Terveet

Noin kolmekymppisten ja sitä vanhempien ihmisten pitäisi itse asiassa olla kuolleet. Nykypäivän lainlaatijoiden ja byrokraattien mielestä meidän 60- ja 70-luvuilla syntyneiden ei olisi pitänyt edes selvitä hengissä.

Meidän pinnasängyt oli maalattu lyijyä sisältävällä maalilla. Meillä ei ollut lapsille turvallisia lääkepulloja, ovia eikä kaappeja ja pyöräillessä meillä ei kenelläkään ollut kypärää. Autojen takapenkeillä nukuimme pitkin poikin ilman, että meistä oli köytetty turvaistuimiin. Joimme vettä puutarhaletkusta, emme pullosta. Panimme leivän päälle voita ja joimme limsaa jossa oli sokeria, mutta kukaan meistä ei ollut liian lihava, koska olimme aina ulkona touhuamassa. Jaoimme limsamme kavereiden kanssa ja joimme samasta pullosta, eikä kukaan siitä kuollut.

Lähdimme aamulla aikaisin ulos ja tulimme kotiin vasta illalla kun katuvalot oli sytytetty. Meitä ei saanut kiinni koko päivänä - ei ollut kännyköitä. Meillä ei ollut Playstationia, Nintendoa tai X-boxia, ei ainuttakaan TV-peliä, ei 99 TV-kanavaa, ei surround-soundia, ei kännyköitä, kotitietokoneita tai Internetin chattikanavia. Meillä oli kavereita, me olimme ulkona heidän kanssaan.

Me putoilimme puista, saimme haavoja, katkoimme käsiä, jalkoja ja hampaita, mutta ei ketään haastettu oikeuteen niiden onnettomuuksien johdosta. Ne olivat vahinkoja, eikä niistä syytetty ketään muita kuin meitä itseämme. Joskus saattoi tulla kaupan päälle selkäsauna tai karttakepistä.

Muistatko ne vahingot? Me tappelimme, saimme mustelmia ja opimme pärjäämään niitten kanssa. Me leikimme kepeillä ja tennispalloilla, söimme multaa ja ruohoa. Kaikista varoituksista huolimatta montaakaan silmää ei puhjennut eikä meissä kasvanut ruohoa lopun elämää.

Me pyöräilimme ja kävimme toistemme luona, koputimme ovelle, kävelimme suoraan sisään ja osallistuimme keskusteluun. Jotkut oppilaista koulussa eivät olleet yhtä hoksaavaisia kuin muut, ne jäivät jälkeen ja jätettiin luokalle.

Tämä sukupolvi on kasvattanut uskaliaita riskinottajia, parhaita ongelmien ratkojia, investoijia, eri alojen ammattilaisia ja huippu-urheilijoita. Viimeiset 50 vuotta ovat olleet aikaa, jolloin uusia ideoita on syntynyt räjähdysmäisellä vauhdilla. Meillä oli vapaus, fiaskoja, menestystä ja vastuuta. Me opimme sopeutumaan kaikkeen mahdolliseen. Sinä olet yksi niistä.

Onnea!

Toivottavasti tämän näkevät kaikki ne joilla on ollut onni viettää lapsuutensa ennen kuin lainsäätäjät ja muut viranomaiset alkoivat säädellä elämäämme "meidän omaksi parhaaksemme". Meillä oli elämisen laatua! Hyvä 60- ja 70-luku!!
16605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Saatanan pullamössö aikakauden kasvatit!!
Suomettuneet neuvostoliiton perseen-nuolijat.

Äänestä

Nykyajan kakarat vain nörffäilevät netissä, syövät mäkkärillä rasva-aterioita ja valittavat jos joskus heiltä vaaditaan jotain. Pitää olla mp3-soittimet, 200 euron merkkifarkut, 5 GHZ:n PC pelejä varten ja tietysti ADSL3 -laajakaista.

Kakarat ovat lihavia, käytöstavat ovat hakusessa ja kaikki käytännön työ on heille vierasta. Ei tuolla meiningillä päästä muuta kuin yhteiskunnan pakkotyöleirille työttömyyskorvausta kerjäämään.

Hyvä me 60-luvulla syntyneet. Meissä on voimaa!

Äänestä
  • Hei haloo on kiva lukea että on ihmisiä jotka aattelevat kuten minäkin ! mutta kukas ja kenen kakaroita nuo ovat? joista puhut? ettei vaan omiasi olisi ja opetuksesi olisi vain jäänyt tekemättä? hyvä 60-70 luku jees ootko jo päässyt yli.

    Äänestä

  • Näin on ja se on aikuisten vika, koska he ovat luoneet lapsilleen sellaiset olosuhteet. Pitää muka olla koneita ja mahdollisimman vähän käsin tehtävää työtä. Ei se ole lasten vika, mihin ympäristöön he ovat syntyneet. Juuri näiden suurten ikäluokkien itsekkäiden paskiaisten vika, jotka ovat tottuneet vaatimaan kaikkea, kuten ilmaisia koulukyytejä ja sähköhammharjoja ja palkkaa turhasta ja vahingollisesta työstä, joka saastuttaa ja tuottaa tarpeetonta roinaa. TE! VANHEMMAT olette turmelleet lastenne tulevaisuuden.

    Äänestä

Hauskasti kirjoitettu ja kaiken lisäksi ihan totta!

Kivikautisten lasten epäterveellisestä ruokavaliosta vielä: itse pureskelin myös paperisiivuja kirjanreunoista (en tosin kirjaston kirjoista) roskakirjallisuutta ahmiessani. Sekin hyöty, että lapsuuden krijojani katsellessani muistan, mistä kirjoista pidin erityisen paljon...

Äänestä
  • sinun ikäluokkasi meni ylöspäin, minun (60-luvulla syntynyt) alaspäin ympäristötekijöistä johtuen, EI SUINKAAN OMASTA ERINOMAISUUDESTA/HUONOUDESTA JOHTUEN...

    toivottovasti ymmärrät?

    Äänestä

  • luolamies kirjoitti:

    sinun ikäluokkasi meni ylöspäin, minun (60-luvulla syntynyt) alaspäin ympäristötekijöistä johtuen, EI SUINKAAN OMASTA ERINOMAISUUDESTA/HUONOUDESTA JOHTUEN...

    toivottovasti ymmärrät?

    Nippa nappa tajusin.

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Nippa nappa tajusin.

    onneksi ero kuitenkin nähtävissä :)
    Ylim. kirjoitus =)

    Äänestä

  • heartti kirjoitti:

    onneksi ero kuitenkin nähtävissä :)
    Ylim. kirjoitus =)

    No, en valinnut sitä ainakaan sinua matkiakseni!

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    No, en valinnut sitä ainakaan sinua matkiakseni!

    ei muuta =) .. turha pienestä tehdä isoa nroa.

    Pvänjatkoa sinulle :)))

    Ehkä minun olisi pitänyt olla kehumatta :) näin ei olisi tullut ennakkoluuloja.

    Äänestä

  • sama.... kirjoitti:

    ei muuta =) .. turha pienestä tehdä isoa nroa.

    Pvänjatkoa sinulle :)))

    Ehkä minun olisi pitänyt olla kehumatta :) näin ei olisi tullut ennakkoluuloja.

    Joo, muutetaan nollaksi ja jatketaan maailman menon pähkäilemistä.

    Äänestä

tulipa paljon muistoja mieleen.........mukavaa.
unohdit vaan sen et koulujen sisäilma on ollu huono ja asuttu viel talois jois ei ole ilmastointilaitteit ja asbestia on pöllytetty ja ja hengissä ollaa. Me tilasto IHMEET!

Äänestä

Nyt puhut asiaa!!!

Äänestä
  • 70-luvulla syntyneet on pullamössöjä. Miehiä on selviytyny sodastakin turha jauhaa tollasta paskaa.

    Äänestä

Tuossa oli kiteytettynä Suuri Totuus.Ei tietenkään ole tarkoitus, että jokainen uusi sukupolvi noudattaa edellise tapoja ja elämää, mutta jotain kuitenkin voisi säästää menneeltä sukupolvelta. Esim. onnellisen ja vapaan lapsuuden.

Huikaisevan hinosti piirsit kuvaa tuon ajan lapsuudesta.Itse olen 50-luvun lapsi, mutta samat asiat pätevät senkin vuosikymmenen lapsenelämään. Silloin, sodan jälkeen, oli varmasti niukempaa, mutta en muista, että mitään olisi koskaan puuttunut.

Samat touhut touhusimme, itseksemme leikimme ja, kuten sanoit, aamusta iltaan olimme ulkosalla ilman vahteja. En muista että kukaan olisi niissä iloisissa kahinoissa kuollut, tai edes loukkaantunut. Ei ollut leikkikentän vempeleissä turvallisuusnormeja, mutta ei ollut leikkikenttiäkään, ei senpuoleen. Leikimme ja touhusimme metsässä ja rannoilla.

Nykyisin lapsilla on kaikennäköistä jännää, hienoa ja kallista vempelettä, mutta mihin jää luovuus ?

Tuli niin nostalginen olo; kiitos aloittajalle hienosta kirjoituksesta !

Äänestä

hymyilytti kun luin tekstiäsi...kyllä tämän päivän elämässä on paljon sitä, mitä ei ollut aiemmin...tuli mieleen Leevi & Leevingsin biisi" on meillä stereot, televisio, on kahvinkeitin ja videonauhuri" jne... teknologia menee eteenpäin, mutta niin sen pitää mennäkin..Ei olisi oikein, jos asiat jäisivät paikalleen junnaamaan...Olen itse onnellinen monesta pienestä apuvälineestä, pesukoneesta, hellasta, tietokoneesta...ja eritoten olen onnellinen lääkkeistä, sillä ilman niitä oloni olisi aika tukala - ja syy, miksi niitä tarvitsen, ei johtu tämän päivän teknologiasta - Ja mitä liittyy lapsiin, niin kyllä ne on myös ne vanhemmat, joiden olisi syytä touhuta niiden lasten kanssa, ettei niistä kasvaisi näitä teknologian uhreja, vaan elämä säilyisi virikkeellisenä...Meillä lapsilla on Play Station, on kännykkä, mutta ei ne ole elämän tarkoitus heille. Me teemme lasten kanssa paljon juttuja, jotka tapahtuvat ilman sähköä,ilman vempaimia jne... mutta jokainen valitsee oman elämän linjansa. Toki nyt kasvaa enemmän uusavuttomia, mutta annetaan elämän kulkea silti eteenpäin, en haluaisi mennyttä aikaa takaisin, vaikka silloin tällöin vanhempieni suusta kuulen sanat "silloin meillä ennen vanhaan"... aurinkoisia talvipäiviä sinulle, aurinkovoimakin on muuten nykyään hyötykäytössä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämäntavat kirjoitti:

Noin kolmekymppisten ja sitä vanhempien ihmisten pitäisi itse asiassa olla kuolleet. Nykypäivän lainlaatijoiden ja byrokraattien mielestä meidän 60- ja 70-luvuilla syntyneiden ei olisi pitänyt edes selvitä hengissä.

Meidän pinnasängyt oli maalattu lyijyä sisältävällä maalilla. Meillä ei ollut lapsille turvallisia lääkepulloja, ovia eikä kaappeja ja pyöräillessä meillä ei kenelläkään ollut kypärää. Autojen takapenkeillä nukuimme pitkin poikin ilman, että meistä oli köytetty turvaistuimiin. Joimme vettä puutarhaletkusta, emme pullosta. Panimme leivän päälle voita ja joimme limsaa jossa oli sokeria, mutta kukaan meistä ei ollut liian lihava, koska olimme aina ulkona touhuamassa. Jaoimme limsamme kavereiden kanssa ja joimme samasta pullosta, eikä kukaan siitä kuollut.

Lähdimme aamulla aikaisin ulos ja tulimme kotiin vasta illalla kun katuvalot oli sytytetty. Meitä ei saanut kiinni koko päivänä - ei ollut kännyköitä. Meillä ei ollut Playstationia, Nintendoa tai X-boxia, ei ainuttakaan TV-peliä, ei 99 TV-kanavaa, ei surround-soundia, ei kännyköitä, kotitietokoneita tai Internetin chattikanavia. Meillä oli kavereita, me olimme ulkona heidän kanssaan.

Me putoilimme puista, saimme haavoja, katkoimme käsiä, jalkoja ja hampaita, mutta ei ketään haastettu oikeuteen niiden onnettomuuksien johdosta. Ne olivat vahinkoja, eikä niistä syytetty ketään muita kuin meitä itseämme. Joskus saattoi tulla kaupan päälle selkäsauna tai karttakepistä.

Muistatko ne vahingot? Me tappelimme, saimme mustelmia ja opimme pärjäämään niitten kanssa. Me leikimme kepeillä ja tennispalloilla, söimme multaa ja ruohoa. Kaikista varoituksista huolimatta montaakaan silmää ei puhjennut eikä meissä kasvanut ruohoa lopun elämää.

Me pyöräilimme ja kävimme toistemme luona, koputimme ovelle, kävelimme suoraan sisään ja osallistuimme keskusteluun. Jotkut oppilaista koulussa eivät olleet yhtä hoksaavaisia kuin muut, ne jäivät jälkeen ja jätettiin luokalle.

Tämä sukupolvi on kasvattanut uskaliaita riskinottajia, parhaita ongelmien ratkojia, investoijia, eri alojen ammattilaisia ja huippu-urheilijoita. Viimeiset 50 vuotta ovat olleet aikaa, jolloin uusia ideoita on syntynyt räjähdysmäisellä vauhdilla. Meillä oli vapaus, fiaskoja, menestystä ja vastuuta. Me opimme sopeutumaan kaikkeen mahdolliseen. Sinä olet yksi niistä.

Onnea!

Toivottavasti tämän näkevät kaikki ne joilla on ollut onni viettää lapsuutensa ennen kuin lainsäätäjät ja muut viranomaiset alkoivat säädellä elämäämme "meidän omaksi parhaaksemme". Meillä oli elämisen laatua! Hyvä 60- ja 70-luku!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu