Jari Tervo, tuo suomen syöjä alkanut pelätä !

Jari Tervo kertoo, että kaksin ollessa pimeä ei pelota, siksi ei tarvitse miettiä, kumpi heistä menisi tarkistamaan epämääräisen rasahduksen tai risahduksen syyn, mutta yksin ollessa vilkas mielikuvitus vie mukanaan. Kun on pimeällä mökillä yksin, niin mielessä käy koko ajan se, että mökillä on kohtuullisen isot ikkunat ja ulkona on pimeää. Kyllähän sitä ajattelee, että siellä se yksisilmäinen renki on teroittamassa kirvestä ja katsoo samalla, mitä minä puuhaan, Jari Tervo kuvailee.
2674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tervo sai sen verran kuraa niskaansa viimeaikaisista lausunnoistaan,ettei ole lainkaan
ihme jos pelkää.
Kun ylimielisesti julistaa jatkuvasti suomalaisten rasismista on odotettavissa
jonkinlaista vastarektiota.
Mutta ehkä se sädekehä omasta mielestä sensijaa kirkastuu.

Äänestä

Läpikorruptoituneet pahalta haisee, nuo yhteiskuntamme mätäpaiseet.

Äänestä

Tuollaisia räksyttäviä paskanärhejä ei pelkää kukaan!

Äänestä

Eipä ole ihme,jos pelottaa pimeässä,senverran paskaa vääntänyt turvastaan
saatanan sika haukkuu jatkuvasti Suomalaisia tavallisia ihmisiä.Turpaansa ottaa vielä pahemman kerran,jos vittuilu ei lopu.

Äänestä
  • Onko pääsylippuja myynnissä matsiin Tervo vastaan Saatanansika?

    Äänestä

Suomalaisille ominaiset piirteet eivät tietenkään selitä rasismia. Pahoittelen, että olen tahtomattani loukannut ihmisiä...

Äänestä

Lopettakaa ihan kokonaan sen kirjojen ostaminen, lukeminen ja lainaaminen. Loppuu runkku-pervolta rahat.

Äänestä

olisiko mitään mahdollisuutta kerätä rahalahja tälle julkisessa lähetyksessä Raamattua selkänsä taakse viskelevälle Jumalan pilkkaajalle? Tällä rahalahjalla rienaaja lähetetäisiin takaisin Rovaniemen maalaiskuntaan oppimaan kunnioitusta isänmaata ja uskontoa kohtaan lestadiolaisuskovilta? Eipä Tervo uskalla koraania selkänsä taakse heitellä, vaikka monta kertaa on kysytty , noin niin kuin tasapuolisuuden nimissä, sillä kosto tulisi heti niin kuin Tanskan pilapiirtäjille. Tosin en kannata kummankaan kirjan heittelyä. Toivon maamme vaurastumista ja se edellyttää Sipilä, Berner, Soini välitöntä siirtoa kassalinjalle ja Gran-Laaksosta astumista pääministerin paikalle ja Tervosta vahtimestari sosiaaliministeriöön jos Rovaniemen matkan rahalahjan keruu ei onnistu.

Äänestä

Ei mitään vakavaa, Tervo pelaa pelejään ja kirjat myy.

Äänestä

MINÄ OLEN PASI-PUPU. MINÄ OLEN ILOINEN. PUPUTIPUU.

Äänestä

Odinit rasistit ja muut maahanmuuttokriittiset onanistit ovat pahoittaneet mielensä. No se oli tarkoituskin. Meni juuri niinkuin pitikin.

Äänestä
  • Ketkä ovat tervetulleita yhteisöönne? Pahoittelemme sitä, että tämän (katupartioinnin) käynnistäminen on hieman hidasta. Olemme kuitenkin lähes kaikki työssä käyviä perheellisiä isiä ja äitejä. Toimimme vain lain antamin keinoin eli pääsääntöisesti pyrimme loppuun asti välttämään fyysistä kontaktia ja täten kunnioitamme ihmisen koskemattomuutta.

    Äänestä

  • Tosin kukaan meistä ei käy töissä, mutta sen lupaan, että yksinäisten naisten kimppuun uskallamme käydä.

    Äänestä

  • Tämähän nähtiin Itiksessä. Somaliakka pahoinpideltiin kymmenen natsin voimin ja ainoa vamma varpaalle astumisesta. Eivät haluneet muuten astua. Hyi saatana. Eipä tietenkään. Ei noista natseista tosiaan ole miestä tekoihin. Perkeleet vain partiovat kadulla ja suojelevat suvakkeja.

    Tervo taas on keskittynyt miespuolisiin taksinkuljettajiin ja yrittää moiskautella suukkoja kesken kyydin. Ei ressukka ymmärrä ettei kaikki ole samanlaisia kuin hän.

    Tervon mökillä liian isot ikkunat ja hänellä pienet munat. Mustat miehet pimeässä näkevät Tervon onanoinnin. Tietenkin se harmittaa muitakin ona-suvakkeja, jotka samaistuvat näköjään Tervoon. Milikuvitus Jarilla laukkaa yksin mökillä ja toivoo mustan miehen syöksyvän pimeydestä anaali-raiskaamaan hänet.

    Äänestä

Se on vain surkea tuilla ryyppäävä mamuttajanatottaja!

1Äänestä
  • Jariko ? pärjäilee kyllä omillaan.

    Äänestä

  • gfsdfgdfgdfg kirjoitti:

    Jariko ? pärjäilee kyllä omillaan.

    Kerjää kirjallisuustukia ja muita rahoja..

    Äänestä

Tervolle terkkuja kajaanista kaksi irakin kusipäätä ryösti ja tappoi suomalaisen autistisen valkoisen roskakansalaisen he ryöstivät myöskin toisen valkoisen suomalaisen rasisti autisisen roskakansalaisen kännykän samana iltana mutta jättivät valkoisen rasisti suomalaisen autistisen elämään.

Äänestä

Kaikki muut suomalaisethan ovatkin Tervon mielestä autisteja yksisilmäisiä renkejä. Ihmekös tuo, jos tällaista pitää pelätä jo kesämökilläkin.

Äänestä

Nyt Tervo saa pelätä lopun ikäänsä omansa, vaimonsa ja kakaransa hengen puolesta. Voi joku oikea autisti tulla mökillä kylään.

Äänestä

Tervo varmaan haluaa kirjoihinsa aiheita? Haluaa Suomen täyteen elättiyerroristimanuja?

Äänestä

jätkä juonut päänsä pimeeksi näkee ja kuulee harhoja näähän on kaikille juopoille tuttuja asioita

Äänestä
  • minullekkin mieleen ensimmäisenä.

    Äänestä

Montamiljonaa mamua Tervo haluaa eläteiksi Suomeen,

Äänestä
  • Onko Tervo luvannut pihasaunansa mamujen käyttöön, se vasta tyhmää olisi.

    Äänestä

  • Mitä ne matut pihasaunassa? Ai jaa, odottavat Pervoa selänpesijäksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eiihme kirjoitti:

Jari Tervo kertoo, että kaksin ollessa pimeä ei pelota, siksi ei tarvitse miettiä, kumpi heistä menisi tarkistamaan epämääräisen rasahduksen tai risahduksen syyn, mutta yksin ollessa vilkas mielikuvitus vie mukanaan. Kun on pimeällä mökillä yksin, niin mielessä käy koko ajan se, että mökillä on kohtuullisen isot ikkunat ja ulkona on pimeää. Kyllähän sitä ajattelee, että siellä se yksisilmäinen renki on teroittamassa kirvestä ja katsoo samalla, mitä minä puuhaan, Jari Tervo kuvailee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu