tämähän on täysin selvä juttu, ratikkapäätöstä ei voi tehdä ennen kevättä ja keväällä on kunnallisvaalit, vaaleissa voidaan ottaa kaupunkilaiset mukaan ratikan päätökseen ja seurauksena ei-ratikka puoli voittaa selvästi, myöhemmin ajattelemme ratikka-öyhötystä vain pahana unena, kaupunki kehittyy ihmisten ehdoilla mm. pientalotonttien kaavoituksella Teiskoon ja Hämeenkadun avaamisen yksityisautoille - haaveena voidaan esittää Viistokadun palauttamista
0Äänestä
tarkkana-äänestettäessä
Tarkkana sitten ainakin naispuoleisten demareiden äänestämisen kanssa. Vaikka eivät savolaisia liene olekaan, niin vastuu on kuulijalla. Sylki saattaa tuoda suuhun "ei", mutta äänestyslipussa voi siitä huolimatta lukea "jaa".
Viistokadun palautus olisi mahtava homma. Se sujuvoittaisi Hämeenkadun liikennettä huomattavasi, etenkin kun kaupungin kasvamisen vuoksi liikennemäärät ovat nousemaan päin.
0Äänestä
hahhah_eikä_siirry
Joo, voidaan sinne 100 tonttia kaavoittaa tai jotain, mutta muuten kaupunkia on tiivistettävä, sillä se tulee moninkertaisesti edullisemmaksi, kuin rakentaminen kauas. Infran kustanukset ovat murto-osan tiivistämällä.
Ne, jotka haluavat asua väljässä kaupungissa, voivat muuttaa maaseudulle kokonaan tai lähiöön. Keskustaa ei missään euroopan kaupungeissa rakenneta muka-keskustoiksi; halutaan asua keskustassa, mutta sillä ehdolla, että se näyttää Tammelalta, eli vehreältä ja väljästi rakennetulta lähiöltä, jossa on oltava ikkunasta esteetön näköala. Kaupunki rakennetaan tiiviiksi juuri siksi, koska se on kaupunki. Maaseudulla päinvastoin.
Viistokatua ei tulla palauttamaan koskaan, onneksi. Koko kaupunkia ei pidä kehittää autoilijoiden ehdoilla, vaan yhtä paljon joukkoliikenteen ja jalankulkijoiden.
0Äänestä
vihreä.puumerkki
hahhah_eikä_siirry kirjoitti:

Tiivistäminen on tamperelaisten ja helsinkiläisten vihreiden ikioma "koodisana", joka pitää sisällään mm. sen, että kortteleiden vihreät sisäpihatkin rakennetaan täyteen. Ilmeisesti tuolla samalla city-vihreän asenteella lähtevät vanhat puut kadunvarsilta ja puistotkin kaavoitetaan kovanrahan asunnoiksi, kuten Etelä-Puistossa on käymässä.
Tästä tiivistämisestä tulee aikanaan samanlainen vitsi kuin 70-luvun asuntojen tiivistämisestä. Tiivistettiin niin maan mainiosti, kun piti säästää energiaa. Asunnoista tuli tiivistämisen seurauksena sillipurkkeja, joissa home ja sienet itivät niin, että homesairauksista on tullut suomalaisia riivaavia vitsauksia. Moni parikymppinenkin on valmis sairaseläkeläinen, kouluja suljetaan ja taloja revitään alas.
Kukaan ei enää muista, mistä tämä säästämisvimma alunperin sai alkunsa, ja ketkä olivat sen alullepanijoita. Kun aikaan ihmetellään alati rumenevia suomalaisia urbaaneja miljöitä, toivottavasti vihreiden keskeinen rooli muistetaan päätöksenteossa.
0Äänestä
hahhah_eikä_siirry
vihreä.puumerkki kirjoitti:

Ei kortteleiden sisäpihoja kannata rakentaa, mutta kyllä esim. Tammelassa olisi tiivistettävä, koska ne lukuisat parkkipaikat, joita on kymmeniä tuhansia neliömetrejä taatusti, ovat yksinkertaisesti ruman näköisiä. Tammela on aikanaa rakennettu täysin väärin 70-luvun periaatteilla. Vain Tammelan koulun pohjois-puolella on yhtään viihtyisämmmän näköistä. Siellä on sekä vihreää, että viehättäviä puutaloja, sekä muutenkin kerrostalot ovat osittain lähempänä toisiaan, joka luo kaupunkimaisuutta.

Eräässä Tampereen keskustaa koskevassa kehityssuunnitelmassa sisäpihat rakennetaan täyteen. Myös Vantaalla on aloitettu sisäpihojen tiivisrakentaminen.
Esitit aikaisemmin tiivistämisen tueksi säästämisen, mutta nyt arvostelun kohteena ovat "rumat parkkipaikat" ja 70-lukulaisuus. Kylläpä se mielipide muuttuu nopeasti ja oudointa tässä on se, että 70-luku oli nimenomaan Hervannan kaltaisten lähiöiden kulta-aikaa. Itse asiassa Hervanta täyttää mitä mainioimmin kaupungin määritelmän, koska asukastiheys on siellä suurempi kuin Tampereella. Tulee niiden vihreiden oppien mukaan säästöä, kun ei tarvitse vetää viemäröintiä ja kaukolämpöä kilometrejä.
Ja ne viehättävät puutalot nyt ainakaan eivät ole urbaania rakentamista. Jotenkin tästä tulee mieleen Helsinki; vihreät rääkkyvät tiivisrakentamisesta, mutta kaikki vaihtoehtohoidoista innostuneet arkkitehdit ja sun muut stereotyyppiset vihreät asustelevat kaukana kalliissa Puu-Käpylässä ja vannovat kaupunkiluomuviljelyn nimeen. Sieltähän sitä onkin sitten hyvä saarnata tiivistämisen ilosanomaa, kun ei itse tarvitse katsella ikkunasta naapuritalon tiiliseinää.
Helsinki uutisoi uusimmassa Keskuspuistoa koskevassa jutussaan, miten puolue on ajautumassa "sisällissotaan". Nuorisojaosto puuhaa silmät kiiluen tiivisrakentamista, jonka seurauksena Keskuspuisto kaventuisi olennaisesti. Vanhempi sukupolvi puolestaan järjestää mielenosoituksia Keskuspuiston puolesta.
0Äänestä
juytujg

Helsingin keskuspuistossa menee sentään polkujakin, joita pitkin pääsee pyörällä Vantaan puolelle saakka toisin kuin Kaupissa , no menee siellä yksi lenkkipolku Niihamaan. 90 prosenttia Kaupin metsästä on tiheetä isoa kuusikkoa joissa ei kasva mikään, sillä maa kärsii eroosiosta, kun auringon valo ei pääse maahan saakka. Sinne Alasjärven ympäristöön voitaisiin hyvin kaavoittaa asuntoja.
0Äänestä
JärkiPäätös
Päätös 71 miljoonasta tuki eurosta hankkeelle on olemassa. Ja se pitää. Mutta uusi hakemus isommasta valtionosuudesta odottaa toki päätöstään. Samoin kuin kaikki muut mahdolliset tuet hankkeelle esim. EU:n rahastoista ja tuista. Myös rahoitusjärjestelyt muiden käytettävissä olevien instrumenttien suhteen menee toki uusiksi, jos vakuuksien arvo vähenee suhteessa alkuperäiseen. Koska pitää tehdä, nyt tarkentuneita asioita, jotka ovet olennaisia, että ratikkahanke voidaan vihdoinkin toteuttaa. Demokratia toteuttaa itseään. Ja asiassa edetään asianmukaiset lisätoimenpiteet tehden kohti tamperelaisille ja kaikille parasta lopputulosta.
0Äänestä
PaluuDemokratiaan
Että voitaisiin palauttaa kunnallisen päätöksenteon uskottavuus täällä, olisi enemmänkin kuin tarpeen siirtää ratikkapäätös vaalien jälkeen.
Toisinpäin viesti olisi sellainen, että tosiaankin on tarkoitus runtata päätöksiä yli kuntalaisten päiden. Lukittujen ovien takana tehtyjen päätösten viesti on demokratian kannalta äärimmäisen kielteinen sekin. Ja on kuultu ja huomioitu!
0Äänestä
mitenniin.paluu
PaluuDemokratiaan kirjoitti:

Olen aika varma, että nykyinen valtuusto on valittu vaaleilla. Olen myös varma siitä, että päätös ratikasta tehdään avoimesti. Oletko sinä näistä asioista eri mieltä? Jos olet niin miksi?
0Äänestä
kenen.asialla.kysyn
mitenniin.paluu kirjoitti:
Olen aika varma, että nykyinen valtuusto on valittu vaaleilla. Olen myös varma siitä, että päätös ratikasta tehdään avoimesti. Oletko sinä näistä asioista eri mieltä? Jos olet niin miksi?
Vielä jos valtuutetut pitäisivät vaalilupauksensa eivätkä muuttaisi mielipiteitään setelinippua nenän edessä heilutettaessa, niin alettaisiin olemaan lähellä oikeaa kansandemokratiaa.
Suljetut ovet ja tuuliviirimäiset kannanmuutokset eivät oikein vakuuta.
0Äänestä
MaistuuKähmyleipä
kenen.asialla.kysyn kirjoitti:
Vielä jos valtuutetut pitäisivät vaalilupauksensa eivätkä muuttaisi mielipiteitään setelinippua nenän edessä heilutettaessa, niin alettaisiin olemaan lähellä oikeaa kansandemokratiaa.
Suljetut ovet ja tuuliviirimäiset kannanmuutokset eivät oikein vakuuta.
Vaalien jälkeen osa valituista unohtaa, keiden asiaa pitäisi ajaa ja millä moraalilla. Kaksien vaalien välillä, siellä keskivaiheilla, ollaan välillä niin liivit auki omassa vallantunnossa, että tuntuu kuin eivät olisi ollenkaan samoja ihmisiä kuin vaalipuheissaan.
Sekin tiedetään, että eräät vaaleilla valitut ovat enemmän kuin halukkaita myymään toimintansa jonkin suppean eturyhmän haltuun. Sellainen kähmyily on sitä mahdollisempaa, mitä vähemmän vahditaan valittuja edustajia. Julkisuus on helppo moraalia parantava keino, tässä yhteydessä. Tuntuu, että Tampereella on päästetty päättäjät tässä suhteessa aivan liian helpolla!
0Äänestä
Viistokatu
"Vielä jos valtuutetut pitäisivät vaalilupauksensa eivätkä muuttaisi mielipiteitään setelinippua nenän edessä heilutettaessa,"
Korruptio kannattaa kertoa poliisille. Kerro lisää, kun tiedät.
0Äänestä
JärkiPäätös
PaluuDemokratiaan kirjoitti:
Että voitaisiin palauttaa kunnallisen päätöksenteon uskottavuus täällä, olisi enemmänkin kuin tarpeen siirtää ratikkapäätös vaalien jälkeen.
Toisinpäin viesti olisi sellainen, että tosiaankin on tarkoitus runtata päätöksiä yli kuntalaisten päiden. Lukittujen ovien takana tehtyjen päätösten viesti on demokratian kannalta äärimmäisen kielteinen sekin. Ja on kuultu ja huomioitu!
Kyllä kunnallisella päätöksenteolla on uskottavuutta. Vaikka ratikka onkin antanut odottaa itseään. Mutta yhteistyöllä asioita selvitetään. Ja se on osa Tampereen menestystarinaa. Tarinaa, jossa jokaiselle lapselle on saatu peruskoulu paikka. On terveydehoitoa ja useita vaikeita sairauksia on saatu hävitettyä. On kulkuyhteyksiä, katuvaloja ja monia erilaisia asioita. Yhteen hiileen puhaltamalla asiat ollaan aikaisemminkin saatu toteutettua. Ja sama koskee tietenkin ratikkaa. Vastuuta otetaan ja asioita selvitetään. Se on se malli, josta Tampere tunnetaan. Ja, jonka varaan voidaan osa tulevaisuuden menestyksestäkin laskea.
0Äänestä
tonttujenRatikka
JärkiPäätös kirjoitti:

Se, että terveydenhuollossa on järkeä ja koulutuksessa on järkeä ei mitenkään johda siihen, että ratikassa olisi mitäänkään järkeä. Ei silmittömässä tuhlauksessa mitään järkeä ole.
0Äänestä
JärkiPäätös
tonttujenRatikka kirjoitti:
Se, että terveydenhuollossa on järkeä ja koulutuksessa on järkeä ei mitenkään johda siihen, että ratikassa olisi mitäänkään järkeä. Ei silmittömässä tuhlauksessa mitään järkeä ole.
Molemmat sekä koulutus, että terveydenhuolto ovat niitä asioita, joiden kustannuksia hoidetaan yhdessä. Ja, jotka ovat olleet valtavaa kehitystä alueella menneen sadan vuoden periodilla. Vaikka voidaan todeta, että niiden eteen täytyy tehdä entistä enemmän töitä. Ratikkapäätös on vastaava sadan vuoden projekti, joka on suurinpiirtein kahden vetoyksikköhankinnan elinkaari. Ja samalla tavalla ratikka auttaa mm. maata energiaomavaraisuuden suhteen. Ja mahdollistaa monien liikkumisen helpommalla. On hyvin vaikeaa nähdä miten ratikka olisi sen sadan vuoden ajan, josta siinä puhutaan mitenkään tuhlausta verrattuna siihen, että sama asia hoidettaisiin jotenkin toisin. Eli siis ratikka maksaa, mutta mitenkään ylimääräisen kallis tai erityisen tuhlaileva se ei ole. Ja, jos se sellaiseksi kuitenkin osoittautuu. Täytyy sitä verrata tulevaisuus perspektiiviin. Ja, jos se sitten on tutkitusti joltain osuuksiltaan liian kallis. Niin sitten sitä ei tule toteuttaa. Mutta siksi erilaiset konsortiot, jotka voivat asian toteuttaa tulee kilpailuttaa kunnolla. Ja llaatia hyvät sopimukset, että asia voidaan toteutua niiden suuntaviivojen puitteissa, jotka ovat kaupunkilaisille ja kaupungille kaikken parasta.
0Äänestä
oiuytyuioitrf

Ratikka on kannattava hanke, sen hyöty-kustannus laskelma päätyi lukemaan 1,48 eli harvinaisen hyvä liikenneinvestoinniksi. Jokainen sijoitetttu euro siihen tuottaa sen euron 1,48 kertaisena takaisin. Ja on tainnut noustakin tuto arvio.
Vain täysin ymmärtämätön kieltäytyy tuollaisesta mahdollisuusdesta, koska vaikka ensin rahaa menee, niin se säästää sitä jatkossa rajusti. Mikä tässä on epäselvää?
Tamperelaisessa näin juuri äsken tämän Juhana Suoniemen kirjoituksen, josta lainaus:
"Busseja lisäämällä voidaan toki täyttää raitiotien kuljetuskapasiteetti, mutta se tarkoittaisi samalla bussien lisäämistä, uusia ajokaistoja ja niiden myötä lisää ruuhkia, kustannuksia sekä melua ja samalla vähemmän hiljaista, ympäristöystävällistä, luotettavaa ja houkuttelevaa joukkoliikennettä sekä viihtyisää kaupunkiympäristöä. Kaupunkimme keskusta menisi tukkoon. Tampereella kaaviltuja 25 ratitiotievaunua vastaamaan tarvittaisiin jopa 225 bussia (lähde: Toteutussuunnitelma, linkki yllä). Tähän yhtälöön eivät sinänsä mainiot sähköbussit tarjoa vastausta."
0Äänestä
toivoa.sopii

Ne arviot perustuvat vain toiveajatteluun
0Äänestä
hyvät.on.laskelmat

25 raitiovaunua kuljettaa maksimissaan 25x250 = 6250 henkeä. 6250 / 225 = 27 henkeä.
Kuka helkkari näitä laskelmia tekee. Aiottaisiinko ratikan tilalle hankkia vain 27 henkilöä vetäviä pikkubusseja?
250 henkeä kuljettava nykyaikainen bussi kuljettaa yhtä paljon kuin ratikka. 25 bussia riittää. Hinta on vain murto-osa ratikkajärjestelmän vastaavasta. Toimintavarmuus aivan eri luokkaa.
Ratikat kuuluvat museoon. Suunnilleen Tampereen kokoisesta Turustakin kerättiin ratikkakiskot pois.
Ei jokainen tamperelainen ole sairaskaan. Ja silti yhteisiin asioihin sitoudutaan. Eikä jokainen tamperelainen käytä joukkoliikennettä, mutta silti siihen on sitouduttu. Ja kyllä kaikki pääsevät hyötymään ratikasta, koska sille on järjestetty toimiva yhdysliikenne. Ja bussien reittejä voidaan jonkin verran fiksata alueellisesti palvelemaan laajemmin ja tehokkaammin joukkoliikenteen asiakkaita. Eli Tampereella on huomioitu se, että tänne ei pääse syntymään taantuvia bussinperä lähioitä, vaan kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet. Vaikkin kovin arvonnousu asuntoihin ja alueisiin kohdistuu tietenkin sitä voimakkaammin, mitä ennemmän ratikan "läheisyydessä" omaisuus on. Mutta samalla logiikalla, jolla vastustetaan sitä mikä ei tule omalle pihalle, jokainen voisi vastustaa kaikkia sellaisia teitä, jotka ovat kaukana omalta kotipihalta tai ovat vaikka maasseudulla.. Tai vaikka kaikkia Tampereen keskustan teitä. Koska suurin osa suomalaista tai maailman ihmistä ei käytä Tamperen keskustan teitä mihinkään. Joten on aika vaikea yhtyä ajatukseen siitä, että joidenkin ratikan käyttäminen olisi estetty. Koska parkkitilaa on jo jonkin verran rakennettu (tosin ratikkareitin varrelle liittymäliikenteen henkilöautoparkit pitää vielä rakentaa) autoille, Ja bussit hoitavat liittymäliikenteen tehokkaasti ratikalle.
0Äänestä
mennään.bussilla

Rakennetaan muu syöttöliikenne kuten ratikallekin tehtäisiin, mutta korvataan ratikat samankokoisilla busseilla. Näin säästyy muutama sata miljoonaa, mutta hyödyt ovat samat kuin ratikallakin.
Ja sitten jos hyötyjä ei tule toivotusti, niin tappiotkaan eivät ole niin suuret kuin ratikan kanssa. Olisi harmi purkaa ratikkaverkko pois 20:n vuoden kokeilun jälkeen, kun vaunut kaipaavat uudistusta.
0Äänestä
varmana.niin
hahhah_eikä_siirry kirjoitti:
Ratikka on kannattava hanke, sen hyöty-kustannus laskelma päätyi lukemaan 1,48 eli harvinaisen hyvä liikenneinvestoinniksi. Jokainen sijoitetttu euro siihen tuottaa sen euron 1,48 kertaisena takaisin. Ja on tainnut noustakin tuto arvio.
Vain täysin ymmärtämätön kieltäytyy tuollaisesta mahdollisuusdesta, koska vaikka ensin rahaa menee, niin se säästää sitä jatkossa rajusti. Mikä tässä on epäselvää?
Tamperelaisessa näin juuri äsken tämän Juhana Suoniemen kirjoituksen, josta lainaus:
"Busseja lisäämällä voidaan toki täyttää raitiotien kuljetuskapasiteetti, mutta se tarkoittaisi samalla bussien lisäämistä, uusia ajokaistoja ja niiden myötä lisää ruuhkia, kustannuksia sekä melua ja samalla vähemmän hiljaista, ympäristöystävällistä, luotettavaa ja houkuttelevaa joukkoliikennettä sekä viihtyisää kaupunkiympäristöä. Kaupunkimme keskusta menisi tukkoon. Tampereella kaaviltuja 25 ratitiotievaunua vastaamaan tarvittaisiin jopa 225 bussia (lähde: Toteutussuunnitelma, linkki yllä). Tähän yhtälöön eivät sinänsä mainiot sähköbussit tarjoa vastausta."
Onecoinin arvo on splittibarometrin avulla jo tuplautunut useita kertoja. Lue vaikka onecoin tiedotteista ja usko
0Äänestä
hahhah_eikä_siirry
varmana.niin kirjoitti:
Onecoinin arvo on splittibarometrin avulla jo tuplautunut useita kertoja. Lue vaikka onecoin tiedotteista ja usko
Esitä sitten paremmat todisteet kannattamattomuudesta, kuin mitä ovat VTT:n laskelmat ja tulokset ratikan kannattavuudesta. Siinä tapauksessa voin uskoa, että se ei kannata.
Vastustajat valittavat ainoastaan, että se maksaa. Mutta vastustajat eivät koskaan huomioi sitä, mitä se voi säästää. Vastustajat eivät esim. lainkaan huomioi sitä, että kiinteistöverotulot nousevat, kun rakennetaan lisää.
Vastustajat eivät myöskään huomioi, että operointikustannukset per matkustaja ovat ratikassa huomattavasti vähemmän, ku bussissa. Hki:ssä 1,35 € matkustajaa kohden ja ratikalla 0,85 € per matkustaja, Helsingin kaupungin tilastokirja 2013 mukaisesti. MItä väliä kustannuksilla on tiettyyn euro-määrään asti, jos se kyetään ansaitsemaan takaisin mm. näillä säästöillä ja tuloilla?
VTT sitäpaitsi on laskenut Turun kohdalla, että ratikka ei kannata. Joten varmaan olis päätynyt samaan tulokseen Tampereenkin kohdalla, mikäli se ei kannattaisi.

"Hki:ssä 1,35 € matkustajaa kohden ja ratikalla 0,85 € per matkustaja"
Vaan jos liikennöinti tehdään ratikan kokoisilla busseilla, niin matkan hinta per matkustaja jää murto-osaan siitä kuin ratikalla.
Helsingin pikkubusseja ei voi verrata ratikkaan. Tampereellahan on tehty sama silmänkääntötemppu hukkaamalla tilavat haitaribussit ja siirtymällä köröttelemään hieman tilataksia suuremmilla telibusseilla. Näin ollaan jo pitkän aikaa aivopesty kansalaisia hyväksymään suuren ratikan miljardikustannukset.
Aika monta matkaa joudutaan ratikalla tekemään, että puoli miljardia euroa on kuoletettu. Vasta sen jälkeen ratikka alkaa tienaamaan verrattuna busseihin.
0Äänestä
tappioratikka
silmää.käännetään kirjoitti:

Ratikka ei tule ikinä tienaamaan mitään.
0Äänestä
töitä.ni.pal
"Rakentaminen tuo arvioitua enemmän työpaikkoja ja reitin varrella on myös enemmän asuntoja", lausuttiin Ylen uutisessa.
Mitähän nämä lisääntyneet työpaikat ovat? Miten asuntoja saadaan nyt enemmän alkuperäiseen hinta-arvioon verrattuna?
Kusetuksen makua havaittavissa. Taitaa olla yleistäkin kokoomuspiireissä.
0Äänestä
pitääarvioidaitse
Täytyy muistaa, että eivät uutistoimitukset itse luo tietoa. Ei ole minkään riippumattoman tutkimuksen tulosta se tieto, automaattisesti. Uutislähetykset välittävät joskus liki sellaisenaan tiedotteita, joita heille toimitetaan. Tai lobataan.
0Äänestä
HelppoLukaistaYleisölle
pitääarvioidaitse kirjoitti:
Täytyy muistaa, että eivät uutistoimitukset itse luo tietoa. Ei ole minkään riippumattoman tutkimuksen tulosta se tieto, automaattisesti. Uutislähetykset välittävät joskus liki sellaisenaan tiedotteita, joita heille toimitetaan. Tai lobataan.
Ratikkaa hehkuttavia julkaisuvalmiita tiedotteita suolletaan medioille kaiken aikaa.
0Äänestä
missä.kritiikki
HelppoLukaistaYleisölle kirjoitti:
Ratikkaa hehkuttavia julkaisuvalmiita tiedotteita suolletaan medioille kaiken aikaa.
On oikeastaan aika kummaa, että mitään kriittisiä kannanottoja ratikkaa vastaan ei ole juuri esitetty. Yle taitaa olla ainoa, joka julkaisee edes jotain.
Ei luulisi olevan kummanenkaan asia alkaa hehkuttamaan muidenkin (=halvempien) vaihtoehtojen puolesta.
Ratikan kokoisia busseja on saatavilla lähitulevaisuudessa. Ne eivät tarvitse juurikaan infran rakentamista, mutta ovat kapasiteetiltaan ratikan kokoisia ja joustavuudeltaan täysin ylivoimaisia. Dieselhybrideinä pienhiukkastupruttelut voidaan tehdä keskustojen ulkopuolisilla siirtymätaipaleilla.
Moderni trollikka on toinen vaihtoehto, joka on täysin sähköllä toimiva. Akuilla varustettuna voidaan ajaa muuallakin kuin johtojen alla. Joustavuus on siis ratikkaa parempi, vaikka infrastruktuuria joudutaan hieman bussia enemmän tekemään.
Miksi näitä vaihtoehtoja ei hehkuteta? Lopputulos on sama ja investoinnin hyöty täsmälleen sama kuin ratikallakin. Työpaikkoja syntyy yhtä paljon ja aivan yhtä monta asuntoa voidaan rakentaa lisää.
En syytä maanrakennusyrittäjiä lobbaamisesta. En syytä muitakaan rakennusyrityksiä lobbaamisesta. En syytä raitiovaunuvalmistajia lobbaamisesta. Ainoa yhteinen nimittäjä tuntuisi olevan kokoomus.
0Äänestä
tee.johtopäätös
missä.kritiikki kirjoitti:

Se, ettei ratikan vastaisia kriittisiä kannanottoja ole nähty johtuu siitä, että kriittiset kannanotot perustuvat faktoihin.
Ratikkaa vastustavia tyhjiä älämölöjä näkee sitten sitäkin enemmän.
0Äänestä
myöhäistä.on
tee.johtopäätös kirjoitti:

Mene aikanaan talvipakkasella seisoskelemaan ratikan vaihtopysäkeillä ja pidä siellä älämölöäsi
0Äänestä
nysse.vie
myöhäistä.on kirjoitti:

Nysse olisi vienyt perille
0Äänestä
Huh.Hah.Hei
"Rakentaminen tuo arvioitua enemmän työpaikkoja ja reitin varrella on myös enemmän asuntoja", lausuttiin Ylen uutisessa.
ÖÖÖöööh? Samalla logiikalla Tampere voisi rakentaa vaikka kelluvan huvipuiston keskelle Pyhäjärveä ja pyytää siihen 100 miljoonaa valtiontukea. Rakentaminen tuo arvioitua enemmän työpaikkoja ja reitin varrella on myös enemmän asiakkaita?

Ratikka ei ole sen joustamattomampi kuin bussikaan. Vastustajat tietoisesti antavat väärän kuvan, että ratikkaan pääsee vain helpolla asumalla raiteiden välittömässä läheisyydessä. Ratikalla on kuitenkin liityntäliikenne.
Bussihan voi periaatteessa ajaa minne vain, ollen joustava. Käytännössä näin ei ole, vaan Tampereen pääbussilinjat ovat vuosia olleet muuttumattomia. Keskustassakin pelkkä Hämeenkatu lähes liikennöity, edes Satakunnan kadulla eivät bussit aja, koska useimpien kohde on Hämeenkatu. Silti sinnekin varmaan moni haluaisi suoraan. Tämäkin on tietynlaista joustamattomuutta busseilta.
Ratikalla tämän ongelman, että sen reittiä ei voi muuttaa, koska "kiskot eivät jousta", ratkaisee liityntäliikenne busseilla ratikan vaihtopysäkille.
0Äänestä
tee.johtopäätös
myöhäistä.on kirjoitti:
Mene aikanaan talvipakkasella seisoskelemaan ratikan vaihtopysäkeillä ja pidä siellä älämölöäsi
Kiitos! Annoit ihan hyvän esimerkin sellaisesta viestistä, joita tarkoitan :)
0Äänestä
älä.aliarvioi
tee.johtopäätös kirjoitti:
Kiitos! Annoit ihan hyvän esimerkin sellaisesta viestistä, joita tarkoitan :)
Lukijat arvioivat, mikä on älämölöä
0Äänestä
aivanPehmoisia
hahhah_eikä_siirry kirjoitti:
Ratikka ei ole sen joustamattomampi kuin bussikaan. Vastustajat tietoisesti antavat väärän kuvan, että ratikkaan pääsee vain helpolla asumalla raiteiden välittömässä läheisyydessä. Ratikalla on kuitenkin liityntäliikenne.
Bussihan voi periaatteessa ajaa minne vain, ollen joustava. Käytännössä näin ei ole, vaan Tampereen pääbussilinjat ovat vuosia olleet muuttumattomia. Keskustassakin pelkkä Hämeenkatu lähes liikennöity, edes Satakunnan kadulla eivät bussit aja, koska useimpien kohde on Hämeenkatu. Silti sinnekin varmaan moni haluaisi suoraan. Tämäkin on tietynlaista joustamattomuutta busseilta.
Ratikalla tämän ongelman, että sen reittiä ei voi muuttaa, koska "kiskot eivät jousta", ratkaisee liityntäliikenne busseilla ratikan vaihtopysäkille.
"Ratikalla tämän ongelman, että sen reittiä ei voi muuttaa, koska "kiskot eivät jousta", ratkaisee liityntäliikenne busseilla ratikan vaihtopysäkille. "
Vai sillä se ongelma on ratkaistu? Logistikko näkee, että sillä on luotu uusi ongelma.
0Äänestä
LogLaskelmia
aivanPehmoisia kirjoitti:

Jos luodaan liikennemuoto, jossa oleellinen osuus toiminnasta toteutetaan vaihdoilla, niin kansankielelle käännettynä jokainen vaihtotapahtuma on logistinen haltti. Sen kohdalla voidaan aikaansaada tilanne, jossa useimmiten yhteys toimii. Mutta on mahdottomuus, että toimisi aina. Ymmärtäväinen ymmärtää, että toimimattomuustilanteita tulee vuositasolla runsaasti. Yhteyden kehnontuma on siten huomattava, verrattuna liikennemuotoon, jossa vaihtotapahtuma ei ole oleellinen osa toimintaa.
Ratikkayhteys, jonka tueksi aiotaan aktiivista syöttöliikennettä, on siten logistisesti kehno toteutus. Lähtökohtana on kehno tekninen periaate, ratikka, jota sitten tuetaan edistyneemmällä periaatteella, busseilla. Johdonmukaisinta olisi etsiä toteutusta, jossa olisi pelkkä bussiliikenne. Tai bussiliikennettä tukemassa ratikkaliikenne. Ja tämä selvitys jo paljastaakin raitiovaunuliikenteen älyttömyyden, liikenneongelmien ratkaisijana. Tehokkainta olisi toteuttaa liikenne puhtaana bussiliikenteenä.
0Äänestä
050_7481131

Eikä mitään odotteluja pysäkeillä? Liityntäliikennebusseilla ei voi olla yhtä tiheät vuorovälit kuin ratikalla. Tutustumismatkoilla olisi pitänyt olla henkilöt, jotka ymmärtävät näkemastään muutakin, kuin liikkumisen samassa tasossa laiturilta ajoneuvoon. Taisi olla kielitaidonkin kanssa puutteita
0Äänestä
nähty.joo
huomaamatta.jäi kirjoitti:
Eikä mitään odotteluja pysäkeillä? Liityntäliikennebusseilla ei voi olla yhtä tiheät vuorovälit kuin ratikalla. Tutustumismatkoilla olisi pitänyt olla henkilöt, jotka ymmärtävät näkemastään muutakin, kuin liikkumisen samassa tasossa laiturilta ajoneuvoon. Taisi olla kielitaidonkin kanssa puutteita
Eri järjestelyillä on tapana toimia sujuvasti, kun vieraalta maalta tulee joukko tutustumaan. Sanotaan sitä vieraskoreudeksikin
0Äänestä
nää.keksii
hahhah_eikä_siirry kirjoitti:
Ratikka ei ole sen joustamattomampi kuin bussikaan. Vastustajat tietoisesti antavat väärän kuvan, että ratikkaan pääsee vain helpolla asumalla raiteiden välittömässä läheisyydessä. Ratikalla on kuitenkin liityntäliikenne.
Bussihan voi periaatteessa ajaa minne vain, ollen joustava. Käytännössä näin ei ole, vaan Tampereen pääbussilinjat ovat vuosia olleet muuttumattomia. Keskustassakin pelkkä Hämeenkatu lähes liikennöity, edes Satakunnan kadulla eivät bussit aja, koska useimpien kohde on Hämeenkatu. Silti sinnekin varmaan moni haluaisi suoraan. Tämäkin on tietynlaista joustamattomuutta busseilta.
Ratikalla tämän ongelman, että sen reittiä ei voi muuttaa, koska "kiskot eivät jousta", ratkaisee liityntäliikenne busseilla ratikan vaihtopysäkille.
Jopa on väittämä. Siirräppä ratikkaliikenne Hämeenkadulta esim jouluparaatin tieltä vaikka Satakunnankadulle
Olisikohan todella niin, että ratikkakähmät joutuvat haistamaan pkqn? Hiiaa-hiiaa-hei
0Äänestä
mmmmmmmmmmmmmmmmmm
Al raitiotie kulkisi ma-la 6-20 7,5 välein.muulloin 15m välein myös yöliikennenöinti mahdollista vuoroväli 30 m
0Äänestä
eikö.niin
Tässä m tarkoittaa luonnollisesti metrejä
0Äänestä
olisiko.niin
Entä syöttöliikenne öisin? Voidaan järjestää, voidaan tehdä sitä ja tätä. Tehdäänkö?
0Äänestä
EI.RATIKKAA
olisiko.niin kirjoitti:
Entä syöttöliikenne öisin? Voidaan järjestää, voidaan tehdä sitä ja tätä. Tehdäänkö?
Ei tietenkään tehdä. Eivät ne bussit nytkään kulje 02.00-05.00 välillä viikonloppuina. Arkena saattaa syöttöliikenne loppua jo 23.00 jälkeen. Eikä tarvitse asua edes viittä kilometriä Tampereen keskustaa kauempana. Tampereella on tiukka oletus, että valomerkki tulee 02.00 viikonloppuna ja arkipäivinä kunnon kansalaiset pistävät yöpuulle 22.00.
Onhan näistä mainittu ja kirjelmöity Tampereen kaupunginvaltuustolle, ja vastaus on ollut se, että kun ei ole rahaa. Ei ole varaa! Ratikan jälkeen on varmasti vielä vähemmän rahaa. Ja jos ei ole rahasta kiinni, niin mielenkiinto on taatusti samalla tavalla nollan ja olemattoman välissä asianhoidon suhteen kuten nytkin.
Kun ei ole tarpeellista syöttöliikennettä, niin eiväthän ne taatusti ala puolityhjää ratikkaa pitkin yötä liikennöimään, eli ratikan liikennöinti loppuu arkena 23.00 ja viikonloppuna 02.00.
Kaikki on toki mahdollista tai ehdollista. Saahan sitä luvata vaikka kuun taivaalta.
0Äänestä
nysse.vie
EI.RATIKKAA kirjoitti:

Taas kerran tullaan siihen, että syöttöliikenne on järjetön ratkaisu. Eipä enää Lielahteen ole suunniteltu vaihtopysäkkejäkään.
0Äänestä
faktojenVarassa
Olipa tilanne mikä hyvänsä, ratikan takana on voimia, joita ei pidä väheksyä. Ratikkahankkeessa ja siihen ympätyissä rakennushankkeissa liikkuu niin isoja rahoja, että niitä hamuavat tulevat tekemään paljon ja näkyvääkin mieluummin kuin luopuvat. Esim. aivan turha odottaa, että median puolelta tulisi tukea ratikkaa vastaan. Kaikki, jotka ovat mainoseurojen varassa, tulevat koulituiksi ruotuun: saavatko mainoseuroja jatkossa vai eivätkö saa. Mistään pienistä mainosrahojen säätelijöistä ei ole kysymys. Ja on mahdollista, että taustaverkostonsakin liittyvät koulimaan mainostavia medioita.
Ratikkahankkeen päättömyys pitää paljastaa ilman muhkeaa tukea mistään suunnasta.
0Äänestä
nysse.paras
Järjen ääni hukkuu rahalla ostettuun älämölöön
0Äänestä
noname2
illuminaatti johtaa, me emme voi mitään,
0Äänestä
Virka-asema
Paljonko voi ostaa kaupungin piikkiin ennen kun joutuu vastuuseen "virka aseman väärinkäytöstä "
0Äänestä
lakia.luettava
Joko valtiovalta heräsi lukemaan lakia
0Äänestä
apu.ulkoa
Ei tähän koohotukseen muuten tolkkua saada. Ulkopuolinen riippumaton arvioija tarvitaan
0Äänestä
hahhah_eikä_siirry
Ratikka on voitollinen ja rahaa säästävä hanke, joten älkää vinkuko. Se kannattaa rakentaa ehdottomasti. Näin on laskettu, se on harvinaisen kannattava joukkoliikenneinvestoinniksi.
0Äänestä
ei.arvioitu
Paljonko se säästää joukkoliikenteen käyttäjien aikaa? Köyhien aika ei maksa mitään, eikö niin?
0Äänestä
250_miljoonaa
Busseja käyttämällä säästyisi noin 250 miljoonaa euroa lisäksi tietysti ei tule ratikkainfran rakentamisesta johtuvia työajan menetyksiä.
Bussi-investointi tuottaa lisäksi vähintään yhtä paljon, tuo vähintään yhtä monta uutta työpaikkaa ja mahdollistaa vähintään yhtä monen asunnon rakentamisen.
Itse asiassa nuo säästyneet 250 miljoonaa voitaisiin käyttää kaupungin edullisten vuokra-asuntojen rakentamiseen.
0Äänestä
lasketaanjalasketaan
----Ratikka on voitollinen ja rahaa säästävä hanke, joten älkää vinkuko. Se kannattaa rakentaa ehdottomasti. Näin on laskettu, se on harvinaisen kannattava joukkoliikenneinvestoinniksi. ----
Laskettu ja laskettu. On laskettu sellaisia tuloksia kuin on haluttu.
Koulussakin lasketaan. Kuvitellaan kolme omenaa. Ja kuvitellaan viisi omenaa. Ja lasketaan ne yhteen ja saadaan kuvitellut kahdeksan omenaa. Yhteenlaskuhan on oikein, mutta silti ne omenat on edellaankin pelkkää kuvitelmaa.
0Äänestä
tästä.kysymys
lasketaanjalasketaan kirjoitti:

Hyvin havainnollinen esitys. Lisäksi asia on juuri näin
0Äänestä
missätietoluuraa
-----Ratikka on voitollinen ja rahaa säästävä hanke, ----
Perustele tuo jos osaat. Mutta et perustele koska et osaa. Jos asia olisi noin niin kai se laskelma olisi jo aikaa sitten ratikan pää-äänenkannattajassa eli Aamulehdessä julkaistu.
0Äänestä
rahat.pois
missätietoluuraa kirjoitti:
-----Ratikka on voitollinen ja rahaa säästävä hanke, ----
Perustele tuo jos osaat. Mutta et perustele koska et osaa. Jos asia olisi noin niin kai se laskelma olisi jo aikaa sitten ratikan pää-äänenkannattajassa eli Aamulehdessä julkaistu.
Kyllähän sille voidaan osoittaa voittoa, kun kaikki muu joukkoliikenne lähialueilta lopetetaan ja pakotetaan ihmiset kävelemään tai pyöräilemään ratikkapysäkeille pitkiä matkoja. Kun vielä ratikkalippu hinnoitellaan sopivasti, niin hyvin tulee rahaa. Köyhät kävelee ja maksaa. Näin pyörivät metrot ulkomailla. En ole nähnyt syöttöliikennettä metropysäkeille missään ja olen nähnyt monet metrot
0Äänestä
hihihihih
rahat.pois kirjoitti:

Ollaan saavutettu piste, jossa ratikanvastustajien mukaan samaan aikaan syöttöliikenne ratikkapysäkeille on riittämätöntä ja lakkautettu.
Järkevää sakkia :)
0Äänestä
ei.toimi
hihihihih kirjoitti:
Ollaan saavutettu piste, jossa ratikanvastustajien mukaan samaan aikaan syöttöliikenne ratikkapysäkeille on riittämätöntä ja lakkautettu.
luulenpa että useita momentteja on pidetty säilössä ratikkakustannusten peittelyyn, tätäkään vaan ei kaupunkilaisille kerrota, vaan hyväveli-vapaamuurariveljet sopivat asiat keskenään
0Äänestä
KaivaKuvettas
Mikä kaupungin budjetti yleensäkään on pitänyt? Älyttömiä kulunlisäyksiä tullut käytännössä säännöllisesti. Nyt haetaan sitä idioottia, joka uskoo, että tällä kerralla olisi kulukuri kova. Mutta luultavasti tällä kertaa juurikin nähdään kaikkien aikojen iltalypsy!
0Äänestä
hukkaa.heitettyä
Ette te tamperelaiset mitään ratikkaa tarvitse tuollaisessa tuppukylässä. Bussilinjojakin voisi keskusta-alueella lakkauttaa, pilaavat vain ilmaa ja joudatte te joutilaat kävelemäänkin. Ei valtion rahoja pidä Tampereelle tuhlata.
0Äänestä
lkjhgfhjkhghjkhg
Siinä ole oikeassa, näitä julkisia käyttää nykyään paskaväki, jolla ei ole kiire mihinkään. Tein tänä vuonna matkan kaupungin bussilla ja olen vieläkin järkyttynyt, auto täynnä somaleja isoine lapsilaumoineen ja muita matuja, suomalaista joutoväkeä. Taso on laskenut siitä, kun noin 5 vuotta sitten edellisen kerran matkustin julkisissa, tämä paskaporukka ei ikinä saa ratikkaa kannattamaan taloudellisesti, eikä paremmat ihmiset sinne näiden joukkoon mene.
0Äänestä
roskaväki.kävelee
lkjhgfhjkhghjkhg kirjoitti:

Kun on niin pitkät matkat pysäkeillekin
0Äänestä
onksviljoonäkyny
Tässä teille Juha Yli-Rajalan faktaa. Moniko valtuutettu voi ohittaa tämän ponnen, häh?
"Päätös siitä, siirrytäänkö rakentamisvaiheeseen tehdään kaupunginvaltuustossa vuoden 2016 aikana. Tämä edellyttää sitä, että kehitysvaiheessa päästään sellaiseen toteutuskelpoiseen ratkaisuun, jonka kustannukset eivät ylitä rakennuskustannusindeksiin sidottua 250 miljoonan euron hintaa (maanrakennuskustannusindeksi MAKU 137,0 (2005 = 100). Indeksi kuvaa lokakuun 2013 hintatasoa) ilman kalustohankintaa. Edellytyksenä on myös valtion osallistuminen kustannuksiin 30 prosentin osuudella."
0Äänestä
näinTampereella
Avaaja, älä unta nää, päätös on jo tehty ja kumileimasin vain vahvistaa eli laillistaa sen loakuussa.
0Äänestä
eimania.eipätäkkää
Ratikka jäi haaveeksi. Lisärahaa ei valtiolta enää tipu.
Nyt voidaan toden teolla ryhtyä suunnittelemaan uuttaa ja modernia superbussiverkostoa.
0Äänestä
äjirk
28 valtuutettua ilmoitti jo viikonloppuna kannattavansa näillä nykyisilläkin kustannuksilla. Ei tarvi kuin 6 valtuutettua 18:sta kantaansa ilmoittamattomasta tai ei tavoitetusta valtuutusta ilmoittaa kannattavansa ja ratikka tulee.
Näin tulee myös tapahtumaan. Jälkipolvet kiittää. Tätä asiaa ei pidä ratkaista eläkeläisten vastustuksella, koska he eivät ole sitä käyttämässäkään 50 vuoden kuluttua. Eläkeläiset vastustaa muutenkin lähes kaikkea mahdollista.
0Äänestä
tuhluriedustajat
äjirk kirjoitti:

"28 valtuutettua ilmoitti jo viikonloppuna kannattavansa näillä nykyisilläkin kustannuksilla. "
Sen huonompi heille. Nimet muistiin. Vaaliessa tavataan.
0Äänestä
ei-tulevaisuutta-täällä

Rahalla saa ostettua valtuutetun kuin valtuutetun puolelleen. Tästä syystä demokratia ei Tampereella toimi. Espoon jälkeen Tampere lienee Suomen korruptoitunein kaupunki.
Eläkeläisillä nimenomaan on kiire saada tämä ratikkahulluus kiireellä aikaiseksi, jotta ehtisivät vielä elinaikanaan nähdä moisen ihmeen Tampereella.
Nuoret ja kolmikymppiset maksajan paikalla olevat vastustavat ratikkaa ankarasti. Pätkätöillä eläville veronmaksajille on mahdoton tehtävä suoriutua puolen miljardin turhakkeesta.
Onneksi ulkomailta saa velkaa. Onneksi kokoomus johdattaa pois ikuisesta velkaloukusta.
0Äänestä
KallisKotkotus
ei-tulevaisuutta-täällä kirjoitti:

Ratikan kustannusvaikutus veroja oikeasti maksavalle tamperelaiselle ei ole mikään pikkusumma. Lompsasta lähtee isoja seteleitä.
0Äänestä
ei.tuhlausta.ei
jos ratikan kannattajat miettisivät vielä kerran tätä tuhlausta, samalla rahalla saisimme toimivan kumipyöräisen bussin joka menee minne halutaan, ja lisäksi voisimme laittaa vanhustenhuollon kuntoon, myöskin koululaistemme ei tarvitsisi olla homekouluissa pilaamassa terveyttänsä, keskustan liikennettä voisi parantaa myös palauttamalla Viistokadun
0Äänestä
rynteriKärsii
Näin. Mutta ehdotuksillasi ei saada rahaa valumaan samoihin taskuihin, joihin ratikkavouhotuksella rahat menee.
0Äänestä
mielenvikaista.touhua
rynteriKärsii kirjoitti:
Näin. Mutta ehdotuksillasi ei saada rahaa valumaan samoihin taskuihin, joihin ratikkavouhotuksella rahat menee.
Voi olla Tampereen aika hankala houkutella uusia veronmaksajia, jos verorahojen käyttö osoittautuu näin holtittomaksi. Aika moni muutti jo tunnelin vuoksi naapurikuntaan.
50:llä miljoonalla saisi luotua täydellisen bussipohjaisen joukkoliikennejärjestelmän. Miksi pitää haaskata 10 kertaa enemmän saamatta yhtään enemmän?
0Äänestä
toisensuruOnToisenIlo
mielenvikaista.touhua kirjoitti:
Voi olla Tampereen aika hankala houkutella uusia veronmaksajia, jos verorahojen käyttö osoittautuu näin holtittomaksi. Aika moni muutti jo tunnelin vuoksi naapurikuntaan.
50:llä miljoonalla saisi luotua täydellisen bussipohjaisen joukkoliikennejärjestelmän. Miksi pitää haaskata 10 kertaa enemmän saamatta yhtään enemmän?
"50:llä miljoonalla saisi luotua täydellisen bussipohjaisen joukkoliikennejärjestelmän. Miksi pitää haaskata 10 kertaa enemmän saamatta yhtään enemmän? "
Isommalla summalla saadaan enemmän rahaa jakoon. Sullemulle. Nykyään helpompaa kun on saatu lanseerattua tuo suljettujen ovien systeemi.
0Äänestä
nopeus_on_valttia
Noh, allianssi on ymmärtääkseni laskenut, että kyllä bussisysteemejä kehittämälläkin kaupunki kehittyy, mutta ottamalla vahan ratikkasysteemin käyttöön, toimii se kuin "turbona" kaupungin kehityksessä. Jotta kyllä pitäs kaupungin kehittyä. Ainakin itä/länsi-suunnassa pitäs päästä liikkumaan, kun valtion valtatietä kehitetään rantaväylän tunnelilla ja nyt sitten vielä ratikalla tulee pääsemään. Helposti vain tulee mieleen eikö vois olla pikabusseja esimerkiksi Hervannan ja Lielahden välillä? Pääseehän sillä nopeammin kuin ratikalla kiertelee keskustan kautta.
0Äänestä
bussi.paras
nopeus_on_valttia kirjoitti:

Bussilla pääsisi nopeasti ajamalla tunnelin kautta. Aivan ylivoimainen ratkaisu
0Äänestä
saatetaan-vastustaa
bussi.paras kirjoitti:
Bussilla pääsisi nopeasti ajamalla tunnelin kautta. Aivan ylivoimainen ratkaisu
Aika harva kaupunkilainen suostuisi tuollaiselle kuolemanlinjalle lähtemään. Kyllä bussienkin on kuljettava maan päällä. Nykyisen rantaväylän voisikin jättää pelkästään joukkoliikenteen käyttöön.
0Äänestä
no.on.on
saatetaan-vastustaa kirjoitti:

Eivätkö bussit ole joukkoliikennettä?
0Äänestä
höhhöötä

Höh, eivät suomalaiset ole kauttaaltaan noin arkoja ja neuroottisia, että pientä tunnelia pelkäisivä. Onhan junallakion mentävä kun Jyväskylään menee yli 4 km pitkän tunnelin läpi. Pelkäätkö sitäkin?
0Äänestä
Riskiturvallinen
ihme kun ihmiset uskaltaa mennä lentokoneella aasiaan ja junalla kanaalin tunnelista ja taksilla ruotsissa´, mutta rantatunneli ennenkun on edes avattu on turvallisuusriski
0Äänestä
hengitys.tärkeä
Kanaalin tunneli on fiasko, jota ei käytä juuri kukaan. Se on tehnyt tappiota syntymästään saakka.
Tunnelit ovat aina vaarallisia, koska niissä voi kokea tukehtumakuolon. Ihmistä ei ole suunniteltu elämään maan alla.
Lentokoneet eivät jää koskaan ilmaan. Omat oikkunsa toki niissäkin, mutta tukehtumakuolon riski on olematon.
0Äänestä
quis.li
en mene parkkiluoliinkaan, vastustan periaatteessa kaikkea uutta, olen eläkeläinen enkä halua mitään hyvää kehitysta, koska kuolen kohta muutenkin, haikailen vanhaan Viistokatu-aikaan kun olin töissä ja terve
Vastaukset 102
Vanhimmat
tämähän on täysin selvä juttu, ratikkapäätöstä ei voi tehdä ennen kevättä ja keväällä on kunnallisvaalit,
vaaleissa voidaan ottaa kaupunkilaiset mukaan ratikan päätökseen ja
seurauksena ei-ratikka puoli voittaa selvästi,
myöhemmin ajattelemme ratikka-öyhötystä vain pahana unena,
kaupunki kehittyy ihmisten ehdoilla mm. pientalotonttien kaavoituksella Teiskoon ja Hämeenkadun avaamisen yksityisautoille - haaveena voidaan esittää Viistokadun palauttamista
Tarkkana sitten ainakin naispuoleisten demareiden äänestämisen kanssa. Vaikka eivät savolaisia liene olekaan, niin vastuu on kuulijalla. Sylki saattaa tuoda suuhun "ei", mutta äänestyslipussa voi siitä huolimatta lukea "jaa".
Viistokadun palautus olisi mahtava homma. Se sujuvoittaisi Hämeenkadun liikennettä huomattavasi, etenkin kun kaupungin kasvamisen vuoksi liikennemäärät ovat nousemaan päin.
Joo, voidaan sinne 100 tonttia kaavoittaa tai jotain, mutta muuten kaupunkia on tiivistettävä, sillä se tulee moninkertaisesti edullisemmaksi, kuin rakentaminen kauas. Infran kustanukset ovat murto-osan tiivistämällä.
Ne, jotka haluavat asua väljässä kaupungissa, voivat muuttaa maaseudulle kokonaan tai lähiöön. Keskustaa ei missään euroopan kaupungeissa rakenneta muka-keskustoiksi; halutaan asua keskustassa, mutta sillä ehdolla, että se näyttää Tammelalta, eli vehreältä ja väljästi rakennetulta lähiöltä, jossa on oltava ikkunasta esteetön näköala. Kaupunki rakennetaan tiiviiksi juuri siksi, koska se on kaupunki. Maaseudulla päinvastoin.
Viistokatua ei tulla palauttamaan koskaan, onneksi. Koko kaupunkia ei pidä kehittää autoilijoiden ehdoilla, vaan yhtä paljon joukkoliikenteen ja jalankulkijoiden.
Tiivistäminen on tamperelaisten ja helsinkiläisten vihreiden ikioma "koodisana", joka pitää sisällään mm. sen, että kortteleiden vihreät sisäpihatkin rakennetaan täyteen. Ilmeisesti tuolla samalla city-vihreän asenteella lähtevät vanhat puut kadunvarsilta ja puistotkin kaavoitetaan kovanrahan asunnoiksi, kuten Etelä-Puistossa on käymässä.
Tästä tiivistämisestä tulee aikanaan samanlainen vitsi kuin 70-luvun asuntojen tiivistämisestä. Tiivistettiin niin maan mainiosti, kun piti säästää energiaa. Asunnoista tuli tiivistämisen seurauksena sillipurkkeja, joissa home ja sienet itivät niin, että homesairauksista on tullut suomalaisia riivaavia vitsauksia. Moni parikymppinenkin on valmis sairaseläkeläinen, kouluja suljetaan ja taloja revitään alas.
Kukaan ei enää muista, mistä tämä säästämisvimma alunperin sai alkunsa, ja ketkä olivat sen alullepanijoita. Kun aikaan ihmetellään alati rumenevia suomalaisia urbaaneja miljöitä, toivottavasti vihreiden keskeinen rooli muistetaan päätöksenteossa.
Ei kortteleiden sisäpihoja kannata rakentaa, mutta kyllä esim. Tammelassa olisi tiivistettävä, koska ne lukuisat parkkipaikat, joita on kymmeniä tuhansia neliömetrejä taatusti, ovat yksinkertaisesti ruman näköisiä. Tammela on aikanaa rakennettu täysin väärin 70-luvun periaatteilla. Vain Tammelan koulun pohjois-puolella on yhtään viihtyisämmmän näköistä. Siellä on sekä vihreää, että viehättäviä puutaloja, sekä muutenkin kerrostalot ovat osittain lähempänä toisiaan, joka luo kaupunkimaisuutta.
Eräässä Tampereen keskustaa koskevassa kehityssuunnitelmassa sisäpihat rakennetaan täyteen. Myös Vantaalla on aloitettu sisäpihojen tiivisrakentaminen.
Esitit aikaisemmin tiivistämisen tueksi säästämisen, mutta nyt arvostelun kohteena ovat "rumat parkkipaikat" ja 70-lukulaisuus. Kylläpä se mielipide muuttuu nopeasti ja oudointa tässä on se, että 70-luku oli nimenomaan Hervannan kaltaisten lähiöiden kulta-aikaa. Itse asiassa Hervanta täyttää mitä mainioimmin kaupungin määritelmän, koska asukastiheys on siellä suurempi kuin Tampereella. Tulee niiden vihreiden oppien mukaan säästöä, kun ei tarvitse vetää viemäröintiä ja kaukolämpöä kilometrejä.
Ja ne viehättävät puutalot nyt ainakaan eivät ole urbaania rakentamista. Jotenkin tästä tulee mieleen Helsinki; vihreät rääkkyvät tiivisrakentamisesta, mutta kaikki vaihtoehtohoidoista innostuneet arkkitehdit ja sun muut stereotyyppiset vihreät asustelevat kaukana kalliissa Puu-Käpylässä ja vannovat kaupunkiluomuviljelyn nimeen. Sieltähän sitä onkin sitten hyvä saarnata tiivistämisen ilosanomaa, kun ei itse tarvitse katsella ikkunasta naapuritalon tiiliseinää.
Helsinki uutisoi uusimmassa Keskuspuistoa koskevassa jutussaan, miten puolue on ajautumassa "sisällissotaan". Nuorisojaosto puuhaa silmät kiiluen tiivisrakentamista, jonka seurauksena Keskuspuisto kaventuisi olennaisesti. Vanhempi sukupolvi puolestaan järjestää mielenosoituksia Keskuspuiston puolesta.
Helsingin keskuspuistossa menee sentään polkujakin, joita pitkin pääsee pyörällä Vantaan puolelle saakka toisin kuin Kaupissa , no menee siellä yksi lenkkipolku Niihamaan. 90 prosenttia Kaupin metsästä on tiheetä isoa kuusikkoa joissa ei kasva mikään, sillä maa kärsii eroosiosta, kun auringon valo ei pääse maahan saakka. Sinne Alasjärven ympäristöön voitaisiin hyvin kaavoittaa asuntoja.
Päätös 71 miljoonasta tuki eurosta hankkeelle on olemassa. Ja se pitää. Mutta uusi hakemus isommasta valtionosuudesta odottaa toki päätöstään. Samoin kuin kaikki muut mahdolliset tuet hankkeelle esim. EU:n rahastoista ja tuista. Myös rahoitusjärjestelyt muiden käytettävissä olevien instrumenttien suhteen menee toki uusiksi, jos vakuuksien arvo vähenee suhteessa alkuperäiseen. Koska pitää tehdä, nyt tarkentuneita asioita, jotka ovet olennaisia, että ratikkahanke voidaan vihdoinkin toteuttaa. Demokratia toteuttaa itseään. Ja asiassa edetään asianmukaiset lisätoimenpiteet tehden kohti tamperelaisille ja kaikille parasta lopputulosta.
Että voitaisiin palauttaa kunnallisen päätöksenteon uskottavuus täällä, olisi enemmänkin kuin tarpeen siirtää ratikkapäätös vaalien jälkeen.
Toisinpäin viesti olisi sellainen, että tosiaankin on tarkoitus runtata päätöksiä yli kuntalaisten päiden. Lukittujen ovien takana tehtyjen päätösten viesti on demokratian kannalta äärimmäisen kielteinen sekin. Ja on kuultu ja huomioitu!
Olen aika varma, että nykyinen valtuusto on valittu vaaleilla. Olen myös varma siitä, että päätös ratikasta tehdään avoimesti. Oletko sinä näistä asioista eri mieltä? Jos olet niin miksi?
Vielä jos valtuutetut pitäisivät vaalilupauksensa eivätkä muuttaisi mielipiteitään setelinippua nenän edessä heilutettaessa, niin alettaisiin olemaan lähellä oikeaa kansandemokratiaa.
Suljetut ovet ja tuuliviirimäiset kannanmuutokset eivät oikein vakuuta.
Vaalien jälkeen osa valituista unohtaa, keiden asiaa pitäisi ajaa ja millä moraalilla. Kaksien vaalien välillä, siellä keskivaiheilla, ollaan välillä niin liivit auki omassa vallantunnossa, että tuntuu kuin eivät olisi ollenkaan samoja ihmisiä kuin vaalipuheissaan.
Sekin tiedetään, että eräät vaaleilla valitut ovat enemmän kuin halukkaita myymään toimintansa jonkin suppean eturyhmän haltuun. Sellainen kähmyily on sitä mahdollisempaa, mitä vähemmän vahditaan valittuja edustajia. Julkisuus on helppo moraalia parantava keino, tässä yhteydessä. Tuntuu, että Tampereella on päästetty päättäjät tässä suhteessa aivan liian helpolla!
"Vielä jos valtuutetut pitäisivät vaalilupauksensa eivätkä muuttaisi mielipiteitään setelinippua nenän edessä heilutettaessa,"
Korruptio kannattaa kertoa poliisille. Kerro lisää, kun tiedät.
Kyllä kunnallisella päätöksenteolla on uskottavuutta. Vaikka ratikka onkin antanut odottaa itseään. Mutta yhteistyöllä asioita selvitetään. Ja se on osa Tampereen menestystarinaa. Tarinaa, jossa jokaiselle lapselle on saatu peruskoulu paikka. On terveydehoitoa ja useita vaikeita sairauksia on saatu hävitettyä. On kulkuyhteyksiä, katuvaloja ja monia erilaisia asioita. Yhteen hiileen puhaltamalla asiat ollaan aikaisemminkin saatu toteutettua. Ja sama koskee tietenkin ratikkaa. Vastuuta otetaan ja asioita selvitetään. Se on se malli, josta Tampere tunnetaan. Ja, jonka varaan voidaan osa tulevaisuuden menestyksestäkin laskea.
Se, että terveydenhuollossa on järkeä ja koulutuksessa on järkeä ei mitenkään johda siihen, että ratikassa olisi mitäänkään järkeä. Ei silmittömässä tuhlauksessa mitään järkeä ole.
Molemmat sekä koulutus, että terveydenhuolto ovat niitä asioita, joiden kustannuksia hoidetaan yhdessä. Ja, jotka ovat olleet valtavaa kehitystä alueella menneen sadan vuoden periodilla. Vaikka voidaan todeta, että niiden eteen täytyy tehdä entistä enemmän töitä. Ratikkapäätös on vastaava sadan vuoden projekti, joka on suurinpiirtein kahden vetoyksikköhankinnan elinkaari. Ja samalla tavalla ratikka auttaa mm. maata energiaomavaraisuuden suhteen. Ja mahdollistaa monien liikkumisen helpommalla. On hyvin vaikeaa nähdä miten ratikka olisi sen sadan vuoden ajan, josta siinä puhutaan mitenkään tuhlausta verrattuna siihen, että sama asia hoidettaisiin jotenkin toisin. Eli siis ratikka maksaa, mutta mitenkään ylimääräisen kallis tai erityisen tuhlaileva se ei ole. Ja, jos se sellaiseksi kuitenkin osoittautuu. Täytyy sitä verrata tulevaisuus perspektiiviin. Ja, jos se sitten on tutkitusti joltain osuuksiltaan liian kallis. Niin sitten sitä ei tule toteuttaa. Mutta siksi erilaiset konsortiot, jotka voivat asian toteuttaa tulee kilpailuttaa kunnolla. Ja llaatia hyvät sopimukset, että asia voidaan toteutua niiden suuntaviivojen puitteissa, jotka ovat kaupunkilaisille ja kaupungille kaikken parasta.
Vertauksesi+on+lapsellinen+kustannusten+yhdessä+hoitamisesta,+ratikasta+hyötyy+vain+15%+tamperelaisista,+lopuille+siitä+on+haittaa+monessakin+muodossa.+Noin+lapsen+tasolla+olevan+aikuisen+pitää+olla+vihervasemmistolainen+femakko,+jotta+tuollaisiin+satuihin+uskoo.
Ratikka on kannattava hanke, sen hyöty-kustannus laskelma päätyi lukemaan 1,48 eli harvinaisen hyvä liikenneinvestoinniksi. Jokainen sijoitetttu euro siihen tuottaa sen euron 1,48 kertaisena takaisin. Ja on tainnut noustakin tuto arvio.
Vain täysin ymmärtämätön kieltäytyy tuollaisesta mahdollisuusdesta, koska vaikka ensin rahaa menee, niin se säästää sitä jatkossa rajusti. Mikä tässä on epäselvää?
Tamperelaisessa näin juuri äsken tämän Juhana Suoniemen kirjoituksen, josta lainaus:
"Busseja lisäämällä voidaan toki täyttää raitiotien kuljetuskapasiteetti, mutta se tarkoittaisi samalla bussien lisäämistä, uusia ajokaistoja ja niiden myötä lisää ruuhkia, kustannuksia sekä melua ja samalla vähemmän hiljaista, ympäristöystävällistä, luotettavaa ja houkuttelevaa joukkoliikennettä sekä viihtyisää kaupunkiympäristöä. Kaupunkimme keskusta menisi tukkoon. Tampereella kaaviltuja 25 ratitiotievaunua vastaamaan tarvittaisiin jopa 225 bussia (lähde: Toteutussuunnitelma, linkki yllä). Tähän yhtälöön eivät sinänsä mainiot sähköbussit tarjoa vastausta."
Ne arviot perustuvat vain toiveajatteluun
25 raitiovaunua kuljettaa maksimissaan 25x250 = 6250 henkeä. 6250 / 225 = 27 henkeä.
Kuka helkkari näitä laskelmia tekee. Aiottaisiinko ratikan tilalle hankkia vain 27 henkilöä vetäviä pikkubusseja?
250 henkeä kuljettava nykyaikainen bussi kuljettaa yhtä paljon kuin ratikka. 25 bussia riittää. Hinta on vain murto-osa ratikkajärjestelmän vastaavasta. Toimintavarmuus aivan eri luokkaa.
Ratikat kuuluvat museoon. Suunnilleen Tampereen kokoisesta Turustakin kerättiin ratikkakiskot pois.
Ei jokainen tamperelainen ole sairaskaan. Ja silti yhteisiin asioihin sitoudutaan. Eikä jokainen tamperelainen käytä joukkoliikennettä, mutta silti siihen on sitouduttu.
Ja kyllä kaikki pääsevät hyötymään ratikasta, koska sille on järjestetty toimiva yhdysliikenne. Ja bussien reittejä voidaan jonkin verran fiksata alueellisesti palvelemaan laajemmin ja tehokkaammin joukkoliikenteen asiakkaita. Eli Tampereella on huomioitu se, että tänne ei pääse syntymään taantuvia bussinperä lähioitä, vaan kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet. Vaikkin kovin arvonnousu asuntoihin ja alueisiin kohdistuu tietenkin sitä voimakkaammin, mitä ennemmän ratikan "läheisyydessä" omaisuus on.
Mutta samalla logiikalla, jolla vastustetaan sitä mikä ei tule omalle pihalle, jokainen voisi vastustaa kaikkia sellaisia teitä, jotka ovat kaukana omalta kotipihalta tai ovat vaikka maasseudulla.. Tai vaikka kaikkia Tampereen keskustan teitä. Koska suurin osa suomalaista tai maailman ihmistä ei käytä Tamperen keskustan teitä mihinkään.
Joten on aika vaikea yhtyä ajatukseen siitä, että joidenkin ratikan käyttäminen olisi estetty. Koska parkkitilaa on jo jonkin verran rakennettu (tosin ratikkareitin varrelle liittymäliikenteen henkilöautoparkit pitää vielä rakentaa) autoille, Ja bussit hoitavat liittymäliikenteen tehokkaasti ratikalle.
Rakennetaan muu syöttöliikenne kuten ratikallekin tehtäisiin, mutta korvataan ratikat samankokoisilla busseilla. Näin säästyy muutama sata miljoonaa, mutta hyödyt ovat samat kuin ratikallakin.
Ja sitten jos hyötyjä ei tule toivotusti, niin tappiotkaan eivät ole niin suuret kuin ratikan kanssa. Olisi harmi purkaa ratikkaverkko pois 20:n vuoden kokeilun jälkeen, kun vaunut kaipaavat uudistusta.
Onecoinin arvo on splittibarometrin avulla jo tuplautunut useita kertoja. Lue vaikka onecoin tiedotteista ja usko
Esitä sitten paremmat todisteet kannattamattomuudesta, kuin mitä ovat VTT:n laskelmat ja tulokset ratikan kannattavuudesta. Siinä tapauksessa voin uskoa, että se ei kannata.
Vastustajat valittavat ainoastaan, että se maksaa. Mutta vastustajat eivät koskaan huomioi sitä, mitä se voi säästää. Vastustajat eivät esim. lainkaan huomioi sitä, että kiinteistöverotulot nousevat, kun rakennetaan lisää.
Vastustajat eivät myöskään huomioi, että operointikustannukset per matkustaja ovat ratikassa huomattavasti vähemmän, ku bussissa. Hki:ssä 1,35 € matkustajaa kohden ja ratikalla 0,85 € per matkustaja, Helsingin kaupungin tilastokirja 2013 mukaisesti. MItä väliä kustannuksilla on tiettyyn euro-määrään asti, jos se kyetään ansaitsemaan takaisin mm. näillä säästöillä ja tuloilla?
VTT sitäpaitsi on laskenut Turun kohdalla, että ratikka ei kannata. Joten varmaan olis päätynyt samaan tulokseen Tampereenkin kohdalla, mikäli se ei kannattaisi.
http://ratikka.info/category/kustannukset/operointikustannukset-kustannukset/
"Hki:ssä 1,35 € matkustajaa kohden ja ratikalla 0,85 € per matkustaja"
Vaan jos liikennöinti tehdään ratikan kokoisilla busseilla, niin matkan hinta per matkustaja jää murto-osaan siitä kuin ratikalla.
Helsingin pikkubusseja ei voi verrata ratikkaan. Tampereellahan on tehty sama silmänkääntötemppu hukkaamalla tilavat haitaribussit ja siirtymällä köröttelemään hieman tilataksia suuremmilla telibusseilla. Näin ollaan jo pitkän aikaa aivopesty kansalaisia hyväksymään suuren ratikan miljardikustannukset.
Aika monta matkaa joudutaan ratikalla tekemään, että puoli miljardia euroa on kuoletettu. Vasta sen jälkeen ratikka alkaa tienaamaan verrattuna busseihin.
Ratikka ei tule ikinä tienaamaan mitään.
"Rakentaminen tuo arvioitua enemmän työpaikkoja ja reitin varrella on myös enemmän asuntoja", lausuttiin Ylen uutisessa.
http://yle.fi/uutiset/valtiolta_ei_tipu_lisarahaa_tampereen_ratikalle__ainakaan_ennen_seuraavaa_kehysriihta/9150854
Mitähän nämä lisääntyneet työpaikat ovat? Miten asuntoja saadaan nyt enemmän alkuperäiseen hinta-arvioon verrattuna?
Kusetuksen makua havaittavissa. Taitaa olla yleistäkin kokoomuspiireissä.
Täytyy muistaa, että eivät uutistoimitukset itse luo tietoa. Ei ole minkään riippumattoman tutkimuksen tulosta se tieto, automaattisesti. Uutislähetykset välittävät joskus liki sellaisenaan tiedotteita, joita heille toimitetaan. Tai lobataan.
Ratikkaa hehkuttavia julkaisuvalmiita tiedotteita suolletaan medioille kaiken aikaa.
On oikeastaan aika kummaa, että mitään kriittisiä kannanottoja ratikkaa vastaan ei ole juuri esitetty. Yle taitaa olla ainoa, joka julkaisee edes jotain.
Ei luulisi olevan kummanenkaan asia alkaa hehkuttamaan muidenkin (=halvempien) vaihtoehtojen puolesta.
Ratikan kokoisia busseja on saatavilla lähitulevaisuudessa. Ne eivät tarvitse juurikaan infran rakentamista, mutta ovat kapasiteetiltaan ratikan kokoisia ja joustavuudeltaan täysin ylivoimaisia. Dieselhybrideinä pienhiukkastupruttelut voidaan tehdä keskustojen ulkopuolisilla siirtymätaipaleilla.
Moderni trollikka on toinen vaihtoehto, joka on täysin sähköllä toimiva. Akuilla varustettuna voidaan ajaa muuallakin kuin johtojen alla. Joustavuus on siis ratikkaa parempi, vaikka infrastruktuuria joudutaan hieman bussia enemmän tekemään.
Miksi näitä vaihtoehtoja ei hehkuteta? Lopputulos on sama ja investoinnin hyöty täsmälleen sama kuin ratikallakin. Työpaikkoja syntyy yhtä paljon ja aivan yhtä monta asuntoa voidaan rakentaa lisää.
En syytä maanrakennusyrittäjiä lobbaamisesta. En syytä muitakaan rakennusyrityksiä lobbaamisesta. En syytä raitiovaunuvalmistajia lobbaamisesta. Ainoa yhteinen nimittäjä tuntuisi olevan kokoomus.
Se, ettei ratikan vastaisia kriittisiä kannanottoja ole nähty johtuu siitä, että kriittiset kannanotot perustuvat faktoihin.
Ratikkaa vastustavia tyhjiä älämölöjä näkee sitten sitäkin enemmän.
Mene aikanaan talvipakkasella seisoskelemaan ratikan vaihtopysäkeillä ja pidä siellä älämölöäsi
Nysse olisi vienyt perille
"Rakentaminen tuo arvioitua enemmän työpaikkoja ja reitin varrella on myös enemmän asuntoja", lausuttiin Ylen uutisessa.
ÖÖÖöööh? Samalla logiikalla Tampere voisi rakentaa vaikka kelluvan huvipuiston keskelle Pyhäjärveä ja pyytää siihen 100 miljoonaa valtiontukea. Rakentaminen tuo arvioitua enemmän työpaikkoja ja reitin varrella on myös enemmän asiakkaita?
Ratikka ei ole sen joustamattomampi kuin bussikaan. Vastustajat tietoisesti antavat väärän kuvan, että ratikkaan pääsee vain helpolla asumalla raiteiden välittömässä läheisyydessä. Ratikalla on kuitenkin liityntäliikenne.
Bussihan voi periaatteessa ajaa minne vain, ollen joustava. Käytännössä näin ei ole, vaan Tampereen pääbussilinjat ovat vuosia olleet muuttumattomia. Keskustassakin pelkkä Hämeenkatu lähes liikennöity, edes Satakunnan kadulla eivät bussit aja, koska useimpien kohde on Hämeenkatu. Silti sinnekin varmaan moni haluaisi suoraan. Tämäkin on tietynlaista joustamattomuutta busseilta.
Ratikalla tämän ongelman, että sen reittiä ei voi muuttaa, koska "kiskot eivät jousta", ratkaisee liityntäliikenne busseilla ratikan vaihtopysäkille.
Kiitos! Annoit ihan hyvän esimerkin sellaisesta viestistä, joita tarkoitan :)
Lukijat arvioivat, mikä on älämölöä
"Ratikalla tämän ongelman, että sen reittiä ei voi muuttaa, koska "kiskot eivät jousta", ratkaisee liityntäliikenne busseilla ratikan vaihtopysäkille. "
Vai sillä se ongelma on ratkaistu? Logistikko näkee, että sillä on luotu uusi ongelma.
Jos luodaan liikennemuoto, jossa oleellinen osuus toiminnasta toteutetaan vaihdoilla, niin kansankielelle käännettynä jokainen vaihtotapahtuma on logistinen haltti. Sen kohdalla voidaan aikaansaada tilanne, jossa useimmiten yhteys toimii. Mutta on mahdottomuus, että toimisi aina. Ymmärtäväinen ymmärtää, että toimimattomuustilanteita tulee vuositasolla runsaasti. Yhteyden kehnontuma on siten huomattava, verrattuna liikennemuotoon, jossa vaihtotapahtuma ei ole oleellinen osa toimintaa.
Ratikkayhteys, jonka tueksi aiotaan aktiivista syöttöliikennettä, on siten logistisesti kehno toteutus. Lähtökohtana on kehno tekninen periaate, ratikka, jota sitten tuetaan edistyneemmällä periaatteella, busseilla. Johdonmukaisinta olisi etsiä toteutusta, jossa olisi pelkkä bussiliikenne. Tai bussiliikennettä tukemassa ratikkaliikenne. Ja tämä selvitys jo paljastaakin raitiovaunuliikenteen älyttömyyden, liikenneongelmien ratkaisijana. Tehokkainta olisi toteuttaa liikenne puhtaana bussiliikenteenä.
"Vai+sillä+se+ongelma+on+ratkaistu?+Logistikko+näkee,+että+sillä+on+luotu+uusi+ongelma."
Jos+ulkomailta+katsoo+esimerkkejä,+niin+Bergenissä+on+kasvanut+joukkoliikenne+50%+uuden+ratikan+myötä.+Samanlainen+vaihtosysteemi,+kuin+Tampereelle+suunniteltu.+20+askelta+pois+bussista+ja+on+jo+raitiovaunun+sisällä.+Ei+siis+mikään+ongelma.+Kaikki+samassa+lattiatasossa,+paljon+helppokäyttöisempi+esim.+vanhuksille,+lastenvaunuja+käyttäville+ja+sokeille,+kuin+bussi.
Eikä mitään odotteluja pysäkeillä? Liityntäliikennebusseilla ei voi olla yhtä tiheät vuorovälit kuin ratikalla. Tutustumismatkoilla olisi pitänyt olla henkilöt, jotka ymmärtävät näkemastään muutakin, kuin liikkumisen samassa tasossa laiturilta ajoneuvoon. Taisi olla kielitaidonkin kanssa puutteita
Eri järjestelyillä on tapana toimia sujuvasti, kun vieraalta maalta tulee joukko tutustumaan. Sanotaan sitä vieraskoreudeksikin
Jopa on väittämä. Siirräppä ratikkaliikenne Hämeenkadulta esim jouluparaatin tieltä vaikka Satakunnankadulle
"Jos+ulkomailta+katsoo+esimerkkejä,+niin+Bergenissä+on+kasvanut+joukkoliikenne+50%+uuden+ratikan+myötä.+"
Silloin+se+olisi+kasvanut+bussiyhteyksien+myötä+ainakin+saman+verran.+Ei+ratikalla+ole+mitään+etua+busseihin+verrattuna.+Ratikka+on+tehottomampi.
Muutoinkaan+ei+voida+jotain+"Bergenin"+tapausta+viskoa+pöytään+ja+sanoa,+että+se+todistaa+ja+todistaa.+Pitäisi+selvittää,+onko+siellä+tehty+muuta+liikennettä+haittaavaa+työtä,+että+on+saatu+väki+julkisiin.+Pakotettuna.+Ja+miksi+juuri+ratikkaan?+Bussiyhteyksiä+heikonnettu+tai+lopeteltu?
Grynderi se on Bergenissäkin.
Olisikohan todella niin, että ratikkakähmät joutuvat haistamaan pkqn? Hiiaa-hiiaa-hei
Al raitiotie kulkisi ma-la 6-20 7,5 välein.muulloin 15m välein myös yöliikennenöinti mahdollista vuoroväli 30 m
Tässä m tarkoittaa luonnollisesti metrejä
Entä syöttöliikenne öisin? Voidaan järjestää, voidaan tehdä sitä ja tätä. Tehdäänkö?
Ei tietenkään tehdä. Eivät ne bussit nytkään kulje 02.00-05.00 välillä viikonloppuina. Arkena saattaa syöttöliikenne loppua jo 23.00 jälkeen. Eikä tarvitse asua edes viittä kilometriä Tampereen keskustaa kauempana. Tampereella on tiukka oletus, että valomerkki tulee 02.00 viikonloppuna ja arkipäivinä kunnon kansalaiset pistävät yöpuulle 22.00.
Onhan näistä mainittu ja kirjelmöity Tampereen kaupunginvaltuustolle, ja vastaus on ollut se, että kun ei ole rahaa. Ei ole varaa! Ratikan jälkeen on varmasti vielä vähemmän rahaa. Ja jos ei ole rahasta kiinni, niin mielenkiinto on taatusti samalla tavalla nollan ja olemattoman välissä asianhoidon suhteen kuten nytkin.
Kun ei ole tarpeellista syöttöliikennettä, niin eiväthän ne taatusti ala puolityhjää ratikkaa pitkin yötä liikennöimään, eli ratikan liikennöinti loppuu arkena 23.00 ja viikonloppuna 02.00.
Kaikki on toki mahdollista tai ehdollista. Saahan sitä luvata vaikka kuun taivaalta.
Taas kerran tullaan siihen, että syöttöliikenne on järjetön ratkaisu. Eipä enää Lielahteen ole suunniteltu vaihtopysäkkejäkään.
Olipa tilanne mikä hyvänsä, ratikan takana on voimia, joita ei pidä väheksyä. Ratikkahankkeessa ja siihen ympätyissä rakennushankkeissa liikkuu niin isoja rahoja, että niitä hamuavat tulevat tekemään paljon ja näkyvääkin mieluummin kuin luopuvat. Esim. aivan turha odottaa, että median puolelta tulisi tukea ratikkaa vastaan. Kaikki, jotka ovat mainoseurojen varassa, tulevat koulituiksi ruotuun: saavatko mainoseuroja jatkossa vai eivätkö saa. Mistään pienistä mainosrahojen säätelijöistä ei ole kysymys. Ja on mahdollista, että taustaverkostonsakin liittyvät koulimaan mainostavia medioita.
Ratikkahankkeen päättömyys pitää paljastaa ilman muhkeaa tukea mistään suunnasta.
Järjen ääni hukkuu rahalla ostettuun älämölöön
illuminaatti johtaa, me emme voi mitään,
Paljonko voi ostaa kaupungin piikkiin ennen kun joutuu vastuuseen "virka aseman väärinkäytöstä "
Joko valtiovalta heräsi lukemaan lakia
Ei tähän koohotukseen muuten tolkkua saada. Ulkopuolinen riippumaton arvioija tarvitaan
Ratikka on voitollinen ja rahaa säästävä hanke, joten älkää vinkuko. Se kannattaa rakentaa ehdottomasti. Näin on laskettu, se on harvinaisen kannattava joukkoliikenneinvestoinniksi.
Paljonko se säästää joukkoliikenteen käyttäjien aikaa? Köyhien aika ei maksa mitään, eikö niin?
Busseja käyttämällä säästyisi noin 250 miljoonaa euroa lisäksi tietysti ei tule ratikkainfran rakentamisesta johtuvia työajan menetyksiä.
Bussi-investointi tuottaa lisäksi vähintään yhtä paljon, tuo vähintään yhtä monta uutta työpaikkaa ja mahdollistaa vähintään yhtä monen asunnon rakentamisen.
Itse asiassa nuo säästyneet 250 miljoonaa voitaisiin käyttää kaupungin edullisten vuokra-asuntojen rakentamiseen.
----Ratikka on voitollinen ja rahaa säästävä hanke, joten älkää vinkuko. Se kannattaa rakentaa ehdottomasti. Näin on laskettu, se on harvinaisen kannattava joukkoliikenneinvestoinniksi. ----
Laskettu ja laskettu. On laskettu sellaisia tuloksia kuin on haluttu.
Koulussakin lasketaan. Kuvitellaan kolme omenaa. Ja kuvitellaan viisi omenaa. Ja lasketaan ne yhteen ja saadaan kuvitellut kahdeksan omenaa. Yhteenlaskuhan on oikein, mutta silti ne omenat on edellaankin pelkkää kuvitelmaa.
Hyvin havainnollinen esitys. Lisäksi asia on juuri näin
-----Ratikka on voitollinen ja rahaa säästävä hanke, ----
Perustele tuo jos osaat. Mutta et perustele koska et osaa. Jos asia olisi noin niin kai se laskelma olisi jo aikaa sitten ratikan pää-äänenkannattajassa eli Aamulehdessä julkaistu.
Kyllähän sille voidaan osoittaa voittoa, kun kaikki muu joukkoliikenne lähialueilta lopetetaan ja pakotetaan ihmiset kävelemään tai pyöräilemään ratikkapysäkeille pitkiä matkoja. Kun vielä ratikkalippu hinnoitellaan sopivasti, niin hyvin tulee rahaa. Köyhät kävelee ja maksaa. Näin pyörivät metrot ulkomailla. En ole nähnyt syöttöliikennettä metropysäkeille missään ja olen nähnyt monet metrot
Ollaan saavutettu piste, jossa ratikanvastustajien mukaan samaan aikaan syöttöliikenne ratikkapysäkeille on riittämätöntä ja lakkautettu.
Järkevää sakkia :)
Mahdottomana lakkautettu.
Kortin voi suorittaa vaikka Kuusamossa.
Älä+unta+nää,+päätös+ei+siirry+minnekään.+Sitä+riskiä+ei+ratikkajengi+ota,+että+tulisi+vääränlainen+valtuusto.+Rahaa+tulee+tai+ei,+se+nähdään+aikanaan.+Jos+ei+tule+niin+sinä+ja+minä+ja+kaikki+muut+senkin+osuuden+maksamme.
Tulisi+myös+muistaa+se,+että+kulut+kasvavat+vielä+rakennusaikanakin.+Ne+kulut+kaupunki+tosin+piilottaa+muille+momenteille+eli+niihin+ei+valtion+rahaa+edes+voida+hakea.+Todellinen+valtion+osuus+tulee+siis+jäämään+paljon+alle+1/3+eli+33+%,+todennäköisesti+tuonne+25+%+paikkeille,+jos+siihenkään.
Hyvinkin realistinen arvio
"Todellinen+valtion+osuus+tulee+siis+jäämään+paljon+alle+1/3+eli+33+%,+todennäköisesti+tuonne+25+%+paikkeille,+jos+siihenkään.+"
Projektin+jälkeen+valtuustolle+esitetään+laskelma+jonka+mukaan+kaikki+meni+kuten+pitikin+ja+valtuuston+enemmstö+on+uskovinaan+moisen+sonnan.
luulenpa että useita momentteja on pidetty säilössä ratikkakustannusten peittelyyn,
tätäkään vaan ei kaupunkilaisille kerrota, vaan hyväveli-vapaamuurariveljet sopivat asiat keskenään
Mikä kaupungin budjetti yleensäkään on pitänyt? Älyttömiä kulunlisäyksiä tullut käytännössä säännöllisesti. Nyt haetaan sitä idioottia, joka uskoo, että tällä kerralla olisi kulukuri kova. Mutta luultavasti tällä kertaa juurikin nähdään kaikkien aikojen iltalypsy!
Ette te tamperelaiset mitään ratikkaa tarvitse tuollaisessa tuppukylässä. Bussilinjojakin voisi keskusta-alueella lakkauttaa, pilaavat vain ilmaa ja joudatte te joutilaat kävelemäänkin. Ei valtion rahoja pidä Tampereelle tuhlata.
Siinä ole oikeassa, näitä julkisia käyttää nykyään paskaväki, jolla ei ole kiire mihinkään. Tein tänä vuonna matkan kaupungin bussilla ja olen vieläkin järkyttynyt, auto täynnä somaleja isoine lapsilaumoineen ja muita matuja, suomalaista joutoväkeä. Taso on laskenut siitä, kun noin 5 vuotta sitten edellisen kerran matkustin julkisissa, tämä paskaporukka ei ikinä saa ratikkaa kannattamaan taloudellisesti, eikä paremmat ihmiset sinne näiden joukkoon mene.
Kun on niin pitkät matkat pysäkeillekin
Tässä teille Juha Yli-Rajalan faktaa. Moniko valtuutettu voi ohittaa tämän ponnen, häh?
"Päätös siitä, siirrytäänkö rakentamisvaiheeseen tehdään kaupunginvaltuustossa vuoden 2016 aikana. Tämä edellyttää sitä, että kehitysvaiheessa päästään sellaiseen toteutuskelpoiseen ratkaisuun, jonka kustannukset eivät ylitä rakennuskustannusindeksiin sidottua 250 miljoonan euron hintaa (maanrakennuskustannusindeksi MAKU 137,0 (2005 = 100). Indeksi kuvaa lokakuun 2013 hintatasoa) ilman kalustohankintaa. Edellytyksenä on myös valtion osallistuminen kustannuksiin 30 prosentin osuudella."
Avaaja, älä unta nää, päätös on jo tehty ja kumileimasin vain vahvistaa eli laillistaa sen loakuussa.
Ratikka jäi haaveeksi. Lisärahaa ei valtiolta enää tipu.
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/juuri-nyt-valtiolta-ei-heru-lisarahaa-ratikkaan/
Nyt voidaan toden teolla ryhtyä suunnittelemaan uuttaa ja modernia superbussiverkostoa.
28 valtuutettua ilmoitti jo viikonloppuna kannattavansa näillä nykyisilläkin kustannuksilla. Ei tarvi kuin 6 valtuutettua 18:sta kantaansa ilmoittamattomasta tai ei tavoitetusta valtuutusta ilmoittaa kannattavansa ja ratikka tulee.
Näin tulee myös tapahtumaan. Jälkipolvet kiittää. Tätä asiaa ei pidä ratkaista eläkeläisten vastustuksella, koska he eivät ole sitä käyttämässäkään 50 vuoden kuluttua. Eläkeläiset vastustaa muutenkin lähes kaikkea mahdollista.
"28 valtuutettua ilmoitti jo viikonloppuna kannattavansa näillä nykyisilläkin kustannuksilla. "
Sen huonompi heille. Nimet muistiin. Vaaliessa tavataan.
Rahalla saa ostettua valtuutetun kuin valtuutetun puolelleen. Tästä syystä demokratia ei Tampereella toimi. Espoon jälkeen Tampere lienee Suomen korruptoitunein kaupunki.
Eläkeläisillä nimenomaan on kiire saada tämä ratikkahulluus kiireellä aikaiseksi, jotta ehtisivät vielä elinaikanaan nähdä moisen ihmeen Tampereella.
Nuoret ja kolmikymppiset maksajan paikalla olevat vastustavat ratikkaa ankarasti. Pätkätöillä eläville veronmaksajille on mahdoton tehtävä suoriutua puolen miljardin turhakkeesta.
Onneksi ulkomailta saa velkaa. Onneksi kokoomus johdattaa pois ikuisesta velkaloukusta.
Ratikan kustannusvaikutus veroja oikeasti maksavalle tamperelaiselle ei ole mikään pikkusumma. Lompsasta lähtee isoja seteleitä.
jos ratikan kannattajat miettisivät vielä kerran tätä tuhlausta, samalla rahalla saisimme toimivan kumipyöräisen bussin joka menee minne halutaan, ja lisäksi voisimme laittaa vanhustenhuollon kuntoon, myöskin koululaistemme ei tarvitsisi olla homekouluissa pilaamassa terveyttänsä, keskustan liikennettä voisi parantaa myös palauttamalla Viistokadun
Näin. Mutta ehdotuksillasi ei saada rahaa valumaan samoihin taskuihin, joihin ratikkavouhotuksella rahat menee.
Voi olla Tampereen aika hankala houkutella uusia veronmaksajia, jos verorahojen käyttö osoittautuu näin holtittomaksi. Aika moni muutti jo tunnelin vuoksi naapurikuntaan.
50:llä miljoonalla saisi luotua täydellisen bussipohjaisen joukkoliikennejärjestelmän. Miksi pitää haaskata 10 kertaa enemmän saamatta yhtään enemmän?
"50:llä miljoonalla saisi luotua täydellisen bussipohjaisen joukkoliikennejärjestelmän. Miksi pitää haaskata 10 kertaa enemmän saamatta yhtään enemmän? "
Isommalla summalla saadaan enemmän rahaa jakoon. Sullemulle. Nykyään helpompaa kun on saatu lanseerattua tuo suljettujen ovien systeemi.
Noh, allianssi on ymmärtääkseni laskenut, että kyllä bussisysteemejä kehittämälläkin kaupunki kehittyy, mutta ottamalla vahan ratikkasysteemin käyttöön, toimii se kuin "turbona" kaupungin kehityksessä.
Jotta kyllä pitäs kaupungin kehittyä. Ainakin itä/länsi-suunnassa pitäs päästä liikkumaan, kun valtion valtatietä kehitetään rantaväylän tunnelilla ja nyt sitten vielä ratikalla tulee pääsemään. Helposti vain tulee mieleen eikö vois olla pikabusseja esimerkiksi Hervannan ja Lielahden välillä? Pääseehän sillä nopeammin kuin ratikalla kiertelee keskustan kautta.
Bussilla pääsisi nopeasti ajamalla tunnelin kautta. Aivan ylivoimainen ratkaisu
Aika harva kaupunkilainen suostuisi tuollaiselle kuolemanlinjalle lähtemään. Kyllä bussienkin on kuljettava maan päällä. Nykyisen rantaväylän voisikin jättää pelkästään joukkoliikenteen käyttöön.
Eivätkö bussit ole joukkoliikennettä?
Höh, eivät suomalaiset ole kauttaaltaan noin arkoja ja neuroottisia, että pientä tunnelia pelkäisivä. Onhan junallakion mentävä kun Jyväskylään menee yli 4 km pitkän tunnelin läpi. Pelkäätkö sitäkin?
ihme kun ihmiset uskaltaa mennä lentokoneella aasiaan ja junalla kanaalin tunnelista ja taksilla ruotsissa´, mutta rantatunneli ennenkun on edes avattu on turvallisuusriski
Kanaalin tunneli on fiasko, jota ei käytä juuri kukaan. Se on tehnyt tappiota syntymästään saakka.
Tunnelit ovat aina vaarallisia, koska niissä voi kokea tukehtumakuolon. Ihmistä ei ole suunniteltu elämään maan alla.
Lentokoneet eivät jää koskaan ilmaan. Omat oikkunsa toki niissäkin, mutta tukehtumakuolon riski on olematon.
en mene parkkiluoliinkaan,
vastustan periaatteessa kaikkea uutta,
olen eläkeläinen enkä halua mitään hyvää kehitysta, koska kuolen kohta muutenkin,
haikailen vanhaan Viistokatu-aikaan kun olin töissä ja terve
Ilmiselvä provo...
Valtuuston+päätös+oli+kaksinkertainen+lukko.
A.+Kulut+eivät+saa+ylittää+250+miljoonaa.
B.+Valtionavun+tulee+olla+1/3.
Molemmat+ovat+rikkoutumassa+kuten+tiedetään.+Valtion+lupaus+antaa+71+milj.+on+tasan+1/4+ratikan+hinnasta+283+milj.+Joten+ei+pitäisi+olla+mitään+mahkuja+päättää+alkaa+rakentaa.
Pieni+laskelma+vielä+lopuksi:
Jos+ratikka+olisi+maksanut+sen+250+milj.+ja+valtionosuus+siitä+olisi+ollut+1/3+niin+Tampere+olisi+maksanut+siitä+167,5+milj.+Nyt+kun+hinta+onkin+283+eikä+valtion+osuus+nouse+maksaa+Tampere+212+milj.+josta+pienellä+prosenttilaskulla+saamme,+että+kaupungin+maksettavaksi+jäävä+osuus+on+noussut+44,5+milj+eli+n.+27+%.+Nousu+on+siten+aika+hurja+mutta+ei+se+näytä+kiihkopäitä+mitenkään+hillitsevän,+mikä+on+aika+ikävää.+Kiihkot+puhuvat+koko+hinnan+noususta+eli+että+"vain"+n.+10+%+mutta+totuus+tamperelaisen+veronmaksajan+kannalta+on+ihan+jotain+muuta+eli+YLI+NELJÄNNEKSEN+nousu.
Aluksi sovittiin, että kulut eivät ylitä 250 miljoonaa euroa.
Aina voidaan sopia uudelleen. Mitä enemmän hyvät veljet tienaavat, niin sitä suuremmasta summasta kannattaa sopia.
Näemmä valtuuston päätöksillä ei ole mitään merkitystä. Aina voidaan päättää uudelleen!
Verorahoille on tärkeämpääkin tekemistä kuin leikkikalujen ostelu. Mitään ratikoita ei tarvita!
Tarvitaan tai ei, sillä ei ole päätökseen mitään merkitystä, ihan sama. Ratikka päätetään lokakuussa rakentaa.
Kumpi on aikaisemmin käytössä, Olkiluoto 3 vai Tampereen ratikka?