Helsingin hotelleissa nukkuu nyt ennätysmäärä ulkomaalaisia, HS uutisoi. Maailman turvattomuus, kuten zikavirus ja terrorismi, hyödyttää kaupunkia.
Kesäkuussa ulkomaalaisia yöpyjiä oli Helsingissä 12 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Iso osa heistä on kongressivieraita.
Esimerkiksi internetiä hallinnoiva Icann-järjestö siirsi kesäkuisen kokouksensa Panamasta pikavauhtia Helsinkiin zikaviruksen takia.
Myös uutuusarvo vetoaa
Kongressimarkkinointitoimisto Finland Convention Bureaun vetäjän Mervi Toivosen mukaan turvallisuuteen vetoaminen on kuitenkin liian hauras myyntivaltti.
– Emme me halua kasvaa sillä, että jossain muualla tapahtuu pahoja asioita, Toivonen kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa.
– Tilanne maailmalla on ajanut siihen, että kongressijärjestäjien on pakko alkaa miettiä vaihtoehtoja. Mutta kyllä Suomea myy myös uutuusarvo, sanoo Toivonen.
Helsingin majoitusliikkeiden kesäkuun yöpymisissä lähes puolet nukkujista oli työmatkalla.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ulkomaalaisista on siis "hyötyä" ; )
Ajatelkaa paljonko "niitä" kaikkiaan onkaan!
Jos kritisoit pakolaisraukkoja, joilla ei ole mitään, kritisoit automaattisesti myös saksalaisia liikematkailijoita. Näin yksinkertaista asiaa eivät rasistit ymmärrä.