Tämä oli tuolla helluntalaisuus osiossa, mutta laitan nyt myös tänne, jonne se varmaankin oikeasti kuuluu.
Helluntailaisten lapset ovat tykinruokaa koulukiusaajille. Lapset opetetaan pienestä pitäen kotona ja seurakunnassa tottelemaan kiltisti auktoriteetteja. Kasvatus ei tue juuri lainkaan omaa ajattelua, saati kapinointia, vaan aina on joku auktoriteetti, joka tietää paremmin. Kiistat pitää omalta puolelta ratkaista pikavauhtia, koska ei saa koskaan vihata ketään ja pitää muistaa myös aina omakin syyllisyys, vaikka syy olisi enemmän toisessa. Toisen posken kääntämisohje tykyttää takaraivossa. Tällaisilla ohjeilla varustettu nuori sitten törmää koulumaailman todellisuuteen, jossa hänen otsastaan suorastaan loistaa, että tässä on mitä helpoin kohde, jos joku haluaa kiusata jotakuta. Ja kyllähän niitä aina löytyy, jotka kiusata haluavat. Kuinkahan moni helluntailaisten lapsi onkaan lyönyt päänsä tähän mäntyyn? Sitten vielä samaan aikaan pitäisi kovasti alkaa todistamaan koulukavereille Jeesuksesta, että he pelastuisivat. Siinä on helluntailaisten lapsi ihan hirveässä ristipaineessa, koska hän on kuullut monissa saarnoissa, että jos Jeesuksuksen nimeä ei tunnusta julkisesti, ei pääse Taivaaseen. Mutta sitten toisaalta, jos alkaa vielä todistamaan koulussa, niin voi joutua entistä pahemmin kiusatuksi. Sitten tietenkin seurakunnassa puhutaan samoihin aikoihin, kuinka tärkeää se todistaminen onkaan, asiaa oikein hehkutetaan ja paine lapsen pään sisällä kasvaa kasvamistaan. Lause "Joka minun nimeäni ei tunnusta ihmisten edessä, sitä minäkään en tunnusta Taivaassa." yms. lauseet pyörivät helluntailaisten lapsen päässä. Voi olla, että jotkut helluntailaisten lapset päätyvät lopulta elämässään sivuraiteille, tällaisen nuorena koetun painemyllyn takia.
Helluntailainen kasvatus altistaa kiusaamiselle
11
268
Vastaukset
- ohimeniminulata
Kun olisit edes jotenkin jaksottanut tekstiä, niin olisi sen voinut vaikka läpikin lukea, mutta ei tuollaista tönkköä jaksa jäädä väsyneenä tavailemaan.
- MietipäVielä
"Tällaisilla ohjeilla varustettu nuori sitten törmää koulumaailman todellisuuteen, jossa hänen otsastaan suorastaan loistaa, että tässä on mitä helpoin kohde, jos joku haluaa kiusata jotakuta."
Vaihteeksi taas näitä "kiusatuksi tuleminen on kiusatun vika"-viestejä. Me emme koskaan tule elämään maailmassa, jossa "kaikki osaisivat pitää puolensa". Emme koskaan. Päin vastoin, noita toisen poskensa kääntäjiä tarvittaisiin juuri enemmän, jos koulukiusaamisesta halutaan eroon. Tosiasia vaan on se, että moni uskonnollisenkin perheen lapsi kiusaa. He toki tekevät sen usein enemmän henkisesti.
Viesti vaikutti sille, kuin avaaja itse haluaisi löytää syyllisen kokemaansa kiusaamiseen. On parasta pitää mielessä, että ainoita syyllisiä ovat vain ja ainoastaan kiusaajat ja osasyyllisiä ovat vierestä katsojat. Kiusaamatta voi olla, vaikka ei uskoisi yhtään mihinkään. Itsellä ainakin juuri sellaiset kaverit olivat parhaita. Tapakristityt olivat pahimpia. Todella uskovia ei ollut kai koulussa, joten heistä en tiedä. Aikuisena olen tavannut myös uskovia ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet olevan ihan OK, vaikka en tosin heitä tarkemmin tunne.
Se, mikä ratkaisee, on ihmisen persoona. Se, mihin hän uskoo, ei lopulta paljoa sitä muuta.- Mietippä-ite
Jos helluntailainen lapsi tai nuori on ottanut omalta kohdaltaan liian vakavasti ihan pienestä pitäen kuulemiaan opetuksia mm. maailmasta erottautumisesta, niin ei se ainakaan mitenkään helpota muihin nuoriin, kuin helluntailaisiin tutustumista.
Lähtökohta tutustumiseen on aivan pielessä. Lapsiraukka luulee, että vain helluntailaiset edustavat oikeaa elämäntapaa. Todellisuudessa lapsi taas voi olla lähes koulun ainoa helluntailainen, vähän niin kuin "ufo".
Tottakai "ufon" kiusaaminen on kokonaan kiusaajan oma syy, mutta kiusaaja saa kyllä liian helpon maalin. Ja sitten "ufon" pitää vielä kääntää se toinenkin poski, eikä saa vastata pahaan pahalla, vaan pitää rukoilla kiusaajan puolesta.
Rukous ei kuitenkaan estä nyrkin osumista leukaan. - Ateisti-hellari
Mietippä-ite kirjoitti:
Jos helluntailainen lapsi tai nuori on ottanut omalta kohdaltaan liian vakavasti ihan pienestä pitäen kuulemiaan opetuksia mm. maailmasta erottautumisesta, niin ei se ainakaan mitenkään helpota muihin nuoriin, kuin helluntailaisiin tutustumista.
Lähtökohta tutustumiseen on aivan pielessä. Lapsiraukka luulee, että vain helluntailaiset edustavat oikeaa elämäntapaa. Todellisuudessa lapsi taas voi olla lähes koulun ainoa helluntailainen, vähän niin kuin "ufo".
Tottakai "ufon" kiusaaminen on kokonaan kiusaajan oma syy, mutta kiusaaja saa kyllä liian helpon maalin. Ja sitten "ufon" pitää vielä kääntää se toinenkin poski, eikä saa vastata pahaan pahalla, vaan pitää rukoilla kiusaajan puolesta.
Rukous ei kuitenkaan estä nyrkin osumista leukaan."Lapsiraukka luulee, että vain helluntailaiset edustavat oikeaa elämäntapaa."
Tähän syyllistyvät yhtälailla muutkin kuin helluntailaiset. Ateisti vanhemmat markkinoivat omaa maailmankatsomustaan lapsilleen samalla tavalla kuin hellarit omaansa.
Mieluummin otan vastaan helluntailaisten Jumala-propagandan kuin ateistisen maailmankatsomuksen, jossa ei toivoa ole.
"Todellisuudessa lapsi taas voi olla lähes koulun ainoa helluntailainen, vähän niin kuin "ufo"."
Helluntailaisen lapsella on samanlainen oikeus olla helluntailainen kuin ateistin lapsella olla ateisti.
- VaatiiOikaisun
"koska hän on kuullut monissa saarnoissa, että jos Jeesuksuksen nimeä ei tunnusta julkisesti, ei pääse Taivaaseen."
Valitettavasti tämä ei ole totta. Täällä on niin paljon puhuttu helluntailaisuudesta valheita, että kapinointi ja perusteettomat syytökset alkavat kärsiä jo inflaation.
Totta on, että helluntailaisia kiusataan uskonsa tähden, mutta se ei ole helluntailaisten vika, vaan niiden joita usko häiritsee niin paljon, että täytyy kiusata. Kiusaaja se rikollinen on, eikä uhri.- Kuultu-on-omin-korvin
Olen kyllä itse helluntaikirkkon penkissä istuessani kuullut tuota raamatunpaikkaa luettavan.
"Joka minua ei tunnusta ihmisten edessä, häntä minäkään en tunnusta Taivasten valtakunnassa."
Sanatarkasti en nyt sitä tähän rupea netistä penkomaan, mutta idea on tuo.
Pelottava kohta penkissä istuvalle lapselle jokatapauksessa. Aika harvoin ne lapset taitavat kuitenkaan seurojen aikana penkissä istua, ainakaan meillä vapiksella. Toki he joskus saattavat kuulla joitain tuonkaltaisia kommentteja, joista heidän herkkä sielunsa saattaa ottaa koviakin paineita. Kenenkään aikuisen ei kuitenkaan pitäisi missään nimessä painostaa lapsia tällä tavalla. Pitää aina muistaa, että ihmiset ovat yksilöitä, eikä monelle meille aikuisellekaan uskovalle (kuten minulle, joka olen pohjimmiltani varsin ujo) ole mikään katuevankeliointi luontevaa. Toki sopivalla ja luontevalla hetkellä tunnustan uskoni.
- Qline
Aloittaja puhuu täysin asiaa, näin se juuri menee helluntailaisuudesta. Raamatulla lyödään päähän korostamalla yksittäisten jakeiden yksiselitteisyyttä, annetaan ymmärtää ettei ole kuin yksi totuus kaikessa ja muita vaihtoehtoja ei ole.
- Barro
Helluntailainen kotikasvatus on julma ja pienen ihmismielen tuhoava .joka yksiselitteesti on rikollista ja pitäisi kieltää lailla samoin kuin uskonnon opetus ylipäätään lapsille ! Sitä pelkoa,paniikkia ja ahdistuksen määrää mitä he ovat aiheuttaneet näille viattomille . . . .aivan käsittömätöntä .uskonopetus ainoastaan K-18
- Kauhua_penkissä
Tipale kirjoitti:
Et varmaankaan ole kovin monen helluntailaisen kotikasvatuksesta selvillä...
Ehkäpä hän on hyvinkin selvillä, mutta minä ainakin olen.
Lähes koko suku on helluntailaisia tai kirkon herätysliikkeissä olevia, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Mielestäni K-18 kovalle herätyssaarnalle tms. on minimi.
K-21 olisi vielä parempi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992