole ensin ollut henkenä taivaassa, sitten ihmisenä lihassa ja sitten saanut korotuksensa. Ei edes Jumalalla, muuten Hän ei voisi olla sellainen konkreettinen olento kuin Hän on, kaiken sen ihmeellisen, suuren ja salatun lisäksi mitä Hän myös on. Tämä on aivan johdonmukainen seuraus mormonien opista että voimme korottua taivaaseen ja saada kirkastetun ruumiin. Sitä ei ole Raamatussa, muttei se myöskään ole millään tavoin Raamatun ilmoituksen vastainen. Kolmesta taivaasta siellä puhutaan. Se on vain joidenkin kristinuskon suuntien Raamatun tulkinnan vastainen.
Vastustajilla on täällä tapana ottaa jokin tulkinta Raamatusta ja sanoa että se vain on kristinuskoa ja sen takia mormoniuskonto on väärä. Väärä se onkin jos tuo tulkinta Raamatusta on oikea. Mutta kun se on vain yksi tulkinta. Ja se on väärä, mormonien tulkinta ei ole väärä. Ja tämä on uskonasia, turha kiistellä, sitä vaan on erilaisia uskonkäsityksiä. Juuri mormonien käsitysten väittäminen vääräksi on ala-arvoista, koska mormonit selvästi tietävät kristinuskosta paljon enemmän kuin muut. Ala-arvoista on tuommoinen valistumaton ja sivistymätön kritiikki.- kaksipisteto
Olli.S kirjoitti:
Jumala on elävä Jumala, todella olemassaoleva ihmisen muotoinen olento. Että hän olisi vain henki, on Raamatun tulkintaa, ei sen sana. Aivan luontevaa on ajatella että Jumalalla on kirkastettu ruumis hengen lisäksi. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Kirkastusvuorella nähdyillä henkilöillä oli kirkastettu ruumis. Jeesuksella oli ruumis kun hän ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen. Hän esim söi kalaa.
On aivan luontevaa ajatella, että kenelläkään ei voi olla kirkastettua ruumista jos ei ole ensin ollut henkenä taivaassa, sitten ihmisenä lihassa ja sitten saanut korotuksensa. Ei edes Jumalalla, muuten Hän ei voisi olla sellainen konkreettinen olento kuin Hän on, kaiken sen ihmeellisen, suuren ja salatun lisäksi mitä Hän myös on. Tämä on aivan johdonmukainen seuraus mormonien opista että voimme korottua taivaaseen ja saada kirkastetun ruumiin. Sitä ei ole Raamatussa, muttei se myöskään ole millään tavoin Raamatun ilmoituksen vastainen. Kolmesta taivaasta siellä puhutaan. Se on vain joidenkin kristinuskon suuntien Raamatun tulkinnan vastainen.
Vastustajilla on täällä tapana ottaa jokin tulkinta Raamatusta ja sanoa että se vain on kristinuskoa ja sen takia mormoniuskonto on väärä. Väärä se onkin jos tuo tulkinta Raamatusta on oikea. Mutta kun se on vain yksi tulkinta. Ja se on väärä, mormonien tulkinta ei ole väärä. Ja tämä on uskonasia, turha kiistellä, sitä vaan on erilaisia uskonkäsityksiä. Juuri mormonien käsitysten väittäminen vääräksi on ala-arvoista, koska mormonit selvästi tietävät kristinuskosta paljon enemmän kuin muut. Ala-arvoista on tuommoinen valistumaton ja sivistymätön kritiikki.Paitsi että raamttu sanoo muuta...
Mormonismi on tuonut maailmaan samanlaisen jumalan jollaisia kaikki jumalat olivat ennen Israelin uskontoa ja sen kirjoituksia, jollaisia oli "aivan luontevaa ajatella" : jumalia oli paljon, mutta yksi oli pääjumala, jumalilla oli ruumiit ja he avioituivat ja perustivat perheitä, asuivat tietyssä paikassa olivat kehityksen tai nainnin tulosta ja heidän moraalinsa oli sama kuin ihmisten, siihen sopi valehtelu, jos oli tarpeen, petos, jos se hyödytti jumalaa jne.
Kukaan ei voi sanoa mikä käsitys jumalasta on totta, tai onko jumalia ollenkaan, mutta sen voi sanoa onko raamatussa ilmoittava jumala sama tai samanlainen kuin mormonien jumala : ei ole. Mormonit yrittävät selvitä tilanteesta väittämällä että raamatun jumala ei ole tarkoittanutkaan että häneen uskotaan siten kuin hän ilmoittaa, vaan pitää itse ymmärtää että tarkoitus onkin ollut päinvastainen : tulkita ilmoitus pois.
Tuokaan älyttömyys ei auta, koska Raamatussa sen jumala ilmoittaa, että hän ei valehtele, vaan puhuu totta ja kaikkeen mitä hän itsestään sanoo voi ja pitää luottaa. Mormonismi ja kristinusko eivät ole yhden ja saman uskonnon eri eri tulkintoja, vaan kokonaan eri uskonnot, joissa on eri jumalakin.
Sanot ala-arvoiseksi ja sivistymättömäksi kritiikkiä joka pahjautuu juuri ja vain raamattuun, onko Raamatussa siis " sivistymätön ja ala-arvoinen" ilmoitus? kaksipisteto kirjoitti:
Paitsi että raamttu sanoo muuta...
Mormonismi on tuonut maailmaan samanlaisen jumalan jollaisia kaikki jumalat olivat ennen Israelin uskontoa ja sen kirjoituksia, jollaisia oli "aivan luontevaa ajatella" : jumalia oli paljon, mutta yksi oli pääjumala, jumalilla oli ruumiit ja he avioituivat ja perustivat perheitä, asuivat tietyssä paikassa olivat kehityksen tai nainnin tulosta ja heidän moraalinsa oli sama kuin ihmisten, siihen sopi valehtelu, jos oli tarpeen, petos, jos se hyödytti jumalaa jne.
Kukaan ei voi sanoa mikä käsitys jumalasta on totta, tai onko jumalia ollenkaan, mutta sen voi sanoa onko raamatussa ilmoittava jumala sama tai samanlainen kuin mormonien jumala : ei ole. Mormonit yrittävät selvitä tilanteesta väittämällä että raamatun jumala ei ole tarkoittanutkaan että häneen uskotaan siten kuin hän ilmoittaa, vaan pitää itse ymmärtää että tarkoitus onkin ollut päinvastainen : tulkita ilmoitus pois.
Tuokaan älyttömyys ei auta, koska Raamatussa sen jumala ilmoittaa, että hän ei valehtele, vaan puhuu totta ja kaikkeen mitä hän itsestään sanoo voi ja pitää luottaa. Mormonismi ja kristinusko eivät ole yhden ja saman uskonnon eri eri tulkintoja, vaan kokonaan eri uskonnot, joissa on eri jumalakin.
Sanot ala-arvoiseksi ja sivistymättömäksi kritiikkiä joka pahjautuu juuri ja vain raamattuun, onko Raamatussa siis " sivistymätön ja ala-arvoinen" ilmoitus?Kyllä sinä annat aivan väärän todistuksen mormonien käsityksestä Jumalasta. Mormonien käsitys on täysin Raamatun mukainen. Sinä vain väität ettei ole. Mielessäsi on jonkin kirkon tai teologian mukainen raamatuntulkinta. Sinun tulkintasi se väärä on eikä mormonien. Ala-arvoista on juuri se, ettet anna oikeaa todistusta mormonien käsityksestä. Raamatussa on aivan oikea käsitys Jumalasta mormonienkin mielestä. Sinun tulkintasi siitä vain on virheellinen.
Jos main-stream kristinuskon käsitys Jumalasta on oikea, tottakai silloin mormonien käsitys on väärä. Main-stram kristikunnalla on kuitenkin väärä käsitys, eikä muutenkaan voida jonkin Raamatun tulkinnan pohjalta sanoa mormonien käsitystä vääräksi. On ensin osoitettava että tulkinta johon väite perustuu, on oikea tulkinta.
Suhtaudut dogmaattisesti oman tulkintasi oikeuteen, se on sivistymätöntä, ja se on sivistymätöntä ettet kunnolla perehdy mormonien käsityksiin, ja ala-arvoista on se että annat niistä väärän todistuksen. Et edes yritä kumota edellä esitettyjä väitteitä, väität vaan kaikenlaista perustelematta muulla tavoin kuin että tulkintasi Raamatusta on ainoa oikea ja siksi muiden on väärä.- Tuomas_Mesk
Olli.S kirjoitti:
Kyllä sinä annat aivan väärän todistuksen mormonien käsityksestä Jumalasta. Mormonien käsitys on täysin Raamatun mukainen. Sinä vain väität ettei ole. Mielessäsi on jonkin kirkon tai teologian mukainen raamatuntulkinta. Sinun tulkintasi se väärä on eikä mormonien. Ala-arvoista on juuri se, ettet anna oikeaa todistusta mormonien käsityksestä. Raamatussa on aivan oikea käsitys Jumalasta mormonienkin mielestä. Sinun tulkintasi siitä vain on virheellinen.
Jos main-stream kristinuskon käsitys Jumalasta on oikea, tottakai silloin mormonien käsitys on väärä. Main-stram kristikunnalla on kuitenkin väärä käsitys, eikä muutenkaan voida jonkin Raamatun tulkinnan pohjalta sanoa mormonien käsitystä vääräksi. On ensin osoitettava että tulkinta johon väite perustuu, on oikea tulkinta.
Suhtaudut dogmaattisesti oman tulkintasi oikeuteen, se on sivistymätöntä, ja se on sivistymätöntä ettet kunnolla perehdy mormonien käsityksiin, ja ala-arvoista on se että annat niistä väärän todistuksen. Et edes yritä kumota edellä esitettyjä väitteitä, väität vaan kaikenlaista perustelematta muulla tavoin kuin että tulkintasi Raamatusta on ainoa oikea ja siksi muiden on väärä."Kyllä sinä annat aivan väärän todistuksen mormonien käsityksestä Jumalasta."
Olli.S, tutkipa erittäin tarkkaan MAP-kirkon oppi Jumalasta aivan alusta lähtien. Huomaat varsin pian, että mormonien virallinen oppi ei ole alkuunkaan sellainen, mitä uskot sen olevan. Tuomas_Mesk kirjoitti:
"Kyllä sinä annat aivan väärän todistuksen mormonien käsityksestä Jumalasta."
Olli.S, tutkipa erittäin tarkkaan MAP-kirkon oppi Jumalasta aivan alusta lähtien. Huomaat varsin pian, että mormonien virallinen oppi ei ole alkuunkaan sellainen, mitä uskot sen olevan.Kyllä minä tiedän millainen se oppi on. Samoin tiedän mitä vallitseva kristinusko ajattelee. Minusta mormonien oppi on Raamatun mukainen, kirkkojen ei. Sinusta taas päinvastoin. Turha väitellä uskonasioista. On vaan erilaiset uskot.
Juutalaisuudessakin hyvin ihmisen näköinen Jumala vähitellen katosi ja hämärtyi, samoin hänen taivaallinen vaimonsa. Alunperin näin oli, eikä sellainen ajattelu vieläkään ole kuitenkaan Raamatun vastaista.- kaksipisteto
Olli.S kirjoitti:
Kyllä minä tiedän millainen se oppi on. Samoin tiedän mitä vallitseva kristinusko ajattelee. Minusta mormonien oppi on Raamatun mukainen, kirkkojen ei. Sinusta taas päinvastoin. Turha väitellä uskonasioista. On vaan erilaiset uskot.
Juutalaisuudessakin hyvin ihmisen näköinen Jumala vähitellen katosi ja hämärtyi, samoin hänen taivaallinen vaimonsa. Alunperin näin oli, eikä sellainen ajattelu vieläkään ole kuitenkaan Raamatun vastaista.Juutalaisuudessa ei koskaan jumalalla ole ollut vaimoa, israelilaiset kyllä palvoivat kaikkia kanaanilaisjumalia ja näiden vaimoja vaikka israelin oma uskonto sellaisen kielsi Jer. 7: 18 "Lapset keräävät puita, miehet sytyttävät tulen, ja naiset alustavat taikinan valmistaakseen uhrikakkuja Taivaan kuningattarelle . He vuodattavat viiniä uhriksi muille jumalille ja loukkaavat näin minua
י׃19 Mutta minä,jahve, kysyn: Minuako he muka loukkaavat, eivätkö pikemminkin itseään? Itsensä he häpäisevät!" Ei ole raamatun vastaista ? eipä kai, kun raamattu tuommoisen kieltää vain vain parissa sadassa jakeessa, ei se silloin vielä tarkoita mitään. kaksipisteto kirjoitti:
Juutalaisuudessa ei koskaan jumalalla ole ollut vaimoa, israelilaiset kyllä palvoivat kaikkia kanaanilaisjumalia ja näiden vaimoja vaikka israelin oma uskonto sellaisen kielsi Jer. 7: 18 "Lapset keräävät puita, miehet sytyttävät tulen, ja naiset alustavat taikinan valmistaakseen uhrikakkuja Taivaan kuningattarelle . He vuodattavat viiniä uhriksi muille jumalille ja loukkaavat näin minua
י׃19 Mutta minä,jahve, kysyn: Minuako he muka loukkaavat, eivätkö pikemminkin itseään? Itsensä he häpäisevät!" Ei ole raamatun vastaista ? eipä kai, kun raamattu tuommoisen kieltää vain vain parissa sadassa jakeessa, ei se silloin vielä tarkoita mitään.Tämä on kaikki kiistanalaista. Eivät hurskaat israelilaiset tietenkään palvoneet mitään epäjumalia. He palvoivat vain Jahvea, Elohimiä, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa, joka oli miespuolinen. Naisia ei palvottu. Näin on. Mutta joissakin perimätiedoissa kuitenkin on myös taivaallinen äiti, jota valkoinen puu, myös rakkaudeksi tulkittu, symbolisoi. Kuten sanottu, nämä tutkimukset ovat kiistanalaisia, näin myös mielipiteesi.
Jos on Isä ja Poika ja Jumalan lapsia, joita kaikki olemme, niin onhan ihan pöhköä ajatella ettei sitten äitiä olisi ollenkaan, vaikka siitä ei Raamatussa kerrota. Varmaan on ollut kirjoituksia, joissa on kerrottu, mutta ne eivät ole päätyneet kaanoniimme asti.
Tässä juuri on ero mormonien ja useimpien muiden välillä. Me uskomme että on paljon muitakin Pyhiä Kirjoituksia kuin Raamattu (tällaisista myös Raamattu kertoo), ja uskomme jatkuvaan ilmoitukseen. Muut sanovat Jumalalle: "Suu kiinni!" Aikamoista Jumalan pilkkaa ja kaikkivaltiuden kieltämistä!- kaksipisteto
Olli.S kirjoitti:
Tämä on kaikki kiistanalaista. Eivät hurskaat israelilaiset tietenkään palvoneet mitään epäjumalia. He palvoivat vain Jahvea, Elohimiä, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa, joka oli miespuolinen. Naisia ei palvottu. Näin on. Mutta joissakin perimätiedoissa kuitenkin on myös taivaallinen äiti, jota valkoinen puu, myös rakkaudeksi tulkittu, symbolisoi. Kuten sanottu, nämä tutkimukset ovat kiistanalaisia, näin myös mielipiteesi.
Jos on Isä ja Poika ja Jumalan lapsia, joita kaikki olemme, niin onhan ihan pöhköä ajatella ettei sitten äitiä olisi ollenkaan, vaikka siitä ei Raamatussa kerrota. Varmaan on ollut kirjoituksia, joissa on kerrottu, mutta ne eivät ole päätyneet kaanoniimme asti.
Tässä juuri on ero mormonien ja useimpien muiden välillä. Me uskomme että on paljon muitakin Pyhiä Kirjoituksia kuin Raamattu (tällaisista myös Raamattu kertoo), ja uskomme jatkuvaan ilmoitukseen. Muut sanovat Jumalalle: "Suu kiinni!" Aikamoista Jumalan pilkkaa ja kaikkivaltiuden kieltämistä!Nyt puhumme raamatusta ja juutalaisesta uskonnosta, sen opit eivät ole kiistanalaisia, ei liioin se että israelilaiset palvoivat pitkään kaikkia samoja jumalia kuin muutkin kaananilaiset, myös Astartea ja todennäköisesti uhrasivat lapsia Molokille. Se oli vastoin israelin omaa kulttia, vielä kuningaskuntien tuhouduttua profeetat ilmoittivat että niiden tuho ei johtunut siitä että pikkukansa vain luonnollisesti hävisi suurvalloille ensin haastettuaan niiden kanssa turhaa riitaa, vaan siitä, että jahve rankaisi kansaa juuri noiden epäjumalien palvonnasta.Viesti meni myös perille.
Kukaan ei tiedä mistä Jahve tuli Israelin uskontoon tai ylipäänsä, aiempia merkkejä ei hänestä alueella ole, vain jokin vihje eteläisestä alkuperästä myös VT:ssä, mutta siitä asti kun hän Israelin uskonnossa saapui näyttämölle , hän on ollut "kiivas jumala" joka ei siedä kilpailijoita. Kumpi hyvynsä nyt valinnan tekikään, Jahve vai kansa, se johti maailmanvalloitukseen kristinuskon Jeesuksen isänä, muut tuon ajan jumalat vaimoineen päivineen ovat historiaa .Vain mormonismi enää yrittää elvyttää muinaista lähi-idän polyteismiä taivaan kuningattarineen ja listiä Jahven siinä sivussa, mutta ei paluuta ole, eihän se onnistunut muinoinkaan.
Raamattu ei ole "on ihan pöhköä ajatella"- kirja , jumalat joilla oli äiti ja vaimot oli lähi-idässä joka ainoassa uskonnossa 2000 v sitten -paitsi ei yhdessä, eikä mikään estä luomasta sellaisia uskontoja nytkään. Raamattu sen kieltää, mutta eihän raamattua ole pakko pitää ohjenuorana eikä siihen uskoa, mutta ei sen sanomaa silti voi jälkikäteen muuttaakaan.Raamttu ei ole " ihan mikä vain käy"-kirja.
Koska niin monissa, ehkä enmmistössä uskonnoista, on ollut naispuolisiakin jumalia ja jumalat siis sukupuolitettu, tarvetta siihen on ollut ja ehkä tuollainen ajattelu on ihmisille normaalia, kun kerran oma lajimme lisääntyy suvullisesti, ei jumalistakaan ole voitu muuta ajatella. Toisaalta kristinuskon menestys on ollut suuri ja osoittanut että uskonto voi ajatella asiat myös toisin ja silti pärjätä. - Tuomas_Mesk
Olli.S kirjoitti:
Tämä on kaikki kiistanalaista. Eivät hurskaat israelilaiset tietenkään palvoneet mitään epäjumalia. He palvoivat vain Jahvea, Elohimiä, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaa, joka oli miespuolinen. Naisia ei palvottu. Näin on. Mutta joissakin perimätiedoissa kuitenkin on myös taivaallinen äiti, jota valkoinen puu, myös rakkaudeksi tulkittu, symbolisoi. Kuten sanottu, nämä tutkimukset ovat kiistanalaisia, näin myös mielipiteesi.
Jos on Isä ja Poika ja Jumalan lapsia, joita kaikki olemme, niin onhan ihan pöhköä ajatella ettei sitten äitiä olisi ollenkaan, vaikka siitä ei Raamatussa kerrota. Varmaan on ollut kirjoituksia, joissa on kerrottu, mutta ne eivät ole päätyneet kaanoniimme asti.
Tässä juuri on ero mormonien ja useimpien muiden välillä. Me uskomme että on paljon muitakin Pyhiä Kirjoituksia kuin Raamattu (tällaisista myös Raamattu kertoo), ja uskomme jatkuvaan ilmoitukseen. Muut sanovat Jumalalle: "Suu kiinni!" Aikamoista Jumalan pilkkaa ja kaikkivaltiuden kieltämistä!"Jos on Isä ja Poika ja Jumalan lapsia, joita kaikki olemme, niin onhan ihan pöhköä ajatella ettei sitten äitiä olisi ollenkaan, vaikka siitä ei Raamatussa kerrota. Varmaan on ollut kirjoituksia, joissa on kerrottu, mutta ne eivät ole päätyneet kaanoniimme asti."
Onpahan mielenkiintoinen väite. Näen tässä vain inhimillisen näkemyksen, mutta missä on hengellinen? Tuomas_Mesk kirjoitti:
"Jos on Isä ja Poika ja Jumalan lapsia, joita kaikki olemme, niin onhan ihan pöhköä ajatella ettei sitten äitiä olisi ollenkaan, vaikka siitä ei Raamatussa kerrota. Varmaan on ollut kirjoituksia, joissa on kerrottu, mutta ne eivät ole päätyneet kaanoniimme asti."
Onpahan mielenkiintoinen väite. Näen tässä vain inhimillisen näkemyksen, mutta missä on hengellinen?Jeesus oli olemassa jo ennen syntymistään maan päälle (Joh evankeliumin alku). Hänen Isänsä taivaassa oli Isä-Jumala. Millä konstilla tästä taivaallisen äidin pois saa? Asialle on täysin raamatullinen perustelu. Tai sitten taivaassa oli Pojalla vain Isä eikä äitiä ollenkaan, niinkuin saniaisilla. Kehtaisitko mennä tällaista väittämään taivaallisesta perheestä?
- Höpölöpsis
Olli.S kirjoitti:
Jeesus oli olemassa jo ennen syntymistään maan päälle (Joh evankeliumin alku). Hänen Isänsä taivaassa oli Isä-Jumala. Millä konstilla tästä taivaallisen äidin pois saa? Asialle on täysin raamatullinen perustelu. Tai sitten taivaassa oli Pojalla vain Isä eikä äitiä ollenkaan, niinkuin saniaisilla. Kehtaisitko mennä tällaista väittämään taivaallisesta perheestä?
Voi mogiikka sentään!
Oliko Pojalla äiti niinkuin haisunäädällä? Kehtaisitko sinä verrata taivaallista perhettä haisunäätiin? - kaksipisteto
Olli.S kirjoitti:
Jeesus oli olemassa jo ennen syntymistään maan päälle (Joh evankeliumin alku). Hänen Isänsä taivaassa oli Isä-Jumala. Millä konstilla tästä taivaallisen äidin pois saa? Asialle on täysin raamatullinen perustelu. Tai sitten taivaassa oli Pojalla vain Isä eikä äitiä ollenkaan, niinkuin saniaisilla. Kehtaisitko mennä tällaista väittämään taivaallisesta perheestä?
Isä on "Isä" ilmoittaahan Jahve että on kaikkien ihmisten isä koska on näiden luoja. Jahvella ei Raamatun mukaan ole alkua eikä loppua ,ei isää eikä äitiä ei vaimoa, ei setiä eikä tätejä.
Teidän jumalallanne on vaimo ja siten myös appi ja anoppi,heillä kaikilla on isovanhemmat ja isovanhempien isovanhemmat jne .Jumalperheet eivät varmaan aina ole yksilapsisia, joten jumalia piisaa, vaikka joku jumalpari surukseen jäisikin lapsettomaksi, niin silti. Kun heillä on ollut iäisyys aikaa lisääntyä ja he asuvat ruumiillisessa muodossa eri planeetoilla, on suoranainen ihme ettei ketään heistä ole jo fyysisesti havaittu.
Koska Raamattu selvästi ei tyydytä mormonien uskonnollisia tarpeita eikä sen jumala niitä korkeita älyllisiä vaatimuksia joita sille asettaa jo yksittäisten mormonien äly, niin eikö olisi rehellisempää että sen asemesta että yritätte muuttaa raamattua ja pakottaa sitä sopimaan omiin oppeihinne, vain ilmoitaisitte, että oma jumalanne ei ole sama kuin Raamatun jumala vaan on moderni, mutta kuitenkin teologisesti retro . Samat ominaisuudet ja hienoudet löytyvät häneltä kuin muinaisilta jumalilta kun maailma vielä oli mallillaan eikä israelilaisia ollut vielä missään. kaksipisteto kirjoitti:
Isä on "Isä" ilmoittaahan Jahve että on kaikkien ihmisten isä koska on näiden luoja. Jahvella ei Raamatun mukaan ole alkua eikä loppua ,ei isää eikä äitiä ei vaimoa, ei setiä eikä tätejä.
Teidän jumalallanne on vaimo ja siten myös appi ja anoppi,heillä kaikilla on isovanhemmat ja isovanhempien isovanhemmat jne .Jumalperheet eivät varmaan aina ole yksilapsisia, joten jumalia piisaa, vaikka joku jumalpari surukseen jäisikin lapsettomaksi, niin silti. Kun heillä on ollut iäisyys aikaa lisääntyä ja he asuvat ruumiillisessa muodossa eri planeetoilla, on suoranainen ihme ettei ketään heistä ole jo fyysisesti havaittu.
Koska Raamattu selvästi ei tyydytä mormonien uskonnollisia tarpeita eikä sen jumala niitä korkeita älyllisiä vaatimuksia joita sille asettaa jo yksittäisten mormonien äly, niin eikö olisi rehellisempää että sen asemesta että yritätte muuttaa raamattua ja pakottaa sitä sopimaan omiin oppeihinne, vain ilmoitaisitte, että oma jumalanne ei ole sama kuin Raamatun jumala vaan on moderni, mutta kuitenkin teologisesti retro . Samat ominaisuudet ja hienoudet löytyvät häneltä kuin muinaisilta jumalilta kun maailma vielä oli mallillaan eikä israelilaisia ollut vielä missään.Se että Raamatussa ei jotain asiaa ole, ei tarkoita etteikö asia voisi olla tosiasia. Raamatusta puuttuu monia tärkeitä asioita: Millainen Jumala on? Onko Jeesuksella taivaallinen äiti? Miten kastetaan? Profeettojen ennustukset Jeesuksesta. Voiko nainen olla Jumalan pappina? (Luterilaisena pappina voi olla, jos kirkolliskokous niin päättää.) Voidaanko homoja vihkiä kristilliseeen avioliittoon?
Ja puuttuu monia mielenkiintoisia asioita: Josefin ja Marian elämän jatko, Apostolien elämänkerrat, Alkuseurakunnan kohtalo ja historia, muiden lampaiden historiat: kristityt ja juutalaiset, jotka ovat lähteneet muualle, Israelin kadonneiden sukukuntien historiat jne.
Raamattu on riittävä opetuksessaan pelastukselle (paitsi kasteen kohdalla), mutta uskovainen ja kirkko tarvitsevat sen lisäksi paljon muutakin: pappeuden valtuuden, kirkkojärjestyksen ym.
Raamatun ilmoituksen hienoudesta ja sen sisällön puutteista pitäisi laittaa avaus joskus.Höpölöpsis kirjoitti:
Voi mogiikka sentään!
Oliko Pojalla äiti niinkuin haisunäädällä? Kehtaisitko sinä verrata taivaallista perhettä haisunäätiin?Se että Pojalla on äiti, ei muulla tavoin liitä häntä haisunäätään, mutta yksineuvoinen syntyminen liittää hänet yksineuvoisesti syntyneisiin, jotka ovat erilaisia kuin kaksineuvoisesti syntyneet, ja on vähintäänkin loukkaavaa väittää Jumalan olevan yksineuvoinen.
Tietysti on sanottava, että Jumalan olemus tässä suhteessa on ikuinen asia, joka menee yki ihmisen käsityskyvyn ja siinä olemme varmaankin samaa meltä.- kaksipisteto
Olli.S kirjoitti:
Se että Raamatussa ei jotain asiaa ole, ei tarkoita etteikö asia voisi olla tosiasia. Raamatusta puuttuu monia tärkeitä asioita: Millainen Jumala on? Onko Jeesuksella taivaallinen äiti? Miten kastetaan? Profeettojen ennustukset Jeesuksesta. Voiko nainen olla Jumalan pappina? (Luterilaisena pappina voi olla, jos kirkolliskokous niin päättää.) Voidaanko homoja vihkiä kristilliseeen avioliittoon?
Ja puuttuu monia mielenkiintoisia asioita: Josefin ja Marian elämän jatko, Apostolien elämänkerrat, Alkuseurakunnan kohtalo ja historia, muiden lampaiden historiat: kristityt ja juutalaiset, jotka ovat lähteneet muualle, Israelin kadonneiden sukukuntien historiat jne.
Raamattu on riittävä opetuksessaan pelastukselle (paitsi kasteen kohdalla), mutta uskovainen ja kirkko tarvitsevat sen lisäksi paljon muutakin: pappeuden valtuuden, kirkkojärjestyksen ym.
Raamatun ilmoituksen hienoudesta ja sen sisällön puutteista pitäisi laittaa avaus joskus."Se että Raamatussa ei jotain asiaa ole, ei tarkoita etteikö asia voisi olla tosiasia. " ei tietenkään mutta jos väittää kuten mormonit, että raamattu nimenomaan erehtyy ja että asiat jotka raamatun jumala kieltää ovatkin totta, ja asiat jotka raamatun jumala ilmoittaa tosiksi, eivät ole, silloin ei väittäjällä ja raamatulla tietenkään ole sama jumala. Sekin on vapaa valinta mihin jumalaan uskoo vai uskooko mihinkään.
"Raamatusta puuttuu monia tärkeitä asioita: Millainen Jumala on?" juuri sen raamattu kertoo Jumala alusta asti :jahve on yksi ja ainoa, on kaikkivaltias kaikkitietävä henkiolento, on ollut aina ja on kaiken muun luoja, ei muutu, ei kuole, ei ole ihminen, ei valehtele, ja lähettää messiaan joka on hänen voideltunsa ja palvelijansa. Messias on davidin sukuun kuuluva, eivät hänen vanhempansa ole oleellisia, vain isän pitää olla Davidin sukua .
Ut ei ole elämänkertakirja mutta Jeesuksen isä Joosef oli ilmeisesti jo kuollut kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa koska häntä ei enää mainita, äiti ja sisarukset kyllä useampaankin kertaan.
"Alkuseurakunnan kohtalo ja historia, muiden lampaiden historiat: muiden lampaiden historiat: kristityt ja juutalaiset, jotka ovat lähteneet muualle, Israelin kadonneiden sukukuntien historiat jne. " nehän historiasta tunnetaan, niin kristinusko synty jaalku kuin leviäminenkin hyvinkin tarkkaan , samoin juutalaisten historia ei kummassakaan ole pimeitä vaiheita.
Mitään kadonneita sukukuntia ei ole heimot yhdistyivät ja kunkin heimon jäseniä on on joka diasporassa kaikkia heitä jäi Assyyrian ja Babyloniaan pakkosiirron päätyttyä , heitä kaikkia jäi israelin maahan ja palasi sinne pakkosiirrosta, heitä muutti kaikkia kaikkiin diasporiin. Raamattukin tästä ehtii kertoa Ei mikään heimo jäänyt yhteen tietyyn paikkaan.
Jeesus ei määrännyt miään pappeutta mihin sitä edes olisi tarvittu ?
"Raamatun ilmoituksen hienoudesta ja sen sisällön puutteista pitäisi laittaa avaus joskus. ! " LOL - Selkeyttä
kaksipisteto kirjoitti:
"Se että Raamatussa ei jotain asiaa ole, ei tarkoita etteikö asia voisi olla tosiasia. " ei tietenkään mutta jos väittää kuten mormonit, että raamattu nimenomaan erehtyy ja että asiat jotka raamatun jumala kieltää ovatkin totta, ja asiat jotka raamatun jumala ilmoittaa tosiksi, eivät ole, silloin ei väittäjällä ja raamatulla tietenkään ole sama jumala. Sekin on vapaa valinta mihin jumalaan uskoo vai uskooko mihinkään.
"Raamatusta puuttuu monia tärkeitä asioita: Millainen Jumala on?" juuri sen raamattu kertoo Jumala alusta asti :jahve on yksi ja ainoa, on kaikkivaltias kaikkitietävä henkiolento, on ollut aina ja on kaiken muun luoja, ei muutu, ei kuole, ei ole ihminen, ei valehtele, ja lähettää messiaan joka on hänen voideltunsa ja palvelijansa. Messias on davidin sukuun kuuluva, eivät hänen vanhempansa ole oleellisia, vain isän pitää olla Davidin sukua .
Ut ei ole elämänkertakirja mutta Jeesuksen isä Joosef oli ilmeisesti jo kuollut kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa koska häntä ei enää mainita, äiti ja sisarukset kyllä useampaankin kertaan.
"Alkuseurakunnan kohtalo ja historia, muiden lampaiden historiat: muiden lampaiden historiat: kristityt ja juutalaiset, jotka ovat lähteneet muualle, Israelin kadonneiden sukukuntien historiat jne. " nehän historiasta tunnetaan, niin kristinusko synty jaalku kuin leviäminenkin hyvinkin tarkkaan , samoin juutalaisten historia ei kummassakaan ole pimeitä vaiheita.
Mitään kadonneita sukukuntia ei ole heimot yhdistyivät ja kunkin heimon jäseniä on on joka diasporassa kaikkia heitä jäi Assyyrian ja Babyloniaan pakkosiirron päätyttyä , heitä kaikkia jäi israelin maahan ja palasi sinne pakkosiirrosta, heitä muutti kaikkia kaikkiin diasporiin. Raamattukin tästä ehtii kertoa Ei mikään heimo jäänyt yhteen tietyyn paikkaan.
Jeesus ei määrännyt miään pappeutta mihin sitä edes olisi tarvittu ?
"Raamatun ilmoituksen hienoudesta ja sen sisällön puutteista pitäisi laittaa avaus joskus. ! " LOLOletko varma tästä: "Jeesus ei määrännyt mitään pappeutta mihin sitä edes olisi tarvittu?"
Pappeus on Jumalan miehelle antama valtuus ja voima toimia kaikessa ihmisen pelastukseksi. Kirkon miespuoliset jäsenet, joilla on pappeus, on järjestetty koorumeiksi, ja heillä on valtuus suorittaa kirkossa toimituksia ja toimia tietyissä hallintotehtävissä.
Heidät voidellaan ikuiseen pappeuteen, 2. Moos. 40:15 (4. Moos. 25:13). Minä valitsin teidät, Joh. 15:16. Rakentukaa hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, 1. Piet. 2:5. Te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, 1. Piet. 2:9 (2. Moos. 19:6). Jeesus antoi kahdelletoista opetuslapselleen vallan, Matt. 10:1. - kaksipisteto
Selkeyttä kirjoitti:
Oletko varma tästä: "Jeesus ei määrännyt mitään pappeutta mihin sitä edes olisi tarvittu?"
Pappeus on Jumalan miehelle antama valtuus ja voima toimia kaikessa ihmisen pelastukseksi. Kirkon miespuoliset jäsenet, joilla on pappeus, on järjestetty koorumeiksi, ja heillä on valtuus suorittaa kirkossa toimituksia ja toimia tietyissä hallintotehtävissä.
Heidät voidellaan ikuiseen pappeuteen, 2. Moos. 40:15 (4. Moos. 25:13). Minä valitsin teidät, Joh. 15:16. Rakentukaa hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, 1. Piet. 2:5. Te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, 1. Piet. 2:9 (2. Moos. 19:6). Jeesus antoi kahdelletoista opetuslapselleen vallan, Matt. 10:1.Ei Jeesus mitään pappeutta perustanut eivät hänen seuraajansa myöskään .
”Pappeus on Jumalan miehelle antama valtuus ja voima toimia kaikessa ihmisen pelastukseksi. Kirkon miespuoliset jäsenet, joilla on pappeus, on järjestetty koorumeiksi, ja heillä on valtuus suorittaa kirkossa toimituksia ja toimia tietyissä hallintotehtävissä."
Sinun uskonnossasi on tuollainen papisto mutta se on saatu joltain muulta kuin Raamatun Jeesukselta, varmaan omalta jumalaltanne Korotetulta ihmiseltä, pappeushan aina liittyy siihen jumalaan jota papisto uskoo palvelee . Pappeutenne on sen laatuinen että kiukustunut aviomies voi sen valtuutuksella kirota vaimonsa tai 12vuotias poika kehua tv:ssä että on mormonipappina parantanut perheensä flunssan..
Israelin yhden suvun pappeus ei millään tavoin liity uskontosi pappeuteen se jumala joka israelin papit voiteli on se jonka yrität esittää valehtelijaksi 15 ja voitele heidät minun papeikseni samalla tavoin kuin voitelit heidän isänsä. Näin heidät voidellaan ikuiseen pappeuteen sukupolvesta toiseen."16 Mooses teki kaiken tarkoin niin kuin Jahve oli käskenyt" mitenkä tuokaan teihin liittyy?
Jeesus antoi 12 apostolille vallan, kyllä mutta ei teille, eikä hän apostoleista tehnyt pappeja Eihän teillä ole edes sama Jeesus kuin raamatussa, ei raamatun jeesus ollut joltain planeetalta kotoisin eikä sikäläisen jumalpariskunnan poika. kaksipisteto kirjoitti:
Ei Jeesus mitään pappeutta perustanut eivät hänen seuraajansa myöskään .
”Pappeus on Jumalan miehelle antama valtuus ja voima toimia kaikessa ihmisen pelastukseksi. Kirkon miespuoliset jäsenet, joilla on pappeus, on järjestetty koorumeiksi, ja heillä on valtuus suorittaa kirkossa toimituksia ja toimia tietyissä hallintotehtävissä."
Sinun uskonnossasi on tuollainen papisto mutta se on saatu joltain muulta kuin Raamatun Jeesukselta, varmaan omalta jumalaltanne Korotetulta ihmiseltä, pappeushan aina liittyy siihen jumalaan jota papisto uskoo palvelee . Pappeutenne on sen laatuinen että kiukustunut aviomies voi sen valtuutuksella kirota vaimonsa tai 12vuotias poika kehua tv:ssä että on mormonipappina parantanut perheensä flunssan..
Israelin yhden suvun pappeus ei millään tavoin liity uskontosi pappeuteen se jumala joka israelin papit voiteli on se jonka yrität esittää valehtelijaksi 15 ja voitele heidät minun papeikseni samalla tavoin kuin voitelit heidän isänsä. Näin heidät voidellaan ikuiseen pappeuteen sukupolvesta toiseen."16 Mooses teki kaiken tarkoin niin kuin Jahve oli käskenyt" mitenkä tuokaan teihin liittyy?
Jeesus antoi 12 apostolille vallan, kyllä mutta ei teille, eikä hän apostoleista tehnyt pappeja Eihän teillä ole edes sama Jeesus kuin raamatussa, ei raamatun jeesus ollut joltain planeetalta kotoisin eikä sikäläisen jumalpariskunnan poika.Sä et siis lakkaa vääristelemästä. Ei Jeesus ollut miltään planeetalta kotoisin eikä sikäläisen jumalpariskunnan poika mormonien mukaan. Sanot koko ajan vääriä todistuksia. Oletko sitten onnellinen kun ihmiset uskovat juoruihisi?
- kaksipisteto
Olli.S kirjoitti:
Sä et siis lakkaa vääristelemästä. Ei Jeesus ollut miltään planeetalta kotoisin eikä sikäläisen jumalpariskunnan poika mormonien mukaan. Sanot koko ajan vääriä todistuksia. Oletko sitten onnellinen kun ihmiset uskovat juoruihisi?
Nimim. Selkeyttä on täällä kertonut, että Jeesus joka mormoniuskonnossa on sama kuinJahve, on Korotetun ihmisen ja tämän puolison, taivaallisen äidin fyysinen poika ja että tuo pariskunta asuu jollain planeetalla lähellä Kolob- nimistä tähteä.
Jos joku on valehdellut niin se on nim. selkeyttä joten jos mormonien täällä esitetty oppi onkin vain juoruilua en voi sille mitään. Nim. selkeyttä voi varmaan vastata huutoihinsa vaikka helpostihan nuo asiat hänen kirjoituksistaan löytyvät. - Höpölöpsis
Olli.S kirjoitti:
Se että Pojalla on äiti, ei muulla tavoin liitä häntä haisunäätään, mutta yksineuvoinen syntyminen liittää hänet yksineuvoisesti syntyneisiin, jotka ovat erilaisia kuin kaksineuvoisesti syntyneet, ja on vähintäänkin loukkaavaa väittää Jumalan olevan yksineuvoinen.
Tietysti on sanottava, että Jumalan olemus tässä suhteessa on ikuinen asia, joka menee yki ihmisen käsityskyvyn ja siinä olemme varmaankin samaa meltä.Etkö tajua miten järjetöntä ja loukkaavaa on liittää Jumala kaksineuvoisesti syntyneisiin? Teet kaikkivaltiaasta Jumalasta luodun (tai evoluution tuottaman) kaltaisen.
Luot selvän käsityksen Jumalasta mm. kaksineuvoisena ja sitten sanot Jumalan menevän yli ihmisen käsityskyvyn... - Selkeyttä
kaksipisteto kirjoitti:
Ei Jeesus mitään pappeutta perustanut eivät hänen seuraajansa myöskään .
”Pappeus on Jumalan miehelle antama valtuus ja voima toimia kaikessa ihmisen pelastukseksi. Kirkon miespuoliset jäsenet, joilla on pappeus, on järjestetty koorumeiksi, ja heillä on valtuus suorittaa kirkossa toimituksia ja toimia tietyissä hallintotehtävissä."
Sinun uskonnossasi on tuollainen papisto mutta se on saatu joltain muulta kuin Raamatun Jeesukselta, varmaan omalta jumalaltanne Korotetulta ihmiseltä, pappeushan aina liittyy siihen jumalaan jota papisto uskoo palvelee . Pappeutenne on sen laatuinen että kiukustunut aviomies voi sen valtuutuksella kirota vaimonsa tai 12vuotias poika kehua tv:ssä että on mormonipappina parantanut perheensä flunssan..
Israelin yhden suvun pappeus ei millään tavoin liity uskontosi pappeuteen se jumala joka israelin papit voiteli on se jonka yrität esittää valehtelijaksi 15 ja voitele heidät minun papeikseni samalla tavoin kuin voitelit heidän isänsä. Näin heidät voidellaan ikuiseen pappeuteen sukupolvesta toiseen."16 Mooses teki kaiken tarkoin niin kuin Jahve oli käskenyt" mitenkä tuokaan teihin liittyy?
Jeesus antoi 12 apostolille vallan, kyllä mutta ei teille, eikä hän apostoleista tehnyt pappeja Eihän teillä ole edes sama Jeesus kuin raamatussa, ei raamatun jeesus ollut joltain planeetalta kotoisin eikä sikäläisen jumalpariskunnan poika.Meillä kaikilla on aikaisempi olemassaolo Jumalan henkilapsina. Jossain paikassa me sellaisiksi olemme syntyneet ja jonnekin me menemme tämän elämän jälkeen. Eivät ylös nousseet olennot voi lillua avaruudessa , ja henkimaailmakin on paikka joskaan ei tässä ulottuvuudessa. Maa tullaan kirkastamaan meille taivaalliseksi asuinsijaksi.
Ihminen on taivaallisen Isän henkilapsi: He painoivat kasvonsa maahan ja sanoivat: Oi Jumala, sinä, jonka käsissä on kaikkien elollisten henki, 4. Moos. 16:22 (4. Moos. 27:16). Te olette Herran, Jumalanne, lapsia, 5. Moos. 14:1. Te olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia, Ps. 82:6. Te olette elävän Jumalan lapsia, Hoos. 2:1. Eikö meillä kaikilla ole sama isä? Eikö yksi ja sama Jumala ole meidät luonut? Mal. 2:10. Me olemme Jumalan sukua, Ap. t. 17:29. Henki itse todistaa, että olemme Jumalan lapsia, Room. 8:16. Meillä on syy alistua taivaallisen Isämme tahtoon, Hepr. 12:9.
Ihmisestä voi tulla taivaallisen Isän kaltainen: Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne, Matt. 5:48. Eikö teidän laissanne sanota: te olette jumalia? Joh. 10:34. Me olemme Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa, Room. 8:17. Jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta, Gal. 4:7. Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, Ilm. 3:21 - kaksipisteto
Selkeyttä kirjoitti:
Meillä kaikilla on aikaisempi olemassaolo Jumalan henkilapsina. Jossain paikassa me sellaisiksi olemme syntyneet ja jonnekin me menemme tämän elämän jälkeen. Eivät ylös nousseet olennot voi lillua avaruudessa , ja henkimaailmakin on paikka joskaan ei tässä ulottuvuudessa. Maa tullaan kirkastamaan meille taivaalliseksi asuinsijaksi.
Ihminen on taivaallisen Isän henkilapsi: He painoivat kasvonsa maahan ja sanoivat: Oi Jumala, sinä, jonka käsissä on kaikkien elollisten henki, 4. Moos. 16:22 (4. Moos. 27:16). Te olette Herran, Jumalanne, lapsia, 5. Moos. 14:1. Te olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia, Ps. 82:6. Te olette elävän Jumalan lapsia, Hoos. 2:1. Eikö meillä kaikilla ole sama isä? Eikö yksi ja sama Jumala ole meidät luonut? Mal. 2:10. Me olemme Jumalan sukua, Ap. t. 17:29. Henki itse todistaa, että olemme Jumalan lapsia, Room. 8:16. Meillä on syy alistua taivaallisen Isämme tahtoon, Hepr. 12:9.
Ihmisestä voi tulla taivaallisen Isän kaltainen: Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne, Matt. 5:48. Eikö teidän laissanne sanota: te olette jumalia? Joh. 10:34. Me olemme Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa, Room. 8:17. Jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta, Gal. 4:7. Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, Ilm. 3:21Raamatun mukaan ei ihmisillä ole aikaisempaa olemassaoloa, emme myös ole Jahven henkilapsia vaan hän luojana on ihmisten isä.
Raamattu sanoo ettemme ole muuta kuin aatamin lapsia, tomua ja tuhkaa, katoavia olentoja joista raamattu toteaa että jahve silti pitää huolta. Evoluutiomme todistaa samaa.Olemme ihmisinä pitkän vuosisatamiljoonien kehityksen tulos, emme ketjuun ulkoapäin tupsahtaneita.
Taas olet tuonut esiin yhteydestään irroitettujen jakeiden kimaran jossa yksikään jae ei todista siitä mitä sinä väität. Et taaskaan muista edes omaa ohjettasi että raamatun ilmoituksia ei pidä ottaa kirjaimellisesti, niinpä vaikka tuolla olisikin jokin jae -ei kylläkään ole - joka todistasi mitä sinä väität, eihän se silti todistaisi yhtään mitään. Raamatussa kun valehtelee jopa sen Jumala - ensimmäisestä antamastaan ilmoituksesta lähtien. - Selkeyttä
kaksipisteto kirjoitti:
Raamatun mukaan ei ihmisillä ole aikaisempaa olemassaoloa, emme myös ole Jahven henkilapsia vaan hän luojana on ihmisten isä.
Raamattu sanoo ettemme ole muuta kuin aatamin lapsia, tomua ja tuhkaa, katoavia olentoja joista raamattu toteaa että jahve silti pitää huolta. Evoluutiomme todistaa samaa.Olemme ihmisinä pitkän vuosisatamiljoonien kehityksen tulos, emme ketjuun ulkoapäin tupsahtaneita.
Taas olet tuonut esiin yhteydestään irroitettujen jakeiden kimaran jossa yksikään jae ei todista siitä mitä sinä väität. Et taaskaan muista edes omaa ohjettasi että raamatun ilmoituksia ei pidä ottaa kirjaimellisesti, niinpä vaikka tuolla olisikin jokin jae -ei kylläkään ole - joka todistasi mitä sinä väität, eihän se silti todistaisi yhtään mitään. Raamatussa kun valehtelee jopa sen Jumala - ensimmäisestä antamastaan ilmoituksesta lähtien.Et usko Raamattuun kuten et sano uskovasi Jumalaankaan.
- kaksipisteto
Selkeyttä kirjoitti:
Et usko Raamattuun kuten et sano uskovasi Jumalaankaan.
Se etten ole uskova , ei millään tavoin vaikuta siihen mitä Raamattu mistäkin sanoo ja mitä se opettaa todeksi . Sinähän se olet joka väittää olevansa kristitty, mutta et usko raamatun ilmoituksiin muuta kuin oman ei- kristillisen uskontontosi ja sen raamatussa kielletyn jumalan ilmoittamin ehdoin .
Esitit tuossa taas kimaran jakeita jotka eivät sano mitä sinä väität.Raamatulle ja sen kirjoitajille sinun pitää räksyttää, ei minulle, ne ovat erimieltä sinun kanssasi, minähän vaan siteeraan. kaksipisteto kirjoitti:
Nimim. Selkeyttä on täällä kertonut, että Jeesus joka mormoniuskonnossa on sama kuinJahve, on Korotetun ihmisen ja tämän puolison, taivaallisen äidin fyysinen poika ja että tuo pariskunta asuu jollain planeetalla lähellä Kolob- nimistä tähteä.
Jos joku on valehdellut niin se on nim. selkeyttä joten jos mormonien täällä esitetty oppi onkin vain juoruilua en voi sille mitään. Nim. selkeyttä voi varmaan vastata huutoihinsa vaikka helpostihan nuo asiat hänen kirjoituksistaan löytyvät.Jeesus on mm Ihmisen Poika, mitä nimeä hän itse mieluummin käytti. Tämä Ihminen on Pyhyyden Ihminen, Isä-Jumala. Tästä ei ole mitään epäsevyyttä Raamatussakaan. Äidistä ei Raamatussa puhuta, muttei siitä seuraa, etteikö tämmöinen voisi olemassa, ja tämmöistä perimätietoa tiettävästi on olemassa Israelin uskonnon vanhemmissa kerrostumissa. Heidän asumisensa jollakin planeetalla on harhauttava tulkinta. Universumissa on kirkastettuja planeettoja, mm Kolob Linnunradan keskustan lähellä, joissa taivaalliset olennot asuvat. Ja maapallostakin tulee sellainen kun luodaan uusi taivas ja uusi maa tuhatvuotisen valtakunnan lopussa (Ilm. lopussa).
Jumala ei tietenkään asu pelkästään tällä kirkastetulla planeetalla vaan voi olla missä haluaa milloin haluaa. Ja henkensä kautta hän voi olla kaikkialla. Hän ei ole mikään tavallinen ihmisolento vaan kirkastettu olento, Ihminen suurella kirjaimella.
Mielestäni Jeesus itsekin todistaa olleensa VT:n JHWH monessakin kohtaan. Ja Johannes todistaa näin (Joh. ev. alkusanat). Ja alkuseurakunnan uskontunnustus oli "Jeesus on Herra! (Siis Jahve)". Ei ole millään tavalla epäillyttävää sanoa Jeesusta VT:n Jahveksi.Höpölöpsis kirjoitti:
Etkö tajua miten järjetöntä ja loukkaavaa on liittää Jumala kaksineuvoisesti syntyneisiin? Teet kaikkivaltiaasta Jumalasta luodun (tai evoluution tuottaman) kaltaisen.
Luot selvän käsityksen Jumalasta mm. kaksineuvoisena ja sitten sanot Jumalan menevän yli ihmisen käsityskyvyn...Emme tiedä millaista on Jumalan isyys ja taivaallinen äiteys. Nämä asiat menevät ihmisen käsityskyvyn yläpuolelle. Ihminen on Jumalan kuva, mutta Jumala ei ole ihmisen kuva. Jumala on kuitenkin Ihminen, Pyhyyden ihminen, mitä se sitten tarkoittaakin. Kaiken antropomorfismin poistaminen Jumalan olemuksesta on harhaoppi kristillisessä teologiassa joka periytyy kreikkalaiseen filosofiaan eikä Raamattuun.
- Selkeyttä
kaksipisteto kirjoitti:
Raamatun mukaan ei ihmisillä ole aikaisempaa olemassaoloa, emme myös ole Jahven henkilapsia vaan hän luojana on ihmisten isä.
Raamattu sanoo ettemme ole muuta kuin aatamin lapsia, tomua ja tuhkaa, katoavia olentoja joista raamattu toteaa että jahve silti pitää huolta. Evoluutiomme todistaa samaa.Olemme ihmisinä pitkän vuosisatamiljoonien kehityksen tulos, emme ketjuun ulkoapäin tupsahtaneita.
Taas olet tuonut esiin yhteydestään irroitettujen jakeiden kimaran jossa yksikään jae ei todista siitä mitä sinä väität. Et taaskaan muista edes omaa ohjettasi että raamatun ilmoituksia ei pidä ottaa kirjaimellisesti, niinpä vaikka tuolla olisikin jokin jae -ei kylläkään ole - joka todistasi mitä sinä väität, eihän se silti todistaisi yhtään mitään. Raamatussa kun valehtelee jopa sen Jumala - ensimmäisestä antamastaan ilmoituksesta lähtien.Mitä nämä jakeet sitten tarkoittavat ellei aikaisempaan olemassaoloa:
4. Moos. 16:22 (4. Moos. 27:16). Te olette Herran, Jumalanne, lapsia, 5. Moos. 14:1. Te olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia, Ps. 82:6. Te olette elävän Jumalan lapsia, Hoos. 2:1. Eikö meillä kaikilla ole sama isä? Eikö yksi ja sama Jumala ole meidät luonut? Mal. 2:10.
Mukana on vain VT:n jakeita, koska olet juutalainen. Kristuksen jumalallisuutta ei voi myöntää, mutta Uusi testamentti sen osoittaa. Myönnä nyt edes se, että meillä on Raamatun mukaan aikaisempi olemassaolo! Kiellät tosiaian vaikka se on selkeästi todettavissa. Maan päällä meillä on maalliset vanhemmat, mutta ennen tätä olimme jo Jumalan lapsia. - Vai mistä tuo Jumalan lapseus on alkanut? - Höpölöpsis
Olli.S kirjoitti:
Emme tiedä millaista on Jumalan isyys ja taivaallinen äiteys. Nämä asiat menevät ihmisen käsityskyvyn yläpuolelle. Ihminen on Jumalan kuva, mutta Jumala ei ole ihmisen kuva. Jumala on kuitenkin Ihminen, Pyhyyden ihminen, mitä se sitten tarkoittaakin. Kaiken antropomorfismin poistaminen Jumalan olemuksesta on harhaoppi kristillisessä teologiassa joka periytyy kreikkalaiseen filosofiaan eikä Raamattuun.
Väität tietäväsi ja samalla sanot, että ette tiedä... Mormonit tekevät Jumalasta luodun kaltaisen naiskentelevan, kaksineuvoisen, paskantavan,...
- kaksipisteto
Olli.S kirjoitti:
Jeesus on mm Ihmisen Poika, mitä nimeä hän itse mieluummin käytti. Tämä Ihminen on Pyhyyden Ihminen, Isä-Jumala. Tästä ei ole mitään epäsevyyttä Raamatussakaan. Äidistä ei Raamatussa puhuta, muttei siitä seuraa, etteikö tämmöinen voisi olemassa, ja tämmöistä perimätietoa tiettävästi on olemassa Israelin uskonnon vanhemmissa kerrostumissa. Heidän asumisensa jollakin planeetalla on harhauttava tulkinta. Universumissa on kirkastettuja planeettoja, mm Kolob Linnunradan keskustan lähellä, joissa taivaalliset olennot asuvat. Ja maapallostakin tulee sellainen kun luodaan uusi taivas ja uusi maa tuhatvuotisen valtakunnan lopussa (Ilm. lopussa).
Jumala ei tietenkään asu pelkästään tällä kirkastetulla planeetalla vaan voi olla missä haluaa milloin haluaa. Ja henkensä kautta hän voi olla kaikkialla. Hän ei ole mikään tavallinen ihmisolento vaan kirkastettu olento, Ihminen suurella kirjaimella.
Mielestäni Jeesus itsekin todistaa olleensa VT:n JHWH monessakin kohtaan. Ja Johannes todistaa näin (Joh. ev. alkusanat). Ja alkuseurakunnan uskontunnustus oli "Jeesus on Herra! (Siis Jahve)". Ei ole millään tavalla epäillyttävää sanoa Jeesusta VT:n Jahveksi.Ihmisen poika tarkoittaa hepreassa ihmistä( ben adam, aatamin poika) toisen temppelin ajan lopulla eräät juutalaisryhmä nimittivät siten jotain odottamaansa suurhahmoa joka ei välttämättä edes tarkoittanut messiasta eikä tietenkään mitään jumalolentoa , kuten nimikin sanoo. Kun jeesus käyttää tuota ilmaisua hän välillä jostain syystä käyttää käyttää kolmatta persoonaa ei siis puhu itsestään
Israelin omassa uskonnossa ei ole äitihahmoa ei ole ollut koskaan mutta israelilaiset kyllä palvoivat hyvinkin pitkään kaananilaisuskontojen äitijumalattaria vaikka oma uskonto ne kielsi. Profetat jopa ilmoittivat että molemmat kuningaskunnat tulevat tuhoutumaan vain siksi että niissä monet vielä palvoivat tällaisia " iljetyksiä" .
Kyllä on epäilyttävää ja väärin sanoaJeesusta Jahveksi kun ei Jeesus itse niin tehnyt eikä kukaan muukaan UT:ssa ja syy oli selvä: messiaanhan VT:ssä lupaa Jahve ja ilmoittaa että messias on hänen palvelijansa ja UT vahvistaa sen. Muutos tuohon olisi merkinnyt sen myöntämistä että koko messiajatus perustuu valheeseen, vaikka jeesus itse piti totena sitä mitä profeetat hänestä olivat ennustaneet.
Mormonismin tapainen kokonaan uusi uskonto voi tietenkin muuttaa kaiken ja tuoda uuden jumalankin, mikäänhän ei mormonismissa tosiasiassa liitty raamattuun, sen kansaan tai historiaan, mutta kun aidon kristinuskon alku on todellisessa historiassa, siinä Jeesuksessa joka eli, opetti ja kuoli Palestiinassa roomalaisaikaan, eivät kristityt edes halutessaan voisi takautuvasti historiaansa muuttaa. Mormonit joutuvat sen sijaan jatkuvasti selittämään pois raamatun ilmoituksia milloin milläkin syyllä, kristittyjen ei tarvitse pelätä sitä mitä raamattu sanoo koska ovat osa Israelin traditioita, eivät sen kieltäjiä. Höpölöpsis kirjoitti:
Väität tietäväsi ja samalla sanot, että ette tiedä... Mormonit tekevät Jumalasta luodun kaltaisen naiskentelevan, kaksineuvoisen, paskantavan,...
Luuletko siis ihmisen pystyvän ymmärtämään kaiken? Ylösnousseilla ihmisillä on ylösnoussut ruumis, jolla on kaikki ruumiilliset ominaisuudet. Jumalalla on sen lisäksi kaikki ihmeelliset, korkeat ja kirkastetut ominaisuutensa, joita emme täysin voi käsittää. Turha rienata tästä asiasta.
- kaksipisteto
Selkeyttä kirjoitti:
Mitä nämä jakeet sitten tarkoittavat ellei aikaisempaan olemassaoloa:
4. Moos. 16:22 (4. Moos. 27:16). Te olette Herran, Jumalanne, lapsia, 5. Moos. 14:1. Te olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia, Ps. 82:6. Te olette elävän Jumalan lapsia, Hoos. 2:1. Eikö meillä kaikilla ole sama isä? Eikö yksi ja sama Jumala ole meidät luonut? Mal. 2:10.
Mukana on vain VT:n jakeita, koska olet juutalainen. Kristuksen jumalallisuutta ei voi myöntää, mutta Uusi testamentti sen osoittaa. Myönnä nyt edes se, että meillä on Raamatun mukaan aikaisempi olemassaolo! Kiellät tosiaian vaikka se on selkeästi todettavissa. Maan päällä meillä on maalliset vanhemmat, mutta ennen tätä olimme jo Jumalan lapsia. - Vai mistä tuo Jumalan lapseus on alkanut?Jahvehan Raamatun mukaan on ihmisten luoja ja sitä jakeet tarkoittavat " Eikö meillä kaikilla ole sama isä? Eikö yksi ja sama Jumala ole meidät luonut? Mal. 2:10." Jahve voi myös kaikkivaltiaana päättää kuka kuolee ja milloin. Jumalan lapseus raamatun mukaan alkaa luomisesta siitä kun jumala loi ihmiset. Tietääkseni kristinuskossa sillä myös tarkoitetaan että kun uskoo Jeesukseen on silloin tullut jumalan lapseksi.
Harjoitat taas eisegeesiä, mitä jos edes lukisit psalmin 82 kokonaan? Missään Raamatussa ei sanota että ihmisillä olisi aikaisempi olemassaolo, vaan jokainen on vain vanhempiensa lapsi ja aatamin poika. Jahve on "isä" ei isä . En lainkaan ymmärrä miksi yrität ujuttaa oman uskontosi oppeja väkisin raamattuun . - Höpölöpsis
Olli.S kirjoitti:
Luuletko siis ihmisen pystyvän ymmärtämään kaiken? Ylösnousseilla ihmisillä on ylösnoussut ruumis, jolla on kaikki ruumiilliset ominaisuudet. Jumalalla on sen lisäksi kaikki ihmeelliset, korkeat ja kirkastetut ominaisuutensa, joita emme täysin voi käsittää. Turha rienata tästä asiasta.
Olette alentaneet Jumalan naiskentelevaksi luulihaklöntiksi. Eipä silti, saattehan te uskoa millaiseen Jumalaan tahansa, mutta kirjoitatte kuin se olisi totuus. Olisi parempi kirjoittaa: "Minä uskon että..." tai "Smithin opin mukaan..."
- Selkeyttä
kaksipisteto kirjoitti:
Jahvehan Raamatun mukaan on ihmisten luoja ja sitä jakeet tarkoittavat " Eikö meillä kaikilla ole sama isä? Eikö yksi ja sama Jumala ole meidät luonut? Mal. 2:10." Jahve voi myös kaikkivaltiaana päättää kuka kuolee ja milloin. Jumalan lapseus raamatun mukaan alkaa luomisesta siitä kun jumala loi ihmiset. Tietääkseni kristinuskossa sillä myös tarkoitetaan että kun uskoo Jeesukseen on silloin tullut jumalan lapseksi.
Harjoitat taas eisegeesiä, mitä jos edes lukisit psalmin 82 kokonaan? Missään Raamatussa ei sanota että ihmisillä olisi aikaisempi olemassaolo, vaan jokainen on vain vanhempiensa lapsi ja aatamin poika. Jahve on "isä" ei isä . En lainkaan ymmärrä miksi yrität ujuttaa oman uskontosi oppeja väkisin raamattuun .Loiko Jumala vain Aadamin ja Eevan? -Entä me muut? Mikä on sinusta meidän kunkin hengen alku?
Minä ymmärrän niin, että meillä kaikilla on ikuinen luomaton äly, joka on tullut Jumalan henkilapseksi kehittyäkseen lopulta taivaallisen Isämme kaltaiseksi. Se on mahdollista, kun teemme oman osamme. Evankeliumin mukaan eläminen on sitä. - kaksipisteto
Selkeyttä kirjoitti:
Loiko Jumala vain Aadamin ja Eevan? -Entä me muut? Mikä on sinusta meidän kunkin hengen alku?
Minä ymmärrän niin, että meillä kaikilla on ikuinen luomaton äly, joka on tullut Jumalan henkilapseksi kehittyäkseen lopulta taivaallisen Isämme kaltaiseksi. Se on mahdollista, kun teemme oman osamme. Evankeliumin mukaan eläminen on sitä.Raamattu kuitenkin sanoo että Jahve luojana on ihmisten isä "Mutta olethan sinä, Jahve, meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa."
Luontokin ja taivaan tähdet ovat Jahven kätten tekoa, onko Jahve voikukan hengen isä ?
"Minä ymmärrän niin, että meillä kaikilla on ikuinen luomaton äly, joka on tullut Jumalan henkilapseksi kehittyäkseen lopulta taivaallisen Isämme kaltaiseksi. Se on mahdollista, kun teemme oman osamme. Evankeliumin mukaan eläminen on sitä". Oman uskontosi juttua ei liity mitenkään Raamttuun, kristinuskoon tai Jeesuksen sanomaan. - Selkeyttä
kaksipisteto kirjoitti:
Raamattu kuitenkin sanoo että Jahve luojana on ihmisten isä "Mutta olethan sinä, Jahve, meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa."
Luontokin ja taivaan tähdet ovat Jahven kätten tekoa, onko Jahve voikukan hengen isä ?
"Minä ymmärrän niin, että meillä kaikilla on ikuinen luomaton äly, joka on tullut Jumalan henkilapseksi kehittyäkseen lopulta taivaallisen Isämme kaltaiseksi. Se on mahdollista, kun teemme oman osamme. Evankeliumin mukaan eläminen on sitä". Oman uskontosi juttua ei liity mitenkään Raamttuun, kristinuskoon tai Jeesuksen sanomaan.Raamattu kuitenkin sanoo että Jahve luojana on ihmisten isä. - Mitä tämä on käytännössä? Koska olemassaolomme alkoi? Aikaisemman olemassaolon kielsit.
- kaksipisteto
Selkeyttä kirjoitti:
Raamattu kuitenkin sanoo että Jahve luojana on ihmisten isä. - Mitä tämä on käytännössä? Koska olemassaolomme alkoi? Aikaisemman olemassaolon kielsit.
Jahve on luonut ihmiset lajina. Loiko jahve tarinassa myös Kainin ja Abelin? Ei luonut vaan Aatami ja Eeva väsäsivät heidät. Ei Raamatussa ole aikaisempaa olemassaoaloa.
- Selkeyttä
kaksipisteto kirjoitti:
Jahve on luonut ihmiset lajina. Loiko jahve tarinassa myös Kainin ja Abelin? Ei luonut vaan Aatami ja Eeva väsäsivät heidät. Ei Raamatussa ole aikaisempaa olemassaoaloa.
Olimme yksilöitä jo ennen syntymäämme. Olkoon tässä nyt mukana myöhempien aikojen ilmoituksiakin:
Ihminen, taivaallisen Isän henkilapsi: He painoivat kasvonsa maahan ja sanoivat: Oi Jumala, sinä, jonka käsissä on kaikkien elollisten henki, 4. Moos. 16:22 (4. Moos. 27:16). Te olette Herran, Jumalanne, lapsia, 5. Moos. 14:1. Te olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia, Ps. 82:6. Te olette elävän Jumalan lapsia, Hoos. 2:1. Eikö meillä kaikilla ole sama isä? Eikö yksi ja sama Jumala ole meidät luonut? Mal. 2:10. Me olemme Jumalan sukua, Ap. t. 17:29. Henki itse todistaa, että olemme Jumalan lapsia, Room. 8:16. Meillä on syy alistua taivaallisen Isämme tahtoon, Hepr. 12:9. Kaikkien ihmisten henki otetaan kotiin sen Jumalan luokse, joka antoi heille elämän, Alma 40:11. Maailmojen asukkaat ovat Jumalalle syntyneitä poikia ja tyttäriä, OL 76:24. Ihminen oli alussa Isän luona, OL 93:23, 29. Jumala loi kaikki ihmiset hengellisesti, ennen kuin he olivat maan päällä, Moos. 3:5–7. Minä olen Jumala. Minä tein maailman ja ihmiset, ennen kuin he olivat lihassa, Moos. 6:51.
Ihmisestä voi tulla taivaallisen Isän kaltainen: Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne, Matt. 5:48 (3. Nefi 12:48). Eikö teidän laissanne sanota: te olette jumalia? Joh. 10:34 (OL 76:58). Me olemme Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa, Room. 8:17. Jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta, Gal. 4:7. Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, Ilm. 3:21. Minä olen antanut heidän tulla Jumalan lapsiksi, 3. Nefi 9:17. Ne, jotka perivät selestisen valtakunnan, ovat jumalia, Jumalan lapsia, OL 76:50, 58. Silloin he ovat jumalia, koska heillä on kaikki valta, OL 132:20. - Höpölöpsis
Selkeyttä kirjoitti:
Olimme yksilöitä jo ennen syntymäämme. Olkoon tässä nyt mukana myöhempien aikojen ilmoituksiakin:
Ihminen, taivaallisen Isän henkilapsi: He painoivat kasvonsa maahan ja sanoivat: Oi Jumala, sinä, jonka käsissä on kaikkien elollisten henki, 4. Moos. 16:22 (4. Moos. 27:16). Te olette Herran, Jumalanne, lapsia, 5. Moos. 14:1. Te olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia, Ps. 82:6. Te olette elävän Jumalan lapsia, Hoos. 2:1. Eikö meillä kaikilla ole sama isä? Eikö yksi ja sama Jumala ole meidät luonut? Mal. 2:10. Me olemme Jumalan sukua, Ap. t. 17:29. Henki itse todistaa, että olemme Jumalan lapsia, Room. 8:16. Meillä on syy alistua taivaallisen Isämme tahtoon, Hepr. 12:9. Kaikkien ihmisten henki otetaan kotiin sen Jumalan luokse, joka antoi heille elämän, Alma 40:11. Maailmojen asukkaat ovat Jumalalle syntyneitä poikia ja tyttäriä, OL 76:24. Ihminen oli alussa Isän luona, OL 93:23, 29. Jumala loi kaikki ihmiset hengellisesti, ennen kuin he olivat maan päällä, Moos. 3:5–7. Minä olen Jumala. Minä tein maailman ja ihmiset, ennen kuin he olivat lihassa, Moos. 6:51.
Ihmisestä voi tulla taivaallisen Isän kaltainen: Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne, Matt. 5:48 (3. Nefi 12:48). Eikö teidän laissanne sanota: te olette jumalia? Joh. 10:34 (OL 76:58). Me olemme Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa, Room. 8:17. Jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta, Gal. 4:7. Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, Ilm. 3:21. Minä olen antanut heidän tulla Jumalan lapsiksi, 3. Nefi 9:17. Ne, jotka perivät selestisen valtakunnan, ovat jumalia, Jumalan lapsia, OL 76:50, 58. Silloin he ovat jumalia, koska heillä on kaikki valta, OL 132:20.Olkoon mukana Smithinkin satuja... Niin, tietenkin, koska Raamatusta ei löydy oikeita perusteluja väitteillesi.
- kaksipisteto
Nyt tuot taas nuo samat jakeet tänne, ei niiden sisältö muuksi toistosta muutu. Jahve on elämän luoja ja kaikkivaltias, hän voi sen ottaa poiskin. Niissä on kuitenkin sisältö joka on muutoinkin uskontosi omia oppeja vastaan . esim.
4. Moos. 16:22
".20 ja JAHVEsanoi Moosekselle ja Aaronille:
21 "Siirtykää pois tämän joukon keskeltä. MINÄ AIOIN TUHOTA heidät kaikki yhdellä kertaa."
22 Mutta Mooses ja Aaron painoivat kasvonsa maahan ja sanoivat: "Oi Jumala, Jumala, sinä, jonka käsissä on kaikkien elollisten henki, annatko vihasi kohdata koko kansaa, kun yksi ainoa ihminen on tehnyt syntiä!"
23 Silloin Jahve sanoi......"
Paitsi ajatusta henkien isästä, keksit tuohonkin lisäksi vielä ajatuksen taivaallisesta isästä joka olisi joku muu kuin Jahve.
5.Moos.14.11 "Te olette Jahven , Jumalanne, lapsia. Kun surette vainajaa, älkää viillelkö itseänne älkääkä ajelko päätänne otsalta paljaaksi," siinä Jahve on paitsi luoja ja siten isä, myös liiton tekijä, pakanoiden kulttimenot -myös mormonien - ovat israelilaisilta kiellettyjä. Vain jahvea saa palvoa, laki ei ole muuttunut eikä Jumala vaihtunut Jeesus vahvisti sen myös omille seuraajilleen.
Raamatussa Jumalan lapseus on sekä uskon lapseutta että sen tunnustamista että elämä- myös ihmisten- on luojan luomaa. Teillä on oma jumalanne, eri kuin raamatussa, häneen te voitte liittää mitä hyvänsä omia uskomuksianne , ette Raamatun Jahveen.
Hindujen jumalilla on lähes samat ominaisuudet kuin Korotetulla ihmisellä, ne voivat vaimojensa kera väsätä henkilapsia- miksi ette hae tukea sieltä, muilta polyteisteilta, joilla on ruumiilliset jumalat jotka naivat kuten teilläkin? - Tuomas_Mesk
Selkeyttä kirjoitti:
Meillä kaikilla on aikaisempi olemassaolo Jumalan henkilapsina. Jossain paikassa me sellaisiksi olemme syntyneet ja jonnekin me menemme tämän elämän jälkeen. Eivät ylös nousseet olennot voi lillua avaruudessa , ja henkimaailmakin on paikka joskaan ei tässä ulottuvuudessa. Maa tullaan kirkastamaan meille taivaalliseksi asuinsijaksi.
Ihminen on taivaallisen Isän henkilapsi: He painoivat kasvonsa maahan ja sanoivat: Oi Jumala, sinä, jonka käsissä on kaikkien elollisten henki, 4. Moos. 16:22 (4. Moos. 27:16). Te olette Herran, Jumalanne, lapsia, 5. Moos. 14:1. Te olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia, Ps. 82:6. Te olette elävän Jumalan lapsia, Hoos. 2:1. Eikö meillä kaikilla ole sama isä? Eikö yksi ja sama Jumala ole meidät luonut? Mal. 2:10. Me olemme Jumalan sukua, Ap. t. 17:29. Henki itse todistaa, että olemme Jumalan lapsia, Room. 8:16. Meillä on syy alistua taivaallisen Isämme tahtoon, Hepr. 12:9.
Ihmisestä voi tulla taivaallisen Isän kaltainen: Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne, Matt. 5:48. Eikö teidän laissanne sanota: te olette jumalia? Joh. 10:34. Me olemme Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa, Room. 8:17. Jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta, Gal. 4:7. Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, Ilm. 3:21Tällaisilla asiayhteydestä irrotettujen yksittäisten jakeiden listoilla perustellaan oppeja, jotka käytännössä osoittautuvat harhaopiksi.
- Tuomas_Mesk
Olli.S kirjoitti:
Jeesus on mm Ihmisen Poika, mitä nimeä hän itse mieluummin käytti. Tämä Ihminen on Pyhyyden Ihminen, Isä-Jumala. Tästä ei ole mitään epäsevyyttä Raamatussakaan. Äidistä ei Raamatussa puhuta, muttei siitä seuraa, etteikö tämmöinen voisi olemassa, ja tämmöistä perimätietoa tiettävästi on olemassa Israelin uskonnon vanhemmissa kerrostumissa. Heidän asumisensa jollakin planeetalla on harhauttava tulkinta. Universumissa on kirkastettuja planeettoja, mm Kolob Linnunradan keskustan lähellä, joissa taivaalliset olennot asuvat. Ja maapallostakin tulee sellainen kun luodaan uusi taivas ja uusi maa tuhatvuotisen valtakunnan lopussa (Ilm. lopussa).
Jumala ei tietenkään asu pelkästään tällä kirkastetulla planeetalla vaan voi olla missä haluaa milloin haluaa. Ja henkensä kautta hän voi olla kaikkialla. Hän ei ole mikään tavallinen ihmisolento vaan kirkastettu olento, Ihminen suurella kirjaimella.
Mielestäni Jeesus itsekin todistaa olleensa VT:n JHWH monessakin kohtaan. Ja Johannes todistaa näin (Joh. ev. alkusanat). Ja alkuseurakunnan uskontunnustus oli "Jeesus on Herra! (Siis Jahve)". Ei ole millään tavalla epäillyttävää sanoa Jeesusta VT:n Jahveksi."Ei ole millään tavalla epäillyttävää sanoa Jeesusta VT:n Jahveksi."
Totta, mutta silloin mormonioppi pitäisi muuttaa takaisin alkuperäisen kristinuskon mukaiseksi.
"Rabbi Simeon ben Joachi, commenting on the word Elohim: "Come and see the mystery of the word Elohim; there are three degrees, and each degree by itself alone, and yet notwithstanding they are all one, and joined together in one, and are not divided from each other." - Tuomas_Mesk
Olli.S kirjoitti:
Emme tiedä millaista on Jumalan isyys ja taivaallinen äiteys. Nämä asiat menevät ihmisen käsityskyvyn yläpuolelle. Ihminen on Jumalan kuva, mutta Jumala ei ole ihmisen kuva. Jumala on kuitenkin Ihminen, Pyhyyden ihminen, mitä se sitten tarkoittaakin. Kaiken antropomorfismin poistaminen Jumalan olemuksesta on harhaoppi kristillisessä teologiassa joka periytyy kreikkalaiseen filosofiaan eikä Raamattuun.
"Jumala on kuitenkin Ihminen, Pyhyyden ihminen"
Tällainen käsitys on Raamatun vastainen. - Tuomas_Mesk
Selkeyttä kirjoitti:
Olimme yksilöitä jo ennen syntymäämme. Olkoon tässä nyt mukana myöhempien aikojen ilmoituksiakin:
Ihminen, taivaallisen Isän henkilapsi: He painoivat kasvonsa maahan ja sanoivat: Oi Jumala, sinä, jonka käsissä on kaikkien elollisten henki, 4. Moos. 16:22 (4. Moos. 27:16). Te olette Herran, Jumalanne, lapsia, 5. Moos. 14:1. Te olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia, Ps. 82:6. Te olette elävän Jumalan lapsia, Hoos. 2:1. Eikö meillä kaikilla ole sama isä? Eikö yksi ja sama Jumala ole meidät luonut? Mal. 2:10. Me olemme Jumalan sukua, Ap. t. 17:29. Henki itse todistaa, että olemme Jumalan lapsia, Room. 8:16. Meillä on syy alistua taivaallisen Isämme tahtoon, Hepr. 12:9. Kaikkien ihmisten henki otetaan kotiin sen Jumalan luokse, joka antoi heille elämän, Alma 40:11. Maailmojen asukkaat ovat Jumalalle syntyneitä poikia ja tyttäriä, OL 76:24. Ihminen oli alussa Isän luona, OL 93:23, 29. Jumala loi kaikki ihmiset hengellisesti, ennen kuin he olivat maan päällä, Moos. 3:5–7. Minä olen Jumala. Minä tein maailman ja ihmiset, ennen kuin he olivat lihassa, Moos. 6:51.
Ihmisestä voi tulla taivaallisen Isän kaltainen: Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne, Matt. 5:48 (3. Nefi 12:48). Eikö teidän laissanne sanota: te olette jumalia? Joh. 10:34 (OL 76:58). Me olemme Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa, Room. 8:17. Jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta, Gal. 4:7. Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, Ilm. 3:21. Minä olen antanut heidän tulla Jumalan lapsiksi, 3. Nefi 9:17. Ne, jotka perivät selestisen valtakunnan, ovat jumalia, Jumalan lapsia, OL 76:50, 58. Silloin he ovat jumalia, koska heillä on kaikki valta, OL 132:20.Nim. Selkeyttä viljelee näitä yksittäisten jakeiden listoja jo kuin sieniä sateella. Edellisestä on kulunut vasta kolme päivää, mutta jälleen uutta pukkaa. Tällaisella listalla sanoman saa näyttämään hienolta ja hyvältä, mutta todellisuudessa se on Raamatun sanan vääristämistä.
Tuomas_Mesk kirjoitti:
"Jumala on kuitenkin Ihminen, Pyhyyden ihminen"
Tällainen käsitys on Raamatun vastainen.Ihminen isolla kirjaimella. Pyhyyden Ihminen on yksi Jumalan nimistä, eikä siinä ole mitään Raamatun vastaista.
- Selkeyttä
Tuomas_Mesk kirjoitti:
"Ei ole millään tavalla epäillyttävää sanoa Jeesusta VT:n Jahveksi."
Totta, mutta silloin mormonioppi pitäisi muuttaa takaisin alkuperäisen kristinuskon mukaiseksi.
"Rabbi Simeon ben Joachi, commenting on the word Elohim: "Come and see the mystery of the word Elohim; there are three degrees, and each degree by itself alone, and yet notwithstanding they are all one, and joined together in one, and are not divided from each other."Juuri näin on tapahtunut: "Totta, mutta silloin mormonioppi pitäisi muuttaa takaisin alkuperäisen kristinuskon mukaiseksi." Mormonioppi on palautettu alkukirkon oppi. Yhtä oleminen ei kuitenkaan tarkoita, että He olisivat yksi eli eivät toisistaan erillisiä olentoja. Sillä sitä He ovat. Tässä kukin on samanaikaisesti erillisinä läsnä:
Matt. 3
16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. [Hes. 1:1; Ap. t. 7:56]
17 Ja taivaista kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." [1. Moos. 22:2; Ps. 2:7; Jes. 42:1; Matt. 12:18, Matt. 17:5; Kol. 1:13; Hepr. 1:5; 2. Piet. 1:17; 1. Joh. 5:9] - Höpölöpsis
Selkeyttä kirjoitti:
Juuri näin on tapahtunut: "Totta, mutta silloin mormonioppi pitäisi muuttaa takaisin alkuperäisen kristinuskon mukaiseksi." Mormonioppi on palautettu alkukirkon oppi. Yhtä oleminen ei kuitenkaan tarkoita, että He olisivat yksi eli eivät toisistaan erillisiä olentoja. Sillä sitä He ovat. Tässä kukin on samanaikaisesti erillisinä läsnä:
Matt. 3
16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. [Hes. 1:1; Ap. t. 7:56]
17 Ja taivaista kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." [1. Moos. 22:2; Ps. 2:7; Jes. 42:1; Matt. 12:18, Matt. 17:5; Kol. 1:13; Hepr. 1:5; 2. Piet. 1:17; 1. Joh. 5:9]Se parjaamasi kolminaisuusoppikaan (jota Smithkin aluksi opetti) ei kiellä eri persoonia. Mutta Raamattu kieltää polyteismisi.
- kaksipisteto
Selkeyttä kirjoitti:
Juuri näin on tapahtunut: "Totta, mutta silloin mormonioppi pitäisi muuttaa takaisin alkuperäisen kristinuskon mukaiseksi." Mormonioppi on palautettu alkukirkon oppi. Yhtä oleminen ei kuitenkaan tarkoita, että He olisivat yksi eli eivät toisistaan erillisiä olentoja. Sillä sitä He ovat. Tässä kukin on samanaikaisesti erillisinä läsnä:
Matt. 3
16 Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. [Hes. 1:1; Ap. t. 7:56]
17 Ja taivaista kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt." [1. Moos. 22:2; Ps. 2:7; Jes. 42:1; Matt. 12:18, Matt. 17:5; Kol. 1:13; Hepr. 1:5; 2. Piet. 1:17; 1. Joh. 5:9]Missä tuossa sanotaan jumalaksi muuta kuin Jumalaa? Missä Jeesus sanoo että on joku muukin jumala kuin Jahve ja että laki on siltä kohdin väärä ja valhetta tai että Jeesus itse on Jahve? Missä sanotaan että Pyhä henki on jumala? Anna kohdat.
Koko mormoniuskonto on vastoin niin alkukirkon kuin muun raamatun opetusta ja tässä kohtaa selittelet aina että uudet ilmoitukset....uusia ilmoituksia ei alkukirkolla ollut eikä se niitä tarvinnut, koska sillä oli aitoja alkuperäinen Jeesus . Mitä olisi voinut puuttua?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591