Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Soininvaara pelkää turhia....

herätystähänpäivään

että 60v. pitkäaikaistyöttomien eläkkeelle päästö lisäisi työttömyyttä.

Työnantajat irtisanovat muutenkin ikääntyneitä työntekijöitä. Naisilla 50 v. on yleinen raja. Työnantajia ei kiinnosta, mikä työntekijän tilanne jatkossa on. Joskus tuntuu, että he jopa nauttivat siitä, että irtisanomisellaan saattavat pitkän työuran tehneen työntekijänsä vaikeaan tilanteeseen.

Toisin oli ennen. Nykyäään on vallassa kovat arvot. Ennen työnantaja irtisanoessaan otti huomioon työnteijän elämäntilanteen ja perheen ym. ja myös työhistorian. Tänään työnantajaa ei kinnosta työntekijän huolet eikä pitkä työura.

Jos työnantaja haluaa tietyn ikäiset pois ja usein hän haluaa, hän löytää kyllä keinot poistaa ikääntyneet ulos, ei siihen mikään putki vaikuta. Niinhän tuo suosikkijuontaja Karhuvaarakin sai lähteä juuri sopivasti pitkän uran tehneenä. Eikä edes kansan suosio häntä pelastanut. Eikä päässyt Karhuvaara putkeen. Se oli työnantajan kiitos pitkästä työurasta. Noita esimerkkejä on pilvin pimein.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juytrre

      -90 luvun lamassa tuli paljon työttömiä. Silloin kunta työllistikin niitä ketkä putosivat pois ansiosidonnaiselta päivärahalta. Olit puoli vuotta työllistettynä ja pääsit takaisin sen jälkeen ansiosidonnaiselle päivärahalle. Ajat oli silloin toiset. Oli ihmisiä kahden asunnon loukussa, kun vanha asunto ei mennyt kaupaksi. Silloin lamasta puhuttiin, kun se koski yhteiskunnan hyväosaisiakin. Nykyään on toisin vaikka työttömiä on yhtä paljon, se koskee vain niitä huonompiosaisia. Teollisuustyöpaikat ovat vähentyneet valtavasti. Rakennus alalla on töitä, mutta ne on jaettu aliurakoihin joit pyörittää Virolaiset omine työntekijöineen. Oikeuden mukaisinta työllisyys politiikkaa olisi tarjota pitkäaikaistyöttömille palkkatukityö puoleksi vuodeksi niin pääsisi liiton maksamalle päivärahalle takaisin 10 € tuntipalkallakin tuleva päiväraha olisi 50 € päivässä. Nykyinen 32 € päivä kelan työttömyyskorvaus on liian pieni ja sen jälkeinen työmarkkinatuki joka on harkinnanvarainen tuki, eli omat säästöt voivat vielä puolittaa sen 16 €/ pv.Lisäksi kun on vielä lyhyt työhistoria ja nuorehko ikä. Harva työtön ikääntynyt enää pääsee mihinkään työttömyysputkeen koska kunnilla ei ole mitään velvollisuutta tarjota palkkatuettua työtä , ainoastaan sillä 9 € ylläpitokorvauksella voi saada töitä, kuten on tämä nuorisotakuukin johon nuori joka on ollut 3 kuukautta työtön pitää taas johonkin sijoittaa. Nuoren olisi kanssa hyvä olla se kaksi vuotta työtön voi avartaa näkemystä , mitä todella haluaa tehdä isona, kenties rupeaa katsomaan mahdollisuuksia ulkomailta. Ennen vanhaan jokainen joka oli työtön sai työttömyyskorvauksen ja se joka oli liiton päivärahaan oikeutettu sai työttömyyskorvauksen tuplana.

    • Eikulu

      Ne on peruspäiväralla..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2227
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2053
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1658
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1476
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1377
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe