löytyyky parannuksen tehneitä ihmisiä???

miten on nyky päivänä asian laita???

-------------------

Oulun profeetta Laila Heinosen ensimmäinen sanoma 23.8.1960

Jos tämä kansa ei tee parannusta ennen vuotta 1962, niin Minä annan tämän kansan vihollisen käsiin, ja kukaan ei pääse pakoon, sillä kaikkia kohtaa sama rangaistus, niin uskovia kuin niitä, jotka eivät usko.

Mutta jos tämä kansa nöyrtyy Minun edessäni, niin Minä vielä armahdan.

Jos löytyy 800 000 sellaista, jotka todella ovat puhdistaneet sydämensä Kristuksen, Minun Poikani, verellä, niin Minä armahdan tätä kansaa.

Mutta jos niitä ei löydy vuoteen 1962, niin se, mitä sanoin, toteutuu. Sanokaa kaikille tämä!

Ja kaikki, jotka uskovat tähän ja tekevät parannuksen, saavat armon Minun silmissäni. Totelkaa Minua. Kuunnelkaa, kun Minä puhun.

Älkää arvostelko tätä, mitä olen sanonut. Jos arvostelette ja ajattelette, että se ei ole totta, niin Minä rankaisen sellaista ihmistä.
Minä rankaisen sitä, joka uskaltaa olla uskomatta tähän. Rangaistus kohtaa häntä.

Tämä on alkuosa pidemmästä profetiasta. Tämän jälkeen tuli useita muita sanomia, joista viimeinen on päivätty 15.9.1961.

Uskon että Laila Heinonen sai sanomansa Jumalalta. Tosin mukana on astianmakua, kuten arvostelemisen kieltämistä, vaikka Raamattu kehottaa meitä koettelemaan kaikki sanomat.

Uskon, että tarpeellinen määrä esirukoilijoita löytyi, koska v. 1962 ei kuitenkaan tapahtunut mitään vakavaa Suomelle. Suomi sai vielä armon Jumalan silmissä.

Tosin tilanne oli ilmeisesti hyvin hilkulla, koska v. 1961 oli sekä Berliinin kriisi että noottikriisi Suomen ja Neuvostoliiton välillä ja v. 1962 Kuuban ohjuskriisi, joka ajoi maailman lähes Kolmannen maailmansodan partaalle.
121524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Tästä ei puhuta"-kirja, joka ottaa esille monia Suomea koskevia profetioita yli sadan vuoden ajalta. Kirjoittajana Leo Meller, julkaistu 1984. Kaiken ilmoitetun profeetallisen sanoman valossa maamme on nyt ensi vuonna 2017 saavuttamassa syntiensä ja jumalattomuutensa huipun. Milloin katoaa varjelus Suomen yltä ja joudumme jälleen idästä tulevan uhan alle?

Äänestä

ylpeitä ja penseitä?

Äänestä

ViestiKirjoittaja AOAOAOAOAO » Tänään, 09:46

Matt.24:24 "Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."

Ilmoittiko Jumala jollekin omalleen esim. , 1. tai 2. maailmansodan alkamispäivän, tai edes alkamisvuoden ?

Ilmoittiko Jumala Mainilan laukauksien päivän etukäteen ? Normandian maihinnousun päivämäärän ?

Ilmoittiko Jumala SINULLE jonkin sinua kohdanneen onnettomuuden etukäteen, päivän tai edes vuoden tarkkuudella ?

Apt.1:7 " Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,"

Äänestä

Norjan Mossissa sijaitsevan helluntaiseurakunnan vanhimmistoveli Martin Andersen

kuuli seuraavan profetian v. 1937

"Kun Pohjanmerestä Norjan rannikon edustalta saadaan öljyä, alkaa asioita tapahtua ja Jeesuksen tulemus lähestyy."

Kun nämä sanat oli sanottu, seurakunnan ihmiset nousivat ylös ja pyysivät miestä istuutumaan ja olemaan puhumatta sellaista hölynpölyä.

V. 1937 olikin melkoista huuhaata puhua Norjan rannikon edustalta pumpattavasta öljystä.

Tänään kaikki maailman suuret öljy-yhtiöt pumppaavat öljyä Norjan rannikolta. Norja on maailman kolmanneksi suurin öljyn viejämaa.

Alkuosa (öljyn löytyminen) toteutunut. Loppuosa tulee toteutumaan.

----------------

Laitilalaisen Kirsberg-nimisen miehen kautta 1800-luvulla tullut profetia:

”Loppu tulee, loppu tulee! Se tulee silloin, kun Moromäki punoittaa, kun Valkojärvi kasvaa kauraa,
kun suota myydään kilokaupalla, kun lankoja myöten puhutaan, kun puupappi saarnaa pöydällä, kun
teitä tervataan ja päättömät hevoset kulkevat teillä.”

Moromäki oli pieni asuntoalue Laitilan keskustassa, jonka talot aikanaan maalattiin punaisiksi ja ainakin sillä
tavalla Moromäki alkoi ”punottaa”; Valkojärvi kuivattiin viljelykselle 1950-luvulla, myös suoturvetta on myyty
jo pitkään ”kilokaupalla” poltettavaksi lämmityskattiloissa, ihmiset ovat puhuneet puhelimella lankoja pitkin ja
kuunnelleet, usein osittain puukuorisiksi tehdyistä, vastaanottimista radiolähetyksiä jo noin 90 vuotta, ja
TV:nkin ”puupapit” ovat puhuneet pöydillä jo noin 50 vuotta; asfaltti-piellä on teitä ”tervattu” myöskin jo
kymmeniä vuosia, ja ”päättömillä” moottoriajoneuvoilla ihmiset niillä ajelevat.

Toteutunut.

--------------

Adam Honkasen ennustus 1. maailmansodasta v. 1885
E.J. Ellilän kirjasta Adam Honkanen, Hartolan seurakunnasta

Adam Honkanen ennusti v. 1885, että v. 1915 on maailmansota. Honkanen toivoi kuolevansa ennen sitä. Niin kävi:
Honkanen kuoli v. 1913.

Toteutunut.

---------------

Ruotsalaisen helluntaisaarnaajan Birger Claessonin ilmestys v. 1935

Kirjasta Dom över Sverige

Koko maailmaan on tulossa maailmansota ja se tulee olemaan hirvein sota, mitä mikään sukupolvi on nähnyt.
Mutta minä tulen pitämään suojelevan käteni tämän maan yllä, sillä se tulee olemaan pakopaikka monille kansoille.

Toteutunut.

Arkkipiispa Gustaf Johanssonin (1844-1930) enkeli-ilmestys Turun Tuomiokirkossa

Koonnut Risto Kumpunen 2004

Eräänä myöhäisenä pimeänä iltana Gustaf Johansson oli iltakävelyllä. Hän käveli tuomiokirkon ohi ja havaitsi sen kirkkaasti valaistuna. Uteliaana hän meni katsomaan sisälle, että mikä tilaisuus vielä näin myöhällä oli. Kun hän
saapui sisään, niin kirkon alttarin edessä, keskikäytävällä, seisoi valtavan suuri kirkas enkeli, paljastettu miekka kädessä.

Jumalan lähettämänä enkeli ilmoitti, että Suomea kohtaa kolme kovaa tuomiota: Ensiksi miekan kärki kastuu, toiseksi miekka menee puoliväliin ja kolmanneksi miekka menee kahvaa myöten.

Ensimmäinen toteutui kansalaissodassa 1917, toinen toteutui talvi- ja jatko- ja Lapin sodassa 1939-1945.

Kolmas tuomio on vielä toteutumatta ja sekin tulee toteutumaan varmasti, koska se tuli Jumalan sanana enkelin välityksellä.

Monet kansamme profeetoista saivat tietoa näistä tuomioista. Tällaisia olivat mm. naisprofeetta Anna Rogel, joka vaikutti Länsi-Suomessa ja Helena Konttinen, joka vaikutti Itä-Suomessa.

Myös kalastaja Mikko Reponen sai tarkan tiedon talvi- ja jatkosodan tapahtumista.

Jumalan Pyhä Henki on puhunut myös meidän aikanamme profeetoille tästä kolmannesta miekan pistosta, joka ulottuu miekan kahvaan asti. Tämä on niin tapahtuva, että monet profeetat eivät uskalla siitä yleisesti puhua, koska sen puhuja saa hullun leiman itseensä. Kuitenkin jotkut ovat asiasta puhuneet pienelle sisäpiirille ja se sanoma on todella vavahduttava.

Toteutunut. Loppuosa tulee toteutumaan.

Äänestä
  • Arkkipiispa Gustav Johanssonin ennustus vuodelta 1912

    Merkillisen ennustuksen on Savo-lehden päätoimittaja-pakinoitsijalle Paavolle kertonut eräs lehden lukijakuntaan
    lukeutuva henkilö.

    “Oli kesä 1912, heinäkuu. Olin kesähuvilallamme. Arkkipiispa Gustav Johansson, joka Kuopion hiippakunnan
    piispana ollessaan vv. 1885-1898 oli hänelle virka-asunnon puutteessa omalla kustannuksellaan rakennuttanut
    itselleen Vaajasalon korkeimmalle paikalle siellä vielä nykyisinkin sijaitsevan piispanlinnan, tuli käymään vanhoilla
    asuinpaikoillaan ja yöpyi huvilallamme. Olimme kolmisin eräässä huvilamme huoneessa, mainittu kirkonpriimas,
    äiti-vainajani ja minä. Keskustelimme maailman asioista, tai minä nuorimpana oikeastaan vain kuuntelin,
    mitä toiset juttelivat.

    Tällöin sanoi arkkipiispa äidilleni jotain siihen tapaan, että tuskin kuluu kahta vuotta, kun alkaa maailmansota,
    ja Saksa, jota vastassa on puoli maailmaa, häviää sodan. Tähän sanoi äitini, ettei hän sitä usko, kun Saksa on
    niin voimakas sotilasvaltio.

    Arkkipiispa sanoi tähän, että niin tähdet kuitenkin ennustavat. Hän harrasti tähtien tutkimista rakennuksen
    neljäntenä kerroksena olevasta kiikaritornistaan. Mutta niinhän se sitten kävikin.

    Elokuun 1. päivänä v. 1914 alkoi ensimmäinen maailmansota, ja Saksa hävisi sodan.

    G.J. jatkoi, että kuluu useampia kymmeniä vuosia, mutta n. vuoden 1940 paikkeilla alkaa toinen maailmansota,
    ja melkein koko maailma on taas Saksaa vastassa, ja Saksa taas kerran häviää sodan.

    Mutta Arkkipiispa jatkoi edelleen, ettei tämä sota ole vielä viimeinen kansojen kamppailu, vaan sen jälkeen
    tulee vielä kolmas, joka on uskonsota, mutta ei uskonsota siinä merkityksessä kuin Lutherin aikoihin, vaan ns.
    ideologinen sota. Samassa yhteydessä hän puhui keltaisesta vaarasta ja sanoi, että väkiluvultaan liian suuri
    Kiina lähtee liikkeelle etsimään suurempaa elintilaa.

    Arkkipiispa sanoi vuodenkin, milloin tämä kolmas maailmansota alkaa, mutta se oli niin kaukana vuoden 1912
    jälkeen, että vuosiluku on häipynyt mielestäni.

    Korkea vieraamme ennusti myös, että tämä sota on kauheimpia, mitä koskaan on ollut (atomeista ei silloin
    tiedetty mitään), ja sanoi myös kuka tuossa kamppailussa lopuksi häviää. Hän sanoi vielä, että orättvisan
    får sist och slutligen sitt straff. (Vääryys saa lopulta rangaistuksensa). Keskustelu kävi ruotsin kielellä.

    Kaksi ensimmäistä ennustusta on jo käynyt toteen. Kuinka tämän kolmannen sitten käynee? Silloin v. 1912
    ei tiedetty mitään nykyisistä kriiseistä eikä uskottu niitä koskaan tulevankaan.”

    Toteutunut. Loppuosa odottaa toteutumistaan.

    Äänestä

Norjalaisen kalastajan Anton Johanssonin ilmestyksiä 14.11.1907

Kirjasta Dom över Sverige 1971

Keskiyön jälkeen Johansson heräsi ääneen joka sanoi: "Sinun on annettu tietää taivaan valtakunnan salaisuudet."

Johansson tunnisti herättäjän Jeesukseksi.

Samalla Johanssonin ympäröi valtava taivaallinen valo ja kuvaamattoman puhdas ilmapiiri.

Näyssä Johansson vietiin hengessä ilmojen halki Euroopan ylle. Johansson näki ja kuuli, miten ensimmäinen
maailmansota syttyi Itävalta-Unkarin ja Serbian välillä. Johansson näki Saksan rintamalinjan ja sen, miten
valtavat joukot venäläisiä sotilaita vyöryi Saksan alueelle.

Herra sanoi Johanssonille, että maailmansota tulee ihmisten pahuuden tähden.

Johanssonia kehotettiin varoittamaan keisari Wilhelmiä ja olemaan hänen todistajansa Kristianiassa
(nykyinen Oslo), Tukholmassa ja Berliinissä.

Johansson sanoi Herralle, että hän on arvoton olemaan hänen todistajansa. Tällöin Johansson sai nähdä näyt
Jeesuksesta ristillä. Jeesus sanoi, että tältä hän näytti, kun hän kantoi Johanssonin ja koko maailman synnin.

Sitten Herra ilmoitti Johanssonille, että rauhaa ei tulisi ennen kuin useiden vuosien kuluttua.

Maailmasotaa seuraisi suuria mullistuksia ja hirvittäviä sairaus- ja nälänhätäaikoja. Sosialismi etenisi suuresti
maailmassa. Vuoteen 1953 mennessä sosialismi olisi voittanut monissa maissa ja saanut huomattavan aseman.
Suuria joukkoja maapallon väestöstä olisi ajautunut samalla ateismiin.

Johansson sai kuulla sanan vallankumous tai väkivaltaiset sisäiset levottomuudet Venäjän, Saksan ja
Itävalta-Unkarin kohdalla. Venäjällä tulisi sotien, vallankumousten ja sairauksien kautta kuolemaan niin
käsittämättömän paljon ihmisiä, että kukaan ei tietäisi uhrien tarkkaa lukumäärää. Saksassa vallankumoukselliset
liikkeet vaivaisivat maata pitkään. Kiinassa tulisi olemaan valtavia kapinoita ensimmäisen maailmansodan ja
v. 1953 välillä.

Suomesta Johansson sai tiedon, että Suomi tulee vapautumaan Venäjän vallan alta.

Johansson näki myös, että v. 1953 syttyisi Kolmas maailmansota, jonka yhteydessä Venäjä ja Ranska
hyökkäisivät Ruotsiin ja Norjaan.

_ _ _ _ _ _ _ _

Johansson näki siis näkynsä v. 1907.

Johansson puhui näystään seuraavina vuosina Norjassa ja Ruotsissa. Osa lehdistä suhtautui Johanssonin
profetioihin pilkallisesti nauraen.

Esim. Norjassa "Ugens Revy" kuvasi Norjan suurkäräjillä (eduskunta) tapahtunutta keskustelua joulukuussa 1913
seuraavasti: "Eräs puhuja, Buen, sanoi, että nyt on tullut Ruijasta eräs profeetta, joka kulkee ympäriinsä ja
julistaa, että sota ja onnettomuudet ovat tulossa. Tällöin koko eduskunta nauroi."

Ensimmäinen maailmasota syttyi syksyllä 1914.

Tällöin Norjan eduskunta ei enää nauranut.

------------

Johanssonin v. 1907 näkemä Venäjän vallankumous toteutui 1917, Suomen itsenäistyminen toteutui 1917,
Saksa natsismin kourissa 1933-1945 toteutui ja Kiinan muuttuminen kommunistiseksi toteutui v. 1949.

Vuoden 1953 Kolmas maailmansota ei toteutunut. On olemassa kuitenkin tietoa siitä, että Stalin suunnitteli
aloittavansa Kolmannen maailmansodan syksyllä 1953, kun Neuvostoliitto oli saanut oman vetypomminsa.
Stalinin aikeista ei tullut kuitenkaan mitään, koska Niiniven tapaus toistui. Jumala kuuli uskovien hartaat
rukoukset eikä sotaa syttynytkään.
Stalin kuoli yllättäen 5.3.1953.

Toteutunut. Vuoden 1953 ennustuksen osalta ei toteutunut, koska Jumala kuuli uskovien rukoukset ja peruutti tuomionsa.

------------

Mikko Reposen profetia Viipurin hävityksestä ja Viipurin tuomiokirkon tuhosta

elokuussa 1936

Mikko Reponen, karjalaisten profeetta, on eräs niistä hengellisen kentän hahmoista, joita liikuttuneena muistelen.
On kulunut 31 vuotta (kirjoitusvuosi 1967) siitä, kun hän keskeytti papin saarnan Viipurin tuomiokirkossa. Olin
silloin jo muuttanut Viipurista Poriin. Olen vain saanut kuulla tapahtumasta ja todennut, että välikohtaus on ollut
vuonna 1936 elokuussa NMKY:n matkasihteeri Bertel Törmävaaran saarnatessa.

Kesken saarnan Reponen, joka nähtävästi oli ollut haltioitunut elävästä julistuksessa, astui esiin ja kuuluvalla äänellä profetoi täpötäydessä kirkossa: "Tämä kirkko tuhotaan ja kaupunki hävitetään".

Hän lausui myös parannukseen kehottavia sanoja. Hänen esiintymisensä ei kestänyt kauan, mutta aiheutti tietenkin melkoisen hämmingin.

Ollessani Porin kirkkoherrana Reponen evakkona tuli minua tervehtimään. Hänellä oli silloinkin profeetallinen sana
hallussaan. Elettiin jatkosodan aikoja. Vallitsi vielä valoisa luottamus sodan onnelliseen kehitykseen. Mutta Reponen
lausui selvännäkijän tavoin saksalaisia tarkoittaen: "He jotka nyt ovat meidän ystäviämme, tulevat meidän vihollisiksemme."

Siirryttyäni uudelleen Viipuriin 1943 en tavannut Reposta. Häneltä oli kielletty sota-aikana pääsy Viipuriin, koska
pelättiin hänen aiheuttavan paniikkimielialaa.

Rovasti Santavuori s. 56 K. Mikkosen toimittamassa kirjassa: MIKKO REPONEN VIIPURIN PROFEETTA Suomen
kohtalon apostoli. Kuva ja Sana 1967.

Toteutunut.

Äänestä

Eero Kemppaisen profetia v. 1964 naisen valitsemisesta Suomen presidentiksi


Juhani Laukkonen kertoo Alajärven vapaaseurakunnassa 29.4.2007 pitämässään puheessaan "Synnytystuskat
maailmassa ovat alkaneet", miten hän tapasi Karstulassa asuessaan Eero Kemppainen nimisen miehen, joka kertoi
v. 1964 saamastaan merkittävästä profetiasta. Kemppainen oli Karstulan sosiaalidemokraattien kunnanvaltuutettu,
joka oli tullut uskoon v. 1963.

Seuraavana vuonna eli siis v. 1964 Eero Kemppainen koki kesken Karstulan kunnanvaltuuston kokouksen, että Pyhä
Henki antoi hänelle sanoman, joka hänen tulisi sanoa muille valtuutetuille. Kemppainen totteli sisäistä ääntä ja sanoi ääneen: "Tästä meidän sosiaalidemokraattisesta puolueesta tulee nainen nousemaan Suomen presidentiksi ja tämän naisen nimi on Tarja Halo ( sen verran profetoimisen vajavuutta, että sukunimi ei ole ihan oikein) ja Esko kulkee ahon laitaa."

Kuten kaikki tiedämme, tämä hämmästyttävä profetia on toteutunut. Vuoden 2000 presidentinvaaleissa olivat
vastakkain Tarja Halonen ja Esko Aho, joista nainen, Tarja Halonen, valittiin Suomen tasavallan presidentiksi.
Esko Aho jäi tappion kärsineenä tosiaankin kulkemaan ahon laitaa.

Kun Eero Kemppainen sai sanomansa, Esko Aho oli 10-vuotias koululainen ja Tarja Halonen oli 21-vuotias lakitieteen
opiskelija Helsingin Yliopistossa. Tarja Halonen tuli mukaan politiikkaan paljon myöhemmin ja hän liittyi Sosiaalidemokraattiseen puolueeseen vasta v. 1971.

Joten Eero Kemppaisella ei ole voinut olla mitään tietoa v. 1964 sen paremmin Tarja Halosesta kuin Esko Ahostakaan.

V. 1964 ja sen jälkeisinä vuosina Eero Kemppaista ei kuitenkaan uskottu ja hän joutui vaikeuksiin ja kylähullun kirjoihin
aina vuoteen 2000 asti.

Vuoden 2000 presidentinvaalien loppusuoralla Esko Aho sai tietää tästä sanomasta ja hän oli sanonut Tarja Haloselle,
että Karstulassa on tullut tällainen Hengen sanoma, että sinusta tulee seuraava presidentti.

Eero Kemppainen oli myös saanut sanoman, että hän itse ei tule näkemään kuolemaa. Se tarkoittaa sitä, että Eero
Kemppainen tulee olemaan elossa silloin, kun Jeesus saapuu takaisin maan päälle ja perustaa rauhan valtakuntansa.

Toteutunut Tarja Halosen ja Esko Ahon osalta.

6.7.2008 klo 22.21

Tässä vielä tänään saamaani lisätietoa asiasta.

Ensinnäkin, olen ollut tänään puhelinyhteydessä sekä Juhani Laukkosen että profetian esille tuoneen Eero Kemppaisen
kanssa.

Juhani Laukkonen sai kuulla tästä profetiasta vuosina 2004-2005, kun hän oli Karstulan helluntaiseurakunnan saarnaajana. Minulla ei ole mitään syytä epäillä Laukkosen rehellisyyttä, vaan uskon, että hän kertonut asiat niin kuin on kuullut ne Kemppaiselta. Tässä on linkki Laukkosen puheeseen, jossa hän kertoo Kemppaisen profetiasta:
http://www.sunpoint.net/~nettitieto/profetia.html

Eikä minulla ole mitään syytä epäillä Eero Kemppaisenkaan rehellisyyttä. Eero Kemppainen täyttää 1.8.2008 80 vuotta.
Jos hän elää 100-vuotiaaksi, Jeesuksen tulemukseen voi olla vielä aikaa 20 vuotta.

Profetia tuli Karstulan kunnanvaltuuston virallisen kokouksen jälkeen olleessa keskusteluhetkessä. Nauhuri oli kuitenkin
päällä, joten tämä profetia nauhoitettiin. Kuitenkin kun asiaa on tutkittu myöhemmin, on käynyt ilmi, että tämän profetian
päälle on tehty uudelleennauhoitus, joten se todiste on tuhoutunut.

Kokouksessa oli kuitenkin Kemppaisen mukaan pari henkilöä, jotka myös nauhoittivat kokousta ja tämän profetiankin, mutta Kemppaisella ei ole tietoa, keitä nuo henkilöt ovat ja ovatko he elossa. Muutoin v. 1964 Karstulan kunnanvaltuuston
kokouksen osanottajista on Kemppaisen lisäksi elossa kaksi henkilöä.

Kemppainen koki profetiatilanteessa voimakasta Jumalan kehotusta sanoa se, minkä hän sanoi. Kun hänet sittemmin
leimattiin hulluksi, alkoi Kemppainen itsekin epäillä sanomaansa ajatellen, että se oli sittenkin vain sielumaailman myllerrystä.
V. 2000 ja sen jälkeen Kemppainen ei ole enää epäillyt sitä, ettei hän olisi saanut sanomaansa Jumalalta.

Joku tilaisuuden nauhoittanut karstulalainen oli ilmeisesti lähettänyt kasetin Esko Aholle v. 2000 presidentinvaalien aikaan, koska Esko Aho oli sanonut julkisessa vaalitilaisuudessa Turussa toisen kierroksen aikana, että hänelle on lähetetty tällainen Hengen sanoma Karstulasta, jonka mukaan Tarja Halonen tulee voittamaan nämä vaalit.

Tarja Halonen oli sanonut siihen, että hän ei usko tuollaisiin profetioihin, mutta katsotaan miten tässä käy.
Mahtoikohan Tarja Halonen uskoa siihen sanomaan sen jälkeen kun hänet oli profetian mukaisesti valittu Suomen ensimmäiseksi demaritaustaiseksi naispresidentiksi?

Muuten tämä kyseinen vaaliväittely televisioitiin, joten aion kysyä asiaa vielä TV:n arkistoista.

Äänestä
  • ???

    1. Moos 6:3

    3. Silloin herra sanoi: Minun Henkeni ei ole pysyvä ihmisessä ainiaan, koska hän on synnin turmelema.

    Niin olkoon hänen aikansa 120 vuotta.

    ------------------

    Eikä minulla ole mitään syytä epäillä Eero Kemppaisenkaan rehellisyyttä. Eero Kemppainen täyttää 1.8.2008 80 vuotta.

    Jos hän elää 100-vuotiaaksi, Jeesuksen tulemukseen voi olla vielä aikaa 20 vuotta.

    ---------

    pieni laskutoimitus

    2008 40=2048

    Äänestä

  • 17.11.2009

    Raimo Hynysen Raamatun profetian selitystä Jeesuksen tulemuksesta

    Havaitsin muutama vuosi sitten erään asian joka voi olla piilotettu
    profetia. Kyseessä on Daniel 12:11-12, joka alla.

    11. Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen
    kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää.
    12. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä
    viisi päivää.

    Päivät voidaan ymmärtää Raamatun profetioissa vuosina. Kun lasketaan 1290
    vuotta siitä eteenpäin kun Babylonia hävitti 586 eKr. Jerusalemin
    temppelin, niin tullaan vuoteen 705, sillä vuotta 0 ei ole. Jerusalemissa
    valmistui ensimmäisen kerran vuonna 705 nykyisen kaltainen Al Aqsa -
    moskeija.

    Sen historiasta on mm. Wikipediassa
    http://en.wikipedia.org/wiki/Al-Aqsa_Mosque .

    Danielin profetiassa oleva odottaminen voidaan ymmärtää myös niin, että
    vuodesta 705 odotetaan 1335 vuotta. Tällöin on autuas se joka odottaa ja
    saavuttaa tämän ajan. Tämä tarkoittaa vuotta 2040.

    Mikäli profetia tarkoittaa tätä, niin Jeesus on tullut takaisin vuoden 2040
    loppuun mennessä. Tekstin mukaan se voi tapahtua myös aiemmin mutta
    viimeistään silloin.

    Tämä profetia on monen muun Jeesuksen takaisintuloa ennakoivan profetian
    kanssa samassa linjassa. Kaksi muuta tärkeää ovat Jeesuksen itsensä
    sanomat.

    1. Viikunapuu, Luukas 21

    Jeesus puhuu viikunapuun puhkeamista lehteen. Monet ymmärtävät sen Israelin
    valtion uudelleenperustamisena 1948. Jeesuksen profetia voidaan ymmärtää,
    että on ihmisiä jotka ovat nähneet Israelin itsenäistymisen ja he näkevät
    myös Jeesuksen takaisintulon. Voidaan arvioida, että tämä profetia on
    voimassa noin 100 vuotta eli vuoteen 2048 saakka.

    2. Jeesus myös profetoi, että nousee kolmantena päivänä ylös, Luuk. 18

    33. "ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee
    ylös.
    34. Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin
    salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin."

    Tämä on mielenkiintoinen kohta, sillä Raamattu sanoo sen olevan salattu.
    Jeesus sanoo toisessa kohdassa, Matteus 12:40, olevansa haudassa kolme päivää
    ja kolme yötä, mutta tämä kohta ei ole salattu.

    "Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä,
    niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä."

    Lisäksi Jeesus sanoo nousevansa kolmen päivän perästä, Mark. 9:31. Tämäkään
    kohta ei ole salattu, joskin kerrotaan etteivät opetuslapset käsittäneet
    puhetta.

    Sillä hän opetti opetuslapsiaan ja sanoi heille: "Ihmisen Poika annetaan
    ihmisten käsiin, ja he tappavat hänet; ja kun hän on tapettu, nousee hän
    kolmen päivän perästä ylös."

    Kuten edellä todettiin, niin Luukas 18 on salattu ja se on osittain
    toisenlainen kuin muut Jeesuksen profetiat omasta ylösnousemisestaan.
    Muissa on selvästi sanottu kuluvan kolme päivää ennen kuin Jeesus nousee
    kuolleista. Jeesuksen profetia Luukas 18 kohdassa voidaan myös käsittää,
    että Hän tulee takaisin vasta 2000 vuoden kuluttua kuolemastaan
    Jerusalemissa vuonna 30.

    Herralle yksi päivä voi olla kuin tuhat vuotta, jolloin Jeesuksen takaisintulo voisi olla vuoden 2030 jälkeen milloin vain.

    Edellä esitetyt kolme profetiantulkintaa ovat voimassa vuosien 2030 - 2040
    välillä.

    Äänestä

Kiitos kaikille vaivaa nähneille, jotka tänne profetioita laittoivat. Luin innolla.

Äänestä

http://www.armo.info/blogi/article/851/uni-3182016Uni+31.8.2016Julkaistu+3+09+2016+-+21:01+by+KeijoKun+en+päässyt+kirjoittamaan+Blogiin+untani,+niin+sain+kuitenkin+laitettua+sen+Facebookkiin,+josta+sen+nyt+kopioin+tänne.+Vaikuttavinta+unessa+oli+se+tunne+mikä+minulla+unessa+oli,+se+oli+niin+voimakas+että+muistan+se+tarkasti,+ja+sanon,+jos+todella+pääsee+näin+tapahtumaan,+niin+ei+se+ole+mukavaa+kenellekkään.“Näin+viime+yönä+unta+että+ohjus+lensi+talomme+yli+ja+räjähti+Helsingissä,+synnyttäen+tulimeren+ja+sitten+näin+marssivia+vanhempia+miehiä,+joille+nuoret+nauroivat.Selitykseni:+Ellei+Suomen+seurakunnat+tee+parannusta+sisäisessä+ja+ulkonaisessa,+Jumalan+Sanan+halliten+puheitamme+ja+asenteitamme,+alkaen+pukeutumistamme+ja+asenteistamme+syntiin+,+esim,+kaikkinainen+moraalittomuus+,+homouden+synnin+väheksyminen,+abortit,+haureudet,+menettäen+suolan+itsestään,+niin+kuritus+voi+olla+hyvinkin+lähellä+kansaamme+joka+elää+mukavammin+kuin+88%+maailmaa,+kuitenkin+kiittämättömänä+ja+Jumalan+mielipiteestä+välittämättä.+Rukous+ei+ikuisesti+siirrä+rangaistusta,+vain+parannuksen+teko+joka+alkaa+seurakunnasta.Unessa+nuoret+nauroivat:+Jonka+ajattelin+tarkoittavan+sitä,+että+vanhemmat+ihmiset+ymmärtävät+tilanteen+vakavuuuden.”

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pihonsiuvlta kirjoitti:

miten on nyky päivänä asian laita???

-------------------

Oulun profeetta Laila Heinosen ensimmäinen sanoma 23.8.1960

Jos tämä kansa ei tee parannusta ennen vuotta 1962, niin Minä annan tämän kansan vihollisen käsiin, ja kukaan ei pääse pakoon, sillä kaikkia kohtaa sama rangaistus, niin uskovia kuin niitä, jotka eivät usko.

Mutta jos tämä kansa nöyrtyy Minun edessäni, niin Minä vielä armahdan.

Jos löytyy 800 000 sellaista, jotka todella ovat puhdistaneet sydämensä Kristuksen, Minun Poikani, verellä, niin Minä armahdan tätä kansaa.

Mutta jos niitä ei löydy vuoteen 1962, niin se, mitä sanoin, toteutuu. Sanokaa kaikille tämä!

Ja kaikki, jotka uskovat tähän ja tekevät parannuksen, saavat armon Minun silmissäni. Totelkaa Minua. Kuunnelkaa, kun Minä puhun.

Älkää arvostelko tätä, mitä olen sanonut. Jos arvostelette ja ajattelette, että se ei ole totta, niin Minä rankaisen sellaista ihmistä.
Minä rankaisen sitä, joka uskaltaa olla uskomatta tähän. Rangaistus kohtaa häntä.

Tämä on alkuosa pidemmästä profetiasta. Tämän jälkeen tuli useita muita sanomia, joista viimeinen on päivätty 15.9.1961.

Uskon että Laila Heinonen sai sanomansa Jumalalta. Tosin mukana on astianmakua, kuten arvostelemisen kieltämistä, vaikka Raamattu kehottaa meitä koettelemaan kaikki sanomat.

Uskon, että tarpeellinen määrä esirukoilijoita löytyi, koska v. 1962 ei kuitenkaan tapahtunut mitään vakavaa Suomelle. Suomi sai vielä armon Jumalan silmissä.

Tosin tilanne oli ilmeisesti hyvin hilkulla, koska v. 1961 oli sekä Berliinin kriisi että noottikriisi Suomen ja Neuvostoliiton välillä ja v. 1962 Kuuban ohjuskriisi, joka ajoi maailman lähes Kolmannen maailmansodan partaalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu