Hillary Clinton on äärioikeistolainen ja demokrati

vihaaja,sen osoitti Syyriassa kun vaaleja halveksi.
Assad on enkeli Obamaan ja kumppani Saudi-Arabiaankin nähden ylvoimaisesti !
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sokeasti jenkkeihin Suomettuneet ei uskalla ottaa kantaa ?

Äänestä

Assad tosiaan on musta enkeli. Ainoastaan sellainen kykenee kaasuttamaan omia kansalaisiaan.

Äänestä
  • Se on kerta toisensa jälkeen paljastunut että ne on ne kapinalliset jotka on kaasuttanut ihmisiä, ei Assad.

    Äänestä

  • Assadin hallinnon historia on ollut musta jo hänen isänsä aikana. Maan salainen poliisi on yksi maailman julmimmista. Toisinajattelijoita ei ole koskaan taputeltu päähän. Ihmisiä katosi, ilman että omaiset koskaan tiesivät mitä tapahtui.

    Mieltä osoittavien nuorten vanhemmat varoittivat lapsiaan hallinnon julmuudesta, kun nämä lähtivät kadulle arabikevään hengessä. Mutta muutosta haluava nuoriso ei uskonut mihin kaikki voisi johtaa. Alkuhan oli varsin idealistinen. Mielenosoittajat lauloivat kadulla Assadin vastaisia lauluja.

    Äänestä

  • a84sd789q4dw kirjoitti:

    Se on kerta toisensa jälkeen paljastunut että ne on ne kapinalliset jotka on kaasuttanut ihmisiä, ei Assad.

    Vai että kerta toisensa jälkeen. Montako oikeaa raporttia olet lukenut Syyrian tilanteesta, vai onko tietolähteesi ehkä magneettimedia.

    Syyrian kapinallisilla ei ole sinappikaasua. Kemiallisia aseita säilytetään turvallisissa olosuhteissa armeijan hallussa olevilla alueilla. Ne ovat laittomia aseita, joten harvat edes tietävät niiden olinpaikan. Assadin kemiallisia aseitahan hävitettiin Venäjän aloitteesta, mutta jotain ilmeisesti jäi taskun pohjalle.

    Äänestä

Millä tavalla Clinton halveksi Syyriassa vaaleja? Ja mistä vaaleista puhut? Syyriassa presidenttiys periytyi Assadin perheessä isältä pojalle. Ei siinä vaaleja tarvittu.

Syyria olisi voinut jatkaa normaalia elämäänsä, ellei kansa olisi kyllästynyt Assadin julmaan hallintoon ja lähtenyt osoittamaan mieltä. Assad pyrki tukahduttamaan mielenosoituksen väkivaltaisesti ja sisällissota alkoi.

Syyrian sota ei ollut kenenkään ulkopuolisen tahon intresseissä. Sillä kaikki ulkopolitiikasta perillä olevat tiesivät liiankin hyvin, että se tulee tuhoamaan alueen vakauden pitkäksi aikaa. Siksi kukaan ei halunnut puuttua tilanteeseen, ennen kuin oli pakko. USA ei osallistu tällä hetkellä Syyrian sotaan, vaan se pommittaa liittolaistensa kanssa Isisiä. Venäjä on ainoa, joka on sodassa mukana Assadin puolella.

Typerää edes vihjailla, että USA kävisi kapinallisten puolella sotaa Venäjää ja Assadia vastaan. Jokainen järkevä ihminen tietää, että tuollaisessa skenaariossa olisi kyse maailman sodasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abrahamm kirjoitti:

vihaaja,sen osoitti Syyriassa kun vaaleja halveksi.
Assad on enkeli Obamaan ja kumppani Saudi-Arabiaankin nähden ylvoimaisesti !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu