Putin putoaa 11.9.2016

Tärkeä_tiedote

"Putin putoaa ja Gorba tulee valtaan 11.9.2016"

Noin on lappeen Rannan ikioma, milloinkaan erehtymätön profeetta Harri Veijonen profetoinut, joten jäämme kihelmöivän jännityksen vallassa odottamaan muutaman päivän kuluttua tapahtuvaa vallanvaihtoa!

Jos näin ei tapahdukaan jostain perin kummallisesta ja käsittämättömästä syystä, niin luonnollisesti me haluamme kuulla selityksen asiantilan muuttumiseen. Voimme täydellisesti luottaa siihen että erehtymätön profeetta Veijonen tulee sen myös antamaan kuten tuhansia kertoja aikaisemminkin eri yhteyksissä.
Erehtymätön ei siis erehdy, mutta minkäpä sille voi jos ja kun Herra on päättänytkin muuttaa suunnitelmiaan ihan yht`äkkiä. Ei siinä ole mitään tehtävissä edes maailman luotettavimmalla ennaltatietäjällä!

22

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valvokaa

      Mitäköhän mieltä Jarmo tuosta on?

      • Tämä_on_todettu

        Pientä on Pihon höperehtimiset siihen verrattuna mitä "jorma" hourii tälläkin palstalla. No, tietysti jorma pistää pahat, sillä onhan profeettakilpailu edelleen käynnissä, eikä tässä maassa voi olla kuin yksi kaikkein suurin suurimman paikalla!

      • Valvokaa
        Tämä_on_todettu kirjoitti:

        Pientä on Pihon höperehtimiset siihen verrattuna mitä "jorma" hourii tälläkin palstalla. No, tietysti jorma pistää pahat, sillä onhan profeettakilpailu edelleen käynnissä, eikä tässä maassa voi olla kuin yksi kaikkein suurin suurimman paikalla!

        Ehkä hän kuitenkin kommentoi tuota aloitusta.

      • Mä en halua pilkkaajalle kommentoida mitään kanssauskovan ja Jeesuksen palvelijan päänmenoksi, vaikka en usko yksinkertaisesti vaan mihinkään Gorbatsoveihin. Puolikuollu ukkohan se jo on, eikä mitään mahkuja enää nousta minnekään isompaan rooliin.
        Sitäpaitsi, olen jo sanonut kantani antikristuksesta: Ihmiset ympäri maailmaa käsittävät termin antikristus, TÄYSIN VÄÄRIN. Se ei ole varsinaisesti yksikään erityien ihminen, vaan hanekivalta, joka on ollut aina ja joita on kaikkialla.
        Puhumme siis ihan eri asioista Veijosen kanssa, kun puhumme antikristuksesta.

        Toiseksi: Jos kutsumme sitä "laittomuuden ihmistä" josta Paavali puhuu, niin se muuttaa asiaa erilaiseksi. Tämän keskeisimpiä tunnusmerkkejä ilmestyessään on se että hänellä on ollut PIENI VALTA. Hänellä ei siis ole ollut suurta valtaa, mikä oli Gorbatsovilla. En siis ymmärrä miksi joku voi edes kuvitella etsivänsä maailman johtajistosta tätä "laittomuuden ihmistä".

      • Laittomuudenihminen

        Tuollainen pienivaltainen ihminen voisi siis ilmestyä vaikka Inarin erämaasta. Olisiko nimi esim. Ari?

      • JarmoEklund kirjoitti:

        Mä en halua pilkkaajalle kommentoida mitään kanssauskovan ja Jeesuksen palvelijan päänmenoksi, vaikka en usko yksinkertaisesti vaan mihinkään Gorbatsoveihin. Puolikuollu ukkohan se jo on, eikä mitään mahkuja enää nousta minnekään isompaan rooliin.
        Sitäpaitsi, olen jo sanonut kantani antikristuksesta: Ihmiset ympäri maailmaa käsittävät termin antikristus, TÄYSIN VÄÄRIN. Se ei ole varsinaisesti yksikään erityien ihminen, vaan hanekivalta, joka on ollut aina ja joita on kaikkialla.
        Puhumme siis ihan eri asioista Veijosen kanssa, kun puhumme antikristuksesta.

        Toiseksi: Jos kutsumme sitä "laittomuuden ihmistä" josta Paavali puhuu, niin se muuttaa asiaa erilaiseksi. Tämän keskeisimpiä tunnusmerkkejä ilmestyessään on se että hänellä on ollut PIENI VALTA. Hänellä ei siis ole ollut suurta valtaa, mikä oli Gorbatsovilla. En siis ymmärrä miksi joku voi edes kuvitella etsivänsä maailman johtajistosta tätä "laittomuuden ihmistä".

        Hei Jarmo. Mistä raamatusta olet hakenut,ettei antikristus olisi persoona (henkilö) tuntuu hyvin oudolta. Varmaankin osaat lukea,mutta pitäisi myös ymmärtää lukemansa. Toiseksi Veijolainen on itse asettanut itsensä profeetaksi.Ei hän ole Jumalan asettama profeetta. Kukaan oikea Jumalan profeetta ei edes vahingossa mainitse itse olevansa profeetta.Ei todellinen profeetta toitota torvea ja koroita itseänsä.

    • TuomRuuth

      Ei Putin putoa vielä sunnuntaina. Hänellä on vielä kunniakas tehtävä Harmagedonilla. jonne hänen on johdettava sotalaumansa. Tosin joku muu johtaja saattaa viedä Googin Israelin vuorille. Mutta P. saattaa olla pitkälle alulle panija. Venäläisiä pommareita on jo ryhmittymässä Israelin ympärille. Esim. Iranissa on jo venäläisillä lentokoneita valmiina taisteluun, vaikka osallistuvatkin vielä "vain" Syyrian sotaan.

      • In-TuomRuuth_we_trust

        Aivan aivan..siinäpä tulikin lopullisesti profetian varmistava, erityisen luotettavan tuntuinen selitys.
        Melkeinpä rohkenisin väittää TuomRuuth:ista kehittyvän Jorman, Pihon sekä Veijosen vakavasti otettava kilpailija miteltäessä kaikkein luotettetavimman tuntuisesta profeetan arvonimestä! Se ei ole vähän se!
        Tähän ennustukseeni minulla on varmasti riittävät perusteet, sillä -kuinkas sattuikaan- niin milloinkaan erehtymätön herra profeetta Veijonen on jo aikaisemmin ennaltatiennyt Venäjän, eli Gorban hyökkäävän Jerusalemiin 11.3. 2018.
        Tosin; jos otamme profetian sananmukaisesti, niin jää epäselväksi hyökkääkö Venäjän valtio, vaiko pelkästään Gorba yksinään itsenäisenä persoonana Jerusalemiin.
        Tähän epäkohtaan kaipaamme selvitystä herra profeetta Veijoselta suoraan lappeen Rannasta.

      • TuomarRuuth
        In-TuomRuuth_we_trust kirjoitti:

        Kyyllä tässä ollaankin jo profetioiden luotettavuuden ylärajoilla. Huomautettakoon, että Gorbahan ei yksin hyökkää Jerusalemiin. Hänhän ottaa mukaansa ottomaanit sekä suuren meluavan lauman arabeja. Veijosen ennaltatietäminen vuodelle 2018 on jo liian myöhäinen ajankohta. Pakanain ajatkin täyttyvät jo 2017! Näitä jo toteutumassa olevia Riemuvuoden tapahtumiahan ei voine ohittaa. Kaikki tapahtuu määrätyssä järjestyksessä. Jos yksi ajankohta menee pieleen, menee muutkin ennaltatietämiset uusiksi. Joten parempi ennaltatietää jo olemassa olevia tapahtumia, kuten juuri juutalaisten ajanlaskuri osoittaa. Tetrat, vuosijuhlat ovat aina osuneet kohdalleen.

      • TuomarRuuth
        TuomarRuuth kirjoitti:

        Sitä paitsi Gorbahan hyökkää Jerusalemiin vasta tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen. Voihan näitä "hyökkäyksiä" olla aiemminkin, mutta Ilmestyskirja väittää ainakin Googin toimivan juuri tällä aikajanalla. Gorbahan ei varsinaisesti ehkä elä niin kauan, mutta hänet voidaan laittaa lepäämään tuhannen vuoden ylitse ja sitten herätetään tehtäväänsä. Putin on pudonnut jo aikaa sitten pelistä pois. Hänellä on jo merkittävä tehtävä saada maailma sekaisin alkukaaoksessa. -Tätä ei Veijonenkaan ennaltatietänyt!

      • Tämä_on_tutkittu

        " Gorbahan ei varsinaisesti ehkä elä niin kauan, mutta hänet voidaan laittaa lepäämään tuhannen vuoden ylitse ja sitten herätetään tehtäväänsä."

        Erinomainen huomio, mutta juuri sen tähden onkin hämmästyttävää etteivät edes Veijonen tai Pelästyssanomien ns.jorma erehtymättämyydessään ole tuota asiaa huomanneet Siionin virtain äärellä itkiessään,
        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ps.137.html
        kuin omassa kotonaan ehtymättömän järjenvirtansa pauhinaa kuunnellessaan.
        No, ehkäpä asialle saadaan selitys myöhemmässä vaiheessa.
        Huomattava on kuitenkin Gorban yrittävän heittäytyä ovalaksi ja käyttävän alla mainittuja salanimiä johtaakseen fiksuimmatkin raamatuntuntijaprofeetat harhaan ja pois itsensä jäljiltä!

        Putin PUTOAA ja Gorbna TULEE VALTAAAAN!!
        11.9.2016
        GORPAN hyökkää Jrerusalemiin!!!!!
        11.3.2018

        Kaikesta huolimatta jäämme valmistautumaan v ä k e v i n rukouksin kohti huomenna koittavaa uutta päivää, joka on alku maailman historian mullistaville tapahtumille!

        Hallelujah! Kiitos Herralle. Amen.

        sela

      • Lisävalaistusta_asiaan

        Jaahas, putoaminen tarkoittaakin Putinin salamurhaa!
        Joku ei-profeetallinen henkilö olisi voinut kuvitella Putinin ns. putoavan liiallisen vodkanjuonnin seurauksena, tai ja ellei peräti auki olevan katuviemärin kannen reiästä alas jäteveden sekaan ja hukkuvan.
        Olisi se vaan aika nolo loppu Suuren ja Mahtavan Venäjän maan presidentille!

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12488045/profetiapommi!-putin-kaputt!

    • Valvokaa
    • Hetki_vielä

      Jokohan Putin putoaa heti ja välittömästi vuorokauden muututtua toiseksi, vai onko meidän odotettava jännityksellä salamurhaajan iskuhetkeä kokonainsta 24 tuntia?
      Luonnollisesti emme epäile maailman luotettavimman profeetan, eli herra Veijosen ilmoituksen todenmukaisuutta, sillä minkä herra Veijonen on julki tuonut, se myös tapahtuu niin maanpäällä kuin taivaassa!

      • Hetki_lyö

        Tässä sitä suuren jännityksen vallassa odotellaan Putinin putoamista, eli alle puolituntia on enää luvatun ajankohdan alkamiseen. Mikäli jostain kumman syystä miutään ei tapahdukaan huomenna 11pvä, niin syy varmaankin löytynee uskovaisten väke istä rukouksista Herran puoleen että hän vielä tämån kerran Putinin hengen säästäisi.

      • Tämä_on_nähty

        Kovinpa hiljaa ovat kaikkein luotettavimman tuntuiset profeetat olleet asian johdosta!
        Ilmeisestikin sen verran menee aikaa selityksien keksimiselle tämänkin tapauksen tapahtumattomuudelle ettei ole varaa mitään itsestään ilmoitella, ennen kuin on varmaa että uskovaisiin uppoava selitys on riittävän hyvä, valmis ja varmistettu vanhaan tyyliin sopivasti.

    • nokuinka

      Miten tämä juttu etenee?

    • JuutalainenMies123

      JUUTALAISTEN PERUNAAA ON HYVÄÄÄÄÄÄ!!!

    • kovaputin

      Kova jätkä tuo Putin. Siltä väännettiin niskat nurin eräässä sukellusveneessä jo kauan ennen kuin pääsi Venäjän presitentiksi. Sitten raato ammuttii torpeedoputkesta mereen. Ja nyt se kuitenkin on presitenttinä.

      • okoigodfl

        Sama juttu on tässä Venäjän romahtamisessa. Sen olisi pitänyt romahtaa jo monta kertaa. Mutta siinä se olla jököttää. Meidän naapurina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      98
      3437
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      307
      1870
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1697
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      96
      1557
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      411
      1516
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      430
      1417
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1390
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1166
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      349
      1003
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      277
      992
    Aihe