Taksiautoilijat sotkevat ihmisten kotikatuja!!!

asko775s

Laitetaan asiaa erikseen tähän viestiin, ett tulisi paremmin esille, tärkeä asia!!!On kokeiltu eri ratkaisuja kaupungin siisteyden eteen, mutta ainakaan tämä ongelma ei ole poistunut, vaikka siihen on puututtu.
Taksimiehet sikailevat taksitolpalla ihmisten asuinalueilla. Olemassa seurantakolleegioita, jotka Stadissa seuraa ajoittain tätä taksien toimintaa.
Taksarit kuulemma paiskovat jatkuvasti esim. tupakanjämät niille sijoilleen missä seisovat ihmisten kotikulmilla. Sehän on rikos, roskaamisrikos.
Miksi taksarit ei noudata sertifikaatteja, joihin sisältyy mm. ympäristön siistinä pitäminen omalta osaltaan, etteivät itse ainakaan lisää epäsiisteyttä ja sotkuja.
Luulevatko taksarit että heitä ei kukaan nää, kun he ovat autojensa vieressä asiakkaita odotellen, ihan virhe luulo. Miksi teille on laadittu sertifikaatit, jos niitä ei noudateta, Miksi??
Kaikki eivät tietty sikaile, mutta ne yksilöt jotka tekee näin mustaavat taksarien mainetta.
Kokoonpanohan on laadultaan sellainen kuin sen heikoin osatekijä on.
Kun odotellaan ryhdikkäinä, kohteliaina, siistit kamppeet yllä, se nostaa ihmisten kunnioitusta taksia kohtaan. Hienoja taksimiehiä on olemassa paljonkin ja työ on raskasta varmasti, mutta kelläpä ei olisi.
Eikä siinä, naistaksari heitti tumpit maahan rennosti, ei mitään rajaa röyhkeydellä. Ei he sikailijat kaiki miehiä ole olleet. Ne silti on meidän kotikulmia, emme haluu niitä sotkettavan. Eikä täss kaikki, on sitä kuulemma monenlaista nähty ja kuultu, röyhkeydellä ei rajoja. Lakia ei noudateta, esim. lain rajat ylittävää tyhjäkäyntiä autoilla kesät talvet, näissäkin on laissa ohjeet,eikö taksarit ammattiautoilijoinatiedä niistä, vai onko se välinpitämättömyys muita ihmisiä ja ympäristöä ja luontoa kohtaan syynä lainrikkomuksille.
Ei tässä huomautuksessa ole asian kanssa hätäisesti toimittu, tätä touhua on jatkunut iät ja ajat, on annettu aikaa heidän lopettaa rikkeet, mutta ei ole auttanut, jos tässä tieto menisi jakeluun tätä kautta. Toimikaa sertifikaattienne mukaisesti ja Suomen lakien mukaisesti (tyhjäkäynti ja roskaamisrikos)Liikenne on pääkaupunkiseudulla ilman pahin saastuttaja. Pakokaasut heikentävät ilmanlaatua ja aiheuttavat merkittäviä terveyshaittoja ja on todella epämiellyttävää ihmisille, sitä pitää koittaa vähentää niin paljon kuin mahdollista.
Kiitos silti taksareille tärkeestä työstänne. Maksamme jokainen kyllä mielellämme palveluistanne, kun ne auttavat ihmisiä elämässä ja kun toimitte lakien ja säännösten ja muita ihmisiä kunnioittavien tapojen mukaan, kiitos teille.
T. Asko

30

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaaakkola

      onko tätä tutkittu et on oikeesti todisteita rikkomuksista tai jokainen itse tietää mitä tekee ei tarvi todisteita.mutta kyllä hävettää jos on totta

    • asko775s

      Kaikkien osapuolten hyväähän tässä tarkoitetaan!
      Seurantaryhmät tekee pyyteetöntä työtä yhteiseksi hyväksi, valistus ei ole auttanut, sakonuhka ei auta, omavalvonta ei auta, jonkun pitää tehdä edes jotain, joten toivotaan parasta. Kiitos vielä seurannalle.

    • hullujaneon

      Jos lopetettais koko taksi.Kusipäät ajaa kalliilla ja silti kukaan ei halua ajaa taksia.

      • asko775s

        Ei lopeteta, takseja tarvitaan ilman muuta, älä hulluja puhu. Mutta lakia pitää noudataa, ne on meidän hyväksi. Miksi taksimiehet ei laita jätteitään roskiin?meidän pitää kunnioittaa heidän tsydeemejään, heidän omaansa, ammattia, autoa, taitojaan, moraaliaan, mutta he ei kunnioita meidän.

      • AmosAngersBärtsingiltsi
        asko775s kirjoitti:

        Ei lopeteta, takseja tarvitaan ilman muuta, älä hulluja puhu. Mutta lakia pitää noudataa, ne on meidän hyväksi. Miksi taksimiehet ei laita jätteitään roskiin?meidän pitää kunnioittaa heidän tsydeemejään, heidän omaansa, ammattia, autoa, taitojaan, moraaliaan, mutta he ei kunnioita meidän.

        hyvä avaus, oikein asiaa kerrankin oikeaa asiaa tässkin kaupungissa, stadissa. Hyväksihän se olisi meille asukkaille kun vaikka nyt noi taksinkuljettavat ne siinä 24/7 ovat nii olisivat tyylillä ja ainakin heittelisivät omat tumppinsa omiin roskiinsa, he tuossa eniten oleilevat. on niin näkyvällä paikalla että kyllä ne näkee jokkainen. olen muuten kuullut tässä hiljan aiheesta kylillä puhuttavan, en muista missä se oli. onko tämä jokin "liike nyt olemassa kaupungin ihmisten Onhan niitä Kallio liikekin ainakin olemassa, mutta kun ihminen kuiteskin on aika ilkeä ja itsekäs ajattelee vain itseään, ei kaikki mutta moni. onneksi sit näi digiaikana voidaan aatetta levittää toisin kuin einari vainaan aikoihin kun ei ollu ku se klubi-aski johon kirjoitettiin.

    • ViidenTähdenUuber

      Muistatteko sen taksikuskin joka väänti tortut kääntöpaikalle kun lapset katselivat ikkunasta. Vessapaprutkin oli mukana ja jäi siihen tielle

      Eihän tästä ole edes montaa kuukautta.

      • armaras

        Ilkeyttä ja tyhmyyttä. Paskantaako hän omilla huudeillaankin ihan siihen vaan, pihaansa ja jättää siihen? Ei, toisten vaan.

      • TämäUberKuskiOnTyhmä

        Muistatteko sen uber kuskin joka yritti tappaa asiakkaansa sunnuntaina? On todella tyhmä ja yksinkertainen. Suoralla tiellä auto kyljelleen. Öljyt pihalle ja lasin ja muovinpalasia pitkin katua. Vakava ympäristörikos. Todella yksinkertainen ja lahjaton ääliö. Asuu kuulemma Jakomäessä äitinsä luona ja käyttää ViidenTähdenUuber nimmerkkiä.

      • amorgosstillaa

        Missä siitä silloin uutisoitiin.muistan jotain kuulleeni kyllä.

    • loputhuonoja

      Joo sairaita hulluja kaikki.99% pilaa sen yhden % maineen.Stadissa on jotain 1500 taksia. niistä on joku 15 asiallista ja fiksua jotka osaa vielä ajaakin.
      Vantaalla 5 ja espoossa 7 olen tehnyt tarkan tutkimuksen.

    • pohjasakkaaneon

      Ei kai tolla rahalla kukaan fiksu taksia aja.Köyhän hommaa jossa ei mitään hohtoa.ns kulien hommaa.Jos joku taksi sanoo olevansa kutsumus hommassa voi valkotakkiset kutsua paikalle.

      • EläkeläinenStadinTaksi

        Aloitin taksinajon 1970 ja totta, nautin duunistani, olin siis kutsumushommissa. Tosin taksikuskin homma oli tuolloin arvostettu ja alalle oli tulijaa enemmän, kuin oli tarvetta. Viimeisinä vuosinani kun vielä ajoin, taksikuskin homma alkoi olemaan aliarvostettu matalapalkka-ala. Taksat eivät nousseet enää yleisen kehityksen tahdissa ja palkkauksesta johtuen ei siis nousseet palkatkaan. Eläkkeellä olen ollut jo vuosia taksiautoilijan ammatista, nykyistä alan hetkeä,en tiedä.

        Mitä tulee tupakannatsoihin, oli minulla silloin vielä ukana peltinen pastilliaski, jonne laitoin natsat. Sieltä ne sitten tyhjensin sopivan paikan tullen roskikseen.

        Toisaalta, nämä taksarien natsat on pikkujuttu verrattuna stadin viikonloppujen aamuöisiin roskamääriin. Kauhakuormaajilla nostelevat niitä suoraan autonlavoille ja tuo roskamäärä oli tuotettu yhdessä ainoassa illassa! Jokainen voi tämän mennä toteamaan esim. rautatieaseman nurkille....

      • Oululainenmies
        EläkeläinenStadinTaksi kirjoitti:

        Olisi mielestäni hienoa jos taksinkuljettajat pukeutuisivat tosi hienosti, kunnioitusta herättävällä tavalla, koppalakki tmv, ja komeat uniformut yllään. Kunnioitus nousisi ja jos tietty käytös kohtelias lisäksi. Kumarrus ja käsi lippaan, yms. Ja tietysti etteivät sotkisi ihmisten kotikulmia. Kaikki ei sitä tietty tee mutta kyllä useimmat arvioisin. Olen itsekin seuraillut joskus heidän hommiaan kun ollut aikaa. ei kyllä niin kunnioitusta herättävää käytöstä aina. Joskus teksi mieli huutaa ikkunasta, että Hei sulta jäi jotain. Mutta he toistaa sitä sotkemistaan aikojen alusta hamaan asti, mikään ei saa tiettyjä kuljettajia oppimaan siisteille tavoille.
        Kuulinpa sellaisenki jutun kaverilta, ett taksimies oli käynyt autossa istuttuaan taksitolpalla heittämässä jotain paperi tms. mytyn puiston aidan yli puistoon ja mennyt takas autoonsa. en nyt muista missa tapahtunut. Mutta Helsingissä nyt kumminkin se oli.

      • RekkaKuskiTekiKakan
        Oululainenmies kirjoitti:

        Minä näin että rekkamies oli kakalla tien laidassa ja jätti paperit siihen, taisi olla Oulussa, Useasti näkee että bussikuskit polttavat tupakkaa päätepysäkillä ja heittävät tumpit maahan. Kerran näin kun junankuljettaja heitti roskan ikkunasta. Herra siunaa ja varjele mitä urpoja tänne kirjoittaa. Ai niin, tämähän on suoli24

      • OlenNähnytRoskaamista
        RekkaKuskiTekiKakan kirjoitti:

        Haluan kerta havoinnastani. Perheenäiti heitti roskan kadulle. Nuorisojoukko räki kadulle ja jätti nuuska ja röökintumpit bussipysäkille. Eräs joukko heitti hampurilaispaperit kadulle. Olen myös nähnyt pakettiautoilijan jättävän sohvan ja pesukoneen metsään. Työttömät jättivät pantittomat tölkit puistoon.

      • tiimanni
        RekkaKuskiTekiKakan kirjoitti:

        Minä näin että rekkamies oli kakalla tien laidassa ja jätti paperit siihen, taisi olla Oulussa, Useasti näkee että bussikuskit polttavat tupakkaa päätepysäkillä ja heittävät tumpit maahan. Kerran näin kun junankuljettaja heitti roskan ikkunasta. Herra siunaa ja varjele mitä urpoja tänne kirjoittaa. Ai niin, tämähän on suoli24

        sinun kalataisten idioottien takia emme ikinä pääse paskasta eroon, sinun jotka joka paikan sotket mihin kosket, etkä omia jätteitäsi saa roskalaatikkoon laitettua.

    • zapoka

      Aloitus oli asiallinen ja edistyksellinen, jos jotain kehitystä halutaan kaupungissa, jossei haluat liassa rypeä, ja kukapa haluaisi. Täällä netissä ja palstoilla on niin jonninjoutavia viestejä ja mielipiteitä, joista ei apua ja hyötyä kenellekään, haittaa usein, kehittävät ideat ja keksinnöt on tervetulleita eikä haitaksi kellekään.

    • Kovasella on ohjeistus että mitään liikennerikoksia ei tunnusteta ja yleensä perus-kansalainen joutuu maksumieheksi. Kovasen uhkailukirjeisiin lisätty allekirjoitus "lakiosasto" voi kuulostaa pelleilyltä mutta heillä on suhteellisen mittava alihankintasopimus vihreiden varavaltuutetun Salla Relan perheen omistaman lakifirman kanssa joka on siis erikoistunut juuri "korvauskalasteluihin"

      • ViidenTähdenUuber

        "Vihreiden varavaltuutettu" hahaha, tämä titteli oli kyllä mainitsemisen arvoinen. Todellista poliittista suhmurointia tässä nyt!

        Tämä ei muutenkaan ihan liittynyt asiaan. Omista oikeuksistaan pitää toki pitää kiinni. Lakimiesten käyttö on vain fiksua.

        Paskominen kadulle ei tosin ole kovin järkevää.

      • Acreme
        ViidenTähdenUuber kirjoitti:

        "Vihreiden varavaltuutettu" hahaha, tämä titteli oli kyllä mainitsemisen arvoinen. Todellista poliittista suhmurointia tässä nyt!

        Tämä ei muutenkaan ihan liittynyt asiaan. Omista oikeuksistaan pitää toki pitää kiinni. Lakimiesten käyttö on vain fiksua.

        Paskominen kadulle ei tosin ole kovin järkevää.

        Kadulle paskantamainen ei nosta taksarien arvostusta ihmisten silmissä eikä myöskään muu ympäristörikkomus kuten roskien natsojen paperiroskan tai muun sellaisten paiskiminen puistoon tai talojen lähelle, ei minnekään! Saisi taksimies selittää joka tällaista tekee-ei ole perustelijoita tullut-kuin jänikset pää puskassa-perustelut miksi teette näin olkaa hyvät.

    • Somedayverything

      ei ole kuria kontrollia eikä sanktioita, tavan ihmiset ei jaksa yrittää parantaa maailmaa, tässä ollaan, eletään kuin pellossa.
      Mutta seinilläkin on korvat, joku jaksaa yrittää kaikkien parhaaksi, se on myös taksimiesten hyväksi mitä jokkut yrittää kehitystä saada aikaan, vai voiko joku vastaan väittää et ei olisi hyväksi.vaikka varmasti toivottomalta se tuntuu kun näkee kaupunkikuvaa joka päivä.

    • Murtoveikko

      Kyllä eivät pidä tällaisesta palutteesta.Ottaa päähän voi arvata!

      • viulha

        ei he muuta toimintatapojaan jossei heille sano, vaikka nytkin valmistui kuljettaja joka taksilehdessä hehkutti ett asiakas on ykköstärkeä asia työssä ja hänen hyvä ykköstärkeä. ei se siltä oikeasti näytä olevan kun me asiakaat saadaan näiden taksinkuljettajien tupakannatsat kiitokseksi kun ovat poistuneet paikalta. Eräs meidän korttelista kuvasi jonkin aikaa taksimiesten toimia kun odottelivat kyytiä paikka oli kuvaajana kerrostalokodin vieressä. Liika masentavaa ollakseen totta, kun hän näytti kuvanauhaa.

    • valoku
    • alkujysäys

      """Taksiautoilijat sotkevat ihmisten kotikatuja!!! """

      Miksi?
      He luulevat, ett heillä on oikeus siihen. He ajattelevat niin yksinkertaisesti- että heillä muka on oikeus siihen.

      • tuuures

        no mikä ihmeen oikeus, ei niillä siihen mitään oikeutta ole!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • ratinassa

      Olen taksari ja työskenetelen Mansessa. Minulla on autossani roskis, sinne laitan purkat , tupakanjämät ja muuta roskat en koskaan paiski mitään maahan en muiden kaduilla enkä kotikadullani.
      Valitettavasti olen sikailijoita nähnyt työssäni siis kolleegoita, jotka eivät välitä muista ihmisistä.

    • Koivanen

      Onko täällä muita kuin idiootteja veronkiertäjä-sos.pummeja?

      Kysyn vaan...

      Tv. taksinkuljettaja vantaalta

      • chinelma

        Miks ihmisiä pitää noin puhutella, sinulla tuollainen tapa? Miten saavuttaa ihmisten kunnioitus, se on saavuettava hienolla työllä ja käytöksellä. palstalla paljon puhuttu ihmisten kotialueiden sotkeminen, se ettei taksari kunnioita muiden ihmisten kotikulmia vaan sikailee -se ei myös kunnioitusta kuljettajia kohtaan lisää, vaan laskee sen alempaan.

    • stadari

      Hyvä kun olette nostanut tällaisen ikävän asian esiin kuulin palstasta ja asiasta Grillsson Steakhousessa ruokiksella työkamujen kanssa aiheesta oli vakavampaakin puhetta hyvä että puhutaan muuten ei tapahdu edistystä asioissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2926
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      106
      2490
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2250
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      22
      2082
    5. 177
      1886
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      44
      1883
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1817
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1756
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1558
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe