JUMALA
Kun alamme puhua Jumalasta, alamme aina silloin puhua myös siitä, mistä olemme tulleet, mihin olemme matkalla ja mikä on elämämme tarkoitus. Silloin puhumme tämän todellisuuden alkusyystä, puhumme kaitselmuksesta. Kaikkien näiden aiheitten keskellä ainakin itselleni nousee kuitenkin kaikkein perustavimmaksi ja tärkeimmäksi ongelmaksi yksi ainoa asia.
Ongelmien ongelma on juuri siinä, että olemme olemassa. Paljon tieteellisempää, johdonmukaisempaa ja järkevämpää olisi se, ettei mitään olisi olemassa, ei ihmistä, ei maailmaa, ei maailmankaikkeutta eikä Jumalaakaan. Olisi vain tyhjyys. Vain olemattomuus on ainoa johdonmukainen. Silloin ei olisi ristiriitoja, kaikki olisivat yksimielisiä. Silloin ei tarvitsisi tehdä noita tuskaisia kysymystä: MISTÄ, MIHIN ja MIKSI, joihin kuitenkin kukaan ei ole osannut antaa kaikkia tyydyttäviä vastauksia. Ainoa ja varmasti oikea vastaus on: EI OLE MITÄÄN. Juuri tämän vastauksen olemassaoloon antaa jokainen anarkiaan ja itsemurhaan heittäytyvä!
Nyt tiedemiesparkojen on pitänyt keksiä 16 miljardin vuoden takainen suuri pamaus ja sillä yrittää sillä selittää kaiken tämän näkyvän. Tietenkään ei saa tehdä sitä röyhkeää kysymystä, mitä sitten oli ennen tuota pamausta. Kuuleman mukaan jotain ainetta oli niin vähän, että se olisi mahtunut neulan läpi.
Englannissa vaikean sairauden runtelema nero, fyysikko Stephen Hawking on yrittänyt vuosia ponnistella luodakseen suuren yhtenäisteorian (yhdistää kvantti- ja suhteellisuusteorian), jolla voitaisiin selittää kaikki atomeista alkuräjähdykseen. Tosin hän itse sanoo, ettei sekään ehkä vastaa kaikkiin kysymyksiin: ”Yritän edelleenkin saada selville, miten maailmankaikkeus toimii, miksi se on sellainen kuin on ja miksi sen ylipäätään on olemassa. On perusteltua olettaa, että kahteen ensimmäiseen kysymykseen saadaan vastaus, mutta en enää ole varma, saammeko koskaan tietää, miksi maailmankaikkeus on olemassa.” Hän haluaa kehittää sellaista mallia (ns. reunattomuusmalli), jossa mukaan maailmankaikkeus itsessään sisältää kaiken. Ja silloin Jumala tulee tarpeettomaksi maailmankaikkeuden alkua koskevissa pohdinnoissa. Mutta sitten hän lisää mielestäni aika kaksiselitteisesti: ”Mahdollisesti Jumala toimii tavalla, jota ei voi kuvata luonnonlakien avulla” Mutta ennen hänen lopullista selitystään kaikelle meidän on pakko olla olemassa ja kysellä miksi tämä kaikki, mistä olemme tulleet ja mihin olemme menossa, kuka ja missä on Jumala?
Lue lisää..
http://rovasti.fi/node/258
Kun alamme puhua Jumalasta, alamme aina silloin puhua myös siitä, mistä olemme tulleet, mihin olemme matkalla ja mikä on elämämme tarkoitus. Silloin puhumme tämän todellisuuden alkusyystä, puhumme kaitselmuksesta. Kaikkien näiden aiheitten keskellä ainakin itselleni nousee kuitenkin kaikkein perustavimmaksi ja tärkeimmäksi ongelmaksi yksi ainoa asia.
Ongelmien ongelma on juuri siinä, että olemme olemassa. Paljon tieteellisempää, johdonmukaisempaa ja järkevämpää olisi se, ettei mitään olisi olemassa, ei ihmistä, ei maailmaa, ei maailmankaikkeutta eikä Jumalaakaan. Olisi vain tyhjyys. Vain olemattomuus on ainoa johdonmukainen. Silloin ei olisi ristiriitoja, kaikki olisivat yksimielisiä. Silloin ei tarvitsisi tehdä noita tuskaisia kysymystä: MISTÄ, MIHIN ja MIKSI, joihin kuitenkin kukaan ei ole osannut antaa kaikkia tyydyttäviä vastauksia. Ainoa ja varmasti oikea vastaus on: EI OLE MITÄÄN. Juuri tämän vastauksen olemassaoloon antaa jokainen anarkiaan ja itsemurhaan heittäytyvä!
Nyt tiedemiesparkojen on pitänyt keksiä 16 miljardin vuoden takainen suuri pamaus ja sillä yrittää sillä selittää kaiken tämän näkyvän. Tietenkään ei saa tehdä sitä röyhkeää kysymystä, mitä sitten oli ennen tuota pamausta. Kuuleman mukaan jotain ainetta oli niin vähän, että se olisi mahtunut neulan läpi.
Englannissa vaikean sairauden runtelema nero, fyysikko Stephen Hawking on yrittänyt vuosia ponnistella luodakseen suuren yhtenäisteorian (yhdistää kvantti- ja suhteellisuusteorian), jolla voitaisiin selittää kaikki atomeista alkuräjähdykseen. Tosin hän itse sanoo, ettei sekään ehkä vastaa kaikkiin kysymyksiin: ”Yritän edelleenkin saada selville, miten maailmankaikkeus toimii, miksi se on sellainen kuin on ja miksi sen ylipäätään on olemassa. On perusteltua olettaa, että kahteen ensimmäiseen kysymykseen saadaan vastaus, mutta en enää ole varma, saammeko koskaan tietää, miksi maailmankaikkeus on olemassa.” Hän haluaa kehittää sellaista mallia (ns. reunattomuusmalli), jossa mukaan maailmankaikkeus itsessään sisältää kaiken. Ja silloin Jumala tulee tarpeettomaksi maailmankaikkeuden alkua koskevissa pohdinnoissa. Mutta sitten hän lisää mielestäni aika kaksiselitteisesti: ”Mahdollisesti Jumala toimii tavalla, jota ei voi kuvata luonnonlakien avulla” Mutta ennen hänen lopullista selitystään kaikelle meidän on pakko olla olemassa ja kysellä miksi tämä kaikki, mistä olemme tulleet ja mihin olemme menossa, kuka ja missä on Jumala?
Lue lisää..
http://rovasti.fi/node/258
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jumala on luonut kaiken ja on ollut ennenkuin loi mitään elämää.Siksi ei ihminen käsitä suurta Jumalaa ja Jeesuksen sovitusta Golgatalla.On kaiken luodun oltava niin,että kaikella luodulla on luoja.Siis ei mikään synny,jos ei ole luojaa joka luo uutta.Luomistyö löytyy alkaen1.Moos. 1. luku alkaen.
Juuri itse olemassaolo synnyttää suunnattoman määrän ongelmia ja kärsimystä. Emme ihmettele, että ateistisen buddhalaisuuden tavoite on kaiken tyhjiin raukeaminen - nirvana. Voi mikä helpotus se olisikaan - ei olisi enää mitään. Mutta nirvanankin saavuttaminen on suunnattoman vaikeaa ja se on ollut mahdollista vain muutamalle. Meidän tavallisten kohdalla kiertokulku vain jatkuu ja jatkuu ja on jo jatkunut 16 miljardia vuotta. Emme pääse pakoon sitä, on jotakin, itsekin olemme tässä ja nyt.
Ongelmien ongelma on siis siinä, että yleensä olemme olemassa!
Jos haluan lakaista Jumalan pois taivaalta, samalla minun pitäisi lakaista koko havaittavissa oleva todellisuus - kaikki linnunradat. Ihmisenä ehkä jo nyt pystyn tuhomaan tämän Tellus-tähden pinnan ja räjäyttämään kappaleiksi lähestyvän asteroidin. Mutta kaikki se on avaruuden suunnattomuuden keskellä yhtä tyhjän kanssa. Siellä räjähtelevät paljon suuremmat panokset ja kokonaiset aurinkokunnat katoavat mustiin aukkoihin.
Mutta tässä nyt olemme? Kuinka hyvin tätä ihmisyyteen kuuluvaa kyselyä ja sen tuomaa eräänlaista kosmista kylmyyttä kuvakaan kertomus Englantiin 500-luvulla tulleesta Paulinus-nimisestä lähetyssaarnaajasta. Hän pääsi kunningas Edwinin hoviin. Kuningas kutsui koolle viisaiden neuvoston. Eräs heistä sanoi: "Kuningas sinä istut aterialla päällikköjesi ja miestesi kanssa. Tuli palaa takassa ja huone on lämmin, vaikka on talvi. Mutta ulkona joka puolella raivoaa myrsky. Siellä on kylmä. Siellä sataa ja tuiskuaa. Äkkiä varpunen lentää sisälle saliin. Se tulee ovesta ja lentää pois toisesta. Pari hetkeä se on suojassa rajuilmalta, mutta niin pian kuin se häviää näkyvistä, se on palannut talven pimeyteen. Minusta tuntuu, että ihmiselämän laita on samoin. Emme tiedä mistä tulemme tai mihin menemme. Jos tämä uusi oppi antaa meille siitä jonkinlaista varmuutta, meidän kannattaa seurata sitä".
Juuri tämän saman ajatuksen löydämme Efesolaiskirjeestä: ”Te siihen aikaan olitte … vieraat… ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa; mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä (Ef 2:11-13). Jumala ja lopulta vain Jumala antaa minulle tähän kylmään avaruuteen mielekkyyden ja kodin.
Miten nerokkaasti Jeesus sanoikaan jäähyväispuheessaan: "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen” (Joh 14:1-3).
ILMAN JUMALAA
Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa." Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa; ei ole ketään, joka tekee, mikä hyvää on. Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa. Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään (Ps 14:1-3).
Kuinka mieletön tämä maailma ja elämä onkaan ilman Jumalaa! Maailma ja elämä on silloin vailla perustaa ja mielekkyyttä. Elämällä ei ole tarkoitusta. On vain kosminen autius ja tyhjyys. Kaikki on ilman päämäärää. Olen Oskari Olematon, joka asun Nollakatu nollassa. Olen itse itselleni ylivoimainen ahdistus.
Lue teksti. Et eksy.
"En tiedä, kuka on heittänyt minut maailmaan, enkä mitä maailma on, enkä kuka minä itse olen. Olen kauhistuttavan tietämätön kaikista asioista, en tiedä, mitä on ruumiini, mitä mieleni ja sieluni, en myöskään, mitä on tämä osa itsestäni, joka ajattelee, mitä sanon, joka pohtii kaikkea ja itseään ja tuntee yhtä vähän itseään kuin muita. Näen kaikkeuden pelottavan avaruuden, joka minua ympäröi, ja olen kahlehdittu tämän laajan maailmankaikkeuden yhteen nurkkaan tietämättä, miksi minut on pantu tähän paikkaan eikä muualle, miksi elämää varten annettu lyhyt aika on juuri nyt eikä jossain toisessa kohdin ikuisuutta, joka on ollut ennen minua tai seuraa jälkeeni" (Pascal).
Jotain tästä ihmisenä olemisen tuskasta koki myös tunnettu suomalainen runoilijapappi Lauri Pohjanpää:
En tiedä, mistä se tulee joskus illoin: - olen yksin ja taistelun haavoittama silloin - Hätä, sieluntuska tuimana, raatelevana, kuin uhkais luisin hymyin kuolema, mana, kuin hengitys salpautuisi, en ilmaa saisi, kuin väkevä käsi kurkkua kuristaisi, kuin murtuis sielunpohjaa peittävä kuori, ja syvältä hohkais tietymätön tulivuori, kuin uppoais jalka ja vetäisi lietteen nielu, ja vesillä pohjattomilla ois hukkuva sielu. En ole kuin muut, en ole kuin tulis mun olla. Olen horjuva ruoko, en talo kalliolla. Olen eksynyt lapsi, muut ovat vahvoja, suuria. Olen lentävä lehti ilman elämän juuria. Kun muille tie ja määrä selvänä puuntaa, joka hetki mä kompastellen saan etsiä suuntaa. (Lauri Pohjanpää, HV 2/93, 58)
Ilman Jumalaa on elämä vain sokeaa sattumaa, mekaanista syyn ja seurauksen lain orjuutta, kehitysoppia ja pelkkää tätä aineellista maailmaa niinä muutamana vuosikymmenenä, joina ihmisenä tässä elän. Ja lopulta mihin puu kaatuu siihen se maatuu.
Nobel palkinnolla palkittu elämän synnyn tutkija Harold Urey toteaakin: ”Uskomme, että elämä kehittyi kuolleesta aineesta tällä planeetalla. Elämän monimutkaisuus on kuitenkin niin suuri, että on vaikea kuvitella näin tapahtuneen”
Ilman Jumalaa ihmisen elämä on sokeaa kohtalon leikkiä. Hän on vain osa luontoa, joka hetken on olemassa ja muuttuu maaksi. Ihminen on kuin ohjelmoitu aivoeläin, joka toimii ohjelmansa mukaisesti itselleen sokeasti. Hän on luonnonlakien hallitsema vailla päämäärää ja tarkoitusta. Ihminen on kuin kone, hän on vain sitä mitä hän syö (Der Mensch ist, was er isst). Eräs suomalainen filosofi kirjoitti: Ihminen on kurja lyhytaikainen laitos, jonka toisessa päässä on ahnas kita ja toisessa ulostuslaite. Teurastamo ja WC. Voiko todellisuus ihmisestä olla näin typerän mieletön.
Ilman Jumalaa ihmisen arvo on vain välinearvoa ja yksin siinä, mitä hän tekee tai saa aikaan. Hänen arvonsa on hänen suorituksissaan.
Useimmilla meistä ei ole mitään vaikeutta oppia nauttimaan elämästä vain yksittäishavaintojen ja yksityiskohtien havainnoiden päivä kerrallaan pätkätyötä tehden. Emme kaipaa mitään suurta kokonaisteoriaa maailmankaikkeudesta, joka yhdistäisi newtonilaisen mekaniikan, suhteellisuusteorian ja kvanttiteorian ja selittäisi avaruuden mustat aukot.
Epäilen maailmankaikkeuden olleen aina : Ei tarvita Luojaa....
Sinä sanot niin.
Faktaa on; ilman Jumalaa ei ole mitään.
Täällä alhaalla ihminen voi elää onnellisen ja mielenkiintoisen elämän välittämättä ja uskomatta Jumalaan. Täällä voimme kohdata nykyisen todellisuuden uskomatta mihinkään yliluonnolliseen tai ehkä tämän hetken muotivirtausten mukana ufoihin ja jälleensyntymiseen. Tietenkin pelkäämme perjantaipäivä, ainakin jos se on samalla kuukauden 13. päivä. Pelkäämme pahaa onnea ja kurjaa sattumaa Jos uskomme pelkkään sattumaan, syyn ja seurauksen lakiin ja siihen, että mihin puu kaatuu siihen se maatuu, silloin oikeastaan uskomme EI MIHINKÄÄN! Tietenkään emme sitä halua myöntää!
Jos ihmiselle ainoa todellisuus on vain tämä aineellinen ja aistein havaittava todellisuus ja se mitä hän omalla järkeilyllään voi hyväksyä, Jumalalle ei ole silloin erityisempää merkitystä hänelle. Hän ei tarvitse Jumalaa, hän ei yksinkertaisesti koe tarvitsevansa Jumalaa - ei ainakaan, jos hän on tarpeeksi älykäs ja menestyy elämässä. Nämä muutamat vuosikymmenet sujuvat miten sujuvat ilman Jumalaakin – ainakin jos on terve ja saa menestystä, ystäviä ja vaikutusvaltaa.
Tällaiselle ihmiselle riittää, että koko olevaisuutensa on pelkää matematiikkaa Kehitysoppi vapautti uskosta kaiken Luojaan. Kaikki tämä näkyvä on syyn ja seuraus lain mukaisesti kehittynyt itsestään ja sattumalta vuosimiljardien kuluessa. Nyt vihdoin Gagaringinkin julisti ihmisen ensimmäisellä avaruuslennolla, ettei hän ollut nähnyt mitään enkeleitä eikä taivasta. Emme mekään!
Tällaiselle ihmiselle riittää se, mitä saksalainen patologi Virchow (k.1902) väitti. Hän oli leikellyt ihmisen soluihin asti löytämättä mitään sielua. Ei siis ole mitään sielun kuolemattomuutta. Korkeintaan sanoisimme nykyajan kielikuvin, että ihminen on jonkinlainen informatioeläin. Tosin senkin tiedämme, että jokaisessa solussamme on DNA-rihmassa niin suunnaton määrä informatiota, ettei edes 16 miljardia vuotta voi sitä SATTUMALTA panna nykyiseen järjestykseen.
Sitten tule vielä Freud ja väittää, että ihminen, joka kysyy miksi olen omassa on jo mielisairas. Ei ole olemassa mitään syvempää tai suurempaa tarkoitusta millään, on vain syyn ja seurauksen laki joka ilmenee kaikessa ihmisenkin elämässä. Freudin ystävä protestanttinen pappi Oscar Pfister kirjoitti: "Freudin loistava äly hakeutuu kohti intellektualismia (ajatusta, jossa yksin älyllä ratkaistaan maailman suuret kysymykset), joka on juopunut omasta menestyksestään ja unohtaa rajansa".
Ilman Jumalaa eläessäni millään ei ole lopulta mitään väliä. ”Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme” (1 Kor 15:32,KR32).