Miten vastaat ihmiselle, joka on tehnyt sellaista mitä katuu, mutta mitä ei voi enää koskaan korjata, miten sellainen henkilö, voi koskaan enää saada puhdasta omatuntoa, vai onko syyllisyys kannettava hautaan asti.
Eikö ole mitään tietä vapauteen?
Eikö ole mitään tietä vapauteen?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Vastaisin ihmiselle "Tee paremmin ensi kerralla äläkä ota liikaa stressiä maailmasta :) "
Mutta mitä jos omatunto ei vain yksinkertaisesti anna rauhaa?
Omatunto silloin sairas. Jos on tehnyt kaiken voitavan asian eteen tunnustanut asian maallisten tahojen edessä, pyytänyt Jeesukselta anteeksi, niin asia on Jumalan kanssa kunnossa, mutta omatunto on jotenkin lakihenkinen ja onhan se mahdollista että sielunvihollinen syyttää.
Onko kysymyksessä uskovainen henkilö?
Minun mielestäni siihen, että on tehnyt kaikkensa, pitäisi kuulua se, että yrittää hyvittää tekonsa niille, jotka ovat siitä kärsineet. Se on toki hankalaa, jos vastakkain asettelu on ollut molemminpuolista ennen traagista vaihetta.
Kyllä Jumala antaa anteeksi henkirikoksenikin, joten abortin tai muuten elämässä niin syvään pimeyteen joutuneen, että riistää hengen toiselta, on niitä raskaimpia syntejä, mutta katuvalle ja myös maan lakien mukaan kärsineelle kuuluu armo.
Tunnen henkilön, joka on tappanut ihmisen maailmassa ollessaan ja kärsinyt siitä pitkä vankilatuomion. Kyllä hän kokee olevansa nyt vapaa, mutta sanoo, ettei se ikinä mielestä jää. Olisihan Jumala voinut varjella ettei uhri olisi menehtynyt, mutta se sallittiin niin hänen kohdallaan. Oli kyllä ollut aika ilkeä tyyppi ja röyhkeä.
Mitä ihmettä varten puuttuisin asiaan mikä ei minulle kuulu ?
Tuskin kellekään meistä on annettu tuomiovaltaa tai valtaa anteeksiantoon ?
Jos kuvitelma on sellainen , että on vapahtaja, tuomari ja se jolla on "taivaan avaimet" on aihetta katsella peiliin. Tai pyytää jonkun joka ei vielä ole aivan sekaisin katsomaan ja sanomaan mitä näkee. Täysijärkinen katsoja tuskin antaisi edes venevajan avainta monellekaan niistä jotka kulkevat tuomioitaan julistelemassa. Tuskin myöskään kannattaa mennä kertoilemaan mistään tekemisistään kenellekään ulkopuoliselle.
Siinähän antaa avaimen hallintaansa !
Noinko vastaisit myös, jos kyseessä olisi, joku oikeen läheinen ja rakas ihminen sinulle? Hän kysyisi sinulta, mitä hänen tulisi tehdä, kun omatunto ei anna rauhaa.
Sanoisitko hänellekin, että "Mitä ihmettä minä puuttuisin tuohon asiaan" Vai mitä sanoisit?
En ole murhannut ketään.
Jos Anneli Auer sanoo niin tai ota kantaa järven rannalla Bodomin.
Anneli Auer on syyllinen rikoksiin, joista häntä syytettiin, mutta näytöt eivät riittäneet.
Sama Bodomin tekijä pääsi kuin koira veräjästä, hänetkin on todettu teknisesti DNA avulla syylliseksi, mutta se ei riittänyt
"Anneli Auer on syyllinen rikoksiin, joista häntä syytettiin, mutta näytöt eivät riittäneet."
Sinulle ne näytöt näköjään riitti. Syyllistyt herjaukseen väittämällä syyttömäksi todettua syylliseksi. Ehkäpä Jeesus antaa sinulle tuon typeryyden anteeksi? Äkkiä kädet ristiin ja pahoittelemaan olemattomuudelta tuota ilkeää ja pahaa tekoa.
Tarkkaan ottaen Aueria ei ole todettu syyttömäksi, vaan näyttö hänen syyllisyydestään on todettu riittämättömäksi. Suomessa kun syylliseksi pitää todistaa riittävällä näytöllä.
Uskovaiset tulee tänne keskusteleen keskenään, mitä hittoa.
Jeesus pelastaa sinutkin, anna lupasi, se on sitä vaille
Perustelut: Näin sanoivat terroristit ja lensivät torneihin, ja Jumalani Jeesus salli sen, mikä kasa kamelinpaskaa Jeesus onkin ja Pyhä Henki ==== homo!
En ainakaan puijaisi uskontoon. Sehän on tyypillistä, että uskonnot käyttävät hädänalaisia hyväksi manipuloimalla nämä omaan porukkaansa. Sitten uskossa, pyydetään anteeksi jumalalta, eikä esim. uhrilta ja ajatellaan että juttu on ok.
Syyllistäminen on varmaan tärkein osa uskontojen aivopesusta - sillä saadaan uhri vastaanottavaiseksi uskonnon jopa järjettömällekin ideologialle.
Kysymys ei ollut nyt siitä, mitä ette vastaisi, vaan siitä mitä te vastaisitte.
Älkää nyt ainakaan menkö valmiiksi ongelmissa olevan ihmisen päätä uskonnoilla sekoittamaan. Vastenmielistä touhua.
Mutta mitä sinä vastaisit?
Yksi oleellinen kysymys on se, haluaako tuo ihminen saada oikeasti anteeksi siltä, jolle on tehnyt vääryyttä vai riittääkö hänelle ilmasta vetäisty "anteeksianto".
Kykeneekö tuo ihminen elämään sopusoinnussa todellisuuden ja tekojensa kanssa huolimatta siitä, ettei voi saada anteeksi vai ahnehtiiko hän jonkun kuvitteellisen anteeksiannon, ettei hänen tarvitse elää tekonsa kanssa.
Ja mikä on anteeksipyynnön ja anteeksiannon tarkoitus? Taitaa uskovaisille olla omat määritteet noille termeille. Joku katuu ja Joulupukki tai Jeesus antaa anteeksi ei oikein täytä anteeksipyynnön ja -annon kriteereitä.