Mäkinen taas aamutv:ssä

Aha. Ihminenkö itse määrää sukupuolensa? Tähänkö on menty? Arkkipiispa viittasi tieteeseen,että se on lisääntynyt. Mielestäni tyhmyys on samaan aikaan lisääntynyt ja ihmisten mielihalut. Voi hirveetä! Ja vielä kirkkoonkin tuo homovillitys.
Luojamme luomistyössä on tehnyt meidät mieheksi ja ja naiseksi. Tosin sairaaloissa syntyy joitakin vuodessa vauvoja joiden sukupuoli on hieman epäselvä.
Yksi määritelmä ainakin on.Jos vauvalla on havaitaan kohtu, silloin hän tyttö.
Muissa tapauksissa jos on vauvalla kikkeli hän on poika ja hänen miehuuttaan voidaan iän karttuessa vahvistaa mieshormoonihoidolla.
On melkoista homo-lespovillitystä tämä nykyinen meno.
Raamatussa on sekä vanhan että uuden Testamentin puolella on vakavia varoituksia saman sukupuolen makaamisista. Tämän arkkipiispa ohitti änkyttäen olan kohutuksella.
Kauhistavaa oli nähdä kun televisiossa oli välähdys homopapista ja siitä hirnahtavasta lespopapista, joka aikoo vihkiä samat sukupuolet avioliittoon.
Kun aikoinaan olisi arkkipiispa olisi sanonut eduskunnalle, että kirkko ja sen työntekijät pysyvät Raamatun totuudessa,niin tällaista hajannusta ei olisi syntynyt. Arkkipiispa ajoi kirkon sanan mukaisesti karille. Tulokset ovat näkyneet ja näkyvät jatkossa kirkosta eroissa ja syvenissä risririidoissa, joille ei loppua näy.
80<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

"Arkkipiispa viittasi tieteeseen,että se on lisääntynyt. Mielestäni tyhmyys on samaan aikaan lisääntynyt ja ihmisten mielihalut. "

Jos ei ymmärrä tiedettä niin tietysti sen voi kuitata tyhmyytenä.

"Kauhistavaa oli nähdä kun televisiossa oli välähdys homopapista ja siitä hirnahtavasta lespopapista, joka aikoo vihkiä samat sukupuolet avioliittoon."

TV:n voi sulkea jos sen katseleminen aiheuttaa sinulle kauhistuksia. Se on varsin helppoa vaikka ei tieteestä mitään ymmärtäisikään.

Äänestä

Enemmän tulee totella Jumalaa, Hänen sanaansa, kaiken Luojaa ja ylläpitäjää, kuin tiedettä ja ihmisten mielihaluja.

Äänestä
  • Tarkoitatko että Suomen lakeja ei tarvitse noudattaa kun vetoaa uskoonsa?

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Tarkoitatko että Suomen lakeja ei tarvitse noudattaa kun vetoaa uskoonsa?

    Muslimimamuthan eivät noudata mitään lakeja.

    Äänestä

  • röyhkeää.porukkaa kirjoitti:

    Muslimimamuthan eivät noudata mitään lakeja.

    Eivätkä kaikki kristitytkään.

    Kysymys olikin siitä että jos vetoaa uskontoonsa niin eikö kommentoijan mielestä silloin tarvitse noudattaa Suomen lakia.

    Äänestä

Avioliitto on nyt tasa-arvoinen miehen ja naisen välisenä ja sitten on laki myös muille parisuhteille.
Suomessa asiat ovat jo hyvin tasa-arvoisia tässä suhteessa. Miksi ihmeessä kahden miehen tai kahden naisen liittoa pitää kutsua avioliitoksi, joka ei sitä ole.

Äänestä
  • Uusi avioliittolaki on vanhaa avioliittolakia tasa-arvoisempi ja yhdenvertaisempi.

    Kahden samaa sukupuolta olevan välinen avioliitto on avioliitto Suomessakin ensi vuonna, sinun mielipiteesi ei tosiasiaa miksikään muuta.

    Äänestä

  • Kirkon osalta asiaan pitäisi maallista lakia enemmän kuitenkin vaikuttaa Jumalan mielipide homoista. Sehän on selkeästi luettavissa kolmannesta Mooseksen kirjasta, jossa käsketään tappamaan homot. Tuskin Jumala on muuttanut ratkaisevasti mielipidettään kuluneiden 3000 vuoden aikana.

    Asiasta kysyttäessä Mäkinen alkoi kiemurrella, kun ei sentään uskaltanut kieltää Vanhan Testamentinkin olevan Jumalan sanaa. Eihän siitä tosin kukaan nykykirkossa välitä, joten enpä olisi yllättynyt kieltämisestäkään.

    Vaikeaa varmaan, kun piispan pitäisi virallisesti uskoa, mutta tällaisiin uskomalla on vaikea pitää kansalaisia verotettavina jäseninä ja tienata siten palkkansa.

    Äänestä

  • Muistaakseni Jumala tuolla kolmannessa Mooseksen kirjassa käskee tappamaan tai rankaisemaan mm seuraavista syistä:

    "Jos joku herjaa isäänsä tai äitiään, hänet on surmattava."
    "os mies tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, molemmat avionrikkojat, sekä mies että nainen, on surmattava. "
    "Jos mies makaa kuukautistilassa olevan naisen kanssa ja yhtyy häneen, he ovat molemmat paljastaneet naisen veren lähteen. Heidät on poistettava kansansa keskuudesta."

    Eihän kai Jumala ole näissäkään asioissa muuttanut mieltään?

    MItä sinä aioit tehdä jotta nuo mainitut asiat saataisiin Suomen lainsäädäntöön?

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Muistaakseni Jumala tuolla kolmannessa Mooseksen kirjassa käskee tappamaan tai rankaisemaan mm seuraavista syistä:

    "Jos joku herjaa isäänsä tai äitiään, hänet on surmattava."
    "os mies tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, molemmat avionrikkojat, sekä mies että nainen, on surmattava. "
    "Jos mies makaa kuukautistilassa olevan naisen kanssa ja yhtyy häneen, he ovat molemmat paljastaneet naisen veren lähteen. Heidät on poistettava kansansa keskuudesta."

    Eihän kai Jumala ole näissäkään asioissa muuttanut mieltään?

    MItä sinä aioit tehdä jotta nuo mainitut asiat saataisiin Suomen lainsäädäntöön?

    ""Jos joku herjaa isäänsä tai äitiään, hänet on surmattava."
    "os mies tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, molemmat avionrikkojat, sekä mies että nainen, on surmattava. "
    "Jos mies makaa kuukautistilassa olevan naisen kanssa ja yhtyy häneen, he ovat molemmat paljastaneet naisen veren lähteen. Heidät on poistettava kansansa keskuudesta."

    Eihän kai Jumala ole näissäkään asioissa muuttanut mieltään?"

    Myös kirkon mukaan Raamatun jakeet ovat Jumalan Sanaa. Tämän voit käydä tarkistamassa ensi sunnuntain Jumalan palveluksessa.

    Jumala ei muuta mieltään ja edelleen näistä synneistä seuraa vääjäämätön kuolemanrangaistus, josta tuomio lausutaan Jeesuksen toimesta viimeisellä tuomiolla ja pannaan sitten täytäntöön tämän jälkeen.

    Äänestä

  • Tiedemiesi kirjoitti:

    No asia selvä.

    Jätetään sitten se homojenkin rankaiseminen Jumallalle ja Jesukselle ja annetaan heidän elää elämänsä kuten haluavat.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    No asia selvä.

    Jätetään sitten se homojenkin rankaiseminen Jumallalle ja Jesukselle ja annetaan heidän elää elämänsä kuten haluavat.

    Ja julistetaan myös homoseksuaaleille synnistä, parannuksenteosta ja armosta uskossa Jeesukseen Kristukseen. Amen

    Äänestä

  • Aaameen kirjoitti:

    Ja julistetaan myös homoseksuaaleille synnistä, parannuksenteosta ja armosta uskossa Jeesukseen Kristukseen. Amen

    Julistahan täällä sitten yhtä ahkerasti sanomaa myös vanhempiensa herjaajille ja aviorikkojille.

    Vai oletko vain homojen kimpussa? Miksi?

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Julistahan täällä sitten yhtä ahkerasti sanomaa myös vanhempiensa herjaajille ja aviorikkojille.

    Vai oletko vain homojen kimpussa? Miksi?

    "Julistahan täällä sitten yhtä ahkerasti sanomaa myös vanhempiensa herjaajille ja aviorikkojille."

    Julistetaan julistetaan - tämähän on nyt sanomattakin selvää, että jokaista syntiä vastustetaan.

    Ja myös täällä aletaan vastustamaan heti jos vanhempien herjaamisesta aletaan tehdä tasa-arvon vuoksi luvallista, suositusta ja sääntöä jonkun poliittisen agendan vuoksi.

    Äänestä

  • näin.on kirjoitti:

    Nnatko esimerkin miten sinä esim. tällä palstalla olet julistanut noita asioita?

    Mikä laki Suomessa kieltää vanhempien herjaamisen?

    Mikä laki Suomessa kieltää aviorikoksen?

    Oletko tehnyt lakialoitteen siitä että nuo kielletään?

    Äänestä

  • näin.on kirjoitti:

    "Julistahan täällä sitten yhtä ahkerasti sanomaa myös vanhempiensa herjaajille ja aviorikkojille."

    Julistetaan julistetaan - tämähän on nyt sanomattakin selvää, että jokaista syntiä vastustetaan.

    Ja myös täällä aletaan vastustamaan heti jos vanhempien herjaamisesta aletaan tehdä tasa-arvon vuoksi luvallista, suositusta ja sääntöä jonkun poliittisen agendan vuoksi.

    Miksi muuten et käytä niitä aikaisempia nimimerkkejäsi alias "korkkiruuvi" ?

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Miksi muuten et käytä niitä aikaisempia nimimerkkejäsi alias "korkkiruuvi" ?

    Korkkiruuvi on jo tässäkin ketjussa esiintynyt monena, kansanäänenä, tiedemiesinä ja vaikka minä. Ei vaan rekisteröityään halua käyttää koska "kansanääni" ei olisi silloin niin moniääninen.

    Äänestä

  • näin.on kirjoitti:

    "Julistahan täällä sitten yhtä ahkerasti sanomaa myös vanhempiensa herjaajille ja aviorikkojille."

    Julistetaan julistetaan - tämähän on nyt sanomattakin selvää, että jokaista syntiä vastustetaan.

    Ja myös täällä aletaan vastustamaan heti jos vanhempien herjaamisesta aletaan tehdä tasa-arvon vuoksi luvallista, suositusta ja sääntöä jonkun poliittisen agendan vuoksi.

    Aloita vaikka tästä:

    "Jos mies makaa kuukautistilassa olevan naisen kanssa ja yhtyy häneen, he ovat molemmat paljastaneet naisen veren lähteen. Heidät on poistettava kansansa keskuudesta."

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Uusi avioliittolaki on vanhaa avioliittolakia tasa-arvoisempi ja yhdenvertaisempi.

    Kahden samaa sukupuolta olevan välinen avioliitto on avioliitto Suomessakin ensi vuonna, sinun mielipiteesi ei tosiasiaa miksikään muuta.

    YksinkertaistaEiköVain? Kyllä, erittäin yksinkertaista on sinun ajattelusi, arvoisa YksinkertaistaEiköVain. Puutut asioihin, joita uskonnottoman ja moraalittoman ei kannattaisi ruotia ja joita uskonnoton selvästikään ei ymmärrä. Yksinkertainen ihminen kun ei näköjään ymmärrä edes yksinkertaisia asioita.
    Tasa-arvosta sinä rienaaja et ymmärrä yhtään mitään.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    No asia selvä.

    Jätetään sitten se homojenkin rankaiseminen Jumallalle ja Jesukselle ja annetaan heidän elää elämänsä kuten haluavat.

    Olet siis homoseksuaali? Hyvä että tämäkin tuli selväksi.

    Äänestä

  • Yksinkertaistaontosiaan kirjoitti:

    YksinkertaistaEiköVain? Kyllä, erittäin yksinkertaista on sinun ajattelusi, arvoisa YksinkertaistaEiköVain. Puutut asioihin, joita uskonnottoman ja moraalittoman ei kannattaisi ruotia ja joita uskonnoton selvästikään ei ymmärrä. Yksinkertainen ihminen kun ei näköjään ymmärrä edes yksinkertaisia asioita.
    Tasa-arvosta sinä rienaaja et ymmärrä yhtään mitään.

    Miten uusi avioliittolaki ei olisi tasa-arvoisempi kun edeltäjänsä?

    Perustelethan.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Miten uusi avioliittolaki ei olisi tasa-arvoisempi kun edeltäjänsä?

    Perustelethan.

    Olet siis homoseksuaali. Avaudu toki lisää tästä?

    Äänestä

  • hienoa.hienoa kirjoitti:

    Olet siis homoseksuaali. Avaudu toki lisää tästä?

    No perustelehan sinä sitten äläkä vaan soita suutasi:

    Olet siis homoseksuaali. Avaudu toki lisää tästä??

    Äänestä

  • Leipäpappeja kirjoitti:

    Kirkon osalta asiaan pitäisi maallista lakia enemmän kuitenkin vaikuttaa Jumalan mielipide homoista. Sehän on selkeästi luettavissa kolmannesta Mooseksen kirjasta, jossa käsketään tappamaan homot. Tuskin Jumala on muuttanut ratkaisevasti mielipidettään kuluneiden 3000 vuoden aikana.

    Asiasta kysyttäessä Mäkinen alkoi kiemurrella, kun ei sentään uskaltanut kieltää Vanhan Testamentinkin olevan Jumalan sanaa. Eihän siitä tosin kukaan nykykirkossa välitä, joten enpä olisi yllättynyt kieltämisestäkään.

    Vaikeaa varmaan, kun piispan pitäisi virallisesti uskoa, mutta tällaisiin uskomalla on vaikea pitää kansalaisia verotettavina jäseninä ja tienata siten palkkansa.

    Oleko siis sitä mieltä, että oikea, maailmankaikkeudet luonut Jumala todella käski tappamaan homot, ja että meidän tulisi palvoa tätä Jumalaa epäröimättä ja uskoa hänet todeksi?

    Äänestä

  • hienoa.hienoa kirjoitti:

    Olet siis homoseksuaali. Avaudu toki lisää tästä??

    Aloitit siis taas jankkauksen.

    Jatketaanko tätä tunti? 2 tuntia vai koko päivä.

    Keskustele asiallisesti ja vasta tähän:

    Miten uusi avioliittolaki ei olisi tasa-arvoisempi kun edeltäjänsä?

    Perustelethan.

    Äänestä

  • hienoa.hienoa kirjoitti:

    Olet siis homoseksuaali. Avaudu toki lisää tästä?

    Räyhis-daavidintähden nyrkkipuolisolla taisi olla taas päänsärkyä, ja siksi hän on jälleen palanut normaalille "tasolleen".

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Aloitit siis taas jankkauksen.

    Jatketaanko tätä tunti? 2 tuntia vai koko päivä.

    Keskustele asiallisesti ja vasta tähän:

    Miten uusi avioliittolaki ei olisi tasa-arvoisempi kun edeltäjänsä?

    Perustelethan.

    >Keskustele asiallisesti ja vasta tähän:

    No voi Helvetin 16, kauanko kestää ennen kun tajuat että Räyhis ei ikinä ala keskustella asiallisesti? Ei kannata haaskata aikaansa idioottiin ainakaan tuossa mitassa.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Kunhan kiusaan.

    :-)

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Kunhan kiusaan.

    :-)

    Se on niin tyhmä, että luulee itse olevansa kiusaava osapuoli.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Se on niin tyhmä, että luulee itse olevansa kiusaava osapuoli.

    :-)

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Aloitit siis taas jankkauksen.

    Jatketaanko tätä tunti? 2 tuntia vai koko päivä.

    Keskustele asiallisesti ja vasta tähän:

    Miten uusi avioliittolaki ei olisi tasa-arvoisempi kun edeltäjänsä?

    Perustelethan.

    Olet siis homoseksuaali. Avaudu toki lisää tästä????

    Äänestä

  • Voin kommentoida vain omastani mutta en sinun puolestasi. Kommenttini kuuluu, että kun joku kuuntelee päänsä ääniä ja sanoo sitten "kuulemma", hän on pikaisen lääkärinavun tarpeessa.

    Äänestä

  • Tiätsä. Vastaan sulle yhdellä ehdolla: lupaat tämän seurakunnan läsnä ollessa, että et enää koskaan etkä millään nimimerkilläsi esitä minulle näitä asioita koskevaa kysymystä. Sopiiko?

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Aloita vaikka tästä:

    "Jos mies makaa kuukautistilassa olevan naisen kanssa ja yhtyy häneen, he ovat molemmat paljastaneet naisen veren lähteen. Heidät on poistettava kansansa keskuudesta."

    "Jos mies makaa kuukautistilassa olevan naisen kanssa ja yhtyy häneen, he ovat molemmat paljastaneet naisen veren lähteen. Heidät on poistettava kansansa keskuudesta."

    No tähän liittyen ei tietääkseni kulttuurimarksistit ole vielä pannut pystyyn poliittista ohjelmaa tasa-arvon vuoksi.

    Äänestä

  • RepeRuutikallo kirjoitti:

    Tiätsä. Vastaan sulle yhdellä ehdolla: lupaat tämän seurakunnan läsnä ollessa, että et enää koskaan etkä millään nimimerkilläsi esitä minulle näitä asioita koskevaa kysymystä. Sopiiko?

    Oletko homoseksuaali vai pedofiili, vai molempia????

    Äänestä

  • päätä.jo.räyhis kirjoitti:

    Oletko homoseksuaali vai pedofiili, vai molempia????

    Ei siis pystynyt Räyhis lupaamaan. Tavallaan tuo on hänen mittareillaan jopa suoraselkäisyyttä. :)

    Äänestä

  • näin.on kirjoitti:

    "Jos mies makaa kuukautistilassa olevan naisen kanssa ja yhtyy häneen, he ovat molemmat paljastaneet naisen veren lähteen. Heidät on poistettava kansansa keskuudesta."

    No tähän liittyen ei tietääkseni kulttuurimarksistit ole vielä pannut pystyyn poliittista ohjelmaa tasa-arvon vuoksi.

    On siitä käyty kovaakin keskustelua - myös muiden puoleiden osalta - aikoinaan. Kun lääketiede pystyi osoittamaan ettei siitä koidu mitään varaan, asia oli sillä selvä.

    Se on hyvä on lyhyt muisti.

    Äänestä

Arkkipiispa käynnisti uuden kiistan kirkossa. Naispappeus- ja homouskeskustelun lisäksi on tulossa kirkkoon kiista mikä on sukupuoli? Kuka määrää ihmisen sukupuolen? Montako sukupuolta on?

Arkkipiispa ei varmaan tiedäkään kuinka ahdistavaa on lapselle, jos hänen ei sallitakaan olla tiettyä sukupuolta. Lapsi menettää identiteettinsä loppuiäkseen eikä hänestä voi koskaan kehittyä ehjää ihmistä joko miehenä tai naisena.

Jatkossa me uskovat emme enää eheytä pelkästään homoja, vaan eheytyksen tarve laajenee myös sukupuoli-identiteetiltään traumatisoituihin aikuisiin.

Äänestä
  • ”…tiedäkään kuinka ahdistavaa on lapselle, jos hänen ei sallitakaan olla tiettyä sukupuolta.”
    ”…eheytyksen tarve laajenee myös sukupuoli-identiteetiltään traumatisoituihin aikuisiin.”

    Sinä sitten onnistuit kumoamaan jopa oman väittämäsi :D

    Äänestä

  • Taisit taas tapasi mukaan panna omiasi kontolleni?

    Jo nyt hoidetaan Kanadassa ja Belgiassa lapsia, joiden sukupuoli-identiteetti on häiriintynyt eli eheytyksen tarve tulee olemaan suuri kunhan tämä "sukupuolisekoilu" laajenee.

    Äänestä

  • näin.on kirjoitti:

    Taisit taas tapasi mukaan panna omiasi kontolleni?

    Jo nyt hoidetaan Kanadassa ja Belgiassa lapsia, joiden sukupuoli-identiteetti on häiriintynyt eli eheytyksen tarve tulee olemaan suuri kunhan tämä "sukupuolisekoilu" laajenee.

    :-)

    Huvittavaa.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    :-)

    Huvittavaa.

    No on huvittaa. Vaikka ei tuo mummomuorin tapa asetella omia ajatuksiaan toisen kontolle mitenkään yllätä.

    Äänestä

  • näin.on kirjoitti:

    No on huvittaa. Vaikka ei tuo mummomuorin tapa asetella omia ajatuksiaan toisen kontolle mitenkään yllätä.

    Sinun kommenttisi "korkkiruuvi" oli se huvittava.

    Äänestä

  • näin.on kirjoitti:

    Taisit taas tapasi mukaan panna omiasi kontolleni?

    Jo nyt hoidetaan Kanadassa ja Belgiassa lapsia, joiden sukupuoli-identiteetti on häiriintynyt eli eheytyksen tarve tulee olemaan suuri kunhan tämä "sukupuolisekoilu" laajenee.

    Otin aivan suoraan omaa tekstiäsi :D !!!

    Äänestä

  • >> Jatkossa me uskovat emme enää eheytä pelkästään homoja, vaan eheytyksen tarve laajenee myös sukupuoli-identiteetiltään traumatisoituihin aikuisiin. <<
    Jospa te eheyttäisitte ensin itsenne sille tasolle, että teidät otettaisiin edes pikkuisen vakavissaan. Nyt kun ei oteta.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Otin aivan suoraan omaa tekstiäsi :D !!!

    Ja panit oman mielipiteesi loppuun! Ei näin tule toimia, vaan tulee lukea mitä olen itse kirjoittanut.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    :-)

    Huvittavaa.

    Homot panee omiaan.

    Äänestä

  • >Naispappeus- ja homouskeskustelun lisäksi on tulossa kirkkoon kiista mikä on sukupuoli? Kuka määrää ihmisen sukupuolen? Montako sukupuolta on?

    Nyt on vain niin, että nuo lisäksi-asiat eivät kuulu kirkolle (eivätkä millekään muullekaan uskonyhteisölle). Se ei määrittele mitään niistä. Tietenkään ihmisten seksuaalinen suuntautuminenkaan ei sinänsä kirkolle kuulu millään tavoin (eikä millekään mullekaan uskonyhteisölle).

    Äänestä

  • näin.on kirjoitti:

    Ja panit oman mielipiteesi loppuun! Ei näin tule toimia, vaan tulee lukea mitä olen itse kirjoittanut.

    Ei vaan totesin asiantilan. Mutta nyt voin laittaa mielipiteeni:

    ”…tiedäkään kuinka ahdistavaa on lapselle, jos hänen ei sallitakaan olla tiettyä sukupuolta.”

    Tämä pätee kumpaakin suuntaan. Jos lapsi on tyttö ja kokee vahvasti olevansa poika, todellakin se ahdistaa jos sitä ei sallita. Mutta jos poika on poika, ja hänen ei sallita olla tätä sukupuolta, sama juttu. Ja lapsi joka ei koe olevansa kumpaakaan sukupuolta, eikä se häntä kiinnosta, ahdistuu jos hänet pakotetaan olemaan jompaakumpaa sukupuolta.

    ”…eheytyksen tarve laajenee myös sukupuoli-identiteetiltään traumatisoituihin aikuisiin.”

    Siten sinä sanot, miten voidaan pakottaa tekemään juuri se, minkä kerroit olevan ahdistavaa lapselle. Lapsi laitetaan olemaan sellaista mitä hän ei halua olla mutta jonka muiden mielestä on oltava tietynlainen.

    Äänestä

Jumalan sana on elävää ja voimallista. Taivas ja maa katoavat, mutta Jumalan sana kestää iän kaiken.
Kiitos Jumala, Sinun valtasi tunnustan.
Kansakunnat ovat kuin pisara sangon kyljessä, kuin pisara meressä. Siihen mihin ihmisen viisaus loppuu, siitä vasta Sinun jne.
Minä annan kaiken kunnian Sinulle, Isä Taivaan, Poikasi Jeesuksen nimessä.

Äänestä
  • >Taivas ja maa katoavat, mutta Jumalan sana kestää iän kaiken.

    No eivät varmasti katoa ainakaan viiteen miljardiin vuoteen, ja silloinkin jää sentään "taivas" jäljelle.

    Äänestä

Arkkipiispa on siis vedonnut kreikkalaistyyppisen tieteen tuottamaan ihmisviisauteen. Sen ihmisviisauden avulla ei ole opittu tuntemaan Jumalaa eikä ole pysytty elävän Jumalan yhteydessä. Siitä apostoli Paavali puhuu 1. Korinttilaiskirjeessä. Usko ja tiede eivät ole toistensa vastakohtia. Uskon vastakohta on epäusko. Kun tieteellä yritetään perustella Jumalan sanan vastaisia opetuksia, kysymys on epäuskosta. Jumalan sana pysyy, vaikka tämä maailma katoaa.

Tämän maailman tiede ei anna mitään turvaa vanhurskaan Jumalan kasvojen edessä. Niille ihmisille, jotka etsivät rauhaa sielulleen, on turha vakuutella tieteen esittämillä Jumalan sanan vastaisilla väittämillä. Sellaiset ihmiset tuskin etsivätkään lohdutusta sellaisten pappien luota. Ainakaan sellaista, joka kysyy, mistä tie menee taivaaseen, ei kannata ikinä neuvoa arkkipiispan kaltaisen papin puheille. Jumalan ajatukset ovat niin paljon korkeammat ihmisten ajatuksia kuin on taivas korkeampi maata.

Moni homo on tehnyt merkittäviä tieteellisiä tutkimuksia. He ovat saattaneet jopa toimia ihan monille neroille ominaisella tavalla. Monilla neroilla on ollut jokin fyysinen tai muu vajavuus, jota he ovat kompensoineet kehittämällä esim. analyyttisia taitojaan useimpia aikalaisiaan pitemmälle. Sehän on kaiketi merkinnyt monia myönteisiä asioita heille omalla urallaan. Ilman tarvetta kompentointiin monet nerot olisivat jääneet tavallisiksi taaveiksi. Sitähän nämä tasa-arvoihmiset haluavatkin: kenenkään ei saa päästä muita pitemmälle saavutuksissaan.

Äänestä
  • Tieteen ei ole tarkoitus antaa turvaa tai lohdutusta, vaan tietoa. Siinä se on onnistunut erittäin hyvin.

    Turva ja lohdutus ovat ihmisyhteisön, politiikan, poliisin, puolustuslaitoksen ja uskontojen kenttää.

    Äänestä

  • Anteeksi mutta repesin tässä kohtaa :D :D :D

    ”Monilla neroilla on ollut jokin fyysinen tai muu vajavuus, jota he ovat kompensoineet kehittämällä esim. analyyttisia taitojaan…”

    Homous ei ole vika eikä vamma. Nerous ei ole korvaus mistään menetyksestä tai puutteesta, sillä ne eivät kehitä lisää älykkyyttä.

    ”Sitähän nämä tasa-arvoihmiset haluavatkin: kenenkään ei saa päästä muita pitemmälle saavutuksissaan.”

    Eli eriarvoisuusko on mielestäsi parempi vaihtoehto – vain tietyt tarkasti rajatut henkilöt voivat päästä pidemmälle saavutuksissaan

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Anteeksi mutta repesin tässä kohtaa :D :D :D

    ”Monilla neroilla on ollut jokin fyysinen tai muu vajavuus, jota he ovat kompensoineet kehittämällä esim. analyyttisia taitojaan…”

    Homous ei ole vika eikä vamma. Nerous ei ole korvaus mistään menetyksestä tai puutteesta, sillä ne eivät kehitä lisää älykkyyttä.

    ”Sitähän nämä tasa-arvoihmiset haluavatkin: kenenkään ei saa päästä muita pitemmälle saavutuksissaan.”

    Eli eriarvoisuusko on mielestäsi parempi vaihtoehto – vain tietyt tarkasti rajatut henkilöt voivat päästä pidemmälle saavutuksissaan

    Mummomuori ei ole perehtynyt nerouden syntyyn. Muistutan vertailukelpoisena tapauksena siitä, miten sokeille kehittyy tiettyjä muita herkkyyksiä ympäristön hahmottamiseksi niin, että he osaavat yllättävän hyvin suunnistaa erilaisissa ympäristöissä sokeudestaan huolimatta. Jotain samaa tapahtuu nerouden kehittymisen kanssa. Kysymys ei ole varsinaisesti siitä, että on muita älykkäämpi lähtökohtaisesti. Kysymys on siitä, että keskittää huomionsa muista poikkeavalla tavalla asioihin ja näkee sellaisia ratkaisuja, jotka toisilta jäävät piiloon.

    Pidän tasapäistämistä vahingollisena kasvatuksessa, sillä se estää poikkeuksellisten lahjakkuuksien kehittymistä täyteen kukoistukseensa. Varmasti moni homoutensa salannut ja samalla tavallisista tasapäistä heteroelämää eläneitä enemmän tietyn erityislahjakkuuteensa huippuun kehittämiseen satsannut ja menestynyt henkilö pitää mummomuorin puheita kateellisten panetteluna ja omalle uralleen ja menestykselleen vahingollisena. Samalla tavalla monet yrittäjät ovat kokeneet ammattiliittojen toiminnan ilmapiiriä vahingoittavaksi kateellisten toiminnaksi. Mummomuori edustaa ilmeisesti suurten joukkojen kapinahenkeä, jossa asetetaan kapuloita toisten rattaisiin.

    Menestyvät ja lahjakkaat ihmiset ovat herkkiä ja he tarvitsevat ainakin läheistensä tukea. Taiteilijoilla on usein mesenaattinsa. Huippulahjakkaat ja varsinkin nerot ovat usein yksinäisiä puurtajia, joita toiset eivät ymmärrä. Heillä on puutetta vertaisistaan keskustelukumppaneista. Ei sellaisille alemmuudentuntoisista kapinoitsijoista ole mitään iloa tai hyötyä, vaan he voivat vahingoittaa herkkää neroa kohtalokkaalla tavalla.

    Äänestä

  • tietämättömälle_muorille kirjoitti:

    ”Kysymys ei ole varsinaisesti siitä, että on muita älykkäämpi lähtökohtaisesti.”

    Sinulla on aika erikoinen selitys siitä, mitä nerous on. Kyllä siihen tarvitaan kaksi tekijää: älykkyys ja luovuus. Ilman jotain epätavallista (ts. normiestä poikkeavaa) henkistä lahjakkuutta (älykkyyksiä on 7 eri ”lajia”) ja luovuutta ei voi katsoa olevan nerouttakaan.

    Siihen ei vaikuta se, millaista seksuaalielämää elää.

    ”Muistutan vertailukelpoisena tapauksena siitä, miten sokeille kehittyy tiettyjä muita herkkyyksiä…”

    Aivot ovat ihmeellinen elin, aina löytyy kapasiteettia kun joku osa lakkaa toimimasta. Ihan tavalliset ihmiset voivat näitä ”herkkyyksiä” harjoitella, eikä siihen mitään neroutta tarvita eikä sellaiseksi tulla.

    ”Varmasti moni homoutensa salannut ja samalla tavallisista tasapäistä heteroelämää eläneitä enemmän tietyn erityislahjakkuuteensa huippuun kehittämiseen satsannut ja menestynyt henkilö…”

    Eli kun henkilö tasapäistetään elämään normiheteroelämää, hänestä kehkeytyy nero?

    Peruutuuko tämä sellaiseen vanhaan ajatukseen, jossa seksuaaliuus pyritään tukahduttamaan mahdollisimman täydellisesti, niin sitten ”saa” energiaa tehdä jotain ”parempaa”?
    Vai siihen, että kun yksilöä estetään elämästä erilaisten taipumustensa mukaisesti, hänen älykkyytensä ja luovuutensa siitä kasvaa?

    ”Menestyvät ja lahjakkaat ihmiset ovat herkkiä ja he tarvitsevat ainakin läheistensä tukea.”

    menestyäkseen ei tarvitse olla lahjakaskaan. Nykyään erityisesti narsistiset luonteet menestyvät parhaiten. Toisaalta lahjakkaat ihmiset ovat erilaisia, eivätkä toimi aina normien mukaisesti, he herättävät erilaisia kielteisiä reagointeja muissa. Ehkä joku tarvitsee suojelijaa tai sitten sopivaa yhteisöä, jossa erilaisuus ei häiritse.

    Äänestä

Arkkipiispan änkytyksestä homot ja ateistit iloitsee yhdessä hänen itsensä ja muiden uskottomien kanssa

Äänestä

Kirkon piirissä nyt seuraa armoton taistelu mielipiteistä eikä tässä taistelussa sääliä tunneta. MItä nyt sunnuntaisin papit käy sitten armosta puhumassa, mutta heti kun arki koittaa ne aletaan repimään toisiaan kappaleiksi ja kansa seuraa järkytyksen vallassa tätä näytelmää.

Äänestä

Mielestänia toimittajan kysymys oli tyhmä , sillä elämme 2016 vuotta ja uusi liitto on voimassa.Miksi toimittaja lukee vanhan liiton asioita? Olisi mieluummin kysynyt uuden liiton puolen mukaisen kysymyksen liittyen aiheeseen ja lukenut Raamatusta tähän uuden liiton aikaan liittyvän kohdan ja sitten kysynyt Mäkiseltä onko tämä Jumalan sanaa.

Roomalaisille 1

23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
24. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

Samoin sukupuolielimiltään kehityshäiriöisiä syntyy minimaalisen vähän ja suurin osa syntyneistä on terveitä. Raamatun mukaan homoseksuaalisuus käydään mielenalueella ja tehdään valinta.Homoseksuaalisuus ei ole synnynnäistä.

Äänestä
  • "Raamatun mukaan homoseksuaalisuus käydään mielenalueella ja tehdään valinta.Homoseksuaalisuus ei ole synnynnäistä."

    Kerrotkin varmaan sen missä kohtaa Raamattu näin sanoo?

    Äänestä

Kyllä tytölläkin voi olla pippeli.

Äänestä

Mites tällainen tapaus,että klitoris on kehittynyt penikseksi? Eikä välttämättä kohtua. tällaisia tapauksia on. Kumpi sukupuoli?

Äänestä

Kiitos Veijo. Toivottavasti arkkipiispa ja muut neutraalit katsovat ja kuulevat sanomasi.

Äänestä

Kirkossa alkaa homouden jälkeen repivä riita siitä onko sukupuolia olemassa vai ei ja saako ihminen olla jotain sukupuolta. Kyllä tässä hötäkässä lapset alkaa jo ihmeissään, kun aletaan pakottaa heitä sukupuolineutraaleiksi.

Äänestä
  • Kukaan ei pakota ketään sukupuolineutraaliksi, kuten kukaan ei pakota ketään menemään naimisiikaan samaa sukupuolta olevan kanssa.

    Aino mitä tapahtuu on se että ihmisten erilaisuus hyväksytään eikä ihmisiä enää pakotetta vastoiin tahtoaan tai tunteitaan tiettyyn muiden määrittelemään muottiin.

    Selkokielellä (varmuuden vuoksi) tämä tarkoittaa sitä että sinua ei kukaan pakota homoksi (ellet ole) vaan saat vapaasti olla hetero (jos olet).

    Äänestä

  • Kun ensin on joidnekin pää sekoitettu termien tahallisella väärinymmärryksillä, se saa aikaan kieltä jota ei enää ymmärrä oikein kukaan.

    Äänestä

  • Laitetaan tähän kuitenkin se normaali sisältö
    sukupuolineutraali
    1. sukupuolesta riippumaton
    2. kummankin sukupuolen tasapuolisesti huomioon ottava.

    Äänestä

  • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

    Kukaan ei pakota ketään sukupuolineutraaliksi, kuten kukaan ei pakota ketään menemään naimisiikaan samaa sukupuolta olevan kanssa.

    Aino mitä tapahtuu on se että ihmisten erilaisuus hyväksytään eikä ihmisiä enää pakotetta vastoiin tahtoaan tai tunteitaan tiettyyn muiden määrittelemään muottiin.

    Selkokielellä (varmuuden vuoksi) tämä tarkoittaa sitä että sinua ei kukaan pakota homoksi (ellet ole) vaan saat vapaasti olla hetero (jos olet).

    Tämä ihmisen erilaisuus Setan näkemyksenä ei ole perinteisen kristillisen opin näkemys ja nämä kaksi eri näkemystä ja maailmankatsomusta eivät voi yhdistyä ja siitä aiheutuu tämä kitka.Tottahan jokainen saa valita mihin uskoo, mutta tämä oikeus on myös kristityillä.Tässä ei ole kysymys ihmisoikeuksista vaan eri maailmankatsomuksista jotka törmäävät ja siksi ei voi vaatia muilta kunnioitusta ja nöyristelyä omaa näkemystään ja identiteettiään kohtaan. Ainoa ratkaisu on, että kunnioitetaan toinen toistemme valintoja mihin uskomme.Toiset uskoo Setaa ja toiset Raamattua ja sen mukaan määrittyy identiteettimme mitä olemme.Lienee mahdollista toimittaa uuden uskonnon toimitukset Setan reviirillä pappeineen, sillä perinteinen kristuksenopille uskollinen pappiskunta ei voi näitä siunaamisia suorittaa kristillisissä yhteisöissä. Mielestäni tämä on aivan selvää ja aivan helposti laissamme säädettävissä, että kukin yhteisö toimii ohjeidensa mukaisesti ja asiasta ei tarvitsisi pitää yllä tällaista vääntöä.

    Äänestä

  • tämäonhelppoa kirjoitti:

    "Tämä ihmisen erilaisuus Setan näkemyksenä ei ole perinteisen kristillisen opin näkemys ja nämä kaksi eri näkemystä ja maailmankatsomusta eivät voi yhdistyä ja siitä aiheutuu tämä kitka."

    Ja erilaiset maailmankatsomuksethan ovat täysin sallittuja eikös vain? Ja ihmiset demokraattisessa yhteiskunnassa päättävät enemmistöllä miten haluavat elää, eikös vain?

    "Tottahan jokainen saa valita mihin uskoo, mutta tämä oikeus on myös kristityillä."

    Ja kukaan ei ole teiltä kieltämässä uskoanne ja oikeuttanne.

    "Tässä ei ole kysymys ihmisoikeuksista vaan eri maailmankatsomuksista jotka törmäävät ja siksi ei voi vaatia muilta kunnioitusta ja nöyristelyä omaa näkemystään ja identiteettiään kohtaan."

    Hmm.... miksi jotkut kristityt haluavat että heidän katsomustaan kunnioitetaan mutta eivät ole valmiit kunnioittamaan toisia vakaumuksia ja katsomuksia eivätkä anna toisten ihmisten elää siten kun haluavat vaan haluavat pakottaa heidät elämään oman näkemyksensä mukaan? Esim. avioliittolaki ei pakota ketään menemään naimisiin samaa sukupuolta olevien kanssa, silti kristityt vastustavat sitä vaikka laki ei koske heitä. Miksi kristityt eivät kuinnioita muiden oikeutta vakaumukseensa ja maailmankatsomukseensa?

    "Ainoa ratkaisu on, että kunnioitetaan toinen toistemme valintoja mihin uskomme."

    Kristityt eivät kunnioita, ks. edellinen kappale.

    "Toiset uskoo Setaa ja toiset Raamattua ja sen mukaan määrittyy identiteettimme mitä olemme."

    Ei identiteetti määrity tuon mukaan, tietenkään.

    "Lienee mahdollista toimittaa uuden uskonnon toimitukset Setan reviirillä pappeineen, sillä perinteinen kristuksenopille uskollinen pappiskunta ei voi näitä siunaamisia suorittaa kristillisissä yhteisöissä".

    Ruotsissa ja Norjassa ihan Luterilaiset papit vihkivät samaa sukupuolta olevia, eli suoritetaan ihan kristillisissä yhteisöissä vihkiminen.

    "Mielestäni tämä on aivan selvää ja aivan helposti laissamme säädettävissä, että kukin yhteisö toimii ohjeidensa mukaisesti ja asiasta ei tarvitsisi pitää yllä tällaista vääntöä. "

    Sehän sopii, aiotko ottaa Aitoavioliittoon yhteyttä ja vaatia heitä perumaan aloitteensa jolla puuututaan muiden asioihin?

    Äänestä

  • tämäonhelppoa kirjoitti:

    Tämä ihmisen erilaisuus Setan näkemyksenä ei ole perinteisen kristillisen opin näkemys ja nämä kaksi eri näkemystä ja maailmankatsomusta eivät voi yhdistyä ja siitä aiheutuu tämä kitka.Tottahan jokainen saa valita mihin uskoo, mutta tämä oikeus on myös kristityillä.Tässä ei ole kysymys ihmisoikeuksista vaan eri maailmankatsomuksista jotka törmäävät ja siksi ei voi vaatia muilta kunnioitusta ja nöyristelyä omaa näkemystään ja identiteettiään kohtaan. Ainoa ratkaisu on, että kunnioitetaan toinen toistemme valintoja mihin uskomme.Toiset uskoo Setaa ja toiset Raamattua ja sen mukaan määrittyy identiteettimme mitä olemme.Lienee mahdollista toimittaa uuden uskonnon toimitukset Setan reviirillä pappeineen, sillä perinteinen kristuksenopille uskollinen pappiskunta ei voi näitä siunaamisia suorittaa kristillisissä yhteisöissä. Mielestäni tämä on aivan selvää ja aivan helposti laissamme säädettävissä, että kukin yhteisö toimii ohjeidensa mukaisesti ja asiasta ei tarvitsisi pitää yllä tällaista vääntöä.

    Sinä ehkä tunnet tämän yhdistyksen ”Seta” ”näkemyksen, mutta suurin osa suomalaisista ei sitä tunne. Ainakin mainostat sitä ihan innoissasi. Minulle se on vain yhdistys muiden samanlaisten rinnalla.

    Kitka on suurimman osan niin kristittyjen kuin uskonnottomien sekä muun uskoisten välillä äärikonservatiivisiin oppeihin nähden.

    Kyse on vallasta, eli siitä halusta määrätä sellaisenkin kansanosan oikeuksia, jotka eivät edes kuulu samaan uskonnolliseen yhteisöön tai maailmankatsomukseen. Tämä on ikuinen ongelma – kenen maailmankatsomuksen mukaisesti tulisi elää ja olla? Siitä syntyy valtataistelu sekä pahimmassa tapauksessa sodatkin.

    Eikö ole paljon viisaampi noudattaa omassa elämässään ja omassa yhteisössään niitä oppeja, eikä pakottaa muita niin tekemään? Silloin ei tällaista vääntöä olisi mitä esim. Aa-yhdistys pitää yllä.

    Jokainen meistä voi valita vapaasti juuri sellaisen avioliiton tai avoliiton kuin hyväksi näkee. Kenenkään ei ole todellakaan pakko avioitua samaa sukupuolta olevan kanssa.

    Äänestä

Kyllä täytyy Mäkisen olla hihhuleille vaarallinen kohde. Päätellen siitä, että hihhulit pusaavat häntä solvaavia viestiketjuja apinan raivolla. Nopsemmin nousee uutta palstaa kuin sieniä sateella, vaikka onkin poikkeuksellisen hyvä sienivuosi! :D :D

Äänestä

Miten suhtaudut tähän ilmiöön, jossa ihmisen ymmärrystä laajennetaan tähtitieteelliselle tasolle niin, että homokin muuttuu heteroksi pelkästä ajatuksenvoimasta? Puhumattakaan kuolleista herättämisistä, jalkojen pidennyksistä, luonnonvoimien hallitsemisesta jne.

"Uusapostolinen liike (engl. New Apostolic Reformation) on hyvin laajasti levinnyt epäterve oppikokoelma, joka poikkeaa hyvin suuresti klassisesta kristinuskosta ja apostolisen opetuksen (Raamatun) auktoriteetin sijaan opettaa itse itsensä nimittäneiden apostolien auktoriteettia. Bill Johnson ja sitä kautta Bethel & Jesus Culture ovat osa tätä liikettä. OneWayTV avaa liikkeen taustoja":

https://hillsongilmio.wordpress.com/2015/12/18/oneway-tv-kasittelee-uusapostolista-liiketta/

Äänestä
  • Erittäin kyseenalaisia ja jopa vahingollisia liikkeitä.

    Äänestä

On niitä sukupuolia useampia, rikollisella kristinuskolla.
-on aivopestyjä heteroja
-on miehiä
-on naisia
-on homoja
-sekä papisto

Äänestä
  • Pappeja alkaa olla nyt monenlaisia - naispappi, homopappi, lesbopappi, kapinapappi, tupakkapappi, korupappi, liberipappi, ekatreffipappi, julkkispappi, ... ja sitten alkaa tulla näitä sukupuolettomia pappeja, jonka sukupuolesta ei ota selvää vanhaa erkkikään eikä nuori erkki nyt sitten ainakaan :)

    Äänestä

Nämä keskustelut on niin suoraan lainattua:
"Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: "Onko Jumala todella sanonut: ..." (1. Moos. 3:1)
Oikea vastaus: "On."

Ihmiset nyt sotkee taas asioita. Herra Jeesus Kristus sanoi:
"Mutta laista ei häviä piirtoakaan, ennemmin katoavat taivas ja maa." (Luuk. 16:17)

Eli kaikki Vanhan Testamentit Jumalan antamat lait eli kymmenen käskyä ovat yhä voimassa. Herra Jeesus Kristus jopa tiukensi niitä. Jumala on antanut ihmisille vain 11 käskyä (Joh. 13:34) noudatettavaksi uudessa liitossa ja vanhassa liitossa 10 käskyä (Luuk. 18:20).

Mooseksen lait ovat eri juttu. Mooseksen laki oli Mooseksen laatima laki sen ajan ihmisille, koska hänellä oli ymmärrys, mitä kymmenen käskyä käytännössä tarkoitti. Jumala avasi Moosekselle lakien merkityksen, jonka Mooses avasi kansalle. Aika ja paikka on nyt eri, joten tämän päivän lukija ei välttämättä tiedä, että miten lait tulee "päivittää" nykyaikaiseksi. Kymmenen käskyä ovat yhä samat, ne tarkoittavat yhä samaa. Jotta ne käsitetään yhä niin kuin ne on tarkoitettu niin jotkut lait pitää avata hieman eri lailla.

Herran Jeesuksen Kristuksen sanat ilmoittavat tämän eron selvästi:

"He sanoivat: "Mooses antoi meille luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon." Silloin Jeesus sanoi: "Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen. (Mark. 10:4-5)
"Älkää luulko, että minä teitä Isäni edessä syytän. Teidän syyttäjänne on Mooses, hän, johon olette panneet toivonne." (Joh. 5:45)
"Mooses sääti teille ympärileikkauksen -- se ei tosin ole peräisin Moosekselta, vaan kantaisiltä -- ja te toimitatte sen myös sapattina." (Joh. 7:22)"

Herra Jeesus Kristus ei sanonut, että Jumala sääti lain avioerosta vaan hän sanoi, että Mooses sääti lain avioerosta.

Jatkan hieman Jumalan kymmenestä käskystä ja vertaan niitä Mooseksen lakiin.

.......................................................
Kymmenen käskyn yksi käskyistä kuuluu:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta. Sinulla ei saa olla muita jumalia." (2. Moos. 20:2-3)
Nykyään se on tiivistetty:
"1. käsky Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

Yksi Mooseksen laeista kuuluu:
(26) "Tuo joka vuosi peltosi ensimmäisistä antimista parhaat Herran, Jumalasi, pyhäkköön. "Älä keitä karitsaa emänsä maidossa." (2. Mooseksen kirja 34)

Juutalaiset eivät tähän lakiin vedoten suostu tarjoilemaan lihaa ja maitoa samalla aterialla. Kyseessä ei kuitenkaan ollut resepti, joten saat yhä syödä pasta bolognesen juustoraasteen kera. Kyseessä oli ensimmäisen käskyn noudattaminen. Kyseinen kansa oli omaksunut myös muiden jumalien palvontatapoja, ja yhdisti niitä Jumalan palvontaan. Muinaisilla kansoilla oli tapana keittää karitsa emänsä maidossa hedelmällisyysrituaalina. Joten tänä päivänä kohta voitaneen myös kirjoittaa "Älä pelaa Tarot-korteilla."
.......................................................
Kymmenen käskyn yksi käskyistä kuuluu:
"Älä tee aviorikosta." (2. Moos. 20:14)
Nykyään se on yhä:
"6. Älä tee aviorikosta."

Yksi Mooseksen laeista kuuluu:
(22) "Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko." (3. Mooseksen kirja 18)

Mooses selvensi kansalle, mitä "Älä tee aviorikosta" tarkoittaa. Hän ei siis lisännyt käskyyn mitään vaan ns. avasi käskyn merkityksen.

Herra Jeesus Kristus myös avasi ja täydensi tätä käskyä:
"Silloin Jeesus sanoi: "Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen. Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Mark. 10:5-9)
"Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan." (Matt. 5:28)

Hän ilmoitti lain tarkoittavan, että avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto. Avioon voi siis astua vain mies ja nainen. Ei lapset, samaa sukupuolta olevat jne. Jos menet naimisiin niin pysy liitossa, älä eroa. Mutta, jos kuitenkin eroat niin pysy sinkkuna. (Mark. 10:2-12) Hän myös täydensi sitä, että on mahdollista pysyä sinkkuna. (Matt. 19:10-12)
.....................................................
Esivaltaa tulee totella, ellei se riko Jumalan kymmentä käskyä.
Mooseksen laki: Jos härkä puskee kuoliaaksi orjan tai orjattaren, omistaja maksakoon orjan isännälle kolmekymmentä sekeliä hopeaa ja eläin kivitettäköön. (2. Moos. 21:32)
Suomen laki vastaavissa asioissa on paljon tiukempi. (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960247)
.....................................................

Vanhassa Testamentissa eläinuhrit olivat valmistelua Herran tuloa varten. Herran Jeesuksen kuolema täytti lain, ja nyt uudessa liitossa ei enää verta tarvitse vuodattaa.

Kiitos Herra Jeesus Kristus!

Äänestä

Yllättävän nopeasti tämä pahuuden virta nyt etenee. Ensin naispappeus, sitten homous, sitten sukupuolettomuus, sitten pedofilia (vrt. Turkki, Belgia, Kanada jne joissa lasten suojaikärajaa jo halutaan laskea), eläimiin sekaantuminen, avatarliitot ovat jo todellisuutta Suomessakin samoin esineliitot ym. Ja kaikki nämä tulevat vaatimaan tasa-arvoisuutta samoin perusteluin kuin naiset ja homoseksuaalit. Kirkolla ei ainakaan ole enää mitään mahdollisuutta suojautua tältä vyöryltä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kansanääni kirjoitti:

Aha. Ihminenkö itse määrää sukupuolensa? Tähänkö on menty? Arkkipiispa viittasi tieteeseen,että se on lisääntynyt. Mielestäni tyhmyys on samaan aikaan lisääntynyt ja ihmisten mielihalut. Voi hirveetä! Ja vielä kirkkoonkin tuo homovillitys.
Luojamme luomistyössä on tehnyt meidät mieheksi ja ja naiseksi. Tosin sairaaloissa syntyy joitakin vuodessa vauvoja joiden sukupuoli on hieman epäselvä.
Yksi määritelmä ainakin on.Jos vauvalla on havaitaan kohtu, silloin hän tyttö.
Muissa tapauksissa jos on vauvalla kikkeli hän on poika ja hänen miehuuttaan voidaan iän karttuessa vahvistaa mieshormoonihoidolla.
On melkoista homo-lespovillitystä tämä nykyinen meno.
Raamatussa on sekä vanhan että uuden Testamentin puolella on vakavia varoituksia saman sukupuolen makaamisista. Tämän arkkipiispa ohitti änkyttäen olan kohutuksella.
Kauhistavaa oli nähdä kun televisiossa oli välähdys homopapista ja siitä hirnahtavasta lespopapista, joka aikoo vihkiä samat sukupuolet avioliittoon.
Kun aikoinaan olisi arkkipiispa olisi sanonut eduskunnalle, että kirkko ja sen työntekijät pysyvät Raamatun totuudessa,niin tällaista hajannusta ei olisi syntynyt. Arkkipiispa ajoi kirkon sanan mukaisesti karille. Tulokset ovat näkyneet ja näkyvät jatkossa kirkosta eroissa ja syvenissä risririidoissa, joille ei loppua näy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu