Homouden ja feminismin välinen yhteys

Suomessa – ja varsinkin Ruotsissa – homous on yleistymään päin ja jo uhkaksi yhteiskunnan tulevaisuudelle, koska huoltosuhde heikkenee sitä mukaa kuin lisääntymiskelpoiset parit vähenevät.

Venäjällä käydessäni olen huomannut, että siellä ei homoutta juuri esiinny. Siellähän naiset ovat naisia ja heidän kanssaan on helppo päästä yhteistyöhön, ainakin pienen palkkion avulla.

Voisiko homous olla seurausta naisten miehistymisestä? Eli kun nainen alkaa ns. pihtaamaan, niin "normaalit" miehet etsivät muita tapoja toteuttaa itseään? Ja homouden löytäneiden miesten huomattua naisten olevan tarpeettomia soppa on valmis. Sukupuolet eivät ole enää riippuvaisia toisistaan.

Mutta mistä feminismi ja homous oikein ylipäätään kumpuaa? Nehän eivät ole kuin sata vuotta vanha keksintö, suunnilleen yhtä vanha kuin aspiriini, joka on ensimmäinen suurelle yleisölle riippuvuutta aiheuttanut huume.

Myös miesten siemennesteen laatu on heikentynyt lääkkeiden käytön lisäännyttyä. Jätevesistä löytyy jos minkämoista huumekoktailia.

Onko feminismi ja homous siten lääketeollisuuden syytä? Haluaako joku taho saada väestöongelman kuriin tietämättään vai tarkoituksella?
860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Venäjällä käydessäni olen huomannut, että siellä ei homoutta juuri esiinny. Siellähän naiset ovat naisia ja heidän kanssaan on helppo päästä yhteistyöhön, ainakin pienen palkkion avulla."

No ei "esiinnykään" koska se on siellä niin paheksuttua ja siitä tulee helposti hakatuksi. Maksullisesta seksistä en taas kyllä tekisi mitään johtopäätöksiä siitä millaiset sukupuolten väliset suhteet ovat. Se on ihan oma maailmansa jossa raha ratkaiseen.

"Voisiko homous olla seurausta naisten miehistymisestä? Eli kun nainen alkaa ns. pihtaamaan, niin "normaalit" miehet etsivät muita tapoja toteuttaa itseään? Ja homouden löytäneiden miesten huomattua naisten olevan tarpeettomia soppa on valmis. Sukupuolet eivät ole enää riippuvaisia toisistaan."

Juuri vähän aikaa sitten tehdyssä seksututkimuksessa todettiin että naisten välinen seksi oli kyllä lisääntynyt melkoisen paljon mutta miesten välinen seksi taas ei juuri lainkaan. Joten olet väärässä homouden lisääntymisestä jos tarkoitat sillä vain miesten välistä seksiä.

Äänestä
  • Homous+on+lisääntynyt+-+myös+miehillä.+Homous+on+nähtävästi+vakio+kautta+ihmiskunnan+historian+on++homoja+ollut+1+-+5%+väestöstä.+Tämä+määrä+on+kuitenkin+noussut+viimeisten+vuosikymmenten+kuluessa.+Tämä+on+yhteydessä+siihen+että+miehet+ovat+muuttuneet+femiinisiksi.+Sivuvaikutuksena+on+miehillä+hedelmällisyyden+lasku,+siittiöitä+on+alle+puolet+siitä+mitä+20+vuotta+sitten.+Nykyisistä+suomalaisista+miehistä+alle+30+v.+On+käytännössä+steriilejä+1/4.+Tämän+on+arveltu+johtuvan+ravinnon,+juomaveden+ja+rokotusten+lisäaineista.+Myös+pehmytmuovia+epäillään.+Tilanne+ei+kuitenkaan+näytä+haittaavan+päättäjiämme?+Tämä+saa+epäilemään+että+asiantila+on+tahallaan+aiheutettu+(+femiiniset+miehet+eivät+sodi+tai+vastusta+maan+miehittämistä+matuilla).http://www.hs.fi/sunnuntai/a1359177337956

    Äänestä

  • Moro. hauskaa jargonia. Onko homous lisääntynyt itsesi kohdalla?
    Ihan hyvä. jos nuoremmat sukupolvet voivat toteuttaa parisuhdevalintansa ja seksuaalisuutensa muuten, kuin menemällä avioliittoon ja pettämällä puolisoaan jatkuvasti.

    Äänestä

  • himafilosofi kirjoitti:

    Moro. hauskaa jargonia. Onko homous lisääntynyt itsesi kohdalla?
    Ihan hyvä. jos nuoremmat sukupolvet voivat toteuttaa parisuhdevalintansa ja seksuaalisuutensa muuten, kuin menemällä avioliittoon ja pettämällä puolisoaan jatkuvasti.

    Pettämällä? Katsotko, että avioliitossa puolisot omistavat toistensa kehot?

    Äänestä

  • himafilosofi kirjoitti:

    Moro. hauskaa jargonia. Onko homous lisääntynyt itsesi kohdalla?
    Ihan hyvä. jos nuoremmat sukupolvet voivat toteuttaa parisuhdevalintansa ja seksuaalisuutensa muuten, kuin menemällä avioliittoon ja pettämällä puolisoaan jatkuvasti.

    Feministi Tiina Rosenberg:
    Rosenberg ilmoitti puolueen uudesta tavoitteesta lakkauttaa avioliiton instituutio kokonaan ja korvata se sukupuolineutraalilla moniavioisella kumppanuusjärjestelmällä. Kuten nuorten ehdotus edellisenä vuonna, Rosenberg mainosti ehdotustaan ”perheen vapauttamiseksi heteroseksuaaleista normeista” ja sanoi avioliiton historiassa olevan kyse ”rakkauden ja yhteiselon sijaan omistamisesta.”

    Feministien ihanneyhteiskunnassa ei tapahdu pettämistä. Pettäminen on heteroseksuaalinen käsite, joka pitää murskata, kuten heteroseksuaalitkin.

    Äänestä

  • Lesbokimppaa kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Heterot ja avioliitto instituutti pitää murskata. Kaikki ongelmat johtuvat heteroista. Kaikkien pitäisi olla homoja ja lesboja.

    Äänestä

  • Nalli-Palaa-vielä kirjoitti:

    Homous+on+lisääntynyt+-+myös+miehillä.+Homous+on+nähtävästi+vakio+kautta+ihmiskunnan+historian+on++homoja+ollut+1+-+5%+väestöstä.+Tämä+määrä+on+kuitenkin+noussut+viimeisten+vuosikymmenten+kuluessa.+Tämä+on+yhteydessä+siihen+että+miehet+ovat+muuttuneet+femiinisiksi.+Sivuvaikutuksena+on+miehillä+hedelmällisyyden+lasku,+siittiöitä+on+alle+puolet+siitä+mitä+20+vuotta+sitten.+Nykyisistä+suomalaisista+miehistä+alle+30+v.+On+käytännössä+steriilejä+1/4.+Tämän+on+arveltu+johtuvan+ravinnon,+juomaveden+ja+rokotusten+lisäaineista.+Myös+pehmytmuovia+epäillään.+Tilanne+ei+kuitenkaan+näytä+haittaavan+päättäjiämme?+Tämä+saa+epäilemään+että+asiantila+on+tahallaan+aiheutettu+(+femiiniset+miehet+eivät+sodi+tai+vastusta+maan+miehittämistä+matuilla).http://www.hs.fi/sunnuntai/a1359177337956

    "Homous+on+nähtävästi+vakio+kautta+ihmiskunnan+historian+on+homoja+ollut+1+-+5%+väestöstä.+Tämä+määrä+on+kuitenkin+noussut+viimeisten+vuosikymmenten+kuluessa.+"Ei+kyllä+tutkimusten+mukaan.+Nykyiset+luvut+vastaavat+miesten+osalta+aika+hyvin+samoja+joita+saatiin+esimmäisissä+tieteellisissä+seksitutkimuksissa+1950-luvulla.

    Äänestä

Eli suomalaiset lakkaavat olemasta koska homot valtaavat maan mutta sinulla onneksi on venäläiset huorat eli miksi valitat

Äänestä

Kommentoi aloitusta

funtsia kirjoitti:

Suomessa – ja varsinkin Ruotsissa – homous on yleistymään päin ja jo uhkaksi yhteiskunnan tulevaisuudelle, koska huoltosuhde heikkenee sitä mukaa kuin lisääntymiskelpoiset parit vähenevät.

Venäjällä käydessäni olen huomannut, että siellä ei homoutta juuri esiinny. Siellähän naiset ovat naisia ja heidän kanssaan on helppo päästä yhteistyöhön, ainakin pienen palkkion avulla.

Voisiko homous olla seurausta naisten miehistymisestä? Eli kun nainen alkaa ns. pihtaamaan, niin "normaalit" miehet etsivät muita tapoja toteuttaa itseään? Ja homouden löytäneiden miesten huomattua naisten olevan tarpeettomia soppa on valmis. Sukupuolet eivät ole enää riippuvaisia toisistaan.

Mutta mistä feminismi ja homous oikein ylipäätään kumpuaa? Nehän eivät ole kuin sata vuotta vanha keksintö, suunnilleen yhtä vanha kuin aspiriini, joka on ensimmäinen suurelle yleisölle riippuvuutta aiheuttanut huume.

Myös miesten siemennesteen laatu on heikentynyt lääkkeiden käytön lisäännyttyä. Jätevesistä löytyy jos minkämoista huumekoktailia.

Onko feminismi ja homous siten lääketeollisuuden syytä? Haluaako joku taho saada väestöongelman kuriin tietämättään vai tarkoituksella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu