ENNALTA PROFETOITUA

Ihan vaan muistin virkistämiseksi esikoislestadiolaisille. Keskuudessanne on 22.9.1993 kirjallisesti julkaistu ennustus nyt tapahtuneesta hajaannuksesta kuin myös muista asioista ja tapahtumista maailmassa yleensä, jotka nyt ovat aktuelleja. Esim. lähi-idän tapahtumat, pakolaistulvat, Israelin vaikeutuva turvallisuustilanne, Iranin agitointitoimet, Turkki mahdollisena toimijana Eufratin kuivattajana liittyen Irakiin / Syyriaan. Ennaltailmoituksen siunaus näyttää kuitenkin menneen paljolti hukkaan monien osalta päätellen niistä eläville kristityille sopimattomista törkykirjoituksista, joissa ilmenee hengellinen viha, katkeruus ja sokeus puolin jos toisin. Vanha-aatami on nostanut päätään ikävällä tavalla aiheuttaen paljon loukkauksia, surua, murhetta ja huolta monille uskoville, etenkin aroille sieluille. Aikamme on täynnä huolestuttavia ajan merkkejä, joidenka olisi luullut, sikäli kuin niitä hengen silmillä itse kukin havaitsee, vaikuttavan lähentymistä seurakunnan sisällä sen sijaan että aletaan riitelemään siihen määrään asti, ettei enään sovita olemaan ja elämään kristillisessä rakkaudessa ja anteeksiannossa seurakuntayhteydessä keskenämme. Raatelevainen susi eli sielunvihollinen onnistui repimään laumamme hajalle ja sai siten paljon vahinkoa aikaan. Taivaassa on suru tapahtuneesta samalla kun perkele nauraa vahingoniloisena. Kaikki me murheelliset kristityt lohduttakaamme kuitenkin itseämme ja toisiamme virren sanoilla "Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan jne."
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Exlibris kirjoitti:

Ihan vaan muistin virkistämiseksi esikoislestadiolaisille. Keskuudessanne on 22.9.1993 kirjallisesti julkaistu ennustus nyt tapahtuneesta hajaannuksesta kuin myös muista asioista ja tapahtumista maailmassa yleensä, jotka nyt ovat aktuelleja. Esim. lähi-idän tapahtumat, pakolaistulvat, Israelin vaikeutuva turvallisuustilanne, Iranin agitointitoimet, Turkki mahdollisena toimijana Eufratin kuivattajana liittyen Irakiin / Syyriaan. Ennaltailmoituksen siunaus näyttää kuitenkin menneen paljolti hukkaan monien osalta päätellen niistä eläville kristityille sopimattomista törkykirjoituksista, joissa ilmenee hengellinen viha, katkeruus ja sokeus puolin jos toisin. Vanha-aatami on nostanut päätään ikävällä tavalla aiheuttaen paljon loukkauksia, surua, murhetta ja huolta monille uskoville, etenkin aroille sieluille. Aikamme on täynnä huolestuttavia ajan merkkejä, joidenka olisi luullut, sikäli kuin niitä hengen silmillä itse kukin havaitsee, vaikuttavan lähentymistä seurakunnan sisällä sen sijaan että aletaan riitelemään siihen määrään asti, ettei enään sovita olemaan ja elämään kristillisessä rakkaudessa ja anteeksiannossa seurakuntayhteydessä keskenämme. Raatelevainen susi eli sielunvihollinen onnistui repimään laumamme hajalle ja sai siten paljon vahinkoa aikaan. Taivaassa on suru tapahtuneesta samalla kun perkele nauraa vahingoniloisena. Kaikki me murheelliset kristityt lohduttakaamme kuitenkin itseämme ja toisiamme virren sanoilla "Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan jne."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu