Onko mikä tahansa vastenmielisyyden osoitus rasismia? Puhutaan ikärasismista. Mitä se itse asiassa tarkoittaa?
Aikaisemmin ajattelin, että todellista rasismia esiintyy maissa, jossa laitkin on laadittu erivärisille ihmisille eri tavoin. 60-luvun Amerikassa noudatettiin tiukasti rotuerottelua etelävaltioissa, ja se jos minkään on rasismia.
Etelä-Afrikassa samoin. Jopa saman perheen jäsenet saatettiin lajitella eri roturyhmiin. ja kohtelu oli sen mukaista.
Nyt lait on muutettu, mutta suhtautumistavat ovat entisellään.
Aluksi Suomeen tulleet vierasrotuiset vain herättivät kummastusta, ja muistan, että lehdistökin antoi ohjeita kunnioittaviin käytöstapoihin ulkomaalaisia kohtaan.
Sitten n-sanasta tuli kiroana, ja itse asiassa rasismi syntyi juuri silloin. Olimme koulussakin lukeneet aapiskirjasta neekeristä, Peppi Pitkäötossun isä oli neekerikunigas, ei kukaan osannut pahasti katsoa, vaan ihaillen ja yllättyneinä, jos näki tummaihoisen. Sittemmin alkoi tämä mollaminen ja huono käytös.
Milloin kasvattamaton ihminen vain käyttäytyy huonosti, ja milloin hän osoittaa olevansa rasisti?
Mien suhtaudutte erinäköisiin ihmisiin yleensä? Haluatteko lähipiiriinne ihmisiä, joilla on kasvot täynnä lävistyksiä? Miten suhtaudutte? Olisiko mahdollinen vastenmielisyys rasismia?
Entä tatuointeja? Haluatteko lapsenne tatuoivan itsensä päästä jalkoihin? Saako hän asunnon, työpaikan, otetaanko hänet vakavasti? Olisiko kohtelu rasistista?
Miten suhtaudutte vieraaseen ihmiseen, jolla on nenärengas? Jos ette pidä, onko se rasismia?
Kun ihminen on Lähi-Idästä, tuomitaan hänet terroristiksi ja rikolliseksi pelkän ulkonäön perusteella. Entä ne tatuoidut kaljupäiset suomalaiset kaverit? Mihin ryhmään heidät luetaan?
Uskonnot lajittelevat ihmisryhmät pelastettuihin ja kadotettuihin. Onko se rasismia?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei ihmiset ymmärrä monipuolista ajattelua. Varsinkaan täällä. Kirjoittajat ovat enimmäkseen turhautuneita nettifriikkinuoria joilla ei ole muuta tekemistä kuin sekoilun.
Rasismin sisällöstä on turha keskustella. Sitä on yritetty vuosia. Se on pelkkä sana jota viljellään silloin kun ei haluta poliisin puuttuvan lainrikkomuksiin.
Eihän tummahipiäistä saa kohdella samanlain mukaan kuin valkoista.
Ennemminkin valkoiset köyhät ovat rasismin kohteina kun heillä ei ole samoja oikeuksia/etuja kuin ulkomaalaisilla.
Kyse on AINA arvoista ja ahneudesta ja vallasta. Puhe sanojen sisällöstä on turhaa koska valhe on muotia. Kuuntele vaikka kokoomusministerin puheita työttömistä välittämisestä. Hihih. Taustalla on ajatus "välitetään köyhät halvaksi työvoimaksi".
Työ on kyllä tärkeää koska se halutaan tehtäväksi mutta henkilöstä riippuu mitä siitä työstä maksetaan. (Tasa-arvo?)
Poliitikolle maksetaan maltaita turhista puheista mutta maanviljelijälle ei makseta mitään ruuasta. Vielä kestää aikansa kunnes tajuavat ettei turhilla puheilla täytetä vatsaa. Mutta kun viljelijä ei enää myykään viljaansa niin ehkä sitten huomaavat. Hups. Lautasella on pelkkää tyhjää.
Suvakkiutta. " Jos et ole puolellamme , olet meitä vastaan " " Jos et ole suvakki - olet rasisti " Suvakki on kaikkein pahin rasisti ja näkee rasismia joka asiassa.
Näen rasismin niin, kun että kantasuomalainen tekee saman rikoksen kuin maahanmuuttaja, niin ensin mainitusta ollaan hiljaa. Onhan se "oman kylän poikia", ja saa kyllä raiskata...
Ompas siinä erikoinen näkemys(!)
Onko tapettu jotenkin enemmän kuollut, jos hänet tappaa maahanmuuttaja?
Rikoksia tekevät tietääkseni ihmiset, jokainen vastaa valinnoistaan. Jos olisi mahdollista niin karkottaisin maasta kaikki rikolliset, myös kantasuomalaiset. Joku joskus kysyi minulta, että ottaisitko maahanmuuttajan naapuriksi. Vastasin, että olkoon vaikka marssilainen, jos "hoitaa hommansa". Sama pätee kantasuomalasiin.
Ja jos väkisin pitää ihmisryhmiä tarkastella, olen mänttejä ja ok tyyppejä nähnyt molemmissa.
Rasismi elää ihmisen vieraan pelolla ja yrittää ruokkia sitä. Jos maahan tulisi alieneita ulkoavaruudesta, niin nykyinen rasismi vähenisi, koska oltaisiin kumminkin kaikki samanlaisia NIIHIN muihin verrattuna. Tilalle tulisi alienrasismi.
Olisko noi rasisteja jotka murhaa kristittyjä ja varastaa kristityiltä mitä tuumaatte?
Yksi asia johon kukaan -lastensuojelu- ei puutu, on se, että pienet muksut ovat suvakkiäitien mukana. Käsittääkseni se täyttää lakitermin lapsen vaarantamisesta,Enpä ole huomannut yhtään lapsen puolesta palkattua virkailijaa.
Jos ne on viemässä niitä ympärileikkaukseen(!)
"Rasismi" on lyömäase. Se on kuin pesäpallomaila, johon on lyöty nauloja ja oksennettu, kustu ja paskannettu päälle. "Rasismiin" kuuluu myös silmälaput. Ne puetaan päälle ja aletaan mätkimään. Esim suvakkikultille "rasismi" on kaikkea, millä voi lyödä ihmisiä, ideologioita, ajatuksia yms., jotta oma kollektiivinen älämölö saadaan näyttämään hienolta ja oikeutetulta. Vanhan kansan klisee "joukossa tyhmyys..." osuu antirasistikultin kohdalla napakymppiin.
HUOM! tämän päivän "rasismilla" ja "antirasismilla" ei ole mitään tekemistä sen alkuperäisen rasismin kanssa.
Suurin teidän virheenne oli lähteä mukaan siihen järjettömään tavallisten ihmisten syyllistämiseen "Olet rasisti" - "Okei mä olen rasisti mielummin kuin tommonen suvakki".
Nuo 'olen rasisti' -puheet vei mahdollisuuden puhua järkeä järkevästi. Nyt se vaan on myöhästä. Poliitikoilla eikä päättäjillä ole enää mitään mielenkiintoa kuunnella tunnustettuja rasisteja eikä edes niitä "rasisteja". Miksi olisi tehän olette rasisteja, rasistien mielipiteet tiedetään ne on lukittu, niiden kaa on ajanhukkaa puhua. Ei rasisteja enää kukaan kuuntele.
Jossain Itiksen miekkarissa on tyhmää edes yrittää puhua suvakeille, ei ne kuuntele, niiden ainoa tarkoitus on häiritä ettei kukaan muukaan kuuntele.
Ymmärrätkö, että oikeassa oleminen ei vapauta sua syytteistä, ellet edes yritä puolustaa itseäsi. Varsinkin kun hallitus haluaa olla väärässä ja väärän puolella sekä tuhota oman kansan. Ei rikkaille ole mitään väliä kuka sen rahan niille takoo, olkoon musta, valkoinen tai punainen, rikkaille merkitsee vain raha.
Muukalaiset tekee halvemmalla koska niiden ystävät ja sukulaiset käy aikansa kuluksi ryöstämässä meitä ja meidän asuntoja kas hiukan palkan lisää. Sekään ei ole rikkailta mitään pois. Se on keskiluokalta pois, ne jotka innossaan äänestää kokoomusta saadakseen vielä vähän enemmän, nyt niiltä vietiin loputkin, palkkatyöt, asunnot, koulutuspaikat, puolisokandit ja lapset, sekä turva ja tulevaisuus.
Rasismi-syytökset on sairas huutava vääryys, niistä pitäisi vetää oikeuteen kaikki niiden huutelijat. Ainoat rasistit tässä maassa on olleet ruotsalaiset, jotka on olleet rasisteja alusta asti suomalaisille ja saamelaisille.
Mutta alkamalla hirvittävän "Olet rasisti" -kampanjan ruotsalaiset peitti omat rikolliset rasistiset jalanjälkensä. Siitä ei koskaan enää tarvitse ottaa syytteitä vastaan teiltä rasisteilta. Teitä ei kuunnella, teitä ei oteta vakavasti. Te mokasitte kaiken.