Muutama asia Venäjän talouden "romahduksesta":
- Venäjän valuutta- ja kultavaranto on syyskuun alussa ollut n. 394 miljardia dollaria ja on kasvanut vuoden alusta 14% (tämä määrä valuuttaa on tuplasti suurempi, kuin olisi tarpeen tavanomaista rahaliikennettä varten).
- Tämän lisäksi ovat yhä käytössä kaksi vararahastoa, joiden yhteenlaskettu koko on reilut 100 miljardia dollaria.
- Venäjällä ei ole akuuttia velanottotarvetta, ja velkakirjoille löytyy ostajaa jonoksi asti, kuten sen on osoittanut euro-bondien koemyynti.
- Budjetin alijäämä on 3% luokkaa, mikä on normaaleissa rajoissa ja selvästi pienempi, kuin useissa Euroopan maissa (oikeasti tämä on suunniteltu vaje, mutta käytännössä sitä alijäämää ei ole, koska teknisistä syistä menopuolella joka vuosi jää käyttämättä rahaa 5-6 miljardin euron edestä).
- Ulkomaakaupan ylijäämä puolessa vuodessa oli n. 45 miljardia dollaria, eli raha tulee maahan edelleen.
- Vuoden sisällä inflaatio on alentunut 10% tasolta noin 3% tasolle.
- Virallinen työttömyysluku on 5,7%, eli ei ole hälyttävä, normaalien rakenteellisten työnvaihto- ja työnhakuprosessien luku.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei,+kaikella+kunnioituksella
kaikki+muut+meni+täydestä+läpi
mutta+toi+työttömyysprosentti+(hehe+hohoh+)
"Virallinen+työttömyysluku+on+5,7%,+eli+ei+ole+hälyttävä,+normaalien+rakenteellisten+työnvaihto-+ja+työnhakuprosessien+luku."
Suomalaiset+ovat+kasvaneet+epäluuloisiksi+ja+hyvä+niin.
Jostain+syystä,+silti+kaiken+tän+arabia/+afrikka+-+pakkosyötön+jälkeen+
olen+alkanut+tuntea+sympatiaa+venäjää+kohtaan.
Ei+ehkä+ole+helppo+maa+johtaa+ja+tuoda+tälle+vuosituhannelle,+
eikä+sen+johto+kohtele+hyvin+omaa+maataan,+
mutta+
pitääkö+tässä+ruveta+valitsemaan+pakko-islamin+ja+venäjän+välillä?
eu+on+ehdoton+"EI"+
EU+on+käteinen,+perstappi,+mustasurma,+neuvostoliitto+pahimmillaan,+vedättäjä,+suursaksa+ja+oksennus+=+pelkkää+kuolemaa+ja+itaraa+itsekkyyttä.+
islam+on+ehdoton+"EI"
sitä+ei+saa+edes+arvostella+vaikka+se+on+niin+mieltä+vailla.
Huonot+vaihtoehdot.+Kaiken+lisäksi+suomalaisilla+olisi+mahdollisuus+valita+pohjoismainen+oma+linja.+Jääräpäinen+itsenäisyys.+Eu+sanoisi+sitä+itsekkääksi,+mutta+mitä+vikaa+siinä+on+että+valitsee+itse+minne+vie+ja+tuo?+Kenet+ottaa+pelikaveriksi+ja+millä+ehdoilla?+Mitä+käyttää+valuttana?+
eu+jäsenmaksut+ylittää+jo+nyt+kaikki+kohtuuden+rajat.+
EU:n+hallintokulut+ovat+saatanalliset.
Mikäli politiikka ei Ruotsissa oli niin mielenvikaista niin liittyminen Ruotsin kruunuun olisi paras vaihtoehto.
Nykymenolla Ruotsi kuitenkin tulee tiensä päähän ja romahdus on tulossa. Se olisi jo siellä tapahtunut jos Ruotsi olisi mukana Eurovaluutassa, kruunujensa ja oman rahapolitiikan avulla se on sinnitellyt ähän saakka.
Hyviä vaihtoehtoja ei paljon ole Suomelle, jokin vapaa valuutta ja toimintaan Islannin malli.
Ruotsilla oli kaikki mahdollisuudet,
mutta se sössi ne suvaitsevaisuuspolitiikkalla ja
silmittömällä valtionvelalla.
Eikä se velkakaan, jos se olisi investoitu tuottaviin ruotsalaisiin ja omaan rakennuskantaan, yrityksiin ja sukupolvenvaihdokseen,
mutta se hassataan täysin ...ilmatilan vuokraan.
ruotsi on jo käytännössäkin selvitystilassa.
Sveitsin, Islannin ja Britannia (uusi itsenäisyyslinja) olisi Suomelle paras. Irtautuminen shengenistä, eu:sta ja oma itsenäisyys = oma linja, omat sopimukset reilun itsekkääsi SUOMEN linja. Kauppa venäjälle ja eu:n ulkopuolelle auki.
Liittyminen kruunuun: joo periaatteessa, mutta uskoisin, että jokainen pohjoismaa erillisenä yksikkönä (itsenäisenä), mutta yhteisellä (edes jonkinasteisella) yhteisellä) tavoitteella voisimme päästä taas jaloillemme.
eu käyttää härskisti hyväkseen pohjoismaiden sivistystä ja varoja. Ihme sumutuspolitiikkaa ja epärehellisyyttä.
Ryssälauma levittää itseään eli paskaa. Hymy hyytyy, kun kaalin hinta nousee satakertaiseksi.
tota
jopa suomalaiset vangit syö paremmin kuin omillaan elävät opiskelijat
ja pienituloiset vanhukset.
Opiskelijat syö joka syksy kaalia, ja paljon.
Kattilallisella elää viikon. Vitamiinit otetaan purkista.
Hapankaali on muuten terveellistä vatsalle...
jopa merimiehet tiesivät sen.
Joten älä toivo kaalin hinnannousua.
Jos sulla on varaa ostaa rasvaa leivänpäälle, niin kivat sulle.
Matuilla ei ole nälkä, nehän saa 5 lämmintä ateriaa päivässä.
Helsingin sanomat,IS,YLE,Iltalehti ja UPI levittää valhetta venäjän taloudesta vaikka Suomi itse on vararikon partaalla.Venäjä kyllä pärjää,ei kannata Natottajien sitä hätäillä!