Näin sellaisen hyvin kauniin unen viime yönä.
Sellaisen jossa YK teki kansainvälisen ihmisjätteen puhdistussopimuksen.
Tämän sopimuksen nojalla tehtiin päätös pakata kaikki maailman homot tai homoiksi tiedetyt suuriin öljytankkereita muistuttaviin aluksiin ja kuskata tämä kuona napajäätiköille tappajavalaiden tai ilmastonmuutoksesta kärsivien valkoisten nalleperheiden sääliruuaksi.
Ja sen jälkeen kaikki kirjat, oppikirjat, elokuvat sun muut putsattiin viittauksista homouteen ja homoudesta ruvettiin rankaisemaan joko kivityksellä yksittäistapauksissa tai suurempaa ihmisryhmää koskevissa tapauksissa kaasukammiolla ja polttouunilla.
Lopulta ei kukaan tiennyt tai ollut edes kuullut mistään homoista tai sen sellaisista. Ihmiset olivat onnellisia, eikä kenenkään tarvinnut enää välittää mistään poliittisesta korrektiudesta tms. ruskean reiän ritareiden keksimästä vittuilusta.
MIKÄÄN EI SANO, ETTEIKÖ TÄLLAINEN KAUNIS VISIO VOISI TOTEUTUA. JOTEN TAPPAKAAMME KAIKKI HOMOT. Kiitos.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.