Mikä on syntiä?

3-sammakkoa

Syntiä on se, että tekee sitä, mitä itse tahtoo eikä sitä, mitä Jumala tahtoo.

Jumala ei tahdo sitä, että me turmelemme sydämemme pahoilla ajatuksilla ja himoitsemme, puhumme joutavia tai tuomme suustamme ulos saastaisuutta.

Jumalan luoma uusi ihminen tekee kaikessa Jumalan tahdon. Kristus Jeesus on sellainen ihminen, jonka kaltaiseksi Jumala tahtoo meidän kaikkien muuttuvan ja muuttaa meitä jo nyt hänen kaltaisekseen.

2.Korinttolaiskirje:
3:17 Sillä herra on henki, ja missä herran henki on, siinä on vapaus.
3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa herra, joka on henki.

Jeesus kristus on ainoa, joka ei tehnyt syntiä eläessään ja Jumala on korottanut hänet sen vuoksi kaiken pääksi seurakunnalle ja enkelien yläpuolella olevaksi herraksi. Herra Jeesus on se profeettojen ennustama Daavidin juurivesa (Jes 9:5-6; 11:1-10; 2Sam 7:8-16; Psa 89:20-38; Psa 45), joka hallitsee tulevaa maailmaa yhdessä ylösnousseiden valittujen Jumalan lasten kanssa eikä hänen kuninkuudellaan ole loppua. (Ilm 22)

8

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikä ole. Nuo ovat synnin seurausta.
      Synnin ydin on epäluottamus/ epäusko Jumalaa kohtaan eli Jumalasta erossa oleminen. Kaikki väärät valinnat saavat alkunsa siitä.

      Syntiinlankeemuksessakin ihminen lakkasi ensin luottamasta Jumalaan eli erottautui luottavaisesta riippuvuussuhteesta Jumalaan ja vasta sitten söi kiellettyä hedelmää.

      • Valaise.itsesi

        Onneksi söivät, Saatana antoi ihmiselle tietoisuuden. Nykyään osa ihmiskunnasta on jo Jumalaa korkeammalla.


      • sori--vaan
        Valaise.itsesi kirjoitti:

        Onneksi söivät, Saatana antoi ihmiselle tietoisuuden. Nykyään osa ihmiskunnasta on jo Jumalaa korkeammalla.

        Eivätpäs muuten olekkaan...! Monet vain luulevat itsestänsä liikoja koska on lihava rahakukkaro, mutta ei se ihmisestä viisaampaa tee!


      • Valaise.itsesi
        sori--vaan kirjoitti:

        Eivätpäs muuten olekkaan...! Monet vain luulevat itsestänsä liikoja koska on lihava rahakukkaro, mutta ei se ihmisestä viisaampaa tee!

        Rahalla ja omaisuudella ei ole merkitystä näissä asioissa. Kyse on siitä, miten korkealla on ihmisen tietoisuuden taso.


    • ristipelastaa

      Syntiä on syntiin lankeemus eli kaikki on syntiä tehneet . Kadottava synti on jos ei usko Poikaan Jeesukseen . Sehän on niin että kieltämällä Jeesus ihminen tuomitsee itsensä . Muuten ollaan samalla viivalla syntisinä . Ristillä .

    • Syntiä on se mistä ihminen syyllistää itsensä.
      Siksi on tärkeätä että antaa itselleen anteeksi, rakasta itseäsi on käskystä tärkein. Vai oletko luojaasi viisaampi, kun et hyväksy sitä minkä Hän loi.

    • Herätyys

      SYNTIÄ, = sitä SYYSTÄ (kaikki vääryys ja pahuus) Kaikille hyväksi, Jumalan Sanan (Raamatun UT) Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten, kaikkia kohtaan ja kaikille Laillisen / Luuvallisen Oikeuden mukaisuuden VASTAISUUDESTA tuomioksi, pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi ja sodiksi, ym. muiksi vitsauksiksi seuraamuksia, synnyttävät, tuottavat / aiheuttavalla tavalla, = tämän pahan vallassa olevan, saatana naa tuomiokseen palvelevan maailman / ihmiskunnan kansakuntien, Jumalan Sanan VASTAISESTI touhuihin ja politiikkaan mukautuvasti / osallisuudessa, = niiden puolesta eläminen, toimimisen ja vaikuttaminen. Jossa kaikessa kaikille hyväksi Jumalan sanan VASTAISESSA touhuissa ja politiikassa "piru" vie, vetää, johtaa ja hallitsee, ja jossa PAHA perii.

      Niistä PAHAN perimistähän tiedostusvälineet kautta maailman herätykseksi ja varoitukseksi VÄÄRIN laittomasti / luvattomasti elämisen ja toimimisen syystä seuraamus asioista ja tapahtumista päivittäin, pahemmista ja suuremmista uutisoi...

      Mutta; jotka ovat vasta vain pientä ns. "jäävuoren huippua" siitä kaikesta, mistä ihmiset, kaikkia eri nimisiä eri krist. kuntalaisia myöden, saa niitä SYYSTÄ, = synneistä pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi, tuomioksi, pahaksi / kärsimyksiksi seuraamuksia osakseen ja kohdilleen. Joita lähes KAIKKI ihmisten sairaudetkin on!

      Josta kaikesta em. "pirun" hyväksi ja puolesta, mukaisiin touhuihin ja politiikkaan mukautumisesta / osallisuudessa, = puolesta elämisistä Krist. uskovat ovat ULOS, irti sanoutuviksi kutsuttuja!!

      Jeesuksen nimessä... krist. kuntalaisille / muillekin herätykseksi muistuttaen ja valistaen.

      vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.

    • armostavaankäsin

      Kadottava synti on se ettei usko että Jeesus on Jumalan Poika.

      Emäsika, suurin synti on se ettei usko Jumalaan, pikkuporsaita ovat sitä seuraavat synninteot.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      860
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      552
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe