"Lex Lindström toteutuu – 5000 iäkästä pitkäaikaistyötöntä pääsee eläkkeelle
Pitkään työttömänä olleiden yli 60-vuotiaiden kertaluonteinen eläketuki toteutuu hallituksen budjettineuvotteluiden päätöksellä.
Kyseessä on kertaluonteinen poikkeusmenettely, jonka myötä yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien on mahdollista päästä ennenaikaisesti eläkkeelle, toteaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho tiedotteessaan kiitellen ”Lex Lindströmiksi” kutsuttua ratkaisua.
Eläketuki koskee tarkoin rajattua joukkua, vähintään viisi vuotta työttömänä olleita yli 60-vuotiaita.
– Tutkimusten mukaan yli viisi vuotta työttömänä olleista kuusikymppisistä vain yksi prosentti työllistyy. Lex Lindström helpottaa merkittävällä tavalla näiden ihmisten arkea. Lomakkeiden täyttely loppuu, kun he pääsevät halutessaan eläkkeelle. Tämä on historiallinen ja oikeudenmukainen päätös, Terho sanoo.
Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan kertaluonteinen laki tarkoittaa sitä, että noin 5000 pitkäaikaistyötöntä saa mahdollisuuden jäädä ennenaikaiselle eläkkeelle."
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/202791-lex-lindstrom-toteutuu-5000-iakasta-pitkaaikaistyotonta-paasee-elakkeelle
Takoittaa sitä ilmeisesti, että kortistoa puhdistetaan vain niillä 5000 työttömällä, jotka ovat yli 60 v ja olleet työttömänä yli 5 vuotta sillä hetkellä, kun laki astuu voimaan. Ei siis koske niitä, jotka täyttävät ehdon myöhemmin eli vaikka kuukausi lain voimaantulosta? Vesitetty Lex Lindström!

Vastaukset 19
Vanhimmat
Ja tässäkin vaatimuksena ilmeisesti se, että työttömyys on alkanut yli kuuskymppisenä.
Mitä hyötyä siitä on, pääsee eläkkeelle. Moni heistä saa pienen pientä eläkettä, kylläpä helpotti.
Ei se ole muuta kuin puhdistus pois likaamasta hallituksen tavotteista kaunistaa työllisyys prosentteja..
Ensin haaveillaan eläkeiän nostamisesta , sitten kurjat viskataan eläkkeelle nauttimaan sosiaalituesta jatkossakin.
Eihän ne ole vuosikausiin antaneet 58v. palkkatukeakaan , että olisi saanut olla sillä töissä edes sen puoli vuotta tai vuoden.
Ilmaista työtä kyllä olisi tarjolla. 9e korvauksen päälle. Jos työnantaja haki palkkatukea hyvälle 9e työttömälle työntekijälle yli , ei herunut 58v, liian vanha, menkööt lisäpäiville ja nyt eläkkeelle.
Onhan se tietenkin niille , jotka eivät ole halunneetkaan tehdä töitä, hyvä asia, mutta töihin haluavia on paljon. Kartuttaahan se työssäolo jo eläkettäkin.
Onni yksillä , mutta kesä ei ole samanlainen kaikille.
Turha puhua sosiaalituista. Moni ei saa mitään näistä laitoksista. Voivat asua ha.lvassa röttelössä, jonka omistavat ja jota ei voi kunnostaa , kun ei ole rahaa. Velkaa on velan päälle.
Lääkäriin ei ei ole varaa, hammaslääkärille vielä vähemmän. Ei pystytä maksamaan pienintäkään maksua . Kukaan ei auta. Röttelö talo ei käy kaupaksi, että saavat pankille lainansa maksettua.
Näitä sivuunjääneitä työttömiä on paljon. On parempi heittäytyä yhteiskunnan elätiksi ja heittää hanskat tiskille.
Palstäpölhön katkeraa vuodatusta muutamapäivä sitten erimieltä,hyvä ehdotus joka on tervetullut vaikkakin pienelle osalle työttömille.
Kuusikymppinen joka ollut viisivuotta työttömänä ei varmasti työllisty,toivottavasti tämä väliaikainen ratkaisu jää pysyväksi kuten on tehty verojen yms maksujen suhteen,ensin kertaluontaisena sitten pysyvästi.
Osmo Soininvaara, jolla sentään on enemmän osaamista ja järkeä pikkusormensa päässä kuin persuilla yhteensä, totesi, että pysyvänä tuo tarkoittaisi, että yt-neuvotteluissa hr-osasto ja luottamusmies voivat sopia, että yli 55-vuotiaat laitetaan pihalle. Kun sinulla on sitten hyvällä tuurilla kertynyt eläkettä n. 30 vuota, jo sitäkään, ei tarvitse olla suurikaan nero ymmärtääkseen millainen se eläke sitten 5 vuoden kulutua tulisi olemaan.
Tuo eläkkeelle pääsy olisi pitänyt saada pysyväksi eikä kertaluonteiseksi.
.
Siinä se taas nähtiin Wanhat puolueet on kaiken kehityksen esteenä
.
Kyllä näin isolla lehmänkaupalla pojat voi paukutella henkseleitään seuraavat kaksi vuotta.
Kyl taas tuli persuilla pieruun lisää painetta.
Lintsröm teki varmaan itseäänvarten tämän lain on nääs itse kohta työtön
Kyllä kokoomus hommaa "hyväveli" verkostonsa kautta Lindströmille jonkun palkkioviran palveluksistaan hyvätuloisille ja veroja pakoileville.
Elle, niin voihan hän alkaa vaikka oikeudenkäyntiavustajaksi, kai se oikeusministerin paikka edellyttää sellaista lakien tuntemusta?
Selvä oman kilven kiillotus, koska ei ole pysyvä ratkaisu. On tämä hävytöntäsakkia, pidetään suomalaisia tyhminä. Tässä paljastuu heidän oma typeryys. Perustulo voimaan, jotta saadaan näin suomalaiset pois toimeentuloluukulta ja ilman lupaa maassa olijat saavat edelleen toimeentulotukea. Sikamaista toimintaa omia kohtaan. Esim yhteisöveron poisto jäi näköjään voimaan yrittäjille. Olisi pitänyt olla määräaikainen, koska ei hyödyttänyt ketään kuin heitä itseään.
60v 600e Eläkkeelle, siihen sitten pääle asumistuki, toimeentulotuki, ja köyhäkansa maksaa. Onko tässä mitään järkeä????????????????????????
Moniko+eläkeläinen+saa+toimeentulotukea+tai+asumistukea?+Nyt+leikataan+eläkeläisiltä+hyvätuloisille+koko+ajan.+Eläkkeitä+on+leikattu,+verotuksessa+leikataan,+eläkeläisiltä+peritään+2%+isompaa+veroa.+Nyt+korotetaan+asumistukea+jotta+hyvätuloisten+päivähoitomaksut+eivät+nouse.+Eläkeläiset+ajetaan+omakotitaloistaan+pois,+kun+maksut+ovat+niin+suuret+ettei+pysty+niissä+asumaan.+Sairaskulut+nousivat+rajusti+tämän+hallituksen+toimesta,+minullekin+tekevät+yhden+kuukauden+palkan,+kun+olen+joutunut+käyttämään+keskussairaalan+palveluja.
Siinä+ne+on+käyhän+kansan+tukijan,+Soinin,+saavutukset+tänä+vuonna.
Siis laki ei ilmeisestikään koske niitä jotka täyttävät ehdot lain voimaan astuessa vaan ehdot on pitänyt täyttää jo 2.1.2016. Itse 61 vuotias 5 vuotta 5 kuukautta työttömänä ja ilmeisestikään en pääse eläkkeelle vaan jatkan kituuttamista 500 euron nettotuloilla ! Siis jos laki tulee voimaan 1.1.2017 on pitää olla 61 vuotias ja 6 vuotta työtön ! Väärää mainontaa persuilta ja koko hallitukselta !
Miten sä tuommoseen tulokseen oot tullu???
En muista mistään lukeneeni, että ehdot pitää täyttää jo 2.1 2016???
Lainaus ! "Takoittaa sitä ilmeisesti, että kortistoa puhdistetaan vain niillä 5000 työttömällä, jotka ovat yli 60 v ja olleet työttömänä yli 5 vuotta sillä hetkellä, kun laki astuu voimaan. Ei siis koske niitä, jotka täyttävät ehdon myöhemmin eli vaikka kuukausi lain voimaantulosta? Vesitetty Lex Lindström!"
HS arvioi lain tulevan takautuvasti voimaan eli koskisi vain 2.1 .2016 KAIKKI ehdot täyttäviä. Kuulostikin jo liian hyvältä että pääsisin tästä piinasta.
Toivottavasti pääset eläkkeelle,jokainen tietää että viisivuotta työttömänä ei työllisty,demarit,vasemmusto,vihreät olivat hallituksessa mitään tälläistä ei saatu aikaan,kiitos tästä kuuluu Persuille .