Otettiin meille kuukausi sitten kissanpentu, mutta tuntuu pahalta kun en oikeen tykkää sen kissan luonteesta. Silloin kun haettiin Ulla (kissanpentu) meille sen vanhasta kodista, en pystynyt nähdä sen pennun muita sisaruksia, koska ne oli piilossa ulkona. Olisin muutenkin halunnut poikakissan. Ja innostuin tosi paljon kun iskä ehdotti että otettais rotukissa ennen kuin otettiin Ulla. Äiti ihmettelee koko ajan, kun näytän sille kuvia scottish fold kissarodusta (en tiedä kirjoitetaanko noin) ja vihjaan sille että otettais skottilainen luppakorva. Iskälle en ees ole uskaltanu vielä puhua kun tiiän et se tyrmää ton idean... Harmittaa omistaa kissa josta ei kovasti tykkää. Ulla ei vaan tunnu mun kissalta. Meillä oli 3 vanhempaa kissaa joista vanhin kuoli kesäkuun lopussa. Ne kolme kissaa oli mun mielestä maailman ihanimmat kissat, ja nyt harmittaa kun tää uus ei ollutkaan niin ihana. Auttakaa mua suostuttelemaan vanhemmat ottamaan toinen kissa. Rotukissa tai ei, rahasta ei pitäisi olla ongelmaa.
Miten saan vanhemmat suostumaan uuteen kissaan?
KISSAMUMMO-
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei! Olen 14-vuotias.
Viime maaliskuussa oltiin perheeni kanssa lomamatkalla Espanjassa (isäni asui siellä) ja kävimme koko perheeni kanssa löytökoiratarhalla. Tarkoitus oli mennä tarhalle joka ei lopeta koiria, mutta menimme vahingossa viereiseen, missä koirille käy huonosti jos ei kukaan niitä tahdo. Siellä näin maailman ihanimman, ruskean paimenkoiran. Se oli täsmälleen sellainen, millaisesta olin haaveillut.
Lähdimme seuraavana päivänä viikonlopuksi hotelliin toiselle puolelle rannikkoa - jätimme koiran tarhalle.
Se viikonloppu oli todella kamala ja tapahtumarikas, koska tahdoin palavasti pelastaa koiran, kun muu perheeni oli sitä mieltä, että kotona odottavat koira ja kissamme olivat jo tarpeeksi. Reissun päätteeksi menimme adoptoimaan uuden koiramme Chasen.
Se ei kuitenkaan ollut lainkaan sellainen mistä olin unelmoinut.
Chase oli järkyttävän arka, se raapi ovia, merkkaili reviiriään ja itki kaiket yöt pihalla, koskei tahtonut sisälle.
Lähdimme muu perhe takaisin Suomeen, ja jätimme isäni kolmeksi viikoksi Chasen kanssa Espanjaan.
Chase karkasi moneen otteeseen, ja se jouduttiin hakemaan joskus toiselta puolelta kaupunkiakin.
Kun Chase tuli Suomeen, se olikin sosiaalistunut todella paljon, mutta se oli täysin odottamatta leimautunut äitiini. Se seurasi tätä kaikkialle, itki jos tämä lähti kotoa eikä antanut meistä kekenkään muun koskea siihen.
Olin pettynyt ja tahdoin luopua koirasta samantien. Perheeni ei kuitenkaan suostunut.
Kului viikkoja ennen kuin Chase alkoi luottamaan meihin muihinkin.
Mutta nyt, puoli vuotta myöhemmin, Chase on uusi paras ystäväni.
Se on vieläkin "äidin koira", mutta luottaa myös meihin muihin.
Koulutuksen asiosta se on oppinut pois pahoista tavoistaan, ja tulee hyvin toimeen muiden lemmikkiemme kanssa.
Kerroin Chasen tarinan siksi, että vaikken kyllä tosiaan aluksi pitänyt Chasesta tai kuvitellut sitä perheenjäsenenäni, olen oppinut rakastamaan sen höpsötyksiä.
Ja jos joku olisi silloin kuunnellut minua, kun puoli vuotta sitten vaadin uutta koiraa, olisin menettänyt ystäväni. En vaihtaisi Chasea toiseen koiraan mistään hinnasta.
Minun henkilökohtainen neuvo olisi, ettet hankkisi uutta kissaa aivan heti.
Kuka tietää, vaikka siitä tulisikin uusi yatäväsi!♡
Ja mitäs sitten jos sen uuden kissanpennun luonne ei vastaakkaan odotuksia? Haluatko taas uuden kissan? Jos nyt vaan "kestät" nykyistä kissaasi, kuka tietää ehkä kuitenkin alat siitä pitämään