New World Order

Olihan ohjelma kyllä 'hurjakin' näin länsimaiseen ja vapaaseen kriittisen ja moniarvoiseen mediaan tottuneen ja yhteiskunnassa elävän silmissä.
Eihän tuossa mitään journalistista näkökulmaa ollut saati edes pyrkimystä sellaiseen. Sehän oli puhdasta propagandajulistusta, jossa toimittajalle oli annettu rooli vain nostaa esille aiheita, josta Putin julisti sanomaansa. Toimittajahan ei yhtään kertaa kyseenalaistanut mitään eikä esittänyt edes tarkentavia kysymyksiä. Mitä ilmeisimmin nostettavat aiheetkin oli valikoitu sopiviksi.
Varmasti myötähäpeääkin joutui moni venäläinenkin kokemasn toimittajan suoranaisista nuoleskelevista kehuista Putinin toimintaan liittyen.

Ja noloin osuushan kohdistui Ukrainan tilanteeseen. Se oli jo suorastaan niin paksua vääristelyä, jopa valehtelua, että viimeistään se ohjelman lopuksi varmasti sai myös sellaisten ihmisten ajattulun heräämään, joka ei vielä siihen mennessä ollut ymmärtänyt mistä koko ohjelmassa oli kyse.

Kaikenkaikkiaan järkyttävää, kun tuollainen nuoleskeleva 'journalismi' on Venäjällä vielä ilmeisen yleistä medioissa.

Tuomiojan kommentti jälkikeskustelussa oli ihan fiksu eli Venäjällä ei edes keskiluokka, jolla mahdollisuus etsiä monipuolista tietoa maailman tapahtumista ja asioista, usko näitä siellä jatkuvasti valtion käsissä olevien medioitten julkistamia uutisia ja virallisia julistuksia. Saati koulutetummat.
Näin varmasti on ja se antaa edes vähän toivoa rauhan säilymisestä Euroopassa ja maailmassa.
38<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Täyttä asiaahan se ohjelma oli. Varsinkin rouva Clintonin naureskelu jonkun tappamisesta oli hyödyllistä katseltavaa. Voitte tietää minkälainen maailma on luvassa, jos kyseinen henkilö valitaan jenkkien presidentiksi. WW3 on silloin enemmän kuin todennäköistä, jos tappamisesta kiksejä saava ihminen pääsee ydinaseiden nappuloiden ääreen.

1Äänestä
  • Vai asiaa????
    Sinä et siis kyennyt huomaamaan mitään vapaan tiedonvälityksen kannalta erikoista tuossa ohjelmassa?
    Vain tuon sopivasti valitun Clintonin naureskelukohtauksen?

    Selvä juttu. Eipä kannata tästä tämän enempää.....

    1Äänestä

  • NoEiVoiMitään kirjoitti:

    Vai asiaa????
    Sinä et siis kyennyt huomaamaan mitään vapaan tiedonvälityksen kannalta erikoista tuossa ohjelmassa?
    Vain tuon sopivasti valitun Clintonin naureskelukohtauksen?

    Selvä juttu. Eipä kannata tästä tämän enempää.....

    Oletko pitänyt ikäsi päätä puskassa? Jenkkien Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan seikkailuista nauttii nyt koko Eurooppa. Älkää ruikuttako pakolaisista, jos itse ihannoitte maata joka sotatoimillaan on pakolaisaallon aiheuttanut.

    Gaddafi oli niin oikeassa kuin vain voi olla. Miljoonat afrikkalaiset ovat lähteneet liikkeelle.

    Putinkin oli oikeassa siinä, että jos haluaa aikaan muutosta jossain maassa, niin pitää vaikuttaa sisältä käsin rauhanomaisesti kansaa käännyttäen. Ei lähteä ryssimään väkivaltaisesti tappamalla nykyinen hallinto, jonka jälkeen maa on sekasorrossa.

    Lähi-idässä oli vuosikymmeniä rauhallista. Jenkit ja heidän NATO-liittolaiset laittoivat maat raunioiksi. Syy sotatoimille olivat tekaistut "todisteet", jotka muka oikeuttivat toimenpiteet.

    Ei sotaan pidä valehtelemalla lähteä.

    Hajoita ja hallitse on jenkkien motto. Se tapa hoitaa asioita ei kuulu eurooppalaisiin arvoihin.

    1Äänestä

propagandan+teon.+Väitteissä+on+aina+oltava+vähintään+50+%+totta.+Vastapuolen+kannanotoista+valitaan+sopivat.Tiltuilla+olisi+oppimista+tolkuttomassa+valehtelussaan.+Ei+se+Moskovaa+hyödytä+lainkaan.+Eikä+vahingoita+vastapuolta.

1Äänestä
  • Propaganda+on+samanlaista+aidan+molemmilla+puolilla.+Jos+joku+esittää+eriävän+mielipiteen,+niin+se+tulkitaan+välittömästi+propagandaksi.Markkinatalous+on+pahinta+propagandaa+mitä+maa+päällään+kantaa.+Mainoksissa+luvataan+sitä+ja+tätä,+mutta+mikään+ei+pidä+paikkaansa,+tai+korkeintaan+50%.Ihme+juttu+että+esimerkiksi+laihdutusroskaa+saa+markkinoida+millä+tahansa+väitteillä,+vaikka+totta+niissä+ei+ole+nimeksikään.Yhtä+totuutta+ei+ole+olemassa+kuin+matematiikassa.

    1Äänestä

  • ropakantaa.on.kaikki kirjoitti:

    Propaganda+on+samanlaista+aidan+molemmilla+puolilla.+Jos+joku+esittää+eriävän+mielipiteen,+niin+se+tulkitaan+välittömästi+propagandaksi.Markkinatalous+on+pahinta+propagandaa+mitä+maa+päällään+kantaa.+Mainoksissa+luvataan+sitä+ja+tätä,+mutta+mikään+ei+pidä+paikkaansa,+tai+korkeintaan+50%.Ihme+juttu+että+esimerkiksi+laihdutusroskaa+saa+markkinoida+millä+tahansa+väitteillä,+vaikka+totta+niissä+ei+ole+nimeksikään.Yhtä+totuutta+ei+ole+olemassa+kuin+matematiikassa.

    Mielipidettä ei tulkita propaksi ... FAK-TAttomat paskavalheväittämät tulkitaan .... .
    IMHO.

    Äänestä

Viisaat, älykkäät, elämässään menestyneet ja maailman tapahtumista hyvin perillä olevat ihmiset eivät ala edes väittelemään kaltaisesi aivopestyn typeryksen kanssa. Turhaa ajan haaskausta. Sinä, 44.Div ja yhteenlaskija-pelle olette pelkkää tykinruoka-materiaalia. Teistä ei ole mihinkään muuhun. Olette harmittomia ja arvottomia aaseja, jotka eivät tule koskaan menestymään elämässään.

1Äänestä
  • Sanat viisas ja älykäs EIVÄT KUVAA palstan säälittävää Latva-D sivari, PUNAHUORAA.
    Sulla vitun liimaa sniffaavalla looserilla ei ole pienintäkään hajua, mitä kukin meistä PUNAHUORAN JATKUVIA PASKAVALHEITA torppavista on jo elämässään saavuttanut. Mutta älä huoli ... tilanne kyllä konkretisoituu, kunhan tapaamme tasasella ......... . Tämä on lupaus.

    Äänestä

  • Niin, kuka nyt mitenkin määrittelee sen elämässä menestymisen?
    Otetaan esimerkiksi vaikka tämä sinun aatetoverisi, joka liimahuuruissaan notkuu päivittäin sossussa kerjäämässä ja sen jälkeen tällä palstalla vittuilemassa kaikille kanssaan eri mieltä oleville.
    Mahdatko pitää häntä viisaana/älykkäänä ja elämässään menestyneenä, sillä hän varmasti jakaa sinun aate- ja arvomaailmasi kuten kommentistasi päätellen sinäkin hänen?

    Joku on joskus todennut että älykkyys auttaa hyväksymään erilaiset ihmiset ja mielipiteet, ja tuskinpa siitä on haittaakaan elämässä menestymiseen?

    1Äänestä

  • Komissio kirjoitti:

    Niin, kuka nyt mitenkin määrittelee sen elämässä menestymisen?
    Otetaan esimerkiksi vaikka tämä sinun aatetoverisi, joka liimahuuruissaan notkuu päivittäin sossussa kerjäämässä ja sen jälkeen tällä palstalla vittuilemassa kaikille kanssaan eri mieltä oleville.
    Mahdatko pitää häntä viisaana/älykkäänä ja elämässään menestyneenä, sillä hän varmasti jakaa sinun aate- ja arvomaailmasi kuten kommentistasi päätellen sinäkin hänen?

    Joku on joskus todennut että älykkyys auttaa hyväksymään erilaiset ihmiset ja mielipiteet, ja tuskinpa siitä on haittaakaan elämässä menestymiseen?

    Mielipiteet hyväksyn ... perusteettomia paskavalheväittämiä .... EN.
    Uppoaako "humanistille", vai tarviiko vääntää rautalangasta ... mitä eroa on moisilla asioilla?.
    IMHO.

    Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    Mielipiteet hyväksyn ... perusteettomia paskavalheväittämiä .... EN.
    Uppoaako "humanistille", vai tarviiko vääntää rautalangasta ... mitä eroa on moisilla asioilla?.
    IMHO.

    Sorry vaan 44 sinun sarkasmitutkasi ei ollut ilmeisesti päällä, tai sitten et vaivautunut kommenttiani lukemaan, niin ja sitä paitsi se kommentti oli sille tähtitortulle ei sinulle.
    ''humanisti'' kuittaa.

    1Äänestä

  • Komissio kirjoitti:

    Sorry vaan 44 sinun sarkasmitutkasi ei ollut ilmeisesti päällä, tai sitten et vaivautunut kommenttiani lukemaan, niin ja sitä paitsi se kommentti oli sille tähtitortulle ei sinulle.
    ''humanisti'' kuittaa.

    Tsori Komissio ... mä vedän sit omani takasin. My bad. :-(

    Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    Tsori Komissio ... mä vedän sit omani takasin. My bad. :-(

    No hard feelings tekevälle sattuu, älä kuitenkaan lopeta tekemistä sillä loisille tarvitaan vastalääkettä. Cheers.

    Äänestä

  • Komissio kirjoitti:

    No hard feelings tekevälle sattuu, älä kuitenkaan lopeta tekemistä sillä loisille tarvitaan vastalääkettä. Cheers.

    Pahus ... olit muuten oikeassa ... sarkasmitutkasta oli pääsulake, sekä Main Bus 1 varoitusvalo tupsahtanut. :-)
    En lopeta ... palstan punapeikkojen paskavalheväittämien torppaaminen jatkuu ... On tää niin hauskaa ... . Sláinte.

    Äänestä

Ohjelmassa ei kerrottu kuka on luonut kyseisen "Uuden Maailman Järjestyksen".
Veteranfan on tällä NATOpalstalla moneen kertaan vihjannut LUCIFERiin ja sitä palvoviin vapaamuurareihin joka on valtaapitävän eliitin hyvävelikerho.

Uskokaa tai älkää mutta LUCIFERin palvojia vapaamuurareineen on ollut olemassa jo ainakin vuodesta 1776.
Tuolloin perustettiin Saksassa Baijerissa "Illuminati" valaistuneiden veljeskunta niminen loosi,jonka perustaja isä on Adam Weishaupt,tiedot löytyy googlaamalla.

Hullua tässä on se etteivät vapaamuurareihin jäseneksi pääsevät tiedosta palvovansa LUCIFERia,asia ilmenee vasta viimeisillä vapaamuurari asteilla,jos joku pääse niin pitkälle.
Mutta NATOtrollien mielenrauhaa ei edistä muu kuin viha ja pelko!!!

1Äänestä

Uusi maailmanjärjestys on totta. Suur-Lähi-Itä on keskuudesamme. Kiitos USA:n tappoi Husseinin ja romutti Irakin. Kyllä USA:n maailmanpoliisin jäljet Lähi-idässä peloittavat. Euroopan pakolastulva suoraa seurausta CIA:n järjestämien "Arabikevät" vallankumouksien järjestämisestä Libyassa Ja Ukrainassa.Jos Gaddafi oli hullu hän tiesi ainakin mitä tästä seurausi kaaos ja pakolaistulva Eurooppaan, jotka ovat nyt kaikkien nähtävissä ja koettavissa Euroopassa.

1Äänestä
  • Onkos tuo tiltun uusi maailmanjärjestys joku samanlainen haihattelu haave kuin Neuvostoliiton kommunismi, sekin meni "pikkasen" persiilleen.

    1Äänestä

  • Kyllä ja Garrafi sanoi tämän asian TV-lähetyksessä....me olemme ollet 'tulppana Pojois Afrikasta tulevalle pakolaisvirralle' ja eihän se kenellekään mikään salaisuus ollut?
    Väistämätön tosiasia on se, että lännen koalitio on saattanut Lähi Idän kaaokseen josta kärsii nyt koko Eurooppa.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Kyllä ja Garrafi sanoi tämän asian TV-lähetyksessä....me olemme ollet 'tulppana Pojois Afrikasta tulevalle pakolaisvirralle' ja eihän se kenellekään mikään salaisuus ollut?
    Väistämätön tosiasia on se, että lännen koalitio on saattanut Lähi Idän kaaokseen josta kärsii nyt koko Eurooppa.

    Gaddafi.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Gaddafi.

    Vai oliko sittenkin Gandalffi tai Karvinen?

    Äänestä

  • taas-ne-ryssii kirjoitti:

    Onkos tuo tiltun uusi maailmanjärjestys joku samanlainen haihattelu haave kuin Neuvostoliiton kommunismi, sekin meni "pikkasen" persiilleen.

    Mitä Neuvostoliitolla tai kommunismilla on asian kanssa tekemistä?

    Jos edes ohjelmaa katsoit, niin tietäisit että Putin ihmetteli siinä itsekin miksi länsimaat pitävät nyky-Venäjää edelleen Neuvostoliittona.

    Venäjä kuului kyllä Neuvostoliittoon, mutta Venäjällä ei ole muuta tekemistä Neuvostoliiton kanssa.

    Vastaavalla tavalla voitaisiin pitää nykyistä Saksaa samana natsi-Saksana kuin Aatun aikaan. Ei sekään sitä ole.

    Ei pidä vääristellä päivänselviä asioita, jos haluaa olla uskottava kommenteissaan.

    1Äänestä

  • Älä jauha paskaa ... perehdy historiaan ... tollo.

    Äänestä

  • huonoa-värikynää kirjoitti:

    Mitä Neuvostoliitolla tai kommunismilla on asian kanssa tekemistä?

    Jos edes ohjelmaa katsoit, niin tietäisit että Putin ihmetteli siinä itsekin miksi länsimaat pitävät nyky-Venäjää edelleen Neuvostoliittona.

    Venäjä kuului kyllä Neuvostoliittoon, mutta Venäjällä ei ole muuta tekemistä Neuvostoliiton kanssa.

    Vastaavalla tavalla voitaisiin pitää nykyistä Saksaa samana natsi-Saksana kuin Aatun aikaan. Ei sekään sitä ole.

    Ei pidä vääristellä päivänselviä asioita, jos haluaa olla uskottava kommenteissaan.

    Kyllä näin, Vladimirin Venäjä on hyvin erilainen kuin NL:tto aikoinaan, nyt siellä on aito ja toimiva demokratia.

    1Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Kyllä näin, Vladimirin Venäjä on hyvin erilainen kuin NL:tto aikoinaan, nyt siellä on aito ja toimiva demokratia.

    Venäjällä aito ja toimiva demokratia, rommelilla älykkäitä kommentteja.
    HUUTONAURUA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Pakko olla patologinen valehtelija ja pesunkestävä idiootti.

    Putin ihailee Stalinin aikoja, niin että kyllä niillä on tekemistä keskenään.
    Saksassa ei ihailla Hitlerin aikoja. Nuo ajat on käsitelty ja virheet myönnetty. Venäjällä historian tapahtumat on täysin käsittelemättä.

    1Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Kyllä näin, Vladimirin Venäjä on hyvin erilainen kuin NL:tto aikoinaan, nyt siellä on aito ja toimiva demokratia.

    Venäjä oli matkalla demokratiaan ja jo aika pitkälläkin. Nyt vain suunta on vaihtunut diktatuuriin päin ja vauhtikin on melkoisen kovaa.

    Miksi Venäjä pitäisi vapauttaa Neuvostoliiton synneistä sen enempää kuin Saksakaan Hitlerin synneistä? Kumpikin maa on tietysti erilainen kuin edeltäjänsä. Ei valtio ikävää historiaansa ja vastuitaan voi noin vain pyyhkiä ilmoitusluontoisesti ja nimeään vaihtamalla.

    Saksa on myöntänyt Hitlerin hirmuteot, maksanut korvauksia uhreille ja pitänyt lainsäädännössään huolen, ettei paluuta natsiSaksaan ole. Kouluissa ei peitellä historian hirmutekoja.

    Entäs Venäjä? Ei ole myöntänyt Stalinin murhia, ei maksanut korvauksia uhreille. Ei myönnä historiallisia totuuksia Stalinin roolista ja Hitlerin kumppanuudesta ja osuudestaan toisen maailmansodan syttymiseen, Jeltsin taisi myöntää Stalinin hyökkäyksen Suomeen 1939, mutta taitaa Putin taas kirjoittaa historiaa moeleisekseen, ei Puolan joukkomurhiayms, yms.
    Sensuuri, opposiotion vainoaminen, toisinajattelijoiden surmaaminen ja tekaistuilla syytteillä kymmenien vuosien vankileirituomiot, yms. Ulkomaisiksi agenteiksi tuomitseminen, jos ko organisaatio ei ole suorassa valtion ohjauksessa ja rahoituksessa, mm nyt viimeksi mielipidegalluppeja tekeva Levada (tai mikä se nimi tarkasti olikaan), kun ei saanut aikaiseksi passelimpia tuloksia.
    Lainsäädännöllä ei ole estetty paluuta neuvostokommunismiin, päinvastoin.

    1Äänestä

  • Kuka menisi myöntämään rikoksia joita on tehty Neuvosto vallankumouksen aikana???
    Esim. kuka murhasi tsaariperheen???
    Neuvostoliitto perustettiin hyväveliverkoston toimin ja koko Venäjänkansa alistettiin totalitääriseen kontrolliin.

    25 vuotta Neuvostoliiton romahduksesta melkein 2 sukupolvea on kulunut eikä kukaan tiedä syyllistä Neuvostoliiton syntyyn.
    Nyky Venäjää rinnastetaan turhaan Neuvostoliittoon koska aikaa siitä on kulunut liian vähän aikaa.

    Venäjällä ei ole samanlaista kontrolloitua yhteiskuntaa mikä oli Neuvostoliiton aikana,joten miksi Venäjän kansa haluaisi jälleen kerran alistua hyväveliverkoston ikeen alle???

    Äänestä

  • Vitsit.Vaan.Paranee kirjoitti:

    Venäjällä aito ja toimiva demokratia, rommelilla älykkäitä kommentteja.
    HUUTONAURUA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Pakko olla patologinen valehtelija ja pesunkestävä idiootti.

    Kaverilla tuntuu olevan yhtä hauskaa kuin Hillary Clintonilla "New Order"dokkarissa missä Clinton naureskeli vitaillen Gaddafin kuolemaa,ja tuosta hullusta ämmästä olisi tulossa seuraava USAn pressa???
    Clinton taitaa olla LUCIFERIn palvojien kätyri???
    Mutta sehän NATOtrolleille sopii???

    Äänestä

  • eroja-on kirjoitti:

    Putin ihailee Stalinin aikoja, niin että kyllä niillä on tekemistä keskenään.
    Saksassa ei ihailla Hitlerin aikoja. Nuo ajat on käsitelty ja virheet myönnetty. Venäjällä historian tapahtumat on täysin käsittelemättä.

    Putin ei ole mikään henkilöpalvoja. Hän on järjestyksen ja oikeudenmukaisuuden puolestapuhuja.

    Eikö kukaan muka näe mitään ristiriitaa nykyisessä kehityksessä, jossa USA-NATO vie ja muut vikisevät?

    Maailma tarvitsee riittävän vastapainon jenkeille. Nämä TTIP-lässytykset ja muut pelkästään jo valmiiksi rikkaiden etujen ajamiseen tarkoitetut viritelmät vievät maailmaa ainoastaan epävarmempaan ja epäoikeudenmukaisempaan suuntaan.

    Katujen kasvatti Putin on nähnyt mitä elämä köyhyydessä on. Sen vuoksi hän myös haluaa pitää köyhien puolta. Amerikan eliitti-Clintonit ja muut ikänsä yltäkylläisyydessä eläneet eivät tiedä tavallisten ihmisten elämästä mitään muuta kuin sen, että sieltähän pitää vielä kuristaa enemmän, jotta eliitti pääsisi vieläkin helpommalla.

    Putin on tavallisen kansan asialla.

    Äänestä

  • eroja.tosiaan.on kirjoitti:

    (Putin on tavallisen kansan asialla.)

    Ai onko, no kuinkas sitten se katujen kasvatti on itselleen kerännyt enemmän rahaa kuin monella Amerikan eliittiin kuuluvallakaan on?
    Tuskin on palkastaan säästänyt, kun ei kuitenkaan ole noita pressan hommia vielä tehnyt viittä tuhatta vuotta.
    Ja koko ajan vaan rikastuu lisää ja se tavallinen kansa vaan köyhtyy, niin että taitaa olla ihan omalla asiallaan.....

    1Äänestä

Milloin suomalaiset lahtarit ja heidän aateveljensä ovat pyyätneet anteeksi omien kansalaistensa murhaamista, leireillä joissa tapettiin tarkoituksellisesti nälkään, laittomiin mielivaltaisiin ampumisiin, tautien hoitamattomuuteen, se oli todellinen kansanmurha, jota paremmaksi euroopassa ovat pystyneet vain espanjan sisällis-sodan fasistit, kansan väkimäärään suhteuttaen. Ja kun omat voimat eivät riittäneet avuksi pyydettiin ruotsin ja saksan tappajat, että silleen, nämä tämänpäivän iikollit ovat kyllä vaatimassa muilta anteeksipyyntöjä, taitaa olla niin että äly ei riitä minkäälaiseen oman aatemaailman arviointiin, kaikki paha löytyy muualta, ennen ja nyt.

Äänestä
  • Nuo tapahtumat on Suomessa moneen kertaan tutkittu ja kirjoihin ja kansiin kirjoitettu eri aatemaailman tutkijoiden toimesta. Välillä punaisten välillä valkoisten näkökulmaa painottaen. Kukaan ei rajoita uusien näkemysten tuomista esille jos joku näkee sille tarvetta. Myös erilaisia "anteeksipyyntöjä" on esitetty puolin ja toisin. Sekä punaisten että valkoisten sankarihaudoille lasketaan seppeleitä säännöllisesti.
    Joillekkin mikään anteeksipyyntö ei tule koskaan riittämään, mikä sinänsä on aivan ymmärrettävää.
    Venäjällä vastaavaa "pahojen tekojen" penkomista ei ole tehty. Historiaa kirjoitetaan taas virallisen näkemyksen ehdoilla.

    1Äänestä

  • Höpö höpö, ei niin mitään aihetta anteeksipyyntöihin itsehän se paskasakki alkoi riehumaan, tasan sitä sai mitä tilasikin.
    Sitä paitsi pienet oli peijaiset jos vertaa isä-aurinkoisen teurastuksiin, ja siinä sentään tapettiin ihan syyttömiä kymmeniä miljoonia.
    Meillä vain muutama punikki pääsi ajolähdölle.

    1Äänestä

Ei tule Putinin maailmanjärjestystä se nyt on selvä asia. Maailma kyllä muuttuu mutta ei siihen Putinin järjestykseen. Venäläisten järjestyksiä ei kukaan kaipaa.

1Äänestä
  • Kertoiko Putin "New Order" dokumentissa että hän ajaisi omaa systeemia sisään joka maahan???
    Putin ei kertonut muuta kuin olevansa tietoinen vallitsevasta maailmantilanteesta,jossa USA ja NATO ovat pääosassa.

    Äänestä

  • Kaipaapas! Natotiltu kaipaa! Hänhän sanoi, että tiltut pitää tappaa. Hän ei vain kertonut milloin, missä ja miten.

    1Äänestä

Kuules nyt natotiltu kyllä se on tiedossa että vain sinä täällä riehut, oli nimimerkkinäs mikä hyvänsä. Joten kerros nyt miten haluat että ne tiltus tuhotaan?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Luulisi_jo_herättävän kirjoitti:

Olihan ohjelma kyllä 'hurjakin' näin länsimaiseen ja vapaaseen kriittisen ja moniarvoiseen mediaan tottuneen ja yhteiskunnassa elävän silmissä.
Eihän tuossa mitään journalistista näkökulmaa ollut saati edes pyrkimystä sellaiseen. Sehän oli puhdasta propagandajulistusta, jossa toimittajalle oli annettu rooli vain nostaa esille aiheita, josta Putin julisti sanomaansa. Toimittajahan ei yhtään kertaa kyseenalaistanut mitään eikä esittänyt edes tarkentavia kysymyksiä. Mitä ilmeisimmin nostettavat aiheetkin oli valikoitu sopiviksi.
Varmasti myötähäpeääkin joutui moni venäläinenkin kokemasn toimittajan suoranaisista nuoleskelevista kehuista Putinin toimintaan liittyen.

Ja noloin osuushan kohdistui Ukrainan tilanteeseen. Se oli jo suorastaan niin paksua vääristelyä, jopa valehtelua, että viimeistään se ohjelman lopuksi varmasti sai myös sellaisten ihmisten ajattulun heräämään, joka ei vielä siihen mennessä ollut ymmärtänyt mistä koko ohjelmassa oli kyse.

Kaikenkaikkiaan järkyttävää, kun tuollainen nuoleskeleva 'journalismi' on Venäjällä vielä ilmeisen yleistä medioissa.

Tuomiojan kommentti jälkikeskustelussa oli ihan fiksu eli Venäjällä ei edes keskiluokka, jolla mahdollisuus etsiä monipuolista tietoa maailman tapahtumista ja asioista, usko näitä siellä jatkuvasti valtion käsissä olevien medioitten julkistamia uutisia ja virallisia julistuksia. Saati koulutetummat.
Näin varmasti on ja se antaa edes vähän toivoa rauhan säilymisestä Euroopassa ja maailmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu