Juha Sipilän oikeistohallituksen kannatus on romahtanut yhdessä ainoassa vuodessa. Erityisen paljon pettyneitä on Perussuomalaisten entisissä äänestäjissä.
Hallituksen kannatus kansalaisten keskuudessa laski alle 50 % kriittisen rajan ensi kerran jo viime vuoden lokakuussa suurten mielenosoitusten yhteydessä. Näin nopea romahdus on poikkeuksellinen. Kannatuksen lasku on siitä yhä syventynyt.
Eduskunnan kolmen oikeistopuolueen Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Kristillisten yhteiskannatus on viime vuoden vaaleista laskenut 39,4 %:sta 29,7 %:iin.
Samaan aikaan Eduskunnan kolmen vasemmistopuolueen Sosiaalidemokraattien, Vihreän liiton ja Vasemmistoliiton yhteiskannatus on viime vuoden vaaleista kasvanut 32,1 %:sta 42,9 %:iin.
Vasemmiston ja oikeiston välinen siirtymä on siis runsaassa vuodessa yhteensä 20,5 prosenttiyksikköä Vasemmiston eduksi. Muutos on poikkeuksellisen jyrkkä Suomen poliittisessa historiassa.
Ennennäkemätöntä Suomessa ja kansainvälisestikin harvinaista on hallituspuolue Perussuomalaisten täystuho. Kuinka on mahdollista, että puolue menettää näin nopeasti 60 % omista kannattajistaan? Tätä ei voida selittää enää rakenteellisilla tai millään muilla yleisillä syillä. Yksinkertaisesti: Petos on paljastunut.
Koko poliittiselle järjestelmällemme näin suuri luottamuksen menetys on erittäin suuri haaste. Vasemmiston tehtävä on nyt korjata se minkä korjata voi ja kannettava vastuu kansan hyvinvoinnista. Oikeiston epäonnistuminen painaa ja katkeroittaa monia. Inhimillinen kasvu ja uusi tie on silti mahdollista.
Hallituksen kannatus kansalaisten keskuudessa laski alle 50 % kriittisen rajan ensi kerran jo viime vuoden lokakuussa suurten mielenosoitusten yhteydessä. Näin nopea romahdus on poikkeuksellinen. Kannatuksen lasku on siitä yhä syventynyt.
Eduskunnan kolmen oikeistopuolueen Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Kristillisten yhteiskannatus on viime vuoden vaaleista laskenut 39,4 %:sta 29,7 %:iin.
Samaan aikaan Eduskunnan kolmen vasemmistopuolueen Sosiaalidemokraattien, Vihreän liiton ja Vasemmistoliiton yhteiskannatus on viime vuoden vaaleista kasvanut 32,1 %:sta 42,9 %:iin.
Vasemmiston ja oikeiston välinen siirtymä on siis runsaassa vuodessa yhteensä 20,5 prosenttiyksikköä Vasemmiston eduksi. Muutos on poikkeuksellisen jyrkkä Suomen poliittisessa historiassa.
Ennennäkemätöntä Suomessa ja kansainvälisestikin harvinaista on hallituspuolue Perussuomalaisten täystuho. Kuinka on mahdollista, että puolue menettää näin nopeasti 60 % omista kannattajistaan? Tätä ei voida selittää enää rakenteellisilla tai millään muilla yleisillä syillä. Yksinkertaisesti: Petos on paljastunut.
Koko poliittiselle järjestelmällemme näin suuri luottamuksen menetys on erittäin suuri haaste. Vasemmiston tehtävä on nyt korjata se minkä korjata voi ja kannettava vastuu kansan hyvinvoinnista. Oikeiston epäonnistuminen painaa ja katkeroittaa monia. Inhimillinen kasvu ja uusi tie on silti mahdollista.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Vaalien jälkeen jatkaa porvarihallitus,ette pysty tekemään minkäänlaista yhteistyötä keskenänne kuten viime haalituskausi sen näytti,numerolla leikettelyn siaan keskittyisitte yhtenäiseen rintamaan että maassa olisi Vasemmistolainen hallitus,mutta älkää untanähkö siitä jollette ole yhteiskykyisiä oppositiokutsuu jälleen kerran .
Rautavaara+on+edelläkävijakunta.
Perussuomalaisten+kannatus+romahti+Rautavaaralla+jo+viime+kunnallisvaaleissa+viime+eduskuntavaaleihin+15,9+%+alaspäin+ja+Vasemmistoliiton+nousi+12,7+%+ylöspäin.
Kokoomuksen+kannatus+Rautavaaran+viime+kunnallisvaaleissa+oli+2,8+%+ja+Vasemmistoliiton+noin+kymmenen+kertaa+Kokoomusta+suurempi+26,3+%.
Kiitos+yhteistyöterveisistä.+Pidetään+koko+maa+asuttuna+ja+vapaana+äärioikeistosta.
Edesmennyt appiukko kertoi että Rautavaara on niin kurja paikka että variskin lentää selällään paikan yli kun ei kestä katsella sitä kurjuutta,ei ei ihme että se ei sieltä nouse kun vasemmiston kannatus on niin suuri.
Viimeksi Espanjassa ovat Sosiaalidemokraatit kieltäytyneet kaikesta hallitusyhteistyöstä Oikeiston kanssa. Tällaisia ääniä kuuluu nyt hallitusyhteistyöstä myös Suomen Sosiaalidemokraattisesta Puolueesta:
"Tavoitteemme vaaleissa ei voi olla vain paluu hallitukseen vaan selkeä politiikan suunnanmuutos.
Sipilän hallituksen muodostamisen jälkeen ovat opposition kolme suurinta puoluetta, SDP, vihreät ja vasemmistoliitto toimineet kaikissa suurissa ja useimmissa pienissä kysymyksissä hyvin yhtenäisesti samankaltaisten politiikan perusnäkemysten pohjalta. On syytä nyt varmistaa, että nämä puolueet myös vaalien jälkeen ovat yhteisessä rintamassa määrittämässä uuden hallituksen politiikan suunnan.
Parhaiten tämä tapahtuu siten, että nämä puolueet ryhtyvät myös hahmottamaan ja laatimaan yhteisiä tavoitteita seuraavalle hallitukselle ja menevät vaaleihin tällaisen yhteiseen ohjelmaan sitoutuneina. Näin ne olisivat myös, vaikka eivät enemmistönä vielä olisikaan, joka tapauksessa hallitusneuvotteluja johtava blokki jota porvaririntama ei pääse hajottamaan.
Tiedän että tällainen ajatus on ollut vieras sosialidemokraateille, jotka ovat aina korostaneet aatteellista omavaraisuuttaan. Selvää on, ettei tämä vielä näiden puolueiden näkemyksiä yhtenäistä, eikä poista niiden osin erilaisia intressejä ja painotuksia. Mutta nämä erot ovat kuitenkin merkittävästi vähäisempiä kuin ne, jotka erottavat nämä puolueet nykyisistä hallituspuolueista.
Perinteiden ja historiallisten ansioiden varassa, vaikka niitä ei tule väheksyä, emme nykyisten ja tulevien sukupolvien luottamusta saavuta, vaan sillä miten osoitamme uskottavat ja toimivat ratkaisut aikamme suuriin haasteisiin. Se on sekä politiikan sisältö- että menettelytapakysymys. Puolueorganisaatiot ja puoluedemokratia kaipaavat vahvistusta. Tämä on hyvä aloittaa antamalla vihdoin puolueen johdon valinta puolueäänestyksessä koko jäsenistön käsiin.
Ohjelmallisesti SDP:n ongelma on, että olemme aivan oikein ja perustellusti sanoneet selkeästi ei monille porvarihallituksen esityksille. Ihmisille on kuitenkin jäänyt vähemmän selväksi se, mikä meidän jaa-ohjelmamme on Suomen ja avoimen yhteiskunnan pelastamiseksi.
Tähän vastaamista palvelisi yhteinen opposition ohjelmatyö. Sen pohja on jo tähänastisissa oppositiolinjauksissa valmiina, mutta on kysymyksiä, kuten perustulo, Eurooppa-politiikka tai kestävä energiatalous, joissa opposition on vielä haettavia yhteisiä linjauksia.
Tämä on kuitenkin enemmän mahdollisuus kuin ongelma, sillä itseriittoisten puolueiden aika on ohitse. Kaikkien, myös sosialidemokraattien, on tunnustettava ettei kenelläkään ole monopolia sen enempää vallankäyttöön kuin sitä ohjaaviin ajatuksiin. Yhteistyöllä ja yhteiselle valmistelulla joudumme testaamaan ja kehittämään omia ajatuksiamme, voimme myös oppia muilta ja saamme laadittua sellaisen suuntaohjelman Suomelle joka on sekä innostava ja visionäärinen että realistinen ja toteuttamiskelpoinen kun sille saadaan vaaleissa riittävän vahva valtakirja."
http://tuomioja.org (Lyhennelmä puheesta Seinäjoella 21.8.)
Aloittajan kannattaa miettiä valmiiksi selitys sille miksi sosialistit romahtaa taas seuraavissa vaaleissa. Vihreät lienee suurempi kuin Vas ja Sdp yhteensä.
Vihreiden nousu SDP:tä suuremmaksi ja Vasemmistoliiton nousu SDP:tä suuremmaksi ovat todennäköisiä lähivuosina. Tämä kertoo vasemmiston vasemmistolaistumisesta. Samalla myös oikeisto vasemmistolaistuu ja vasemmiston kokonaiskannatus kasvaa.
"Vasemmistoliiton nousu SDP:tä suuremmaksi"
Tuo olis parlamentariusmin kannalta suotavaa. Saadaan ay-liikke pois sotkemasta parlamentarrista päätöksentekoa. Kaikki edusnvalvojat, lobbarit, on saatettava samalle viivalle valtapoliittisesti. Ja se ei voi olla eduskunta - jossa SDP on sitä roikottanut vaalityön ja vaalituen vastineeksi.
Hyvältä rupeaa näyttämään. Kun Helsingin Sanomakin vaikenee.
Oikeistohallituksen synty Suomeen 2015 oli mahdollista vain kollektiivisen psykoosin tilassa.
Oikeisto hallitus on ollut juuri niin huono kuin pelättiin. Se että timokkio siunaa kaiken mitä Sipilä ja Orpo sanoo ei luulisi olevan ylpeyden aihe kenellekään. Hallituksesta pitää osata poistua jos politiikka muuttuu kesken kauden muuksi kuin on sovittu. Persuille kurjistaminen ja köyhdyttäminen on ok jos vaan saa audinpenkillä kölliä.
Perussuomalaiset+alitajunnassaan+jo+vaistoavat+että+tämä+oli+sitten+tässä.+Ylivoimainen+enemmistö+puolueen+nykyisistä+kansanedustajista+ei+koskaan+enää+tule+valituksi+minkään+puolueen+listoilta+ja+tätä+he+epätoivoissaan+torjuvat+mielestään.
Kannatuksesta+on+sulanut+60-65+%.+Paikoista+se+merkitsee+70-75+%.+Jäljellejääväkin+osuus+suurelta+osin+ohjautuu+eri+tynkkysille+kuin+nykyisille+kansanedustajille.+Petoksella+on+lyhyet+jäljet,+mutta+itsepetoksessa+voi+vielä+elää+seuraaviin+vaaleihin.
Kuntavaaleihin enään reilu puolivuotta. On persuilla kyyti kylmää .
Valta vaihtuu se lienee selvää ja yksi puolue katoaa sinne mistä tulikin. Poliittiselle tunkiolle, hyvästi persut!!!
Sama voi käydä Sipilän johtamalle keskustalle lähitulevaisuudessa.
Toivotaan niin.
Työttömyyden hoitaminen olisi nyt tärkeintä ja samaan aikaan Oikistohallitus on vuodessa perunut puheensa 110.000 uudesta työpaikasta ja tavoitteleekin nyt enää 10.000 työpaikkaa. Minne ne 100.000 hävisivät? Veroparatiiseihin!
Oikeistohallitus on tehnyt koko kansan mielestä historiallisen huonoa politiikkaa ja perussuomalaiset vielä lisäksi vaalipetosten Suomen ennätyksen.
Maamme on mafian hallussa. Tulevaisuus edellyttää rohkeutta ja yhteistyötä taistella tuhokapitalistien tuhovoimia vastaan.
Lähteekö Sipilä samalla kuin hänen rakķikoiransa Berner.
Samalla saattaa hajota hallituksen lisäksi myös Keskustapuolue.
Se olisikin tuplajättpotti.
Persuista ja kepusta ei jää kuin muisto ja kokoomus saa etsiä uudet rahoittajat.
Oikeasti vain Persujen kannatus on laskenut. Eikä se ole varsinaisesti oikeistopuolue, tai ei einakaan porvaripuolue. Sen entiset kannattajat ovat takaisin SDP:ssa (suurimmalta osin), tai takaisin sohvalla nukkumassa.
Kristilliset ja RKP ovat oikeistopuolueita ja niiden kannatus on pysynyt. Keksustan ja Kokoomuksen kannatus on pysynyt yllättävänkin vakaana, vaikka paljon ovat tehneet jonka luulisi syövän kannatusta merkittävästi.
Vihreät, joka joissakin asioissa (esim. työmarkkinaasioissa) on enemmän oikeistolainen on kasvanut suhteellisesti eniten.
Eli vain PS-kannattajien kato eri suuntiin on realiteetti. Ja niin käy aina populistille kun joutuu vastuuseen. Se kuuluu kuvioon. Siihen ei siis vaikuta "oikeistolaisuus" vaan pölhöpopulismi.
Vasemmistoliitossa, ja sen edeltäjissä on harrastettu populismia jo kauan, mutta se on erityyppistä - satuolentojen kuten "suurpääoman" tai "roistokapitalistien" syytteäminen ihan kaikesta. Nuo valheelliset, mutta poliittisesti näppärät, mielikuvat ovat jotenkin salonkikelpoisempia kuin pölhöpopulismi)
Esität väärää tietoa, että "Oikeasti vain Persujen kannatus on laskenut". Keskustan kannatus on uusimmassa mittauksessa heikoin neljään vuoteen ja Kokoomuksen kannatus on tällä vaalikaudella mitattu alemmaksi kuin koko 2010-luvulla.
Esität "persoonallisen" tulkinnan siitä, kuinka persut "Eikä se ole varsinaisesti oikeistopuolue". Perussuomalaisten omien kannattajienkin keskuudessa tehty tuore tutkimus kertoo heidän mieltävän itsensä oikeistoon. Samoin persut ryhmittelevät kansalliset ja kansainväliset politiikantutkimuslaitokset ja media.
Esität "persoonallisen" tulkinnan siitä, kuinka "RKP ovat oikeistopuolueita ja niiden kannatus on pysynyt". Ruotsalainen kansanpuolue on etnisen ryhmä etuja ajava kansanpuolue, jota äänestävät sekä sosialistit että oikeisto. Sen vakaa kannatus on koko sen olemassaolon nojannut tähän koko kansansa edun ajamiseen.
Esität "persoonallisen" tulkinnan siitä, kuinka Vihreät "joissakin asioissa on enemmän oikeistolainen". Vihreiden kannatuspohjaa tutkittaessa vihreiden äänestäjät sijoittuvat vielä vihreiden uusvasemmistolaisiksi tutkittuja kansanedustajiakin lähemmäs Vasemmistoliittoa kuin mitään toista puoluetta.
Vihreä+liitto+ja+Vasemmistoliitto+ovat+kaksi+lähimpänä+toisiaan+olevaa+eduskuntapuoluetta.+Niiden+kannattaisi+yhdistyä+2019+vaaleihin+ja+näin+tulla+pääministeripuolueeksi.+Esim.+vaaliliiton+avulla+kannatus+20-25+%.
Vasemmisto on vasemmistolaistunut, kun konservatiivinen sdp vuotaa uusvasemmistolaisiin vihreisiin ja vasureihin.
Oikeisto on vasemmistolaistunut, kun äärioikeistolainen persut on romahtanut, oikeistolainen kokoomus on alempana kuin kymmeneen vuoteen ja kristillinen oikeisto jämäsijoilla.
Keskusta elää noiden entisten oikeistolaisten äänillä.
Viime+vaaleissa+oikeistolaiset+hallituspuolueet+saivat+äänistä+57,0+%+ja+eduskunnan+oppositiopuolueet+40,5+%.
Uuimmassa+kannatuskyselyssä+hallituksen+suosio+on+alempan+kuin+kertaakaan+yhdessäkään+43:sta+kyselystä,+jotka+vaalien+jälkeen+on+tehty.
Oikeistohallituksen+kannatus+nyt+46,2+%+ja+eduskunnan+oppositiopuolueiden+51,6+%.
Siirtymä+opposition+eduksi+jo+21,9+pointsia.
On se runsaassa vuodessa paljon. Mutta sama muutoksen suunta pitää saada jatkumaan.
Persujen kannatus alle puolessa. Kepulla alimpana 4 vuoteen. Kokoomuksella koko tämän vuosikymmenen pohjat.
Huomenta!
Anne Bernerin naamasta näkee, että oikeistohallituksen eväät on syöty.
Sipilä teki maallemme suuren palveluksen kun hän pakotti liian suureksi paisuneen populistisen räyhäpuolueen hallitukseen ja sitä kautta marginaaliin.
Keskustan ja Kokoomuksen kannatus on pitänyt kutinsa kutakuinkin, vaikka hekin saavat osaltaan kantaa vhallitusvastuun taakkaa.
Oikeiston kannatus ei ole romahtanut. Epäpuolueen kannatus on.
Olipahan siinäkin taas tulkinta. :D
Aloituksessa on faktat ja allakin näkyy jo korjattu virheet.
Kepun+kannatus+on+laskenut+vuoden+2015+alusta+7+%+ja+on+nyt+alimmalla+tasolla+4+vuoteen,+uusimman+mittauksen+mukaan.+Kokoomuksen+kannatus+syöksyi+viime+vuonna+useita+kertoja+alemmas+kuin+10+vuoteen.
Eduskunnan+kolmen+oikeistopuolueen+ja+kolmen+vasemmistopuolueen+välinen+kannatussiirtymä+viime+vaaleista+on+20+%.+Vasemmistolle+10+%+lisää+ja+oikeistolta+10+%+pois.
Todella lupaavaa ja Suomen kannalta ehdottoman hyvä asia. Köyhimmän kansanosan kurittaminen loppuu siis lähitulevaisuudessa. Hienoa!
Persujen puolittumisnopeus on kaikista maailman alkuaineista kaikkein nopein.
Uskonnollinen oikeisto ja fasistihallitus Suomeen = Persut palvelevat Putinia ja Trumpia.