Hallitus byrokratian lisäämistalkoissa

Sipilä retosteli pääministeriksi tultuaan byrokratian vähentämisellä. Hallitus onkin säätänyt yhä uusia lakeja vähätuloisten toimeentulon vaikeuttamiseksi.
Viimeisin villitys on juoksettaa työttömiä työnvälityksessä. Toteutuakseen se lisäisi tuhansia uusia virkailijoita vain siksi että että työtön kävisi loruilemssa kuulumisia.
http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-2000001257738.html
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Pakkohan se on koska nuo työttömät eivät osaa itse hakeutua työhön maan mieluummin makoilevat kotisohvalla tai nuokkuvat kaljabaarien tiskillä.

Työ joka tapauksessa on ainoa pelastus, sitä kannattaa ottaa mihin hintaan hyvänsä ja mistä hyvänsä kunhan saa olla työssä.

Äänestä
  • Extyöloinen on ilmeisesti kaikkien kaljabaarien vakiokävijä ja ikkunoiden takana tirkistelevä namusetä. Eihän hän muuten voisi noin hyvin tietää maamme 200 000 työttömän tekemisiä.

    Ainoa pelastus extyöloisen kohdalla olisikin pistää hänet suljetulle osastolle ylimaallisten harhojensa kanssa.

    Äänestä

TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen korostaa, että löysä kuulumisten vaihtaminen ja tekemisten päivittäminen ei tuo yhdellekään työttömälle töitä.

Toimenpide muistuttaa lähinnä työttömän kiusaamista.

Äänestä
  • Vaikka ei toisikaan työtä, niin se muistuttaa sen hankkimisen tärkeydestä sillä on kestämätöntä olla muilla kansalaisilla kerjäläisenä kuten nyt monet ihan mielellään näyttävät olevan.

    Sehän on kerjäläinen joka ei ansaitse elantoaan itse!

    Eläkeläiset ovat eläkkeensä ansainneet aikoinaan eläkkeen ollessa viivästettyä palkkaa kun taas työttömyyskorvauksen pääosa on ansaitsematonta. Se pitää täysin siirtää ay liikkeen harteille, nehän nauttivat verottomista tuloista ilman oikeutusta. Korkeilla vuokrilla he rahastavat vuokratukien muodossa joten ei se mitään ihmisystävällistä toimintaa ole vaan pahempaa kuin Panaman osuuspankin tilille säästäminen!

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Vaikka ei toisikaan työtä, niin se muistuttaa sen hankkimisen tärkeydestä sillä on kestämätöntä olla muilla kansalaisilla kerjäläisenä kuten nyt monet ihan mielellään näyttävät olevan.

    Sehän on kerjäläinen joka ei ansaitse elantoaan itse!

    Eläkeläiset ovat eläkkeensä ansainneet aikoinaan eläkkeen ollessa viivästettyä palkkaa kun taas työttömyyskorvauksen pääosa on ansaitsematonta. Se pitää täysin siirtää ay liikkeen harteille, nehän nauttivat verottomista tuloista ilman oikeutusta. Korkeilla vuokrilla he rahastavat vuokratukien muodossa joten ei se mitään ihmisystävällistä toimintaa ole vaan pahempaa kuin Panaman osuuspankin tilille säästäminen!

    Extyöloista vaan vituttaa kun AY-liike osaa myös hyödyntää oikeistolaisten kehittelemiä tapoja varojensa hankinnassa. Ikään kuin se olisi vain porvarien yksinoikeus.

    Yrittäjä, joka määrittelee oman palkkansa, saa myös eläkettä sen mukaan. Eli ihan sen oman ahneuden mukaan. Siksi eläkkeilläkin pitäisi olla jokin katto.

    Äänestä

  • porvariloiset kirjoitti:

    Näkee,+että+porvariloinen+on+oikea+loinen+jonka+nuppi+tökkii+todella+pahasti.Yrittäjä+ei+voi+määrätä+omaa+palkkaansa+vaan+sen+määrää+hänen+kykynsä+ansaita+rahaa+palkan+maksuun.+Näin+pitäisi+olla+palkkatyössäkin!Aika+harva+yritys+pystyy+laskuttamaan+yhteiskuntaa+samoin+kuin+ay+liike+ja+hankkia+verovapaita+tuloja.+Onko+ay+liikkeen+ja+yleensä+sosialismin+periaatteena+kiskominen?+Hehän+ovat+jatkuvasti+vuokrataloyhtiöidensä+vuokria+nostaen+alkaneet+saada+valtavia+verottomia+vuokratuloja.+Jos+työläinen+sijoittaa+säästöjään+asuntoon+jonka+sitten+vuoraa+niin+vuokran+katteesta+joutuu+maksamaan+30%+veron,+taitaa+olla+hieman+ylikin.Miksi+ay+saa+verottomana+ja+työläinen+joutuu+maksamaan+veroa+tulosta+jonka+hankintaan+käyttämästään+pääomasta+on+jo+maksettu+verot?+Ay:hän+ei+ole+sitä+veroa+maksanut+edes+niistä+jäsenmaksuista+joilla+nuo+asunnot+on+hankittu!Tuo+on+saatava+järjestykseen,+joko+kaikki+verolle+tai+kaikilta+pois+kyllä+ay:nkin+pitää+tukea+tasapuolisuutta,+vai+pitääkö?

    Todella mukava nyt huomata kuinka kateellinen sinä nyt oletkaan tuolle suomalaiselle ay-liikkeelle.

    Teehän nyt sitten vain rikosilmoitus suomalaista ay-liikettä vastaan jos se on sinun mielestäsi syyllistynyt johonkin laittomuuksiin.

    Äänestä

  • nauran_sulle kirjoitti:

    Ei+tässä+ole+kyse+kateudesta+vaan+oikeudenmukaisuudesta!+Ay+liike+kiristää+hallitusta+joka+on+ainain+lähes+kapina+mutta+sitä+vain+silitellään.+Ay+liikkeen+lähellä+olevat+moittivat+muita+"veronkierrosta"+mutta+itse+harrastavat+moista+ilman+todellisia+perusteita.+Minä+haluan+oikeudenmukaisuutta+tässäkin+asiassa.Äläkä+esitä+tähän+sitä+vanhaa+marxilaisvitsiä+arvon+lisäyksen+riistosta+koska+sitä+ei+ole!Nyt+olisikin+lakeja+kiiruusti+muutettava+jos+ei+ay+liike+kehitä+uutta+strategiaa+noiden+verottomien+tulojensa+käyttöön.+Esim+100%+niistä+voitaisiin+käyttää+vuokratukiin+ainakin+niissä+yhtiöissä+joissa+ay+liike+on+osakkaana+tai+sitten+yleisesti+kaikessa+vuokra-asumisessa.Laittomuus+ja+epäoikeudenmukaisuus+ovat+kaksi+eri+asiaa.+Jos+toinen+saa+ansaita+verottomasti+ja+toinen+ei+niin+se+ei+ole+oikein+varsinkaan+kun+mitään+varsinaista+syytä+ei+ole+esittää.+Laki+on+väärässä,+se+pitää+kiiruusti+korjata+ja+siirtää+nuo+varat+valtion+velkojen+maksuun.

    "Nyt olisikin lakeja kiiruusti muutettava jos ei ay liike kehitä uutta strategiaa noiden verottomien tulojensa käyttöön."

    Sittenhän nyt myös tuon toivomasi uuden lakipykälän pitäisi koskea myös esimerkiksi EK:ta ja MTK:ta.

    Sillä aivan samalla tavallahan myös EK ja MTK toimii kyseisen asian suhteen kuin esimerkiksi mainitsemasi ay-liike.

    Äänestä

  • tasapuolisuuttako kirjoitti:

    Olenko esittänyt asiasta tuon vastaisia mielipiteitä?

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Olenko esittänyt asiasta tuon vastaisia mielipiteitä?

    Kyllä olet todella useasti.

    Äänestä

  • nauran_sulle kirjoitti:

    Kyllä olet todella useasti.

    Laita viite! Muutoin laitan toun lausumasi pravda osastolle.

    Tuskin olen edes montaa kertaa maininnut mitään EK:sta tai MTK:stakaan mitään saatikka niiden mahdollisesta vuokrahuoneisto bisneksestään.

    Taidat olla tyypillinen komuloinen, jaskanvääntäjä! Tässä on turhaa nauraa sinun kenellekään kun oma suorituksesi enemmänkin itkettää!

    Äänestä

  • No niin. Heti kun extyöloiselta loppuu faktat, niin hän alkaa suoltaa noita solvauksiaan. Ja niinhän käy jatkuvasti. Valitettavasti.

    Yrittäjähän tietysti maksimoi oman palkkansa ja minimoi työntekijöiden palkat. Kapitalismin sääntöjen mukaan. Siitä sitä sitten kertyy mukavasti sitä extyöloisenkin nauttimaa ylimääräistä eläkettä, jonka turvin nyt voi täällä pröystäillä omaisuudellaan ja esiintyä silti "työeläkeläisenä".
    Siis pelkkää porvariloisen narsistista paskaa on kaikki extyöloisen jutut.

    Äänestä

"Sehän on kerjäläinen joka ei ansaitse elantoaan itse!"

Työtön on kerjäläinen!!! Sallikaa nauraa.
Esittäjä on joko kokoomuslainen tai persu. Muualta ei tuollaisia tyhmyyksiä löydy.

Äänestä
  • Jos hän jää yhteiskunnan avun varaan niin hänet voidaan luokitella kerjäläiseksi. Kerjäläinenhän elää muiden kustannuksella.

    Vaihtoehtonahan on työttömyyskorvausten siirtäminen ay jäseniltä noiden järjestöjen maksettaviksi. Silloin ne olisivat oikeutettuja maksamaan niin suuria korvauksia kuin vain kassa antaa myöden.

    Se, että ne käyvät minun kukkarollani joka en ole saanut penniä enkä senttiä korvauksia koskaan. Tietysti voitaisiin ajatella meille eläkeläisillä jotka eivät ole korvauksia koskaan nostaneet maksaa sellainen keskimääräinen korvausmäärä verottomana tilille eläkepäivien sulostukseksi.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Jos hän jää yhteiskunnan avun varaan niin hänet voidaan luokitella kerjäläiseksi. Kerjäläinenhän elää muiden kustannuksella.

    Vaihtoehtonahan on työttömyyskorvausten siirtäminen ay jäseniltä noiden järjestöjen maksettaviksi. Silloin ne olisivat oikeutettuja maksamaan niin suuria korvauksia kuin vain kassa antaa myöden.

    Se, että ne käyvät minun kukkarollani joka en ole saanut penniä enkä senttiä korvauksia koskaan. Tietysti voitaisiin ajatella meille eläkeläisillä jotka eivät ole korvauksia koskaan nostaneet maksaa sellainen keskimääräinen korvausmäärä verottomana tilille eläkepäivien sulostukseksi.

    Tyypillistä porvariloisten ahneutta. Veisivät vaikka kerjäläiseltä viimeiset lantit omien "eläkepäiviensä sulostukseksi".
    Kiitos vaan extyöloiselle tästä rehellisyyden puuskasta.

    Äänestä

Byrokratian lisääminen ei haastatteluihin pääty. Työministeri Lindström (ps) esittää haatatteluiden yksityistämistä. Yksityisfirmat kilpailevat keskenään, kuka halvimmalla haastatteluja tekee. Siihen valtio joutuu palkkaamaan lisää virkailijoita. Viranomainen sitten lukee haastattelut ja päättää, onko ja mitä työttömälle tehtävä.
Omituinen kuvio.

Äänestä
  • Aivan 17 miljoonaa mihin? En saanut eikä linsröminpihvi edes itse tiennyt sirkustunnilla joka torstaina tuli klo 16.00 ykkösellä, on nämä ministerit todella "viisaita" ja kas velallahan näitäkin tolloja elätetään vai onko joku kuullut et eduskunta on tuottanut voittoa?

    Äänestä

Vapaakaupasta ja byrokratiasta.
On kiva kuulla ja toistaa sanaa vapaus ajattelematta se sisältöä. EU on suuri vapaakauppaprojekti. Unionin pääomat saavat vapaasti saalistaa mm. Suomen sote-toimintoja. Suomalaiset pääomat saavat vapaasti yrittää samaa.
Sipilän hallitus suunnittelee mittavaa yksityistämisaaltoa kun vapaat markkinat eivät riittävän nopeasti valtaa sote-kenttää. Vapaus loppuu alkuunsa. Hallitus pakottaa yksityistämään ja lupaa rahoitusta toimelle.
Hallitus aikoo rakentaa verovaroilla järjestelmän, jolla tulevat sotepäättäjät käyvät kauppaa mm. ihmisten kansalaisten terveydestä. Hallitus haluaa voittojen valumisen ulkomaille. Se tekee töitä sen eteen.

Äänestä

Itkekää loiset itkekää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

työllistämistäkö kirjoitti:

Sipilä retosteli pääministeriksi tultuaan byrokratian vähentämisellä. Hallitus onkin säätänyt yhä uusia lakeja vähätuloisten toimeentulon vaikeuttamiseksi.
Viimeisin villitys on juoksettaa työttömiä työnvälityksessä. Toteutuakseen se lisäisi tuhansia uusia virkailijoita vain siksi että että työtön kävisi loruilemssa kuulumisia.
http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-2000001257738.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu