Yrittäjyys

Kauppa ja teollisuusministeriö on laatinut 15 kohtaisen ohjelman, että naisia olisi 40% yrittäjistä vuoteen 2009 mennessä. Pakko on heti sanoa, että eikö yrittäminen olekkaan omaehtoista, omiin voimavaroihinsa ja luovuuteensa luottamista, vaan tukien ja ulkoapäintulevien ohjeitten varassa, joita naiset parhaan kykynsä mukaan käyttävät hyväkseen.

"Yrittävä sielu" on kuitenkin oma persoonansa, joka vaikeuksien kautta kestää tappiot, uhraukset ja pettymykset. Yrittäjä ylittää itsensä! Ja taas nousee. Ei hän ole tukirahoilla mukavasti (ja taiteellisesti) eläjä, joka lopettaa silloin kun tuki loppuu.

Suomi tarvitsee ehdottomasti oikeaa yrittämistä, koska muuten resulssit loppuu tästä maasta. Yrittäjyys ei tarvitse niinkään tukea, ei valtiovalolan säädöksiä, vaan oikeudenmukaisuutta ja tilaa yrittää!
9859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eivätkö naiset tarvitse mielestäsi tukea yrittäjyyteen?

Äänestä
  • Yrittäjyys ja tuet! Yrittäjyyden ei tulisi ensisijaisesti perustua tukiin, koska epämääräisetkin tahot ovat kiinnostuneet tuista. Tykkään siitä, että yrittäjä on ensin näyttänyt kyntensä yrittäjänä ja sitten myöhemmin etsiä rahoitusta ym. laajenevalle yritykselleen.

    Tuon tyhjentävämpää vastausta en nyt ehdi antaa. On valmistauduttava takaisin Ruotsiin vaikka luulin, että päivässä selviäisin sieltä.

    Äänestä

"Yrittävä sielu" on kuitenkin oma persoonansa, joka vaikeuksien kautta kestää tappiot, uhraukset ja pettymykset. Yrittäjä ylittää itsensä! "

Tällaisia todellisia yrittäjiä on seksipalveluja tuottavat naiset, jotka tulevat Virosta ja Venäjältä harjoittamaan ammattiaan Suomeen. On uskomatonta, että he pystyvät menestymään vaikka poliisi ja muut viranomaiset ovat koko ajan kimpussa! Ja sekös kateellisia feministejä kismittää :)

Äänestä
  • No kyllä thaikut pistävät paremmaksi. Tulevat toiselta puolelta maapalloa ja pistävät putiikin pystyyn Suomeen! Vaikka hyökyaalto pisti paikat pas**ksi, niin nämä sissit houkuttelevat turisteja jo takaisin..

    Äänestä

  • Eikö päässäsi liiku muu kuin seksin myynti?

    Äänestä

Piilokorko Pikku-Päkkäräinen yrittää kalastella suosiota naisten silmissä, koska hänellä ei ole muitakaan edellytyksiä. Tätä "ominaisuutta" käyttäkää feministit hyväksenne!

Äänestä
  • Tarkoittikohan colli itseään vai ministeri Pekkarista?

    Äänestä

...eihän tuossa tarvitse muuta kuin jatkaa nykyistä pienyrittäjän teilaajalinjaa, niin jäljelle eivät jää kuin parturikampaajat, jolloin itse asiassa luonnollisin keinoin saavutetaan tuo 40% (ellei enemmänkin) naisyrittäjiä? (koska tukka kasvaa aina).

Äänestä

Joiltakin aloilta on helpompi yrittäjäksi lähteä.
Rakennusalojen työntekijän on ammattinsa puolesta huomattavasti helpompi ryhtyä yrittäjäksi kuin esim. sosiaalityöntekijän.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Colli. kirjoitti:

Kauppa ja teollisuusministeriö on laatinut 15 kohtaisen ohjelman, että naisia olisi 40% yrittäjistä vuoteen 2009 mennessä. Pakko on heti sanoa, että eikö yrittäminen olekkaan omaehtoista, omiin voimavaroihinsa ja luovuuteensa luottamista, vaan tukien ja ulkoapäintulevien ohjeitten varassa, joita naiset parhaan kykynsä mukaan käyttävät hyväkseen.

"Yrittävä sielu" on kuitenkin oma persoonansa, joka vaikeuksien kautta kestää tappiot, uhraukset ja pettymykset. Yrittäjä ylittää itsensä! Ja taas nousee. Ei hän ole tukirahoilla mukavasti (ja taiteellisesti) eläjä, joka lopettaa silloin kun tuki loppuu.

Suomi tarvitsee ehdottomasti oikeaa yrittämistä, koska muuten resulssit loppuu tästä maasta. Yrittäjyys ei tarvitse niinkään tukea, ei valtiovalolan säädöksiä, vaan oikeudenmukaisuutta ja tilaa yrittää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu