Valokuvaaja tallensi syrjäytymisen karmeuden

1324

12

344

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • unkdt

      Hyi! Kyllä köyhät ovat sitten siivottomia.

    • meitäonmoneksija

      Sotkuinen kämppä saattaa olla myös rikkaalla sairaalla. Paikkakunnallani asustelee jo iäkkäänpuoleinen yksinäinen mies. Hän on omituinen, psyykkisesti sairas ja välillä pakkautuu naisten seuraan kaduilla liinakin innokkaasti.
      Jo parisen vuosikymmentä sitten liikkui puhe ettei hän koskaan siivoa eikä kukaan näe hänen viemässä roskia. Siihen aikaan hän vielä osti ruokansa itse ja hän liikkui paljon ulkona. Miehen kaksi lähisukulaista olisivat tarjoutuneet siivoamaan asunnon, mutta asukki ei ollut suostunut.
      Nykyään miehen sisko käy kerran viikossa kaupassa, mutta ei ole tietoa (ei ainakaan kukaan naapureista ole nähnyt siivouspuuhia) muusta kotiavusta.
      Asia on niin, ettei mies yksinkertaisesti laske ketään sisään ja voi tervehtiä jopa luuvitosella otsaluuhun, jos sinne joku yrittää.
      Mies on rikas. Saa eläkkeen ja on perinyt aikamoisen omaisuuden sukulaisiltaan.
      Suomessa halutaan kunnioittaa yksilön itsemääräämisoikeutta ja yksityisyyttä. Aina ei voi auttaa, vaikka omaisia, varallisuutta ja tahtoa olisi.
      Minulla on monenlaisia ystäviä. Olen vieraillut aika sotkuisissa kämpissä ja itsekin olen aikamoinen ( ei nyt ihan kuviin verrattavissa) ja ei kaikkia häiritse kaaos ympärillä (tiskiröykkiöt, jopa lian ja elttaantuneen ruuan hajut ja tavaroiden sekamelska). Asuja voi vaikuttaa hyvinkin energiseltä ja tyytyväiseltä vaikka asuu sotkunsa keskellä ja eikä se näytä edes hävettävän jos vieras tulee käymään ja joutuu jopa etsimään ja raivaamaan olinsijaa.
      Monella se kuitenkin estää jopa sosiaalisia suhteita, kun ei voi päästää ketään käymään. Itselle kelpaa mutta häpeää ulkopuolisten reagointia.

    • Erakkomainen_eläjä

      Meikäläisellä ei ole vielä lähimainkaan noin sekava.Mutta erillaisia ns.oldskool tetokoneita on kieltämättä kämppä täynnä.Ynnä kaikenlaista ISA/PCI/AGP/SCSI
      korttia melkein joka lähtöön kirjat.lehdet etc.
      On Vic20/C64/Amiga 1000/500/1200,pentium 2,386sx.486dx jne.
      Mutta kuitenkin jonkinlainen järjestys se olla pitää,että löytää edes itsensä kaiken wintage kaman keskeltä. :)

    • meitäonmoneksija

      Se on ikävää ja surullista, jos ihminen makaa heikkona, ja ei osaa hakea apua vaikka sitä tahtoisi. Ja jos sotkut ja saasta pääsee valloilleen, niin saattaa siitä koitua haittoja naapureille, kiinteistöön.
      Mielestäni jos ihminen viihtyy sotkussaan, on siinä vapaaehtoisesti eikä halua apua, niin se on hänen oma henkilökohtainen asian. Turha siihen on puuttua, mikäli ei aiheudu haittaa ympäristölle ja naapureille.

    • bestäkunder

      joskus katselin videota, jossa mainittiin sairaus kun ettei tahdo heittää mitään pois, niin lopussa on jätevuoria kotona ja ruhtinas keskellä.

      Miksi ei, jos ei ole kenellekkään haittaa vaihteeksi tässä pingottaja yhteiskunnassa, jossa kaiken pitää olla helvetin sännillistä.

      • gudabestäpassaserage

        nuori odottaa ja odottaa, mutta naiselukat juoksevat kiiltokauniiden munien perässä erotakseen vuoden päästä. Jos panostaisivat ajoissa taviksiin, joilla ilman vaimoa ja lapsia menee vuoden kuluttua aikamoisen alavireeseen, niin ehkä jätkä luuserista tulisikin tunnollinen. Mies hukkuu jätekasoihin kaiken sivilisaation hössötyksen keskelle, koska ei vain jaksa. Toivon että jätkä jaksaa kummiskin ja että vielä auttaa muita jaksamaan.

        Suomen erona Eusta vielä metsäisyys, että maaseudulla voi olla ettei todallakaan ole ketään. Ja ikimetsäläinen muuttaa kaupunkiin, eikä viihdy sielläkään.


    • Anonyymi00007

      Eihän tuo mikään sensaatio ole. Tyypillisiä Itiksen bunkkeriasuntoja
      siinä on sikäläisten tavanomaisten asukkaiden jäljiltä..
      Ja yhteiskunta vielä maksaa heidän asumiskulunsa erilaisina tukina.

    • Anonyymi00008

      Nämähän vaikuttaa enemmän jonkin huumehörhön asunnoilta eli
      taju on lurpahtanut jo aikoja sitten kun eletään jossakin rinnakkaisessa todellisuudessa.

    • Anonyymi00009

      Oma valintahan tuo on. Äänestäkää Persuja.

    • Anonyymi00010

      Suomi on keskitysleiri!

    • Anonyymi00011

      Onhan se hyvä näyttää vuokranantajille, mitä on oikeasti tulossa.

    • Anonyymi00012

      Eihän tuon aikaansaaja ole sharmiton syrjäytynyt vaan
      totaalisen aivoton narkki .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      75
      1200
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1117
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe