Intoava mieli

Intomielnä n-kurkiainen hakeutui elintarvikeliikkeeseen. Päivän sekava hapuilu vaihtui illaksi varmistuvaan suunnitelmaan. Jo pitkään oli paikallinen s kauppa ravinnut n-kurkiaisen köyhyyden ja kurjuuden ruoskimaa mieltä ja kehoa. Nimittäin sisäävetotuotteena oli sellainen hieman gay henkisellä kuvalla varustettu pyöreä leipä. Jonka hinta vaihteli välillä 0.35-0.45€ / pussukka. Mutta tänään kaikki oli toisin. Ko. elintarvikkeen hinta oli pompsahtanut jäätävän kylmään 1.26€ pussukkahintaan. Toisaalta hieman lohtua toi meetwurstimakkara, jota tarjottiin alle 3€ puoli kilogrammia. Nyt viikonlopun suuntaviivojen selkiydyttyä. On selvää, että meetwursti on päivän ja mikseipä myös koko viikonlopun kaikkien päivien sana.
Juomana on mennyt maitojuomat ihan liikkeiden perus-sarjoista. Mölö ei ehkä jostain syystä putoa? Vähän sellaista vaihtelunhalua on juomapuolellakin olemassa. Kun juoma kuitenkin on paitsi jokapäiväinen sukuri, niin myös mahdollisuus makuhyvään. Joka onkin jo jonkin aikaa onnistunut niin, että mahdollisuudet, jopa raakaan veteen ovat olemassa. Varsinkin jäätävän kylmänä vaihtoehtona jääpaloilla.

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • freesaaja

      Kunhan muistat sekokepittää jääboltsut vesiannoksesi sekaan mahdollisimman freesaavan kokemuksen saamiseksi. Suolaropsaus veteen tuo suutuntumaan mukavaa napakkuutta.

      • N-kurkiainen suosittaa samaa. Bubbeloinninomainen tilanne on mahdollista saada aikaiseksi sekokepityksellä. Ja epäilemättä jääkuutiot freesaavat. Varsikin, jos itse vesibaassis on ollut jäätävän kylmää. Tässä asiassa tietenkin käy mielessä se, mikä voisi olla blenderin rooli asiassa? Hileellä on omat puolensa joihin on ehkä hyvin vaikeaa ottaa kovin laajasti kantaa kovin lyhyen ajan puitteissa? Muta enemmänkin hilemaailma voisi ehkä sopia sellaiseen naisellis femiiniseen smoothieden maailmaan, kuin heteron rankkaan alfa urosten suolan ja proteiinin täytteiseen maailmaan.
        Suolaropse bubbeloituun veteen on ihan ok. Pitäisi vain löytää jostain sellainen kovasti suutuntumaltaan napakka suolasarja. Josta ei oikein muistu nyt mitään mieleen. Ehkä sellainen perus Jozosta hieman rankemmin napakkaan ja suun napakkuuteen vielä enmmäkin taipuva suolasarja. Jotenkin sellainen vieläkin nopeampi väkevyyden hyvä ja sellainen hieman veteen sekoittumaton suolasarja.


    • Ropsetta_hanuriin

      Taas laskeneet yhden hullun ihmisten ilmoille.

      • fdhbdhf

        Ole sinä hiljaa jos ei ole ikinä mitään muuta sanottavaa. Olet pelkästään lahjaton ja tylsä, ja kommenttisi ovat tilan tuhlausta.


      • Ropsetta_hanuriin
        fdhbdhf kirjoitti:

        Ole sinä hiljaa jos ei ole ikinä mitään muuta sanottavaa. Olet pelkästään lahjaton ja tylsä, ja kommenttisi ovat tilan tuhlausta.

        Tunge sinä ropse suoleesi ja mene pihalle kukkumaan, mokomakin vesipää.


    • Jos saat halpoja sitruunoita lidl..tai sitruunatiivistettä jääkylmä vesikin muuttuu suorastaan jalojuomaksi. Tekee hyvää vatsalle, saa vitamiineja ja keho tykkää muutenkin.

      • fdhbdhf

        Jo pienellä lisäyksellä saa vedestä makuvettä. Sitruunaviipaleen lisäksi voi kokeilla vaikka kurkkua, minttua, tai muutamaa vadelmaa. Oma lukunsa ovat sitten tietysti myös jääteet ja -kahvit.


      • N-kurkiainen pitää makuvedestä. Koska se on köyhälle hyväksi. Vitamiinit, flavonoidit yms. jäävät köyhältä usein saamatta sanoin kuin proteiinit. Siksi n-kurkiainen ei olekaan koskaan suosittanut ääriköyhyydessä oleville vettä juomaksi. Koska elintarvikkeiden haaliminen on kuitenkin köyhyyden suurin haasta. Ja siksi juomisella on olennainen merkitys köyhyydessä olevan operointomahdollisuuksiin.


    • reissarijäillä

      Sitä en ymmärrä miksi sen veden pitää olla niin jääkylmää. Itse en ainakaan pysty jäistä vettä suoraan janoon juomaan, pienillä hörpyillä korkeintaan.
      Mutta se sitruuna on vedessä hyvä, ja jos samarinia on niin siitä saa poreita ja suolaa.

    • Nälkäkusipäinen

      Päivän sekava hapuilu muuttui päivän sekavaksi horinaksi.

      • fdhbdhf

        Kunnes toisin todistetaan, sinun kontribuutiosi palstalle on on olla kateellinen paska jonka ainoana, surkeana strategiana on yrittää vaientaa paremin artikuloivat.

        Valitettavasti se ei saa sinua vaikuttamaan yjtään sen fiksummalta, päinvastoin.


      • Nälkäkusipäinen
        fdhbdhf kirjoitti:

        Kunnes toisin todistetaan, sinun kontribuutiosi palstalle on on olla kateellinen paska jonka ainoana, surkeana strategiana on yrittää vaientaa paremin artikuloivat.

        Valitettavasti se ei saa sinua vaikuttamaan yjtään sen fiksummalta, päinvastoin.

        "Paremin", "yjtään", niinpä. Olet siis sekavan ja yhdentekevän horinan ystävä.
        Ps. paska-sanan jälkeen pilkku.


      • fdhbdhf

        Olet siis niitä joiden mielestä mitättömät typot ja vähäiset kielioppivirheet määrittelevät tekstin merkityksen ja asiasisällön?

        Niinpä, teitä on monta, yhdistävänä tekijänä oman vähälahjaisuuden kompensoiminen merkityksettömillä muotoseikoilla.


      • Nälkäkusipäinen
        fdhbdhf kirjoitti:

        Olet siis niitä joiden mielestä mitättömät typot ja vähäiset kielioppivirheet määrittelevät tekstin merkityksen ja asiasisällön?

        Niinpä, teitä on monta, yhdistävänä tekijänä oman vähälahjaisuuden kompensoiminen merkityksettömillä muotoseikoilla.

        Missähän kohtaa kirjoituksiasi on jotakin merkitystä ja asiasisältöä? Taikka tuon ahkerasti puolustelemasi aloittajasekopään.


      • fdhbdhf

        Nälkäkurkiainen on parhaimmillaan hyväntuulinen sanataiteilija, luova ja hauska verbaali-ilotulittelija.

        Sinä: harmaa ja ikävä ankeuttaja, kuin marraskuinen maanantai ilman valon tai toivon pilkahdustakaan


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4906
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3486
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2943
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2915
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2727
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2270
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      38
      1763
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1690
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1681
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1574
    Aihe