Rahan säästämisestä yleensä.

roletaari

Aamun telkussa oli keskustelua aiheesta.
Johtavana ajatuksena oli määräsumman säästäminen kuukuausittain ensi kesän lomaan.
Koko ajatus perustuu olettamukseen, että ihmiset muuten käyttävät käytettävissä olevat rahansa viimeistä killinkiä myöten!

Eikö olisi luonnollisempaa, että itse kukin, sinkku tai perheellinen, eläisi OMIEN tarpeidensa mukaan antamatta ympäristön vaikuttaa ratkaisuihinsa, jolloi pienistäkin tuloista rahaa jäisi kuluttamatta luonnollisella tavalla huomaamatta ja elämänmuoto olisi tyydyttävä?

Siis vallitseva perusasenne, kaikki sileäksi mikä tilillä polttelee?!

18

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyjtyjtjy

      Useimpien kohdalla kuitenkin helpointa on juuri laittaa vakiosumma heti palkkapäivänä säästöön ja täysin erilliselle tilille. Laitan itsekin heti palkkapäivänä muutaman satasen säästöön ja jos rahaa vielä senkin jälkeen, laitetaan vielä lisää myöhemmin säästöön.

      Kyllä tuo sinunkin ajatuksesi käy, kunhan rahat ylimääräiset rahat siirtää sellaiselle tilille, johon ei pääse pankkikortilla. Nimittäin käyttötilillä kannattaa olla vain minimimäärä rahaa, eli mieluummin satasia kuin tonneja. Jos vaikka rikolliset saavat pankkikortin haltuunsa (automaatissa olevasta kopiolaitteesta tai vain varastamalla), eivät he saa varastettua kaikkea tililtä.

      Itselläni on tällä hetkellä kolme eri tiliä eri tarkoituksiin, joista vain yhteen on pankkikortti, ja sen päälle pieni määrä sijoituksia.

      Ja muuten, normaaleja tilejä voi perustaa nettipankissa parilla hiiren klikkauksella, eikä ne edes maksa mitään.

      • roletaari

        "Ylimääräiset rahat"? Meille ei ole olemassa "ylimääräisiä rahoja". On vain kyttämättä jääneitä.
        Käyttelytilin lisäksi avasimme "siirtotilin" sen jälkeen kun Elisa tempaisi sieltä jokunen vuosi sitten tietoturvan 1000 kertaisena. Oli hieman yli 11000€.
        Sen jälkeen, aina kun käyttelytilin saldo nousee yli tuon rajan, siirrämme tuolle "siirtotilille" jonkin pyöreän summan.
        Tuossa Elisan hässäkässä ei ollut mitään kilkuttelu tai muutakaan virhettä vaan se johtui heidän silloisista järjestelyistään Saunalahden suuntaan. Seli, seli.
        Loppuvuosi oli meille ilmainen ja sitten vaihdoimme operaattoria.

        Kaikki mahdollinen menee suoramaksuna käyttelytililtä joten vaihtelu saattaa olla suurta. Meillä on rinnakkaiskortit 5000€:n rajalla ja käytämme niiden maksuaikaominaisuutta ja joskus kasaantuu veloitukseen meneviä laskuja kuten esimerkiksi elokuussa hammasimplanttini yli 5000€, kahdet kahden henkilön lennot, kolmen asunnon hoitovastikkeet ja jotain muuta niin ei siinä sataset riitä.

        Korttimme päivittäinen nostoraja on 240€.

        Siirtotilin varojen käyttö vaihtelee mutta etupäässä se on sijoituksia ja lastenlasten lahjuksia varten.


    • specter

      Suomessa on muotia näyttämisenhalu. Se on se ongelma. Pienillä tuloilla pitäisi saada "kaikki-mulle-heti-nyt", vaikka sitten velaksi.

      On asiallista, että lainaa ottaa asuntoa varten, ehkäpä järkevissä määrin autoonkin.
      Kuitenkin, melkein 50% suomalaisista on joustoluottoa, muuta, kuin asuntoa varten otettua! Keskimääräinen joustoluotto on n. 7000eur!

      Se on muotia. Kaikki ulkoisesti näkyvä on jees. Tyypillisesti hieno auto. Tämä painottuu vielä pienituloisiin, "ns. amiksiin", joilla on monella hienot/kalliit autot alla. Velaksi tietenkin ja korko/käsittelykulut on sellaiset, että niillä monesti saisi esim. tankillisen bensaa!

      Sen sijaan, säästämistä ei harrasteta. Jos säästät, joudut tinkimään vaatetuksesta, siitä hienosta autosta, ehkä matkustelusta -> olet nykymuodin mukaisesti "ulkona".

      Suomalaiset käyttää rahaa sellaisiin asioihin, jotka lähinnä menettävät arvoansa, tyypillistä on, että ostetaan niin kallis kämppä, kuin voidaan, sama juttu sen auton kanssa.

      Säästäminen ja varsinkin sijoittaminen ei ole tuttua nykyaikana ollenkaan. Suomessa on n. 800 000 "osakesijoittajaa", mutta suomalaisista ihmisistä ainoastaan n. 5 prosentilla on osakesalkku, jonka arvo on yli 12 000 euroa! Siis viidellä prosentilla ihmisistä!

      Ei ole ihme, että suomalaisille ei kerry varallisuutta, vaan sama pysähtyneisyyden tila sitten periytyy lapsille.

      Lopulta - perintöjen kyttääminen. "kyllä toteutetaan unelmat, kun vanhemmat jättää perinnön". Ja tässäkin mennään vikaan, usein käy niin, että vanhus joutuu hoitokotiin, jossa edunvalvoja käyttää vanhuksen koko omaisuuden parin viimeisen elinvuoden aikana.

      Siihen ei kannata luottaa ollenkaan, saako perintöä vai ei. Useimmissa tapauksissa perintö on vaatimaton, jaettu monelle ja kaikkien kulujen jälkeen ei ole mitään takuuta, että sillä olisi mitään ostovoimaa.

      Kaiken kaikkiaan suomalaiset on kateellista kansaa, omat rahat kyllä käytetään kaikki ja jos joku menestyy paremmin - haluttaisiin käyttää muidenkin rahat.

      • roletaari

        Perintöjen kyttäämisestä.
        Kaksi kouluaikasta kaveriani pohti eräällä perheidemme yhteisellä telttareisulla 70-luvulla säästämistä siten, ettei heidän kannata säästää koska vanhempiensa ainoina lapsina he perivät ainakin omakotitalot joiden sijainti oli hyvä.
        olimme 30:n tienoissa.

        Toinen kaveri hukkuin noin 50 vuotisena ja hänen äitinsä oli vielä elossa mutta oli realisoinut talon ja ostanut keskustasta kaksion.
        Toinen kaveri, pariskunnan ottolapsi, hengitteli 62 vuotiseksi kuollen 11 vuotta sitten. Hänen äitinsä elää edelleen 103 vuotisena mutta talon ja arvokkaan tontin omistussuhteita en tiedä.
        Se siitä perintöjen kyttäämisestä näissä tapauksissa.
        Meillä vaimoni kanssa ei ollut paljoakaan kyttäämistä. Mummojen pienet perinnöt siirsimme lapsillemme.


      • Kasvoikokorkoa
        roletaari kirjoitti:

        Perintöjen kyttäämisestä.
        Kaksi kouluaikasta kaveriani pohti eräällä perheidemme yhteisellä telttareisulla 70-luvulla säästämistä siten, ettei heidän kannata säästää koska vanhempiensa ainoina lapsina he perivät ainakin omakotitalot joiden sijainti oli hyvä.
        olimme 30:n tienoissa.

        Toinen kaveri hukkuin noin 50 vuotisena ja hänen äitinsä oli vielä elossa mutta oli realisoinut talon ja ostanut keskustasta kaksion.
        Toinen kaveri, pariskunnan ottolapsi, hengitteli 62 vuotiseksi kuollen 11 vuotta sitten. Hänen äitinsä elää edelleen 103 vuotisena mutta talon ja arvokkaan tontin omistussuhteita en tiedä.
        Se siitä perintöjen kyttäämisestä näissä tapauksissa.
        Meillä vaimoni kanssa ei ollut paljoakaan kyttäämistä. Mummojen pienet perinnöt siirsimme lapsillemme.

        Eikä se talokaan ole yleensä enää arvokas sen ikäisenä. Tontti voi olla riippuen paikasta.


      • roletaari
        Kasvoikokorkoa kirjoitti:

        Eikä se talokaan ole yleensä enää arvokas sen ikäisenä. Tontti voi olla riippuen paikasta.

        Tontti on todella suuri, vähintään 2000m2 ja lähinnä keskustaa oleva, rivitaloille kaavoitetulla alueella.
        Talo on pieni 40-luvun lopulla rakennettu 1,5 kerroksinen puurakenteinen jonka yäkerran toisen pään vuora-asuntoon on oma, erillinen käynti ulkoa.
        En ole nyt pariin vuoteen kulkenut siitä ohi joten en tiedä tilannetta.


    • specter

      Tuosta perinnön kyttäämisestä on myös itsellä eräs esimerkki. Iso-setäni oli aikanaan töissä vakuutusyhtiössä, jossa tienasi hyvin. Eleli säästäväisesti, oli hieno talo ja elintaso kohdallaan.

      Tuli kuitenkin vanhemmiten alzheimer-tyyppinen dementia ja joutui hoitokotiin. No, edunvalvoja tyhjenteli tilit ja kaikki eläkkeet meni käytännössä hoitokodille.

      Talo oli kauan tyhjillään ja kun perinnönjako tuli, 3 hengelle jaettiin 10 000 euroa, talo oli siinä kunnossa, että palokunta sillä taisi harjoitella.

      Eli tästä voidaan todeta, että perinnön kyttäys ei kannata ja sen perusteella päätellä, että itse ei tarvitsisi tehdä omalle asemalleen mitään.

    • oiuhgfghjkhgvfhjk

      Rahan säästäminen lomaan, ei ole oikeastaan säästämistä, vaan kulutuksen siirtämistä. Merkillistä, että tätä pidetään jotenkin hyveenä, kun sitä jatkuvasti toistellaan, yksinkertainen väki alkaa pitämään sitä tavoiteltavana ja päämääränään.

      Vuosittainen matkustelu pitää monen köyhänä, se onkin nykyään köyhien huvia, kun on tylsä työ, asunto ja elämä, pitää päästä siitä pois, säästää kituutetaan ja tuhlataan rahat kerralla. Sen sijaan, että tehtäisiin elämän perusasioille jotakin muutosta kestävämpään suuntaan.

      Vuosikymmenestä toiseen taviksen paras tie vaurastua on hankkia oma asunto ja maksaa se pois mahdollisimman pian, sen jälkeen ylimääräinen raha sijoituksiin.

      Raha tekee vapaaksi, tai ainakin vapaammaksi, köyhän on oltava nöyrä, jokainen päättää itse, kumpaa tavoittelee.

      • roletaari

        Asuntoloukku. Nykyään taitaa harvoilla ja valituilla olla mahdollisuus työsuhdeasuntoon josta maksaa edes sen verotusarvon verran vuokraa?
        Vielä harvemmilla on täydellinen asuntoetu.

        Kuulun ikäluokkaan jolloin työsuhdeasunto kuului asiaan jo työnjohtajatason toimihenkilöillä. Monessa yrityksessä etuus oli tarjolla kaikille halukkaille vaikkakin usein joutui jonottamaan. Ensimmäinen asuntomme oli naurettavan halpa koska silloin verottaja ei vielä ollut iskenyt kynsiään siihen.
        Sähkön normaalihinta oli 8 penniä/kwh mutta tuossa suhdeasunnossamme se oli hieman yli 2 penniä.

        Lieveilmiönä oli jodenkin henkilöiden tottuminen tuohon etuuteen. Hieman säälitti kun ikänsä suhdeasunnossa asunut havahtuu 62 vuotisena siihen, että etuus lähtee alta pois 3:n vuoden kuluttua.
        Eräs onneton yritti aloittaa silloin säästämisen koska hänen puolisonsa ei kuulemma ilennyt asua vapaiden markkinoiden vuokra-asunnossa.


      • tätämieltä

        Typeryyttä johonkin lomaan säästää, pihtaillaan ensin vuosi, ja sitten näyttämisen halusta viikko tai kaksi, jossakin lomalla ollaan, sillä välin kaikki muu elämä pysähdyksissä, kun odotetaan tätä lomaa, sekä muutenkin ihmisten kannattaisi vähän miettiä tuon lomailun kanssa, että kotimaassakin voi lomailla, ja useammin kuin sen kerran vuodessa, mutta sillä ei ole sellaista kehuskelu arvoa näköjään, niin siksi ulkomaille, vaikka kaikkia perheenjäseniä, ei kiinnostaisi tipan vertaa koko matkustelu, jossain turisti rysissä. Säästää voi muuutenkin, ja pitääkin aina tulee elämässä vastaan odottamattomia kuluja, ja ompas mukava, kun löytyy ratkaisu sukan varresta, eikä lakki kourassa tarvitse lainaosastolla vinkua.


    • rahattomax

      aloitetaan miettimällä mitä on raha ja miten työ muuttuu rahaksi, autiolla saarella on 3 henkilöä, kaikilla on koko 16 tuntia työtä 8 nukkumista, kukaan ei voi siis "säästää" koska kaikki "raha" on työtä.
      eli jos joku aloittaa säästämisen ,tarkoittaa se sitä että hän ei teekkään työtä kokoaikaa vaan "säästää" voimiaan , eli 2 muuta ei saakaan vastinetta heidän tekemälleen työlle, jos hekin "säästävät" voimiaan kaikilla on silloin "säästyneitä" voimia , mutta eläminen tulee joko vaikeammaksi tai hitaammaksi, kun työaika lyhenee kaikilla.
      Jos taas kaikille määritellään eri palkan määrä kuten meidän "sivistyneessä " yhteiskunnassa , niin lopuksi jonkun ei tarvitse tehdä mitään ,kunhan vain ottaa itselleen korvauksen joka on vähintään tuplat näiden kahden edestä, mutta koska 3 työntekijällä ei työ joudu vaikka palkka olkoot mikä hyvänsä täytyy ottaa siis saarelle 4 henkilö joka tekee tämän tekemättömän työn.
      raha ei tee mitään , raha tekee ainoastaan ihmisestä sekopään joka teettää omat työnsä muilla.
      raha on muutenkin täysin arvotonta itsessään, kasa paperia.
      raha "säästettynä" on vain virtuaalinen luku , virtuaalisessa luottamuksessa.
      raha menettää arvoaan joka päivä , koska uutta rahaa tehdään joka päivä.
      raha jota "säästetään" tulevaisuuteen, sitä ei nähdä tulevaisuudessa.
      raha jota tavoittelet ,tavoittelee lopuksi sinua.
      esimerkiksi kiinassa jossa miljardit ihmiset " säästävät" rahaa, siis mitä vihtua, rahaa jolla ei ole mitään arvoa tulevaisuudessa ja joka on vain bittejä virtuaalisessa taivaassa, tämä raha tulee häviämään virtuaaliseen tietämättömään.
      ihminen joka esimerkiksi säästää 24/7 on työnantajien unelma , tekee työtä korvauksetta , esimerkiksi toiselle ihmiselle joka 100 prosenttisella velalla ottaa tämän työn vastaan, lopuksi toinen on tappiveloissa ja toinen rutiköyhä, vain tehty työ firmoille / järjestelmälle oli aitoa ,
      silloin kun kaikilla on tasapalkka ja tasatunnit ja yhteinen maksuväline ( raha ) silloin maailma pysähtyy, kaikki perustuu epärehellisyyteen.

      entisessä maailmassa pakotettiin ja nykyisessä maailmassa pakotetaan ( ensin annetaan velaksi ja sitten pakotat itsesi tekemään työtä maksaaksesi velkasi, eli markkinat lähtee aina velkahanat edellä nousemaan )
      velalla ei usein ole hintaa , se tulee vasta sitten selville kun ja jos pääset velasta eroon, velalla eroon velasta ei pääse eroon koskaan.

      jos säästät, säästä jotain mikä ei ole paperilapulla eikä perustu luottamukseen,


      ilman noita sijoituksia saat nukkua ilman huonoa omaatuntoa, et siis vaadi riistoa , saman sijoituksen voit tehdä kun teet itse mitä kulutat. tuskin meistä kukaan ansaitsee 1 tunnin omalla työpanoksella 8 tuntia tilalle toisen tekemänä saati viikkoa.

      • dfgdgfdggfdgd

        "Työ" on itsessään hukkaan heitettyä aikaa, eli juuri työhön mennyttä aikaa pitääkin säästää. Sellaisia ihmisiä ei ole olemassakaan, jotka kuollessaan harmittelisi, että on elämässään tehnyt liian vähän työtä. Ei ainuttakaan. Tuo ajatus siitä, että jonkun pitäisi tehdä toisen työn, jos joku tekee työtä, on täyttää huuhaata. Monetkin irtisanoutuvat, irtisanotaan tai vähentävät työtään ja silti kukaan ei lisää työmääränsä minuutinkaan vertaa.

        Toki olet oikeassa siinä, että rahaa ei kannata säästää, vaan ne kannattaa laittaa sijoituksiin. Ja kuluttamisen ihannointi taas on pelkkää idiotismin ihannointia. Kulutus ei lisää hyvinvointia vaan pikemminkin aiheuttaa pahoinvointia. Itsekin olen huomannut tulojen noustessa, että minua ei kiinnosta ostaa mitään, joten rahaa vain jää käyttämättä. Nytkin 40% palkasta jää säästöön, koska ostaminen ei vain kiinnosta.

        Ja en tiedä mitä höpiset velasta? Normaali ihminen pääsee helposti eroon velasta. Ei velan maksamiseen mitään velkaa tarvitse mitään muuta pitää vain maksaa vanhat velat ottamatta euroakaan lisää velkaa. Ja tietenkään ei kannata ostella kaikenlaista roinaa kaupasta. Ja, kyllä, jopa auto on pelkkä roskakasa, jos siihen laittaa liikaa rahaa.

        Minun mielestäni nuo bitit ovat silti arvokkaampia kuin typerä roina kuten kalliit älykännykät ja muu vastaava.


      • dfgdgfdggfdgd

        Ja muuten, monet ihmiset elävät koko elämänsä ottamatta euroakaan velkaa. Tämä on täysin mahdollista ja kukaan ei pakota ottamaan lainaa. Noin puolet opiskelee yliopistoissa ilman opintolainaa (monet näistä köyhistä perheistä), suuri osa ei osta ollenkaan autoa ja monet asuvat koko ajan vuokralla. Ei ole olemassakaan pakollisia lainoja. Voi tulla jopa miljonääriksi köyhästä perheestä ottamatta euroakaan lainaa koskaan.


      • dfgdgfdggfdgd

        Ihan vielä viimeinen asia... Satoja vuosia sitten normaali työ ei vienyt kuin korkeintaan muutaman tunnin päivässä ja sunnuntaina kukaan ei tehnyt työtä uskonnon takia. Oikeasti 8 tunnin työpäivä keksittiin vasta 1900-luvulla. Nykyiset työmäärät ovat valtavia verrattuna siihen, mitä esimerkiksi keskiajalla tehtiin, vaikkakin työ on kevyempää.


    • Nykyisenä liki olemattomien talletuskorkojen aikakautena pankin tileille kertyneille säästörahoille ei saa käytännössä juuri laisinkaan tuottoa. Sinänsä pankkitilit ovat varma paikka säästöjen "varastoimiseksi" eli parempi kuin patjan alle piilottaminen. Edes pienoisen tuoton saamisen ajatuksessa minäkin olen hankkinut hiukan pörssiin listautuneitten yhtiöitten osakkeita ja nimen omaan semmoisia osakkeita, joista saan osinkotuloja. Vähänkin on parempi kuin ei laisinkaan. Pörssiosakkeissa on kuitenkin se puolensa, että niitä myydessä menee veroa, jos myynti tuottaa voittoa eli tuhat euroa voittoa taitaa olla nykyisin se verotuksellinen alaraja. Osakkeitten muuttaminen käteiseksi on kyllä kohtalaisen helppoa, kun myyntiin tarvittava aika on aika lyhyt eli siinä parisen viikkoa tai vähän enemmän. Talletutileillä olevat säästöt sen sijaan ovat koska tahansa nostettavissa käteisenä tai käytettävissä hankintojen ja laskujen maksuun. Myös uudessa osakasäästötilin hankeviritelmässä on sama kuvio eli käteiseksi muutettaessa verottaja tulee siihen välii ja kahmaisee osuutensa. Siis: Kyllä vanhanaikaisella pankkitalletuksella on edelleen oma kätevyytensä, vaikka tuotto jääkin kuta kuinkin olemattomaksi.

      • paska.osakkeet

        Lisäksi osakkeita ostaessa ja myydessä menee välityspalkkiot joten loppuunsa osakkeiden tuotto ei taida olla sen kummempi kuin pankkitilillä makuuttaminenkaan. Osakkeissa vaan välistävetäjiä on enemmän.


      • Älkää_pelotelko

        Välityspalkkio on nykyisellään jo kivijalkapankeissakin alle prosentti, vähän isommilla summilla alle 0,2 %. Tämä tarkoittaa että viidentuhannen euron myynnistä menee alle kympin verran palkkiota.

        Ja osakekaupan tilitysaika on nykyisin kaksi pankkipäivää.


      • mielipide------

        Nythän kaikki on kallista ja hinnat huipussaan miksi siis ostaa yhtään mitään kun laman aikana saa taas halvalla? Nyt kannattaa siis myydä kaikki kalliilla ja pitää rahat tilillä kun inflaatiokin on lähellä nollaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2518
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1791
    3. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      124
      1488
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      39
      1487
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      173
      1320
    6. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      160
      1290
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      148
      1265
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1198
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1138
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      63
      1078
    Aihe