Suomi oli länsimainen demokratia 1939

Valcosoturi

"Suomi on siis tyypillinen Itä-Euuropan valtio, jossa autoritarismi saa jalansijaa. Länsimaisen näkemyksen mukaan sekä fasismi että kommunismi olivat autoritaarisia hallintomuotoja."

Suomi oli länsimainen demokratia, joka suuntautui voimakkaasti Pohjoismaiseen puolueettomuuteen.

"Eivät Yhdysvallat, Kanada, Ranska, Englanti, Hollanti. Belgia tai Luxemburg olleet sisäisen miehitysarmeijan miehittämiä eikä niissä lapsia indoktrinoitu sotahulluiksi naapurikansan vihaajiksi."

Ei ollut Suomikaan. SK-järjestö oli vapaehtoinen osa lakisääteistä maanpuolustusta.
Vastaavia organisaatioita oli useissa maissa mm. Ruotsissa ja Englannissa ym.

"On ymmärrettävää, että länsimaat eivät olleet kovin halukkaita lähettämään miehiään sekaantumaan itäisten barbaarien keskinäisiin välienselvittelyihin 1940."

Itäisistä barbaareista en tiedä, mutta länsimaat erottivat NL:n Kansainliitosta sen hyökättyä Suomeen 30.11. 39. Ne antoivat aseapua ja valmistautuivat lähettämään joukkoja niitä suorastaan tyrkyttäen.

14

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eiolluthyvämaa

      Ihan roskaa, eihän meillä tunnustettu edes AY-liikettä ilman Talvisotaa. AY-aktiivit ja ammattiyhdistyksiin liittyneet erotettiin työpaikostaan, mielipidevainot kukoistivat ja köyhiä kyykytettiin mielin määrin. Julmat massamurhat keväällä -18 olivat rankaisematta ja ovat vieläkin. Ei sekään ole demokratian tuntomerkkejä.

      • Turha-valehdella

        Vuoden 1918 tapahtumat olivat seurausta punakapinasta, jonka tarkoitus oli suomalaisen yhteiskunnan tuhoaminen.
        Laillinen hallitus voitti kapinalliset ja Mannerheimin johdolla siirryttiin länsimaiseen demokratiaan 1919.

        AY-liike sai toimia lakien puitteissa, mutta sopimusoikeutta sillä ei ollut ennen Talvisotaa.

        Työpaikoilla harjoitettiin anarkiaa ja laittomia lakkoja.


    • joppia_tarjolla

      Aloittajalla on oikea painopiste käyttäessään verbistä mennyttä aikamuotoa "OLI". Suomi oli tosiaan ennen demokraattinen maa.
      Mutta. onko se nykyään sitä?
      Ei, nyt Suomi on alistettu uusliberalistisen markkinavoiman, EU:n komissaarien ja direktiivien komennon alle. Ja tästä heijastuu myös se pakkoajattelu jota jo ehdittiin pakkolaki esitysten myötä tuoda esille.
      Meillä ei enää ole muuta vaihtoehtoa kuin; pakkolait tai pakon edessä tehdyt vapaaehtoiset pakkosopimukset. Pakotus on pakkoa kaikissa muodoissaan. Kikysopimus on pakkosopimus vaikka se johdakaan terveeseen taloudelliseen kasvuun.

      Huomatkaa sana "terveeseen". Kyllä "Kiky" on pakkosopimus epäterveeseen kasvuun eli harvainvaltaan. Tässä hyvinvoiva eliitti pääsee kuorimaan itselleen taloudellisen kasvun "kerman". Rahvas saa tyytyä "joppiin" jos nyt sitäkään edes saa.

      • Kaikenlaista-sitä

        tolkutetaan totena.

        Suomessa toimii demokratia. Toinen asia on, takaako se oikeat päätökset kaikissa asioissa.


    • Suomi-oli

      Tshekkoslovakian ohella toinen demokratia 1918 syntyneistä uusista valtioista.

      Sitä ei mikään palstan valehtelu muuta.

      • Valehtelet, demokratioita oli toki mutta Suomi ei kuulunut sihen joukkoon. Maa missä työväki ei voi järjestäytyä ei ole lähelläkään demokratiaa.


      • oli-demokratia

        " Maa missä työväki ei voi järjestäytyä ei ole lähelläkään demokratiaa. "
        Ei tämä ole merkki demokratian puuttumisesta. Ei ollut vapaata järjestäytymisoikeutta myöskään Englannissa tai USA:ssa. Suomessa oli kuitenkin vapaat parlamenttivaalit ja ääni/kansalainen systeemi. Suomessa oli rikollisena kielletty kommunistit ja oikeistolainen Lapuan liike.


      • kansndemokratia

        Vain Neuvostoliitto oli demokratia


      • Kuohuva.maailma

        Kuka niin sanoi? Stalin hallitsi yksinvaltaisesti. Venäjällä on aina ollut tsaari. Niin on nytkin. Se sopii Venäjän kansalle. Iso maa, langat pitää olla yksissä käsissä.

        Tiedoksesi ja mietittäväksesi: Yksivaltiudesta ei siirrytä demokratiaan yhdessä yössä. Siihen ei kukaan ole valmis eikä mikään kansa siihen pysty.

        Esimerkkejä voit nähdä tämän päivän maailmasta. Gaddaff kaadettiin, Saddam kaadettiin, Iranista tuli uskonnollinen "tasavalta", imaamien johtama, Syyriassa soditaan, Turkin "demokratia" on yhden miehen hyppysissä. Kambodja, Pohjois-Korea...
        Demokratian nimissä sorretaan yhä rajummin maan kansalaisia, uudet valtaan pyrkivät tahot taistelevat keskenään demokratian nimissä.

        Ehkä Tunisia selvisi vähimillä vaurioilla Arabikeväästä, mutta työtä sielläkin on viljalti edessä yhä.


    • Suomesta tuli länsimainen demokratia ensi kerran vasta syksyllä -44, hävityn sodan jälkeen. Siihen asti elettiin porvariston, kätyrinään Suojeluskunnat, näennäisdemokratiassa missä työväki ja köyhät olivat kyykyssä jos halusi menestyä.

      • Suomen-demokratia

        syntyi Mannerheimin johdolla 1919. Se on säilynyt nykypäiviin NL:n ja kommunistien yrityksistä huolimatta.


    • lahtarionpyöveli

      Maa missä yksityinen kansalaisjärjestö saa riehua valtiovallan suojeluksessa lähes mielin määrin toisia ihmisitä sortaen ja väkivaltaa harjottaen ei ole demokratia. Turhaa on valehdella jotain muuta.

      • aliluti1998

        Suojeluskunnat olivat vuoden 1918 tammikuusta lähtien oleellinen osa Suomen maanpuolustusta. Niiden toiminnan jatkajina toimivat nykyään Maanpuolustuskoulutusyhdistys (perustettu 1993) ja puolustusvoimien maakuntajoukot (vuodesta 2004).


    • Valitettavasti

      Suomi ei ole koskaan ollut vielä oikea demokratia.Täällä on ollut vallassa vasemmistolaiset ja nyt oikeistolaiset 90-luvulta lähtien, todellinen tasa-arvo on aina puuttunut. Ei sen puoleen,maailmassa ei taida olla yhtään täysin rauhallista tasa-arvoista demokratiaa olemassa vielä koskaan ollut olemassakaan,ja tokkopa tuleekaan,vain väkivallan historiaa muodossa ja toisessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      5757
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2100
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1932
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1094
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1093
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      987
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      967
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      892
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      755
    Aihe