Matutusrahat ovat pois suomalaisten palveluista

http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijoiden_kaannytysvalitukset_nostavat_valtionoikeusmenoja_miljoonilla/9151557 Esim. omaishoitajat uupuvat koska eivät saa apua omaisensa kotihoidossa saadakseen edes hetken levätä itse.
65173
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat
  • Suomelle tulossa jättilasku – turvapaikanhakijoista 800 miljoonan euron kustannukset


    Turvapaikanhakijoista koituu Suomelle tänä vuonna 2016 lähes miljardin euron kulut, selviää Ilta-Sanomien tekemästä laskelmasta.

    Ennen vuoden 2015 tulijapiikkiä kustannukset olivat 200–300 miljoonaa euroa vuodessa. Täksi vuodeksi turvapaikanhakijoiden määrän toivotaan suunnilleen puolittuvan 15 000 henkilöön, mutta kustannusten odotetaan nousevan silti yli 800 miljoonaan euroon.

    Suurin yksittäinen menoerä aiheutuu turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnasta, jonka määrärahaa korotettiin täydentävässä talousarvioesityksessä marraskuussa yli 200 miljoonalla eurolla yhteensä reiluun 290 miljoonaan euroon tälle vuodelle.

    Kunnille maksettavaan kotouttamisrahaan uppoaa yli 162 miljoonaa ja työ- ja elinkeinoministeriön järjestämään kotoutumiskoulutukseen reilut 60 miljoonaa euroa. Isoimpiin menoeriin kuuluvat myös vastaanottokeskusten asukkaiden saamat tuet, joihin uppoaa noin 90 miljoonaa euroa.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001120165.html

    Spipilä: Kymmenet tuhannet pakolaiset eivät ole keneltäkään po
    https://www.youtube.com/watch?v=5DxR8c6tcKQ&list=PLmb1Thl8L0NgS1OCOyOb8UCYk0BdBk_gn&index=10

    SINÄ MAKSAT! KIITÄ NYKYISTÄ HALLITUSTA!

    1Äänestä

Pakolaiset ovat universaalissa suojeluksessa ja heidän eteen pitää uhrata vaikka koko kansakunta. Suomalaista ei suojaa kukaan ja hänen pahin päähänpotkijansa on oma hallituksemme.

1Äänestä
  • Vau. No on sinulla huonot oltavat. Etkö todellakaan huomaa, mitä kaikkea tämä yhteiskunta sinulle on antanut ja antaa? Että olet raukka päähänpotkittu vain ja huonosti on kaikki eikä kukaan suojaakaan?

    1Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Vau. No on sinulla huonot oltavat. Etkö todellakaan huomaa, mitä kaikkea tämä yhteiskunta sinulle on antanut ja antaa? Että olet raukka päähänpotkittu vain ja huonosti on kaikki eikä kukaan suojaakaan?

    Totta.

    2Äänestä

  • Hyvä kommentti.

    2Äänestä

Sipilä nauraa vaimonsa Minna Maarian kanssa uudessa Sipoon ökytalossaan.

1Äänestä
  • Myi Kempeleen talonsa jonka alunperin aivopierussaan lupasi matuille.

    1Äänestä

Vain diktatuureissa vaimot on miestensä neuvonantajia, kyllä tuo oli Sipilältä helvetin iso moka.

1Äänestä
  • Sipilä vaimoineen olivat saunakaljoissa kun vaimo sai idean.

    1Äänestä

  • dkjgfs kirjoitti:

    Sipilä vaimoineen olivat saunakaljoissa kun vaimo sai idean.

    Heh

    1Äänestä

  • xkhgdsf kirjoitti:

    Heh

    Pierussa olivat.

    1Äänestä

Hyvä aloitus. Pistäkää jakoon.

1Äänestä
  • ok.

    1Äänestä

Ja nytkö omaishoitajista vihdoin huolehdittaisiin, jos turvapaikanhakijoista päästäisiin eroon? Vaikke ennen turvapaikanhakijoiden määrän massiivista kasvuakaan ei huolehdittu?

