Puolalaisnatsit?

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/puola venaja-54705

”Venäjän Venezuelan suurlähettiläs Vladimir Zajemski on väittänyt kremlin linjan mukaisesti, ettei Neuvostoliitto miehittänyt Puolaa 17. syyskuuta 1939 vaan itse asiassa Puola työskenteli yhdessä natsi-Saksan kanssa. Hänen mukaansa Neuvostoliiton hyökkäys Puolaan oli puolustuksellinen toimi.”

Se, että Puola joutui Saksan hyökkäyksen kohteeksi, on venäläislogiikan mukaan työskentelyä yhdessä natsien kanssa. Hyvä tietää tuokin!
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Siellähän on korkein oikeus Venäjällä juuri päättänyt, ettei Venäjä ole hyökännyt Puolaan.

Eli ei sitten tarkoita heikäläisten puheet ei yhtikäs mitään!!!

Kiva ajatella, että teet tuommoisten kanssa sopimuksen. Vaikka kauppasopimuksen. Kun heille tulee maksun aika, niin eikun korkein oikeus taas päättää, ettei ole mitään tehty eikä sovittu eikä mitään. Ei edes yöllä. Eikä maksetakaan.

Äänestä
  • Argumentti puuttuu.

    Puola teki alunperin yhteistyötä natsien kanssa. Sitten muuan Puolan hallitus karkasi maasta ja hylkäsi maansa. Sitten natsi-Saksan yllätys yllätys puukotti Puolaa selkään ja teki invaasion. Neuvosto-Liitto tajusi natsi-Saksan vääjäävän uhan ja päätti ryhtyä vastatoimiin.

    Ja "Just joo" ei sitten ole argumentti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Argumentti puuttuu.

    Puola teki alunperin yhteistyötä natsien kanssa. Sitten muuan Puolan hallitus karkasi maasta ja hylkäsi maansa. Sitten natsi-Saksan yllätys yllätys puukotti Puolaa selkään ja teki invaasion. Neuvosto-Liitto tajusi natsi-Saksan vääjäävän uhan ja päätti ryhtyä vastatoimiin.

    Ja "Just joo" ei sitten ole argumentti.

    Jos tuo teksti on argumentointia,niin minä olen Kiinankeisari.

    Äänestä

Eihän venäläisiä ole Krimilläkään. Eikä Itä-Ukrainassa. Ei ole tietysti Puolassakaan ollut.

Äänestä
  • Eikä kukaan varmaan murhannut ketään Katynissä?

    Äänestä

  • hiljaistaOliSiellä kirjoitti:

    Eikä kukaan varmaan murhannut ketään Katynissä?

    Ei tietenkään, kun Varsovan ghettoakaan hävitetty.

    Äänestä

  • Kuka yltää syyttömyydessä venäläisen tasolle?

    Äänestä

  • löytyyköKetää kirjoitti:

    Kuka yltää syyttömyydessä venäläisen tasolle?

    Puhutko useinkin itseksesi?

    Argumentti puuttuu edelleenkin.

    Äänestä

  • upeaa.historiaa kirjoitti:

    Ei tietenkään, kun Varsovan ghettoakaan hävitetty.

    Ja Varsovan nousu!

    Timothy Snyder on sanonut Tappotanner-kirjassa, että punaiset kohtasivat yllättävää vastarintaa ennen Varsovaa.

    Varsovan sankarithan ei luottaneet neukkuihin, joten itsenäisesti yritti sitä vapauttaa. Se räjähti päin naamaa ja natsit teurastivat myös 200 000 - 300 000 viatonta puolalaissiviiliä. Kenraali Andersin mukaan Varsovan nousu oli edesvastuuton rikos. Varsovaan nousuun itse osallistunut Jan Ciechanowski on pitänyt Varsovan nousua täytenä katastrooffina.

    Äänestä

Venäjän korkeimman oikeuden mukaan Neuvostoliitto ei hyökännyt 1939 Puolaan

JUHA-PEKKA TIKKA

 2.9.2016 klo 12:34 (päivitetty 2.9.2016 klo 12:51)

Kommunistit ja natsit eivät linjan mukaan jakaneet Puolaa toisessa maailmansodan alussa.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/puolavenaja-54705

Äänestä
  • Ja oliko edes koko toista maailmansotaa?

    Venäjä kuulemma sen venäläisten mukaan voitti, mutta muuten ei mitään sotaa vissiin ollut?!

    Äänestä

  • hapankaaliKiehuu kirjoitti:

    Ja oliko edes koko toista maailmansotaa?

    Venäjä kuulemma sen venäläisten mukaan voitti, mutta muuten ei mitään sotaa vissiin ollut?!

    Kun Neukku ei tehnyt Ribbentropin kanssa mitään sopimusta ja kun Neukku ei hyökännyt Puolaankaan niin eihän oikeastaan ollut mitään sotaakaan. Neukku vain muuten ilokseen marssi Berliiniin. Aatteellisesti edistyneiden saksalaisten kutsumana.

    Äänestä

Human Rights in Ukraine -sivusto kertoo Venäjän korkeimman oikeiden pitäneet voimassa permiläistä bloggaajaa koskevan tuomion. Bloggaaja julkaisi tekstin, jossa todettiin sekä natsi-Saksan että Neuvostoliiton hyökänneen Puolaan 1939.

Päätös annettiin 1.9.2016. Sivusto huomauttaa samana päivänä 77 vuotta aiemmin 1939 Adolf Hitlerin hyökänneen Puolaan ja 17 vuorokautta myöhemmin Neuvostoliiton hyökänneen Puolaan idästä.

37-vuotias bloggaaja oli saanut aiemmin tuomion ja 200 000 ruplan sakot "natsismin rehabilitoinnista". Sitä koskeva laki tuli voimaan toukokuussa 2014. Tuomio tuli bloggaajan uudelleenlähettämästä tekstistä "15 tosiasiaa (Stepan) Banderan tukijoista, tai mistä Kreml vaikenee".

Tuomiossa kiinnitettiin huomiota erityisesti tähän tekstin lauseeseen: "Kommunistit ja Saksa miehittivät yhdessä Puolan, sytyttäen toisen maailmansodan. Kommunismi ja natsismi siis työskentelivät läheisesti yhdessä, kuitenkin jostain syystä he syyttivät Banderaa joka oli Saksan keskitysleirillä Ukrainan itsenäisyyden julistamisesta".

Korkeimman oikeuden mukaan kappale merkitsi Nürnbergin oikeudenkäynnin julkista kiistämistä ja väärän tiedon levittämistä Neuvostoliiton toimista toisen maailmansodan aikana.

Permin yliopiston rehtori Alexander Vertinski totesi oikeudelle, että kappale sisälsi väitteitä, jotka eivät ole "kansainvälisellä tasolla hyväksyttyjä mielipiteitä".

Myös Venäjän Venezuelan suurlähettiläs Vladimir Zajemski on väittänyt kremlin linjan mukaisesti, ettei Neuvostoliitto miehittänyt Puolaa 17. syyskuuta 1939 vaan itse asiassa Puola työskenteli yhdessä natsi-Saksan kanssa. Hänen mukaansa Neuvostoliiton hyökkäys Puolaan oli puolustuksellinen toimi.

Äänestä
  • Eipä samalla logiikalla ollut Talvisotaakaan. Voittamattoman Puna-Armeijan sotilaat vaan sattuivat hortoilemaan Karjalan metsissä. Ja heihin sattui.

    Tästä saadaan Venäjältä oikeuden päätös milloin vain!

    Äänestä

  • anomustaVaanKehiin kirjoitti:

    Eipä samalla logiikalla ollut Talvisotaakaan. Voittamattoman Puna-Armeijan sotilaat vaan sattuivat hortoilemaan Karjalan metsissä. Ja heihin sattui.

    Tästä saadaan Venäjältä oikeuden päätös milloin vain!

    Kun oikeuslaitos ei ole aidosti riippumaton, siitä tulee hallinnon pelle. Marionetti.

    Äänestä

  • MalliSiitä kirjoitti:

    Kun oikeuslaitos ei ole aidosti riippumaton, siitä tulee hallinnon pelle. Marionetti.

    Joku voisi perustaa yksityisen korkeimman oikeuden. Se myisi palveluina päätöksiään. Jos vaikka jäisi joku rötöksestä kiinni niin omasta korkeimmasta oikeudesta vaan hakemaan vapauttava päätös.

    Sellainen jos perustetaan, niin minä voisin kokeeksi hakea vaikka semmoisen päätöksen, että Stalin oli sivuduuninaan kätilö. Ei ole enää valituslupaa jos on korkeimman oikeuden päätös. Kätilö mikä kätilö.

    Äänestä

  • JosseTavaranÄärellä kirjoitti:

    Jos olisi maksullinen korkein oikeus, niin sehän voisi tehdä syyttömyyspäätöksiä jo ennakkoon. Jos vaikka aikoisi vasta huomenna ryöstää pankin niin jo tänään voisi hakea oikeuden päätöksen, ettei ole ollut (ei tule olemaan) lähimaillakaan kun pankki ryöstettiin (tullaan ryöstämään).

    Jos poliisi hälytettäisiin siihen pankkiryöstöön niin se ei voisi pidättää kun rosvoilla olisi korkeimmasta oikeudesta syyttömyyspaperit.

    Onnea vain, pentu.

    Äänestä

  • jatketaanAjatusta kirjoitti:

    Jos olisi maksullinen korkein oikeus, niin sehän voisi tehdä syyttömyyspäätöksiä jo ennakkoon. Jos vaikka aikoisi vasta huomenna ryöstää pankin niin jo tänään voisi hakea oikeuden päätöksen, ettei ole ollut (ei tule olemaan) lähimaillakaan kun pankki ryöstettiin (tullaan ryöstämään).

    Jos poliisi hälytettäisiin siihen pankkiryöstöön niin se ei voisi pidättää kun rosvoilla olisi korkeimmasta oikeudesta syyttömyyspaperit.

    Onnea vain sinullekin, pikku pentu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

KysyVenäläiseltä kirjoitti:

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/puola venaja-54705

”Venäjän Venezuelan suurlähettiläs Vladimir Zajemski on väittänyt kremlin linjan mukaisesti, ettei Neuvostoliitto miehittänyt Puolaa 17. syyskuuta 1939 vaan itse asiassa Puola työskenteli yhdessä natsi-Saksan kanssa. Hänen mukaansa Neuvostoliiton hyökkäys Puolaan oli puolustuksellinen toimi.”

Se, että Puola joutui Saksan hyökkäyksen kohteeksi, on venäläislogiikan mukaan työskentelyä yhdessä natsien kanssa. Hyvä tietää tuokin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu