Euro on syypää Suomen taloudelliseen katastrofiin
Euro on katastrofi jopa niille maille, jotka tekevät kaiken oikein, kirjoittaa
esimerkeiksi Suomen ja Alankomaat, joissa kasvu on ollut jo vuosien ajan hitaampaa kuin Islannissa, joka meni käytännössä konkurssiin vuonna 2008.
Syynä O´Brien pitää euroa. Hänen mielestään Nokian ja paperiteollisuuden romahduksista olisi voitu selvitä paremmin, jos valuutta olisi voitu devalvoida. Koska Suomi on eurossa, se ei kuitenkaan ole mahdollista.
- Sen sijaan maa on joutunut vähentämään menoja leikkaamalla palkoista. Se ei ainoastaan vie kauemmin vaan on myös vahingollisempaa taloudelle, kun ihmisiä täytyy irtisanoa, jotta palkanalennuksiin suostuttaisiin.
Tuloksena on O´Brienin mukaan pidempi taantuma kuin mitä Suomessa muistetaan koskaan olleen
Lisämausteensa soppaan tuo O´Brienin mukaan se, että euroalueen sääntöjen vuoksi valtio on joutunut karsimaan budjettiaan samaan aikaan kaiken edellä mainitun kanssa.
Alankomaat kärsii tilanteesta myös, muttei O´Brienin mielestä niin pahasti kuin Suomi.
Islanti pärjää kuitenkin paremmin kuin kumpikaan mainituista maista. Syy on O´Brienin mukaan selkeä.
- Se ei ole eurossa. Sillä on oma valuuttansa, kruunu. Vaikka tuontituotteiden suhteen kansalaisten ostovoima heikkeni 60 prosentilla, oma valuutta auttoi Islannin taloutta lisäämällä maan omien tuotteiden kilpailukykyä ulkomailla.
O´Brienin mielestä euro on pakkopaita, joka tekee tavallisista ongelmista poikkeuksellisia esimerkiksi Suomen tapauksessa
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015072020060264_ul.shtml

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja syyllinen Euroon on taas herra Sauli Niinistö
"Sauli Niinistön tekemän megaluokan harhautuksen ydin"
"Sauli Niinistö harhautti perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa suomalaisia äänestäjiä ja Suomen eduskuntaa ennen EU-jäsenyyspäätöksiä vuonna 1994. Hän kertoi, että markasta ei vielä näillä päätöksillä luovuta, eikä näillä päätöksillä vielä eurojäsenyyttä päätetä - vaan siitä päätetään myöhemmin ja siitä tehdään erikseen oma lakialoite.
Nämä Niinistön tekemät harhautukset kirjattiin ja liitettiin virallisiin eduskunnan asiakirjoihin (PeVL 14/1994, UaVM 9/1994, HE 135/ 1994) sekä myös äänestäjille lähetettyyn tiedotteeseen. Osa eduskuntaa ja useimmat suomalaiset äänestäjät uskoivat tämän väitteen.
Tämän Niinistön tekemän järkyttävän teon vahingot nousevat Suomen kansalle tässä vaiheessa mahdollisesti jopa kymmeniin miljardeihin euroihin, tulevaisuudessa jopa satoihin miljardeihin euroihin."
"Kuinka vauras ja hyvinvoiva maa Suomi nyt olisikaan, jos Sauli Niinistö olisi ratkaisevilla hetkillä noudattanut perustuslakia ja eduskunnan päätöstä. Suomalaiset joutuvat nyt maksamaan tästä laittomuudesta kovan hinnan."
Lue kaikki täältä https://www.facebook.com/piitziz
uin Islannissa, joka meni käytännössä konkurssiin vuonna 2008.
Syynä O´Brien pitää euroa. Hänen mielestään Nokian ja paperiteollisuuden romahduksista olisi voitu selvitä paremmin, jos valuutta olisi voitu devalvoida. Koska Suomi on eurossa, se ei kuitenkaan ole mahdollista.
- Sen sijaan maa on joutunut vähentämään menoja leikkaamalla palkoista. Se ei ainoastaan vie kauemmin vaan on myös vahingollisempaa taloudelle, kun ihmisiä täytyy irtisanoa, jotta palkana