Asia on kyllä tärkeä, ei siinä. Mutta tahtotilaa sen korjaamiseen ei ole oikeilta tahoilta löytynyt.

1Äänestä
  • Suvakki urbaanilässy taas viisastelemassa. Menepä nuolemaan matujen varpaanvälejä lähimpään vokkiin.

    1Äänestä

  • Mitä niistä hoitajista nyt tyhjää huolehtimaan! Pääasia, että Irakin pojilla on kiva loma!!

    Äänestä

  • RasmusPönni kirjoitti:

    Mitä niistä hoitajista nyt tyhjää huolehtimaan! Pääasia, että Irakin pojilla on kiva loma!!

    Vai niin. Minusta asia on ollut tärkeä ennen viime vuotta ja se on tärkeä tänäkin vuonna. En vain jaksa naiivisti kuvitella, että tämä siinä missä kaikki muutkin aiemmin retuperällä olleet asiat yhtäkkiä taiottaisiin kuntoon, jos viime vuonna saapuneet turvapaikanhakijat katoaisivat. Tänä vuonnahan heitä ei ole enää niin paljon tullutkaan.

    Äänestä

Eipä riitä täällä elättäminen. Nyt EN siis meidänkin rahoja lähetetään Turkissa oleville. Heille jaetaan kortit joille EU lähettää joka kuukausi rahaa, jolla saavat tehdä mitä haluavat. Kukas on tutkinut ketä ovat kenelle rahakortti annetaan. Syyrialaiseksi tekeytyneelle terroristille joka kätevästi saa näin rahaa jolla voi ostaa aseen pommin ja vuokrata kuorma-auton?!

1Äänestä
  • Hyvin kirjoitettu.

    1Äänestä

Stadin uudet asunnot matuille ja omat liian rikkaat kehien ulkopuolelle. Vihreillä on kova kiire laatia uusia yleiskaavoja matujen uusille asuinalueille. Seuraavissa vaaleissa voi tulla nimittäin pahasti turpaan, jos matuja ei saada äänestäjiksi.

1Äänestä

Tämä on huono asia jos meidän omien kansalaisten tukia joudutaan karsimaan, sitä emme hyväksy.

1Äänestä

ei muuten pidä paikkaansa.
Pakolaisia jos tarkoitat niin niihin on varat valtion lisäbudjetin, talousarvion ulkopuolelta eikä siis "oteta" pois jotain muualta.

Toiseksi, ei ole vaihtoehtoja, pakko hoitaa

1Äänestä
  • Ei mikään pakko, sopimuksia voi aina rikkoa.

    1Äänestä

  • Kansainväliset, homehtuneet sopimukset täysin muuttuneessa maailmanjärjestyksessä pitäisi nollata pikimmiten, se nyt on vaan suunnattoman tyhmää olla koko maailman sosiaalitoimena, kun tuota velkaa tulee joka vuosi miljardeja lisää.

    Tänne väkisin tunkeutuneet tuovat entiset tuhoisat uskonnolliset erimielisyytensä ja pimeät, nykyaikaan kuulumattomat, rituaalinomaiset/ luutuneet tapakulttuurinsa "kylkiäisinä".

    En ymmärrä suomalaisia ketkä kannattavat tämmöistä monikulttuurisuutta hinnalla millä hyvänsä. Melkoinen joukko tänne tunkeutuneista lukeutuu varsinkin etiikan ja moraalin kannalta arveluttaviin ihmisiin.

    Tuntuu täysin hullulta,että oppineetkin suomalaiset ihmiset pitävät halal lihaa hamuavien ja siten eläinrääkkäykseen syyllistyvien, sekä naisten ja yleensäkin ihmisten oikeuksia polkevien (eri klaanit ja lahkot) puolia hyvinkin kiihkeästi.

    Kaikki arvostelu asiaintilan järkiperäistämiseksi on tuomittu rasismiksi väkisin maahamme tunkeutuneita kohtaan. Maassa maan tavoilla, ei passaa edes sille joukolle joka täältä turvapaikan kustantamanamme saa.

    Syntyneeseen tilanteeseen on tultu, koska meillä on "maailmoja syleilevä" maanpetokselliselta vaikuttava hallinto. Nämä puuhastelijat saavat EU:sta sitten kätyrinpalleja millä istua hyvillä palkoilla, tekemättä juuri muuta kuin sen kuuluisan "kapallisen p-kaa "!

    1Äänestä

  • Lisäbujetti ei tule taivaasta vaan vero ja velkarahoistamme joten kyllä matutusrahat ovat pois palveluistamme.

    1Äänestä

  • Ihmeellisiä nämä, jotka kuvittelevat, etteivät tällaiset rahasummat ole mistään pois. Ihan kuin lisäbudjetti tarkoittaisi jotain rahan painamista tai muuta vastaavaa.

    Tämänkin aivopierun esittäjä voisi tutustua lähemmin hallituksen leikkauslistaan.

    Eikös se ollut Orpon vaimo, jonka lakifirma juuri näitä valituksia hoitaa.. aivan..

    1Äänestä

Miten se pakolaisten asioiden hoitaminen vaikuttaa suomalaisten olemiseen?
No, ei mitenkään. Omaishoitajien ja muiden samantapaisten asiat hoidetaan kuten ennenkin. Eivät heidän etuutensa huonone mihinkään.

1Äänestä
  • Eihän se pari miljardia lisävelkaa vuodessa ja sosiaalisen asuntotuotannon lisääminen juuri matuille vaikuta muille mitään, eihän?

    1Äänestä

  • voi.ressukkaa kirjoitti:

    Eihän se pari miljardia lisävelkaa vuodessa ja sosiaalisen asuntotuotannon lisääminen juuri matuille vaikuta muille mitään, eihän?

    Ei maahanmuuttajille erikseen asuntoja rakenneta. Sosilaalista asuntotuotantoa on pakko harjoittaa, koska työpaikat muodostuvat aivan vääriin paikkoihin. Suomessa on asuntoja aivan riittävästi, mutta ihmisten on pakko muuttaa työpaikkojen perässä pääkaupunkiseudulle.
    Valtionvelkaa maksetaan joka tapauksessa enemmän sitten, kun siihen on mahdollisuus. Vienti ei vedä nykyisellään. Siinä on talouslaman syy.

    1Äänestä

  • Niitä ei saada parannettua koska palveluista leikataan koko ajan koska matutus nielee lisää rahaa koko ajan. Jos matuongelmaa ei olisi suomalaisten palveluita ei tarvisisi leikata niin rajulla kädellä kuin nyt Sipilän hallitus tekee. Kaikki vaikuttaa kaikkeen valtion budjetissa joten kyllä matutuskin vaikuttaa kansalaisten palveluja heikentävästi.

    1Äänestä

  • Ei_vaikuta kirjoitti:

    Ei maahanmuuttajille erikseen asuntoja rakenneta. Sosilaalista asuntotuotantoa on pakko harjoittaa, koska työpaikat muodostuvat aivan vääriin paikkoihin. Suomessa on asuntoja aivan riittävästi, mutta ihmisten on pakko muuttaa työpaikkojen perässä pääkaupunkiseudulle.
    Valtionvelkaa maksetaan joka tapauksessa enemmän sitten, kun siihen on mahdollisuus. Vienti ei vedä nykyisellään. Siinä on talouslaman syy.

    KokkareTROLLI viisastelee taas tapansa mukaan.

    Äänestä

  • Ei_vaikuta kirjoitti:

    Ei maahanmuuttajille erikseen asuntoja rakenneta. Sosilaalista asuntotuotantoa on pakko harjoittaa, koska työpaikat muodostuvat aivan vääriin paikkoihin. Suomessa on asuntoja aivan riittävästi, mutta ihmisten on pakko muuttaa työpaikkojen perässä pääkaupunkiseudulle.
    Valtionvelkaa maksetaan joka tapauksessa enemmän sitten, kun siihen on mahdollisuus. Vienti ei vedä nykyisellään. Siinä on talouslaman syy.

    Noin+70%+stadin+muuttovoitosta+koostuu+maahanmuuttajista,+että+sillai.+Meinaatko,+että+ne+ihan+omistusasuntoja+hankkivat+ja+rakennuttavat.

    1Äänestä

  • voi.ressukkaa kirjoitti:

    Noin+70%+stadin+muuttovoitosta+koostuu+maahanmuuttajista,+että+sillai.+Meinaatko,+että+ne+ihan+omistusasuntoja+hankkivat+ja+rakennuttavat.

    Hyvä kommentti. Kiitos.

    Äänestä

  • Joka ainoa veroeuro ja asunto joka annetaan näille prkleen huijareille on pois hyötykäytöstä. Millainen laskuoppi hyysäreillä oikein on.

    1Äänestä

  • Ei_vaikuta kirjoitti:

    Ei maahanmuuttajille erikseen asuntoja rakenneta. Sosilaalista asuntotuotantoa on pakko harjoittaa, koska työpaikat muodostuvat aivan vääriin paikkoihin. Suomessa on asuntoja aivan riittävästi, mutta ihmisten on pakko muuttaa työpaikkojen perässä pääkaupunkiseudulle.
    Valtionvelkaa maksetaan joka tapauksessa enemmän sitten, kun siihen on mahdollisuus. Vienti ei vedä nykyisellään. Siinä on talouslaman syy.

    Tuo on aivan totta

    1Äänestä

  • totuus_tässä kirjoitti:

    Tuo on aivan totta

    Voiko joku olla noin saakelin tyhmä. On eri asia tehdä sosiaalista asuntotuotantoa työssäkäyville suomalaisille kuin noille ikuisesti työttömiksi jääville huijareille, joille kaadetaan vielä lisäksi loputtomasti elatusrahaa. Tiedätkö paljonko jo yli 20 vuotta Suomessa olleisiin ja kovaa vauhtia lisääntyviin somaleihin uppoaa rahaa ja mikä on niiden oikea hyöty ja työikäisten työllisyysaste, kun tulkit ja somaliasiamiehet yms. lasketaan pois.

    1Äänestä

Mamut on lähettäny vuosikymmeniä rahaa ulkomaille et saadaan uusia pakolaisia tänne niillä rahoilla.

1Äänestä
  • Totta.

    1Äänestä

Rahoja ei lähetetä normaalien pankkien kautta.

1Äänestä
  • Mikä sen firman nimi on?

    1Äänestä

  • xzluy kirjoitti:

    Mikä sen firman nimi on?

    Saatan muistaa väärin mutta oliko Dabaswili.

    1Äänestä

HYVÄ ALOITUS,

1Äänestä

Kyllä kuule reilusti suurin osa Suomen valtion budjetista menee
ihan meidän omiin SOTE-kuluhin
Yli miljoona eläkeläistä, jo niihin menee miljardeja budjetista.

Yli puolet valtion menoista on SOTE.

Maahanmuutto tai pakolaiset on pikkujuttu tässä kaikessa

1Äänestä
  • Sanoo palstan kokoomuslainen/kepulainen/rkp:läinen joka kannattaa lisää halpatyövoimaa Suomeen palkkoja polkemaan.

    1Äänestä

  • Eläkeläiset ovat eläkkeensä työllään maksaneet paitsi te tulevat eläkeläiset, jotka ette ole päivääkään mitään tuottavaa tehneet. Pakoloiset kuuluvat tuohon jälkimmäiseen porukkaan, että sillai.

    1Äänestä

  • sulla.päässä.vikaa kirjoitti:

    Eläkeläiset ovat eläkkeensä työllään maksaneet paitsi te tulevat eläkeläiset, jotka ette ole päivääkään mitään tuottavaa tehneet. Pakoloiset kuuluvat tuohon jälkimmäiseen porukkaan, että sillai.

    Justiin näin.

    1Äänestä

  • zsouyts kirjoitti:

    Sanoo palstan kokoomuslainen/kepulainen/rkp:läinen joka kannattaa lisää halpatyövoimaa Suomeen palkkoja polkemaan.

    Totta.

    Äänestä

Jokainen vähänkin asiaan perehtynyt tietää, että tällainen maahanmuutto romahduttaa jokaisen hyvinvointivaltion. Koska veronmaksajia on vain rajallinen määrä ja sosiaalietuudet on laskettu hyvin rajallisen ihmisjoukon käyttöön.

Kun sitä rahaa ei vaan putoa taivaasta ja velanotto aiheuttaa maksukyvyttömälle aina jotain seuraamuksia. Yleensä juuri omaisuuden ja itsemääräämisoikeuden siirtymisen muiden käsiin. Katsokaa Kreikkaa.

Onko Suomen hallitus kiero vai umpityhmä?

1Äänestä
  • Kiero koska Suomen poliitikot palvovat EU:ta joka haluaa lisää halpatyövoimaa Eu maihin palkkoja polkemaan mikä mahdollistaa Euroopan pääomapiirien jatkuvan rikastumisen. Suomen poliitikot kuolaavat ökypalkkaisten EU virkojen perään kun tie nousee pystyyn Suomessa eli putoavat Suomen herrahissistä esim. eduskuntavaalien kautta.

    Äänestä

  • Onko Suomen hallitus kiero vai umpityhmä? .... Sipilä lahjottiin ottamaan Ruotsin matuja "taloonsa" , Sipilä sai mahtavat rojaltit, palkkiolahjusrahat veroparatiisin pankkitilille. Sipilä keinottelee KEPULIEN myöntämillä yritystuillla ja rojaltipalkkioilla. Sipilä on ahne.

    1Äänestä

Sipilän hallitus lappaa lisää rahaa matutukseen.

1Äänestä

Sipilä kehtasi väittää viime syksynä kun matutulva alkoi että ei matujen elatus ole keneltäkään pois kun toimittaja kysyi asiasta.

1Äänestä
  • Valehteli tuolloinkin.

    2Äänestä

suomessa+on+reilu+30%+nuorisotyöttömyysja+matut+otetaan+kilpailemaan+samoista+hommista.ei+ihme,+että+porukat+ei+lisäännyeikä+poliitikolla+ole+oikeutta+päättäätässä+ajassa+näin+isoista+asioista.

1Äänestä
  • Hyvä kommentti.

    1Äänestä

  • Sipilän hallitus on hassannut jo noin 2 miljardia irakilaisiin ja afgani9stanilaisiin paperittomiin matuihin.

    1Äänestä

  • "Kilpailemaan" ?!
    Matut kävelevät kaiken yli ja ovat etuoikeutetussa asemassa.
    Suurin osahan niistä on "hyvin koulutettuja" mm. sydänkirurgeja ja koodaajia, joissa tunnetusti luku- ja kirjoitustaito eivät ole välttämättömiä taitoja.

    1Äänestä

  • Sipilä, Orpo ja Soini paapovat paperittomia ulkomaalaisia.

    1Äänestä

Kepu pettää AINA.

2Äänestä

Siinä menee monen mummon ja papan vaipparahat kuin kankkulan kaivoon.

2Äänestä
  • Niimpä, jokainenhan halua elää mahdollisimman pitkän elämän ja loppuvuosiin kuuluu vaipat monellekin vanhukselle.
    Ja nyt vanhusvaipoista nipistetään muka rahanpuutteessa (lue vaipparahatkin hupenevat korskeisiin matusotureihin)..

    2Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kcdhgfx kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijoiden_kaannytysvalitukset_nostavat_valtionoikeusmenoja_miljoonilla/9151557 Esim. omaishoitajat uupuvat koska eivät saa apua omaisensa kotihoidossa saadakseen edes hetken levätä itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu