Migri ja sisäministeriö ovat jo nokat vastakkain. Milloin alkaa avoin syyttely, että kuka on sanonut ja mitä ja mitä pitäisi tehdä ja kenen ja millä resursseilla. Kielteiset päätökset johtavat valituskierteeseen ja silloin onkin jo piru irti. Se siitä unelmasta ja maailman parantamisesta.
Unelma alkaa muuttua painajaiseksi
kuis.nyt.näin
5774
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Päätösvalta toimintatavoista kuuluu työnantajalle ja lainsäätäjille vaikkei se migrin porukkaa miellyttäisikään.
Suvakit, valhemediaa hyödyntäen, aikoo vissiin kaataa eduskunnankin. Tai ainakin hallituksen.
Töitä tehdään työnantajan ehdoilla ja säännöillä. Että silleen
Voisikohan aloittajahörhö ottaa taas lääkkeensä. harhat näköjään on taas pahenemassa ja hörhö näkee painajaisia.
Ja kun Ville Niinistö haluaisi että kaikki pääsisivät opiskelemaan, on tämä järkyttävää touhua.
Niin mitähän ne haluaa opiskella valmiit Insinöörit ? Että silleen.
No kaikkee kivaa ajankuluks mitä luulit
Eiöhän niille opiskelupaikka löydy ihan ylopistossa, vaikka eivät olekaan luku- eivätkä kirjoitustaitoisia kielitaidosta puhumattakaan. Mutta josseivät saa tohtorin papereita niin se on rasismia.
Tosi lahjakkuuksia nämä matupaskalaukut, kun luku- ja kirjoitustaidottomina ovat hankkineet kirurgin ja sähköinsinöörien paperit ja tutkinnot.
Nyt vielä tiet auki tutkintoja vastaavasti tai muuten rasismikortti heilahtaa suvakkihorojen pahoittaen mielensä.
Ei meinaan kantasuomalaiset moiseen pysty!
Ne haluaa suorittaa suomalaisen esi-/peruskoulun. Nämä insinööritkin tarvitsevat luku- ja kirjoitustaitoa täällä.
Hyvinhän nuo osaavat täyttää nuo tukienhaku-, ja turvapaikkahakemukset ja ihan pilkulleen oikein, kun raha alkaa juosta taikaseinästä välittömästi Suomeen tultua.
Että silleen.
ikä on hakusessa nimikin, muuttuu monta kertaa.... oman kansan koulutusta vähennetään, rahaa menee, kun aavikko rotat ollii suomen kielen, luku , kirjoitus ja laskutaidot. vielä pitäs saada ammattikoulutusta. sitten ovat jo eläkkeellä. tänäänkin oli vanha mussu muori tuskin enää kykynee mihinkään työhön... vanhaa kauraa. ilman mitään ammattia...kili paimenille ei täällä ole töitä..
Hyvinhän nuo osaavat täyttää nuo tukienhaku-, ja turvapaikkahakemukset ja ihan pilkulleen oikein, kun raha alkaa juosta taikaseinästä
Niilä on kuule avustajat siihen hommaan. Esin joku maleskeluluvan saanut paskakasa joka on työllistetty maahanmuuttokoordinaattoriksi.
Ottakaa hyysärien vaikka kaikki geelipäiset mustaturvat tänne ns turvaan, kustantajaa niille kaikille asunto kaikki mitä sinne kuuluu. Veronmaksajille sentään jää melkein puolet liksasta omaan käyttöön. Kyllä meillä on siihen varaa. Tuleepahan lopullinen romahdus nopeammin. Itse asiassa koko Eurooppa tarvitsisi jonkin ison pamauksen että tämä hyysärien haihattelu loppuisi.
Saksan vaalit tulevat lopettamaan maahantunkeuduttamisen ihannoimisen emämyrkkysuvakin vaalitappion myötä ainakin Saksan maalla.
Työkaverinani on iranilaismies. Hän tunkeutui maahan kolmevuotiaana 25 vuotta sitten ja puhuu täydellistä suomea ja on integroitunut kulttuuriimme niin hyvin, että on täysin välinpitämätön islamin suhteen, ei käy moskeijassa, ei rukoile, ei lue Koraania, kiroilee, juo alkoholia ja on humalassa väkivaltainen. Siis hyvin kotoutunut ja oppinut suomalaiset tavat. Hänen ei myöskään tarvitse raiskata, sillä hän on ylväs, bodattu, lipeväkielinen geelitukkainen komistus, joka saa naista aina kun haluaa. Hänellä on eri nainen joka viikonpäivälle. Häntä heiluu, mäntä jauhaa. Olen kateellinen hänelle, kun olen itse vain tällainen tavallinen keski-ikäinen Virtanen.
Ai niin, unohdin mainita, että järkytyin ja masennuin syvästi, kun oltiin firman saunaillassa ja näin, miten valtava vehje iranilaisella oli. Se oli massiivinen, irstaan näköinen lihamurikka. Vilkaisin omaa katkarapuani ja huokaisin syvään.
Taisit kuitenkin vähän imasta..?
No on niitäkin jotka omaksuu suomalaistavat paitsi hänen pitäisi vielä uskonto vaihtaa virallisesti vaikkei moskeijassa käykään tai vaikka ateistiksi sitten olisi tosi hyvä muuttaja.
Ja tämä reipas naistenmies saattaa minä hetkenä tahansa katua huonoja tapojaan, löytää Allahin, radikalisoitua ja ryhtyä terroristiksi. Juuri tallaisia tapauksia ovat useimmat länsimaiset muslimiterroristit olleet.
Näin Suomi pysähtyisi ilman maahanmuuttajia
Aamukahvi ilman päivän lehteä, työmatka jalkapatikassa, työpaikalla sotkuiset vessat. Soitto mummolta, ettei kodinhoitaja tänään tulekaan. Päivä saattaisi alkaa näin, mikäli ulkomaalaistaustaiset työntekijät ryhtyisivät yhtäkkiä lakkoon. Joillain työpaikoilla jo lähes puolet työntekijöistä on maahanmuuttajia.
9.6.2010
http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2010/06/09/nain-suomi-pysahtyisi-ilman-maahanmuuttajia/20108080/12
Monilla aloilla maahanmuuttajien osuus työntekijöistä on jo varsin suuri, vaikkakin alueiden välillä on eroja.
Pääkaupunkiseudulla linja-autonkuljettajista ja siivoojista iso osa on syntyperältään ulkomaalaisia. Myös kaupan myyjistä ja ravintola-alan työntekijöistä yhä useammat ovat muita kuin kantasuomalaisia.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitossa (JHL:ssä) on huomattu, että erityisen yleisiä ulkomaalaistaustaiset työntekijät ovat kuljetusalalla. JHL:n pääkaupunkiseudun aluetoimistosta kerrotaan, että alueen linja-autonkuljettajista noin 40 prosenttia on maahanmuuttajia.
– Kuskipuolella on ollut hirmuinen työvoimapula jo vuoden pari, aluetoimitsija Leena Peltoniemi JHL:stä kertoo.
Hoitoalalla tarve kasvaa jatkuvasti
Julkisella sektorilla käytetään paljon ulkomaalaistaustaista työvoimaa myös kiinteistöpalveluissa eli siivouksessa. Peltoniemi uskoo, että myös hoitoalalla tarve kasvaa koko ajan. Lähi- ja kodinhoitajista jo varsin moni on maahanmuuttaja.
Elinkeinopolitiikan asiantuntija Pia Björkbacka SAK:sta kertoo, että varsinkin rakennusalalla ulkomaisia työntekijöitä on runsaasti. Usein kyse on kuitenkin keikkatyöläisistä, jotka eivät asu vakituisesti Suomessa.
Myös Björkbackan mukaan kuljetus- ja siivousalat työllistävät paljon ulkomaalaistaustaisia. Björkbacka ei kuitenkaan usko, että alat täysin lamaantuisivat ilman maahanmuuttajia. Vaikeuksia epäilemättä tulisi.
Siivoojista ja keittäjistä pulaa myös taantumassa
Elinkeinoelämän keskusliitossa on lähiaikoina valmistumassa tutkimus maahanmuuttajista eri aloilla. Asiantuntija Riitta Wärn pystyy kertomaan tässä vaiheessa vain siitä, mille aloille on jopa taantuman aikana ollut vaikeuksia löytää työntekijöitä.
– Lähes jokainen kiinteistöpalvelualan yritys on kokenut vaikeuksia ammattitaitoisen työvoiman palkkaamisessa.
Pulaa on ollut myös esimerkiksi myyjistä, kokeista ja keittäjistä.
SAK:n Pia Björkbacka pitää ongelmana sitä, millaiset työehdot ja palkka tarjolla olevissa töissä ovat.
– Ammatti-ihmiselle saatetaan esimerkiksi tarjota minimipalkkaa. Se ei ole houkutteleva vaihtoehto, jos sillä ei elä.
Työvoimaa on ollut vielä melko hyvin tarjolla. Tilanne muuttuu EK:n jäsenyritysten mielestä nopeasti, kun noususuhdanne alkaa. Lähiaikoina työvoimapula uhkaa Wärnin mukaan terveydenhoitoalaa, tietotekniikkaa, vähittäiskauppaa, elintarviketeollisuutta, kuljetus- ja liikennealaa sekä varastointia.
Lääkärit työskentelevät lähihoitajina
Yksi maahanmuuttajia runsaasti työllistävistä yrityksistä on Itella. Henkilöstökonsultti Wilberforce Essandor Itellasta kertoo, että maahanmuuttajia työskentelee paljon esimerkiksi jakelussa ja lajittelussa.
Esimerkiksi logistiikkakeskuksen lajittelutöissä ja varhaisjakelussa maahanmuuttajien osuus on Essandorin mukaan noin kolmekymmentä prosenttia.
Tunnetusti maahanmuuttajien on usein vaikea löytää koulutustaan vastaavaa työtä. JHL:n Leena Peltoniemi tietää, että lähihoitajat voivat olla koulutukseltaan lääkäreitä, koulunkäyntiavustajat opettajia ja siivoojat insinöörejä. Hietaniemen hautausmaalla puutarhatöitä tekee meksikolainen eläinlääkäri.
Taas pitäisi muistaa erotella tulijat työperäisiin / työllistyviin JA niihin, joilla ei ole koulutusta tai luku- ja kirjoitustaitoa. Näinhän on tämän hetken tietojen mukaan. Tuo artikkeli on vuodelta 2010, eli tilanne on oleellisesti sen jälkeen muuttunut.
Maahantulijoita ei missään nimessä pidä niputtaa yhdeksi ryhmäksi.
Kuten ei palstalaisten solvaamia virolaisia, venäläisiä eikä muitakaan vähemmistöryhmiä.
Vähemmistöryhmiä on ihan kantasuomalaisissakin, aatteen mukaisesti niputettuna eri laatikoihin.
Juuri näin. Kehitysmaamuslimeilla eikä muullakaan kehitysmaaväellä ole mitään tekemistä työnteon kanssa. Ollaan vaan hankittu ihan vapaaehtoisesti vielä mustalaisiakin hankalampi kasvava populaatio näitä. Saa nähdä millaista Suomessa on lähivuosina, kun kehitysmaamuslimien määrä ylittää 500000. Suomalaisia tästä väestä ei saa kirveelläkään.
Näin olemme halunneet ja äänestäneet meidän asioita hoitamaan kelvottomat yksilöt.
Kaikki lööpit huutavat kaiket päivät jostain maahanmuutosta, onko siinä nyt jokin ongelma?
Ei olis kuskit mihinkään loppuneet jos ois suomalaisia otettu töihin ja lisää koulutettu. Mutta kun ulkomaalaisen palkkaamisesta saa valtiolta yritykset rahaa. Sitä positiivista syrjintää.
Yrittäjiä liikkeellä....
Sliipattu "herrasmies" onkin huijari - pysäyttelee autoja ulosmenoväylillääjiä liikenteessä...
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016090422261833_uu.shtml
Oppositio haluaa että koko kansa vaihdetaan uusiin kansallisuuksiin, silloin on paremmat geenit.
PerusSionistien tahto myös tämä. Timo Sioni saa ohjeet suoraan saatanan synagogasta!
Työttömien haastattelut tietävät jättiurakkaa – jopa 1,5 miljoonaa tapaamista vuodessa
Työttömät kutsutaan pian haastatteluihin kolmen kuukauden välein, jotta viranomaiset voivat seurata, miten työnhaku edistyy. Osa haastatteluista ulkoistetaan yrityksille. Niille pyritään maksamaan sen mukaan, kuinka moni työtön työllistyy.
2.9.2016
http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2016/09/02/tyottomien-haastattelut-tietavat-jattiurakkaa-jopa-15-miljoonaa-tapaamista-vuodessa/20169143/12
Hallitus ilmoitti torstaina työllistämistoimista kertoessaan, että se aikoo muun muassa järjestää työttömille työnhakijoille haastatteluja kolmen kuukauden välein ensi vuoden alusta alkaen. Haastattelut järjestetään te-toimistoissa tai ostopalveluna yksityisissä yrityksissä.
Haastattelujen tarkoitus on tukea työnhakijaa työnhaussa. Samalla halutaan valvoa, että työnhakijat noudattavat työnhakusuunnitelmaa. Jos laiminlyöntejä saadaan selville, voidaan määrätä sanktioita.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä: onko ensisijainen tarkoitus tukea vai valvoa?
– Minusta itseisarvo ei ole haastattelu, vaan se, että ihmisen työnhakusuunnitelma käydään lävitse ja mietitään seuraavia askeleita, sanoo osastopäällikkö Tuija Oivo työ- ja elinkeinoministeriöstä (TEM).
Samaan aikaan vaakakupissa painaa Oivon mukaan myös tavoite seurata, että työnhakusuunnitelma toteutuu.
– Työnhakijan kanssa sovittuja askeleita seurataan. Tsekkaamme, onko ihminen toteuttanut suunnitelmia, ja jos ei ole, tulevat mukaan sanktiot.
Oivon mukaan valvontaa tarvitaan, koska työttömyysturvan saamisen ehtona on aktiivinen työnhaku. Esimerkiksi kuukausittain 600 ihmistä saa sanktioita siitä, että he ovat jättäneet tulematta te-toimiston haastatteluun ilman pätevää syytä, Oivo kertoo.
Tämän lisäksi sanktioita annetaan muun muassa siitä, että työttömät työnhakijat kieltäytyvät ottamasta vastaan töitä tai menemästä tarjottuun koulutukseen.
Työnhakijapuolella kuitenkin uskotaan, että lusmuilijat ovat vain pieni vähemmistö työttömistä työnhakijoista.
– Minua hirvittää asenne, jolla ollaan rakentamassa tällaista valvontakoneistoa. Voi olla olemassa pienempi porukka, joka ei usko pärjäävänsä kyseisissä töissä, eikä siksi hae tarjottuja töitä, mutta suurin joukko on toisenlainen, sanoo toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski Työttömien Valtakunnallisesta Yhteistoimintajärjestöstä TVY:stä.
Haapakoski esittääkin, että koko järjestelmää ei pitäisi rakentaa väärin käyttäytyvän vähemmistön varalle, eivätkä näidenkään kohdalla välttämättä tehoa ankarammat seurantajärjestelmät. Hänen mielestään olisi tärkeintä, että haastatteluissa annettaisiin työnhakijalle yksilöllistä palvelua.
– Työnhaku on lähtökohtaisesti energiaa vievää ja ahdistavaa, koska työnhakija joutuu tekemään hirveän paljon työtä, joka ei tuota mitään palkkiota. Siksi tarvittaisiin enemmän rinnallakulkijuutta, yhteistyötä ja oivaltavaa valmennusta, Haapakoski sanoo.
– Pelkään, että järjestelmä jota ollaan luomassa, on liian höttöinen ja kevyt. Ottaen huomioon henkilöresurssit, epäilen, että siitä tulee rutiinitoimenpide eikä syvälliseen uraohjaukseen ole riittävästi paukkuja, Haapakoski sanoo.
Kolmen kuukauden haastattelut ovat näillä näkymin tulossa jäädäkseen, koska kyse on laista, Oivo sanoo.
Iso urakka, vähän tekijöitä te-toimistoissa
Pelko haastattelujärjestelmän laadusta on sikäli aiheellinen, että kyseessä on valtava urakka. Työttömiä työnhakijoita oli heinäkuun lopussa Suomessa te-toimistojen tietojen mukaan noin 378 000. Jos heistä jokaista haastateltaisiin kolmen kuukauden välein eli vuoden aikana neljä kertaa, pitäisi vuodessa järjestää yli 1 500 000 haastattelua.
– Resurssien riittämistä joudutaan aika lailla miettimään, sanoo TEM:in Tuija Oivo.
Suomen te-toimistoissa on tällä hetkellä 2 200 asiakaspalvelutyöntekijää, Oivo kertoo. Esimerkiksi Ruotsissa asiakaspalvelutyöntekijöitä on hänen mukaansa 14 100, vaikka työttömiä työnhakijoita on lähes yhtä monta kuin Suomessa.
Oivo arvioi, että yksi työntekijä pystyisi tekemään päivässä kymmenkunta haastattelua. Yksi työvuosi maksaa hänen mukaansa sivukuluineen noin 50 000 euroa. Te-toimistoille on ensi vuodeksi myönnetty työvoimapalvelujen tehostamiseen lisämäärärahaa 17 miljoonaa, ja siitäkin osa menee verkkopalveluiden kehittämiseen.
13.3.2015
http://www.kela.fi/-/toimeentulotuki-siirtyy-kelan-hoidettavaksi-vuonna-2017
Toimeentulotuki+siirtyy+Kelan+hoidettavaksi+vuonna+2017
Eduskunta+on+hyväksynyt+toimeentulotukilain+muutokset.+Perustoimeentulotuen+myöntäminen+ja+maksaminen+siirtyvät+Kelan+hoidettavaksi+vuoden+2017+alussa.
Toimeentulotukilain+muutokset+on+hyväksytty+eduskunnassa+12.3.2015.+Laki+odottaa+vielä+presidentin+vahvistusta.
Muutoksen+perusteella+perustoimeentulotuen+myöntäminen+ja+maksaminen+siirtyvät+Kelalle+vuoden+2017+alusta+alkaen.
Tämän+jälkeen+asiakas+hakee+toimeentulotukea+pääasiassa+Kelasta.
Jos+asiakkaalla+on+lisäksi+sellaisia+yllättäviä+tai+erityisiä+menoja,+joita+perustoimeentulotuki+ei+riitä+kattamaan,+asiakas+kääntyy+kunnan+puoleen.+Kunnan+tehtäväksi+jää+lainmuutoksen+jälkeenkin+myöntää+täydentävä+ja+ehkäisevä+toimeentulotuki,+jotka+molemmat+edellyttävät+harkintaa.+Kela+varmistaa,+että+asiakkaat+ohjataan+sosiaalityön+palvelujen+piiriin+niiden+perusteiden+mukaan,+joista+Kela+ja+kunnat+ovat+yhdessä+sopineet.
Asiakkaalla+säilyy+oikeus+keskusteluun+kunnan+sosiaaliviranomaisen+kanssa.+Lisäksi+hänelle+taataan+uuden+lain+mukaan+mahdollisuus+keskustella+perustoimeentulotukeen+liittyvistä+asioista+myös+Kelan+toimihenkilön+kanssa.
Tuen+taso+tai+myöntämisperusteet+eivät+muutu
Lainmuutos+ei+vaikuta+toimeentulotuen+tasoon+eikä+tuen+myöntämisperusteisiin.+Uudessa+laissa+perustoimeentulotukeen+tehdään+pieniä+tarkennuksia.+Kelalta+maksettavaan+tukeen+siirretään+täydentävästä+toimeentulotuesta+sellaisia+menoeriä,+jotka+toistuvat+usein+ja+edellyttävät+vähäisempää+harkintaa.+Myös+sellaiset+asumiseen+liittyvät+menoerät,+jotka+huomioidaan+toimeentulotuessa,+pyritään+sisällyttämään+mahdollisimman+laajalti+perustoimeentulotukeen.
Valtio+ja+kunnat+vastaavat+edelleen+puoliksi+perustoimeentulotuen+menoista.+Toimeentulotukea+sai+vuonna+2013+noin+247+000+kotitaloutta,+joista+perustoimeentulotukea+sai+lähes+93+%.+Toimeentulotuen+bruttokustannukset+olivat+736,3+milj.+euroa.+Tästä+summasta+655,7+milj.+euroa+(89,5+%)+oli+perustoimeentulotuen+menoja.
Vuoden+2017+alkuun+saakka+kaikki+toimeentulotukiasiat+hoidetaan+entiseen+tapaan+kunnissa.+Kela+tiedottaa+asiakkaille+hyvissä+ajoin+uusista+menettelytavoista+ennen+muutosta.
Hallituksen+esitys+eduskunnalle+laeiksi+toimeentulotuesta+annetun+lain+ja+kunnan+peruspalvelujen+valtionosuudesta+annetun+lain+muuttamisesta.
http://www.kela.fi/perustoimeentulotuki2017
Perustoimeentulotuen+siirto+Kelaan+1.1.2017
Perustoimeentulotuen+myöntäminen+ja+maksaminen+siirtyvät+Kelan+hoidettavaksi+vuoden+2017+alussa.+Toimeentulotukilain+muutokset+hyväksyttiin+eduskunnassa+12.3.2015.
Muutoksen+taustalla+on+tarve+vähentää+kuntien+tehtäviä+ja+velvoitteita.+Uudistuksella+tavoitellaan+myös+sitä,+että+perustoimeentulotukea+hakevat+asiakkaat+olisivat+keskenään+mahdollisimman+yhdenvertaisessa+asemassa.
Valtakunnallisena+toimijana+Kela+pystyy+kuntia+tehokkaammin+huolehtimaan+kansalaisten+taloudellisesta+turvasta.+Kelassa+on+käytettävissä+asiakkaiden+tiedot+useista+kansallisista+järjestelmistä,+mikä+nopeuttaa+käsittelyä+sekä+vähentää+asiakkaan+tarvetta+esittää+tulotietojaan+hakemuksen+yhteydessä.+Samoin+vähentyy+tarve+toimeentulotuen+takaisinperintään.
Lakiesityksen+mukaan+rahoitusvastuu+säilyisi+nykyisellään.+Valtio+ja+kunnat+vastaavat+puoliksi+perustoimeentulotuen+menoista.
Esityksen+tavoitteena+ei+ole+muuttaa+toimeentulotuen+tasoa+eikä+tuen+myöntämisperusteita.+Uudistuksen+jälkeen+asiakas+toimittaa+toimeentulotukihakemuksen+Kelaan.+Hakemus+täydentävästä+tai+ehkäisevästä+toimeentulotuesta+voidaan+kuitenkin+tehdä+suoraan+kuntaan,+jos+asiakas+on+jo+saanut+päätöksen+perustoimeentulotuesta.+Kuntien+sosiaalityöntekijät+päättävät+edelleen+täydentävästä+ja+ehkäisevästä+toimeentulotuesta.+Kela+varmistaa,+että+asiakkaat+ohjataan+sosiaalityön+piiriin+niiden+perusteiden+mukaan,+joista+Kela+ja+kunnat+ovat+yhdessä+sopineet.
Siirto+toteutetaan+sujuvasti+ja+asiakaslähtöisesti
Perustoimeentulotuen+siirtoon+valmistaudutaan+Kelassa+Toimeentulotuki+2017+-hankkeessa.+Hankkeen+tavoitteena+on+suunnitella+ja+toimeenpanna+siirto+asiakaslähtöisesti,+tehokkaasti+ja+kuntien+kanssa+yhteistyössä.+Hanke+käy+jatkuvaa+keskustelua+kuntien+kanssa+Kuntaliiton+kautta.
Suuri+osa+Toimeentulotuki+2017+-hankkeen+työtä+tehdään+osana+Arkki-hanketta.+Arkki-TOTU-hankkeessa+rakennetaan+perustoimeentulotuen+käsittelyjärjestelmä,+sen+tukijärjestelmät+ja+sähköinen+asiointipalvelu.
Lisäksi+toteutetaan+toimeentulotukijärjestelmän+yhteydet+Kelan+työnohjausjärjestelmään+ja+sosiaalitoimen+kyselypalvelu+Kelmuun.
”Työttömät kutsutaan pian haastatteluihin kolmen kuukauden välein, jotta viranomaiset voivat seurata, miten työnhaku edistyy.”
Tätähän ajatusta voidaan jatko jalostaa työnantajiin, työnantajat kutsutaan haastatteluihin kolmen kuukauden välein ellei ole sinä aikana työllistänyt uuta työntekijää.
Tässähän täytyy olla sanktio työnantajalla jos ei tule haastatteluun valtion maksamat tuet perintään pois tai veron korotus.
Itseisarvo ei ole haastattelu, vaan se, että työnantajan kansa käydään lävitse virman kehittäminen ja mietitään seuraavia askeleita, ja samalla viranomaiset voivat seurata, miten virman kehittäminen edistyy myös viranomaiset voivat auttaa ongelma tilanteiden yli ettei työnantajan tarvitsisi työtaakkansa alla taistella byrokratianrattaita vastaan yksin.
Vaikka työttömät haastateltaisiin hengiltä yhtään työpaikka ei synny!
Raksalla harjoitetaan kaikkea mahdollista veronkiertelyä, firmojen hallittua alasajoa, palkkaturvan käyttöä ynnä siihen nyt liittyy vielä sosiaaliturvan maksatuksia muihin maihinkin vielä kuin vain suomeen. Ulkomaiset työntekijät tekee nyt siellä jo joissain paikoin enimmäkseen hommia, veronmaksajalle piisaa lisäkuluja tuosta touhusta lukemattomin keinoin.
Entäs sitten ulkomaalaistaustainen hoitajana, voip tulla lisää näitä saman käytetyn neulan käyttöjä pahaa aavistamattomiin asiakkaisiin ja tarttuvien tautien sitä kautta leviämisiä - mikähän mahtaa olla lopullinen hintalappu kun kaikki tällä ja muilla vastaavilla tavoilla lisääntyvät sairastapaukset lisääntyvät.
Kaiken kaikkiaan kun otetaan huomioon kaikki mahdolliset touhusta aiheutuvat kulut,
voi lopullisissa laskelmissa päätyä ennalta arvattavaan lopputulokseen - maan velkaantuminen olisi vähäisempää ilman matulointia.
Ja suvakkihuoramedia lyö löylyä kiukaalle otsa hiessä kiihtyvällä sykkeellä:
http://www.hs.fi/mielipide/a1472956248998
Eurooppa tulee repeämään kahtia näiden myrkkysuvakkien ansiosta.
Vielläkö myrkkysuvakit tosissaan väittävät, että suvakkien mainostama maahanmuuttokriittisyys(vaikka todellisuudessa se on maahantunkeutumiskriittisyyttä) on vain häviävän pienen äärikansanosan vouhotusta.
Myrkkysuvakit kääntää vaan kaikessa rauhassa katseensa Saksaan, Itävaltaan sekä Ruotsiin seuraavissa vaaleissaan niin saattaa sekin matukupla ja tidotussuunnittelun indoktrinaatiovalhe vähän puhjeta.
Miksi sinäkin kulutat kaiken energiasi ja tärkeimmän osan elämästäsi tuollaiseen ahdistukseen ja puhtaaseen toisten ihmisten vihaamiseen? Ymmärrätkö edes itse kuinka huonosti asiasi ovat omien vain vihassa vellovien ajatustesi takia?
"puhtaaseen toisten ihmisten vihaamiseen?" ???
Koska historia on paras opettaja niin annetaanpa intiaanien kertoa:
-He antoivat meille monia lupauksia. Useampia kuin voin muistaa. Mutta he pitivät vain yhden. He lupasivat viedä maamme. Ja veivät sen.
-Maa meidän jalkojemme alla on esi-isiemme tuhkaa. Mitä tahansa tapahtuu maalle, tapahtuu maan lapsille. Jos ihminen sylkee maata, hän sylkee itseään.
Löytääkö myrkkysuvakki mitään yhteistä tekijää tähän nykyiseen saatananpalvojien maahantunkeuduttamiseen Euroopassa?
Tuskin, kuplaunelma on vahva, sen hajoamiseen tarvitaan viellä monta karvasta pettymystä ja syytöntä aavikkokulttismin uhria.
Intiaaneja?? Uhhuh mitä piehtarointia...... Katso itseäsi ja mieti vihan täyttämää mielenmaisemaasi. Viimeistään sitten saattohoidossa tuo iskee lujaa takaisin kun ymmärrät mihin paskaan käytit koko ainoan elämäsi. Sen jonka olisit voinut käyttää niin paljon enempään ja parempaan. Ja kuka tietää se voi tapahtua jo piankin?
Arvasin, unelmakuplasuvakki ei todellakaan ymmärrä edes metaforaa:
https://www.urbaanisanakirja.com/word/metafora/
-Aristoteleen mukaan metaforat antavat kirjalliselle ja suulliselle esitykselle selkeyttä, miellyttävyyttä ja erikoisuutta.
Onnistunut metafora:
(1) ei ole liian kaukaa haettu, jolloin se olisi epäselvä.
(2) ei ole kohteelleen sopimaton, jolloin se olisi koominen.
(3) ei ole liian ilmeinen, jolloin se olisi ikävystyttävä.
Jonkun on sentään pidettävä ääntä näistä nykyisistä ilmiöistä, vaikka se sitten tarkoittaisikin oman elämän myrkyttymistä. Hiljaisuus tarkoittaa hyväksymistä.
Kaikki kun eivät voi vihellellen katsoa, mitä ympärillä tapahtuu, toisin kuin jotkut jotka sulkevat silmänsä ja kuvittelevat että kaikki paha siten häviää. Toisinsanoen ovat välinpitämättömiä siitä, mitä omalle maalle ja omille jälkeläisille tapahtuu.
Toisinajattelijoiden osa ei ole koskaan ollut helppo. Kaikkialla heitä on vainottu, haukuttu, vangittu ja jopa tapettu.
Erään viisaan miehen sanoin, hieman mukaellen: "Pahinta mitä itsetunnolleen, henkilökohtaiselle etiikalleen ja humanistisille arvoilleen voi tehdä on olla estämättä pahan tapahtumista, vaikka se sitten merkitsisi kaikkien paheksuntaa..."
Mutta onneksi sinulla on ihana elämä. Se "isku" jota toiselle saattohoidossa manaat, saattaa kuitenkin tulla omallekin kohdallesi.
Isku ei luultavasti tule sille, joka elää rehellisenä itselleen.
Al-Qaida ja ISIS tyyppiset terroristiryhmät ovat Länsimaiden perustamia ja aseistamia, näiden proxyarmeijoiden tarkoitus on vallata markkina-alueita Lännen kontrolliin.
Rikas porvari tienaa aseiden myynnillä, ja pakolaisten majoittamisella ja vasemmisto huutaa räkä poskella "Hyvä hyvä, Suomi tarvitsee ISIS-terroristeja huoltovajeen paikkaamiseksi"
Mitähän vajetta AK-47 käsittelemään tottunut osaa ja haluaa paikata?
ihmettelen edelleen missä oli suomalaisten tiedustelu
jos tämä hässäkkä kerran yllätti ne housut jalassa?
ja mikä logiikka on ottaa sitäyhtä artikkelia itäkeskukseen
kun niiden heimotavat ja kulttuuri estää niitä tekemästä ...juuri mitään?
Tajuaako päättäjä ollenkaan, mitä tarvitaan, että he voivat ylipäätään olla missään tekemisissä kantisten kanssa....saati töissä tai mitään muutakaan kommunikointia, ilman että räpsähtää "rasisti" ja "mä kerron susta ...." -ilmoitukset heti seuraavassa lauseessa?
pohjoismainen hyvinvointi ja yhteiskunta ei perustu pelkille sosiaalituille ja uskonkiistoille.
Millaisia ovat silloin tuotannontekijät?
Missä on koulutuksen kehittäminen ja
helpotukset pienyrittäjille?
Pienyrittäjillä karahtaa ihan ensin: eläkemaksut, maksavat asiakkaat(pula), maksupääte (käteisautomaatteja ei enää ole ja maksupäätteet hankinta maksaa sielunmyymisen)...kaikenmaailman kortit/ luvat....
suomalaisia työttömiä tästä on yksin turha syyttää. Pikkasen murenee uskottavuus ja taistelutahto, kun toiset saa 4 vuoden tukipäätökset (sohvapassin) ilman mitää syyttelyitä, että ovat työttömiä, juoppoja tai kelvottomia.
Suomen hallinto EI kohtele kunnioittavasti kansaa, jota sen pitäisi työnsä puolesta palvella. Hallinto ja kansa ovat eri teillä.
Kiva, että tulee lapsiakin välillä.
http://www.ekathimerini.com/211699/article/ekathimerini/news/more-than-80-asylum-seekers-relocated-to-finland-this-week-iom-says
Mutta eikö pitäisi olla samanlainen kohtelu kuin Suomen Ruotsissa olleilla sotalapsilla.
Tilanteen rauhoittuessa lapset palaavat Irakiin.
Se on jo sitä painajaista jota vain yritetään piilotella, henkilö kuntakin alkaa oireilla järjettömistä päätöksistä. Että silleen.
että_silleen.
Maahanmuuttaja naiset ja nuoret maahanmuutaja miehet eivät työllisty Suomessa.
Asiasta on oikein tehty tutkimus. Että silleen. ILtalehti.
Ihan sairasta rääkkäystä!
http://ylilauta.org/satunnainen/55820765
On tämä sairas maa. Ihmiset tappelevat sen puolesta että ikänsä valehdelleet elontasopakolaiset ja sotarikolliset saavat tulla ja jäädä tänne kansan piikkiin ja pakottaa muut elämään omiin sääntöihinsä sidottuina ja vielä ahdistelevat naisia.
Ja psykoosissa oleva suvakkikuoro hurraa ja yrittää estää vapaan tiedonvälityksen ja totuuden kertomisen asiasta.
Ihan kuin Keisarin uudet vaatteet -satu :D
Sanoit just sen asian todellisen ytimen mitä tavallinen kansa ajattelee nyky menosta. . Että silleen.
Ai että kyllä hävettäisi olla suvakki muutaman vuoden päästä, kun tämä terroristien hyysäys on ohi ja näitä aikoja muistellaan.
Taas tuli lunta suvakkien tupaan ja eteiseen. Musta barbaari valehteli poliisille yksikään silminnäkijä, ei ollut huomannut mitään erikoista rasismia poliisin toimissa. Että silleen. Iltalehti.
kyllä muistellaan, nimittäin näiden hyysääjien nimiä.
Päivänselvää,-mikä tuosta täysin järjettömien "poliitikkojen" touhusta on seurauksena,- mutta järkevät ja kaukaa viisaat eivät ole järjestäytyneet yhdeksi porukaksi, jolloin tyhmien idioottien olisi PAKKO ruveta kuuntelemaan TOSIASIAAKUN IDIOOTIT MENETTÄVÄT TYÖPAIKKANSA,-jos HE NAUTTIVAT ISOJA PALKKOJAAN-PETTÄESSÄÄN ITSEKKÄÄSTI TÄMÄN MAAN JA KANSAN, ja RÄKYTTÄESSÄÄN TODENPUHUJIA RASISTEIKSI !!!
JA NIIN NE TEKEVÄT - NE TODELLAKIN TEKEVÄT NIIN !!!
Kohtajuoksevat karkuun, kun unelmat TODELLAKIN muuttuvat painajaiseksi,- mitenkän ruotsissa-onko vielä löytynyt unelmoijia siellä, ja se unelma maa on aika lähellä.?
Kysykää vaikka Ruotsalaisilta,kuinka mukavaa on....
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001255289.html
Toisesta ketjusta kopioituna ruotsalaisen toimittajan Lamotten raivostunut kommentti musliminuorisolle:
http://nyheteridag.se/lamottes-raseri-mot-stenkastarna-i-trollhattan-snart-kommer-ni-fa-sa-mycket-skit-sa-det-fattar-ni-inte/
Tuolla Rautatieaseman ja Postitalon välisessä alueella on jo aikamoinen itämainen tunnelma, ukkoa ihan mustanaan. Ei ole yksinäisen valkoisen naisen enää hyvä liikuskella. Se taisi olla se unelma alunperinkin.
Milloin olet tavannut depuliÄMMÄ pölypillun, joka viisastuisi vanhetessaan?