Juuri kun hölmöläisille kerrottiin kuinka riskialtista on sijoittaa Venäjälle, ministeri Mykkänen vahingossa paljasti, että Nokian Renkaat on mitä ilmeisemmin yksi "Venäjän" suurimmista vientiyrityksistä.
Listataan nopeasti muita onnistujia:
Enson Amerikan seikkailut
Nokia-Microsoft liitto
Sonera
Jo aikanaan Nokia myi NL:oon puhelinteknologiaa hyvin tuloksin. Jopa niin hyvin, että siellä tehty jättiomaisuus oli varaa hassata Televisio ja muihin elektroniikkatehtaisiin ympäri Eurooppaa. Kairamon lause kuului: Tule Euroopan omistajaksi. (Listausanti-esite )
Kun Kairamo lopulta ymmärsi millaisen huijauksen kohteeksi hän oli joutunut, teki hän rohkean johtopäätöksen. Kun Nato-trollit huomaavat tulleensa huijatuiksi ja toimineensa nk. hyödyllisinä idiootteina niin toivottavasti ovat yhtä miehekkäitä kuin Kairamo.
Oli muuten Componentan tj:n mukaan samansuuntaiset suunnitelmat Componentalla.
Mielenkiintoista olisi kuulla analyyttista selvitystä Nato-trolleilta mihin tuo Venäjän markkinoiden vaikeus perustuu? Lista on nimittäin aika pitkä niistä suomalaisista onnistujista, jotka ovat tehneet suuren omaisuuden Venäjän kaupalla. Tilanne on toki aiemmi ollut erilainen: Suomi ei ollut EU:n jäsen eikä pyrkimässä Natoon.
Henkilökohtaisesti voin sanoa, että Kairamon ratkaisu teki suuren vaikutuksen, koska sain kuulla asiasta ensimmäisten joukossa Kairamon perhetuttavan kautta ollessani lomalla ulkomailla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
UPI ja Sauli Niinstö haukkuivat minsteri Mykkäsen kun se paljasti Nokian menestystarinan.
Lännen Componentan surkutarinaa yritetään sensuroida Suomessa.
Venäjälle kannattaa investoida. UPI ja Sauli Niinistö ovat väärässä. Nokian Renkaat investoi Venäjälle ja nyt yhtiö ja sen omstajat takoovat huimia voittoja.
Componenta teki kuten UPI ja Sauli Niinistö "neuvovat" ja sijoitti länteen, EUn alueelle, USAhan ja nyt tulosvaroitukset, yt-neuvottelut, irtsanomiset ovat arkipäivää.
Ja taas tuli uutta tietoo Nokian renkaitten huijauksista ! Ja aina jku väittä et kanattaa ostaa suomalista että ne on luotettavia jne ! taas nähdään kuinka Suomalaisia kusetetaan 100 - 0 ja hölmöt suomalais uskoo kaiken! he oneks ei oo ollu pitkään aikaa Suomalisia renkaita eikä tuu !