Poika joka palasi taivaasta - kirjahuijaus

HuuhaaKäyKaupaksi

Tässä yksi poiminta myyntilistojen kärjessä olleista taivaskokemuskirjoista, joita tehtailtiin viime vuosina kuin liukuhihnalta.

Kirja "Poika joka palasi taivaasta" kertoo 6-vuotiaasta Alex Malarkeysta, joka joutuu auto-onnettomuuteen ja vaipuu kahdeksi kuukaudeksi koomaan. Tänä aikana hän kokee kummia:

Kun Alex pystyi puhumaan, hän kertoi äidilleen siitä, mitä hänelle oli onnettomuuden jälkeen tapahtunut. ”Jeesus tuli hakemaan minut autosta ja piti minua lähellään koko ajan. Olin kehoni yläpuolella ja katselin, miten minua yritettiin elvyttää. Jeesus puhui minulle koko ajan ja sanoi, että selviäisin kyllä, joten minua ei yhtään pelottanut.” Alex oli nähnyt, kuinka enkelit olivat kantaneet hänen isänsä pois autosta ja kuinka hän oli herättyään huutanut Alexin nimeä ja soittanut puhelun vaimolleen Bethille eli Alexin äidille. ”Inhimillisesti katsottuna Alex ei pystynyt tietämään tätä asiaa mitenkään.”

Mutta myöhemmin Alexin omatunto alkaa kolkuttaa:

Nyt teini-ikäinen Malarkey on lähettänyt kirjaa myyville kristillisille kirjakaupoille avoimen kirjeen, jossa kertoo keksineensä kaiken päästään.
- En kuollut. En mennyt taivaaseen. Sanoin menneeni taivaaseen, koska ajattelin saavani sillä huomiota, Malarkey kirjoittaa.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015011619034467_ul.shtml

Kirjaa ehdittiin myydä yli miljoona kappaletta, ja siitä oli suomenkielinenkin painos. Kirjasta tehty elokuva ehti pyörähtää Suomenkin TV-kanavilla. Huijauksen paljastuttua kustantaja veti kirjan pois myynnistä.

Näin helppoa on huuhaan myynti.

8

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • V.Ale

      Ja tämä yksittäistapaus osoittaa, että ... ?

      • MyyvääValetta

        Osoittaa montakin asiaa. Tässä alkuun muutama:

        1. Jos kertomus on omiin uskomuksiin sopiva, se kelpaa kuin väärä raha.

        2. Jos itse kertoja väittää tarinan olevan tosi, se ei tarkoita että niin on.

        3. Kuinka helppoa sepitettyyn kertomukseen on lisäillä kaikenlaista mikä vakuuttaa lukijaa siitä, että kertomuksen täytyy olla totta.

        4. Kuinka suuri bisnes vastaavat kertomukset ovat. Jos tavallinen kirjailija pääsee vastaaviin painosmääriin, kirjatulojen lisäksi ei välttämättä tarvitse käydä ansiotyössä.

      • Zennirvana_Skepakko

        Noinhan se pääpiirteissään menee,mistä nim.merkki MyyvääValetta olikin tehnyt
        hyvin laaditun luettelon näin alkuun.Bisnestähän tämäkin on.Ja taitavalla retoriikalla höynäytetään suuria ihmismassoja,jotka eivät jostain syystä pysty
        kriittiseen omatoimiseen älylliseen ajatteluun.

      • Näitähän-riittää
        MyyvääValetta kirjoitti:

        Osoittaa montakin asiaa. Tässä alkuun muutama:

        1. Jos kertomus on omiin uskomuksiin sopiva, se kelpaa kuin väärä raha.

        2. Jos itse kertoja väittää tarinan olevan tosi, se ei tarkoita että niin on.

        3. Kuinka helppoa sepitettyyn kertomukseen on lisäillä kaikenlaista mikä vakuuttaa lukijaa siitä, että kertomuksen täytyy olla totta.

        4. Kuinka suuri bisnes vastaavat kertomukset ovat. Jos tavallinen kirjailija pääsee vastaaviin painosmääriin, kirjatulojen lisäksi ei välttämättä tarvitse käydä ansiotyössä.

        Totta. Kaikilla elämänalueilla asia on noin. Joku voi sepittää jonkun motiivinsa takia jonkin epätoden tarinan. Joku voi kerskailla käyneensä Australiassa ja sepittää mojovan herkullisia tarinoita retkiltään. Joku voi kerjätä myötätuntoa tarinoilla syöpäsairaudestaan, jota ei ikinä ole ollut. Joku tyhjätasku voi kehua olevansa rikas. Mutta entä sitten? Mitä jotkin yksittäiset totuudenvastaiset tarinankerronnat osoittavat mitään mistään muusta? Eikö Australiaa ole olemassa, koska joku valehteli? Eikö syöpää ja rahaa ole olemassa, koska joku valehteli? Eikö ihmisillä ole ollut ND-kokemuksia, koska joku valehteli?

      • Australia
        Näitähän-riittää kirjoitti:

        Miten voit tietää, että Australia on olemassa? On totta, että näemme televisiossa kuvia paikasta, jonka väitetään olevan Australia. Australiaan voi ostaa lentolippuja, mutta lähteekö lentoja oikeasti ja vievätkö lennot sinne? Karttoihin on merkitty manner, jonka väitetään olevan Australia. Onko siellä oikeasti manner vai vain pelkkää aavaa merta tai jotain muuta? Et voi mitenkään olla täysin 100% varma ennen kuin käyt Australiassa itse.

      • dogma-kalle
        Näitähän-riittää kirjoitti:

        Totta. Kaikilla elämänalueilla asia on noin. Joku voi sepittää jonkun motiivinsa takia jonkin epätoden tarinan. Joku voi kerskailla käyneensä Australiassa ja sepittää mojovan herkullisia tarinoita retkiltään. Joku voi kerjätä myötätuntoa tarinoilla syöpäsairaudestaan, jota ei ikinä ole ollut. Joku tyhjätasku voi kehua olevansa rikas. Mutta entä sitten? Mitä jotkin yksittäiset totuudenvastaiset tarinankerronnat osoittavat mitään mistään muusta? Eikö Australiaa ole olemassa, koska joku valehteli? Eikö syöpää ja rahaa ole olemassa, koska joku valehteli? Eikö ihmisillä ole ollut ND-kokemuksia, koska joku valehteli?

        Kato kato, vanha multinikki kalakaverihan se siinä ja siimat taas aivan sekaisin niin kuin aina hehe muahhahhah. Kuulumisia sen verran pikaseen että kuhaa on tullut niin että tarttee lähtee katteleen uutta pakastinta! Mites, onks sulla ollu jo monet hyvät ändeet?

        Molskista vaan taas :)

      • A-posteriori
        dogma-kalle kirjoitti:

        Kato kato, vanha multinikki kalakaverihan se siinä ja siimat taas aivan sekaisin niin kuin aina hehe muahhahhah. Kuulumisia sen verran pikaseen että kuhaa on tullut niin että tarttee lähtee katteleen uutta pakastinta! Mites, onks sulla ollu jo monet hyvät ändeet?

        Molskista vaan taas :)

        "Mites, onks sulla ollu jo monet hyvät ändeet?"

        Kun kerran kysyit: on. Puhunkin aina vain empirian pohjalta, enkä aprioristen dogmien pohjalta kuten eräät.

        Aloittajan apriorinen uskomus ja toive ilmeisesti oli, että sellaisia kokemuksia ei oikeasti kenelläkään ole, ja hän pyrki yleistämään yksittäistapauksesta koko populaatioon.

    • Kuplapuhkeaa

      Joh.3:13. Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen.....Biblia. Ei astu kenkään ylös taivaaseen....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4567
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      131
      2993
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2752
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1740
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1584
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      23
      1475
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      206
      1103
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      48
      1095
    Aihe