Selitys, että maailma on 6000 wee vanha indikoi matalaa älykkyyttä, mutta ei se kerro vielä mitään tunnepuolesta. Kyky tuntea on joko kehittynyt normaalisti tai se on puutteellinen.
Menneen ajan ihmiset uskoivat aivan yleisesti maailman paljon nuoremmaksi, kuin nykyisin tieteellisesti on selitetty. Nyt tiedämme, että ektrapoloimalla materiaalikeskittymien, siis galaksijoukkojen ratoja, päädymme noin 13,8 miljardia vuotta vanhaan maailmankaikkeuteen ja alkuräjähdykseen. Oman planeettamme iän taas voimme laskea radioaktiivisten aineitten puolittumisesta. Ikä on noin 4,5 miljardia vuotta. Yksityiskohdat sopivat erinomaisesti näihin lukuihin.
Tiede ei voi vastata kysymykseen, mitä oli, jos oli, ennen alkuräjähdystä. Tiedämme vain, että alkuräjähdyksen jälkeen energia hakeutui niihin muotoihin ja sen kokoisiin kvantteihin, kuin nyt havaitsemme ja että vakiot ovat sen suuruisia, kuin ovat. Miksi, emme tiedä.
Tiede ei voi myöskään vastata, oliko ennen alkurajähdystä Jumala vai ei, koska asiasta ei ole havaintoa. Mutta jumalahypoteesi sopii myös tieteelliseen kuvaan, ei ole sen kanssa ristiriidassa, vaikka ei selitäkään mitään lisää. Voi siis olla uskomatta tai uskoa Jumalan olemassaoloon ihan sen mukaan, kuin kullekin on ominaista.
Eräät uskomukset, sekä kristilliset että ei-kristilliset, sen sijaan sisältävät sellaisia kauheuksia, että normaali-ihmisen tunne ei voi niitä hyväksyä menemättä tyystin sekaisin. Sadistijumala, joka käskee tuhota kokonaisen kansan lapsineen ja naisineen, ei mene läpi.
Sadistijumala, joka heittää ihmisen kidutushelvettiin ikuisiksi ajoiksi kärsimään joka hetki suuremmasta piinasta, kuin on pahimmillaankaan kokenut maan päällä, ei niin ikään mene läpi. Puhumattakaan siitä, että voisi samanaikaisesti iloita omasta pelastumisestaan, kun uskoo, että vanhempi, sisarus, puoliso tai oma lapsi joutuu ikuisesti piinattavaksi.
Normaali-ihmisen mieli ei voi kestää tällaista uskomusta järkkymättä perusteellisesti ja joutumatta pakkohoitoon. Vain synnynnäinen psykopaatti voi uskoa jotakin tällaista menettämättä järkeään. On selvä, että psykopaatti ei voi edes käsittää, miksi hän menettäisi järkensä. Hän pyörii vain sen ympärillä, että Jumalan sana sanoo näin, ja pitää sitä aivan luonnollisena, koska hän ei tajua, että hänen tunnepuolessaan on synnynnäinen puute, joka johtuu geenialleeleista.
Siksi psykopaatti luulee, että häntä HAUKUTAAN psykopaatiksi, kun tosiasiassa hänen poikkeavaa käytöstään SELITETÄÄN psykopatialla.
Ihmisten kielenkäyttö pyrkii noudattamaan kahta yhteensopimatonta normia. Toisaalta ei saa valehdella, ei edes kaunistella, toisaalta täytyy olla korrekti, eikä saa loukata toista. Heti, jos sanoo jotakin, joku saattaa loukkaantua, mutta sanomatta jättäminen johtaa siihen, että antaa väärän kuvan.
Siksi monelta jää sanomatta, mikä poikkeavan käyttäytymisen todellinen selitys on. Kierrellään ja kaarrellaan kuin kissa kuumaa puuroa, mutta syy jätetään sanomatta. Tässä se on psykopatia, mutta sen sanominen loukkaa. Kukaan ei ole keksinyt varmempaa syytä, miksi ihminen voi uskoa sadistijumalaan ja ikuiseen piinahelvettiin menemättä sekaisin, kuin psykopatia. Jos keksii, kuulen sen mielelläni.
Ja taas uudestaan ja uudestaan. Psykopaatti on aivan syytön tilaansa, koska hän ei ole voinut valita perimiään geenialleeleja. Eika hän myöskään psykopatian takia meneta pelastusosaansa. Jeesuksen veressä on voima, joka kuluu hänelle erityisesti.
Pidän asiaa esillä sen takia, ettei KUKAAN joutuisi psyykkisiin vaikeuksiin palstafundisten harhauttamina. Palstafundikset voivat säilyttää mielenrauhansa, mutta tavallinen ihminen ei. Jos fundikset eivät tunkeutuisi palstalle sellaisella innolla, mitä he harrastavat, vähempikin muistutus terveestä, tasapainoisesta kristillisyydestä riittäisi.
Kirkko on Kristuksen perustama. Kirkko on edelleen olemassa ja pysyy. Kirkko kutsuu levolliseen, rauhalliseen ja pingoittamattomaan kristillisyyteen. Jeesus sanoo: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon."
Ristinveren kautta kulkee / tie nyt uuteen elämään.
Armon kautta siteet aukee, / orjat vapaaks päästetään.
Menneen ajan ihmiset uskoivat aivan yleisesti maailman paljon nuoremmaksi, kuin nykyisin tieteellisesti on selitetty. Nyt tiedämme, että ektrapoloimalla materiaalikeskittymien, siis galaksijoukkojen ratoja, päädymme noin 13,8 miljardia vuotta vanhaan maailmankaikkeuteen ja alkuräjähdykseen. Oman planeettamme iän taas voimme laskea radioaktiivisten aineitten puolittumisesta. Ikä on noin 4,5 miljardia vuotta. Yksityiskohdat sopivat erinomaisesti näihin lukuihin.
Tiede ei voi vastata kysymykseen, mitä oli, jos oli, ennen alkuräjähdystä. Tiedämme vain, että alkuräjähdyksen jälkeen energia hakeutui niihin muotoihin ja sen kokoisiin kvantteihin, kuin nyt havaitsemme ja että vakiot ovat sen suuruisia, kuin ovat. Miksi, emme tiedä.
Tiede ei voi myöskään vastata, oliko ennen alkurajähdystä Jumala vai ei, koska asiasta ei ole havaintoa. Mutta jumalahypoteesi sopii myös tieteelliseen kuvaan, ei ole sen kanssa ristiriidassa, vaikka ei selitäkään mitään lisää. Voi siis olla uskomatta tai uskoa Jumalan olemassaoloon ihan sen mukaan, kuin kullekin on ominaista.
Eräät uskomukset, sekä kristilliset että ei-kristilliset, sen sijaan sisältävät sellaisia kauheuksia, että normaali-ihmisen tunne ei voi niitä hyväksyä menemättä tyystin sekaisin. Sadistijumala, joka käskee tuhota kokonaisen kansan lapsineen ja naisineen, ei mene läpi.
Sadistijumala, joka heittää ihmisen kidutushelvettiin ikuisiksi ajoiksi kärsimään joka hetki suuremmasta piinasta, kuin on pahimmillaankaan kokenut maan päällä, ei niin ikään mene läpi. Puhumattakaan siitä, että voisi samanaikaisesti iloita omasta pelastumisestaan, kun uskoo, että vanhempi, sisarus, puoliso tai oma lapsi joutuu ikuisesti piinattavaksi.
Normaali-ihmisen mieli ei voi kestää tällaista uskomusta järkkymättä perusteellisesti ja joutumatta pakkohoitoon. Vain synnynnäinen psykopaatti voi uskoa jotakin tällaista menettämättä järkeään. On selvä, että psykopaatti ei voi edes käsittää, miksi hän menettäisi järkensä. Hän pyörii vain sen ympärillä, että Jumalan sana sanoo näin, ja pitää sitä aivan luonnollisena, koska hän ei tajua, että hänen tunnepuolessaan on synnynnäinen puute, joka johtuu geenialleeleista.
Siksi psykopaatti luulee, että häntä HAUKUTAAN psykopaatiksi, kun tosiasiassa hänen poikkeavaa käytöstään SELITETÄÄN psykopatialla.
Ihmisten kielenkäyttö pyrkii noudattamaan kahta yhteensopimatonta normia. Toisaalta ei saa valehdella, ei edes kaunistella, toisaalta täytyy olla korrekti, eikä saa loukata toista. Heti, jos sanoo jotakin, joku saattaa loukkaantua, mutta sanomatta jättäminen johtaa siihen, että antaa väärän kuvan.
Siksi monelta jää sanomatta, mikä poikkeavan käyttäytymisen todellinen selitys on. Kierrellään ja kaarrellaan kuin kissa kuumaa puuroa, mutta syy jätetään sanomatta. Tässä se on psykopatia, mutta sen sanominen loukkaa. Kukaan ei ole keksinyt varmempaa syytä, miksi ihminen voi uskoa sadistijumalaan ja ikuiseen piinahelvettiin menemättä sekaisin, kuin psykopatia. Jos keksii, kuulen sen mielelläni.
Ja taas uudestaan ja uudestaan. Psykopaatti on aivan syytön tilaansa, koska hän ei ole voinut valita perimiään geenialleeleja. Eika hän myöskään psykopatian takia meneta pelastusosaansa. Jeesuksen veressä on voima, joka kuluu hänelle erityisesti.
Pidän asiaa esillä sen takia, ettei KUKAAN joutuisi psyykkisiin vaikeuksiin palstafundisten harhauttamina. Palstafundikset voivat säilyttää mielenrauhansa, mutta tavallinen ihminen ei. Jos fundikset eivät tunkeutuisi palstalle sellaisella innolla, mitä he harrastavat, vähempikin muistutus terveestä, tasapainoisesta kristillisyydestä riittäisi.
Kirkko on Kristuksen perustama. Kirkko on edelleen olemassa ja pysyy. Kirkko kutsuu levolliseen, rauhalliseen ja pingoittamattomaan kristillisyyteen. Jeesus sanoo: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon."
Ristinveren kautta kulkee / tie nyt uuteen elämään.
Armon kautta siteet aukee, / orjat vapaaks päästetään.
Vastaukset 92
Vanhimmat
”Selitys, että maailma on 6000 wee vanha indikoi matalaa älykkyyttä, mutta ei se kerro vielä mitään tunnepuolesta.”
En ihan noin suoraan tekisi tuosta johtopäätöstä että kreationismiuskovat aina olisi älyltään heikompia tai emotionaalisesti järkkyneitä. Sillä tuohon nuorenmaan kreationismiin tuntuu hurahtaneen kovin moni älykäskin henkilö. Kyllä selitys tulee jostain muusta.
”Sadistijumala, joka heittää ihmisen kidutushelvettiin ikuisiksi ajoiksi kärsimään joka hetki suuremmasta piinasta, kuin on pahimmillaankaan kokenut maan päällä, ei niin ikään mene läpi.”
Ne jotka haluavat uskoa tuollaiseen, mielestäni kuvastaa vain heidän omaa katkeraa kostonhaluaan. Jo ajatus siitä, että heidän mielestään epämiellyttävät ihmiset saavat kovan rangaistuksen tulevassa, nostaa heidän itsetuntoaan ja tuottaa mielihyvää.
”Puhumattakaan siitä, että voisi samanaikaisesti iloita omasta pelastumisestaan, kun uskoo, että vanhempi, sisarus, puoliso tai oma lapsi joutuu ikuisesti piinattavaksi.”
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14464809/tiede-usko-tunne
Uskaltaisin väittää että se ”keljumi” jota jotkut julistavat, on pääsääntöisesti vain sitä varten, että mahdollisimman moni kääntyisi poispäin Jumalasta. Kun ihmisiä pelotellaan tai uhkaillaan, siihen reagoidaan kahdella tapaa. Joko alistutaan pelkoon ja otetaan vastaan mitä tahansa tarjottua keinoa, mikä vain osataan markkinoida ”ainoa ja oikeana” tai sitten kielletään koko asian olemassa olo täydellisesti.
"mummomuori"
>>En ihan noin suoraan tekisi tuosta johtopäätöstä että kreationismiuskovat aina olisi älyltään heikompia tai emotionaalisesti järkkyneitä.>>
Tämä on juuri sitä common sense -ajattelua, josta sanoudun irti. Se on jonkinlainen resultantti a) poliittisesti korrektista ja b) totuuteen pyrkivästä ajattelusta, mutta ei ole kumpaakaan. Ihmisillä on vain halu tälläiseen resultanttiin, joka kuitenkin on loogisesti mahdoton.
Aikaisemmin kerroin, kuinka eräs nuori mies keräili kirveet ja muut teräaseet turvakseen. Työtoverit selittivät, että se on nuoruuden jälkiuhmaista käytöstä. Asiaa selvittelevä psykologikin oli ihan pihalla. Minusta se oli skitsofreniaa, niin vaimostanikin. Lopulta henkilö teki itsemurhan, kun ei enää kestänyt pakkoajatuksiaan. Ympärilläolijat eivät voineet nähdä totuutta, koska he olivat tottuneet ajatukseen, että on liian leimaavaa sanoa toisen sairastuneen skitsofreniaan, vaikka niin todellisuudessa olikin.
Myös siitä olen kertonut, kuinka vaimoni eräs sisko (heitä on yhteensä 10 sisarusta) oli ruvennut osoittamaan vahvoja dementian oireita. Niin vaimolleni kuin itselleni selitys oli aivan selvä. Kukaan muu sisaruksista ei kuitenkaan uskonut vaimoni kantaa, vaan selittivät ilmiöitten johtuvan siskon kieltämättä hankalasta luonteesta. Kun noin vuosi oli kulunut, lopulta kaikki ymmärsivät: dementia. Dementia on useimmille niin ruma ja luonnoton sana, että sitä ei voida ottaa huomioon, vaan selitetään asiat jotenkin toisin.
Muuten, en minäkään tarkoita, että kaikki kreationistit ovat älyltään heikompia, vaat että he ovat keskimäärin heikompia.
Emotionaalisesti he eivät ole järkyttyneitä, vaikka kulttuurisilla ja muilla ympäristötekijöillä selittävät tällaista sanontaa käyttävätkin. Psykopatia on yksinomaan geeniperäisestä syystä johtuva aivojen synnynnäinen kehityshäiriö. Näin on myös psykopaattien osajoukon, palstafundiksten laita. Hyvin harvoin tilaa esiintyy kyseisten aivoratojen postnataalisen leesion tuloksena. Tunnetaan esimerkiksi henkilö, jolle oli rautakanki tunkeutunut ko. kohtaan.
En suinkaan ajattele, että kaikki näennäisesti fundamentalistit olisivat psykopaatteja. Todellisuudessa fundisten suurin osa ajattelee "pehmeämmin", muttei voi vieromisen pelossa, siis sosiaalisesta paineesta, paljastaa ajattelunsa takaportteja. Mutta suurin osa palstafundiksista on aitoja psykopaatteja. Niin selvästi he ovat esittäneen ja luonnollisena pitäneet uskonsa sadistijumalaan ja loputtomaan kidutushelvettiin.
Tällaistahan tämä on, todellisia selityksiä kartetaan, koska ne eivät ole korrekteja. Käsitykseni mukaan todelliset syyt kuitenkin täytyy sanoa selvästi siksi, että muuten jotkut erehtyvät luulemaan palstafundisten olevan normaaleja ihmisiä ja heidän puheittensa olevan vakavasti otettavia. Kun sanotaan, että heidän enemmistönsä on psykopaatteja, asia tulee TOTUUDENMUKAISEEN tasapainoon.
”Ympärilläolijat eivät voineet nähdä totuutta, koska he olivat tottuneet ajatukseen, että on liian leimaavaa sanoa toisen sairastuneen…”
Tuot esimerkin, joka on vain yksittäinen ja koskee aika tavalla eri asiaa. En tee mitään johtopäätöksiä ilman että kaikki mahdollisuudet käydään läpi. Se että joku vain ”tuntuu” olevan häiriintynyt, ei ole koskaan riittävä peruste.
”…en minäkään tarkoita, että kaikki kreationistit ovat älyltään heikompia, vaat että he ovat keskimäärin heikompia.”
Riippuen jälleen siitä mitä älykkyyksiä otetaan huomioon. Jopa sekin miten abstraktiin ajatteluun kukin kykenee. Monet ns. käytännönläheiset ihmiset (voivat olla älykkäitä joillain toisella alueella) omaksuvat mieluummin tällaisia helppoja ja suoraviivaisia selityksiä – vaikka ne sotivatkin heidän havaintojaan ja kokemuksiaan vastaan.
”Psykopatia on yksinomaan geeniperäisestä syystä johtuva aivojen synnynnäinen kehityshäiriö…”
Tarkempi määrittely menee näin:
”Psykopaateilla esiintyy aivotoimintojen ja autonomisen hermoston poikkeavuutta, joka aiheuttaa jo varhain käyttäytymis- ja oppimisongelmia. Myös perimällä on etiologista merkitystä.”
http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo96809.pdf
”Todellisuudessa fundisten suurin osa ajattelee "pehmeämmin", muttei voi vieromisen pelossa, siis sosiaalisesta paineesta, paljastaa ajattelunsa takaportteja.”
Tuota juuri ajoin takaa.
”Kun sanotaan, että heidän enemmistönsä on psykopaatteja, asia tulee TOTUUDENMUKAISEEN tasapainoon.”
Ikävä kyllä odotan mieluummin faktaa jolla tuo voidaan todeta tarkemmin. Nyt se on sinun mielipiteesi, mutta jota en noin suoraan voi allekirjoittaa koska mielestäni se ei ole totta. Psykopaatteja aivan varmasti on, mutta missä määri, on todentamatta.
" Nyt se on sinun mielipiteesi, mutta jota en noin suoraan voi allekirjoittaa koska mielestäni se ei ole totta. "
Ei ainakaan aikuisena teologiksi lukenut voi diagnostisoida psykiatrian alaan kuuluvia sairauksia.
>>Psykopaatteja+aivan+varmasti+on,+mutta+missä+määri,+on+todentamatta.>>
Ei+ole+ollenkaan+todentamatta.+Psykopatia+on+liukuva+ominaisuus+niin+kuin+moni+muukin.+Sairausluokituksen+määritelmän+mukaisia+psykopaatteja+on+1+%.+Lievempi+aste+on+psykopaattiset+piirteet.+Tiedämme+tarkoin,+miten+psykopaatisuutta+kuvaava+käyrä+kulkee,+minkä+verran+on+mitäkin+piirteitä+väestössä.
Älykkyydellä+tarkoitin+yksinomaan+älykkyystesteillä+mitattavaa+älykkyyttä.+En+muita+asian+tiimoilta+ehdotettuja+taipumuksia.
>>+Se+että+joku+vain+”tuntuu”+olevan+häiriintynyt,+ei+ole+koskaan+riittävä+peruste.>>
En+perustellut,+että+minusta+"tuntuu".+Perustelin+sillä,+että+oppia+sadistijumalasta+ja+ikuisesta+kidutushelvetistä+normaali-ihminen+ei+voi+omaksua+menettämättä+järkeään,+mutta+psykopaatti+voi.+Tällöin+en+suinkaan+puhu+henkilöistä,+jotka+sosiaalisesta+paineesta+esiintyvät+fundamentalistina,+vaan+vain+niistä,+jotka+todella+ovat.+Palstafundiksista+heitä+on+melkein+kaikki.
Mieti+vähän+itsekin,+mitä+tarkoittaa+IKUINEN+KIDUTUS.+Jos+joku+voi+omaksua+tälläisen+opin,+iloita+pelastumisestaan,+vaikka+rakas+läheinen+olisi+menossa+kidutukseen,+sellainen+henkilö+on+täysin+tunnekylmä+ihminen.+Se+on+mahdollista+vain+TÄYDELLISELLE+psykopaatille.+Normaali+ihminen+ei+voi+pitää+tälläista+totena+edes+kiusaamistarkoituksessa,+sillä+jos+pitäisi+totena,+menettäisi+järkensä.
”Älykkyydellä tarkoitin yksinomaan älykkyystesteillä mitattavaa älykkyyttä…”
Eli loogismatemaattista älyä. Vai sitä miten Mensa sen mm. määrittelee:
”Älykkyyttä on kyky oppia, soveltaa opittua ja ratkoa ongelmia. Älykkyys ilmenee taitona ymmärtää ja käsitellä abstrakteja asioita.”
”Älykkyys nähdään myös kykynä hahmottaa erilaisia asioiden välisiä suhteita sekä yksilön taitona käyttää ja kehittää omia kykyjään.2
”Älykkyys on yksi persoonallisuuden piirteistä. Älykkyys on tärkeä ja positiivinen ominaisuus, mutta on olemassa myös monia muita tarpeellisia persoonallisuuden piirteitä, joita älykkyysosamäärä ei mittaa – esimerkiksi ahkeruus, empatiakyky ja tunnollisuus.”
https://www.mensa.fi/wordpress/?page_id=12
”…sellainen henkilö on täysin tunnekylmä ihminen. Se on mahdollista vain TÄYDELLISELLE psykopaatille.”
Tuo pitää kyllä paikkansa noin ilmaistuna.
mummomuorille:
Olet antanut uskontunnustuksen ja siten saanut aivopesu perkeleen korvien väliin mutta siitä on sinulle yksi hyöty, ETT YMMÄRRÄ KUIN saatanallisuuden JÄRJETÖN OLET:
Uskontunnustuksen kaltainen papisto kouluttaa kaltaisekseen.
uskontunnustuksesta ja sen kaltaisuudesta...
koskien myös pappislupauksen antaneita pappeja...
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
Ymmärtämättömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole ymmärrystä'
Ihmisyydestänne luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
Kristitty ei ole Jumalaa ja Jeesusta palveleva kristillinen.
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
SE, ETTÄ kristitty on syntinen/rikollinen EI TARKOITA, ETTÄ IHMISYYDESTÄÄN LUOPUMATON OLISI SELLAINEN ÄÄLIÖ!!!
TYYPILLISTÄ JÄRJETTÖMYYTTÄ ON, ETTÄ SYYTETÄÄN JUMALAA JA IHMISIÄ Jumalasta ja ihmisyydestään luopuneiden RIKOKSISTA, KUTEN TÄMÄ PAPPIKIN....
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14373787/pirkko-pappi----#comment-85573787
#kuunteleva_kirkko
20.7.2016 17:30
Hei.
Täällä on oikein 9 päivää sitten aloitettu ketju minulle. Ja ihmetelty miksi en tule vastaamaan asiallisiin kysymyksiin. Voi sentään, olen tehnyt muita asioita tässä välissä, onneksi nyt huomasin tämän suuren kunnian :) Asiallisia kysymyksiä en löytänyt kuin kaksi, mutta onneksi ne sentään löysin.
Millainen on Jumala, Jeesus, joka ei suojele uskovaistenkaan lapsia erilaisilta kauheuksilta, kysyttiin. Esitän vastakysymyksen; ihminen on vastuussa omista teoistaan, ei Jumala ole ketjun aloittajan tai kenenkään muunkaan ratkaisuista tai tekemisistä vastuussa. Ihmetyttää kuinka Jumalaa syytetään ihmisten kauheuksista.
Onko papit vapautettu kirkollisverosta, kysyttiin. Ei ole, tietenkään, miksi olisi. Me maksamme kirkollisveroa iloiten, ihan kuin muutkin seurakunnan jäsenet.
Ystävällisesti,
Pirkko-pappi#
Siis herra jumalaa palvelevan papin mukaan "ihminen on vastuussa teoistaa" joten rikoksien syyt vieritetään VÄÄRÄÄ TODISTUSTA ANTAMALLA JUMALAA JA ihmisyydestään luopumattomien IHMISTEN syyksi (rikoksiksi)!
Tavallaan tuo oppi on saatanaa palvelevan todellisen herransa tunnustus.
Kukaan tähän kirjoittaneista ei pärjänne älyssä ja oppineisuudessa esim. professori Tapio Puolimatkalle.
Sitä sinun on mahdotonta tietää koska et tiedä ketä nimimerkkien takana on.
Joku saattaa olla vaikkapa T Puolimatka.
En toki pidä Puolimatkaa tyhmänä. Mutta joku nurja lohkoutuminen hänenkin mielessään on koska pystyy elämään kahdenlaisessa todellisuudessa ilman, että se häntä itseäänhäiritsee.
"Kukaan tähän kirjoittaneista ei pärjänne älyssä ja oppineisuudessa esim. professori Tapio Puolimatkalle. "
Ei taida pärjätä myöskään sanoilla saivartelussa ja tosiasioiden vääristelyssä. Puolimatkan kirjoituksissa puhuu uskonto, ei objektiivinen tiedemies. Eduskunnalle tehty selitys aiheutti jopa yliopiston rehtorin moitteet epäammattimaisuudesta ja tutkimuseettisesti paperia pidettiin sellaisena, että tutkimuspaperina olisi puhuttu jo tieteellisestä vääristelystä. Seurasin silloista keskustelua melko tarkasti.
Luonnontieteilijöistä aika harva taitaa ottaa Puolimatkaa vakavasti. Hän on yliopistomaailmassa maineensa pilannut.
"Selitys, että maailma on 6000 wee vanha indikoi matalaa älykkyyttä, mutta ei se kerro vielä mitään tunnepuolesta. Kyky tuntea on joko kehittynyt normaalisti tai se on puutteellinen."
Paremminkin indikoi lapsenomaista luottamusta Isäämme Jumalaan, taivaan ja maan Luojaan, ettei Hän ole valehtelija eikä harhaanjohtaja.
"Nyt tiedämme, että ektrapoloimalla materiaalikeskittymien, siis galaksijoukkojen ratoja, päädymme noin 13,8 miljardia vuotta vanhaan maailmankaikkeuteen ja alkuräjähdykseen."
No tähtitieteeseen et ole tutustunut itse kyllä yhtään. Mutta minä olen :))
Galaksijoukon nopeuksia ja kiihtyvyyttä alkuräjähdyksestä laskemalla voisimme jotain päätelmiä tehdä, muttaku on todettu häiriötekijöitä tässäkin asiassa, joita paremman puutteessa kutsumme nyt pimeäksi aineeksi. Ja lisäksi gravitaation vaikutuksessa on ongelmia ja paremman puutteessa nyt puhutaan, että pimeä aine on vaikuttamassa universiumissa, mikä myös sotkee laskelmia. Eli kaikki on nyt pahasti kesken eikä tiedetä yksiselitteisesti yhtään mitään.
"Oman planeettamme iän taas voimme laskea radioaktiivisten aineitten puolittumisesta."
Mikä edellyttää olosuhteet maapallolla on vakiot ja suunnilleen nykyisen kaltaiset. Ei osata huomioida, että yksikin muutaman kilometrin kokoisen asteroidin tömähdys maapallolla panee koko maapallon pinnan laavaksi vuosiksi eteenpäin ja näitä näin suuria tömäkdyksiä on laskettu olleen tuhansia. Kato vaikka kuun pintaa josset usko.
"Tiedämme vain, että alkuräjähdyksen jälkeen energia hakeutui niihin muotoihin ja sen kokoisiin kvantteihin, kuin nyt havaitsemme ja että vakiot ovat sen suuruisia, kuin ovat. Miksi, emme tiedä."
Energia ei hakeudu kvantteihin, vaan energiakasautumia kutsumme nykyään atomeiksi, jotka taasen muodostuvat protoneista, neutrooneista ja elektroneista ja atomin ytimen sisällä olevat jännitteet ovat osa tätä energiaa.
"Sadistijumala, joka heittää ihmisen kidutushelvettiin ikuisiksi ajoiksi kärsimään joka hetki suuremmasta piinasta, kuin on pahimmillaankaan kokenut maan päällä, ei niin ikään mene läpi."
Tämä näköjään on nyt mieliaiheesi. Jumala puhuu kadotuksesta ja kuolemalla kuolemisesta, ei kuvailemastasi kidutushelvetistä.
"Siksi psykopaatti luulee, että häntä HAUKUTAAN psykopaatiksi, kun tosiasiassa hänen poikkeavaa käytöstään SELITETÄÄN psykopatialla."
Ihmettelen taipumustasi leimata Jeesuksen ja apostolien lailla uskovat psykopaateiksi.
Kirjoituksesi on surullista vuodatusta ja miksi näin toimit, niin en halua lähteä edes arvailemaan.
"Tämä näköjään on nyt mieliaiheesi. Jumala puhuu kadotuksesta ja kuolemalla kuolemisesta, ei kuvailemastasi kidutushelvetistä."
No kiva kun sanot että ikuista kidutushelwettiä ei olekaan, mutta monet kyllä uskovat nimenomaan sellaiseen ja varsinkin fundikset ovat sellaista palstallakin vähänväliä paasanneet. Oletko sinä ehkä muuttanut mielesi asian suhteen?
”Jumala puhuu kadotuksesta ja kuolemalla kuolemisesta, ei kuvailemastasi kidutushelvetistä.”
Kyse onkin heistä eli niistä fundamentalisteista, jotka puhuvat näin tai väittävät Raamatun sanovan näin.
Ei siis ollenkaan tästä:" Ihmettelen taipumustasi leimata Jeesuksen ja apostolien lailla uskovat psykopaateiksi."
Minua ihmetyttää se varmuus, jolla sinä ja dogmatikos kerrotte ihmisille, että helvettiä ei ole.
Kertonette, mitä kadotus tarkoittaa. Mitä kadotuksessa on tai ei ole? Ketkä sinne menevät?
Tarvitseeko välittää kadotuksen mahdollisuudesta?
Perustelette varmaankin mielipiteenne Raamatulla.
"Galaksijoukon+nopeuksia+ja+kiihtyvyyttä+alkuräjähdyksestä+laskemalla+voisimme+jotain+päätelmiä+tehdä,+muttaku+on+todettu+häiriötekijöitä+tässäkin+asiassa,+joita+paremman+puutteessa+kutsumme+nyt+pimeäksi+aineeksi.+"
Vai+olet+tutustunut+tähtitieteeseen?+Universumin+ikää+ei+todellakaan+ole+määritelty+kertomallasi+tavalla.+Tutustuhan+vaikka+WMAP+ja+Planck+paperehin+aiheen+tiimoilta.+Tarkkuus+iänmäärityksessä+on+Planncin+jälkeen+neljä+merkitsevää+numeroa++/-+viimeisen+numeron+pieni+holkkuma.+
"Mikä+edellyttää+olosuhteet+maapallolla+on+vakiot+ja+suunnilleen+nykyisen+kaltaiset.+Ei+osata+huomioida,+että+yksikin+muutaman+kilometrin+kokoisen+asteroidin+tömähdys+maapallolla+panee+koko+maapallon+pinnan+laavaksi+vuosiksi+eteenpäin+ja+näitä+näin+suuria+tömäkdyksiä+on+laskettu+olleen+tuhansia.+"
...ja+joka+ei+vaikuta+radioaktiivisten+aineiden+hajoamiseen+yhtään+mitenkään.+Et+kai+kuvittele,+että+radioaktiivinen+hajoaminen+häiriintyisi+siitä,+että+pinta+on+sula.+Lisäksi+maapallon+pinta+on+ollut+sula+viimeksi+yli+4+miljaria+vuotta+sitten.
"+Energia+ei+hakeudu+kvantteihin,+vaan+energiakasautumia+kutsumme+nykyään+atomeiksi,+jotka+taasen+muodostuvat+protoneista,+neutrooneista+ja+elektroneista+ja+atomin+ytimen+sisällä+olevat+jännitteet+ovat+osa+tätä+energiaa."
Tämä+oli+jo+niin+lapsellista,+etten+viitsi+edes+alkaa+oikoa.+Ei+edes+väärin.+Energia+on+tosiaan+kvantteina.+Tiesitkö+edes,+että+neutronin+(yksi+o)+massasta+99%+muodostuu+sidosenergioista+ekvivalentin+massa-eneria+kaavan+mukaaan+E+=+m+x+c^2.+Et+varmaan.+
Miksi+te+uskovat+yritätte+selitellä+uskoanne+vetoamalla+tieteeseen?+Jos+YEC+olisi+totta+olisi+luonnontieteiden+pakko+olla+niin+monessa+suhteessa+väärässä,+ettei+tieteestä+edes+voisi+puhua.+Puhukaa+te+vain+uskostanne+ja+antakaa+tieteen+mennä.+Tuollaisilla+jutuilla+nolaatte+vain+itsenne+ja+uskonne.
>>No tähtitieteeseen et ole tutustunut itse kyllä yhtään. Mutta minä olen :))>>
Olen perehtynyt syvällisesti. Näkee, ettet tunne luonnontieteellistä ajattelua muutenkaan. Ei sitä voikaan yhdistää fundamentalismiin.
Ihmettelen että miksi et ymmärrä edes perusasioita tähtitieteestä etkä kyllä kristinuskostakaan? Vastaa nyt tuossa edellä olevaan viestiini sitten jos osaat.
Ei voi vastata, jos huomaa, että toisella on liian vähän pohjatietoa.
Täytyy viitata vain kvattifysiikan, fysiikan, kemian, biologian, evoluutiopsykologian, sosiobiologian ja kosmologian oppikirjoihin, samoin teologian historiallista menetelmää käyttäviin tutkimuksiin. Netissä ei asiantuntemattomalle ole apua, sillä silloin tulee turvautuneeksi myös huuhaahan. Ei ole oikotietä. Vain sitkeä opiskelu tuottaa tulosta.
Nettikeskustelussa ei voi aloittaa alkeista ja selostaa koko repertoaaria, Se on kerta kaikkiaan mahdotonta. Hyviä opiskeluhetkiä! :)
Tiesinkin jo että et voi korjata viestejäni. Eihän sun olisi tarvinnut vastata minulle, vaan koko lukevalle nettiyleisölle. Tätä et ehkä nyt huomannut ottaa huomioon.
Koeta lukea oikein. Dogmatikos vastaa, että on hankalaa vastata jos joutuu jo alkeista saakka kertomaan kaiken, koska ongelmallinen viestisi kertoo sen, miten paljon siinä on korjattavaa.
Korjaus ektrapoloimalla > ekstrapoloimalla.
Dogmatikos.
Yhdyn (silleen heterosti) lähes kaikkeen mitä sanot. Lähes.
Aloitusviestisi alun Nuoren Maan Kreationismiin omalta taholtani lisäilen, että onhan sellainenkin kanta aika lailla luonnehäiriöistä.
Tyypillisen uskovaisen ITSETÄRKEYTTÄ.
Esimerkiksi Pekka Reinikainen nettikirjoituksessaan (jota en nyt jaksa etsiä) on sanonut, että ei kai Jumala olisi käyttänyt enemmän kuin sen 6000-10 000 vuotta ihmislajin tekemiseen. Nuoren Maan Kreationismi. Joten hänen mielestään kaiken, koko maailmankaikkeuden tekeminen... siinä ihmislajin tekeminen ja nopealla aikataululla alusta asti oli kaiken tarkoitus. Ja siinä ajattelunsa lähtökohta. Itsetärkeää joo.
Samaa voi valitettavasti sanoa myös "Vanhan Maan Kreationisteista" ja jopa "teistisen evoluution " tai "ohjatun evoluution" kannattajista. Kuten liberaalipapeista.
Heilläkin on ihan perustelematon ei edes teoria, ei edes hypoteesi, vaan itsetärkeisiin uskonkuvitelmiinsa liittyvä perustelematon toive, että Jumala olisi vaikka evoluution kautta "jalostanut" juuri ihmislajin. Voi sitä sanoa sitten "evoluutioksi", mutta evoluutioteoria ei moista tue tai tarvitse.
Ja kysymys vielä, että kun ja liberaalipappienkin hyvin tietämän mukaan ne VT:n tarinat siitä yhdestä heimojumalasta ja sen toiminnasta eivät ole lähestulkoonkaan tosia... niin mistä "Jumalasta" edes puhuvat kaiken ohjaajana? Raamatun Jumala vaikuttaa lisäksi aivan liian tyhmältä moiseen. Oman aikansa ihmisten jumaltarulta.
Yhdyn siis (heterosti) sinun dogmatikos kritiikkiisi niistä "muunuskoiset ikuiseen kärsimykseen"- uskovaisista.
Mutta muttana tähänkin, että sinunkin dogmatikos ratkaisuehdotuksesi vaatii jonkun minusta kummallisen mytologian hyväksymistä ja ratkaisua "sovintoverineen" jonkun "Jumalan" kanssa. Johon VT:n massatappajajumalaan et ilmeisesti edes usko. MIksi sitten "Mooseksen Lakiinkaan" ja jonkun sitä korvaavan tarpeellisuuteen?
Kun kerran et sinäkään moista piinahelvettiä ota tosisssasi, mistä vielä moinen siihen mytologiaan sitoutuminen edes perustasolla?
Myönnän voihan se tyylisi käydä yrityksenä johdattaa psykopaatti psykopatiasta lievempään neuroottisuuteen. Joka sekin ikävä kyllä taitaa olla parantumatonta.
Mutta eikö olisi olla parempi olla kokonaan poissa uskontojen dogmatiikasta? Miten lie sinullekin käynyt, että niitä edes mietit muuten kuin kulttuurihistoriana?
Tätä ette varmaan ymmärrä, tai ymmärrätte väärin:
Minä pidän sen tyyppisestä zen-buddalaisuudesta, joka ei esitä mitään yliluonnollisia väitteitä. Kunhan on filosofian ja arkiajattelun näennäisongelmien vapauttavaa purkamista.
On paljon zen-sanontoja, tähän sopien yksi:
"Jos sinulla ei ole Hakutakun (joku itämaisten mytologioiden demoni) kuvaa huoneessasi, Hakutaku ei häiritse sinua."
Olen sinulle vastannut laajasti jo aikaisemmin niin hyvin kuin pystyn. Kantani on kirkon kanta.
Kaikki tieteellinen tutkimus on muuten otettavissa täydestä, mutta Jumala ohjaa vastoin biologian kantaa myös kehitystä, joka näyttää, kuin sitä "ohjaisi" vain sopeutuminen. On myönnettävä, että melkein kaikki kirkonmiehet tuntevat niin huonosti biologiaa, etteivät edes tiedä tätä dilemmaa, jonka sinä ja minä tiedämme.
>>Aloitusviestisi alun Nuoren Maan Kreationismiin omalta taholtani lisäilen, että onhan sellainenkin kanta aika lailla luonnehäiriöistä.>>
Pitäydyn itsepintaisesti luonnehäiriön lääketieteellisessä merkityksessä. Luonnehäiriö on TUNNEPUOLEN ilmiö, ei tietopuolen. On täysin mahdollista, että terve henkilö pitää jotakin uskonnollista tekstiä kirjaimellisena Jumalan ilmoituksena. Se ei kerro luonnehäiriöstä.
Käsitykseni melkein kaikkien palstafundisten uskon psykopaattisesta luonteesta perustuu yksinomaan siihen, että he uskovat sadistijumalaan ja kidutushelvettiin, johon voi uskoa vain psykopaatti MENETTÄMÄTTÄ JÄRKEÄÄN. Perustelu ei ole siis miltään osin tietoteoreettinen eikä tiedollinen.
Mitä taas tulee fundisten älykkyystasoon, olen esittänyt, että se on KESKIMÄÄRIN matalampi kuin muilla, ja että esittämäni koskee älykkystesteillä mitattavaa älykkyyttä.
Zen-buddhalainen ajattelu sisältää implisiittisesti, että kieli on riittävä keino kuvaamaan todellisuutta. Siten zenissä esitetään lauseita, jotka kielellisesti näyttävät korrekteilta, mutta ovat sisällöllisesti höpinää. Esimerkiksi kysytään, lähteekö ääni kellosta vai kellon sisältä. Tämähän on vain kielellistä sotkua. Tiedämme, että kun kellon kieli lyö kellon laitaan, siitä lähtee aaltoliike pitkin kelloa ja edelleen pitkin ilmaa. Voimme kuvata ilmiötä myös energian siirtymänä. Koko kysymys on höpertelyä.
Zen-mestarit antavat oppilailleen mietittäväksi sekavia lyhyitä lauseita, joita oppilas sitten miettii ja miettii saadakseen ahaa-elämyksen. Asiaan kuuluu, että mestari tylysti, jopa rangaisten, torjuu ensimmäiset ahaat ja hyväksyy vasta jonkun myöhemmän. Kielellistä non-sensiä. Modernin taiteen idea on vähän samanlainen. Tekijä kurillaan esittää mitä satuu ja katsoja sitten saa elämyksiä ja pitää tekijää nerona.
Luonnontieteesiin olen perehtynyt perusteellisesti, joten tiedän täsmälleen, millainen on tieteellinen maailmakuva. Se on empiirinen ja sen suhteet esitetään matemaattisesti. Näin kaikki luonnontieteet muodostavat loogisesti yhteensopivan kokonaisuuden.
Keskustelumme tyydyttäisi sinua vasta sitten, kun omaksuisin sen kokonaan. Näin ei ole mahdollista. Kerron kirkon kannasta, jotta arinkin ihminen uskaltaisi olla kristitty vastoin pingoittelijoiden vaatimuksia.
Jeesuksen veressä on voima.
Sä nyt et DOGMATIKOS vaan tajua, että zen-koaneihin ei ole tarkoituskaan etsiä vastausta. Vaan ne ovat viittoja tajuta, että sellaiset ovat näennäisongelmia. Jossain määrin samaa, mitä Wittgenstein yritti turhaan saada länsimaiset fikosofit ymmärtämään länsimaisella puolella.
"Jeesuksen veressä on voima" taas on sinulta sitoutumista johonkin sinulta ihan perustelemattomaan mytologiaan. Jonka perusteisiin, kuten kuvauksiin VT:n Jumalasta et ihan itsekään usko. Joten mitä ja miksi sinä noin teet?
Entäpä, jos joku arka ihminen kokee sinun tapasi uskoa pingottuneeksi? Ei uskalla läsnä ollessasi sanoa mielipidettään, kun pelkää, että sinä nimität häntä psykopaatiksi.
Jeesus sanoi, että helvetissä on itku ja hammasten kiristys. Miksi Hän näin sanoi?
Mitä se tarkoittaa, osaatko selittää ?
Olen sinulle jo aikaisemmin kertonut, että uskovalla ihmisellä on Jumalan lupaukset. Hän on luvannut antaa meille tulevaisuuden ja toivon, luvannut, että uskova ja hänen perhekuntansa pelastuu. Hän on antanut meille rukouksen mahdollisuuden puhua asioistamme suoraan Hänelle. Hän on sanonut: heittäkää kaikki murheenne Jeesuksen hartioille ja älkääkä mistään murehtiko, vaan tuokaa kaikki kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Hän on varjeleva teidän sydämenne Jeesuksessa Kristuksessa. Ja ennen kaikkea uskovalla ihmisellä on Jeesuksen sovitustyö. Ja usko! Ja puolustaja Pyhä Henki. Jumalaan voi luottaa. Hän on luvannut meille rauhansa. Siksi uskovan ei tarvitse menettää mielenterveyttään edes helvettiä ajatellessaan, koska Jumalan täydelliseen oikeudenmukaisuuteen voi luottaa. Etkö sinä, dogmatikos, luota Jumalaan ollenkaan?
"Kerron kirkon kannasta, jotta arinkin ihminen uskaltaisi olla kristitty vastoin pingoittelijoiden vaatimuksia."
Tätä asennetta meillä tarvittaisiin enemmänkin. Ettei todellakaan kukaan jyräisi uskon avulla muita kumoon ja poispäin Jumalasta.
"Selitys, että maailma on 6000 wee vanha indikoi matalaa älykkyyttä,"
Kyllä asia on päinvastoin, jos ei tästä tajua, että maailma on n.6000 vuotta vanha, eikä ihminen ole kehittynyt apinasta, eikä ole elänyt maapallolla miljoonia eikä edes kymmeniätuhansia vuosia, voi sanoa omaavansa tosi matalan älykkyyden.
Kyseessä on todellisuudessa Marian sukutaulu eikä Joosefin, juutalaisuudessa ei tuolloin ollut soveliasta esittää naisten sukutaulua. Helposti voidaan laskea n. 6000 vuotta maailman luomisesta, sanovat vapaamuurarit ja muut perkeleet mitä tahansa.
Nyt tiedämme ainakin sen mitä valehdellaan, valheen uskominen ei ole tietoa.
Luuk.3.
23 Ja hän, Jeesus, oli alottaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja oli, niinkuin luultiin, Joosefin poika. Joosef oli Eelin poika,
24 Eeli Mattatin, tämä Leevin, tämä Melkin, tämä Jannain, tämä Joosefin,
25 tämä Mattatiaan, tämä Aamoksen, tämä Naahumin, tämä Eslin, tämä Naggain,
26 tämä Maahatin, tämä Mattatiaan, tämä Semeinin, tämä Joosekin, tämä Joodan,
27 tämä Johananin, tämä Reesan, tämä Serubbaabelin, tämä Sealtielin, tämä Neerin,
28 tämä Melkin, tämä Addin, tämä Koosamin, tämä Elmadamin, tämä Eerin,
29 tämä Jeesuksen, tämä Elieserin, tämä Joorimin, tämä Mattatin, tämä Leevin,
30 tämä Simeonin, tämä Juudan, tämä Joosefin, tämä Joonamin, tämä Eliakimin,
31 tämä Melean, tämä Mennan, tämä Mattatan, tämä Naatanin, tämä Daavidin,
32 tämä Iisain, tämä Oobedin, tämä Booaan, tämä Saalan, tämä Nahassonin,
33 tämä Aminadabin, tämä Adminin, tämä Arnin, tämä Esromin, tämä Faareen, tämä Juudan,
34 tämä Jaakobin, tämä Iisakin, tämä Aabrahamin, tämä Taaran, tämä Naahorin,
35 tämä Serukin, tämä Ragaun, tämä Faalekin, tämä Eberin, tämä Saalan,
36 tämä Kainamin, tämä Arfaksadin, tämä Seemin, tämä Nooan, tämä Laamekin,
37 tämä Metusalan, tämä Eenokin, tämä Jaaretin, tämä Mahalalelin, tämä Keenanin,
38 tämä Enoksen, tämä Seetin, tämä Aadamin, tämä Jumalan.
Tuossa yllä oli minulta "dogmatikokselle." Toivon vastausta.
Sinuun heh "väärin-meni" yhdyn, ettei välttämättä ole matalaa älykkyyttä uskoa vaikka sitten Nuoren Maan Kreationismiin. Kai sellaisia on jopa lääkärikouluissa, johon minä en siihen lyhyellä matikalla olisi koskaan päässyt. Mutta sehän on vain fyysisten vikojen korjauskoulu.
Sen sijaan se vaatii kinnostumattomuutta ja epärehellisyyttä ja moraalintajun vajautta ja ennen kaikkea että joku piuha sittenkin puuttuu päästä... että ottaa Raamatun kirjakokokoelman ja oman suuntansa tulkinnan siitä ja jommankumman UT:n ristiriistaisista sukuluetteloista sitten niin hetkeäkään vakavasti ja kuin jonain jonain tiedon lähteenä ja peräti auktoriteettina. TULE POIS ILKEÄSTÄ HUUHAAKULTISTASI.
Et voi? Kyllä sinä VOIT.
Sinä et vain HALUA.
Ja se ei ole minkään Jumalan juttu, sinä olet IHAN ITSE siitä vastuussa.
"että ottaa Raamatun kirjakokokoelman ja oman suuntansa tulkinnan siitä ja jommankumman UT:n ristiriistaisista sukuluetteloista sitten niin hetkeäkään vakavasti ja kuin jonain jonain tiedon lähteenä ja peräti auktoriteettina. TULE POIS ILKEÄSTÄ HUUHAAKULTISTASI."
Tulen pois heti, kun selität miksi Raamatun kirjoittajat valehtelivat?
>>>Tulen pois heti, kun selität miksi Raamatun kirjoittajat valehtelivat? <<<
No VT.n kirjoittajat kirjoittavat aikansa seemiläistä mytologiaa. Eivät välttämättä ymmärtäneet valehtelevansa. Vaikka kuitenkin juutalaisille (en ole juutalainen) se Tooran tai sanoisinko Tankhin tekstit ovat aina läpi historian olleet ei faktatietoa, vaan muokattavaa ja tulkittavaa taidekirjallisuutta.
Ymmärtäisit tuon heti, jos sinua Raamatun kirjakokoelma ja sen historilallinen rakentuminen yhtään kiinnostaisi. Tai ovatko ne jutut totta luonnontieteellisesti/historiallisesti/arkeologisesti/edes ei-hihhulitieteen raaamatuntutkimuksellisesti.
Uudesta testamentista että sehän on juutalaisten kirjoitusten päälle pykätty paljon myöhempi lisäys. Juutalaisllakin on pöljä uskonto, mutta juutalisetkaan eivät pidä UT:ta saati juutalaisuutta tai Jeesusta minään.
Jokainen teistäkin näkee, että VT¨:ssä EI ole jeesusprofetioita. Kunhan vaan hihhuliussanne alentuisitte sitä "Raamattuanne" lukemaan.
"Ymmärtäisit tuon heti, jos sinua Raamatun kirjakokoelma ja sen historilallinen rakentuminen yhtään kiinnostaisi. "
Ei kovin vakuuttavaa. No nyt en ymmärrä.
väärin.meni:
Johan selitin lyhyesti.
Jos sinä et tajua, en minä sille mitään mahda,
Paitsi että sinua ei Raamattu, sen historia saati yleinen historia saati luonnontieteet saati todellisuus tämän tai tuonpuoleinen (samaa ovat) asia oikeastaan kiinnosta.Sinua kiinnostaa vain huuhaakulttisi ihmisten kertomat sen kultin sisäiset dogmit.
DOGMATIKOKSEN minustakin enimmäkseen oikeaanosuvaa yllä lähinnä kommentoin.
Monille palstan hihhuleille tekisi hyvää tutustua "Raamatun ristiriitoihin" Vapaa-ajattelijoiden laatimaan osaan.
Raamatussa ei ole ristiriitoja!
Kyllä pitää lohkoa oma mielensä moneen palaan, jotta kykenee elämään sellaisessa valheellisessa käsityksessä mitä Nuorenmaan kreationismi tarjoaa. Eikä se lohko, mikä havainnoi todellisuutta saa olla missään tekemissä niiden lohkojen kanssa, joka uskoo noihin kreationistien selityksiin.
Kiitos tiedosta!!!!!
Rapanhapakko kysyy ylempänä Dogmatikokselta:
"Mutta muttana tähänkin, että sinunkin dogmatikos ratkaisuehdotuksesi vaatii jonkun minusta kummallisen mytologian hyväksymistä ja ratkaisua "sovintoverineen" jonkun "Jumalan" kanssa. Johon VT:n massatappajajumalaan et ilmeisesti edes usko. MIksi sitten "Mooseksen Lakiinkaan" ja jonkun sitä korvaavan tarpeellisuuteen?
Kun kerran et sinäkään moista piinahelvettiä ota tosisssasi, mistä vielä moinen siihen mytologiaan sitoutuminen edes perustasolla?"
>>> "Mytologiaan sitoutumisella" Rapanhapakko tarkoittanee sitoutumista Ristin teologiaan eli sovitukseen. Dogmatikoshan lisää usein puheisiinsa fraasin "Jeesuksen sovintoverestä"
Olen ihmetellyt samaa asiaa. sekä ateismin että kristinuskon kannalta Dogmatikos rakentaa täysin kestämättömän yhtälön:
Hän ei usko ikuiseen helvetingaistukseen, mutta kuitenkin hän puhuu sovituksesta ja Jeesuksen verestä.
Ei ilmeisesti huomaa eikä ymmärrä mieletöntä ja itsensä kumoavaa logiikaansa? Tai sitten ummistaa tietoisesti silmänsä ristiriidalta.
Ja minulta vielä olikos tässä vai muussa ketjussa. Että onkos se joltain Jumalalta anteeksi saaminen se tärkein asia. Minäminäminä saan anteeksi. Eihän se tee tekoja tai vahinkoja olemattomaksi, ne säilyvät. Mutta tärkeintä, ettäminäminäminä saan anteeksi?
Ei edes niiltä ihmislltä, vaan Jumalalta. Entäs sitten?
Heti ylle lisäys:
Siis minusta Dogmatikoksen ajatukset ja työ tällä palstalla on kannatettavaa. Enhän minä häntä vastaan juuri ole, Herra paratkoon :-)
Mutta jos vielä tähän jotain inttämistä:
Dogmatikos kirjoitti:
>>>>Kaikki tieteellinen tutkimus on muuten otettavissa täydestä, mutta Jumala ohjaa vastoin biologian kantaa myös kehitystä, joka näyttää, kuin sitä "ohjaisi" vain sopeutuminen. On myönnettävä, että melkein kaikki kirkonmiehet tuntevat niin huonosti biologiaa, etteivät edes tiedä tätä dilemmaa, jonka sinä ja minä tiedämme. <<<<<
Dogmatikos:
Siis niin MITÄ Jumalaa tarkoitat kaiken ohjaajana. Jos ja kun et historiaa tuntevana Raamatun VT:n Jumalaan usko kuin osittain. Joten MITÄ tarkoitat "Jumalalla"???
Lisäksi sinä esität yllä nimenomaan luonnontiedeiden piiriin kuuluvan tosiasiaväitteen. Hypoteesin.
Onko sinulla Dogmatikos kenties jotain näyttöä tuosta kannastasi? Kuten joo mikä Jumala, millä mekanismilla, onko se erotettavissa empirisesti havaittavista luonnonilmiöistä? Häh?
Ja vaikkei psykopaattisuutta, eiköhän tuo kantasi sinulla kuitenkin perustu johonkin oman pääsi sisäiseen psykologiaan. Omaan haluusi? Omaan ehkä jopa itsetärkeään haluusi, että kaiken tarkoituksen vaan täyyy.... tyytyyy, äyväy olla ihmislaji ja kenties vielä sinä itse. Aika kipeää sekin mielestäni. Eikä se luule riitä, että sinä niin haluat. Jos osaisit todistaa hypoteesiasi ihan faktiseksi todellisuudessa, niin ihan maallikkonakin saisit varmaan arvostusta nobeltasoisen tieteen avustajana. Vaan ei onnistune, sinä vain haluaaaat.. äyväy.
Joten:
Mikä psykologinen tarve sinun on uskoa eli haluta noin?
Miksi sinusta olisi kamalaa, että luontoa ja lajien syntyä ei olekaan ulkopuolelta ohjattu ja nykylajit eikä edes ihminen eivät ole mikään maailmankaikkeuden ja luonnon päämäärä tai tarkoitus tai lopputulos?
Olen miettinyt Dogmatikoksen teologisia kannanottoja ja koettanut keksiä vastausta Bibelnin yllä esittämään kysymykseen.
Minusta vaikuttaa, että Dogmatikos uskoo Jeesuksen sovittaneen ristillä ihmisten suvaitsemattomuuden, kyvyttömyyden nähdä totuutta relativistisena asiana ja näistä johtuvan "tuomitsemisasenteen"; Dogmatikos vaikuttaa ajattelevan, että lähimmäisen rakkaus on sitä, että allekirjoittaa erilaiset, ajassa ja kulttuureissa muuntuvat määritelmät (esim. juuri rakkaudelle), ja jos näin ei tee, on langennut syntiin ja tarvitsee Kristuksen sovintoverta.
Tällaiseen ymmärrykseen olen vilpittömästi tullut, kun olen pohtinut Dogmatikoksen täällä esittämiä ajatuksiaan.
Osut Noora todennäköisesti hyvinkin oikeaan! Tuon käsityksenhän hänen kirjoituksistaan todella saa. Dogmatikoksen syntikäsitystä kirjoituksesi luotaa erinomaisesti sillä siinä kun perinteisessä, klassisessa kristillisyydessä synti käsitetään Katekismuksen sanoin "sydämen luopumiseksi Jumalasta" (=Hänen tahdostaan), niin D:n omaperäisessä uususkoisuudessa synti on saanut sisällön joka vastaa juuri mitä sanoit.
Mutta D:han ei ole näkemyksineen yksin, vaan valtaosa kansankirkosta ja maallistuneista ihmisistä yhtyy hänen uususkoisuuteensa. Sillä on yhtä vähän tekemistä oikean kristillisyyden kanssa kuin valolla pimeyden kanssa.
Erittäin terävänäköistä analyysia Noora!
Käsitykseni, samoin luterilaisen kirkon käsitys on, että lähimmisenrakkaus, jota Jeesus julisti lain keskeisenä kohtana, saa erilaisen muodon sekä TAPAUSKOHTAISESTI että ERI AIKOINA. Siten ei voida laatia yleispätevää normistoa, miten menetellä.
Jokainen on niin taipuva syntiin, että lähimmäisenrakkaudessa ja rakkaudessa Jumalaan jokainen sortuu syntiin. Siksi jokapäiväinen Jeesuksen sovintoveren suorittama puhdistus on välttämätön.
Käsittääkseni olet ymmärtänyt tarkoitukseni ja kirkon tarkoituksen oikein.
Hyvää jatkoa sinulle! :)
Sans paroles:
>>Bibeln
9.9.2016 14:27
Kirjoituksillaan Dogmatikos haluaa ainoastaan kylvää epäuskoa jossa hän itsekin elää siinä määrin vimmaantuneena että on ryhtynyt oikeaksi Perkeleen apostoliksi tälle palstalle.>>
No hyvä, että tuli selvyyttä asiaan, vaikka itse näenkin synnin ja totuuden käsitteet sekä sitä myöten ristin sovituksen eri tavoin. Hyvää jatkoa sinullekin joka tapauksessa :)
Todellakaan Dogmatikos ei ole yksin vaan valtaosa uskovista taitaa ajatella samoin.
Dogmatikos kirjoitti:
>>>Käsitykseni, samoin luterilaisen kirkon käsitys on, että lähimmisenrakkaus, jota Jeesus julisti lain keskeisenä kohtana, saa erilaisen muodon sekä TAPAUSKOHTAISESTI että ERI AIKOINA. Siten ei voida laatia yleispätevää normistoa, miten menetellä.
Jokainen on niin taipuva syntiin, että lähimmäisenrakkaudessa ja rakkaudessa Jumalaan jokainen sortuu syntiin. Siksi jokapäiväinen Jeesuksen sovintoveren suorittama puhdistus on välttämätön.<<<<<
Oikeastaan sympaattista tekstiä, vaikkei minun arviollani väliä ole.
Mutta en vieläkään ymmärrä. Näkökulmaa josta katsoen puhut.
Minulle on selvää, että absoluuttista moraalia tai etiikkaa ei ole olemassa. Ja vaikka kuinka oikein omasta näkökulmastaan tekisi, ihan varmasti tulee loukanneeksi niitä, joilla on eri näkökulma ja eri intressit.
Ei sille mitään voi.
Jäljelle jää vain selvittää, kuinka paljon itse kukin puhumme peetä faktoista. Sen jälkeen vain suostuttelu saada muutkin arvostamaan samaa tai edes hyväksymään mitä itse arvostaa. Huonoimmassa tapauksessa voi johtaa sodankäyntiin.
Jos minä esimerkiksi vastustan turkistarhausta ja haluan lisää susia maahan ja paradoksaalisesti myös haluaisin kiristyvien aselakien purkamista.... niin takuudella ne jo mielipiteinä tai toteutuessaan aiheuttavat mielipahaa muille. Ja tuollaisia kristityt eivät juuri pohdi, vaan homoja, homoja :-)
Erityisesti tämä lauseesi jäi minulle hämäräksi:
>>> Siksi jokapäiväinen Jeesuksen sovintoveren suorittama puhdistus on välttämätön<<<<<
Sinulle varmaan selvä ilmaisu, mutta uskontosi ulkopuoliselle vaatii avaamista.
Tarkoitatko ehkä että Jeesus koki samaa? No varmaan.
Mutta miksi Jeesuksen veren vuodattaminen oli tärkeää? "Sovintoveri" niin minkä suhteen? Täytyykö juuri tuohon ihan välttämättä uskoakin?
Siis haloo.
Toivoisin "dogmatikokselta" selvennystä yllä ihmettelemääni teologiaansa. Jos nyt itsekään ymmärtää. Lukekoon edes mitä kysyn.
Metafysiikkaa se.
Mutta ennen kaikkea haluaisin selvennyksen, miksi se käsitys sanotaan vaikka "ohjatusta evoluutiosta" tai "teistisestä evoluutiosta" on dogmatikokselle psykologisesti niin tärkeää. Molemmat aiheet kiitos.
Ehket ole lukenut kaikkea, mitä olen kirjoittanut. Joten toistetaan nyt.
Yleensä ihminen ei ole, kuten fundikset antavat ymmärtää, sen edessä, että pitäisi tehdä valinta oikean ja väärän välillä. Tavallisesti ihminen joutuu valitsemaan kahdesta pahasta pienemmän. Eri arvioijat taatusti arvioivat eri tavalla, sekin jo aiheuttaa pahaa mieltä joillekin. Joka tapauksessa kristityn kuuluu yrittää tuottaa niin vähän pahaa kuin mahdollista.
Todellisuudessa mukaan tulee myös paljon alhaisemmat motiivit, toisen vastenmielisyys, halu painaa toista ja nostaa toista. Valinta ei tapahdukaan vähimmän pahan periaatteella vaan puoluellisesti. Tälläinen on syntiä, joka tulee saada anteeksi Jeesukseen veressä.
Absoluuttista etiikkaa ei voi olla yksityistapauksissa, mutta yleisperiaate on kristitylle absoluuttinen: rakasta lähimmäistäsi, rakasta Jumalaa.
Jeesus oli synnitön, joten hän ei voinut kokea kaikessa samaa kuin me. Jeesuksen aikaan oli temppelipalvelus, jossa sen aikaisen syntikäsityksen mukaiset synnit sai anteeksi sovintouhria vastaan. Henkilö vei uhrin papille, joka poltti sen ja vei asian Jumalalle. Kristinuskon käsitys on kuitenkin, että ihmisen syntisyys on niin suuri, että tavallinen uhri ei riitä. Siksi Jumala uhrasi itsensä ristillä ja sovitti koko maailman synnin, siis kerralla kaiken.
Miksi kaikkivaltias Jumala teki näin, sitä voimme vain pohtia. Kaikkivaltiaana hän oli vapaa tekemään toisinkin. Olisiko niissä oloissa toinen menettely ollut kansalle lainkaan ymmärrettävä? Miksi Jumala ei vain antanut syntejä anteeksi, ja sillä hyvä? Emme tiedä. Tiedämme vain miten tapahtui.
Biologian mukaan evoluutiota ei ohjaa mikään. Satunnaisista geenimutaatioista valikoituvat ne, joiden kantajat lisääntyvät eniten. Koska mutaatiot ovat todella satunnaisia ja evoluutio tapahtuu aina entisen päälle, pienikin satunnainen ero johtaa aivan eri kehitykseen.
Kun biologisessa evoluutiossa on syntynyt ihminen, se on lukuisten satunnaisten mutaatioiden polku, jolla ei ole mitään päämäärää. Kristinusko taas ajattelee, että ihmisen luominen oli Jumalan tarkoitus. Hän on siis kasannut "satunnaisuuksia" peräjälkeen, niin että ne näyttävät satunnaisuuksilta, mutta eivät olekaan.
Teistisellä evoluutiolla tai ohjatulla evoluutiolla on päämäärä, biologisella ei. Jos emme hyväksy teististä evoluutiota, koko kristinusko hajoaa käsiin.
On heti myönnettävä, että luonnontieteisiin tutustuneelle ohjatun evoluution hyväksyminen ei ole läpihuutojuttu. Kvanttifysiikasta tiedämme, että tavallisesti avaruussäteilyn kvantti, mutta myös muukin ionisoivan kokoinen kvantti, murtaa geenin kemiallisen rakenteen, jolloin jokin lähellä oleva atomi tai yhdiste korvaa karkuun sysätyn osan. On syntynyt uusi alleeli, joka periytyy jälkeläisille, jos mutaatio on tapahtunut itulinjassa. Tapahtumaa on lähes mahdoton sopeuttaa teistiseen evoluutioon, mutta niin vain kristittynä teemme, ja on tehtävä.
Toinen asia sitten on, että professorintasoisetkin teologit saattavat sanoa, että evoluutio ei ole ristiriidassa kristinuskon kanssa. Kyllä se on, ja pahasti onkin. Mutta lähes ketkään kristityt eivät eroa ymmärrä.
Dogmatikos: Kiitos vastauksesta. Ja korostan uudestaan, että mielestäni teet hyvää työtä täällä.
Silti monikin asia teologiassasi jää vieläkin minulle hämäräksi.
Olen lukenut juttujasi, mutta ehkä en vaan ymmärrä tarkoitustasi. Minä taas olen yrittänyt sinullekin vääntää ihan rautalangasta, mitä tarkoitan. Mutta kai sinä ja minä olemme niin eri maailmankuvasta ja näkökulmasta ettei se voi onnistua.
Esimerkiksi en vieläkään ole huomannut, oletko selittänyt että vaikka ymmärrät tieteen ja kreationismissakin sen "teistisen evoluution" ristiriidan, minkä psykologisen motiivin takia haluat jälkimmästä. Kysymys sinulle.
Ja jos sanon epähienosti: Mikä metafyysinen mekanismi tai totuus tuossa sinun epäkohteliaasti senottuna "Jeesuksen veriuhrilotraus"-opissasi on?
Liian tiivistä se noin vain heittämäsi lause uskontosi ulkopuoliselle. Samalla tapaa, kuin että sinulle ne zen-sanonnat ja niiden tarkoitus ei taida avautua.
Zenin ulkopuolella avautuukos sinulle tämä mun mielestä lähes zen-koan Tuomaan evankeliumista. Josta nyt toki intetään onko se vanhin vai nuorin lähde ja gnostilainen vai ei. Ja minä toki katson tuota zeniläisin silmälasein.
"Jumalan valtakunta" olisikin ihan tajunnan tila. Lapsen kaltaiseksi tulo ei tarkoittaisikaan että uskoa kuin lapsi tai totella kuin lapsi, vaan?
"22. Jeesus näki lapsia, joita imetettiin. Hän sanoi opetuslapsilleen, ”Nämä imevät lapset ovat kuin ne, jotka astuvat sisälle valtakuntaan.” He sanoivat hänelle, ”Astummeko siis valtakuntaan sisälle lapsina?” Jeesus sanoi heille, ”Kun teette kahdesta yhden, ja kun teette ulkopuolen sisäpuoleksi ja sisäpuolen ulkopuoleksi, ja yläpuolen kuin alapuoli, ja kun teette miehen ja naisen yhdeksi, niin ettei mies ole mies eikä nainen nainen, kun laitatte silmänne, kätenne ja jalkanne niille paikoille, mihin ne kuuluvat, kuvan kuvalle varattuun paikkaan, silloin te astutte sisälle [valtakuntaan].”
http://www.apokryfikirjat.com/tuomev.htm
Niin ja katso toki tämä tuore evoluutioketjukin täällä Siinä minäkin höpöttelen myös emotionaalisesta vastentahtoisuudestani sekä Nuoren Maan kreationismiin että "teistiseen evoluutioon".
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14471176/luterilaisuuteen-ei-kuulu-evoluutio-oppi
Luonnontieteellisen maailmankuvan, jota sinäkin ilmeisesti edustat, tunnen tarkoin, koska olen perehtynyt luonnontieteisiin. Se on erittäin houkutteleva, koska se selittää parhaalla mahdollisella tavalla ja loogisesti ilmiöt. Tosin sekin on rajallinen, mutta mitä se ei selitä, ei ole selitettävissä millään muullakaan tavalla. Se selittää ne asiat, joista on havaintometeriaalia, ja on sitten havainnut asioiden välisen matemaattisloogisen yhteyden ja etsinyt sen.
Koska uskonnollisuus on yleismaailmallinen, on syytä arvoida, että se on kehittynyt evoluution mukana siten, että uskonnollisesti suuntautunut ihminen on saanut enemmän jälkeläisiä kuin uskonnoton. Uskonnon kuva maailmasta on aika samanlainen kuin kuva yhteiskunnasta. Lukuunottamatta pyhien tekstien koodaamaa mennyttä rakennetta, on havaittavissa, että kulloinenkin uskonto on eräänlainen kuva yhteiskunnasta.
Despoottijohtoisessa yhteiskunnassa on ylijumala tai Jumala, perhejohtoisessa yhteiskunnassa on lukuisia jumalia. Tämä noin pääpiirteittäin. Pyhien tekstien koodaaminen saattaa aiheuttaa uskonnollista viivästymistä, kun yhteiskunnallinen kehitys on jo mennyt edelle.
Uskonnollisuus on siis sopeutumista yhteiskuntaan. Jos näitä ei katsota kerrassaan samaksi, ainakin näillä on voimakas positiivinen korrelaatio.
Ihminen on laji, jossa yksilön menestys riippuu sopeutumisesta yhteisöön. Yksittäinen ihminen ei menesty. Toisaalta ei myöskään menesty sellainenkaan yksilö, joka kokonaan antautuu yhteiskunnalle. Jokainen on tällä akselilla jossakin, mutta eri kohdassa sen mukaan, millaiset alleelit ja missä määrin on saanut. Populaatio on saanut vakiintuneen allelliannonksensa, mutta yksilöt noudattavat normaalijakaumaa, Gaussin käyrää.
Yksilötasolla vaikuttaa kyllä senhetkinen kulttuurikin ja yksilön kulttuuriympäristö, mutta eniten vaikuttavat kuitenkin geenit. Uskonnollisuus on ollut hyödyllinen ominaisuus, joten sen mukaisia alleeleja on runsaasti populaatiossa. Yksilöille nämä taas jakautuvat siten, että joku on saanut niitä runsaasti tai vähän ja suurin osa siltä väliltä. Veikkaan, että olen saanut runsaasti uskonnollisuutta aiheuttavia alleeja ihan samaan tapaan kuin alkoholismiakin aiheuttavia alleeleja.
Tässä siis on tieteellisesti selitettynä tarpeeni nähdä asiat uskonnollisesti siitäkin huolimatta, että älylliset ja myöhemmät aivokerrokset olisivat selvästi taipuvampia tieteelliseen ajatteluun. Jos ihan suoraan sanon, aivoni koko ajan taistelevat näiden kahden välillä, mutta uskonnollisuus näyttää voittavan. Tässä siis motivaatio.
Koska uskonnollisuus näyttää minusta biologiselta ominaisuudelta, olisi sangen outoa, jos fundisten tapaan selittäisin, että se on vain valinnan kysymys. Kaukana siitä. Ei ihminen voi perusluonnolleen mitään. Hänen vetonsa Kristuksen luokse on aivan erikokoinen kuin toisella. Siksi olisi myös idioottimaista väittää, että kaikille on samanlainen tie mahdollinen.
Toinen suorastaan kelluu hengellisyydessä, mutta toiselle Kristus on sangen etäinen. Kuitenkin pelastus on mahdollinen kaikille, ihan tavallisille ihmisillekin, jopa niille jotka vielä ovat vastustavalla kannalla, mutta Herra tekee työtänsä kaikkien kohdalla, eikä paljasta, missä matkan vaiheessa kukin on, vaikka fundikset jopa luulevat tietävänsä, kuka joutuu kidutushelvettiin.
Lainaamasi kohta Tuomaan evankeliumista toi mieleeni neliulotteisen pallogeometrian, jossa elämme neliulotteisen pallon kolmiulotteisella pinnalla. Tämähän lienee vakimmin otettava maaimankaikkeuden malli. Kosmos olisi siis kooltaan äärellinen, mutta menemmepä mihin suuntaan tahansa, tulemme aina samaan paikkaan takaisin, niin kuin yhtä ulottuvuutta vähemmällä pallokartalla. Tällaisessa kosmoksessa voi sanoa, että sisäpuoli muuttuu ulkopuoleksi, koska kosmoksesta ei voi mennä ulos. Se on kaikki, vaikkakin äärellisen kokoinen.
Sinulla näyttää olevan vakaa käsitys, että zen-koat eivät tarkoitakaan mitään, auttavat vain älyämään rajallisen kielen hupsutuksia. Minusta taas näyttää, että zen-mestarit hyväksyvät kuitenkin jonkun selityksen, kunhan ovat ensin äksyilleet tarpeeksi.
Noista muuten evankeliumeista voi karkeasti arvata iän suunnilleen sen mukaan, miten paljon ne kertovat. Mitä vanhempi, sen vähemmän.
jatkuu
jatkoa
Tuomaan evankeliumi on tietenkin gnostilaisesti motivoitunut. Gnostilaisuudessa oli todellakin taipumus mystiikkaan, mutta niinhän on zenissäkin. Jo Johanneksen evankeliumissa on gnostilaisia vaikutteita, mutta jotkut selittävätkin sen olevan filosofisuudessaan gnostilaisuuden vastainen.
Nämä mystiikkaan sukeltavat uskonmuodot ovat edelleen monien ruokaa, mutta on myös olemassa kristillistä mystiikkaa. Sitä löytyy kosolti ortodoksisesta kirkosta, aitoa mystiikkaa, mutta selkeästi kristillistä.
Minulla on vahva epäilys, että sinäkin olet saanut runsaan määrän uskonnollisuutta edistäviä alleeleja. Ihastumisesi zen-buddhalaisuuteen ynnä viihtymisesi tällä palstalla viittaa vahvasti siihen.
Tuskinpa mitään alkubuddhalaisuutta on rekonstruoitavissa, vaikka theravada-buddhalaisuus selittääkin sellaista olevansa, mutta on sangen puhuttelevaa, että theravada sanoo elämän olevan kärsimystä ja kärsimyksen olevan elämänhalun aiheuttamaa. Tässähän on sanottu tieteellisenkin biologian paljastama automaatti. Eliömuodot, jotka voittavat heikommat, saavat eniten jälkeläisiä, joten elämä jatkuu ja kärsimys jatkuu.
Alkuseurakunta odotti Jeesuksen pikaista tuloa. Heille ei ollut suurin pelko tuonpuoleinen helvetti, vaan tämä maailma, sotineen, julmuuksineen, nälkineen, sairauksineen, ihmissuhdeongelmineen, lyhyesti sanoen kauheuksineen. He halusivat pois tästä maailmasta Herran luo maailmaan, jossa kauheuksia ei enää ole.
Kyllä sinä kirjoitat hyvin ja selkeästi. Olen lähes katkera.
On kieltämättä loogista, että jotkut ovat taipuvaisempia uskonnollisuuteen kun toiset. Niin kai asian täytyy olla. Itse kyllä jotenkin uskon kasvatuksen vaikuttavan yhtä voimakkaasti kuin geenienkin: jos pienestä saakka on kasvanut ympäristössä, jossa oletusarvona on uskonnollisuus, ateismi ei ehkä ensimmäisenä vaihtoehtona mielessä ole. Joissakin ympäristöissä uskomatta oleminen on hyvinkin riskaabeli valinta - ainakin, jos sen julkistaa.
"Toinen suorastaan kelluu hengellisyydessä, mutta toiselle Kristus on sangen etäinen. Kuitenkin pelastus on mahdollinen kaikille, ihan tavallisille ihmisillekin, jopa niille jotka vielä ovat vastustavalla kannalla, mutta Herra tekee työtänsä kaikkien kohdalla, eikä paljasta, missä matkan vaiheessa kukin on, vaikka fundikset jopa luulevat tietävänsä, kuka joutuu kidutushelvettiin."
Tuossa osassa tekstiä se mainitsemasi kallistumisesi uskonnon suuntaan nostaa päätään. Oletus siitä, että meidän ihmisten ylipäätään ottaen on välttämätöntä "pelastua" jostakin hengellisessä mielessä on lähtöisin uskonnosta, sinun uskostasi. Määrittelet Jumalan tietynlaiseksi ja hän on tavallaan Sinun Jumalasi - sellainen kuin hänen haluat olevan. Samoinhan kaikki johonkin uskovat toimivat: he määrittelevät jumaluutensa omalla tavallaan. No, ei siitä enempää...
Yksi kristinuskon menestymisen syistä lienee ALUKSI ollut se, että se tosiaankin lupasi "pelastusta" köyhyydessä, kurjuudessa ja jopa orjuudessa eläville ihmisille Rooman valtakunnan alueella. Kristinusko myös politisoitui nopeasti, jopa yllättävänkin nopeasti siihen nähden, miten sitä alussa myytiin. Toisaalta, tarinoiden Jeesus oli poliittinen hahmo omilla kotiseuduillaan, halusi tai ei.
Keskiajan Euroopassa kristinusko oli kaikkea muuta kuin valinta. Katolinen kirkko oli vahva. Kun aika oli kulunut ja siirryttiin siirtomaa-aikaan, kristinusko taaskaan ei ollut valinta alkuperäiskansoille ja heidän alueilleen siirtyneille.
Me täällä hyvinvoivissa länsimaissa elämme aikakautta, jolloin maallistuminen näyttää vääjäämättömältä. Mikäli valtavia katastrofeja ei tapahdu globaalilla tasolla ja tiede muuttaa maailmaamme alati nopeutuvalla tahdilla, on hyvin vaikea kuvitella uskonnollisuuden merkityksen kasvavan. Uskonnot muuttuvat maailman mukana, vaikka se kauan kestääkin. Tuomiopäivän profeettojen toivoma (?) suursota luonnollisesti voisi muuttaa tilanteen, mutta jos sitä ei tule, on lähes mahdotonta kuvitella kristityissä maissa tapahtuvan juuri muuta kuin maallistumista.
Minun näkemykseni on, että uskonnollisuudenkin suhteen ääripäät kasvavat keskusta-aineksen kustannuksella. Tällä tarkoitan sitä, että ihmiset joutuvat valitsemaan joko fundamentalistisen uskonnollisuuden tai ateismin. Tästä on jo viitteitä olemassa. Hyvänä en kehitystä pidä.
Hyviä ajatuksia täsä ketjussa.
Kiitoksia kehuista. Geenien ja ympäristön osuushan on ikuisuuskysymys. Me, joille luonnontieteet ovat läheisempiä, korostamme geenien vaikutusta, humanistisesti ajattelevat taas ovat taipuvaisempia ympäristötekijöiden vaikutukseen.
Koska geenit muuttuvat hitaasti, mutta ympäristö hyvinkin nopeasti ja lyhytaikaisesti, on imettäväisilla ja niistä kaikkein eniten ihmisillä vielä lyhytaikaiseen sopeutumiseen sopiva adaptaatiomenetelmä: plastiset aivot. Vaikka olemme geneettisesti melkein samanlaiset kuin ihminen 100 000 vuotta sitten, ja vaikka meillä on jokseenkin samanlaiset aivot, niiden sisältö on aivan erilainen.
Aivot voivat sopeutua nopeisiin ympäristön muutoksiin ohjelmoitumalla tarvittavalla tavalla, mutta ohjelma ei ole perinnöllinen. Seuraava sukupolvi on jo ohjelmoitavissa eli kasvatettavissa ihan eri tavalla. Geneettistä on tietysti ohjelmoitavuus, muttei ohjelma.
Se, että jotakin on tehtävissä, ei kuitenkaan tarkoittane sitä, että niin tehtäisiin?
En kykene myöskään oikein näkemään sitä vaihtoehtoa ettei esim. jatkuvalla uskonnollisella manipulaatiolla olisi suurta merkitystä.,
”…näkemykseni on, että uskonnollisuudenkin suhteen ääripäät kasvavat keskusta-aineksen kustannuksella. Tällä tarkoitan sitä, että ihmiset joutuvat valitsemaan joko fundamentalistisen uskonnollisuuden tai ateismin.”
Ehkä tuo kuva ei ihan pidä paikkaansa. Se että fundamentalistit laittavat valitsemaan ja tuomitsevat muita kääntymään poispäin Jumalasta, ei kerro sitä, mitä ihmiset todellisuudessa tekevät. Täällä netissä asia voi näyttäytyä noin.
Moni pysyy siellä ”keskustassa” käytännön elämässä. He eivät yleensä halua osallistua kiistoihin tai riitoihin. Sitten osa lähtee etsimään muista hengellisistä ilmiöistä paikkaansa, jottei tarvitse olla jatkuvan agitaation kohteena.
Riippuu täysin siitä, miltä kulmalta asiaa tarkastelee. Jonkinlainen epämääräinen "kirkkouskovaisuus" on Suomessa kansanperinne, mutta yhä harvempi lopulta nykyisin uskoo muuhun kuin todistettuihin asioihin. Kirkon opetusten mukaan uskoo varsin pieni joukko. Toinen ääripää tietenkin ovat fundamentalistit.
Niin...ja esimerkiksi "Jumala" kuvataan usein hyvin vaikeasti ymmärrettävällä tavalla. Ne, jotka asiaan perehtyvät ymmärtävät kyllä, että todellista ristiriitaa
ei ole "kaikkiallisen Jumalan", "taivaallisen Jumalan" ja "kaiken tietävän elävän Jumalan välillä" .
Vuonna+1999+Ruotsissa+tehdyssä+tutkimuksessa+vain+15%+uskoi+Jumalaan.+Suomessa+vuonna+2007+kirkon+tutkimuskeskuksen+tutkimuksessa+vastaava+
prosenttiluku+oli+25%.+
Tuo+kertonee+siitä,+että+uskonnollista+jumalakuvaa+ei+ole+oikein+sisäistetty+ja+ymmärretty.
Kristinuskon jumalkäsitys on melkoisen monimutkainen. Pitkälti kyse on myös siitä ettei kovin moni kykene näkemään uskonnollisten teosten olevan jonkinlaista "lopullista totuuttaa". Raamatun suhteenhan peli on jo alusta pitäen kohtuullisen selvä: jos ja koska Luomiskertomus ei ole kuin vertauskuvallinen tarina, koko opin peruspalasten perustelut katoavat.
Luomiskertomus saattaa olla vertauskuvallinen tarina, mutta luominen sinänsä on todellisuutta koskien mm. maapalloa ja aurinkokuntaamme...ja tämä on mielestäni tärkeintä.
Kieltämättä kristinuskossa Jumalaa ei ole ilmaistu aina siten, että asia olisi helppo ymmärtää, mutta mm. esoteerinen kristinoppi valaisee sitäkin asiaa tarkemmin.
Väärinymmärryksiä syntyy lähinnä siksi, koska Korkeinta Luojaa/Alkulähdettä ei aina erotella Taivaallisesta Jumalasta (ja taivaan hallinnosta ja palvelijoista).
Usein mutkia oiotaan liikaa, vaikka kokonaisuus on hyvin monimutkainen ja monilta osin vaikeaselkoinen.
Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää ja hyväksyä se, että Jumala (Korkein Voima ja Korkeammat Taivaan Voimat) ovat totta.
Minä taas näen lähinnä ihmisten vaatimuksia ja odotuksia & kuvitelmia. En muuta.
Ihmisillä on taipumusta uskoa siihen mihin he haluavat uskoa - ja nähdä sitä mitä he haluavat nähdä, mutta kyllä tuolle luomisväitteelle järkevät perusteet on.
...kuten Jumalallekin, jos vain ymmärrämme ja hyväksymme sen, että se Korkein Voima ei ole SUORAAN vastuussa kaikesta älykkäästä suunnittelusta ja luomisesta.
Luonnollisesti esität sitten ne perustelut?
Täällä on englanninkielellä jotain:
https://www.reddit.com/r/conspiracy/comments/1ugs5u/a_little_list_of_coincidence_in_the_solar_system/
Itseasiassa+Maan+ihmiskunnalle+on+Taivasvoimien/Jumalan+taholta+annettu+selvä+merkkikin.+Useinhan+me+kuitenkin+tuudittaudumme+ajatukseen,+että+onhan+niitä+sattumia,+mutta+voiko+tuo+olla+vain+sattumaa:
"Have+you+ever+wondered+why+the+Moon+appears+to+fit+precisely+over+the+Sun+during+an+eclipse?+The+Moon+is+400+times+smaller+than+the+Sun,+yet+it's+also+1/400th+of+the+distance+between+the+Earth+and+the+Sun.
Isaac+Asimov+described+this+as+being+'the+most+unlikely+coincidence+imaginable'.
The+sizes+of+the+Moon+and+Earth+also+relate+as+3+to+11+(99.9%)"
”…epämääräinen "kirkkouskovaisuus"…”
Tuo on osittain totta. Moni uskoo salaa Jumalaan mutta koska ei ole saanut muuta ”sanoitusta” kuin uskonnollista jargonia, he eivät uskalla puhua näistä asioista. Nyt pitää puhua tavallisella kielellä ja antaa tilaa selittää asioita ensin omalla tavallaan.
”…yhä harvempi lopulta nykyisin uskoo muuhun kuin todistettuihin asioihin.”
No, tästä minulla on aivan päinvastainen näkemys. Nyt sijaa ovat ottaneet mitä erikoisemmat henkimaalimojen kanssa flirttailevat uskomukset. Kaipuu löytää jotain ihmistä suurempaa tai jotain mitä ei osaa selittää, on rakennettu meihin. Jos estetään uskomasta Jumalaan, se tarve ohjautuu muualle.
Puhuttakaan siitä miten yhä ihmiset uskovat kuulopuheisiin tai muuhun disinformaatioon.
”Kirkon opetusten mukaan uskoo varsin pieni joukko.”
Tuo on siitä kehno ilmaisu, että mitä opetusta kukin pitää ”kirkon” opetuksina sillä meillä on vahvaoja herätysliikkeitä olemassa. Itsekin muutama vuosi sitten ajattelin aivan samoin, kunnes aloin oppia miten nykyään nämä nuoret papit puhuu ja ajattelee.
Minun nähdäkseni yhä useampi ihminen kuuluu kirkkoon - jos lut. kirkosta puhumme - lähinnä tavan vuoksi. Tunnen todella monia, hyvin koulutettuja ihmisiä, joiden kohdalla tilanne on juuri se. Kristityssä perinteessä myös nähdään arvostettavia piirteitä. Kirkkohäät, rippijuhlat, hautajaiset jne. Jos vieraille tehtäisiin kysely heidän uskomuksistaan, tulos olisi pitkälti maallistunut.
Myös tämän päivän papeuista moni kyseenalaistaa "vanhat perustotuudet" liittyen vaikkapa Jeesuksen syntymän neitseellisyyteen tai Luomiskertomukseen. Poikkeus luonnollisesti fundamentalistitaustaiset.
"Vahvat herätysliikkeet" ovat joko maallistuneet - kuten moni körttiläinen" on - tai kamppailutilassa maallistumista vastaan, kuten esim. VL-liike tai helluntailaiset. Internet tietenkin korostaa ääripäitä, mutta käytännössä takertuminen vaikkapa Raamatun kirjaimellisiin tulkintoihin vieroittaa koulutettuja ihmisiä helposti toiminnasta pois. Suhtautuminen naispappeuteen tai tasa-arvoiseen avioliittoon ovat näitä kipupisteitä. Varsinkin nuoriso elää täysin toisessa maailmassa kuin me yli 40-vuotiaat. Heille moniarvoisuus on suurelta osin itsestäänselvyys.
Kukaan ei "estä" uskomasta Jumalaan. Kyse on siitä, millaisena Jumala nähdään ja mitä hänen nimissään voi väittää ja vaatia. Siitähän näkemyksiä riittää maailmassa!
Monen ”tavan vuoksi” kirkkoon kuuluva voi uskoa omalla tavallaan Jumalaan ja siksi haluaa kuulua kirkkoon. Perinteet ovat tärkeitä, ja niissäkin voi olla heikko side uskoon.
”…papeuista moni kyseenalaistaa "vanhat perustotuudet"…”
Totta, mutta vielä suurempi osa ei niinkään ja silti eivät ole fundamentalismia. Fundamentalismi ei kuulu luterilaiseen uskoon.
”…käytännössä takertuminen vaikkapa Raamatun kirjaimellisiin tulkintoihin vieroittaa koulutettuja ihmisiä helposti toiminnasta pois.”
Aivan, eikä se olekaan luterilaisen kirkon tulkintatapa.
”Kukaan ei "estä" uskomasta Jumalaan.”
Ehkä ei ihan suoraan, mutta jos tekee uskosta epämiellyttävää ja ahdistavaa, moni luopuu myös uskostaan.
Jos eloa riittäisi, olisi mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan niin kristinusko kuin muutkin uskonnot ovat kehittyneet vaikkapa vuoteen 3000 mennessä. Väittäisin niiden rajusti muuttuneen. Sen näyttää vain aika.
Fundamentalistien vaikutus on kiistatta negatiivinen. He eivät itse sitä näe.
Aivan varmasi kaikki uskonnot muuttuvat. Suuntaa voimme vain arvailla.
Fundamentalismin vaikutus on kielteistä mutta aina on ihmisiä, jotka mieluummin ulkoistavat oman maailmankuvan muokkauksensa.
Äläkää unohtako miekan voimaa... "usko, ota kaste tai kuolet!"
uskovaiset uskoo saatanaa herra jumalineen jumalaksi;
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
24:5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
24:11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.
uskomisen on Jeesus kieltänyt joten saatanaan uskovat aivopestyt uskovaiset
Älä luule olevas viisas.
DOGMATIKOS:
Laitan tähän loppuun, koska paljon viestimyllyn vettä on mennyt välissä ja lisäksi Suoli24-foorumin quottaussysteemi on hanurista, ketjun loppuunhan niiden pitäisi tulla ettei tarvitse välistä etsiä.
Tuomaan evankeliumista, että eihän tiedetä, onko se vanhin vai nuorin, onko gnostilainen vai ei. Itse arvelen, siis vain arvelen, että on vanhin Jeesuksen sanontojen säilynyt kokoelma. On sekin varmaan muokattu moneen kertaan, ja ne minustakin hämärimmät sanonnat "paratiisin puista" ym. saattavat olla gnostilaisperäisiä. Joka on hullu uskonto, mutta niinhän on kristinuskontokin.
Mutta Tuomaan evankeliumissa ei ole oikean jumalan ja pahis-luojajumalan vastakkainasettelua kuten gnostilaisuudessa. Ja hyvin vähän "tuonpuoleista" saati apokalyptiikkaa.
Siteerauksen laitoin vain, että ymmärrätkö minun tavallani, kuten minä olen ymmärtävinäni, niitä ilmaisuja. Tuota ja muitakin. Sulta tuli joku toki allegorianakin ymmärrettävä kosmologinen tulkinta. Minulle taas simppelisti, että olla kuin lapsi tarkoittaakin että nähdä asiat suoraan, mutta kuitenkin relativistisella kierrolla, joka ei olekaan opetettavan kulttuurin mukainen.
Jos Jeesus sellaisia oikeasti puheli ja tuskin.... hän saattoi olla oikeasti fiksu jätkä Tai ainakin joku muu oli siihen aikaan.
Budhalaisuudesta taas, että zen periytyy paremminkin taolaisuudesta eikä Buddhan opista. Kun "oikeassa" budhalaisuudessa kärsimys johtuu haluista, ja ratkaisu on halujen sammuttaminen.... zenissä taas niin, että kun luovut kaikesta toivosta, totta kai voit vielä haluta ja pyrkiä. Siis olet vapaa, mutta vapauden ja minkä vaan pyrkimisen hinta ja mahdollistaja on toivosta luopuminen.
Mitään moralismia siihen ei sisälly, liekö miinus. On kuitenkin ajatus, että kunhan omat, flosofian ja uskontojen ajatusten näennäisongelmat katoavat, et enää tee ilkeitäkään tyhmistä syistä. Saattaa herätä myötätunto kaikkia tuntevia olentoja kohtaan. Joita ovat nykytutkimuksen mukaan moni muukin laji kuin ihmiset.
Sinun henkilökohtaiseen teologiaasi taas:
Ja tästä täytyisi kai joskus laittaa laajemmin siihen sinulta kyselevään tuoreeseen ketjuun.
No lyhyesti. Kyllä varmaan ihmislajilla on geneettinen taipumus uskovaisuuteen. Se hyödytti selviämistä ja jatkoi sukua. Silti eihän se todista juuri varsin myöhäistä kristinuskoa. Animismi ja "merkityksien" näkeminen vaikka missä saattoi olla se alkuperäinen uskonnon muoto, kuten luonnonkansoilla vieläkin.
Silti et ainakaan mun ymmärrettävästi ole ilmaisut, mitä armoa tarttet mistä haluat "pelastua" ja miltä kohtalolta ja miltä Jumalalta (ainakaan VT:n Jumalaan et siltään usko) ja mitä puheesi "Jeesuksen sovintoverestä" sinulle sisäisesti tarkoittaa.
Tosin joo, teet hyvää työtä fundamentalismia kommentoimalla. Ja on vaarana, että jos omia kaanaankielen hokemiasi liikaa mietit, mihin ne perustuvat... saatatkin ratketa taas ryyppäämään.
Minullekin alkoholi maistuu liikaakin, mutta ei minulle jonkun uskonnon hokemat olisi mikään ratkaisu. On liikaa vain välinearvon takia alkaa orwellilaiseen kaksoisajatteluun kuten sinä minusta vaikutat tekevän.
Minun uskonnollisista alleleeleistani, että ainakaan sukuni ei ole ollut tosiuskovaisia.. Itse taas nuorena kärsin joskus melkein invalidisoivista osin maagishenkisistä pakkoneurooseista. Itse keksimiäni houreita, sairauden tunto oli.
Se häiriö antoi minulle melkoisen sanon "rokotuksen" myös uskontojen dogmien suhteen. Mutta toisaalta se neuroottisuus on myös vaikuttanut tutkimaan että onko inhoamissani fundamentalistis-karismaattisissa opeissa ja niistä niin varmojen ihmisten puheissa mitään yliluonnollista. Olen helpottunut, kun en ole moista nähnyt.
Mutta olen myös tympääntynyt ja vihainenkin, että mitä ne mulkerot aina valehtelevat. Niin pahantahtoisen ja ahtaan kultin eteen. Ja olen tympääntynyt myös sinun kaltaistesi liberaalimpien kristittyjen hokemiin. Joista eivät edes itse taida ymmärtää, mitä tarkoittavat.
Mutta kuten sanottu, jos sun raittiina pysyminen on kiinni sellaisesta hulluttelusta... kai se on parempi että jatkat tuollaista varsin kevyttä hulluttelua.
Kevyt lisäys viestiini dogmatikokselle tuossa välittömästi yllä. Jossa siis enempi asiani hänelle.
Vaikkei tätä Jeesus olisi sanonutkaan, niin väliäkö hällä:
11. Jeesus sanoi, ”Taivas katoaa, ja sen yllä oleva katoaa. Kuolleet eivät elä, eivätkä elävät kuole. Päivinä, jolloin söitte sitä, mikä on kuollut, teitte sen eläväksi. Kun olet valossa, mitä teet? Päivänä jolloin olit yksi, sinusta tuli kaksi. Mutta kun tulet kahdeksi, mitä teet?”
PÄIVÄNÄ JOLLOIN OLIT YKSI, SINUSTA TULI KAKSI.
MUTTA KUN TULET KAHDEKSI, MITÄ TEET?
Ei edelleenkäln mun mielestä mitään uskontojen yliluonnollisia väitteitä.
Vaan meidän kaikkien heh "boddhisattvojen" ongelma.
http://www.apokryfikirjat.com/tuomev.htm
On ilmeistä, että itse uskonnollisuus on geneettinen taipumus, mutta sen sisältö määräytyy kulttuurin mukaan. Plastiset aivot ohjelmoituvat eri aikoina ja eri paikoissa eri tavalla. Animismi on varhaisin uskonnon muoto.
Olen suorittanut syventävät opinnot uskontotieteestä ja opiskellut myös sosiologiaa, kirkkososiologiaa ja sosiaalipsykologiaa, joten jonkinlainen tieto on minulla buddhalaisuudenkin eri muodoista, theravadasta, mahajanasta, varsinkin tiibetin lamalaisuudesta, mutta kaikkein heikoimmin tunnen son- eli zen-buddhalaisuutta.
Uskontoja on niin valtava määrä, ettei kaikkeen voi tutustua, mutta zeniin ei oikein innostakaan, koska kaonit ovat minulle pelkkää höpöä ja mestareiden äksyilyt silkkaa sadismia, joihin masokistit mielellään alistuvat.
Ähhh.... Suosittelen lähinnä Alan Wattsin suomeksikin käännettyjä kirjoja "Zen" ja "Psykoterapiaa idästä ja lännestä". Ja D.T Suzukin englanninkielisiä zen-kirjoja.
Ei mikään "pelastuskysymys", ei mikään "lähetysuskonto", kunhan on lääke joidenkin ihmisten psykologisiin vaivoihin ja maailman ongelmiin yleensä. Ei mitään yliluonnollisia väitteitä. Sikäli ei "uskontoa".
Tarinoiden zen-mestarit joskus suhtautuvat karusti jos oppilaat vaan ei tajuu. Zen-koanit eivät siltään tarkoita muuta kuin yrittää opastaa miten turhia ihmisjattelun dilemmat ovat.
Jos et zeniä lue, lue edes länsimaista filosofiaa ja ja vaikkapa sen kysymyksenasettelua kumoavaa Wittgensteinia. Ei mitään uskonnoista. Vaikka L.W:tä ymmärtämättömät akateemiset filosofit ovat "kanonisoineet" hänetkin. Uskonto tavallaan koko länsimainen filosofia juuriltaan, "ontoteologiaa".
SINÄ taas et vieläkään ole vastannut toistuviin kysymyksiini "Jeesuksen sovintoveri"- mystiikastasi. ja kai parempi ettet mietikään sitä "kaanaankieltäsi", jos alkoholismin hillitseminen juuri sinulla on nistä hokemista kiinni.
Kyllä minä olen perehtynyt filosofiaan. Olen siitä suorittanut arvosanankin. Wienin piiri on ihan tuttu. Olen sitä mieltä, että kieli on kelvoton ilmaisemaan mitään tarkasti, mutta välttämätön, jos ylipäänsä aiomme jotakin asiaa käsitellä.
Luonnontieteissä tehdään tilastollisesti merkittävä määrä havaintoja, ja sitten etsitään loogis-matemaattinen suhde näiden havaintojen välillä. Wienin piiri nimitti näitä suhteita yleiseksi kieleksi. Ei minusta kovin hyvä ilmaisu, sillä suhteet eroavat luonnollisesta kielestä kuin yö ja päivä.
Wittgenstein kylläkin osoitti, että tietyt sanonnat olivat huuhaata, mutta kyllä wieniläiset menivät hakoonkin. Heidän "looginen empirisminsä" eroaa aika paljon tiedemiesten loogisesta ja empiirisestä tutkimusotteesta.
Lähesty maailmaa sen kautta, että kielen substantiivit EIVÄT MÄÄRITTELE mitään, vaan osoittavat vain kohteen. Tutkimuksen tehtävä on sitten saada kohteesta lisätietoa, mutta mitään ei voida määritellä. Kohteitten välisiä suhteita voidaan kuvata matematiikalla ja logiikalla.
Kaonien ja Wittgensteinin kertomat kielelliset kummallisuudet voi alkuaankin ohittaa ja rakentaa maailmaa tukevalle empiiriselle ja loogiselle pohjalle. Näin tehdään oikeissa luonnontieteissä. Näihin sitten kukin ymppaa omia uskonnollisia ajatuksiaan.
Mutta kuten sanoin, jo alkujaan kieli on surkea.
Kristuksen sovintoverestä olen yrittänyt selittää sinulle jo useamman kerran. Se vain ei näytä menevän perille. Jeesuksen aikana uhriajatus oli yleinen, nykyisin harvinainen. Uhriajatukseen kuului, että pahojen tekojen eli synnin sovituksena tuotiin papille uhrieläin, eräissä uskonnoissa ihmisuhri, jolla sovitettiin pahoja tekoja. Tasattiin tilit. Kun juutalaisen uskonnon uhrit näyttivät olevan liian pletkuja, Jumala uhrasi itsensä, jolloin kertaheitolla muut uhrit kävivät tarpeettomiksi.
Kristuksen sovintoveri on tietenkin sanonta, jolla tarkoitetaan, että Kristus, yksi Jumalan kolmesta persoonasta, uhrasi itsensä koko maailman pahojen tekojen eli syntien sovitukseksi. Kaikkivaltias Jumala olisi voinut toimia toisinkin, mutta emme tiedä, miksi hän valitsi tämän tien. Voi olla, että se oli senaikaisille ihmisille käsitettävämpää, mutta syy voi olla muukin.
Kun en pysty, niin en pysty tätä sen paremmin selittämään.
Muuten, käytän "kaanaankieltä" ihan tarkoituksellakin. Ihmisille, varsinkin vanhoille, niin kuin minä itsekin, tietyt sananmuodot ovat käyneet turvallisiksi ja rakkaiksi. Jotkin papit, varsinkin nuoremmat, käyttävät uudempaa kieltä, mutta tarkoitus on aina sama: "Ristinveren kautta kulkee tie nyt uuteen elämään."
Ongelma on vain koko ajhan se, että TODISTEET tuosta uhraamisesta ovat olemattomat.
Ongelma on myös tapahtumien mielekkyydessä, perusteltavuudessa ja logiikassa.
dogmatikos: Ei ole kyse oletko suorittanut filosofiankin arvosanoja ja osaatko määritellä eri oppisuuntien ilmaisuja. Itse en taida käynyt ollut kuin tieteenfilosofian peruskurssin ja sitten useita historianfilosofian luentosarjoja. Joista varsinkin jälkimmäisiä pidin aatteellisen humanismin propagandana.
Kunhan äitini oli kirjastonhoitaja, joten minulle on poistettuinakin päätynyt ruokottoman paljon kirjoja. Wittgensteinin lähes koko tuotannon tosin varastin HY:n opiskelijakirjastosta :-)
Länsimaisen filosofian olen heti sitä nähtyäni kokenut uskonnon muotona. "Ontologiateologiana" jossa Platonista ja Aristoteleesta alkaen on kuviteltu, että "jossain tuolla" olisi joku yksi ontologinen totuus tai sitten "täällä" joku yksi oikea luokittelutapa, kuten Aristoteleella. Kuvitellaan siis mittauksen kohde tosiolevaksi ilman mitään mittaria jolla mitata onko sitä ja mitä se on. Uskontoa siis.
Joten ei hyödytä täyttää päätään niillä näennäisongelmien kivillä.
Ammattifilosofiksi alkaminen olisi kuin käyttäisi elämänsä paskan lapiointiin. Paskan jota ei pitäisi ollakaan. Eivätkä ne paskan tuottajat kuitenkaan ymmärrä. Sen enempää filosofiassa kuin uskonnoissa. Jos saat kuuluisuutta, saattavat kyllä laittaa lapiosi kultakehyksissä johonkin museoon. Ja tuottavat sitten lisää paskaa, tuloksettomassa hermeneuttisessa spiraalissa näennäisongelmiensa kanssa.
Itsekin olisin saanut stipendin ihan Skotlantiin, jos olisin tehnyt pastissia jonkun historianfilosofin Oakeshottin ajatuksista. Ei kiinnostanut. "Filosofia" nykyään on vain aikaisempien kuvailua. Kai ainoastaan romaanimuodossa voi jotain saada läpi. (Luepa muuten Robert M. Pirsig: "Zen ja moottoripyörän kunnossapito". Minultakin kesti ennen kuin tajusin, mitä tarkoittaa termillä "Laatu". Jatko-osassa "Lila" tosin mun mielestä paskoi asiansa)
Että sikäli joo Wittgenstein, dekontruktionistit, relativistit pragmatistit ja jopa zen..... niiden pitäisi olla tarpeettomia. Wittgenstein taisi sanoakin, että riittää kun puhumme vain luonnontieteen termein. Vaikka tuskin se ahkera muttei nero siltään pelkkiä luonnontieteitä tarkoitti hänkään.
Jos omaa filosofista kantaani yritän puolivirallisin termein kuvata, niin kai sitten olen "ontologinen relativisti". Ja "pragmatisti", pragmaattisuus ontologisten jakojen tekijänä. Minulle on selvää, että maailmaa voidaan katsoa eri näkökulmista ja jakaa osiinsa kai rajattoman monella eri tavalla. Jotka ovat kaikki päteviä. Niin tekevät eri kulttuurit, eri kielet, saati muiden eläinlajien tietoisuudesta nyt puhumattakaan.
Popperilainen tai Niiniluodon "emergentti materialismikin" on vain surkea osittaisuus tässä.
Mutta en ole tietoteoreettinen eli epistemologinen relativisti. Että kaikki olisi mikä kutakin miellyttää silleen postmodernisti. Maailmaa voidaan hahmottaa ja jakaa vaikka miten. Mutta karkeistaen jos sinulla ja minulla on käsitys, mikä on "kissa" ja mikä "koira"..... kyllä me voimme tietää tuleeko sisään kissa vai koira.
Jos joku samassa kissa/koira -jaossa elävä väittääkin, että se onkin kotitonttu..... voi hän olla oikeassakin, mutta on todennäköisesti harhainen. Jos lisäksi perustelee että hänellä on Suuri Tonttukirja jossa sanotaan niin ja tietää koska Ylitonttu ilmestyi hänelle unessa..... hänen harhansa onkin uskovaistyyppinen häiriö.
Ja juuri noin jopa liberaalikin kristinusko kaatuu. He kuitenkin esittävät jo tieteiden kysymyksenasettelun alueen luonnontieteellisiä ja historiallisiakin tosiasiaväitteitä. Tai sitten vain hokevat sanontoja, joita eivät itsekään oikeasti ymmärrä. Kunhan fiilistelevät. Suostumatta sanomaan, että taidemuotohan se "vain" heillä.
Sinä dogmatikos esitit yllä ihan itsestäänselvän kaikille tutun selityksen "Jeesuksen sovintoverestä".
Se ei vieläkään selvinnyt, että miksi juuri sinä pidät sellaista merkityksellisenä, kun et siihen VT:n Jumalaan tai edes uhraamiseen sille mielikuvitushahmolle niinkään usko.
Ja selittämättä vieläkin, mikä henkilökohtainen merkitys sellaisen ajattelemisella on omassa psykologiassasi.
Jos alkoholismin hallitseminen tuolla konstilla, niin olkoon sitten.
Mutta muista että esimerkiksi netin maallistenkin palstojen itseään kopypastaava Petri Paavola myös parantui alkoholismistaan uskonsa avulla ja kertoi tulleensa uskoon alkoholistiparantolassa. Ja päätyi ihan toisenlaiseen uskoon kuin sinä. Petri siis täyteen änkyräfundamentalismiin.
Joten mihin sinäkään niitä kristinuskon hokemiasi oikeasti tarvitset?
Itse taas taidan lopettaa täällä jankuttamiseni sekä fundamentalisteille ja liberaaleille. Turhaa ja liian rasittavaa vähiä voimiani kuluttaa.
”Jeesuksen aikana uhriajatus oli yleinen, nykyisin harvinainen. Uhriajatukseen kuului, että pahojen tekojen eli synnin sovituksena tuotiin papille uhrieläin, eräissä uskonnoissa ihmisuhri, jolla sovitettiin pahoja tekoja.”
Itseasiassa Mooseksen laeista löytyy aika tarkkoja ohjeita siitä, mitä piti uhrata
3.Mooseksen kirja:
1:1 Ja Herra kutsui Mooseksen ja puhui hänelle sisältä ilmestysmajasta sanoen:
1:2 "Puhu israelilaisille ja sano heille: Jos joku teistä tahtoo tuoda uhrilahjan Herralle, niin tuokaa uhrilahjanne karjasta, joko raavaista tai lampaista.
1:3 Jos hänen uhrilahjansa on raavaspolttouhri, tuokoon virheettömän urospuolen; ilmestysmajan ovelle hän tuokoon sen, että Herran mielisuosio tulisi hänen osaksensa.
Jne.
Uhraamista on monissa uskonnoissa, sekä alkuperäiskulttuurien uskonnoissa. Uhrattiin jumalille kun haluttiin jumalan suosiota tai niillä sovitettiin vääriä tekoja tai kiitettiin jostain. Katsottiin että Jumalan kanssa oltiin yhteydessä näiden uhrausten kautta.
Suomessakin muuten on tuttua muuten vaikka metsästyksessä kaatoryyppy tai peijaiset. Viina on arvokasta ainetta ja ensimmäinen ryyppy kaadettiin metsään ja peijaisien avulla pyydettiin anteeksi tappamista ja eläimen henki annettiin takaisin.
Se onkin oma keskustelun aiheensa, miksi meillä ihmisillä on tarve tehdä tuollaisia uhrauksia ja miten ne toimivat esim. kristinuskon osalta.
Jos vielä tämä:
Heh, onhan minullakin tapana lapinreissuilla laittaa pala evässuklaata jonkun komean tunturikiven päälle. Tuntuu kohteliaalta niin. Siinä leikissäni ei niinkään uhri vaan kauttakulkumaksu niille Lapin tarujen maahisille :-)
Mutta vaikka kuinka selostatte sitä kristinuskon mytologiaa, se ei riitä minulle selittämään mikä psykologinen merkitys sillä Jeesuksen veren lotraamisella vaikkapa dogmatikokselle on. Mies sentään suhtautuu skeptisesti VT:n tarinoihin ja sitä kautta kai koko VT:n jumalakäsityksineen uhrimenoineen päivineen.
Joten vaikka miten hokee kaanaankielen kliseitään, sen psykologinen merkitys juuri dogmatikokselle tai muille ei ainakaan minulle selvene jo muutenkin tuttua kristinuskon dogmatiikkaa toistelemalla.
Alle 6000 vuoden arvio maailman iäksi voi perustua juutalaisten kalenteriin, jossa Aatamista lähtien on vielä alle 6000 vuotta, vuosilukuna. Jumala saattoi luoda valovuodet taivaankappaleiden välille. Ja vuosirenkaat puihin. Ihminen sitten on olevinaan viisaampi?
Setä.neuvoo:
Ainoa oikea Jumala Lentävä Spagettihirviö loi ensin vuoren, puun ja kääpiön, Merirosvot ovat pyhiä olentoja.
Jos uskot Häneen, pääset Lentävän Spagettihirviön Taivaaseen, jossa on oluttulivuori ja stripparitehdas. Helvetti on muuten samanlainen, mutta olut on väljähtynyttä ja strippareilla on sukupuolitauti.
Uskon kautta ymmärrät sitten kun Lentävä Spagettihirviö on koskettanut sinuakin nuudelimaisella ulokkeellaan.
RAMEN!
Luultavasti et usko tuohon, Oletko sinä pelkkä ihminen muka Lentävää Spagettihirviötä viisaampi?
Saatat ajatella, että ihmisten keksimää tuo. Niin onkin, mutta niinhän on myös sinun Raamattusi ja sinun uskontosi Jumala on myös ihan ihmistekoista kuvitelmaa.
Kunhan törkimys ulkoistat omat päähänpinttymäsi kuvitteelliseen jumalauktoriteettiisi. Nöyrää poseeraten. Jolloin oikeastaan se Jumala onkin vain sinä itse.
>>Kyseessä on todellisuudessa Marian sukutaulu eikä Joosefin, juutalaisuudessa ei tuolloin ollut soveliasta esittää naisten sukutaulua. Helposti voidaan laskea n. 6000 vuotta maailman luomisesta, sanovat vapaamuurarit ja muut perkeleet mitä tahansa.>>
Kaikenlaisia idiootteja. Myöntää että Raamattu valehtelee ja sitten vetoaa Raamattuun.
Old Kingdom
ca. 2649–2150 B.C.
Dynasty 3
ca. 2649–2575 B.C.
Zanakht
ca. 2649–2630 B.C.
Djoser
ca. 2630–2611 B.C.
Sekhemkhet
ca. 2611–2605 B.C.
Khaba
ca. 2605–2599 B.C.
Huni
ca. 2599–2575 B.C.
Dynasty 4
ca. 2575–2465 B.C.
Snefru
ca. 2575–2551 B.C.
Khufu
ca. 2551–2528 B.C.
Djedefre
ca. 2528–2520 B.C.
Khafre (26.7.1392
)
ca. 2520–2494 B.C.
Nebka II
ca. 2494–2490 B.C.
Menkaure (37.6.1
)
ca. 2490–2472 B.C.
Shepseskaf
ca. 2472–2467 B.C.
Thamphthis
ca. 2467–2465 B.C.
Dynasty 5
ca. 2465–2323 B.C.
Userkaf
ca. 2465–2458 B.C.
Sahure (18.2.4
)
ca. 2458–2446 B.C.
Neferirkare
ca. 2446–2438 B.C.
Shepseskare
ca. 2438–2431 B.C.
Neferefre
ca. 2431–2420 B.C.
Niuserre
ca. 2420–2389 B.C.
Menkauhor
ca. 2389–2381 B.C.
Isesi
ca. 2381–2353 B.C.
Unis
ca. 2353–2323 B.C.
Dynasty 6
ca. 2323–2150 B.C.
Teti
ca. 2323–2291 B.C.
Userkare
ca. 2291–2289 B.C.
Pepi I
ca. 2289–2255 B.C.
Merenre I
ca. 2255–2246 B.C.
Pepi II
ca. 2246–2152 B.C.
Merenre II
ca. 2152–2152 B.C.
Netjerkare Siptah
ca. 2152–2150 B.C.
http://www.metmuseum.org/toah/hd/phar/hd_phar.htm
Neferefrellä varmaan oli kidukset koska hän hallitsi vedenpaisumuksen aikana.
Koska sinä osaat laskea helposti 6000 vuotta maailman luomisesta, osaat varmaan kertoa minä vuonna Jeesus tulee takaisin.
PS: Ei ole 6000 vuotta. Luvut ovat Kansanlähetyksen Raamatusta.
Masoreettinen Septuaginta
Adam 4076 eKr 5642 eKr
Seet 3946 eKr 5412 eKr
Enos 3841 " 5207 "
Keenan 3751 " 5017 "
Mahalel 3681 " 4847 "
Jaaret 3616 " 4682 "
Eenok 3554 " 4520 "
Metusala 3489 " 4355 "
Lemek 3302 " 4188 "
Nooa 3120 " 4000 "
Vedenpaisumus 2520 " 3400 "
Seem 2617 " 3497 "
Arpaksad 2517 " 3397 "
Kainam Ei mainintaa 3262 "
Selah 2482 " 3132 "
Eber 2452 " 3002 "
Peleg 2418 " 2862 "
Regu 2388 " 2738 "
Serug 2356 " 2606 "
Naahor 2326 " 2476 "
Terah 2297 " 2297 "
Aabraham 2167 " 2167 "
Auringon halkaisija: 1 392 000 km
Kuun halkaisija: 3 474,2 km
Tulos: 400,667779633.
Pyöristettynä 401
Tallinnan TV-torni on mielestäni yksi mielenkiintoisimmista kohteista joita kuvata, mikäli haluaa etsiä todisteita siitä että Maa on litteä.
http://tietopiste.com/wp-content/uploads/2016/07/tallinnan-tv-torni-dscn3724-seitsemas-kansi-48km660m.jpg
http://nwopaljastuksia.weebly.com/blogi/tietopiste-tallinnan-tv-torni-todistaa-etta-maa-on-littea
Maan keskietäisyys auringosta: 149600000
Kuun keskietäisyys maasta: 384000
Tulos: 389,177939646
Pieni korjaus: Kuun keskietäisyys maasta 384400, laskelma oli oikein.