Vastaus nimimerkki Avancer/keskustelu hallitus

Jälkeenpäinkään arvioiden emme voi olla varmoja montako suomalaista olisi voitu pelastaa, jos pelastustoimiin olisi ryhdytty tapaninpäivänä.
Oleellista on vain se kenen vastuulle jää pelastustoimet sekä niiden tarpeeton viivytys.
Nyt saatavien tietojen perusteella:

Valtiosihteeri Risto Volanen (kesk) sai tapaninpäivän aamuna klo 7 tiedon katastrofista ja henkilökohtaisella tasolla myös sen kohtalokkuudesta suomalaisille. Hänen saamansa henkilökohtaiset tiedot olivat ilmeisen lohdullisia. Hänen vastuullaan on kuitenkin valmiuspäälliköidenkollegion johtaminen. Asemansa johdosta, pääministerikanslian valtiosihteerinä edellä sanotun lisäksi, tultuaan tietoiseksi tilanteesta hän aivan varmasti antoi tiedon eteenpäin pääministeri Matti Vanhaselle.

Se että kaikki katastrofeihin liittyvät pelastustoimet on alistettu pääministerinkanslian valtiosihteerille on johtanut koko pelastusoperaation jähmettymiseen odottamaan pääministerin ratkaisuja. Valmiuspäälliköidenkollegiota ei käsitykseni olisi voinut johtaa muut kuin asiantuntijat. Ja sitä ei kait kukaan ole edellyttänyt Risto Volaselta. Valitettavasti. Risto Volanen on ensisijaisesti poliittinen henkilö. Tällöin jäi huomiotta mm. sisäasianministerin ja hänen alaisinaan olevien pelastusyksiköiden vaatimukset pelastustoimien aloituksesta sekä YK:n avun pyynnöt.

Tiedotusvälineet ovat syyttäneet yksinomaan ulkoministeriötä toimettomuudesta ja siinä ei kyllä ole ollut muita puutteita, kuin se ettei viestintä kulkenut. Siihen taas vaikutti monet syyt. Lähes kaikki viestintä yhteydet tuhoutuivat.
Pelastustoimet varsinaisesti kuuluivat siis valmiuspäälliköiden kollegiolle.

Mihin pääministeri ja valtiosihteeri käyttivät tärkeimmät hetket. Todennäköisesti ymmärtäen asian niin ettei kuolonuhreilta vältytä, tultiin ratkaisuun jonka mukaan hyödyllistä on miettiä mikä olisi edullista pelastajan manttelin nostamiseksi.

Pääministerin lähes kaksi viikkoa myöhemmin antamalla tiedolla matalanprofiilin päätöksestään siirrettiin ensiksi sivuun ulko- ja sisäministerit sekä valtioneuvosto. Ja ilmeisesti myös tasavallan presidentti. Valtioneuvoston koolle kutsuminen olisi ollut tärkeätä ja asiallista. Se olisi pitänyt kutsua hätäkokoukeen tapaninpäivän aikana, koska tieto tuli varmaksi tuhoalueella olevien suomalaisten määrästä. Lähes 3000 turistia.

Ylen tv:n Lauantaiseura vanhvisti käsitykseni, että kyseessä ratkaisuissa olikin operaatio presidentti. Taitava toimittaja, ikäänkuin suunnitelmaan liittyen, kysyi kuin tilauksesta avain kysymyksen. Pääministeri kertoi varustautuneensa antamaan vastauksen muutamien viikojen kuluttua (ehkä 10 vk) osallistumisestaan vaalikampailuun ainakin Tarja Halosta vastaan, jos ja kun tämä suostuu ehdokkaaksi.

Kulisseissa siis oli ratkaistu asioita tuttuja keskustalaisia menetelmiä käyttäen.
8285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

On demareilla ennestäänkin yksi Läpättävä Pää!.
Taitaa nykyisin olla jonkin pankin sivukonttorin
jotaja.

NYT SAATIIN TOINEN, nimittäin tapio talvi.

Muistuu mieleen juttu joka muuneltuna on näin.

Kolme ministeriä eduskunnan puistossa mietti miten aasian homma hoidetaan. Ylenmääräiset jouluateriat aiheuttivat kaikille yhtäaikaisen paskahädän. Silloin Vanhanen keksi että pannaan selät vastakkain ja paskannetaan tähän, voidaan samalla puida ongelmaa. Viksuna peruspolitikkona
hän tempaisi Tuomiojan ja Rajamäen välihousuita
niin että kaikkien paskat menivät niihin.
Jälkeenpäin nämä sitten ihmettelivät kuinka heillä on paska housussa ja siinä on vielä puolukoita vaikka he eivät kuukausiin niitä ole edes syöneet.

Äänestä
  • Jos olisin väittänyt, kuten näytetään tarkoitetun, että Erkki Tuomioja (sd) ja Kari Rajamäki (sd) olivat sen virheen tekijöitä, sanoisitko minua demareiden Läpättäväksi pääksi.

    Äänestä

  • Tapio.Talvi kirjoitti:

    Jos olisin väittänyt, kuten näytetään tarkoitetun, että Erkki Tuomioja (sd) ja Kari Rajamäki (sd) olivat sen virheen tekijöitä, sanoisitko minua demareiden Läpättäväksi pääksi.

    Kyllä

    Äänestä

Näillä sivuilla tietty nimimerkki päivästä toiseen selittää pitkillä selostuksillaan Aasian katastroofin tunti tunnin tilanteita.

Mikä siinä on, että jaksetaan puhua ja puhua. Kuoliko joku sitten jonkun tunnin viivytyksen tähden, sairastuiko joku kuolettavasti eo. tähden tms. Eikö tässä maassaa ole paljon tärkeämpiä asioita nyt pohtia kuin tämä jo hoidettu asia. Varmasti joku taho ottaa opiksi, mutta eikö tämä jo riitä näille sivuille.

Vieläkö "joku" aloittaa uuden saman asian yksityiskohtaisen selvityksen. Miksi jos aloittaa?

Äänestä
  • Pari viikkoa näillä palstoilla keskusteltiin siitä näkökulmasta, että ulkoministeriö oli kaikkien epäonnistumisten. Tarkoitukseni on ollut korjata ainakin vaatimattomalla tavallani tämä virheellinen ja yksipuolinen näkökulma. Syylliset 24 tunnin viivytykseen löytyvät päämisterin kansliasta.

    Äänestä

Jäisimmeköhän odottamaan Ahtisaari/Holkeri-työryhmän raporttia?

Äänestä

Jis tuo oli vähintä, niin eikös olisi ollut pikkasen enemmän, jos Radikaali-Erkki olisi mennyt jo aikaisemmin? Olisi vaikka pyytänyt anteeksi välinpitämättömyyttään, jota julisti päivätolkulla että "ei kuulu meille, eihän siellä ole tullut suomalaisuhreja. Muunmaalaisistahan ei ole väliäkään."

Vai eikö Vanhanen antanut Radikaali-Erkille lupaa lähteä? Eikö Radikaali-Erkki saa niistää nenäänsäkään ilman Vanhasen lupaa?

Äänestä
  • En ole havainnut, että valtioneuvostossa oli ketään Radikaali-Erkkiä, joka olisi sanonut ettei kuulu meille. Havaitsin kyllä sen, että Erkki Tuomioja (sd) tunsi syvää huolta tilanteesta Thaimaassa. Pelastustoimet eivät kuitenkaan kuulu ulkoministeriölle. Enkä ole havainnut hänen arviotaan muun maalaisistakaan.

    Ulkoministerillä tai -ministeriöllä ei ollut oikeutta kertoa arvioita ja tarkistamattomia tietoja. Sen oikeuden ja velvollisuuden on ottanut Suomessa ja kaikkialla muuallakin media.
    Niin oikein varmasti onkin. Ja ainoaksi ongelmaksi jäi se, ettei ole ilmeisesti luontevaa kanavaa jolla valtion ts. ulkoministeriön tiedonvälitys kohtaisi muun tiedonvälityksen erityisesti kriisitilanteissa.

    Korostan kuitenkin edelleenkin, että Intian valtameren tapaisissa katastrofitilanteissa, pääministeri Matti Vanhaselle (kesk), hänen kansliallaan, valtiosihteeri Risto Volasella (kesk) ja valmiuspäälliköidenkollegiolla on tiedottamisvelvoite, tiedotuksen seuranta sekä sen arviointi ja edelleen niiden pohjalta rakentaa kuva sekä päätöksentekomalli ja edelleen rakentaa toiminta.

    Pääministerin velvollisuus on ollut kutsua päätöksentekoa varten valtioneuvosto käsittelemään tilannetta ennen em. kollegion kokousta sekä ratkaista miten toimitaan.

    Selvän kuvan asiasta saa Iltasanomien lauantaisesta selostuksesta, jos Rauno Saari (sd) entinen valtiosihteeri ja nykyinen Länsi-Suomen maaherra korostaa valtioneuvoston roolia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tapio.Talvi kirjoitti:

Jälkeenpäinkään arvioiden emme voi olla varmoja montako suomalaista olisi voitu pelastaa, jos pelastustoimiin olisi ryhdytty tapaninpäivänä.
Oleellista on vain se kenen vastuulle jää pelastustoimet sekä niiden tarpeeton viivytys.
Nyt saatavien tietojen perusteella:

Valtiosihteeri Risto Volanen (kesk) sai tapaninpäivän aamuna klo 7 tiedon katastrofista ja henkilökohtaisella tasolla myös sen kohtalokkuudesta suomalaisille. Hänen saamansa henkilökohtaiset tiedot olivat ilmeisen lohdullisia. Hänen vastuullaan on kuitenkin valmiuspäälliköidenkollegion johtaminen. Asemansa johdosta, pääministerikanslian valtiosihteerinä edellä sanotun lisäksi, tultuaan tietoiseksi tilanteesta hän aivan varmasti antoi tiedon eteenpäin pääministeri Matti Vanhaselle.

Se että kaikki katastrofeihin liittyvät pelastustoimet on alistettu pääministerinkanslian valtiosihteerille on johtanut koko pelastusoperaation jähmettymiseen odottamaan pääministerin ratkaisuja. Valmiuspäälliköidenkollegiota ei käsitykseni olisi voinut johtaa muut kuin asiantuntijat. Ja sitä ei kait kukaan ole edellyttänyt Risto Volaselta. Valitettavasti. Risto Volanen on ensisijaisesti poliittinen henkilö. Tällöin jäi huomiotta mm. sisäasianministerin ja hänen alaisinaan olevien pelastusyksiköiden vaatimukset pelastustoimien aloituksesta sekä YK:n avun pyynnöt.

Tiedotusvälineet ovat syyttäneet yksinomaan ulkoministeriötä toimettomuudesta ja siinä ei kyllä ole ollut muita puutteita, kuin se ettei viestintä kulkenut. Siihen taas vaikutti monet syyt. Lähes kaikki viestintä yhteydet tuhoutuivat.
Pelastustoimet varsinaisesti kuuluivat siis valmiuspäälliköiden kollegiolle.

Mihin pääministeri ja valtiosihteeri käyttivät tärkeimmät hetket. Todennäköisesti ymmärtäen asian niin ettei kuolonuhreilta vältytä, tultiin ratkaisuun jonka mukaan hyödyllistä on miettiä mikä olisi edullista pelastajan manttelin nostamiseksi.

Pääministerin lähes kaksi viikkoa myöhemmin antamalla tiedolla matalanprofiilin päätöksestään siirrettiin ensiksi sivuun ulko- ja sisäministerit sekä valtioneuvosto. Ja ilmeisesti myös tasavallan presidentti. Valtioneuvoston koolle kutsuminen olisi ollut tärkeätä ja asiallista. Se olisi pitänyt kutsua hätäkokoukeen tapaninpäivän aikana, koska tieto tuli varmaksi tuhoalueella olevien suomalaisten määrästä. Lähes 3000 turistia.

Ylen tv:n Lauantaiseura vanhvisti käsitykseni, että kyseessä ratkaisuissa olikin operaatio presidentti. Taitava toimittaja, ikäänkuin suunnitelmaan liittyen, kysyi kuin tilauksesta avain kysymyksen. Pääministeri kertoi varustautuneensa antamaan vastauksen muutamien viikojen kuluttua (ehkä 10 vk) osallistumisestaan vaalikampailuun ainakin Tarja Halosta vastaan, jos ja kun tämä suostuu ehdokkaaksi.

Kulisseissa siis oli ratkaistu asioita tuttuja keskustalaisia menetelmiä käyttäen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu