Inhottava ylistysmusiikki

musiikkimies

Ylistysmusiikki saa aina syvän inhon ja puistatuksen väreet kulkemaan ruumiissani. Säälittävää ja lapsellista musiikkia. Kotona kuuntelen aina radiota tai maallista musiikkia. Vaihtoehtoisesti itämaista hengellisyyttä, siinä on vielä oikeat energiat.

79

4561

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Musamiesmyös

      Jaa tällainen ajatus sulla tuli näin aamusta mieleen. Kuuntele vaan ihan mitä haluat.

      • PääkonttoriTiedottaja

        Jumalan ylistys saa uskonnolliset ihmiset synnintuntoon joka esiintyy juuri aloittajan mainitsemalla tavalla.


    • DoctorT

      Ylistysmusiikki on kaikkea muuta kuin Jumalan Ylistämistä. Valheellinen ja aivan turhaa!!

      Eräs veljeni kertoi kerran laskeneensa 72 kerran veivauksen yhden kipaleen kohdalta!! Mieletöntä puuduttamista ja mielen sulkemista pois Sanalta. Eikä ainoastaan mielen, vaan jumalanpalvelusajan tärväämistä .

      Tyypillistä näille veivaajille on myös huono ja mauton pukeutuminen ja valtaosa ei osaa edes laulaa, mutta esillä täytyy olla.

      Torontolaisuuden yksi ilmentymä ja saaste!! Kuuluu myös Livets Ord-saastan pariin.

      • KaikenTämänLäpikäynyt

        Niin, tämä saman laulun ja samojen sanojen jankuttaminen on heille vain mantraa, joiden kautta pääsevät itämaisten uskontojen kaltaiseen perkeleelliseen hulluuden tilaan.

        Huomatkaa, että hengelliset sanat ovat vain silmänlumetta!!!


      • FIRE.FIRE
        KaikenTämänLäpikäynyt kirjoitti:

        Niin, tämä saman laulun ja samojen sanojen jankuttaminen on heille vain mantraa, joiden kautta pääsevät itämaisten uskontojen kaltaiseen perkeleelliseen hulluuden tilaan.

        Huomatkaa, että hengelliset sanat ovat vain silmänlumetta!!!

        Aivan, kun ylistysmusiikin samaa säveltä soitetaan väärässä hengessä ja mandrana hokien, aina uudelleen ja uudelleen - se muuttuukin hindulaiseksi kundaliinijoogan pilkkamusiikiksi ja itse saatana alkaa vaikuttamaan näihin ihmisiin erittäin voimakkaasti.


    • von_bulke

      Sen tietysti ymmärtää, ettet sinä jumalattomana pidä (luultavasti minkäänlaisesta) hengellisestä musiikista.

      Se "ylistysmusiikki", joka lanseerattiin hengelliseen kenttään nykyisenkaltaisessa muodossaan - alkoi vasta 1980-luvulla.

      Oikea Jumalan ylistäminen ja kiittäminen laulaen, rukoillen ja huokaillen on jotakin aivan muuta, kuin ns. ylistyshumpparyhmien veivaus erilaisissa "ylistyskokouksissa". Näille veivareille on tyypillistä epäraitis ja ihmistä itseään korostava ja jopa korottava tunteellinen hempeily.

      Tämä ilmiö laajenee yhä ja yhä suuremmat joukot (ennen terveitäkin kristittyjä) on joutunut ja joutumassa näiden tervettä uskoa turmelevien maakareiden saaliiksi. Vain valvova ja valveutunut uskova erottautuu näistä porukoista, vaikka jäisi yksinkin.

      • UskonJeesukseen

        Aamen.


    • kaiken.läpi.käynyt

      Helsingin Saalemissa alku"ylistys" kestää kolme varttia, minkä jälkeen olen aina hengellisesti puuduksissa ja saarnat ja muu viistää sen takia ohi. Tuon tyyppinen ylistys alkoi jo kauan ennen tämänkertaista torontolaisbuumia.

      Kerran mietin, miksi käyn siellä. En miksikään, ei kukaan pakota!! Siksi en olekaan käynyt siellä enää vuosiin.

      • tämäsaariittää

        Ihan samoin koen,en kestä sitä pakkoveisuuta,enkä teennäistä tervehditään toisia ja joskus käskytetään sanomaan jotain kaunista toiselle.Miten lapsellista!!Mut joo,väsyn jo alkumetreillä ylistyslaulamiseen.Ajattelin ihan samoin,onko pakko mennä,jos olo ei ole hyvä,joskus olen lähtnyt kesken kokouksen ja voi sitä vapautunutta tunnetta,aivan kyyneliin asti olen liikuttunut,koska tunnen hyvää oloa.


    • Kiitollinen

      Minä taas rakastan ylistysmusiikkia. Kun olen stressaantunut ja työpaineiden alla, tultuani kotiin panen ylistysmusiikin youtubelta soimaan, niin jonkin ajan kuluttua koen sisäisen keventymisen ja henkeni alkaa ylistää Jeesusta pelastuksesta.
      Tiedän, että Jumala on Luoja ja myös Taivaallinen Isä ja Hän on suuri ja voimallinen. On ihanaa ylistää Häntä!

      • Eenokki12

        Hyväksyn kyllä jos ylistelet kotona omaksi iloksi ja terveydeksi. Lyö vaikka jalalla tahtia että paholaisen kiusaksi se kiusaantuu nähdessään sinut iloitsemassa. Älä kuitenkaan mene niiden remuajien pariin siellä joku toinen henki vaikuttaa, eikä se musiikki sovi ainakaan minulle. Ylistää Herraa homomusiikin mukaan ei ole mitään ylistämistä koska siitä puuttuu syyt, miksi ylistää Herraa. Siitä en kerro, mutta Jeesus sanoo: voi teitä jotka nyt nauratte......en selitä tätäkään.


      • kaiken.läpi.käynyt

        Minäkin rakastan ylistää ja rukoilla Jumalaa. Usein kotona tanssin ja laulan, nauran ja iloitsen. Ne ovat ihania, ylellisiä hetkiä Jeesuksen kanssa.

        Mutta en mene millekään estradille dominoimaan toisia mukaan sellaiseen mikä ei ole heidän juttunsa tai eivät ole sillä tuulella juuri silloin.


      • UskonJeesukseen

        Ei kuulosta ihan siltä, millaisen esimerkin Raamattu antaa. Vaikka tulis miten hyvä olo. Hedelmistä puu tunnetaan.


      • HaluanTotuutta
        UskonJeesukseen kirjoitti:

        Ei kuulosta ihan siltä, millaisen esimerkin Raamattu antaa. Vaikka tulis miten hyvä olo. Hedelmistä puu tunnetaan.

        Jaa, etpä taida sitten paljon Raamattua tuntea - Daavidkin tanssi KAIKIN voimin Herran edessä iloiten ja riemuiten.


    • Ihanaaylistystä

      Ihana ylistysmusiikki!
      Parasta musiikkia!


      • Jo30VuottaUskossa
        Jaikal91 kirjoitti:

        Jumala viihtyy kansansa kiitoksen ja ylistyksen keskellä. Tässä olis yks esimerkki missä ylistyksessä Jumala on mukana. https://www.youtube.com/watch?v=3GKhDCsLrUg

        Jaikal, olen eri mieltä - minusta tuosta sinun laittamastasi linkistä soi ja räiskyy väreissä nimenomaan tämä nykyajan NEW AGE-musiikki, jossa ei ole Jumalan Hengen rauhaa eikä läsnäoloa.

        Tästä laittamastani linkistä on minun mielestäni sellaista hengellistä musiikki, jossa myös Jumalan Henki on voimakkaasti läsnä!

        https://www.youtube.com/watch?v=omwUPwsih78


      • jari-pekka--65
        Jo30VuottaUskossa kirjoitti:

        Jaikal, olen eri mieltä - minusta tuosta sinun laittamastasi linkistä soi ja räiskyy väreissä nimenomaan tämä nykyajan NEW AGE-musiikki, jossa ei ole Jumalan Hengen rauhaa eikä läsnäoloa.

        Tästä laittamastani linkistä on minun mielestäni sellaista hengellistä musiikki, jossa myös Jumalan Henki on voimakkaasti läsnä!

        https://www.youtube.com/watch?v=omwUPwsih78

        Jumalan Henki on läsnä, jos se on läsnä. Jumalan Hengen läsnäoloon ei voi päästä minkään ns hengellisten laulujen kautta. Ei ylistysmusiikin kautta. Jumala ei yhdy mihinkään tuollaiseen.

        Jumala ei yhdy mihinkään, mitä me tuomme ja teemme.

        Ei, vaan hän ise vaikuttaa kaiken. Uskonnollisuudessa kaikki menee enemmän tai vähemmän nurinkurin. Uskonnollisuudessa me yritämme, me ylistämme, me laulamme, me opetamme.

        Tästä kaikesta voi saada ns sielullisia säväreitä, mutta ne ei kanna.
        Seuraavana päivänä ylistyskokouksesta on mieli taas maassa ja aika menee odotellessa seuraavaa ylistyskokousta.

        Itse en tahdo ainakaan tuollaista "kristillisyyttä". Mulla on Jeesus, joka on mun kanssa joka päivä ihan yhtä väkevänä ja voimakkaana.

        Ei mun Jeesus huilaa ylistyskokousten välillä ja kerää voimia, jotta saisi taas seuraavassa kokouksessa antaa selkäpiitä viiltävät sävärit.

        Kristillisyydestä on tullut kummallista puurtamista ja värivaloissa hetkellistä ilakointia.

        Seurakunnista on tullut ns ohjelmatoimistoja ja sieluista käydään kilpailua seurakuntien välillä, kenellä on paras ohjelma.

        Mä en jaksa tuollaista enää hetkeäkään. Seurakuntaan pitäisi saada tulla lepäämään. Ihan jokaisen. Ja odottamaan Herraa, mitä hänellä olisi annettavaa. Mutta Herra ei saa suunvuoroa tältä kaikelta ylistykseltä ja muulta ohjelmalta. Ps. 81:13-16


      • PyhäRakkausTotuuteen

        olet oikeassa. Ja jokaisen, 'seurakunta määrää' -tilassa ns. ylistämään tulleen, tulisi todella tutkia sydäntään onko siellä VALKEUS HERRASSA. vastata Herran Jeesuksen kysymykseen: 'rakastatko sinä Minua..'. Ja jos on tuore Rakkaus, se yleensä viihtyy keskenään Herransa edessä, polvillaan. Pelastetun Rakkaus Pelastajaansa kohtaan EI ole mitään sekakuoroesiintymistä!


      • kotoaskeetti
        jari-pekka--65 kirjoitti:

        Jumalan Henki on läsnä, jos se on läsnä. Jumalan Hengen läsnäoloon ei voi päästä minkään ns hengellisten laulujen kautta. Ei ylistysmusiikin kautta. Jumala ei yhdy mihinkään tuollaiseen.

        Jumala ei yhdy mihinkään, mitä me tuomme ja teemme.

        Ei, vaan hän ise vaikuttaa kaiken. Uskonnollisuudessa kaikki menee enemmän tai vähemmän nurinkurin. Uskonnollisuudessa me yritämme, me ylistämme, me laulamme, me opetamme.

        Tästä kaikesta voi saada ns sielullisia säväreitä, mutta ne ei kanna.
        Seuraavana päivänä ylistyskokouksesta on mieli taas maassa ja aika menee odotellessa seuraavaa ylistyskokousta.

        Itse en tahdo ainakaan tuollaista "kristillisyyttä". Mulla on Jeesus, joka on mun kanssa joka päivä ihan yhtä väkevänä ja voimakkaana.

        Ei mun Jeesus huilaa ylistyskokousten välillä ja kerää voimia, jotta saisi taas seuraavassa kokouksessa antaa selkäpiitä viiltävät sävärit.

        Kristillisyydestä on tullut kummallista puurtamista ja värivaloissa hetkellistä ilakointia.

        Seurakunnista on tullut ns ohjelmatoimistoja ja sieluista käydään kilpailua seurakuntien välillä, kenellä on paras ohjelma.

        Mä en jaksa tuollaista enää hetkeäkään. Seurakuntaan pitäisi saada tulla lepäämään. Ihan jokaisen. Ja odottamaan Herraa, mitä hänellä olisi annettavaa. Mutta Herra ei saa suunvuoroa tältä kaikelta ylistykseltä ja muulta ohjelmalta. Ps. 81:13-16

        Hyvä kirjoitus jp--65!
        Jumalan siunausta elämääsi!


      • kui2
        Jaikal91 kirjoitti:

        Jumala viihtyy kansansa kiitoksen ja ylistyksen keskellä. Tässä olis yks esimerkki missä ylistyksessä Jumala on mukana. https://www.youtube.com/watch?v=3GKhDCsLrUg

        Kaunista musiikki mutta mistä sinä tiedät että Jumala tykkää juuri tuollaisesta musiikista? :) Mistä ihmeestä Sinä sen voit tietää..taidat vain tykätä itse..


      • Anonyymi
        Jaikal91 kirjoitti:

        Jumala viihtyy kansansa kiitoksen ja ylistyksen keskellä. Tässä olis yks esimerkki missä ylistyksessä Jumala on mukana. https://www.youtube.com/watch?v=3GKhDCsLrUg

        Olipas mahtavaa ylistystä!!!!
        Rakastan juuri tällaista!!
        Ja on suomeksi laulettuna "Oi Herra suur, sua luomakuntas kiittää, sun kunniaasi metsät huminoi!

        Minulle ylistys on osa elämääni.
        Ylistää voi Herraamme silloin kun siltä tuntuu!
        Ei tarvi mennä edes kirkkoihin.
        Jokaisella kirkolla on oma tyylinsä esittää, laulaa, ylistää.
        Ja jos siinä koroitetaan Jumalan kaikkivaltiutta ja suuruutta, niin jokainen tekee sen omalla tavallaan.
        Eikä kaikilla tarvi olla samanlainen tyylitaju.
        Jos Herramme korostus on siinä keskiössä, niin silloin Hän myös ottaa sen vastaan meiltä, millä "ininällämme" sen hänelle esitämme!
        Hän on suvereeni, eikä kompastu tyylitajuihimme!!!
        HÄN ANSAITSEE KAIKEN YLISTYKSENME JA ON SEN ARVOINEN!! YLISTYS HERRALLEMME, NYT AINA JA IANKAIKKISESTI !!! AAMEN!!!


      • Anonyymi
        Jo30VuottaUskossa kirjoitti:

        Jaikal, olen eri mieltä - minusta tuosta sinun laittamastasi linkistä soi ja räiskyy väreissä nimenomaan tämä nykyajan NEW AGE-musiikki, jossa ei ole Jumalan Hengen rauhaa eikä läsnäoloa.

        Tästä laittamastani linkistä on minun mielestäni sellaista hengellistä musiikki, jossa myös Jumalan Henki on voimakkaasti läsnä!

        https://www.youtube.com/watch?v=omwUPwsih78

        Minä kuuntelen tätä ylimaallista musiikkia sapattisin kirkonmenojen jälkeen, kun haluan päästä Herran lepoon näistä maallisista rasituksistani.

        https://www.youtube.com/watch?v=EJjJHx6zCbU

        1234567---


    • niinseonasia

      Ajatelkaa kuinka Jumala on musikaalinen, tuskin pysyy istumassa kun te oikein veivaatte noita jytäjytäjytiänne.

    • capiche

      Ylistysmusiikki ei ole mitään musiikkia. Yksinkertaiset ja useaan kertaan toistetut sanat ovat psykologiassa tunnettu menetelmä tietoisuuden muuttamiseksi. Metodia käyttävät kaikki uskonnot.

      Se vähän huvittaa, että hellarit ovat aina paheksuneet ortodoksien ja katolisten "joikaamista" eli messuamista (chanting). Ja nyt he käyttävät ylistysmusiikkia aivan samalla tavoin.

      80-luvun ylistyslauluissa oli vielä hyvät sanat. Niitä lauleli ihan mielikseen. Mutta nämä nykyiset ovat lähinnä mantroja.

      • Ongelma on itse asiassa siinä että jotkut ylistysmusiikin tekijät ovat istuneet alas alkaen tekemään ylistysmusiikkia ja siihen hyviä sanoja. Kun taas oikea ylistysmusiikki ja siihen sanat syntyvät Pyhässä Hengessä lauluntekijän sydämessä. Sitten hän vain kirjoittaa nuotit ja sanat paperile jotka ovat jo hänen sydämessään Pyhän Hengen synnyttämänä ja antamana.

        On siis tehtyä ylistysmusiikkia ja sitten on syntynyttä ylistysmusiikkia. Tämä pätee kaikkeen musiikkiin. Se, mikä syntyy ilman tekemistä, on sitten hyvää musiikkia.


    • tulisittekojärkiinne

      Jäi pois että miten ihmeessä Apostolit saivat niin paljon aikaan ja ihan ilman ylistysmusiikkia!!??

      eikö ole ihme! tämän ajan uskovaiset veivaa musiikkejaan väsyksiin asti mutta mitään ei saada aikaan, ei yhtään mitään, omqan navan ja sen iänikuisen hyvän fiiliksen ympärillä menee aika rahat ja voimat.

      • JeesusTuliPelastamaan

        USKO tulee kuulemisesta ja kuuleminen SANAN kautta! (Rk1938)


    • MustaKirkkaus

      Black Metal toimii, kyllä.

    • Hoilotihoi

      Ylistysmusiikki ottaa päähän. Ahdistaa. On ihanaa mennä kirkkoon ja veisata vanhoja 1500-1600 luvulta peräisin olevia virsiä. Ja ne kestävät aikaa. Ne kun on saatu Pyhän Hengen vaikutuksesta. Aamen!
      Jotkut ylistyslaulut ovat vain tyhjiä hokemia, Jumalan sanaa ei ole niissä siteeksikään. Hoetaan yhtä sanaa, aivan kuin oltaisiin vähän yksinkertaisia.

      • Virret.kunniaan

        Olen samaa mieltä. Vanhoissa virsissä on sanomaa, ne ovat kuin saarnoja itsessään.


    • Sika-Siistii

      Ylistysmusiikki on suosittua nuorten keskuudessa. Vanhimmisto on antanut periksi ylistysmusiikin esittämiselle, että saataisiin seurakunnan nuoret kestämään seurakunnassa.
      Ajatellaan, että tulevaisuus on nuorissa, siksi nuoria nuoleskellaan kuolemaa tekevien vanhojen kustannuksella.

      Toinen tapa kosiskella nuoria mukaan seurakunnan toimintaan on liberaali flirttailu islamin kanssa. Nuoret on kasvatettu "rakastamaan lähimmäistä", ja mikä on sen siistimpää on kuin rakastaa muslimia.

    • kulkekaasuoraan

      Tyhmät nuoret haluavat joka kolon nuohota ja sitten ikääntyneinä alkaa muut valitusvirret kun kaikki on mennyt pieleen.

      fiksumpi nuori tähtää jo heti alussa asioiden polttopisteeseen ja välttyy tuhansilta sudenkuopilta.

      näin se vaan menee ihmisten kesken.

    • Voimeitä

      Kävin yhteen aikaan usean kerran tilaisuudessa, jossa eräs esitti omaa ylistysmusiikkiaan aluksi ainakin puolituntia. Se oli sen verran erikoisempaa ettei siihen oikein voinut edes mukaan mennä. Sitten päätin myöhästyä sen puolituntisen mutta lopulta päätin etten mene lainkaan. Ei jaksanut, kuinka moni jaksaa kuunnella.

    • Pyhittynyt.HELL-sisar

      Seksi on syntiä.

    • Ylistysonsoveliasta

      Raamatussa, erityisesti monissa psalmeissa, kehotetaan ylistämään Jumalaa sekä sanoin että lauluin sekä eri instrumentteja soittaen.
      Iloitkaa, te vanhurskaat, Herrassa ja kiittäkää Hänen pyhää nimeänsä!
      Kiittäkää Herraa, sillä Hän on hyvä.
      Tahdon kiittää Herraa kaikesta sydämestäni!

      • KiittäkääHerraaKaikkiMaa

        Israelissa tuo osataan, siellä laulellaan psalmein ja psalttarein, kaikesta valheesta ja heitä kohtaan median osoittamasta vääryydestä huolimatta!


      • El11

        Kyllä, heprealaiset laulut saavat ainakin minut ylistämään Jumalaa aivan erikoisella tavalla, Pyhä Henki on koskettanut voimallisesti yksin ollessani monet kerrat, kun soitan noita lauluja. Toisaalta monissa viestissäkin on voimallinen sisältö.
        Kiitos nyt Herran Hän korkein on Kuninkahamme....


      • Itkuvirsistäkiitokseen
        El11 kirjoitti:

        Kyllä, heprealaiset laulut saavat ainakin minut ylistämään Jumalaa aivan erikoisella tavalla, Pyhä Henki on koskettanut voimallisesti yksin ollessani monet kerrat, kun soitan noita lauluja. Toisaalta monissa viestissäkin on voimallinen sisältö.
        Kiitos nyt Herran Hän korkein on Kuninkahamme....

        Tarkoitin "virsissäkin", mutta toki myös viesteissäkin ; )


    • Shalomkaikille

      https://m.youtube.com/watch?v=icCIkh-FL8A

      Jumala vaikuttaa milloin Hän haluaa, missä Hän haluaa, miten Hän haluaa, minkä tai kenen kautta Hän haluaa ja ennen muuta Hän vaikuttaa keneen Hän haluaa.
      Minua Jumala lohdutti, kannusti ja puhutteli tämän laulun kautta muutama kuukausi sitten, kun olin eräässä erittäin kipeässä ja vaikeassa tilanteessa.

    • Setä.neuvoo
      • pimeyttä.pukkaa

        saatanallista.


      • Setä.neuvoo
        pimeyttä.pukkaa kirjoitti:

        saatanallista.

        Voidaan tulkita vihaisen Jumalan aikeeksi haastaa riitaa maailman kanssa, ei sen kummempaa.


    • RealSana

      Nykyään ylistysmusiikin sanoja toistetaan ja toistetaan. Näin saavutetaan sielullinen hurmos-ja tunnetila, jota nimitetään mm. Pyhän Hengen läsnäoloksi. Ylistysmusiikin avulla kuvitellaan vedettävän Jumalan läsnäolo ja kirkkaus kokoukseen. Uskon Sanan liikkeestä alkoi, ainakin Suomessa, seurakunnissa eräänlainen uuden liiton temppelijumalanpalvelus. Ylistyskuoron tehtävä on vetää Jumalan läsnäolo alas. Sitten pastori, pappi voi toimia ikäänkuin ylimmäisenä pappina. Uskon Sanan harhoihin kuuluu myös oppi pastorin tai vaikka kuoronjohtajan Jumalan sijaisuudesta tai vielä enemmän esim. kuoronjohtajalla on Jumalan asema hänen suorittaessaan seurakunnassa palvelustaan.

    • Ihmettelijä_

      On olemassa "ylistystä" ja ylistystä. Kyllä sen jotenkin tunnistaa ja aistii ilmapiiristä, että milloin ylistys on aitoa. Pahimmillaan olen kuullut srk:ssa "ylistystä", missä alunperin harras ja kaunis laulu esitetään tavalla, mikä kuulostaa enemmänkin rienaavalta ja pilkkaavalta. Sitä on vaikea kuunnella. Ääniherkkänä ihmisenä on välillä vaikeuksia, kun musiikki on järkyttävän kovalla. Aito ylistys, sitä taas jaksaisin kuunnella vaikka kuinka pitkään. Joskus muakin häiritsee ylistäjien pukeutuminen. Eikö Jumalan ja srk:n edessä pitäisi pukeutua arvokkaasti ja siveästi?

      • PyhäHenkiKirkastKristust

        Ehdottomasti!


    • parikommenttia

      Pari kommenttia.

      1)Aloitus on provo
      2)Horahorakansa ei edes lue tai ymmärrä aloitusta, kun jo kirjoittaa jisreelistä

      • Kjvkjvljblkb

        Se nyt on se ja sama, mikä aloitus on, vastatahan saa mitä huvittaa, tosin viisaat ei lähde rienauslinjalle missään asiassa.


    • RealSana

      Jos Jumalan ylistys lähtee puhtaasta ja vilpittömästä syudämestä, ei pidä halveksia.
      Kun Herran arkki tuli Daavidin kaupunkiin, katseli Miikal, Saulin tytär, ikkunasta; ja nähdessään kuningas Daavidin karkeloivan ja hyppivän Herran edessä halveksi hän häntä sydämessänsä....Daavid sanoi Miikalille: "Herran edessä, joka on valinnut minut, sivu sinun isäsi ja koko hänen sukunsa, ja asettanut minut Herran kansan, Israelin, ruhtinaaksi-Herran edessä minä karkeloin;...Miikal, Saulin tytär, ei saanut lasta kuolinpäiväänsä asti.

      • jari-pekka--65

        Kyllä. Aamen. Jos ylistys lähtee puhtaasta sydämestä. Siis jos se lähtee sydämestä, jonka Jumala on puhdistanut uskolla. Siis yksinkertaisesti, jos se lähtee Pyhästä Hengestä, niin se on soveliasta ylistystä. Sen on saanut aikaan Jeesus Hengessä.

        Se on ihan toivottavaa ylistystä, mutta ylistäminen ylistämisen vuoksi, se on turhaa ja teennäistä.

        Monesti seurakunnan kokouksissa ylistetään, jotta päästään tiettyyn tunnetilaan. Ihan varttituntikin yhteen menoon.

        Yritetään ikäänkuin vetää Jumala narusta alas seurakunnan keskelle. Tälläistä yritteliäisyyttä on paljon eri seurakunnissa. Yritetään ikäänkuin auttaa Jumalaa. Ikäänkuin tönäistään Jeesusta, että herää nyt! Etkö huomaa, että me olemme täällä? Etkö huomaa, että me huhumme, niin kuin opetuslapset myrskyn keskellä, kun Jeesus nukkui.

        Tuossa ottamassasi Raamatun kohdassa Daavid ylistää Pyhässä Hengessä. Se oli Jumalan vaikutusta hänessä.

        Aikaisemmin, kun Jumalan arkkia oltiin tuomassa Daavidin kaupunkiin kerrotaan, kuinka härät kompastelivat ja arkki näytti tippuvan kärryiltä ja Ussa tarttui kiinni arkkiin. Kerrotaan, että Jumalan viha syttyi Ussaa kohtaan. Hän ikäänkuin yritti auttaa Jumalaa. Tämä esimerkkinä siitä, mitä Jumala ajattelee meidän avustamme hänelle. Ei hän tarvi meidän apuamme, vaan päinvastoin.


      • luepalisääjaalusta
        jari-pekka--65 kirjoitti:

        Kyllä. Aamen. Jos ylistys lähtee puhtaasta sydämestä. Siis jos se lähtee sydämestä, jonka Jumala on puhdistanut uskolla. Siis yksinkertaisesti, jos se lähtee Pyhästä Hengestä, niin se on soveliasta ylistystä. Sen on saanut aikaan Jeesus Hengessä.

        Se on ihan toivottavaa ylistystä, mutta ylistäminen ylistämisen vuoksi, se on turhaa ja teennäistä.

        Monesti seurakunnan kokouksissa ylistetään, jotta päästään tiettyyn tunnetilaan. Ihan varttituntikin yhteen menoon.

        Yritetään ikäänkuin vetää Jumala narusta alas seurakunnan keskelle. Tälläistä yritteliäisyyttä on paljon eri seurakunnissa. Yritetään ikäänkuin auttaa Jumalaa. Ikäänkuin tönäistään Jeesusta, että herää nyt! Etkö huomaa, että me olemme täällä? Etkö huomaa, että me huhumme, niin kuin opetuslapset myrskyn keskellä, kun Jeesus nukkui.

        Tuossa ottamassasi Raamatun kohdassa Daavid ylistää Pyhässä Hengessä. Se oli Jumalan vaikutusta hänessä.

        Aikaisemmin, kun Jumalan arkkia oltiin tuomassa Daavidin kaupunkiin kerrotaan, kuinka härät kompastelivat ja arkki näytti tippuvan kärryiltä ja Ussa tarttui kiinni arkkiin. Kerrotaan, että Jumalan viha syttyi Ussaa kohtaan. Hän ikäänkuin yritti auttaa Jumalaa. Tämä esimerkkinä siitä, mitä Jumala ajattelee meidän avustamme hänelle. Ei hän tarvi meidän apuamme, vaan päinvastoin.

        Eikö Taavetin hurja ylistys kantanut perille???


    • Mulle opetettiin jo pikku poikana, että makuasioista ei piä kiistellä, mutta täällä samat myrkkynaamat vääntää vuodesta toiseen, kenellä on paras musiikkimaku. Ja vielä itseään kristityiksi nimittävät!

      Lähinnä pitäis keskustella siitä, mitä ylistysmusiikki tarkoittaa, kun sen termin on näköjään omineet tietyt tahot. Kaikki musiikki, mitä käytetään Jumalan ylistämiseen, on ylistysmusiikkia. Luterilaiset virret ovat ylistysmusiikkia siinä missä anglo-amerikkalainen contemporary praise & worship. Kenelläkään ei ole yksinoikeutta Jumalan ylistämiseen.

    • Setä.neuvoo

      Mitä ylistystä tai kiittämistä on sellainen, että laulun sanoissa toistellaan
      - mä tahdon ylistää Herraa, tai
      - ylistäkää Herraa?

      Onko se samanlaista Herra Herra -hokemista, kuin mistä Jeesus totesi Matt 7 -luvussa, ettei pelastu jokainen, joka sanoo Hänelle Herra Herra? Ja onko se myös kymmenen käskyn rikkomista?

      http://biblehub.com/pr38/exodus/20.htm

      • "Onko se samanlaista Herra Herra -hokemista..."

        On, jos sydän ei oo mukana. Ylistys on yhtä tyhjän kanssa, olkoon se miten hienoa tahansa, jos ei se nouse sydämestä. Sinne Jumala katsoo. Jos siellä on ylistys, niin se riittää.

        "Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana." (Matt.15:8)


    • kunnioitaraamattua

      On raamatun kehotuksen noudattamista ylistää Jumalaa. Lue Jumalaa ylistäviä lauluja sieltä ja funtsi, millaista "jankkaamista" sieltä löytyy.

      Aika outoa, jos raamatun kehotusten noudattaminen uskovaista ärsyttää... vai uskosta osattomatko täällä marisevat taas kaikesta :D

      • music.and.anal

        Me voimme aina musiikin kuuntelun lomassa kokeilla vähän sormella pyllynreikää.


      • HELL.veli
        music.and.anal kirjoitti:

        Me voimme aina musiikin kuuntelun lomassa kokeilla vähän sormella pyllynreikää.

        Komppaan.


    • Ihan.miten.haluatte

      Uskon asioissa vasta tapahtuu yllytystä manipulisointia, viinastakin voi juopua.

    • kesämies3

      Alajärvellä ihan keskustassa on helluntaisrk kahvila.Siellä soi humppaan ja normi tanssimusiikkiin sanotettua hengellistä musiikkia.Tunteenomaista ja sellaista mitä et suomen radiosta kyllä kuule.Minulle tulee outo olo, turistina tämä yllätti minut.En voinut sanoa pitäväni laadullisesti tämänkaltaisesta hengellisestä musiikista, mutta kaippa se vetoaa kansan syviin riveihin.Pohjanmaalla kaikki on mustaa tai valkoista , asiat korostuu kovasti.On vaan hyvää tai pahaa.

    • Voi.että

      Kaikki kaunis on kiinni katsojassa kuuntelijassa, uskovaisten yllytysmusiikissa sen tarkoitus on saada kuulija hypnoottiseen olotilaan, näin on myös viihdemusiikki erotuksella jossa ei iskosteta mitään sanomaa.
      Raamatun sanomassa puhutaan totuudesta, ihmettelen mistä ihmeen totuudesta ?

    • musician_pakana
    • Ylistän

      En voi muuta kuin ylistää Jumalaa niin suuresta pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa!

    • jumalaonrakkaus

      Jos joutuu käyttämäään sanoja "inhottava", "syvä inho" yms, on ehkä omassa suhteessa Jumalaan tarkistamisen varaa. Ja jos ei ole sisäistänyt ylistämistä, vaan jouuu omien mieltymystensä valtaan, on silloinkin ehkä hyvä tarkistaa, perustuuko suhde Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseen tuntemiseen.

      • vuohipaimen

        Joo valheen isää jeesusta ei tarvitse viisas noitakaan. Sellaiset hekumallisinta ja itseriittoiset menevät kappaleet saavat sykkeen puntissa nousemaan. Vaikka aamuun asti!


    • SYÖKÄÄ.SANAA.ELÄMÄKSI

      Pyrkikää erottamaan sielullisuus ja Hengellisyys! Tähän kykenee vain Pyhä Henki JOS hallitsee sydämessä!

    • Oikosulku

      On valoja, screenejä, sähköisiä soittimia.... Loppuuko henki, jos sattuu sähkökatkos?

    • kunsuainhoittaa

      Sanasi on osa tuomiotasi ystävä kallis. Ylistystä ei tienata, sanon sen kokeneena. Harvemmat on ne, jotka saavat säilyttää kiitollisuuden sydämessään loppuun asti. Puhdistus alkaa seurakunnan sisältä, joten voitko poistua säällisesti?

    • DoctorT

      Ylistys ilman parannusta on turhaa ja tarpeetonta, sanoo Mauri Viksten ja on täysin oikeassa!

      Eli selventäen, että nämä itseään esittävät, usein surkeat laulajat, eivät ole siinä Ylistyksessä, joka syntyy Kristuksen täytetyn työn ymmärtämisestä ja omaksumisesta!

      • SeOnJustNäin

        Aamen!


    • näinsetäytyyolla

      Kyllä se on sillä tavalla ettei sitä voi Jumalaa lähestyä ellei ole 63A pääsulakkeet ja rekkakuorma soittopelejä.

      eihän voi eeeei.

    • HerätkääJoVIIMEIN

      Länsimäen tytöt: kohden Jumalaa

      Kuunnelkaa, ylläoleva tuubi ON HENGESTÄ SYNTYNYTTÄ!!!

    • TrumpTrumptumtum

      Niin mutta mistä hengestä...pahasta hengestä. Hyh Hyh

    • inttäjä

      Kristitty.net ei löydä toorasta paikkaa miksi ei Hevillä ja rockilla voisi ylistää Jmalaa, erikoinen oppi, jossa palvotaan tietämättään sielunvihollista.

      Baalin palvojat rummuttivat , kun pikkulapsia surmattiin ettei lasten itku kuuluisi..

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        yleensä se ylistysmuussikkikin, lauletaan, esitetään, kuin; "oi rakkaani", "sinä vain, ei muut mua saa muuttumaan, sinä vain,- sinä, joka kerran sait muuttuman, sinä, sinä vain. . oot ainoain (= Tauskin biisi)


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Irvistele vääntelehtiessä samoin kuin X. Liekeissäkään tahti ei muutu.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Saatana on taivaan ex-ylistyskuoron johtaja, lahkoissa ylistetään saatanaa, u-kastavien lahkolaisten herraa ja messiasta.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      48
      6078
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      65
      3846
    3. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      16
      2947
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      190
      2845
    5. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      23
      2423
    6. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2389
    7. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      36
      2389
    8. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      19
      2260
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      149
      1438
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      299
      1413
    Aihe