Jumalan lapsille

Minä kiitän Herraa joka aika, hänen ylistyksensä on alati minun suussani. Nämä sanat Daavid kohdistaa niihin, jotka iloitsevat Jumalassa vain puolen aikaa, siis silloin kun heille käy hyvin. Kun käy pahoin ilo on hävinnyt. Näin Daavid ei tehnyt. Apostolikin sanoo: Iloitkaa aina Herrassa. Siihen meillä onkin kyllin aihetta. Mikä näet voisi vahingoittaa sitä, jolla on armollinen Jumala! Ei turmele häntä synti, ei kuolema eikä helvettikään.

Tämä varoitus onkin meille aivan välttämätön. Daavid tahtoo tässä vahvistaa meitä taistelussa syntiä ja kaikkea pahaa vastaan, joiden keskellä täällä elämme. Ja vaikka joskus lankeammekin syntiin, ilo Jumalassa saa olla synnin murhetta suurempi. Totta on, että synti luonteensa mukaisesti synnyttää murhetta ja omatunto vapisee, emmekä me aina voi olla ilman syntiä. Silloin meidän kuitenkin on annettava ilon Herrassa vallita ja Kristuksen olla syntiämme suuremman. Johannes sanoo: Jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas, ja: Jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Ps. 34:2 - keskiviikko 7. syyskuuta
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sleystä kirjoitti:

Minä kiitän Herraa joka aika, hänen ylistyksensä on alati minun suussani. Nämä sanat Daavid kohdistaa niihin, jotka iloitsevat Jumalassa vain puolen aikaa, siis silloin kun heille käy hyvin. Kun käy pahoin ilo on hävinnyt. Näin Daavid ei tehnyt. Apostolikin sanoo: Iloitkaa aina Herrassa. Siihen meillä onkin kyllin aihetta. Mikä näet voisi vahingoittaa sitä, jolla on armollinen Jumala! Ei turmele häntä synti, ei kuolema eikä helvettikään.

Tämä varoitus onkin meille aivan välttämätön. Daavid tahtoo tässä vahvistaa meitä taistelussa syntiä ja kaikkea pahaa vastaan, joiden keskellä täällä elämme. Ja vaikka joskus lankeammekin syntiin, ilo Jumalassa saa olla synnin murhetta suurempi. Totta on, että synti luonteensa mukaisesti synnyttää murhetta ja omatunto vapisee, emmekä me aina voi olla ilman syntiä. Silloin meidän kuitenkin on annettava ilon Herrassa vallita ja Kristuksen olla syntiämme suuremman. Johannes sanoo: Jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas, ja: Jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Ps. 34:2 - keskiviikko 7. syyskuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu