7 vinkkiä ; näin opit TAPAKRISTITYN tyylin!

Huomautettakoon aluksi, että tapakristillisyys ei ole pelastavaa uskoa syntien sovitukseen Jesuksessa Kristuksessa. Pelkistä ihmisen tavoista on kysymys ja siitä kuinka näyttää kristityltä- olematta sitä kuitenkaan aidosa, Raamatullisessa ja kristillisessä hengessä.

***********************
Sari Saaristo

Pyyhi pölyt kristillisistä tavoista ja ryhdy tyylikkääksi tapakristityksi.

1. Tuunaa rukoushetkestä omannäköisesi

Tapakristityn tyylikirja muistuttaa, että rukoilla voi lukuisilla eri tavoilla. Jollekin sopii perinteinen käsien ristiminen ja vanhat tutut rukouslauseet. Rukous voi olla myös meditatiivista, kuuntelevaa ja hiljaista. Se voi olla myös pelkkä ristinmerkki. Tai pelkistynyt huokaus.

Toiset kuitenkin kaipaavat rukouselämäänsä jotain kättä pidempää ja tähän kaipuuseen Tapakristityn tyylikirja kaivaa pinon vaihtoehtoja: rukoushetkiä varten voi rakentaa esimerkiksi meditaatiojakkaran tai valita asiaan sopivan rukousmaton. Ehkä kokoat pikkualttarin kynttilöineen ja ikonikuvineen? Mieti, minkä hetken viikosta tai päivästä haluat käyttää hiljentymiselle ja varaa sille aika kalenteriisi. Säännöllisen hiljentymisen tukena voi käyttää myös rukousnauhoja ja -helmiä tai vaikka erilaisia aisti- ja läsnäoloharjoitteita. Ehkä nappaat jostain tutusta rukouksesta tärkeältä tuntuvan lauseen mietiskelyn teemaksi tai mielessä toisteltavaksi lauseeksi.


2. Tee virrestä voimabiisisi!

Rakkaasta virrestä voi kasvaa oman elämän tunnuslaulu tai voimabiisi. Sen hyräily, muisteleminen tai vaikka raivokaskin laulaminen voi tuoda helpotusta tuskaiseen hetkeen tai kohottaa muutenkin hienon tilanteen äärimmilleen. Valitse joku sinua koskettava virsi ja opettele se kokonaan tai osin ulkoa. Laulele sitä säännöllisesti, mitä erilaisimmissa tilanteissa. Pidä sitä tunnuslaulunasi, niin aikaa myöten huomaat, että siitä on tullutkin, rohkaisee Tapakristityn tyylikirja.


3. Opettele uutta: käy kirkossa!

Kirkossa käyminen on yksi perinteisistä tavoista harjoittaa kristillisyyttä. Jos tavallinen sunnuntain jumalanpalvelus ei houkuttele, kannattaa kokeilla seurakuntien erilaisten messujen tarjontaa. Vaihtoehtoja on moneen makuun: etsi tarjonnasta sinulle ja kulloiseenkin mielentilaasi sopiva aika, paikka ja tyyli.

Toisaalta, tavallista messuakin voi lähteä tarkoituksella opiskelemaan: mitä liturgiset värit tarkoittavat, miksi tämä kohta tulee jumalanpalveluksen juuri tässä vaiheessa, minkä tähden juuri nämä virret on valittu tänään? Jos vastaan tulee lattea saarna tai tylsä hetki, voi senkin hyväksyä osana kokemusta. Virren veisuu voi olla kuin läsnäoloharjoitus: laula jokainen säkeistö tiedostaen ja tunnustellen, älä kiirehdi vilkuilemaan montako säkeistöä on edessä ja mistä ne kertovat. Ole hetkessä!


3. Raamattu makustelupaloina

Märehtivä makustelu antaa mahdollisuuden napata palan Raamattua mukaan mietiskeltäväksi päivän mittaan. Tapakristityn tyylikirja ohjeistaa lukemaan vaikkapa psalmeja, kunnes vastaan tulee joku pysäyttävä lause tai ajatus:“Ei minulta mitään puutu”. Mietipä sitä!


4. Anna hyvän kiertää

Kristilliset arvot eivät muhi vain sydämessä ja korvien välissä. Tapakristillisyys näkyy myös tekoina. Minkä hyvän puolesta haluat taistella? Mitä pahaa vastustaa? Pienetkin asiat ovat tärkeitä – muistele vaikka, missä olet itse saanut joskus apua ja laita se sama hyvä kiertämään.


5. Seremonia auttaa murroksen yli

Kristillisistä seremonioista tutuimmat liittyvät elämän kaaren alkuun ja loppuun sekä suuriin juhliin. Monasti seremoniaa kaipaa myös elämän muihin murroshetkiin. Ystävät voi kutsua yhteen vaikkapa kodin siunaukseen. Koti voi olla vanhakin – tai ehkä muutos on tapahtunut muualla kuin osoitteistossa. Olkoon eletty murros sitten iloa, surua tai tuikitavallisuutta. Kodin siunaus on rukoushetki, jolla pyydetään siunausta sille elämälle, jota kodissa eletään.


6. Tee vuodenkierrosta merkityksellinen matka

Tartu hetkeen ja elä vuosi kirkkovuoden pyhien mukaan! Kirkkovuosi tarjoaa joka viikolle hengellisen teeman ja ainakin kymmenen isompaa juhlapyhää, joista voi rakentaa itselleen vähän erilaisemman vuosikalenterin.



Kokeile vaikka, miltä tuntuu viettää Marian ilmestymispäivää, kuinka paastoaminen vaikuttaa joulun tuloon tai miten Mikkelinpäivänä juhlitaan. Juhlan läpi eläminen ei tarkoita välttämättä teemaleivosten kehittelyä tai neljän ruokalajin illallisjuhlaa, vaan vaikkapa pieniä, kullekin pyhälle ominaisten asioiden tekemistä tai ajattelemista.
JATKUU..
http://www.valomerkki.fi/aiheet/usko/7-vinkkia-2013-nain-opit-tapakristityn-tyylin
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kun raivaa tilaa pyhälle, raivaa tilaa elämälle. Tapakristityn tyylikirja neuvoo rakentamaan tietoista sijaa pyhyydelle. Konkreettinen kotialttari auttaa muistamaan tarpeen hiljentyä, kuunnella ja elpyä. Sisäisen kappelin rakentaminen lienee elämänmittainen urakka, mutta jostain on aloitettava: hyviä ajatuksia synnytetään, huonoista pinttymistä luovutaan. Hengitetään, kuulostellaan. Annetaan mahdollisuus. Lähde: Jaakko Heinimäki ja Kaisa Kariranta: Tapakristityn tyylikirja – Miten elää ja kuolla kristillisesti. Kirjapaja (2016) - See more at: http://www.valomerkki.fi/aiheet/usko/7-vinkkia-2013-nain-opit-tapakristityn-tyylin#sthash.jBKQKXmU.dpuf

Äänestä

Liperaalinen sekoitus ja sen vesitetty malli on Jumalan edessä Jumalan sanan repimistä ja sen seuraus on tulosta ihmisen muokkaavasta korvasyyhyyn julistamisesta.

Jeesus armahda meitä ymmärtämään,ettei ihmisellä ole oikeutta ja lupaa muuttaa Jumalan sanaa.

Jeesus Kristus ainoa pelastuksen tie.
Jumalan sana on totuus ja varoitus löytyy

Ilm.22: 18-19 ihmiselle,joka lähtee poistamaan tai lisämään Jumalan sanasta.

Äänestä

Uskonto on ooppiumia kansalle!

Äänestä
  • puhutko islamisteista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ValitsekuitenkinKristus kirjoitti:

Huomautettakoon aluksi, että tapakristillisyys ei ole pelastavaa uskoa syntien sovitukseen Jesuksessa Kristuksessa. Pelkistä ihmisen tavoista on kysymys ja siitä kuinka näyttää kristityltä- olematta sitä kuitenkaan aidosa, Raamatullisessa ja kristillisessä hengessä.

***********************
Sari Saaristo

Pyyhi pölyt kristillisistä tavoista ja ryhdy tyylikkääksi tapakristityksi.

1. Tuunaa rukoushetkestä omannäköisesi

Tapakristityn tyylikirja muistuttaa, että rukoilla voi lukuisilla eri tavoilla. Jollekin sopii perinteinen käsien ristiminen ja vanhat tutut rukouslauseet. Rukous voi olla myös meditatiivista, kuuntelevaa ja hiljaista. Se voi olla myös pelkkä ristinmerkki. Tai pelkistynyt huokaus.

Toiset kuitenkin kaipaavat rukouselämäänsä jotain kättä pidempää ja tähän kaipuuseen Tapakristityn tyylikirja kaivaa pinon vaihtoehtoja: rukoushetkiä varten voi rakentaa esimerkiksi meditaatiojakkaran tai valita asiaan sopivan rukousmaton. Ehkä kokoat pikkualttarin kynttilöineen ja ikonikuvineen? Mieti, minkä hetken viikosta tai päivästä haluat käyttää hiljentymiselle ja varaa sille aika kalenteriisi. Säännöllisen hiljentymisen tukena voi käyttää myös rukousnauhoja ja -helmiä tai vaikka erilaisia aisti- ja läsnäoloharjoitteita. Ehkä nappaat jostain tutusta rukouksesta tärkeältä tuntuvan lauseen mietiskelyn teemaksi tai mielessä toisteltavaksi lauseeksi.


2. Tee virrestä voimabiisisi!

Rakkaasta virrestä voi kasvaa oman elämän tunnuslaulu tai voimabiisi. Sen hyräily, muisteleminen tai vaikka raivokaskin laulaminen voi tuoda helpotusta tuskaiseen hetkeen tai kohottaa muutenkin hienon tilanteen äärimmilleen. Valitse joku sinua koskettava virsi ja opettele se kokonaan tai osin ulkoa. Laulele sitä säännöllisesti, mitä erilaisimmissa tilanteissa. Pidä sitä tunnuslaulunasi, niin aikaa myöten huomaat, että siitä on tullutkin, rohkaisee Tapakristityn tyylikirja.


3. Opettele uutta: käy kirkossa!

Kirkossa käyminen on yksi perinteisistä tavoista harjoittaa kristillisyyttä. Jos tavallinen sunnuntain jumalanpalvelus ei houkuttele, kannattaa kokeilla seurakuntien erilaisten messujen tarjontaa. Vaihtoehtoja on moneen makuun: etsi tarjonnasta sinulle ja kulloiseenkin mielentilaasi sopiva aika, paikka ja tyyli.

Toisaalta, tavallista messuakin voi lähteä tarkoituksella opiskelemaan: mitä liturgiset värit tarkoittavat, miksi tämä kohta tulee jumalanpalveluksen juuri tässä vaiheessa, minkä tähden juuri nämä virret on valittu tänään? Jos vastaan tulee lattea saarna tai tylsä hetki, voi senkin hyväksyä osana kokemusta. Virren veisuu voi olla kuin läsnäoloharjoitus: laula jokainen säkeistö tiedostaen ja tunnustellen, älä kiirehdi vilkuilemaan montako säkeistöä on edessä ja mistä ne kertovat. Ole hetkessä!


3. Raamattu makustelupaloina

Märehtivä makustelu antaa mahdollisuuden napata palan Raamattua mukaan mietiskeltäväksi päivän mittaan. Tapakristityn tyylikirja ohjeistaa lukemaan vaikkapa psalmeja, kunnes vastaan tulee joku pysäyttävä lause tai ajatus:“Ei minulta mitään puutu”. Mietipä sitä!


4. Anna hyvän kiertää

Kristilliset arvot eivät muhi vain sydämessä ja korvien välissä. Tapakristillisyys näkyy myös tekoina. Minkä hyvän puolesta haluat taistella? Mitä pahaa vastustaa? Pienetkin asiat ovat tärkeitä – muistele vaikka, missä olet itse saanut joskus apua ja laita se sama hyvä kiertämään.


5. Seremonia auttaa murroksen yli

Kristillisistä seremonioista tutuimmat liittyvät elämän kaaren alkuun ja loppuun sekä suuriin juhliin. Monasti seremoniaa kaipaa myös elämän muihin murroshetkiin. Ystävät voi kutsua yhteen vaikkapa kodin siunaukseen. Koti voi olla vanhakin – tai ehkä muutos on tapahtunut muualla kuin osoitteistossa. Olkoon eletty murros sitten iloa, surua tai tuikitavallisuutta. Kodin siunaus on rukoushetki, jolla pyydetään siunausta sille elämälle, jota kodissa eletään.


6. Tee vuodenkierrosta merkityksellinen matka

Tartu hetkeen ja elä vuosi kirkkovuoden pyhien mukaan! Kirkkovuosi tarjoaa joka viikolle hengellisen teeman ja ainakin kymmenen isompaa juhlapyhää, joista voi rakentaa itselleen vähän erilaisemman vuosikalenterin.



Kokeile vaikka, miltä tuntuu viettää Marian ilmestymispäivää, kuinka paastoaminen vaikuttaa joulun tuloon tai miten Mikkelinpäivänä juhlitaan. Juhlan läpi eläminen ei tarkoita välttämättä teemaleivosten kehittelyä tai neljän ruokalajin illallisjuhlaa, vaan vaikkapa pieniä, kullekin pyhälle ominaisten asioiden tekemistä tai ajattelemista.
JATKUU..
http://www.valomerkki.fi/aiheet/usko/7-vinkkia-2013-nain-opit-tapakristityn-tyylin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu