"ihmismieli on altis houkutuksille."tuo lause painautui mieleeni kun kävin katsomassa elokuvan taru sormusten herran.ihmisen mieli haluaa kokea jotain...pahuutta,ehkä.mutta onko pahuus vain mielessä vai myös ulkoisessa olemuksessa?voiko se näkyä vai tuntua?onko sillä muotoa?omasta mielestäni pahuus voi olla minkälainen vaan;olento,henki,tunne yms.
mailailkaa jos haluatte jutella tai muuta....
mailailkaa jos haluatte jutella tai muuta....
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaikki mikä houkuttelee on itsessään jo pahaa, ja mitä suuremmissa määrin tämä pätee itse asianomaiseen henkilöön. Hyvä toteuttaa sitä mitä hän on, ei sitä mikä häntä houkuttelee tai jätä tekemättä sitä, mikä häntä pelottaa. Filosofisesti ottaen :)
Runossa Hymyileva Apollo sanotaan: "ei paha ole kenkään ihminen vaan toinen on heikompi toista". Siihen kun lisää sananlaskun (ei lie Raamatusta) "kun antaa pirulle pikkusormen se vie koko käden" niin resepti on valmis.
Julmuus on henkistä kehittymättömyyttä.
Toisia vahingoittava hedonismi on piittaamattomuutta.
Piittaamattomuus on kyvyttömyyttä pidemmän tähtäimen ajatteluun.
Nautinnon saaminen toisten vahingoittamisesta on evoluution käsien läpi livahtanut virhe.
Ideologinen pahuus on kyvyttömyyttä yksilöllisyyteen.
Pahempaa vielä on se, ehkä, että ihminen ei itse huomaa, milloin antaa 'pikkusormensa'. Kuinka usein kuuleekaan, että 'itseä on rakastettava ensin'.. että 'sitten'.. Mutta milloin se 'sitten' on? 'Elä tässä ja nyt'?.. eikö maailma ole lainassa vain?
'Ole oma itsesi ja toteuta itseäsi'?.. Mutta.. Mikä minä olisin ilman toisia ihmisiä?
Pahuuteen voi aivan kuin liukua, huomaamattaan.. Ja lopputuloksena on eräänlainen 'tritonus', epäsointu, joka voi ainoastaan hajota ja 'hajottaa', koska se ei kertakaikkiaan soi.. eikä kukaan osaa sanoa, millä hetkellä varsinainen 'riitasointu' oli kypsä.
*Dia-balloo*-->*heittää erilleen*.. Kun ihminen ajautuu nousemaan toisia ja maailmaa ja elämää vastaan, kun alkaa uskoa, että mille tahansa, mikä itseä ei satu miellyttämään, pitää sanoa 'ei', että 'minä tiedän'..sillon, on saatanallisuus alkanut...
Pahuus on aina 'ideologista'pahuutta? Kukapa kehottasi 'olkaa pahoja minulle'?
Vaarallisin pahuus pukeutuu 'valkeisiin vaatteisiin'.. Sen julistaja ei ole puolellasi, vaan itsensä puolella, vaikka et sitä huomaa..
'Joka ei ole minua vastaan, se on puolellani'...
Vai miten päin se on? 'Joka ei ole puolellani, on minua vastaan'? Ei kai se näin ollut...
Milloin voi 'asettua' pahan puolelle, jos joku arvelee, että 'pahastakin' seuraa 'hyvää'??
Täälläkin on taas yksi erittäin mielenkiintoinen kysymys. Yritän tarjota teille pohdiskeltavaksi oman näkemykseni siitä mitä pahuus on...
Pahuus on periaatteessa sitä miksi ihmiset sen mieltävät. Moraali on esimerkiksi 150 vuotta sitten ollut ihan erilainen kuin nyt. Luonnossa on kyllä voimia ja vastavoimia ja niistä joissain määrin riippuvaisia olentoja. Mutta molemmilla niistä voimista voidaan tehdä hyvää sekä pahaa. Molempia tarvitaan ja toinen ei voi kumota toista ilman ettei kumoaisi omaa olemassaoloaan samalla. Ei ole olemassa absoluuttista pahaa eikä hyvää koska molempia tarvitaan. Ihmiset voivat kierouttaa molempia voimia omiin tarkoituksiinsa, mutta se ei tee voimista pahoja vaan niitä käyttävistä ihmisistä. Pahuus on luonnossa ja ihmisessä vaikuttava vastavoima joka oikein käytettynä voi luoda hyvää ihmisen elämään aivan samalla tavalla kuin hyvyys. Toivottavasti tämä herättää ajatuksia..
Lightbringer
"Most are asleep, few are awake"
Ainakan kristityn ei soisi olla toista mieltä tuosta asiasta, koska onhan ristillä, jos on hyvääkin saatu aikaan, niin onhan sillä samalla ristillä ja Kristuksen nimessä myös tapettu julmasti.
Lisäksi yksi mielenkiintoinen puoli on myös se, miten Hyvä ja todella Pyhä Kristus saa ainaan valtavaa kapinointia ihmisten sieluissa, suorastaan väkivaltaista sortamista ja pahuutta. "En minä tullut tuomaan rauhaa maanpäälle, vaan miekan". Näin ollen tuo hyvän ja pahan probleema on erittäin monisäikeinen ja mielenkiintoinenkin.
Aika helppo ainakin ensisilmäykseltä on yhtyä siihen, että mitä tahansa voimaa voi käyttää moraalimittapuiden mukaan huonoon ja hyvään. Miten pitkälle se on totta, sitä täytyisi miettiä hiukan lisää.
Sattuipa tuossa Pekka Ervastilta löytymään aikalailla asiaan liittyvä tekstinpätkä:
"Oli paljon sellaisia olentoja, joita sanomme mustiksi maagikoiksi. He olivat sangen viisaita ja älykkäitä olentoja, mutta eivät olleet päässeet selvään käsitykseen hyvän ja pahan erosta, ja se oli heille vielä kuin läksynä. Heidän piti oppia erottamaan hyvä pahasta ja tutustua kaikkeen pahaan. Paha ei ole vain sitä, että kärsimme jonkin ulkoapäin tulleen sysäyksen kautta. Siveellinen paha on meissä itsessämme. Näiden jäljelle jääneiden ihmisten tuli nyt ikään kuin kokea pahaa, kokea pahaa tahtoa, jotta he sitten voisivat päästä selvyyteen siitä, mitä hyvä tahto on ja päästä selvyyteen siitä, että hyvä tahto ainoastaan kelpaa. "
Hmm, pitäisiköhän näin buddhalaisuusmyönteisenä tyyppinä valottaa sitäkin näkökulmaa...
Buddhalaisuuden (ainakin Tiibetin-) mukaan kaikki kärsimys johtuu pohjimmiltaan tietämättömyydestä. Ihminen on kadottanut yhteyden buddhaluontoonsa ja on peloissaan kehittänyt itselleen "minän" (egon). Ihminen luulee, että on on olemassa "minä" ja "muut", ja tekee itsekkyydessään ja egon pakkomielteiden ja valheiden vallassa pahaa toisille. Todellisuudessa kaikki on pohjimmiltaan yhtä (ei ole "minua" ja "muita"), ja niin hyvät kuin pahatkin teot palautuvat joskus takaisin (karma).
Paha ihminen on siis buddhalaisuuden näkökulmasta paremminkin tietämätön ja harhojen vallassa oleva kuin pimeyden voimien asiamies. Miksipä kukaan tekisi tieten tahtoen pahaa jos tietää sen tulevan itselle takaisin?
Jos ajattelee, että 'minussa' on 'toinen',.. tai minä olen kuin kuka tahansa tai kuka tahansa on kuten minä.. 'Toinen' viittaa tässä (kristinuskon sisällä filosifisesti ajatellen) 'kärsivään Kristukseen'. 'Toinen' ei ole erotettavissa muitten ihmisten 'toisista'. Sinä olet eräässä mielessä minä.. ja minä olen sinä. Silloin se minkä teen 'toiselle' pahaa, teen myös itselleni, se palaa minuun kerran, en tiedä milloin.
Minun mielestäni tietämättömyys on erittäin usein syynä siihen, että paha pääsee tapahtumaan. Liian usein kuulee sanottavan: rakasta ensin itseäsi sitten voit rakastaa muita. Tämä ei kuitenkaan ole ns 'kultainen sääntö', vaan jotakin muuta. Tuolla lauseella, pilkotulla, kuka tahansa joka jo on itsekäs vain hämärtää kykyään ymmärtää enemmän..? Itsekkyydenkin lasken ennemmin tietämättömyydeksi kuin miksikään muuksi..
(ehkäpä mysteeri on se alue, johon viittaan.. älkää siis lukeko kirjoitustani sanasta sanaan pelkkää pintaa pitkin..)