Asevelisosialistien käsistä. Liukas kun oli.
Kekki luiskahti
29
<50
Vastaukset
- PeniskarvaJombenJOHTAJ
Eiks Sinun MunakarvaJombe pitäisi lähteä huimille lenkeillesi. Ehdotan 30 km ylämäkijuoksua, takaperin. HO HOO, HO HOO!
- Siinä.kekkosta
Kekkosen aikaan Yle oli koko kansan televisio. MTV vain osti lähetysaikaa Yleltä. Nyt Yle on svekokroatia-pakkoruotsitus-diktatuurikanava. Se ei saa sanoa pahaa sanaa svekojen tekemisistä, mutta pitää mollata kaikkien muiden svekoarvosteluita.
Myös porvarikanavaksi muuttunut Yle on Kokoomuksen ja finanssihuijareiden äänitorvi, joka lakkaamatta syyttää työntekijöitä ja ammattiyhdistysliikkeitä työn kalleudesta ja palkkaerojen pienuudesta. Ylen Kokoomuslainen pääjohtaja näyttää esimerkkiä palkkaeroista ja nostaa omaa palkkaansa montakymmentä prosenttia. Samalla potkien suomenkieliset toimittajat pellolle ja näivettämällä TV2:n toimituksen Tampereella, koska se ei ole ruotsinkielistä aluetta.
- NytPitääKysyä
Kuka on Kekki?
Joku vasemmistodemari, vai?- NytPitääKysyä
Suomessa ei ole ollut Timo nimistä presidenttiä. Oletkohan sotkenut asioita.
NytPitääKysyä kirjoitti:
Suomessa ei ole ollut Timo nimistä presidenttiä. Oletkohan sotkenut asioita.
Vuonna 1961 "Timo" varmisti uudelleenvalintansa pyytämällä Ryssältä Nootin.
- KGB-juoksupojukekki
NytPitääKysyä kirjoitti:
Suomessa ei ole ollut Timo nimistä presidenttiä. Oletkohan sotkenut asioita.
Siksihän se nimi onkin lainausmerkeissä.
KGB-juoksupojukekki kirjoitti:
Siksihän se nimi onkin lainausmerkeissä.
Vuonna 1958 Ryssän juoksupoju Kekki nimitti "Yöpakkashallituksen" vain jotta sen olemassaolon mahdottomuus voitiin osoittaa.
- S46uomlaineN
OikeistoSosDem kirjoitti:
Suomen "Presidentti" 1956-1981. Alias "Timo".
Kuka oli Mungo?
- Tiedoksesii
Sinulla on ilmeisesti tietoa jota historoitsijat eivät vielä ole selvittäneet
Timo koodinimen KGB arkistoissa liitetään Ahti Karjalainen, joidenkin tutkijoiden mukaan Kustaa Vilkuna. Ahti Karjalainen on toiminut Suomen pääministerinä, mutta ei ole tiettävästi vaikuttanut valintaansa noottia pyytämällä. Kun nyt olet tuollaisen historiallisen tiedon pystynyt selvittämään, olisi varmaan syytä julkistaa tulokset, lähteineen tietysti.
Pitää muistaa, että viihdekirjailija Lasse Lehtinen on Anatoli Golitsynin kirjan "New lies for old, The communist strategy of deception and disinformation" tietoja lainaten kertonut Urho Kekkosen olleen "Timo". CIA on kuitenkin osoittanut Golitsynin tiedot vääriksi niin tältä, kuin monilta muilta kirjassa väitetyiltä osin. Viihdekirjailijan teoksia pitääkin lukea nimenomaan viihdekirjoina.Jotkut historoitsijat kiistävät holokaustinkin. Joten on noita joka lähtöön, oikea historian tutkija todistaa väitteensä useampaan kirjalliseen luotettavaan lähteeseen.
Henkilön muisteluja ei pidetä luotettavana tietona, varsinkin KGP:n mutta myös CIA:n agentit ovat valehdelleet tehdäkseen itsensä tärkeäksi. Siksi agenttien muistelut eivät ole luotettavia.
Esimerkkinä KGP Vladimirovin muistelmat on todettu valheellisiksi.
Punamekko uskoo kaiken Kekkosvastaisen tiedon- DekkariDokumetti
DV8_Diva_XOXO kirjoitti:
Jotkut historoitsijat kiistävät holokaustinkin. Joten on noita joka lähtöön, oikea historian tutkija todistaa väitteensä useampaan kirjalliseen luotettavaan lähteeseen.
Henkilön muisteluja ei pidetä luotettavana tietona, varsinkin KGP:n mutta myös CIA:n agentit ovat valehdelleet tehdäkseen itsensä tärkeäksi. Siksi agenttien muistelut eivät ole luotettavia.
Esimerkkinä KGP Vladimirovin muistelmat on todettu valheellisiksi.
Punamekko uskoo kaiken Kekkosvastaisen tiedonTuo Golitsyn, joka aikanaan loikkasi Suomen kautta Ruotsiin ja edelleen USA:han, ryhtyi tehtailemaan muistelmia oikein olan takaa. Lopulta CIA alkoi epäillä, että kaverin jutuissa ei taida kaikki olla ihan kohdallaan. Kävikin ilmi, että valtaosa "muistelmista" oli keksittyä tai vahvasti väritettyä tarinaa.
Golitsyn eli USA:ssa kirjoittamalla ns. paljastuksia, niihin piti saada riittävästi draamaa jotta kirjat olisivat myyneet, joten Golitsyn lisäili omiaan ja omia tulkintojaan faktatietoihin. Näin saatiin kyllä värikkäitä agenttikertomuksia, mutta niiden arvo oli lähinnä viihteen puolella.
Suomessa Golitsyniä käytti lähteenään itsekin viihdekirjailijana tunnettu Lasse Lehtinen. Lehtinen ei koskaan ole väittänyt Kekkosen olleen Timo, vaan on Golitsynin kirjaan viitaten antanut lukijalle sellaisen kuvan. Jotkut menevät halpaan Lehtisen kirjaa lukiessaan. Lehtinen fiksuna kaverina osasi kirjoittaa niin, ettei itse jää valheesta kiinni, vaan viittaa toisten valheisiin. Käsittääkseni Lehtisen teos on hyväksytty väitöskirjaksi aivan normaalin menettelyn mukaan.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Käsittääkseni Lehtisen teos on hyväksytty väitöskirjaksi aivan normaalin menettelyn mukaan.
Kuten Paavo Väyrysenkin. Väitöskirjoja tarkistettaessa huomio kiinnittyy lähteiden muodollisesti oikeanlaiseen käyttöön. Ylempänä nimimerkki DekkariDokumetti viittaakin siihen, että Lehtinen osasi nämä muotoseikat.
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Kuten Paavo Väyrysenkin. Väitöskirjoja tarkistettaessa huomio kiinnittyy lähteiden muodollisesti oikeanlaiseen käyttöön. Ylempänä nimimerkki DekkariDokumetti viittaakin siihen, että Lehtinen osasi nämä muotoseikat.
Väitöskirja on silloin hyväksytty silloin kun se on hyväksytty. Piste.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Väitöskirja on silloin hyväksytty silloin kun se on hyväksytty. Piste.
Näin on. Piste.
- DekkariDokumetti
OikeistoSosDem kirjoitti:
Väitöskirja on silloin hyväksytty silloin kun se on hyväksytty. Piste.
Lehtiselle kävi niin, ettei Helsingin Yliopisto hyväksynyt kirjoitelmaa edes tarkastettavaksi.
Onneksi Kepulandiasta löytyi löysempi tarkastusmenettely, ja niin Lehtinen sai kirjoitelmansa hyväksytetyksi Oulun Yliopistolla. Lehtisen onni, että näitä maakuntayliopistoja aikanaan saatiin Suomeen, olisi jäänyt tohtorinhattu haaveeksi muutoin. Näin se punamultayhteistyö tuottaa kummasti tuloksia. - sfd456
Karjalainen oli "rehtori".
- S46uomlaineN
OikeistoSosDem kirjoitti:
Käsittääkseni Lehtisen teos on hyväksytty väitöskirjaksi aivan normaalin menettelyn mukaan.
TTeki kirjan demareiden Riihisäätiön nuorten kouluttamiseen tarkoitetulla rahoilla. Lehtinen on tyypillinen demarivaras.
Siinä taas punamekolta tasokas ja faktoihin perustuva avaus. :DDD
Mies?? omalla tasollaan.OikeistoSosDem kirjoitti:
En viitsi enää alkaa kaiken maailman junttien puheita "punamekosta" oikomaan.
Olen kyllä stadilainen, en kaiken maailman ja minähän kehuin avaustasi. Tasollesi oikein hyvä
- NäinSeMeneee
DV8_Diva_XOXO kirjoitti:
Olen kyllä stadilainen, en kaiken maailman ja minähän kehuin avaustasi. Tasollesi oikein hyvä
Todellakin. OikeistoSosDemin taso huomioiden, erinomainen avaus.
DV8_Diva_XOXO kirjoitti:
Olen kyllä stadilainen, en kaiken maailman ja minähän kehuin avaustasi. Tasollesi oikein hyvä
Andy McCoyta lainaten: "Juntti on juntti. Asuu se sitten maalla tai kaupungissa. Juntit luulevat mäkikirikilpailun voittajan paidan olevan kukkamekko. Näin se vain on. Ihan yleisesti sanottuna.
- NäinSeMeneee
OikeistoSosDem kirjoitti:
Andy McCoyta lainaten: "Juntti on juntti. Asuu se sitten maalla tai kaupungissa. Juntit luulevat mäkikirikilpailun voittajan paidan olevan kukkamekko. Näin se vain on. Ihan yleisesti sanottuna.
Kukkamekko mikä kukkamekko.
On polkupyräkisan mäkikirivoittajan oma häpeä jos kukkamekon päälleen pukee. NäinSeMeneee kirjoitti:
Kukkamekko mikä kukkamekko.
On polkupyräkisan mäkikirivoittajan oma häpeä jos kukkamekon päälleen pukee.Kai se munamankeliajajalle on sama minkälaisen mekon päälleen pukee. Pääasia että saa pallit pois mankelista.
NäinSeMeneee kirjoitti:
Kukkamekko mikä kukkamekko.
On polkupyräkisan mäkikirivoittajan oma häpeä jos kukkamekon päälleen pukee.Juntti mikä juntti. Laji on maantiepyöräily eikä polkupyöräily.
- munamankeli-
OikeistoSosDem kirjoitti:
Juntti mikä juntti. Laji on maantiepyöräily eikä polkupyöräily.
Mieluummin vaikka juntti kun kukkamekko.
- NäinSeMeneee
OikeistoSosDem kirjoitti:
Juntti mikä juntti. Laji on maantiepyöräily eikä polkupyöräily.
No, olipa polkupyöräkisan nimi maatiepyöräily tai vaikka moottoritiepyöräily, niin kukkamekko päällä... ei kiitos!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961515- 541043
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403911- 163890
- 56743
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632
